Paavali – fariseuksesta apostoliksi, osa II

PAAVALI – fariseuksesta apostoliksi, osa II

 

Ensimmäisessä osassa tutustuimme Paavaliin ennen kääntymystään hänen ollessaan äärimmäinen fariseus ja seurakunnan vainoaja, Saul. Tässä toisessa osassa näemme Paavalin, joka kääntyy, saa armon ja kasvaa merkittäväksi apostoliksi.

 

II  APOSTOLI PAAVALI

 

Paavalin ja farisealaisten vihan syyt kristittyjä kohtaan

Jäimme edellisessä opetuksessa tähän tilanteeseen: ”Saulus puhkui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo ja pyysi tältä kirjettä Damaskoksen synagogille” (9:1-2), jotta voisi vangita kaikki ”sen tien vaeltajat”.

Mikä oli se asia, jonka puolesta Saulus (Paavali) niin kiivaasti taisteli? Lähtökohtaisesti Jumalan pyhä laki oli juutalaisille rakas ja tärkeä, erityisesti fariseuksille. Jumalan laki ilmoitettiin Kirjoituksissa, varsinkin viidessä Mooseksen kirjassa, Toorassa. Erityisen pyhänä pidettiin sapattikäskyä.

Laki oli tärkeä. Jotta lain käskyjä ei rikottaisi, oppineet laativat lukemattomia, äärimmäisen pikkutarkkoja sääntöjä. Esimerkiksi sapattia koskevia ohjeita oli ja on yhä nykyäänkin hyvin paljon. Nämä säännökset vakiintuivat pyhiksi isien perinnäissäännöiksi. Tärkeimpien käskyjen määräksi laskettiin 613, joista 365 oli kieltoja ja 248 käskyjä.

Paavali kuvasi suhdettaan näihin säädöksiin seuraavasti: ”minä kiivailin ylen innokkaasti isieni perinnäissääntöjen puolesta”.

 

Jeesuksen suhde perinnäissääntöihin

Muutamaa vuotta aiemmin Jeesus Kristus joutui perinnäissääntöjen tulilinjalle, kun hän paransi sapattina. Jeesus sanoi: ”Sapattina on lupa tehdä hyvää. Mutta silloin fariseukset lähtivät ulos ja alkoivat punoa juonia Jeesusta vastaan, miten saisivat hänet surmatuksi” (Matt 12:12,14).

Jeesus kyseenalaisti perinnäissäännöt. Miksi? Koska monilta osin ne kumosivat Jumalan lain. Jeesus sanoi: ”Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä” (Mark 7:8). Esimerkiksi, kun lasten tuli huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan, jotkut näennäisesti lupasivat varansa temppelille lahjaksi (korban), mutta käyttivät rahansa lopulta itse. Voimme kysyä myös itseltämme: Minkälaisia tapoja ja perinteitä me noudatamme perheissä, suvuissa, yhteiskunnassa tai kirkossa, jotka lopulta ovatkin vastoin Jumalan tahtoa ja hänen Sanansa kiertämistä?

Jeesus vastusti perinnäissääntöjä, koska niissä unohdettiin tärkein: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te annatte kymmenykset mintusta, tillistä ja kuminasta mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden. Te sokeat taluttajat! Hyttysen te siivilöitte mutta nielaisette kamelin!” (Matt 23:23-24)

 

Farisealaisessa laintulkinnassa oli monta suurta perusvirhettä

  • väärä ihmiskuva, joka kielsi ihmisen läpikotaisen turmeltuneisuuden, sekä kuvitelma siitä, että ihminen voisi täyttää lain ja pelastua sen kautta
  • ihmisten perinnäissääntöjen kyhäelmät, jotka peittivät ja vääristivät Jumalan lain
  • hurskauden muuttaminen ulkonaisiksi, pikkutarkoiksi teoiksi – ilman sydämen uudistumista
  • väärä Jumala-kuva: Jumala on ankara tuomari, joka vaatii täydellisyyttä
  • väärä käsitys lain tarkoituksesta: laki ja sen noudattaminen on ainoa pelastustie
  • väärä käsitys lain sisällöstä: laki opetti vain tiettyjä ulkonaisia tekoja, mutta ei rakkautta
  • armon kadottaminen

 

Uskonnollinen petos ei vapauta syyllisyydestä

Syvimmiltään tässä on kyse samasta kuin mitä tapahtui syntiinlankeemuksen jälkeen. Kun Aadam ja Eeva huomasivat olevansa alasti, he tekivät viikunapuun lehdistä vyöverhot. Synti johti syyllisyyteen ja häpeään, joka piti peittää. Sen ihminen osaa tehdä monin tavoin. Valehtelu, vähättely, naureskelu, selittely, mutta myös uskonnollisuus voi olla yksi tapa verhoilla itsensä. Ulkonaiset rituaalit ja tavat eivät poista syyllisyyttä, mutta tuudittavat itsepetokseen.

Kun Jumalan Sana, erityisesti laki, jota Jeesus julisti, raotti itsepetoksen verhoja ja pisti ihmistä arkaan kohtaan, heräsi epätoivoinen ja kiivas viha. Ihminen pelkää syyllisyytensä ja häpeänsä paljastumista. Kun esimerkiksi marttyyri Stefanus päätti kovan puheensa sanoihin: ”Te saitte enkeleiden välittämänä lain, mutta ette ole sitä noudattaneet. – Kun neuvoston jäsenet tämän kuulivat, se viilsi heidän sydäntään ja he kiristelivät hampaitaan” (Apt 7:53).

Saulus (Paavali) rakasti isien perinnäissääntöjä ja vihasi kristittyjä, jotka julistivat, että perinnäissäännöt olivatkin vääriä ja että laki ei pelastaisi vaan ainoa Pelastaja olisi ristiinnaulittu ja ylösnoussut Messias, Jeesus Kristus. Epätoivoinen pelko oman syyllisyytensä paljastumisesta ajoi hänet vihaan ja väkivaltaan.

Mitä me teemme, kun olemme vaarassa paljastua syyllisiksi? Millä tavoin sinä reagoit tilanteessa, jossa katseet kääntyvät sinuun ja kysyvät: sinäkö sanoit tai teit niin? sinäkö olit välinpitämätön ja itsekäs? Kiivastutko, heitätkö vastasyytöksen, lyötkö, lähdetkö vihaisena pois, aloitatko mykkäkoulun, selitteletkö, valehteletko vai tunnustatko ja pyydät anteeksi?

 

Laki ja evankeliumi

Paavali opettaa: ”laki herättää vihaa”. Laki ohjaa oikeaan mutta tehdessämme väärin se syyttää meitä, herättää syyllisyyden, nostaa häpeän ja vihan. Laki on terävä piikki, joka pistää sydämeen.

Evankeliumi sen sijaan julistaa anteeksiantamusta, armoa, hyväksyntää ja uutta elämää Jumalan varassa. Siksi Paavali julisti: ”Tulkoon siis tietoonne, että Jeesuksen kautta teille julistetaan syntien anteeksianto ja vapautus kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain avulla tulla vanhurskaiksi” (Apt 13:38). Jumalan armo ja rakkaus Kristuksessa on ainoa syli, jossa ihminen voi turvallisesti kohdata totuuden itsestään ja saada uuden elämän.

 

Sauluksen (Paavalin) kääntymys

Siihen syliin Jumala otti Sauluksen Damaskoksen tiellä noin v. 36 jKr:

  • ”Kun hän oli matkalla ja lähestyi Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan hänelle: Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän kysyi: Kuka olet, Herra? Ääni vastasi: Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin” (Apt 9:3-6).
  • ”Minä olen ilmestynyt sinulle sitä varten, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä olet nähnyt ja mitä minä sinulle ilmoitan. Minä pelastan sinut oman kansasi ja pakanoiden käsistä, joiden luo minä sinut lähetän – avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valoon ja saatanan vallasta Jumalan puoleen ja uskon kautta minuun saisivat syntinsä anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” (Apt 26:16-18)

Paavali kohtasi totuuden ja rakkauden vastustamattomalla tavalla. Äärimmäisen vihan vallassa Saulus kohtasi äärimmäisen rakkauden, joka sulatti vihan, antoi anteeksi ja synnytti uuden elämän.  Paavali ymmärsi olleensa perinpohjaisesti väärässä koskien Jumalaa, ihmistä, Kirjoituksia, perinnäissääntöjä, tekoja, armoa ja pelastusta. Kaikki, mitä hän oli fanaattisesti rakentanut, sortui yhdessä hetkessä. Paavali koki syvän kriisin, joka sokeutti hänet kolmeksi päiväksi. Sinä aikana hän ei kyennyt syömään eikä juomaan. Paavali olisi voinut torjua totuuden ja paaduttaa itsensä. Jumalan armosta hän kuitenkin hyväksyi tosiasiat ja turvautui armahtavaan Vapahtajaansa.

Jumalan rakkaus meitäkin kohtaan on äärettömän suuri, kaiken kattava, kaiken peittävä, kaiken uudistava. Olemmeko saaneet tai osanneet levätä siinä täydellisessä rakkaudessa, jota Jumala osoittaa meitä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa? Niin, että vapaudumme selittelyistä, syytöksistä, pelosta, vihasta ja pääsemme lepoon ja rauhaan itsemme, lähimmäisten ja Jumalan kanssa?

Jumala puhuu meille rakkauden sanoja Jesajan kautta (43:1-5): ”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen. Minä rakastan sinua. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi”.

Ihmeellisen pelastavan armon lisäksi Jumala antoi äärimmäiselle vihaajalle ja vastustajalleen suuren luottamustehtävän edustaa Häntä kaikkialla maailmassa! Ennen sen toteutumista Saulus joutui ”pienennyskouluun”, jonka myötä hänestä tuli Paavali, pikkuinen, joka oli voimallinen apostoli – ei omassa vaan Kristuksen voimassa.

 

Uusi identiteetti: Paavali

Saulus sai armon, uuden ja aidon identiteetin. Hänestä tuli Paulus, Paavali (pikkuinen). Hän sai syvän tarkoituksen ja tehtävän. Hän sai kaiken sen, mitä hän ei koskaan voinut saavuttaa lain vaatimien tekojen tai edes perinnäissääntöjen kautta. Hän sai kaiken täydellisenä lahjana.

Mekin olemme saaneet löytää Vapahtajan. Hänessä meistä tulee Jumalan lapsia Paavalin tavoin ja saamme sen mukaisen identiteetin ja tarkoituksen. Jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus (2 Kor 5:7). Kristuksessa olemme saaneet kaikki Jumalan lahjat tätä elämää ja ikuisuutta varten. Paavali kohtasi Herransa ilmestyksessä; meille Jumalan armo vuodatetaan meihin Kristuksen kautta, joka ilmestyy Sanassa, kasteessa, ehtoollisessa ja Pyhässä Hengessä.

 

Hengellinen kasvu elämää ja tehtävää varten

Kääntymyksen myötä Paavalista tuli lapsi, joka alkoi kasvaa hengellisessä ymmärryksessä ja taidossa. Juutalaisen mallin mukaan ”40-vuotiaana ihminen kasvaa ymmärryksessä” ja ”50-vuotiaana hän kypsyy neuvon antajaksi”

Paavalin tehtävä ei alkanut heti kääntymyksen jälkeen (vuonna 36). Hän vietti hiljaisuudessa noin kymmenen vuotta (Gal 1:17-18, 2:1). Todennäköisesti hän tutki kokemuksiaan Kirjoitusten pohjalta, rukoili, keskusteli ja vakuuttui syvästi Jumalan armosta Kristuksessa, jota hän julisti täydessä uskonvarmuudessa. (1. lähetysmatka v. 46)

 

Paavalin suhde lakiin ja nykykirkko

Lain sisältö ja tarkoitus selkiytyivät. Lain tilalle – pelastustienä – nousi evankeliumi. Katse kääntyi omasta itsestä Jumalan puoleen. Paavali ymmärsi, että laki on hyvä, mutta se ei voi pelastaa. Vain Kristus pelastaa ja vanhurskauttaa. Laki paljastaa ihmisen syntisyyden ja torjuu ihmisen epätoivoiset yritykset pelastaa itsensä. Laki kasvattaa totuuden tuntemiseen ja ohjaa Kristuksen luokse.

Kristuksessa laki on täytetty, mutta ei poistettu. Paavali kirjoittaa: ”Kristus on näet lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle” (Room 10:4). Onko Kristus todella lain loppu? Pelastustienä kyllä, mutta sana voidaan kääntää vielä oikeammin merkityksessä ”päämäärä” tai ”täyttymys” (kr. telos): Kristus on lain päämäärä, sen täyttymys!

Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen – elämällään ja kuolemallaan. Ristillä hän huusi: ”Se on täytetty!”. Kristus täytti lain vaatimukset ja kantoi sen vaatiman synnin tuomion. Kristuksessa laki on täytetty meidänkin hyväksi. Laki on täytetty ja Kristus jatkaa sen täyttämistä meissä. Laki osoittaa, mikä on oikein ja väärin, vaikka se ei enää tuomitse kadotukseen.

Kun Paavalin aikana kiivailtiin lain noudattamisesta mahdollisimman tarkasti, nykykirkossa keskustellaan, tarvitaanko lakia enää mihinkään. Heiluri on heilahtanut lakihenkisyydestä laittomuuteen. Väitetään, että laki on vanhanaikaista ja vain oman aikansa käsityksiä. Nyt me olemme vapaita määrittämään lain ja rakkauden sisällön oman aikamme hengen mukaisesti. Samat opettajat väittävät usein myös, että evankeliumikaan ei ole enää sidottu Raamatun Kristukseen: kaikki pelastuvat riippumatta heidän suhteestaan Jumalaan ja Sanaan.

Kuitenkin kirkon uskon ja elämän tulee yhä perustua Raamattuun. Näin edellyttävät Kirkkolain 1-2 § ja Kirkkojärjestyksen 1 §. Tähän ovat kirkon papit sitoutuneet pappislupauksessa (KJ 5:6 §). Niiden mukaan kristillistä kirkkoa sitoo Raamatun opetus evankeliumista ja laista. Kirkolla ei ole vapautta tulkita Raamattua miten tahtoo. Luterilaiset tunnustuskirjat määrittävät oikean raamatuntulkinnan. Esimerkiksi Tunnustuskirjojen Yksimielisyyden ohje / tiivistelmä sanoo:

  • ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista; se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.”, s. 439
  • ”Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä: 1) se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa, 2) se opettaa ihmiset tuntemaan heidän syntinsä, 3) se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja
    suunnata koko elämänsä”
  • ”Edellä sanotun perusteella me hylkäämme vahingollisena, kristillisen siveellisyyden ja oikean jumalisuuden vastaisena sellaisen harhaopin, jonka mukaan lakia ei edellä selostetulla tavalla pitäisi saarnata kristityille”, s. 440−441

Raamattu on Kristuksen kirkon perustuslaki. Kuitenkin vaikka luterilaisella kirkollamme on yksi Raamattu, sillä monia tulkintoja siitä. Tämä on vallitseva tosiasia, mutta silti se on ristiriidassa kirkkomme perustuslain, Raamatun kanssa. Väärät tulkinnat, jotka kyseenalaistavat Raamatun, Kristuksen, lain, moraalin, rakkauden ja pyhyyden, ovat merkkejä siitä, että kirkko ei ole enää Kristuksen kirkko – vaan jopa kansan eksyttäjä. Kirkon monista tulkinnoista huolimatta, meidän tulee kunnioittaa Raamattua, evankeliumia ja lakia. Silloin saamme armon olla osallisia Kristuksen kirkosta ja iankaikkisesta elämästä.

Näin me varjellumme lakihenkisyydeltä (lain ylikorostamiselta), ja laittomuudelta (lain mitätöimiseltä). Lakihenkisyyden ja laittomuuden välillä kulkee kolmas tie, elämäntie, jossa löydämme Kristukseen, armoon perustuvan suhteen lakiin. Laki on voimassa elämänlakina, mutta Kristuksen tähden se ei enää tuomitse meitä vaan ajaa Kristuksen armosyliin.

 

Paavalin suhde evankeliumiin

Lain ymmärtämisen ohella Paavali löysi aidon evankeliumin, jota jo Vanha testamentti ennakoi ja julisti monin tavoin. Tästä luvatusta evankeliumista, joka täyttyi Kristuksessa, Paavali opetti: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (Room 3:23-24).

Kristuksen ristillä tapahtui ihmeellinen, autuas vaihtokauppa, jossa Kristus otti syntimme ja antoi meille hänen vanhurskautensa armoksi ja elämäksi. Kristukseen turvautuva on armahdettu, pelastettu, vanhurskautettu, lunastettu, pyhitetty ja Jumalan lapseksi otettu. Kristuksessa alkaa uusi ylösnousemuselämä, joka alkaa maitten päällä ja täyttyy taivaissa. Tämä on evankeliumi.

Paavalin avainkäsitteeksi nousi ilmaisu ”Kristuksessa”, jota hän käytti yhä uudestaan. Uskovina meidät on upotettu Kristukseen. Kun Jumala katselee sinua, hän näkee sinut Kristuksessa, sovitettuna, puhtaana ja täydellisenä, omana rakkaana lapsenaan. Toki Jumala näkee myös meidän syntisen lihamme ja kamppailumme sen kanssa – kuten Paavali elävästi kuvasi: ”Sisäisen ihmisen puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain, mutta jäsenissäni näen toisen lain sotimassa mieleni lakia vastaan ja pitämässä minua vangittuna synnin lakiin, joka on jäsenissäni. Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room 7:22-24).

Paavali löysi sisäisen vapauden ja rauhan hyväksymällä totuuden itsestään ja Jumalan ehdottomasta armosta ja rakkaudesta Kristuksessa: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tällaisena palvelen mielellä Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia. Nyt ei ole enää mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room 7:25 – 8:1).

Syntisenä, mutta armahdettuna. Tässä on avain meillekin levolliseen ja vakaaseen uskonelämään: syntisenä, mutta Kristuksessa armahdettuna. Tällaisina Jumalan lapsina Pyhä Henki kasvattaa ja ohjaa meitä Sanansa kautta, armon varassa kohti kirkkauden maata ja kotia.

 

Paavalin suhde moraaliin ja kristilliseen elämään

Paavali toimi pakanoiden apostolina roomalaisten hallitsemassa ja kreikkalaisen kulttuurin innoittamassa maailmassa. Moraalittomuus oli tavallista arkipäivää, jonka keskellä ihmiset ja uudet kristityt elivät. He olivat kasvaneet siinä ja sen vaikutus oli jokapäiväistä ja voimakasta. Moraalittomuuden huipentumana pidettiin Kreikassa sijainnutta Korinttia. Kun haluttiin kuvata hyvin paheellista elämäntapaa, sanottiin: elää kuin Korintissa. Tässä ympäristössä Korintin seurakuntakin kamppaili vakavien moraalisten ongelmien kanssa.

Seurakunnassa vaikutti väärä käsitys armosta, jonka mukaan kaikki olisi luvallista. Todellinen armo johtaa synnintuntoon, anteeksiantamukseen ja Jumalan tahdon kunnioittamiseen: ”Ettekö tiedä, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat” jne (1 Kor 6:9-10). Luettelo jatkuu pitkästi ja me kaikki joudumme ahtaalle. Vielä Paavali lisää: ”Ettekö te tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1 Kor 3:16)

Mekin elämme ympäristössä, jonka media, tavat ja arvot kehottavat yksilölliseen, nautinto- ja kokemuskeskeiseen elämään ja kuluttamiseen. Ihmiset ovat vieraantumassa kristillisestä uskosta ja elämästä, jopa kirkossa. Olemme kuin Korintissa ja siksi meidän on syytä kuunnella Paavalia, joka neuvoo Pyhän Hengen ohjaamana. Paavali torjuu ajan hengen ja median tarjoamat mallit ja kehottaa pitäytymään kristilliseen elämään, jonka voima kumpuaa Sanasta ja Pyhästä Hengestä. Paavali kehottaa moraaliseen puhtauteen ja julistaa evankeliumia, Jumalan armoa Kristuksessa mahdollisuutena uuteen elämään. Kristuksessa kaikki on sovitettu ja tie elämään on auki.

Kristillinen elämä, pyhitys perustuu yksinomaan armoon. Paavalin kirjeiden alkuosa on usein sen selostamista, mitä Kristus on tehnyt ja mikä on sen vaikutus pelastukseemme. Kirjeiden jälkimmäisessä puoliskossa Paavali kertoo, kuinka meidän tulee elää tämän Kristuksen lahjoittaman pelastuksen varassa – armosta ja uskosta iloiten, siinä leväten ja kristillistä rakkautta harjoittaen.

Paavali haastaa meitä elämään syvästi Kristuksessa – ei puolinaisesti, laiskasti ja penseästi. Meidän aikamme suuria vaaroja ovat liian ylellinen elämä ja vääristynyt ns. ”hyvän mielen” evankeliumi, joka kehottaa tekemään kaikkea, mikä tuntuu, näyttää ja maistuu hyvältä.

 

Paavalin suhde lähetystyöhön ja palveluun

Paavali oli varsinainen superapostoli, tosin Jumalan armosta. Hän teki pitkiä lähetysmatkoja, perusti kristillisiä seurakuntia ja kirjoitti Pyhän Hengen johtamana monia Uuden testamentin kirjeitä. Hän kertoi, kuinka Kristuksen rakkaus sisäisesti pakotti häntä julistamaan ja palvelemaan – jopa uhrautuen. Rakkaus ei jättänyt kylmäksi eikä toimettomaksi.

Paavalin lähetysmatkat:

  • I matka, 46-48 jKr.
  • II matka, 49-52 jKr.
  • III matka, 53-57 jKr.

Paavali opettaa kirjeissään hyvin paljon kristillisen elämän, palvelun ja evankeliumin julistamisen tärkeydestä. Oikea usko synnyttää oikeaa elämää. Kristityn etuoikeus on palvella Jumalaa ja lähimmäisiä. Paavali ei opettanut sellaista, mitä ei olisi itse tehnyt. Hän oli kaikessa esimerkkinä. Paavali oli hyvin antautunut kutsumukselleen. Osittain se oli ajan tapa elää uskonnollisuutta todeksi, mutta osittain Paavali kantoi sydämessään raskaita muistoja kristittyjen vainosta ja tappamisesta. Vaikka hän oli saanut armon, hän halusi hyvittää pahuutensa. Useimmista meistä ei ole samaan ehdottomuuteen kuin mitä Paavali osoitti. Silti Paavali on meille hyvä esikuva.

Paavali opettaa, että jokaisella uskovalla on oma paikkansa, tehtävänsä ja lahjansa seurakunnassa. Jokaista tarvitaan. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme ja Jumalasta. Saamme ottaa vastaan rakkautta ja antaa sitä. Seurakunta on uskovien hengellinen koti, jossa saamme levätä ja vahvistua. Seurakuntana saamme yhteisesti kohdata oman elämämme ja yhteisömme haasteet, lähellä ja kaukana, kotisuomessa ja lähetyskentillä.

 

Paavalin elämänkaaren viimeiset vuodet – ”60-vuotiaana alkaa vanheneminen”

Paavaliin sopi hyvin juutalaisen miehen kehityskaari: 20-vuotiaana hän oli valmis sotaan, 30-vuotiaana mies oli väkevimmällään, 40-vuotiaana hän kasvoi ymmärryksessä, 50-vuotiaana hän kypsyi neuvon antajaksi ja 60-vuotiaana alkoi vanhentuminen.

Paavalin elämä ei ollut helppoa vaan kovaa uurastusta, pitkiä matkoja ja ainaista huolta ihmisistä, seurakunnista ja evankeliumin etenemisestä. Hän kohtasi ankaraa vainoa ja joutui lopulta vangituksi ja mestatuksi. Paavali sai elää todeksi Kristuksen sanat: ”maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, sillä minä olen voittanut maailman”.

Paavali vangittiin Israelissa, josta hänet kuljetettiin Rooman kaupunkiin, koska hän oli vedonnut keisariin Rooman kansalaisen valtaoikeuksien nojalla. Viimeiset vuotensa hän eli vangittuna Roomassa. Nekin olivat täynnä tarkoitusta ja toimintaa. Vaikka Paavali oli ulkonaisesti vanki, hän oli sisäisesti vapaa. Hänen vartijansa sen sijaan olivat ulkonaisesti vapaita, mutta sisäisesti vankeja.

 

Filippiläiskirjeen 1 luvun tunnelmia Paavalin vankeudesta:

Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille. Koko henkivartiostolle ja kaikille muillekin on käynyt selväksi, että olen vangittuna Kristuksen tähden.  Useimmat täkäläiset veljet ovat Herraan luottaen saaneet minun kahleistani lisää rohkeutta ja julistavat Herran sanaa entistä pelottomammin.

Tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni.  Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään – vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen.

Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. (Mahdollisesti Paavali vapautui muutamaksi vuodeksi, mutta vangittiin uudelleen)

 

2 Timoteuskirjeestä saamme lukea Paavalin jäähyväissanat

Ne oli osoitettu Timoteukselle, kun hän katseli Rooman vankilan kaltereiden läpi kohti kirkkauden kotia. 2 Tim 4:1-8 julistaa meille: Kestäkää loppuun saakka!

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.

Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. 5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.

Paavali mestattiin miekalla Roomassa keisari Neron toimesta 60-luvulla, joko vuosien 62-65 tai 68 jKr. paikkeilla samoihin aikoihin kuin Pietari naulittiin ristille samaisessa kaupungissa. Jääköön meidän kaikkien sydämiin ja mieliin kaikumaan erityisesti Paavalin sanat ”uskon säilyttänyt” ja hänen rakas mottonsa, jonka Paavali eli ja koki todeksi:

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle uskovalle, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu: uskosta vanhurskas saa elää”. Aamen.