Nummela: Eurooppa tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen

UUSI TIE -LEHTI / Pääkirjoitus 1.6.2016
Leif Nummela

päätoimittaja, teologi, kirjailija

 

EUROOPPA TARVITSEE UUDEN USKONPUHDISTUKSEN

 

Alkukesästä 720 seurakuntien ja järjestöjen johtajaa ja vastuunkantajaa 45 maasta kokoontui vuotuiseen Euroopan kristittyjen johtajien foorumiin (European Leadership Forum) Puolassa, Wislassa. Aiheina olivat tänä vuonna pakolaiskriisi, evankelioimistyö muslimien keskuudessa, kristillinen mediatyö, uusien seurakuntien perustaminen, uskon puolustus, yhteiskunnalliset kysymykset ja erityisesti myös lähestyvä uskonpuhdistuksen juhlavuosi.

Monissa Euroopan maissa, kuten Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa ja Romaniassa, protestanttiset evankeliset seurakunnat eivät merkittävästi kasva. Useassa maassa ne ovat myös eläneet hyvin pienenä vähemmistönä jo useita vuosikymmeniä. Tämä koskee esimerkiksi Ukrainaa ja Espanjaa, joiden pienet evankeliset seurakunnat ovat koonneet viime vuosina voimiaan. Niillä on kuitenkin vaivanaan useita samantapaisia ongelmia kuin Saksan, Englannin ja Skandinavian paljon suuremmilla liberalisoituneilla sisarkirkoilla.

Inhimillisesti katsoen uuden uskonpuhdistuksen tuleminen Eurooppaan näyttää näillä näkymin hyvin epätodennäköiseltä. Eurooppa on laajassa mittakaavassa kääntänyt selkänsä uskonpuhdistuksen perinnölle. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, miten tavattoman paljon hyvää Eurooppa on uskonpuhdistuksen myötä saanut. Vaikka uusi uskonpuhdistus, ja siihen liittyvä herätys, onkin yksin Jumalan käsissä, juuri nyt on oikea aika valmistautua ensi vuoden uskonpuhdistuksen juhlimiseen. Parasta valmistautumista on paneutuminen uskonpuhdistuksen teologiaan. Paluu Raamattuun ja kirkkaaseen evankeliumiin on uskonpuhdistuksen ydintä. Niihin ei voi koskaan keskittyä liikaa.

Kristillinen kenttä on täynnä erilaisia uskonpuhdistuksen sanoman korvikkeita. On monenlaisia metodeja ja keskustelua siitä, millä kons­teilla herätys saadaan aikaan. Milloin kristikansa oppii, että Jumalan sanan ja evankeliumin kirkkaalle saarnaamiselle ei ole mitään tehokkaampia vaihtoehtoja? Jumala toimii sanansa saarnaamisen ja opettamisen kautta, ja siellä missä niin ahkerasti tehdään, hyvät tulokset tulevat enemmin tai myöhemmin. Mutta ne tulevat varmasti.

Uskonpuhdistusta edelsivät lukemattomat erilaiset uudistusliikkeet, mutta vasta jykevä, syvällinen ja tinkimätön Raamatun totuuksien löytäminen ja esille nostaminen aiheutti aidon uskonnollisen mullistuksen Euroopassa. Tälle tielle ei nytkään ole vaihtoehtoja. Pohjoismaat ja muu Eurooppa tarvitsevat epätoivoisesti Jumalan sanan perustotuuksien voimallista uutta esiin nostamista. Tästä onkin pienen pieniä esimerkkejä siellä täällä. Jumala ei sittenkään ole unohtanut Eurooppa-vanhusta, vaikka se onkin unohtamassa hänet.


uusitie.com/aiheet/paakirjoitukset