Kirkko tyhjentää mielensä ja kasvattaa buddhalaisuuteen

MINDFULNESS – buddhalaista mielen tyhjentämistä

Osa 1: Dosentti Timo Eskolan artikkeli

Osa 2: Lehtori Marja-Kaarina Marttilan artikkeli

.

Mindfulnessin mielettömyydestä (Osa 1)

Timo Eskola 13.5.2015 (timoeskola.wordpress.com)

Aikamme ilmiöksi on noussut Mindfulness, ahdistusta lieventävä terapiamuoto. Se on vallannut lääketieteellisen käytön ohessa näennäisterapoinnit ja johtamiskoulutuksen.

Kirkkoon Mindfulness on tullut voimalla. Monissa seurakunnissa näitä meditointikursseja pidetään jo säännöllisesti, ja vanha raamattupiiri on korvattu Mindfulness-piirillä.

Uusi aalto on siis täällä ennen kuin raamatulliset kristityt ehtivät kissaa sanoa. Mistä oikein on kyse?

Alun perin kyse on hieman erikoisesta, sairaanhoitoon tarkoitetusta terapiamuodosta. Terapian kehitti Yhdysvalloissa lääketieteen professori Jon Kabat-Zinn 1970-luvulla. Hän perusti Massachusettsin yliopistolliseen sairaalaan stressiklinikan, jossa pyrittiin tietoisuusharjoitusten avulla stressin ja kivun lieventämiseen. Menetelmän lyhenne MBSR on lyhennelmä sanoista Mindfulness-Based Stress Reduction, mindfulnesspohjainen stressin vähentäminen. 

Kabat-Zinn kertoi luoneensa terapiamuodon suoraan zen-buddhalaisen mietiskelytekniikan varaan. Itse termikin tulee hindulaisuudesta. Suomeksi se tarkoittaa ”tietoista läsnäoloa”.

Terapiamuotona menetelmä on yksinkertainen. Ahdistuksen kokemuksia opetellaan tarkastelemaan ilman tunteita ja arvovarauksia, ja päästämään niistä sitten irti.

Olennaista ei ole tietoinen läsnäolo, vaan irti päästäminen. Edellinen taitaa vain olla terminä houkuttelevampi.

Harjoitteet koskevat kehon kuuntelua tai tietoista hengitystä. Nämä ovat lähellä joogaa. Tunnetuimmaksi harjoitteeksi lienee tullut ”Rusinaharjoitus”, joka tarkoittaa yksinkertaista mutta pitkää keskittymistä sinänsä tavalliseen kuivattuun hedelmään.

En ota tässä kirjoituksessa kantaa psykiatriseen ahdistuksen hoitoon.

Onko kaikki harhaa?

Ongelmaksi tulevat kirkko ja terveiden ihmisten näennäisterapointi. Kun Mindfulness tulee kilpailijaksi sielunhoidolle ja kirkon raamattupiireille, se on uskonnollinen ideologia.

Kirkossa Mindfulness ei tarkoita kriisiytyneen ahdistuksen hoitoa, vaan se esiintyy mietiskelytekniikkana. Silloin sen ihmiskäsitys kilpailee kristillisen ihmiskäsityksen kanssa.

Teoriansa puolesta Mindfulness ei ole neutraali metodi. Sen maailmankuva tulee idästä. Tätä Kabat-Zinn ei kiistänyt, eikä sitä tietenkään voikaan poistaa itse lähtökohdasta.

Idän uskontojen mukaan maailma on harhaa. Mielen tyhjentyminen tarkoittaa buddhalaisuudessa sitä, että on olemassa vain tietoisuus, jossa tapahtuu jotain, mutta ihmisen minuutta ei ole enää olemassa.

Ajatus itsenäisestä persoonasta on illuusio. Siitä tulee uskonnon mukaan päästä eroon. Mindfulness on meditaatioväline tuon päämäärän saavuttamiseen.

Kyse on siis edellä mainitusta irti päästämisestä. Mietiskelijä pyrkii pääsemään älyllisen tietämisen toiselle puolelle ja yhdistymään suureen persoonattomaan ykseyteen. 

Mitä silloin voi kirkollinen Mindfulness olla? 

Kirkollinen meditointi pyrkii uuteen tietoisuuteen, jossa ihminen on vapaa elämän ja materiaalisen maailman ahdistavista tekijöistä. Se on melko tavanomainen synkretistinen new age -suuntaus, jossa idän uskontoa pyritään sovittamaan kristillisen termistön sisälle.

Kun haluaminen lakkaa…

Näitä seikkoja tuo esille Fiinu Seppä, joka on kirjoittanut kirkolle Mindfulness-oppaan (DIAK). Hän myöntää, että lähtökohta on buddhalaisuudessa ja sen ihmiskäsityksessä.

Lisäksi hän esittelee keskeisinä menetelminä meditoinnin, tietoisen hengittämisen ja kehon tuntemuksista vapautumisen. Seppä kirjoittaa: ”Buddhalaisuudessa mindfulness-meditaatio johtaa valaistumiseen tai nirvanaan. Meditoija vapautuu nautinnon janosta ja näkee, että idea itsestä tai sielusta on pelkkä illuusio. Valaistunut buddhalainen on vapaa huolista ja itsekeskeisestä käytöksestä.”

Kritiikittömässä esityksessään Seppä ei kuitenkaan näe asiassa mitään ongelmaa kirkolle.

Mainittu näkemys on tuttu. Koulun uskontotunnilla jo opimme, että kun haluaminen lakkaa, kärsimys lakkaa. Buddhalaisuus väittää, että ihmisen ongelmana ei ole synti. Ongelmiksi esitellään ahdistava materiaalinen maailma ja tietoisen persoonan turha pyristely tämän kiusaavan elämän keskellä. Ongelma ratkeaa, kun ihminen sulkee itsensä pois maailmasta.

Mindfulnessin taustalla oleva käsitys ihmisestä, jumaluuksista ja pelastuksesta on Raamatun näkemyksen täysi vastakohta.

Raamatun mukaan maailma ei ole harhaa. Elämä on lankeemuksen jälkeen hyvin inhorealistisen todellista. Ihmisen tilanne arvioidaan kuitenkin Kolmiyhteisen Jumalan edessä aivan toisin, kuin Mindfulnessissa.

Meidän ongelmamme ei ole siinä, että sielumme olisi materian vankina. Luomistyö on periaatteessa hyvä. Meidän ongelmamme on siinä, että olemme synnin vankina. Armon täytyy kyetä käsittelemään lankeemus.

Onko Mindfulness haitallista?

Mitä Mindfulness sitten antaa niille, jotka sitä kirkossa nyt harrastavat? Onko se antoisampaa kuin rukouspiiri, jossa luetaan Jumalan Sanaa? Kannattaako kirkon uudistusta hakea tällaisista menetelmistä?

Ensimmäinen – suuri – ongelma on siinä, että seurakuntalaiset eivät ole sairaita. He voivat kyllä kokea arkielämän ahdistusta, mutta se ei ole patologista. Silloin he eivät tarvitse terapiaa, eikä ammattimaisia terapeutteja tietenkään olisi edes saatavilla.

Käytännössä seurakunnissa ohjataan siis terveitä ihmisiä mietiskelyn saloihin. ”Tietoinen läsnäolo” on terminä eufemismi, kaunis sana, joka harhauttaa kuulijansa.

Mindfulnessin tavoitteena ei ole todellisuuden parempi tajuaminen tai läsnäoleva lähimmäisenrakkaus. Sen sijaan meditoinnin tavoitteena on tietoisuus siitä, että mietiskelijä on osa suurta persoonatonta tietoisuutta.

Mindfulness kasvattaa ihmisistä buddhalaisia.

Ruumiillisen läsnäolon mainitseminen on lisäksi harhauttavaa siksi, että siihen keskittyminen ei ole tavoite. Siihen keskitytään hetkellisesti, jotta kaikesta ruumiillisesta ja materiaalisesta voitaisiin päästää irti.

Buddhalaisuus on vuosisatojen ajan ohjannut tällaiseen, ja samalla asialla on sen taustalla oleva hindulaisuus. Malli on tuttu myös gnostilaisuudesta kristinuskon ensimmäisillä vuosisadoilla. Ja 1980-luvulta lähtien tällaista maailmankuvaa on lännessä kaupiteltu synkretistisen new age -aatteen turvin.

Voiko turhautunut, jälkikristillinen, keskiluokkainen seurakuntalainen löytää minuutensa tämän ”tiedostavan läsnäolon” avulla? Ei tietenkään.

On totta, että mikä tahansa rauhoittuminen, urheiluharrastus tai kulttuurin harjoittaminen voi antaa ihmiselle hetkellisen kokemuksen hieman eheämmästä minuudesta.

Mindfulnessin kohdalla tulos on kuitenkin sivutuote, sillä – ristiriitaisesti sen harjoittajien toiveiden kanssa – alkuperäinen ohjelma ei pyri mielen kehittämiseen tai mielenrauhaan, vaan mielen kadottamiseen.

Aidon buddhalaisen keskittymisharjoituksen viimeisenä tavoitteena on minuuden häviäminen ja persoonan katoaminen.

Lue myös Eskolan artikkeli mindfulnessista Uusi tie verkkolehdestä 6.5.2015: Kirkko haluaa tyhjentää mielensä zenin avulla…

.

MINDFULNESS – länsimaalaisille jalostettua buddhalaisuutta (Osa 2)

Lehtori Marja-Kaarina Marttila (Elämään-lehti)

Mindfulness valtaa alaa läntisessä maailmassa. Voiko kristitty harjoittaa sitä?

Mindfulness eli tietoinen läsnäolo tai sen harjoittelu on tullut osaksi arkipäiväämme. Yhdysvalloissa puhutaan jo tietoisuuden vallankumouksesta.

Time-lehti esitteli mindfulnessin perusidean ja miten sitä käytetään Yhdysvalloissa stressinhallinnassa, mielenterveyden ylläpitämisessä ja kivun lievityksessä. Työpaikoilla ja kouluissa mindfulness-harjoitukset ovat tulleet tavaksi pitää taukoja ja keskittyä.

Suomessa mindfulness on vähitellen levinnyt psykologien, liikunnanohjaajien, terveydenhuollon ammattilaisten ja eri alojen opettajien keskuudessa. Mistä siinä on kyse?

Esimerkiksi opiskelijoita voidaan ohjata mindfulness-harjoitukseen, jonka tavoitteena on hallita kiireen tuntua, laittaa sivuun mielessä pyörivät työtehtävät ja helpottaa keskittymistä aiheeseen.

Harjoituksessa istutaan silmät kiinni ja kuunnellaan hengitystä vartin ajan. Sitten ohjeistetaan poimimaan mielestä kaikki tekemättömät työt ja mieltä raskauttavat tapahtumat ja laittamaan ne pieneen veneeseen. Mielikuvaharjoituksena vene lasketaan sitten jokeen, joka vie nämä tietoisuuttamme häiritsevät tekijät kauas kohti valtamerta.

Mitä mindfulness on?

Mindfulness- ideologiaa voidaan arvioida eri näkökulmista alkaen arkisesta rentoutusharjoituksesta, jatkaen terapiamuotoon tai psykologiseen näkökulmaan ja päätyen sen välittämään ihmiskäsitykseen ja maailmankuvaan.

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon menetelmä (mindfulness) on omaksuttu osaksi kognitiivista psykoterapiaa. Sillä tarkoitetaan, että ihminen on läsnä nykyhetkessä, suuntaa tarkkaavaisuutensa käsillä olevaan hetkeen hyväksyvällä tavalla, seuraa itseään, tuntemuksiaan ja ympäristöään arvottamatta eli suhtautuen myötätuntoisesta siihen, mitä havaitsee tai tuntee.

Tässä terapiasuuntauksessa tietoinen läsnäolo mielletään asennoitumiseksi ja taidoksi, jota harjoitellaan päivittäin. Läsnäolon saavuttamisen ja tarkkaavuuden suuntaamisen apuna käytetään hengitystä, aistihavaintoja ja kehon ja mielen tapahtumien seuraamista.

Kognitiivisen psykoterapian piirissä tiedostetaan mindfulness -harjoitusten buddhalaiset juuret, mutta ei sitä ihmiskäsitystä, jonka tämä meditaatiotraditio tuo mukanaan.

Lähestyn seuraavassa aihetta teologina, joka on asunut ja työskennellyt lähes kymmenen vuotta Aasiassa, tarkemmin sanottuna Mongoliassa, joka on buddhalaisuuden ja erityisesti Tiibetin buddhalaisuuden sydänmaita.

Mindfulness lupaa kaikkea tarpeellista

Mindfulness on kasvattanut suosiotaan länsimaissa. Se lupaa kaikkea, mitä nykyajan ihminen kaipaa. Arkipäivämme on hyvin kuormittavaa. Kireät aikataulut, suorituspaineet, jatkuva uudistumisen vaatimus, etenemisen mahdollisuuksien metsästäminen, perheen tai omaisen hoidon sovittaminen työelämän vaatimuksiin, mutkistuneet ihmissuhteet ja oman imagon luominen sosiaalisessa mediassa ovat monen ihmisen todellisuutta.

Tähän oravanpyörään etsimme jotakin, jossa minulta ei vaadita mitään. Kaipaamme lepoa. Nykyajan ihmisen on vaikea rauhoittua olemaan hiljaa yksikseen.

Mindfulness on tullut tähän tarpeeseen, sillä se antaa valmiin kaavan, miten olla hiljaa yksikseen. Se ruokkii ihmisen tarvetta hallita kaikkea, myös itseään.

Jon Kabat–Zinnin nimi yhdistetään monissa artikkeleissa mindfulnessin varhaisimpiin muotoihin. Hän esitteli mindfulness-based-stress-reduction -menetelmän, joka on meditaation ja hatha-joogan yhdistelmä. (huom. jooga)

Tavoitteena on kehittyä päivittäisillä puolen tunnin harjoituksilla, joihin kuuluvat tietyt asennot, hengitystekniikat ja keskittyminen tietoisuuden tiloihin ja ruumiin aistimuksiin.

Monet buddhalaiset tunnistavat mindfulness-tekniikassa oman uskontonsa perusmeditaatioharjoituksia.

Tietoisuuden käsite buddhalaisuudessa ja Dalai Laman opetuksessa

Mindfulnessin perusidea on buddhalaista ihmisen pyrkimystä hallita mieltään ja sitä kautta omaa elämäänsä.

Buddhalainen meditaatio-opetus lähtee liikkeelle ajatuksesta, että ihminen elää valveunessa eli olemme vain hämärästi selvillä, mitä ympärillämme ja meissä itsessämme tapahtuu. Emme näe maailmaa, koska olemme itsekeskeisiä ja elämme valheessa.

Uuteen valppauden tilaan pyritään meditaatiolla. Tuhansien tuntien harjoituksella pyritään siihen, että saavutetusta tilasta tulee pysyvä olotila.

Meditaatioharjoituksessa huomio kiinnitetään eri kohteisiin, joihin ei saa matkan varrella kiintyä, jos ne ovat miellyttäviä, eikä niitä saa torjua, vaikka ne ovat vastenmielisiä.

Tavoitteena on pysyä elämänsä ja itsensä puolueettomana myötätuntoa kokevana sivusta katsojana, joka tietää. Tätä tarkoittaa buddhalainen perusilmaus tietoisena oleminen.

Tarkkaavaisuusmeditaatio on buddhalaisen meditaation varhaisin muoto. Tarkkaavaisuus voidaan kääntää myös tietoisuus ja juuri tämä meditaatiomuoto oli Buddhan opetuksen kulmakivi. Sitä sanotaan varhaisbuddhalaisessa kirjallisuudessa ainoaksi tieksi valaistumiseen.

Tarkkaavuuden kohteita on neljä – ruumis, tuntemukset, mielentilat ja ilmiöt. Kun ihminen harjoittaa tarkkaavuuttaan, hän alkaa nähdä selvemmin.

Dalai Laman miljoonia kappaleita myynyt kirja ”Maailmankaikkeus atomissa, Tieteen ja hengen läheneminen” sisältää kolme lukua tietoisuuden teemasta. Luvut on nimetty Tietoisuuden kysymys, Kohti tietoisuuden tiedettä ja tietoisuuden koko kirjo.

Tietoisuuden käsite onkin mindfulnessin ja buddhalaisuuden yhteistä ydinaluetta.

Buddha näki tietoisuuden avaintekijänä inhimillisen onnen ja kärsimyksen määrittymisessä. Ihmisen ja muun luomakunnan eroa ei tunnusteta buddhalaisuudessa, vaan kaikki elävä on yhtä ja samaa tietoisuuden virtaa.

Dalai Laman mukaan tietoisuus koostuu vaihtelevista ja usein kiihkeistä mielentiloista. Tietoisuutta ovat uskomukset, muisti ja huomio sekä mieltä liikuttavat tilat kuten tunteet, tahto ja motivaatio.

Kyse on buddhalaisen kahdeksanosaisen tien viimeisestä kohdasta, jossa pyritään oikeaan meditaatiotekniikkaan. (Ymmärrys, aikomus, puhe, toiminta, elinkeino, ponnistus, tarkkaavaisuus ja meditaatio > valaistuminen)

Buddhalaisen meditaation perimmäinen tavoite voidaan määritellä ilmauksilla Dhyana (sanskirit) tai samten (tiibet), jotka tarkoittavat meditaation tai syventymisen astetta.

Buddhalaisuudessa jaotellaan neljä meditaatiotilaa. 

  • Ensimmäiseen meditaatiotilaan, joka on siis kevyin, sisältyy ajattelua ja tarkastelua sekä mielensaasteista vapautumisesta aiheutuvaa iloa ja mielihyvää. Juuri tähän tilaan mindfulnessin alkuvaiheessa pyritään.
  • Toinen aste on meditaatiotila, jossa ajatustoiminnat ovat vaienneet ja jota luonnehtivat rauha ja mielen yksipisteisyys.
  • Kolmannessa meditaatiotilassa ilon tunne on hälvennyt ja siihen kuuluu järkkymättömyys, valppaus ja täydellinen tietoisuus.
  • Neljäs meditaatiotila on tyyneyden ja valppauden puhdas tajunnankirkkaus, jossa niin mielihyvä kuin kärsimyskin on ylitetty.

Kristinuskossa rauhaa ei etsitä omasta sisimmästä

Buddhalaisuudessa ei ole Luojaa eikä Luojansa kanssa suhteeseen luotua ihmistä, joka on paitsi Luojan rakkauden kohteena myös vastuussa hänen edessään.

Buddhalaisuudessa ei myöskään ole persoonallista pahaa. Buddhalaisuuden ei ole mahdollista nähdä ristin tapahtuman tärkeyttä siinä asemassa, jossa se on kristinuskossa.

Pääero mindfulnessin ja kristillisen rukouksen välillä on siinä, että mindfulness suuntautuu omaan itseen, etsii rauhaa ja tasapainoa omasta tietoisuudesta.

Raamatun ja itse Jeesuksen mukaan ”juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet” (Mark 7.)

Vaikka kuinka usein ja pitkään meditoisi ja kuuntelisi omaa tietoisuuttaan ja siellä risteileviä tuntemuksia – myös syyllisyyden tunnetta, siitä ei vapautuisi laittamalla sitä pois mielestään.

Parempi on tunnustaa Jumalalle. Tärkeää on myös tunnustaa sille henkilölle, jota asia koskee ja pyytää anteeksi.

Jumalan sana vakuuttaa, että ”jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh 1:8-9).

Toinen perusero buddhalaisen meditaation ja kristityn uskon välillä on siinä, mitä Jeesus sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään” ( Joh 15.)

Paavali opettaa kristittyjen yhteydestä: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal 1).

Pietari kirjoittaa, miten meidän tulee suhtautua siihen, että kristittyinäkin joudumme kärsimään. ”Kun siis Kristus on ruumissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään”
(1 Piet. 4). Seuraavassa luvussa hän myös antaa suunnan itsestä ulospäin kärsimyksen ja murheen kantamisessa. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen” (1 Piet. 5).

Mindfulness on yksinäistä puuhaa

Ihminen on luotu elämään suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin.

Myös elämämme suurimmat ongelmat ovat juuri ihmissuhteissa, kuten myös ratkaisut ja yhteyden, mielihyvän, ilon ja täyttymyksen tunteet. Yhteisö antaa voiman jaksamiseen.

Yhteisössä saa huomata tarvitsevansa muita ja kokea olevansa itsekin tärkeä. ”Mindfulness on tosi yksinäistä puuhaa”, totesi eräs pitkään sitä harrastanut tuttavani.

Kolmas ero mindfulness-ideologian ja kristillisen ihmiskuvan välillä liittyy ihmisen osaan luotuna. Jumala asetti ihmiselle rajat ja siksi myös tietoisuutemme on rajallinen. Syntiinlankeemuksen kiusaus on olla niin kuin Luoja – tietää hyvä ja paha sekä hallita kaikkea (1 Moos 3).

Tiede ja tekniikka ovat tuoneet monet ennen hallitsemattomat asiat ja ilmiöt ihmisen hallintaan. Esimerkiksi säätä voidaan ennustaa jo melko tarkasti ja ennen tappavia tauteja kuten malariaa tai ruttoa voidaan nyt hoitaa lääkkeillä.

Mutta arkipäivässämme joudumme edelleen kamppailemaan epämieluisten työtehtävien, hankalien läheisten ja työtovereiden, syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Niitä emme saa hallintaamme, niiden kanssa täytyy elää.

Saamme huutaa tuskaamme Jumalalle eikä meidän tarvitse hyväksyä kokemaamme vääryyttä ja etsiä mielenrauhaa myötätunnon kautta.

Meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Ei siis auta vain mietiskellä myötätunnon ajatuksia, vaan niitä pitäisi myös toteuttaa.

Tietoisuuden treenaaminen vierasta kristinuskolle

Mindfulness ja rukous ovat aivan eri asioita.

Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Siinä ihminen yksin tai yhdessä seurakunnan kanssa suuntautuu dialogiin Luojansa kanssa. Rukous on vastausta Jumalan puheeseen Raamatussa. Vain synnintunnustuksessa voimme sanoa katsovamme itseemme.

Rukouksessa ei tyhjennetä mieltä, vaan kuuntelemme Jumalan puhetta, tutkimme sanaa ja annamme sen puhua. Eli täytämme mieltä, emme tyhjennä sitä.

Kun opetuslapset kysyivät, miten meidän tulee rukoilla, Jeesus opetti meille yhteisesti Isä meidän –rukouksen. Siinä ei ole yhtäkään pyyntöä, joka voitaisiin jotenkin rinnastaa mindfulness -tyyppiseen oman tietoisuuden harjoittamiseen.

Tietoisuuden harjoittaminen on täysin vieras ajatus kristilliselle rukoukselle.

Isä meidän -rukouksen pyynnöt suuntautuvat itsestä ulospäin, kuten heti alun puhuttelussa sanomme, Isä meidän, joka olet taivaassa, ei siis minussa.

Voiko kristitty siis osallistua mindfulness harjoituksiin? Alku voi näyttää viattomalta, mutta vuosien myötä ihminen kietoutuu buddhalaiseen maailmankuvaan, joka alkaa hallita omaa ajattelua ja todellisuuden tulkintaa.

Oman ruumiin ja sen aistimusten kuuntelu voi joskus olla tarpeen, mutta siitä on hyötyä vain ajalliseen. Sen sijaan hiljainen tauko Jumalan sanan ääressä on erinomainen tapa, josta on ikuista iloa.

Artikkeli on julkaistu alun perin Elämä-lehdessä (2/2016)

.

Lisähuomio ystävältä:

Luin joku aika sitten Tommy Hellstenin uuden kirjan  Olemisen voima. Siinä hän kertoo, kuinka hän päässyt tietoisuuteen ja katselee elämää sieltä rakkaudesta käsin.

Hän kertoo myös, kuinka kyseinen kirja ja hänen luentonsa syntyvät sellaisen prosessin tuloksena, jossa joku kirjoittaa hänen kauttansa. Ts kysymys on automaattikirjoituksesta. Tällaisesta metodista kertoivat ne henkisyydestä uskoontulleet naiset.

Tommy Hellsten on täydellisesti sekoittanut newagea ja kristillisyyttä toisiinsa ja kirjoittaa siitä vakuuttavasti. Kirjan oli kustantanut kirkollinen Kirjapaja, kuinkas muuten.

Arvelen, että kristittyjen parissa on paljon sellaisia ihmisiä, joihin ”Hellstenin evankeliuimi” uppoaa. Hänen kirjansa myyvät hyvin ja hän on aika ajoin esillä mediassa.