VENÄJÄN UHO JA TUHO – ENTÄ MEIDÄN OSAMME?
Jokainen diktatuuri on kaatunut ja kaatuu ajallaan.
Venäjää on aina hallinnut yksinvaltiaita. Venäjän tsaarin keisarikunta luhistui ja tilalle nousi Neuvostoliitto. Moni kansa sai näissä vaiheissa itsenäisyytensä – enemmän tai vähemmän.
Kommunistisen veljesaatteen tilalle nousi nopeasti diktatuuri Stalinin hahmossa. Sen jäljet olivat hirvittävät. Kymmeniä miljoonia kuolleita.
Neuvostoliiton kylmän sotien vuodet eivät olleet sen parempia. Eikä Usankaan tai Euroopan historia ja nykytila ole ruusuista. Ydinsota oli todella lähellä. Sotia käytiin Koreassa ja Vietnamissa, sittemmin Afganistanissa, Jugoslaviassa ja Lähi-idässä.
Neuvostoliiton romahdus oli yllättävä ja suuri trauma monille, varsinkin Putinille, jonka maailma KGB:n agenttina romahti sekin. Näiden romahdusten traumojen jälkikaikuja koemme nyt.
Venäjän nousu uudelleen aggressiiviseksi sotilaalliseksi suurvallaksi on meille yllätys. Venäjähän hävisi kilpajuoksun taloudellisesti, teknologisesti, poliittisesti ja strategisesti. Sille jäi jäljelle vain ydinaseet ja rapautunut armeija, jota se on nyt vuosien ajan vahvistanut määrätietoisesti. Samanaikaisesti venäläiset elävät monenlaisessa taantumuksessa ja harmaassa toivottomuudessa.
Sen sijaan, että Venäjän johto olisi keskittynyt kohentamaan kansan hyvinvointia, valta ja varallisuus on uusjaettu muutamien käsiin. Vuosien saatossa Putin on noussut diktaattoriksi, jonka paholaismaisuus on nyt paljastunut häpeilemättä.
Ukrainakin ajautui syvään heikkouteen vuosien saatossa. Suuresta kansasta tuli heikko. Moraalittomuus, korruptio ja mafiamainen toiminta oli sille elämäntapa ja malli. Uutta suuntaa haettiin kääntymällä länsimaita kohden.
Tämä ei miellyttänyt Putinia ja Venäjää, jonka historiallinen alku on juuri Kiovassa, Ukrainan aroilla. Rauhanomaisen ja rakentavan yhteiselon sijasta Putin päätti jo vuosia sitten rakentaa sotilaallisen suur-Venäjän, jonka suurena tsaarina Vladimir olisi.
Venäjän nousu aggressiiviseksi diktatuuriksi ja tyranniaksi on ollut vaikea uskoa todeksi. Suomessa olemme nauttineet 77 rauhan vuotta ja haastavan naapurin kanssa on jotenkin osattu elää – eri vaiheissa eri tavoin.
Mutta jo vuosien ajan Jumala on puhunut minulle Venäjän noususta ja parin viimeisen vuoden aikana erityisesti siitä, että Putinista tulee nimenomaan Hitlerin kaltainen diktaattori. Seuraavassa kootusti hengellisiä kokemuksiani tästä Venäjän noususta, Suomeenkin liittyen. Näistä voit lukea enemmän sivuvalikon kohdassa Ilmestyskirja ja profetiat / ajankohtaiset profetiat.
.
Näin voimakkaan unen vuoden 2001 paikkeilla:
Ajoin autolla Pöytyän ja Huittisten välillä olevaa pitkää suoraa (lentokoneiden varalaskupaikka) Säkylän risteyksen tuntumassa. (Se oli minulle tuohon aikaan aivan vieras tie, mutta nyt olen ajanut sitä tietä vuodesta 2020 alkaen viikoittain…)
Yllättäen koko Suomen valtasi aivan mieletön Venäjän pelko. Katselin taivaalle ja odotin näkeväni venäläisiä hävittäjiä taivaalla. Pelko oli aivan hirveä. Tunsin nimenomaan koko Suomen kansan kokeman hillittömän pelon.
Sitten tuli sotilaskone, mutta se olikin amerikkalainen. Koko taivas oli täynnä ”jenkkipapatusta” lentokoneiden radioiden kautta. Iskivätkö nämä amerikkalaiset koneet ilmeisesti Suomeen – en tiedä? Unessa koin vahvasti, että kansa oli täydellisen tyrmistynyt – ei voi olla totta, omat koirat purivat!!! En tiedä tarkalleen, mitä tapahtui.
Vasta myöhemmin luin, että Natolla on ollut jo 1960-luvulta alkaen tarkat suunnitelmat Suomen lentokenttien pommittamiseksi, mikäli Venäjä uhkaa vallata maamme. Tällä vaikeutetaan sitä, että Venäjä voisi käyttää maatamme Ruotsia ja Norjaa vastaan.
Tämän unen olen aina muistanut kirkkaasti. Varsinkin kun olen nyt ajanut tuota unessa kuvattua tietä viikoittain parin vuoden ajan ja Venäjä on samalla noussut tyranniaksi, uni on käymässä vakavalla tavalla toteen nyt vuonna 2022 ja tästä eteenpäin.
On selvää, että Suomi on tulevina päivinä vastaavan uhan edessä kuin Ukraina.
.
Kesällä 2013 ajoin autolla Turusta kohti Helsinkiä. Laskeutuessani moottoritietä pitkin Paimion laaksoon, koko itäinen taivas oli äärimmäisen musta etelästä pohjoiseen. Takaa paistoi kirkas ilta-aurinko, joka korosti laajaa ukkosrintamaa.
En ole mielestäni nähnyt koskaan yhtä mustaa taivasta. Välittömästi koin erittäin voimakkaasti, että pilvirintama kuvaa sotaa, jota Venäjä nostattaa. Itse Venäjä oli käytännössä tuo musta ”sotapilvi”.
Tulkinta oli sellainen, että siitä ei päässyt eroon, vaikka yritinkin ajatella pilvirintamaa vain ”luonnollisena”. Mielestäni Herra puhui minulle tuon luonnonilmiön kautta tulevasta.
Nyt vuonna 2014 olemme siirtyneet aimo askeleita tuota kohden, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa ja valtasi Krimin. Vrt. Hes 38:9.
.
Syksyllä 2014 näin Vladimir Putinin ”hitlerinä”. Se on hänen sisäinen roolinsa ja visionsa. Toteutuuko se ja missä määrin, jää nähtäväksi. Putin toimii kuten Hitler. Hän on ennalta-arvaamaton, vallanhimoinen, piittaamaton. Hän haluaa rakentaa Suur-Venäjän ja olla sen Tsaari.
Putin on valmis sotaan, jopa ydinsotaan. Koko Venäjää valmistellaan suursotaan. Venäjän toimia pidetään vain Putin sisäpoliittisen aseman vahvistamisena ja tyhjänä uhitteluna. Samanaikaisesti Venäjä uudistaa sotavoimiaan 500 miljardilla dollarilla ja järjestää jatkuvasti suuria sotaharjoituksia, jopa ydinsotaharjoituksia.
Venäjä ei tyydy Ukrainaan. Sen seuraava siirto tulee hämmästyttämään. Venäjä voi marssia Suomeen, etenkin Pohjois-Suomeen milloin vain se tahtoo. Toisen maailmansodan alla Saksa varustautui mittavasti ja määrätietoisesti. Kun Saksa lähti liikkeelle, muut yllätettiin ”housut kintuissa”. Venäjän pääsuunta on Lähi-itä ja lopulta Israel.
Venäjä ei epäröi käyttää ydinasepelotetta. Sillä se varmistaa, että Nato tai EU eivät puutu sen toimiin, kun se valtaa uusia alueita. Ne tietävät, että Venäjä käyttää tarvittaessa ydinasetta. Kynnys auttaa Baltian maita, Puolaa ja Suomea ja Ruotsiakin on lopulta äärimmäisen korkea.
Joulukirkossa 2014 koettua: Katselin kirkkoväkeä kepeässä joulun tunnelmassa. Mielessäni oli vahvasti toisenlainen tunnelma: täyttyvätkö kirkot vakavasta väestä, kun olemme ahdistusten alla.
.
Kesällä 2020 näin pysähdyttävän näyn keskellä kirkasta päivää enkä edes ollut rukouksessa. Näin Hitlerin, joka istui ylväänä hevosen selässä viimeistellyssä uniformussa. Se oli voimakas kuva, joka hätkähdytti.
Aiemmin olen kokenut, että Putinissa on jotain samaa. Venäjällä onkin tämän jälkeen tapahtunut merkittävä sisäpoliittinen muutos. Oppositio on tukahdutettu täysin ja kaikenlainen kontrolli on lisääntynyt. Merkitseekö tämä samalla valmistautumista ulkoisiin toimiin, joiden edellytyksenä on tiukka hallinta kotimaasta?
.
Vuoden 2022 tammi-helmikuussa näin kolmesti peräkkäin kuvan Hitleristä, joka viittaa Putiniin ja Venäjän toimiin. Tämä sama teema on toistunut vuosien aikana. Silti olen ollut epäileväinen, tuleeko Putinista todellakin Hitlerin kaltainen diktaattori.
Mutta aivan viime viikkojen ja päivien uutiset Venäjästä ja Putinista todistavat, että hän näyttää muuttuneen ihmisenäkin. Hänestä on kadonnut kaikki inhimillisyys. Jäljellä on vain kuoret. Ikään kuin hänessä olisi vallalla joku muu: siis paholainen.
Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 on nyt todistanut meille kaikille, että Putin on uusi Hitler. Tämä vertauskuva on ollut useasti esillä julkisuudessa asiantuntijoiden, poliitikkojen ja journalistien lausumana. Hyökkäys Ukrainaan on täysin verrannollinen Hitlerin hyökkäykseen Puolaan.
.
Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on jo itsessään äärimmäinen ja tuomittava teko. Monet asiantuntijat sanovat, että tämä on vasta alkua. Venäjän ruokahalu kasvaa syödessä. Se uhkaa ydinaseilla.
Tosiasiassa Suomi on yhtäläisessä vaarassa. Tosiasiassa Suomea valmistellaan nyt sotaan. Se on parhaillaan valtiojohdon kiireellinen ja ensisijainen päämäärä. Venäjä tulee kohta antamaan sille lisävauhtia.
On monia profetioita, että Venäjä tulee ottamaan haltuunsa puolet Suomesta, etenkin sen pohjoisosat. Arktisten alueiden strateginen merkitys on kasvanut.
Lisäksi Venäjää kuristaa nykyiset Nato-maat, etenkin Baltian maat. Nähtäväksi jää, aikooko Venäjä valloittaa nekin. Mutta Suomi on vapaata riistaa ja Putinin mielettömyys vaatii jatkamaan.
Kun länsimaat yrittävät järkeillä, Putin ei toimi minkään järkipolitiikan ja moraalin mukaan. Tosiasiassa Putin syöksee uhossaan Venäjän tuhoon muutamien vuosien tai vuosikymmenen aikana. Hitler lupasi Saksan kansalle suuria. Vuonna 1945 lähes koko Saksa oli raunioina ja se oli perinpohjin häpäisty. Samoin käy Putinille ja Venäjälle.
Mutta sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja toinen maailmansota kesti tasan kuusi vuotta. Koko maailma syöksyi sotaan.
Koska Putin on saanut jo vuosikausien ajan rakentaa Venäjää sotilaallisesti ja hioa suunnitelmiaan, edessämme lienee monta erittäin raskasta, vaarallista, kenties jopa kohtalokasta vuotta. Oman aikamme Hitler on ottanut valtikkansa käteensä.
Sota on äärimmäistä pahuutta. Tämä tilanne on erityisesti Putinin ja hänen lähipiirinsä syvää pahuutta. Samalla se osoitus koko Venäjän heikkoudesta ja rappiosta. Missä ovat ne miehet ja naiset, jotka estäisivät tämän hulluuden?
Sodassa ei ole useinkaan ole kyse vain hyökkääjän pahuudesta. Viatonta kansaa ei nimittäin ole – pyhän Jumalan edessä. Me kaikki olemme syntisiä.
Länsimainen maallistuminen, yksilökeskeisyys ja moraalittomuus, ts. elävästä Jumalasta luopuminen on mennyt jo aivan liian pitkälle. Kun kansat luopuvat Jumalasta, ne menettävät tarkoituksensa ja turvansa. Luopuminen on elämän turvamuurien repimistä alas ja synnille ja pahuudelle antautumista.
Ukrainalaiset ja me suomalaiset olemme syntisiä. Niitämme elämän ja kuoleman lain seurauksia. Niitä ei voi muuttaa eikä sivuuttaa. Jos luovumme Jumalasta, tuhoudumme yksilöinä ja kansana.
Edessämme on ollut nähtävissä vuosien ja vuosikymmenten selkeät prosessit. Luopumus on edennyt kiihtyvällä vauhdilla varsinkin viimeisten 10-20 vuoden aikana. Suoranainen mielettömyys on turmelemassa kansamme moraalin ja identiteetin.
Samanaikaisesti on ollut nähtävissä Venäjän sotilaallinen varustautuminen ja Putinin valtapyrkimykset. Prosessi on ollut pitkä ja määrätietoinen.
Tämä prosessinomaisuus merkitsee sitä, että yksilöillä ja kansoilla on ollut runsaasti aikaa todeta faktat ja tehdä johtopäätökset. Aikaa parannuksen tekemiselle on ollut runsaasti.
Ukrainan kohdalla se on nyt käynyt vähiin. Meillä suomalaisilla on vielä pieni hetki pysähtyä ja herätä todellisuuteen – siis elävän Jumalan eteen.
Valitettavasti olen hyvin skeptinen. Kansamme ei käänny ajoissa. Joudumme Ukrainan kaltaisen uhan eteen. Heilutamme Nato-lippua kuin punaista vaatetta raivohullun, haavoitetun härän edessä. Hillitön Venäjän hyökkäyksen pelko täyttää kansamme sydämet.
Kehumme vahvaa armeijaamme ja unelmoimme Nato-optiosta. Kummassakin on ajallista turvaa, mutta ei riittävästi. Jos kansamme jatkaa luopumustaan, Venäjä käy ylitsemme.
Ainoa turvamme on Jumalassa. Tämän ymmärsi presidentti Kallio, joka johti kansamme polvirukoukseen talvisodan ensipäivinä. Sama on meidänkin ymmärrettävä ja tehtävä.
Ainoa kestävä turva ja puolustustahto nousee aidosta katumuksesta Herran edessä ja yhteydessä häneen. Ukrainalaiset itse ja miljoonat ihmiset heidän puolestaan rukoilevat ennen näkemättömällä tavalla.
Sitä samaa tarvitsemme mekin. Vain tässä on kaiken ratkaiseva ydin: koko kansan aito kääntymys Herran puoleen. Sen jälkeen tulee Jumalan antama viisaus, varjelus ja inhimilliset ponnistukset ja uhraukset.
Venäjän valtakausi ei pääty lyhyeen. Raamatun mukaan sillä on selkeä lopunajallinen rooli. Aikojen lopulla käydään ns. Googin sota, jossa pohjoinen suurvalta hyökkää muslimimaiden kera Israeliin.
Tästä sodasta kerrotaan Hesekielin kirjan 38-39 luvuissa. Tekstissä nimetään tarkasti hyökkäävät kansat. Niitä johtaa Goog, joka on henkilön arvonimi. Se tarkoittaa suurta johtajaa, tsaaria. Ei ole sattumaa, että Putinin etunimi on Vladimir, jonka merkitys on täsmälleen sama.
Hyökkäystä johtava kansa on Roos, joka tarkoittaa Russiaa, Venäjää. Mukana ovat Maagog (eteläisiä entisiä neuvostotasavaltoja, joita islam hallitsee), Iran (Persia), Turkki, Libya ja Sudan.
Yllättävää on se, että mukana eivät ole Israelia lähimpänä olevat arabimaat. Mutta sille on looginen selitys. Raamatun mukaan Lähi-idässä solmitaan rauha Israelin kanssa. Mukana ovat nämä lähimmät maat.
Hesekielin mukaan Googin sota käydään, kun Israel elää rauhassa ja turvassa. Tämä tarkoittaa, että Lähi-idän rauhanprosessi johtaa rauhaan. Israel saa jopa rakentaa muinaisen pyhän temppelinsä, jossa jatkuu vanhan liiton aikaiset uhritoimitukset.
Tämä kaikki on Venäjälle ja mainituille arabimaille punainen vaate ja ne päättävät tehdä ns. lopullisen ratkaisun. Hesekielin kirjan mukaan hyökkääjät tuhoutuvat. Kyseessä voi olla sarja Israelin miniydinaseita, jotka tuhoavat viholliset. Tämä on laajemminkin Venäjän loppu. Goog kuolee tässä sodassa.
Mutta ennen kuin kaikki tämä tapahtuu, edessä on raskaita ja pitkiä vuosia. Sodat ovat synnin ja pahuuden palkkaa, mutta myös Jumalan ajallisia tuomioita meille.
Niihin kuitenkin kätkeytyy parannuksen ja kääntymyksen mahdollisuus, jonka myötä voimme pelastua iankaikkiselta kadotustuomiolta. Silloin saamme periä iankaikkisen, täydellisen, rakkauden täyttämän elämän. Tämä on Jumalan perimmäinen ja syvin tahto.
Saako se tapahtua sinun kohdallasi?