Kristitty ja kansalainen Bonhoefferin valossa

Raija-Leena Loisa

 

KRISTITTY JA KANSALAINEN

Dietrich Bonhoefferin ajattelusta

 

Viime aikoina on ollut havaittavissa kristittyjen poliittista aktivoitumista. Suhtautumisessa poliittiseen toimintaan on ollut nähtävissä pyrkimystä saada oma vakaumus kuulumaan myös kyseisellä kentällä. Tässä kirjoituksessa pyrin valottamaan poliittisen ja hengellisen ajattelun keskinäistä jännitettä historialliselta ja teoreettiselta kannalta. Otan esimerkiksi saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin kirjoitukset erityisesti hänen nk. vankilakirjeissään. Katson, että Bonhoefferin elämä ja teot ovat ainutlaatuisia osoituksia kristityn kansalaisrohkeudesta. Näiden lisäksi hänen teologinen ajattelunsa ansaitsisi tulla pohdituksi tältä kannalta.

Poliittisen ja uskonnollisen kentän edustajien välillä on molemminpuolista antipatiaa. Emme kristittyinä kohtaa pelkästään luonnontieteiden vaan myös nk. ihmistieteiden kuten esimerkiksi poliittisen filosofian piiristä nousevan kritiikin. Tässä kritiikissä eräänä erityisenä teemana voidaan pitää kristillisyyteen liittyvää painotusta tulevaan, tuonpuoleiseen, iankaikkisuuteen ja pelastukseen. Esimerkiksi saksanjuutalainen filosofi Hannah Arendt varhaisessa kirjoituksessaan Augustinuksesta edustaa kantaa, jonka mukaan nykyisyys, maailmassa oleminen ja lähimmäinen ovat kristillisyydessä lopulta toissijaisia seikkoja.

Dietrich Bonhoefferia voidaan pitää eräänä esimerkkinä kristitystä, joka asennoitui omaan ympäröivään todellisuuteensa vastuuntuntoisesti, valppaasti, ajatellen ja toimien. Bonhoefferin ajattelun vastaanotto on ollut kuitenkin jakautunutta. Hänen tutkintavankeudessa kirjoittamiaan kirjeitä on pidetty osoituksena käänteestä hänen teologisessa ajattelussaan aikaisemmasta Kristus-keskeisyydestä ”uskonnottoman kristinuskon” hahmottamiseen. Myös Suomessa hänen kirjoituksistaan on käyty kiistoja.

Esitän, että yllä kuvattu poliittisesta ajattelusta kumpuava kritiikki voi olla eräs avain ymmärtää Bonhoefferin hankalia ilmaisuja, kuten maailmallisuus, tämänpuoleisuus tai uskonnoton kristinusko. Bonhoefferin kirjeissään hahmottelema teologia oli yritys puhutella oman aikansa maallistunutta ihmistä, joka oli peruuttamattomasti irtautunut kirkon ja kristillisyyden holhoavasta otteesta. Hänen vakavana tarkoituksenaan oli kirjoittaa maailmassa, jossa Jumalaa koko ajan työnnettiin kauemmas ihmisen elämänpiiristä.

Bonhoeffer viittaa ”maailman täysi-ikäistymiseen”, tilanteeseen, jossa maailma voitaisiin selittää ja ymmärtää ilman ajatusta Jumalan olemassaolosta ja jossa ihminen voi itsenäisesti määritellä oman elämänsä mittapuut. Bonhoeffer ymmärsi, että paluuta kristilliseen yhtenäiskulttuuriin ei Euroopassa enää ollut. Kirjeiden teologisen hahmotelman erityinen ongelma on, miten muotoilla kristillinen usko tällaisessa maailmassa kadottamatta sen ytimen ainutlaatuisuutta.

 

Taustaa kirjeille

Bonhoefferin ajattelun taustalla voidaan nähdä saksalaisen kristillisyyden jakautuneisuus ääripäissään yhtäältä uskolleen omistautuneisiin pietistiryhmiin, kuten esimerkiksi herrnhutilaiset ja toisaalta kristillisyyteen, josta puuttui Kristuksen todellinen seuraaminen elämän joka osa-alueella. Pietistiryhmittymiin Bonhoefferilla oli kosketus äitinsä taustan kautta. Eric Metaxas kirjoittaa Bonhoefferia koskevassa elämäkerrassa hänen ajatelleen heissä olleen kuitenkin yltiöuskonnollisuutta ja liiallista maailmasta vetäytymistä. Bonhoeffer katsoi, että Kristus oli tuotava tähän maailmaan ja kulttuurin keskelle, sen joka neliösentille. Bonhoefferin teologia oli ollut aina lähellä inkarnaationäkemystä, joka ei karttanut ”maailmaa” vaan näki sen Jumalan hyvänä luomistyönä, josta kuului iloita eikä pelkästään erottautua. Meidän ei tulisi hylätä ihmisyyttämme ”epähengellisenä”. Bonhoeffer kannatti kristillisyyttä, joka näytti liian maailmalliselta konservatiivisten luterilaisten silmissä ja liian hurskaalta liberaaliteologien silmissä. Hän tuli väärinymmärretyksi ja arvostelluksi kaikkien taholta.

 

Pelastuminen jo tätä aikaa varten

Bonhoeffer viittaa uskonnoissa esiintyvään kuolemanjälkeisen ikuisuuden etsintään. Kristinuskon ylösnousemustoivoa pidetään todellisena ratkaisuna tähän ihmisen viimeiseen kysymykseen, mitä se onkin. Bonhoeffer kuitenkin toteaa: ”Pääpaino lankeaa tällöin kuoleman rajan tuolle puolen. Ja juuri tässä näen virheen ja vaaran.” Lunastus merkitsisi tällöin pelastusta surusta, pelosta, synnistä ja kuolemasta tuonpuoleisessa maailmassa.

Bonhoeffer esittää, että kristillinen ylösnousemustoivo ei tähtää vain kuoleman edessä viimeisen kysymyksen ratkaisemiseen vaan se pelastaa ihmisen jo kuoleman rajan tällä puolen osoittaen hänelle hänen paikkansa ja tehtävänsä elämässä maan päällä. Niinpä Bonhoeffer vetosi siihen, että ”tämänpuoleista ei saa ennenaikaisesti panna syrjään”. Hän peräänkuulutti, että ”ei voi eikä saa puhua viimeistä sanaa ennen viimeistä edellistä”. Viimeinen viittaa tässä syntisen pelastumiseen yksin armosta Kristuksen tähden. Viimeistä edeltävät sanat viittaavat ihmisenä elämiseen tässä ajassa.

Keskeneräiseksi jääneessä viimeisessä teoksessaan Etiikka Bonhoeffer käsitteli yllä olevaa teemaa nimeten viimeistä korostavan ajattelutavan radikaaliksi ja viimeistä edellistä korostavan ajattelutavan kompromissiksi. Radikaali ajattelutapa korostaa ikuisuutta, Jumalan vanhurskauttavaa tekoa, Jeesuksen ristiä ja ylösnousemusta. Pohjimmiltaan radikaalin ja kompromissi-asenteen erossa on kyse yhtäältä ristin ja ylösnousemuksen ja toisaalta inkarnaation välisestä erosta. Kompromissiksi kutsumassaan ajattelutavassa Bonhoeffer korostaa Jumalan valmistavaa toimintaa ennen vanhurskauttavaa tekoa. Siinä painotetaan pelastuksen ja iankaikkisuuden sijasta luomistekoa ja Jumalan luomaa näkyvää todellisuutta.

Patrik Hagman tulkitsee kirjassaan Efter folkkyrkan näiden olevan eräänlaisia analyyttisia ääripäitä. Bonhoeffer ei puolusta kumpaakaan yksinään. Pikemminkin hän etsii tietä, jossa nämä molemmat ääripäät tulevat sovitetuiksi keskenään. Bonhoeffer hakee ratkaisua, jossa Jeesus Kristus eläväksi ja lihaksi tulleena Jumalana sekä kärsineenä ja ylösnousseena voittajana ja hallitsijana otetaan yhtä lailla totena ja vakavasti.

Kihlatulleen Maria von Wedemeyerille Bonhoeffer kirjoitti ”…en tarkoita uskoa, joka pakenee maailmasta, vaan joka pysyy maailmassa ja joka rakastaa maailmaa ja pysyy sille uskollisena kaikesta hädästä huolimatta, mitä se tuo meille. Meidän avioliittomme pitää olla ”kyllä” Jumalan maailmalle, sen pitää vahvistaa meidän rohkeuttamme luoda maailmassa jotakin ja vaikuttaa siinä. Pelkään, että kristityt, jotka uskaltavat seistä vain yhdellä jalalla maassa, seisovat myös vain yhdellä jalalla taivaassa”.

 

Uskonnollisuuden kuoresta uskon ytimeen

Bonhoeffer on erityisen tunnettu henkilönä, joka keksi käsitteen ”uskonnoton kristinusko”. Tämän yhteydestään irrotetun ajatuksen perusteella monet ”Jumalan kuolemaa” julistavien teologien liikkeessä ovat pitäneet häntä jonkinlaisena profeettanaan. Se, että hänen vankilassa hahmottelemansa ajatukset ovat päätyneet yksittäisinä lauseina ja käsitteinä monenlaisten tulkitsijoiden käyttöön, on johtanut Bonhoefferin teologian väärinymmärrykseen. Hahmotusasteella olevat ajatukset ovat ylikorostuneet suhteessa hänen aikaisempaan ajatteluunsa.

Metaxasin näkemyksen mukaan se, mitä Bonhoeffer tarkoitti ”uskonnolla”, ei ollut todellista kristinuskoa vaan sen korviketta ja typistettyä kristinuskoa, jota vastaan hän teki työtä koko elämänsä.

  • Tämä ”uskonnollinen” kristinusko oli ensinnäkin pettänyt Saksan ja lännen suuren kriisin aikana. Pelkkä sunnuntaiaamujen ja kirkkojen kristillisyys ei voinut pelastaa läntistä maailmaa tuholta. Metaxas kuvaa Bonhoefferin pohtineen, olisiko Jeesuksen Kristuksen herruuden lopultakin aika siirtyä koko maailmaan. Tämä oli vain jatketta hänen aikaisemmalle teologialleen, joka oli ehdottoman Raamattu- ja Kristus-keskeistä.
  • Toiseksi ”uskonnollinen kristinusko” ei voinut puhutella enää ihmistä maallistuneessa ja kristillisen yhtenäiskulttuurin peruuttamattomasti kadottaneessa Euroopassa.

Uskonnollisuudella Bonhoeffer viittaa määrätyn menetelmän mukaan syntyneeseen uskoon. Hän käyttää myös käsitettä uskonnollinen toimitus, joka viittaa yksityiseen hartaudenharjoitukseen. Hän toteaa, että nämä muodot ja kaavat eivät tee kristittyä, vaan osanotto Jumalan kärsimykseen maallisessa elämässä. Bonhoeffer tarkoittaa, että yksityisesti koettu usko, olkoon kuinka syvää ja harrasta, ei riitä, vaan uskolla täytyy olla vaikutusta sen suhteen, miten ihminen arjessa kohtelee muita.

Uskonnottomuus oli Bonhoefferille tulkintaa hänen omasta ajastaan ja ennakointia tulevasta. Hän kysyy, millaista kristinusko voisi olla tulevassa, radikaalisti uskonnottomassa maailmassa. Uskonto näyttäisi olevan hänelle kristillisyyden historiallinen ilmenemismuoto, kun taas usko viittaa kristillisyyden ajattomaan ytimeen. Bonhoeffer toteaa: ”Jeesus ei kutsu uuteen uskontoon, vaan elämään”. Ymmärtääkseni uskonnottomassa kristinuskossa voisi olla kyse omakohtaisesti ajatellusta uskosta – vastakohtana uskonnollisuudelle, jossa luotetaan uskonnonharjoittamisen muotojen pelastavaan vaikutukseen.

Voiko kristitty olla kansalainen? Poliittisessa filosofiassa esitetyn kritiikin mukaan kristillisyys on siinä määrin ankkuroitunut tuonpuoleiseen, että myös kansalaisuus – maailmassa eläminen ja siinä toimiminen – käy mahdottomaksi.

Maailmallisuus, tämänpuoleisuus ja uskonnottomuus ovat Bonhoefferin kirjeissä käsitteitä, joiden avulla hän kääntää nurin juuri poliittisen filosofian olettamia kristillisiä arvoja. Hän ei kuitenkaan kaada näiden käsitteiden myötä kristinuskoa vaan pyrkii tulkitsemaan sitä uudelleen niin, että se voisi puhutella ihmistä joka on ajatteleva, toimiva ja keskellä elämää.

Bonhoeffer ei kiistä kristinuskon ydintä, eikä siihen liittyviä yliluonnollisiakaan ulottuvuuksia. Hän asettaa vain painopisteitä uudella tavalla siihen, mikä kristitystä välittyy ulospäin ja siihen, miten hän elää elämäänsä tässä ajassa.

 

Raija-Leena Loisa

 

 

Kirjallisuus:

Arendt, Hannah (1996/1929): Love and Saint Augustine. University of Chicago Press, Chicago.

Bonhoeffer, Dietrich (2005): Kirjeitä vankilasta. Kirjapaja, Helsinki.

Hagman, Patrik (2013): Efter folkkyrkan. En teologi om kyrkan i det efterkristna samhället. Artos, Skellefteå.

Metaxas, Eric (2013): Dietrich Bonhoeffer. Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja. Päivä, Hämeenlinna.

 

 

Dietrich Bonhoefferin tunnettu virsi (600):

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

 

Dietrich Bonhoeffer 1944. Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984.

 

 

Dietrich Bonhoeffer (1906-1945)

Hän oli saksalainen pappi ja teologi, jonka osallistuminen natsismin ja Hitlerin vastaiseen vastarintaliikkeeseen johti vangitsemiseen keväällä 1943. Juuri tässä vankeudessa hän kirjoitti pohdintojaan ja edellisen virren. Bonhoeffer teloitettiin 9.4.1945. Hän oli kuollessaan 39-vuotias.

Hänen esimerkkinsä haastaa aktiiviseen toimintaan ihmisten puolesta jopa oman henkemme uhalla. Samalla virren sanat kuvastavat syvää luottamusta ja turvaa ikuiseen Jumalaan syvän pimeyden ja pahuuden keskellä.

Kimmo Malinen