EFESOLAISKIRJEEN SANOMA: Viisi teemaa (2/5)

 

II   SEURAKUNTA JA USKOVIEN YHTEYS (1:10,22-23, 2:11-22, 3:1-11, 4:1-16, 5:22-33)

Maailmassa on paljon kansoja, heimoja, kieliä, sukukuntia ja perheitä. Sukupuoli, ikä, ammatti, sosiaalinen asema, varallisuus ja uskontotausta tuovat erilaisuutta ja eriarvoisuutta. Ihminen on jakautunut moniin eri ryhmittymiin. Usein nämä ryhmittymät kilpailevat keskenään ja ovat toisilleen vihamielisiä tai ainakin epäluuloisia. Toisaalta erilaisuus on rikkautta, mutta toisaalta siihen liittyy paljon ristiriitoja. Alun perin Jumala on luonut ihmisen ja maailman. Hän on määrännyt kullekin kansalle ja heimolle rajat ja elinalueet. Jumala on istuttanut ihmiseen ja koko luomakuntaan monimuotoisuutta, joka yhdessä heijastaa Jumalan suuruutta. Erilaisia uskontoja Jumala ei ole koskaan luonut, sillä hän on ainoa Herra ja Jumala. Kuitenkin synti on vääristänyt Jumalan luomistyön ja rikkonut sen. Palaset eivät enää täydennäkään toisiaan ja sovi yhteen vaan ne taistelevat toisiaan vastaan. Yhteys on särkynyt ja koko ihmiskunta kärsii itsekkyydestä, vihasta, väkivallasta, riistosta, alistamisesta, murhista ja sodista.

Erilaisuus on rikkautta, mutta synti turmelee sen. Korjatakseen synnin aiheuttaman tuhon Jumala tahtoo pelastaa ihmisen ja uudistaa koko luomakunnan harmoniseksi kokonaisuudeksi (1:10). Aluksi Jumala käytti Israelin kansaa tässä tehtävässä. Israelin tuli toimia papillisena kansana muiden kansojen keskellä. Sen tuli julistaa rauhaa, rakkautta ja totuutta Herran Jumalan nimessä. Israel koostui juutalaisista, yhdestä kansasta. Se ei kuitenkaan pystynyt täyttämään tehtäväänsä ja siksi Jumala asetti uuden kansan maailman keskelle, nimittäin seurakunnan. Tämä oli ennustettu jo Vanhassa testamentissa, mutta juutalaisten oli vaikea uskoa sitä todeksi, koska se merkitsi heidän asettamista syrjään ainakin joksikin aikaa (ks. Jes 65:1-2; Jer 12:14-15; Sak 2:11; Mal 1:10-11). Seurakunta poikkeaa Israelista luonteeltaan, laajuudeltaan ja tehtävältään.

 

Kristus on seurakunnan pää ja seurakunta on Kristuksen ruumis (1:22-23)

Apostoli Paavali kuvaa, kuinka Jumala nosti Kristuksen kuolleista ja asetti hänet valtaistuimelle oikealle puolelleen. Herra Jeesus on siten koko maailmankaikkeuden hallitsijan asemassa. Kaikki vallat ja voimat ovat hänen alaisuudessaan. Kristus on seurakunnan pää (1:22) ja seurakunta on Kristuksen ruumis (1:23). Pää ohjaa ja määrää, mitä ruumis tekee. Herra Jeesus Kristus ohjaa ja määrää seurakunnan elämää ja työtä. Kristus asuu seurakunnassa, joka koostuu uskovista. Hänen läsnäolonsa täyttää sen kokonaan (1:23). Seurakunnan sielu ja elämä on Kristus ja Kristuksen kautta Jumala. Kristus täyttää seurakunnan Pyhän Hengen kautta ja seurakunta on Pyhän Hengen temppeli (1 Kor 3:16-17). Näin Jumalan vaikutus maailmassa ilmenee ja toimii erityisesti seurakunnan kautta. Seurakunta itsessään on vajavainen, mutta silti siinä on salatulla tavalla Jumalan Hengen läsnäolo ja voima (2 Kor 4:6-7).

Seurakunnassa jokainen uskova on erityisellä tavalla voideltu Pyhällä Hengellä, kun taas Israelin kansan kohdalla vain papit, profeetat ja kuninkaat olivat Hengellä voideltuja palvelusta varten. Jokaisella oli toki Jumalan Henki pyhää elämää ja Jumala-suhdetta varten. Sana ”kristos” (kreikka, hepr: messias) merkitsee voideltua. Siitä tulevat sanat Kristus ja kristitty. Kristitty on siis ihminen, joka uskoo Kristukseen, seuraa häntä, on voideltu Pyhällä Hengellä, julistaa Kristusta ja palvelee rakkaudessa.

 

Seurakunta koostuu kaikista uskovista ilman rajoja (2:11-17)

Israel ja seurakunta
Seurakunta poikkeaa Israelista erityisesti siinä, että se koostuu kaikkien kansojen jäsenistä, jotka uskovat Kristukseen. Israel koostui vain juutalaisista. Jumala kutsui ensin Israelin ja antoi sille lupaukset, siunaukset, liitot ja Messiaan (11-12). Heidän kauttaan pelastus tuli kaikkien kansojen osaksi, sillä Messias, Kristus oli juutalainen. Jeesus teki sen mihin Israel ei pystynyt. Jeesus toi pelastuksen kaikille ja nyt seurakunta todistaa siitä ja julistaa sitä. Herra antoi lähetyskäskyn, jossa hän käskee opetuslapsia menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan (Matt 28:18-20; Mark 16:15).

Yhteyden esteet on kaadettu
Jeesus Kristus toi uuden yhteyden ja loi uuden kansan. Hän toi rauhan. Sen tiellä oli kolme estettä, kolme vihollista (13-16). 1) Ensimmäinen niistä oli synti, joka rikkoi kaiken. Sen Kristus sovitti verellään. 2) Toinen este oli laki, sillä se ei voinut tuoda pelastusta, yhteyttä ja rauhaa. Laki vain näytti oikean ja väärän, sekä paljasti ihmisen synnin. Tämä herätti ihmisessä yhä enemmän vihaa ja kapinaa. Mutta Jeesus Kristus täytti lain ja kaikki sen vaatimukset. Kristuksessa laki ei enää voi syyttää ihmistä, sillä se on täytetty. Jeesukseen uskova on kätketty Kristukseen; hän on yhtä Kristuksen kanssa ja hänessä laki on täytetty. 3) Kolmas vihollinen oli väärä erottelu juutalaisten ja pakanoiden välillä. Toki Israel oli etuoikeutettu ja sillä oli pyhä tehtävä, mutta ei korottaakseen itseään vaan palvellakseen pakanoita. Kuitenkin juutalaiset ylensivät itsensä ja katsoivat, että pakanat on suljettu pois pelastuksesta ja yhteydestä Jumalan kanssa. Israel oli ylpeä pakanoiden edessä ja halveksi heitä. Vastaavasti pakanat vihasivat ylpeitä juutalaisia. Mutta Kristus sovitti kaiken, toi rauhan ja palautti yhteyden: hän loi uuden ihmisen ja uuden seurakunnan.

Kristillinen tasa-arvo
Paavali kertoo seurakunnan olemuksesta muissakin kirjeissään. Ympärileikkaus (juutalaisten ulkonainen liitonmerkki) tai ympärileikkaamattomuus ei ollut enää ratkaisevaa vaan uusi luomus (Gal 6:15). Kristuksessa kansallisuus ei määrää ihmisen asemaa. Kaikki ovat tasa-arvoisia: juutalaiset, kreikkalaiset, skyyttalaiset ja barbaarit (Room 10:12; 1 Kor 12:13; Gal 3:28; Kol 3:11). Kristuksessa ei ole pelastuksen kannalta myöskään miestä tai naista (Gal 3:28). Kaikki ovat tasa-arvoisia, vaikka tehtävät olisivatkin erilaisia. Kristuksessa sosiaalinen asemakaan ei merkitse mitään (Gal 3:28). Kristuksessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja osallisia pelastuksesta ja kaikista siunauksista. Yhtäläinen asema Kristuksessa ei tarkoita ihmisen identiteetin ja ominaisuuksien kumoamista sen suhteen, mikä on hänen sukupuolensa, ammattinsa, heimonsa ja kansallisuutensa. Ne ovat yhä tärkeitä ihmisen identiteetin ja elämän kannalta.

Toteutuuko tämä Jumalan tarkoittama tasa-arvoisuus seurakunnan arkielämässä ja uskovien välillä? Vai kantavatko uskovat yhä synnin vääristämiä asenteita suhteessa kansallisuuksiin, heimoihin, kieliin, sukupuoleen, ikään, asemaan ja varallisuuteen? On myös todettava, että tasa-arvo Kristuksessa ei merkitse synnillisten taipumusten hyväksymistä. On Jumalan luomaa hyvää erilaisuutta, mutta on myös paljon synnin tuomaa poikkeavuutta ja vääristymiä, joista Kristus haluaa vapauttaa, parantaa ja eheyttää.

 

Seurakunta vaalii ykseyttä ja yhteyttä moninaisuuden ja vajavuuden keskellä (2:18-22 ja 4:1-6)

Seurakunnan ykseys
Seurakunta on Jumalan perhe (2:18-22). Sillä on valtavan paljon yhteistä. Seurakunnalla on yksi ja yhteinen Isä. Sillä on sama Henki. Sen jäsenet kuuluvat Jumalan kansaan. Vaikka se on kansa, se on samalla jotain vielä syvempää ja läheisempää: se on perhe. Sillä on yksi ja yhteinen perustus, joka on apostolien ja profeettojen opetus ja ilmoitus Kristuksesta. Seurakunta muodostaa pyhän temppelin Herrassa. Jokainen uskova on hengellinen kivi temppelissä. Lopulta seurakunta on Jumalan asumus, läsnäolon paikka Hengessä.

Seurakunnalla on yhteinen kutsumus ja hengellinen elämä (4:1-6). Sen tulee elää pitkämielisessä ja kärsivällisessä rakkaudessa ja nöyryydessä. Jumalan Henki luo jatkuvasti keskinäistä yhteyttä ja rauhaa. Seurakunta muodostaa yhden kokonaisuuden kuin ihmisruumiin, jossa kaikki kuuluu yhteen ja palvelee kokonaisuutta (1 Kor 12:12-26). Uskovien tehtävät vaihtelevat, mutta arvo on sama. Seurakunnalla on yhteinen päämäärä ja toivo. Se kulkee yhtä matkaa samaan suuntaan. Sillä on yksi ja yhteinen usko ja uskon kohde: Jumala – Kristuksen ja Sanan kautta. Seurakuntaa yhdistää yksi todellinen kaste, joka on kristillisen armoliiton merkki. Seurakunta palvelee yhtä ja ainoaa Jumalaa.

Universaali ja paikallinen
Seurakunta perustuu Kristuksen sovitustyöhön ja Pyhän Hengen vuodatukseen ensimmäisenä kristillisenä helluntaina. Se koostuu kaikista Kristukseen uskovista apostoleista alkaen aina tähän päivään asti ja aina Kristuksen tulemukseen saakka. Seurakunta kattaa koko maanpiirin. Tämä on universaali seurakunta. Suurin osa uskovista on jo perillä taivaassa, joten seurakunta on taivaassa ja maassa. Silti se on yksi kokonaisuus.

Seurakunta ilmenee myös paikallisella tasolla tietyssä paikassa tiettynä aikana. Esimerkiksi Efeson seurakunta oli paikallinen ilmentymä universaalista seurakunnasta. Ihanteena on, että kullakin paikkakunnalla olisi yksi ja yhteinen seurakunta. Se koostuisi kaikista läsnä olevista uskovista. Mutta usein on väistämätöntä, että seurakunta on hajautunut ja joustava. Paikallisen seurakunnan koko ei saisi olla liian suuri. Jäsenmäärän kasvaessa suureksi seurakunta voi toimia useammassa eri paikassa. On hyvä, että seurakuntakodissa ihmiset voivat tuntea toisensa. Toisinaan kansallisuudet, kielet, kulttuurit ja historialliset syyt vaativat, että seurakunta koostuu vain yhdestä kansallisuudesta. Ristiriidat ja käytännön seikat tulisivat liian vaativiksi. Lisäksi jokaisella on luovuttamaton perusoikeus kuulla Jumalan Sanaa omalla kielellään. Tärkeää on, että erilaiset seurakunnat voivat kasvaa ja levitä keskinäisessä sovussa ja siunaavassa mielenlaadussa. Lisäksi rajatussa mielessä seurakunnaksi voidaan kutsua uskovien hetkellistä kokoontumista (Matt 18:20).

Seurakunnan pirstoutuminen
Jumalan seurakunta on yksi ja yhteinen, mutta käytännössä se on pirstoutunut kirkkokunniksi ja erilaisiksi kristillisiksi suuntauksiksi. Osaksi tämä johtuu erilaisista kulttuureista ja olosuhteista. Tämä osoittaa, että seurakunta on oikealla tavalla joustava ja sopeutuva. Tässä mielessä kysymys on hyvästä asiasta ja Jumalan tarkoituksesta. Osaksi pirstoutuminen on synnin ja saatanan hedelmää. Uskovat ovat riitautuneet ja ajautuneet opillisesti eri suuntiin ja menettäneet keskinäisen yhteyden ja rakkauden.

Kukin kirkkokunta, suuntaus ja liike uskoo ainakin joistakin asioista hieman eri tavoin ja niiden tavat voivat olla erilaisia. Joidenkin kohdalla herää kysymys, ovatko ne enää lainkaan kristillisiä kirkkoja tai liikkeitä. Useimmat kuitenkin pitävät kiinni kristinuskon ytimestä, jolloin ne ovat luonnollisesti kristillisiä. Onkin tärkeää osata erottaa toisistaan ydinasiat ja vähempiarvoiset, usein toimintatapoihin liittyvät seikat.

 

Kristinuskon ydin ja toissijaiset asiat
Kristillinen, raamatullinen usko koostuu ydinopeista ja toissijaisista, usein tulkinnanvaraisista asioista. Ydinopit ovat luovuttamattomia, muuttumattomia ja ikuisia. Niistä ei voi neuvotella. Ne määrittelevät todellisen kristillisyyden. Tulkinnanvaraiset asiat mahdollistavat erilaisia näkemyksiä joistakin Raamatun opetuksista. Luonteeltaan ne ovat toissijaisia ja vähemmän tärkeitä. Raamattu ei anna kaikista asioista yksiselitteistä kuvaa, jolloin tulkinnalle ja harkinnalle jää tilaa. Tämä on Jumalan sallima mahdollisuus. Usein käy niin, että tulkinnanvaraisista asioista tehdään pääoppeja, niistä väitellään ja tehdään erottavia muureja. Tulkinnanvaraisia asioita ovat mm. miten ehtoollinen jaetaan, kaste suoritaan tai jumalanpalvelus toimitetaan. Niiden sisältö on sen sijaan hyvinkin selvä. Uskovien ja seurakuntien toiminta kytkeytyy aina kulttuuriin ja kansalliseen perusluonteeseen. Afrikkalainen kristillisyys on ulkonaisesti varmasti monella tapaa erilaista kuin suomalainen. Niitä ei tule pakottaa samaan formaattiin. Evankeliumi sopii kaikille kansoille ja ihmisille. Ydin säilyy mutta muoto sopeutuu. Siinä on myös osa evankeliumin voimasta.

Luovuttamattomia, muuttumattomia ja ikuisia ydinoppeja ovat:

1. On vain yksi Jumala, kaiken Luoja
2. Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki (1x1x1=1)
3. Raamattu on kokonaan Jumalan Sana ja kaiken hengellisen elämän lähde ja auktoriteetti
4. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mutta on kokonaan langennut syntiin
5. Jumala tuomitsee synnin ja ihmisen ikuisella rangaistuksella
6. Jumala pelastaa ihmisen täydellisesti Pojan Jeesuksen Kristuksen kautta (sovittavan ristinkuoleman, ruumiillisen ylösnousemuksen ja niihin pohjautuvan syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen kautta). Ihminen pelastuu yksin armosta yksin uskon kautta.
7. Jeesus Kristus on Jumala ja synnitön ihminen, ja ainoa pelastaja
8. Seurakunta on uskovien yhteisö, jonka tunnusmerkkejä ovat kaste ja ehtoollinen
9. Armo synnyttää uutta, kristilliseen rakkauteen pyrkivää elämää
10. Kristus palaa takaisin, viimeinen tuomio toteutuu ja Jumala luo uudet taivaat ja maan

Usko, joka tunnustaa edellä mainitut asiat todeksi ja omakohtaiseksi, on kristillistä uskoa. Uskomus, joka kieltää ne tai jotkin niistä, on epäkristillistä uskoa. Seurakunnan tulee aina pitää kiinni Raamatun perustotuuksista, elää niistä ja kestää niiden varassa. Selvää tietysti on, että kapinoiva ihminen ja sielunvihollinen ei niistä pidä ja yrittää sen tähden niitä jatkuvasti vähätellä, vääristää ja kieltää. Sen tähden on myös näennäiskristillisiä liikkeitä kuten jehovantodistajat, mormonit ja liberaaliteologit.

Yhteyden vaaliminen
Seurakunnan tulee vaalia ja hoitaa keskinäistä yhteyttä hyvin vakavasti ja ahkerasti. Kiila on saatanan yksi tehokkaimmista aseista. Saatana ja synti pyrkivät koko ajan rikkomaan uskovien yhteyden. Siksi Paavali painottaa Efesolaiskirjeessä seurakunnan yhteistä perustaa ja uskovien välistä yhteyttä. Uskovien ja seurakuntien tulee elää kutsumuksen arvon mukaisesti, nöyryydessä, pitkämielisyydessä, kärsien toisiaan rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään rauhan (4:1-3).

Seurakunnan tulee rakastavan perheen lailla hoitaa sen jäseniään kaikella rakkaudella ja huolenpidolla. Seurakunta on Jumalan perhe. Sillä on apunaan jumalallinen rakkaus ja anteeksiantamus. Kun seurakunnassa todella koetaan, että tämä on hyvä perhe, se menestyy ja kasvaa. Jos seurakunta on hajanainen, välinpitämätön ja riitaisa, kuka siinä viihtyy? Rakkauden henki on välttämätön jokaiselle seurakunnalle. Samalla sen tulee pitää kiinni luovuttamattomista perusopeista ja olla joustava tulkinnanvaraisten asioiden suhteen.

 

Seurakunnan perustehtävät ja palvelijat (3:1-11 ja 4:7-16)

Salaisuus avautui
Jumalan seurakunta oli salaisuus Kristuksen ihmiseksi tulemiseen ja sovituskuolemaan asti (3:3-9). Jumala toki puhui siitä jo ennalta profeettojen kautta vanhan liiton aikana. Profeetat ennustivat, kuinka pakanatkin kerran tulisivat suurin joukoin palvelemaan Herraa ja kuuluisivat Jumalan kansaan. Nämä ennustukset olivat kuin pieniä välähdyksiä tulevasta, joka alkoi täyttyä Pyhän Hengen vuodatuksen myötä. Juutalaisten oli sitä vaikea hyväksyä eivätkä pakanat siitä tienneet mitään. Mutta nyt seurakuntakausi oli alkanut ja seurakunnalla oli tärkeitä tehtäviä Jumalan suunnitelmissa. Täyttymyksen myötä seurakunnan salaisuus avautui.

Jumala tahtoi ilmaista seurakunnan välityksellä pelastussuunnitelmansa myös taivaallisille hallituksille ja valloille (3:9-11). Tämä tarkoittanee sekä Jumalan pyhiä enkeleitä että langenneita enkeleitä eli saatanaa joukkoineen. Jumalan pelastussuunnitelma oli salaisuus kaikille. Sen ytimenä oli ja on, että itse Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, kuoli ristillä syntisen ihmisen edestä ja nousi kuolleista kolmantena päivänä. Tämä pelastus on tarkoitettu kaikille. Tällaista Jumalan käsittämätöntä rakkautta ja uhria on vaikea ymmärtää. Pyhä ja korkea Jumala tuli äärimmäisen alas Kristuksessa Jeesuksessa (4:8-10). Se on monille hullutusta ja pilkkaa, mutta pelastuneille Jumalan voima ja viisaus (1 Kor 1:23-24, 2:7-9). Jumalan enkelit eivät osanneet sitä odottaa; saatanan luonnolle sellainen on aivan mahdoton ymmärtää. Mutta nyt koko maailma enkeleineen katsoo Jumalan rakkauden ihmettä ja sen voittokulkua seurakunnan kautta.

Armon talo
Evankeliumin sisältönä on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa kaikkia ihmisiä kohtaan. Siksi Paavali kuvaa tehtäväänsä myös ”Jumalan armon taloudenhoitona” (3:2). Seurakunta on armontalo, joka syntyy armosta, elää armosta, palvelee armosta ja julistaa armoa. Paavalin omakin kutsumus ja tehtävä perustuivat yksinomaan armoon (3:7). Armoon ei sisälly mitään ansiota. Ihminen on Jumalan edessä syntinen ja siksi armo on ainoa mahdollisuus elää. Seurakunnan on tärkeää pitäytyä armossa, sillä se on ainoa yhteys Jumalaan, elämänlähteeseen.

 

Perustehtävät
Jumala oli antanut Paavalille Kristuksen kautta apostolisen tehtävän julistaa kansoille evankeliumia Kristuksesta (3:6,8). Tämä on seurakunnan ensisijainen tehtävä maailmassa. Kaikki uskovat on kutsuttu yhteiseen tehtävään omalla paikallaan. Toiseksi Paavalin tuli opettaa nuorta seurakuntaa ja ohjata se ymmärtämään Jumalan tahdon ja suunnitelman. Juuri sitä hän tekee Efesolaiskirjeessä opettaessaan uskovia tuntemaan seurakunnan salaisuuden. Julistus ja opetus, evankeliointi ja opetuslapseus ovat tärkeitä seurakunnan perustehtäviä.

Jumala kutsui Paavalin apostolina palvelemaan pakanakansoja. Mutta tehtävä ei kuulu yksin Paavalille vaan koko seurakunnalle. Kyse ei ole yksilölajista kuten kilpajuoksusta vaan yhteispelistä kuten jalkapallosta. Jokainen seurakunnan jäsen kuuluu joukkueeseen ja jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Kutsumukset ja tehtävät toki vaihtelevat.

Paavali kuvaa seurakunnan palvelutyön kehittymistä seuraavien askelien mukaisesti (4:7-16):

1. pelastus Kristuksessa (8-10)
2. kutsu työhön armon kautta (7)
3. kutsu johtamis- ja varustamistehtäviin (11): apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet, opettajat
4. pyhien valmistaminen palvelutyöhön (12)
5. Kristuksen ruumiin, seurakunnan rakentaminen (12)
6. yhteys uskossa ja kypsä usko Kristukseen (13)
7. varjelu harhaopeista ja maailmallisesta elämästä (14)
8. elämä totuudessa ja rakkaudessa Kristuksen yhteydessä kukin omalla paikallaan (15-16)

Koko seurakunta palvelee
Seurakunnissa vallitsee laajalti hyvin yleinen väärinkäsitys kautta maailman: vain pastorit ja muut kokoaikaiset työntekijät hoitavat seurakunnan kaikki tehtävät; muut jäsenet ovat vain katselijoita ja vastaanottajia. Tämä käsitys on hyvin väärä ja vahingollinen. Efesolaiskirje opettaa hyvin selvästi, että päämääränä on ”pyhien varustaminen palveluksen työhön”. Pastorit ja muut johtajat ensisijassa ovat kuin valmentajia ja lopulta koko seurakunta aktiivinen joukkue, joka yhdessä tekee sille asetetut tehtävät. Jumalan kutsu kuuluu jokaiselle pyhälle, uskovalle Kristuksessa Jeesuksessa.

 

Moninaiset tehtävät
Seurakunnan tehtävät ovat moninaiset ja vaihtelevat uskovan persoonan, kykyjen, armolahjojen ja kutsumuksen mukaan. Tästä Paavali opettaa erityisesti 1 Korinttolaiskirjeessä (12 – 14 luvut). Jokainen on yksilö, joka on osa kokonaisuutta. Jokainen on tärkeä ja ainutlaatuinen. Seurakunnan tehtävät ovat moninaiset, mutta ne voidaan jakaa viiteen pääryhmään. Osa niistä on tullut esille jo edellä; osa niistä painottuu enemmän muissa Uuden testamentin teksteissä. Seuraavassa on lyhyesti lueteltu ja kuvattu seurakunnan viisi perustehtävää:

1)  Jumalanpalvelus (yhteys Jumalaan)

Seurakunnan tulee suuntautua Jumalaa kohden vastaanottaen Hänen Sanansa, armonsa, läsnäolonsa ja lahjansa. Seurakunta vastavuoroisesti reagoi Jumalan toimintaan palvomalla, ylistämällä, kiittämällä ja toimimalla kuuliaisesti Herran tahdon mukaan (Ef 5:19-20; Room 1:5). Tätä ilmentävät seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus, rukous- ja ylistyshetket ja kristilliset toimitukset. Erityisesti kaste ja ehtoollinen ovat tärkeä osa yhteyttä. ”Rakasta Herraa koko sydämestäsi” (Matt 22:37-38).

2)  Opetuslapseus (Jumalan tunteminen, kasvu ihmisenä ja elämän pelisäännöt)

Kristittynä eläminen on Jumalan yhä syvempää tuntemista ja seuraamista Kristuksen ja Sanan kautta (Ef 4:13). Seurakunnan tehtävänä on ohjata Jumalan tuntemiseen ja Hänen tahtonsa mukaiseen elämään – ”Menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä pitämään kaiken, mitä Minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt 28:19). Samalla ihminen oppii tuntemaan itseään ja voi kasvaa kristittynä.

3)  Keskinäinen yhteys (Jumalan perheväki)

Seurakunta on Jumalan lasten perhe, jossa ihmiset voivat kokea keskinäistä yhteyttä, välittämistä, huolenpitoa ja arvostusta (Ef 4:1-6; Fil 2:1-5). Jumala on luonut ihmiset yhteisöllisiksi. He ovat Kristuksen ruumis (1 Kor 12:12-13). Henkilökohtainen usko ja kaste ovat seurakuntaan kuulumisen edellytykset. Ihmisillä tulee olla mahdollisuus keskinäiseen yhdessäoloon seurakunnassa, sen toiminnoissa ja kodeissa. Ystävyyssuhteet ovat seurakunnan koossapysymisen edellytys (Room 12:10, 15:1-7). Suurin osa seurakunnan jättäneistä on kokenut, että heistä ei välitetä. Raamattu ei turhaan painota, että ”te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhe” (Ef 2:19).

4)  Palvelu (lähimmäisten palveleminen käytännössä)

Jumala tahtoo kohdata kaikkia ihmisiä rakkaudellaan, auttaa, ohjata ja hoitaa heitä, jotta he pelastuisivat ja eheytyisivät. Jokaisen uskovan ja seurakunnan perustehtävänä on palvella ihmisiä niillä kyvyillä ja lahjoilla, joita Jumala on heille antanut (Ef 4:12; 1 Piet 4:10-11). Sopivia palvelumahdollisuuksia ja -tehtäviä on lukemattomia. ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (Matt 22:39).

5)  Evankeliointi (kristillinen todistus ja julistus)

Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen ja kutsua osaksi seurakuntaa (Joh 3:16; 1 Tim 2:4). Seurakunnan tulee julistaa lakia synnintunnon heräämiseksi ja evankeliumia pelastumiseksi (Room 3:19-24) kaikille ihmisille riippumatta heidän rodustaan, heimostaan, kielestään, sosiaalisesta asemasta tai uskonnosta (Ef 4:6,8). ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu (Mark 16:15-16). Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille” (Luuk 24:47).

Elinehto
Seurakunnan olemassaololle on selvä tarkoitus. Se ei ole vailla suuntaa eikä päämäärää. Jumalalla on sille suunnitelma. Kristus ohjaa sitä. Pyhä Henki on sen voimanlähteenä ja matkakumppanina. Uskovat ovat Kristuksen ruumis, jalat ja kädet, jotka täyttävät sille säädetyt tehtävät. Seurakunta kasvaa laadussa ja määrässä. Se on elävä ja samalla haavoittuva. Mikäli seurakunta tahtoo seurata Herransa ääntä ja johdatusta, se on siunattu ja voimallinen. Mikäli seurakunta luopuu osaksi tai kokonaan kutsumuksestaan, se menettää olemassaolonsa syyn ja suunnan. Seurakunta voi sairastua ja kuolla. Jumala kutsuu seurakuntaansa ja uskovia uudistumaan juuri tänään!

 

Seurakunta on Kristuksen morsian, rakastettu (5:22-33)

Ikuinen mutta vapaaehtoinen rakkausliitto
Avioliitto on esikuva Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Avioliitto solmitaan ajaksi, mutta armoliitto ikuisiksi ajoiksi. Kristus on kuin aviomies, joka rakastaa morsianta, seurakuntaa niin paljon, että on valmis kuolemaan sen tähden (5:25,32). Seurakunta on puolestaan morsian, jonka tulee olla kuuliainen sulhaselle, Kristukselle (5:22-27). Uskovat seurakuntana on kihlattu Herralle maanpäällisen elämän ajaksi ja varsinainen avioliitto alkaa taivaassa Karitsan häissä (Ilm 19:7-9). Kihlausaika on ikään kuin koeaikaa, mutta avioliitto on purkamaton ja pysyvä.

Tämä kertoo Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Jumala rakastaa sinua ja minua, jokaista ihmistä. Hän on osoittanut syvän rakkautensa uhrautumalla ja antamalla anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan. Jumala on uskollinen, vaikka me olemme uskottomia. Mutta jos ihminen purkaa kihlauksensa armoliittoon, Jumala hylkää ihmisen eikä pakota häntä siihen. Jumala on rakkaus eikä hän siksi voi pakottaa ihmistä rakkauteen, joka perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Jumalan rakkaus koskettaa ja vaikuttaa voimakkaasti, mutta ei pakota. Jumalan rakkauden hylännyt ihminen valitsee Jumalan pyhän tuomion, joka on väistämätön.

Päämääränä täydellisyys
Jumala on tehnyt kaikkensa, jotta ihminen pelastuisi ja vapautuisi synnin tuomasta tuhosta. Hän on uhrautunut syntisen ihmisen puolesta ristillä ja tahtoo pelastaa hänet takaisin elämään rakkautensa tähden (5:25). Ihminen on synnin likaama ja turmelema, mutta Jumala pyhittää ja puhdistaa hänet vedellä pesten, Sanansa kautta (5:26). Jumalan päämääränä on täydellinen puhtaus, synnittömyys (5:27). Hän on se, joka pyhittää ja puhdistaa ihmisen ja seurakunnan. Ihminen itse ei siihen kykene. Jumalan Sana on sovituksen ohella toinen voimallinen puhdistusväline: laki paljastaa lian, synnin, ja evankeliumi tuo puhdistuksen, anteeksiannon ja uuden elämän.

Ajassa vajavainen, rikkinäinen ja syntinen
Seurakunnasta tulee täydellinen, mutta vasta taivaassa. Maan päällä seurakunta on aina vajavainen, rikkinäinen, hajanainen, riitaisa, syntinen, mutta armahdettu ja Kristuksen läsnäololla täytetty. Synti väistyy vasta täydellisyyden alkaessa taivaan paratiisissa. Morsian puetaan häävaatteeseen vasta hääpäivänä – ei ennen sitä: ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet. Morsiamen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen” (Ilm 19:7-8).

Näin Jumala rakastaa meitä ja koko seurakuntaa ikuisella, armahtavalla rakkaudellaan. Mitä parempaa voisikaan toivoa? Jumala, Luojamme on anteeksiantavainen ja hän on uhrautunut puolestamme, koska rakastaa meitä suunnattomasti. Hän on kaikkivaltias ja hän on luvannut pitää meistä huolen nyt, aina ja iankaikkisesti. Mikä turvallisuus ja mikä tulevaisuus, sillä rakkaus on kaiken täyttymys – Jumalan ja ihmisen välillä sekä ihmisten kesken.

 

KYSYMYKSIÄ

1. Mikä on seurakunta?
2. Mitkä ovat seurakunnan perustehtävät?
3. Millainen on sinun seurakuntasi?
4. Miten koet viihtyväsi siinä? Mikä on hyvää? Mikä on huonoa?
5. Miten uskovat vaalivat ja hoitavat keskinäistä yhteyttä? Onko yksinäisiä jäseniä? Onko riitoja?
6. Koostuuko seurakuntasi yhdestä vai useammasta eri kansallisuudesta tai heimosta? Aiheutuuko siitä ongelmia tai epätasa-arvoa?
7. Seuraako seurakuntasi kristillisen uskon luovuttamattomia oppeja? Entä sinä itse? Onko erimielisyyksiä opista ja elämästä?
8. Mitä muita kristillisiä seurakuntia on paikkakunnallasi tai mitä muita ylipäätään tiedät? Ovatko ne uskollisia keskeisille opinkohdille?
9. Mikä on tehtäväsi seurakunnan jäsenenä? Oletko löytänyt kutsumuksesi? Oletko saanut rohkaisua ja tukea? Oletko saanut tilaa toteuttaa kutsumustasi?
10. Toteuttaako seurakuntasi viittä perustehtäväänsä tasapuolisesti ja hyvin? Ketkä palvelevat? Miten seurakunnan elämää ja työtä voisi parantaa omalla paikkakunnallasi?

 

NEUVOJA

1. Seurakunta on tärkeä – liity siihen ja ole aktiivinen jäsen!
2. Tutustu rauhassa seurakuntaasi ja uskoviin.
3. Kysele ja etsi omaa paikkaasi ja tehtävääsi.
4. Anna rakentavaa kritiikkiä ja ole valmis uhraamaan aikaa, taitoja ja varoja seurakunnan hyväksi ja kehittämiseksi.
5. Huomioi seurakunnan jäsenet ja etenkin yksinäiset ja vaikeuksissa olevat.
6. Rakenna rauhaa ja yhteyttä, mutta älä koskaan luovu keskeisistä opinkohdista.
7. Mikäli seurakunta on menossa vakavasti sivuraiteille, yritä kaikkesi sen korjaamiseen omalla panoksellasi. Älä jätä seurakuntaasi helpolla.
8. Pyydä koulutusta, opetusta ja ohjausta omaa tehtävääsi varten.
9. Ole uskollinen omalla paikallasi ja tehtävässäsi, mutta älä uuvuta itseäsi. Palvele armon varassa.
10. Muista, että kaikki seurakunnat ja jokainen uskova (sinäkin) ovat vajavaisia ja synnin likaamia. Et löydä täydellistä seurakuntaa ennen taivasta.