Rovasti Jorma Kalajoki:

ARMOLLISESTI KESKENERÄINEN
(Päivä Osakeyhtiö, 2018)

 

Rovasti Jorma Kalajoki on kokenut elämänmatkaaja, joka on löytänyt Jumalan armon elämäänsä. Hänen kuvauksensa ja opetuksensa ovat elämänläheisiä, rehellisiä ja Jumalan Sanan kallion varassa seisovia. Seuraavassa otteita Jorman uudesta kirjasta.

 

VÄLIAIKAINEN VUOKRAMÖKKI

Sade piiskaa mökin ikkunaa. Tarkkailen kahta suurta lintua, ne kököttävät sulassa sovussa isolla kivellä parinsadan metrin päässä. Nautin kesästä ja tästä mökistä. Piti elää eläkeikään asti, ennen kuin monivuotinen unelmani toteutui: saimme vuokratuksi mökin. Tässä on kaikki tarpeellinen: juokseva vesi, sauna, soutuvene, laituri, merimaisema ja mustikkaakin aamupuuron päälle.

Mitä ei ole? Ruohikkoa, jota pitäisi vähän väliin leikata, liikaa neliöitä, suurta sähkölaskua, korjauskuluja, pitkää ajomatkaa. Ei myöskään omistusoikeutta, varsinkaan ikuista.

Tällainen mökkeily on sattuva kuva ihmiselämästä. Saan iloita täysin siemauksin ja joka päivä kaikesta hyvästä, mitä Isä tarjoaa lapsilleen. Nukkua pitkään, käydä lenkillä, soutaa, lukea, kirjoitella, jos huvittaa, tehdä klapeja ja syödä hyvällä ruokahalulla, joskus yksin, usein rakkaan vaimoni kanssa.

Koetamme elää tuntemattoman nebraskalaisen munkin hengessä: Jos saisin elää elämäni uudestaan, yrittäisin ensi kerralla tehdä enemmän erehdyksiä. Rentoutuisin… olisin hupsumpi… Kiipeäisin useammin vuorille, katselisin auringonlaskuja… kantaisin vähemmän matkatavaraa mukanani…

Kun ajattelen elettyä elämääni tähän asti, joudun monessa kohdassa sanomaan, että kunpa olisin ymmärtänyt toimia toisin. Paljon enemmän olisi voinut tehdä. Miksi niin moni vilpitön yritys jäi kesken? Jos tosissani sukellan näihin muistoihin, hukun kohta syvälle suonsilmään. Siksi en jääkään jossittelemaan, vaan vetoan siihen armoon, jonka varassa koko elämäni on levännyt äidin kohdusta saakka.

En sure sitä, mikä on takana, vaan elän täysillä ja kiitän Jumalaa hänen lahjoistaan ja rakkaudestaan. Käytän sumeilematta hyväkseni tämän elämäksi kutsutun väliaikaisen majatalon antimia. Opettelen hyväksymään myös lisääntyvät matkaani hidastavat rajoitukset.

Kun en pysty juoksemaan, kävelen. Jos en voi kävellä kovaa, hiljennän vauhtia. Jos sekin loppuu, vesijuoksen. Kun en muista sen ja sen hyvän tuttavamme nimeä, kysyn vaimoltani. Jos hänkään ei muista, rouva etsii sen netistä. Kun painan toistuvasti tietokoneeni nappuloita väärin ja sotken yksinkertaisen ohjelman, pyydän apua pojanpojiltani. Jos en saa unta, nousen ylös ja luen ja katselen jotain mukavaa. Jos en saa aloitettua monta hyvää aikomustani, voin ainakin aloittaa kirjan siitä, etten aloita.

Eräänä päivänä tämä kaikki otetaan pois, joko yhdellä kertaa tai vähitellen. Kaikki on lainaa. Olemme ikään kuin vuokralla suuren Isännän teltoissa, majoissa ja tiluksilla. Jonain päivänä muutamme pysyvään kotiin.

2 Kor 5:1

(Otteita sivuilta 10-12)