Miikan kirja

PROFEETTA MIIKAN KIRJA: Tuomion jälkeen Messias tuo rauhanvaltakunnan

 

Aika, paikka ja kuningas

Vuosina 742-687 eKr. eteläinen Juuda, jota hallitsivat Jotam (740-732 eKr.), Ahas (732-716 eKr.) ja Hiskia (716-687 eKr.)

 

Yhteiskunta

Yhteiskunnallisesti Juuda oli saanut elää melko pitkään tasaisen hyvää aikaa lähes 100 vuoden ajan. Hengellinen ja taloudellinen vakaus kulkivat käsi kädessä. Hyvät kuninkaat olivat johtaneet maata Herran tahdon mukaisesti. Joitakin sotia ajan tavan mukaisesti käytiin silloin tällöin, mutta Juuda oli niissä voitokas. Sen sijaan pohjoinen Israel kohtasi kohtalonsa ja Assyria valloitti ja tuhosi sen lopullisesti v. 722 eKr. Tämä oli äärimmäisen vakava puhuttelu ja uhka Juudallekin. Yleinen poliittinen ilmapiiri oli siis uhkaava – Assyria alkoi varjostamaan myös Juudan olemassaoloa, erityisesti kuningas Hiskian aikana.

 

Moraali

Hyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä kansa eli huolettomasti. Vaikka kuninkaat olivat hyviä, 2 Kuningasten kirjan 15 luku kertoo, että kuningas Jotamin aikana kansa palveli epäjumalia uhrikukkuloilla. Seuraava kuningas Ahas oli hyvin paha kuningas, joka noudatti kaikkia pakanallisia tapoja. Jouduttuaan Aramin kuninkaan uhkaamaksi, hän lahjoi Assyrian kuninkaan avukseen. Tässä yhteydessä Ahas rakensi epäjumalanalttarin Herran temppeliin ja siirsi pyhiä esineitä sivuun. Kuninkaan esimerkki eksytti kansaa. Ahaksen jälkeen kuningas Hiskia kuitenkin toi hengellisen puhdistuksen ja uudistuksen ajan Miikan ja Jesajan tuella.

 

Profeetta Miika

Miika oli kotoisin maalta. Kun profeetta Jesaja toimi enemmän hoviprofeettana, Miika oli koko kansan herätyssaarnaaja. Nimi Miika tarkoittaa ”Kuka on Herran kaltainen / vertainen?”.

 

Profeetta Miikan kirja

Miikan kirja paljastaa pohjoisen Israelin (Samarian) ja eteläisen Juudan (Jerusalemin) synnit. Kansan syntejä olivat epäjumalanpalvelus, ahneus, riisto, sorto, himo, juoppous ja moraalittomuus. Johtajien syntejä näiden lisäksi oli oikeuden vääristäminen, lahjukset, väkivalta ja köyhien riistäminen. Papiston syntejä olivat rahastaminen, väärä opetus ja tyhjä muotojumalanpalvelus. Väärien profeettojen syntinä oli valehtelu Herran nimissä, rahastus ja väärät sanomat, joissa ei nuhdeltu synnistä vaan julistettiin rauhaa tuomion sijasta. Näin kansa oli hylännyt Herran ja hänen lakinsa. Silti laki ei lakkaa olemasta vaan tuo tuomion kansalle.

Tuomiona oli pohjoiselle Israelille aivan ovella oleva Assyrian hyökkäys, Israelin tuho ja pakkosiirtolaisuus (v. 722 eKr.). Sama uhka varjosti myös eteläistä Juudaa. Sitä ennen Juuda joutui aramilaisten hyökkäyksen kohteeksi v. 734 eKr. kuningas Ahaksen aikana. Vaikka Juuda koki hengellisen uudistumisen, Miika tiesi, että se oli vain väliaikaista ja lopulta tuomio kävisi Juudan ylitse, Jerusalem tuhoutuisi ja kansa joutuisi pakkosiirtolaisuuteen babyloniaan (1:12,16; 3:12). Kuitenkin juuri pakkosiirtolaisuudessa kansa uudistuisi ja saisi palata takaisin omaan maahansa (4:10).

Miika julisti tulevan tuomion, mutta kertoi erityisen voimakkaasti tulevasta pelastuksesta ja Messiaasta. Aikojen lopussa on Herra hallitseva koko maailmaa Israelista ja Jerusalemin temppelistä käsin (4:1-3). Silloin on oleva rauha kaikkialla. Juuri tätä tehtävää varten Betlehemissä syntyisi hallitsija Juudan heimosta, jonka alkuperä on ikuisuudessa (5:1-4). Hän on ihmiseksi tullut Jumala(n Poika), Jeesus Kristus. Näin Miika lausui yhden kirkkaimmista Messias-ennustuksista. Miikan kirjassa on lakia ja kirkas evankeliumi. Sen tähden, näe sinäkin syntisi, ymmärrä niiden vakavuus ja edessä oleva tuomio; turvaudu iankaikkiseen pelastajaan, Juudan leijonaan, Jeesukseen Kristukseen. Kerran hän on seisova Jerusalemin temppelissä ja hallitseva kaikkia kansoja.

 

1:3-4: Herra lähtee asumuksestaan, vuoret sulavat ja laaksot halkeavat.

2:6: ’Älkää saarnatko’, saarnaavat he, ’sellaisista ei pidä saarnata’.

2:12: Minä tahdon tarkoin koota sinut, Jaakob, niin kuin lampaat tarhaan.

3:8: Minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni rikokset ja synnit.

4:1: Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana… ja sinne virtaavat kansat… että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; Siionista lähtee laki… hän tuomitsee kansojen kesken… eivät enää sodi

 5:1: Mutta sinä, Beetlehem, joka olet vähäinen Juudan sukujen joukossa, sinusta tulee minulle se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisista ajoista… kaitseva Herran voimassa ja nimessä… hän on rauha  (ks. myös 7:6)

6:8: Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on ja rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi?

 

 

Israelin ja Juudan synnit ja tuomio

1-3 luvut

Toivon sanomia

 

4-5 luvut

Oikeudenkäynti ja
lopullinen armo6-7 luvut
Samarian tuomio

Juudan tuomio

kansan synnit

johtajien synnit

lupaus tulevasta valtakunnasta

lupaus vihollisten kukistumisesta

lupaus Beetlehemin kuninkaasta

turva ja puhdistus epäjumalista

Jumala haastaa kansansa oikeuteen

Israelin syyllisyys ja tuomio

profeetan valitus

Israelin nousu ja siunaus