Apostolien teot pähkinänkuoressa, osa I

APOSTOLIEN TEOT PÄHKINÄNKUORESSA, osa I

 

I  APOSTOLIEN TEKOJEN PÄÄTARKOITUS

 

Apostolien tekojen ydinajatus on jakeessa 1:8. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”

Tämä sana on tarpeellinen täsmennys Jeesuksen hetkeä aikaisemmin antamalle lähetyskäskylle, sillä se kertoo, miten tuo suuri, inhimillisesti mahdoton tehtävä voidaan toteuttaa.

Apostolien tekojen tarkoituksena on kertoa

  • Pyhän Hengen vuodattamisesta, lahjasta, voimasta ja itse Pyhästä Hengestä
  • Evankeliumin voittokulusta vaikeuksienkin läpi Roomaan ja aina maan ääriin saakka
  • kristillisen kirkon ja paikallisseurakuntien syntymisestä
  • tärkeää taustatietoa Uuden testamentin kirjeille
  • Paavalin lähetystoiminnan vilpittömyydestä Rooman keisarin ja kaikkien ihmisten edessä (Apostolien teot on oikeudellinen puolustuskirjoitus)

Apostolien tekojen kirjoittajana on lääkäri Luukas, joka painottaa tarkkoja historiallisia tietoja. Alun perin Luukkaan suurteos oli yksi kokonaisuus, joka jaettiin kahteen osaan: 1) Luukkaan evankeliumiin ja 2) Apostolien tekoihin.

Apostolien teot on Uuden testamentin historiallinen selkäranka ja liitoskohta evankeliumikirjojen tapahtumien ja seurakuntakirjeiden välillä. Toki kirjeissäkin on monia historiallisia yksityiskohtia ja täydennystä kristillisyyden ensimmäisten vuosikymmenten historiallisiin tapahtumiin.

 

II APOSTOLIEN TEKOJEN PÄÄJAOTTELU

 

Apostolien tekojen kerronnan eteneminen noudattaa juuri Apt 1:8 ydinajatusta: alkaen Jerusalemista aina maan ääriin saakka. Kerronta on jaettavissa kolmeen pääosaan:

  • Seurakunnan syntyminen Jerusalemissa (1-7 luvut) & Pietari ja muut apostolit
  • Evankeliumin leviäminen Juudeaan ja osittain pakanalliseen Samariaan
    => murrosvaihe juutalaisuudesta pakanoille (8-12 luvut) & Pietari
  • Evankeliumin leviäminen ja seurakuntien syntyminen pakanakansojen keskuudessa (13-28 luvut) & Paavali

On huomattava, että Apostolien tekojen tähtäyspiste oli tuon ajan suurvallan sydän eli Rooman kaupunki. Kun sydän valloitetaan, muu sujuu helpommin. Samalla on todettava, että Apostolien tekojen kerronta jää tarkoituksellisesti kesken. Jeesuksen antaman lähetyskäskyn täyttäminen Pyhän Hengen voimassa jatkuu läpi vuosisatojen jokaiseen maailmaan kolkkaan, yhä tänään, tänne Suomeenkin! Sinäkin Kristuksen omana, Pyhän Hengen voimassa olet osa tätä historiaa ja jatkumoa. Sinäkin voit lisätä oman nimesi ja kirjoittaa oman osuutesi Apostolien tekoihin. Apostoli merkitsee lähetettyä. Kristus lähettää sinut todistajakseen.

 

III APOSTOLIEN TEKOJEN HUIPPUKOHTIA

 

Apostolien tekoja lukiessa on hyvä huomata seuraavat huippukohdat:

  1. Jeesuksen lupaus Pyhän Hengen voimasta
  2. Jeesuksen taivaaseen astuminen
  3. Pyhän Hengen vuodattaminen ja helluntain tapahtumat Jerusalemissa
  4. Jerusalemin seurakunnan kasvu
  5. Stefanoksen surmaaminen (ensimmäinen kristitty marttyyri)
  6. ensimmäisten pakanoiden kääntyminen
  7. suurten vainojen alkaminen ja sen vaikutus evankeliumin leviämiseen
  8. Paavalin kääntymys vainoajasta apostoliksi
  9. Paavalin 1. lähetysmatka
  10. Jerusalemin kokous, jossa päätettiin juutalaisten tapojen ja evankeliumin soveltamisesta pakanoiden kohdalla
  11. Paavalin 2. ja 3. lähetysmatka
  12. Paavalin vankeus etenkin Roomassa
  13. kerronnan päättyminen ikään kuin kesken > evankeliumin leviäminen jatkuu yhä

 

IV APOSTOLIEN TEKOJEN OPETUKSIA JA KOKEMUKSIA

 

Pyhä Henki

Pyhä Henki oli läsnä jo Vanhassa testamentissa: luomisessa sekä Mooseksen, kansanjohtajien, profeettojen, kuninkaiden ja pappien kohdalla. Pyhä Henki tuo Jumalan läsnäolon kansansa keskelle. Pyhä Henki antaa niin vanhassa kuin uudessa liitossa synnintunnon, armon kaipuun ja uskon Jumalaan ja pyhiin Kirjoituksiin. Lisäksi Pyhä Henki antoi erityisen palveluvoiman erilaisiin johtotehtäviin. Profeettojen, varsinkin Joelin julistuksessa sama erityinen palveluvoima luvattiin jokaiselle uuden liiton uskovalle.

Jeesus itse oli täynnä Pyhää Henkeä ja siinä voimassa hän toteutti palvelutyönsä, sovitti ristillä syntimme ja nousi kuolleista. Tämän kautta Pyhän Hengen voitelu tuli helluntaina jokaisen uskovan osaksi. Sana ”Kristus” (kreikka) ja ”Messias” (heprea) merkitsee ”Pyhällä Hengellä voideltua”. Tähän perustuu sana ”kristitty” eli ”Kristuksen seuraaja, joka on voideltu Pyhällä Hengellä”. Aito kristitty on Jeesuksen opetuslapsi, joka Pyhässä Hengessä toimii Jumalan valtakunnan kuninkaallisena pappina (1 Piet 2:9). Aito kristitty luottaa Jumalan Sanaan, joka on Pyhän Hengen synnyttämä, koska tuo samainen Pyhä Henki asuu hänen sisimmässään. Nimikristitty ihminen sen sijaan ei tunnusta Kristusta eikä Raamattua.

Pyhä Henki merkitsee Herran Jeesuksen Kristuksen läsnäoloa seurakunnan keskellä. Jeesuksen maanpäällisen palvelutyön aikana Pyhä Henki oli osittain rajattu Kristuksen fyysiseen ruumiiseen, mutta nyt Kristuksen ruumis on koko maailmanlaaja seurakunta – ja tämän seurakuntaruumiin Pyhä Henki täyttää läsnäolollaan ja lahjoillaan. Siksi Jeesus sanoi, että teille on hyödyksi, että hän menee pois ja Pyhä Henki pääsee tulemaan kaikkien uskovien osaksi.

Pyhä Henki on kaikessa evankeliumin työssä (niin julistuksessa kuin palvelussa) innoittaja, johdattaja, varustaja, rohkaisija, lohduttaja, uskon synnyttäjä ja kasvattaja jne. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei uskoisi eikä palvelisi Jumalaa eikä rakentaisi Jumalan valtakuntaa. Toki monet ovat uskonnollisia, mutta tällöin uskonnollisuus on vain ihmisen itsekkyyttä ja kapinaa, jonka kautta ihminen yrittää kivuta Jumalan rinnalle ja jopa paikalle.

 

Jeesuksen taivaaseen astuminen (1:9-14)

Apostolien teot kuvaa tarkimmin Jeesuksen taivaaseen astumisen ja liittää sen myös Jeesuksen paluuseen. Jeesuksen ilmestymiset opetuslapsille ja taivaaseen astuminen ovat inhimillisesti ajatellen Raamatun kummallisimpia ja ehkä vaikeimmin uskottavia kohtia. Kuitenkin tarkemmin ajateltuna kyse on ”luonnollisesta” välttämättömyydestä. Raamatun kuvauksen mukaan on oikeastaan neljä eri maailmaa ja todellisuuden muotoa:

  • Jumala oma olemus, joka on luomaton ja ikuinen
  • luotu ikuinen, ”aineeton” maailma, johon kuuluvat enkelit ja ihmisen ikuinen sielu
  • luotu ajallinen, materiaalinen maailma (huom: nykytieteen käsityksen mukaan maailmankaikkeuden näkyvä materia on vain 4 % kaikesta – sen lisäksi on ”pimeää ainetta” 21 % ja täysin tuntematonta ”pimeää energiaa” 75 %)
  • uuteen luomiseen perustuva tuleva, täydellinen maailma (ja kadotus)

Materiaaliseen ajalliseen maailmaan sidottu ihminen ei voi itse, omavoimaisesti päästä muihin todellisuuksiin. Jumala on sitonut meidät tähän aikaan ja materiaan. Toisaalta meissä oleva hengellinen ulottuvuus on ikään kuin ”kanava”, jonka kautta voimme ”aistia ja kokea” näiden toisten ulottuvuuksien persoonia ja voimia kuten Jumalan läsnäoloa ja toisinaan enkeleiden tai pahojen henkien vaikutuksia.

Jeesus oman ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa ja kirkastumisensa kautta palasi takaisin siihen todellisuuteen, josta hän oli lähtöisin. Herrana ja Jumalana hän voi astua aikaan ja palata takaisin. Enkelit voivat tehdä rajatummalla tavalla saman.

Tästä näkökulmasta on ”luonnollista” että Jeesus – jumalallisen tarkoitusperänsä kautta – astui ylösnousseena opetuslasten keskelle ja astui lopullisesti taivaaseen. Jumala voi ”puhkaista” ajallisen ja ikuisen välille juuri sellaisia ”aukkoja” kuin hän näkee hyväksi.

Ihmisen puolelta ainoa tie Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen maailmaan on Jeesus – hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Se on ainoa sallittu ja ainoa turvallinen tie. Kaikki muut tiet vievät yhteyteen luopuneen henkimaailman kanssa. Sellaista on kaikenlainen spiritismi, meditointi, jooga, energiahoidot, itämainen uskonnollisuus, okkultismi jne.

 

Alkuseurakunta Jerusalemissa (2-7 luvut)

Pyhän Hengen vuodatuksen kautta syntyi ensimmäinen kristillinen seurakunta Jerusalemiin. Helluntai on siis kristillisen seurakunnan (kirkon) syntymäpäivä.

Alkuhuumassa ja erityisessä armossa syntyi monella tavalla ihanteellinen uskovien yhteisö, josta Apt 2:42-47 kertoo meille: Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.  Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Tämä oli todellisuutta ja antaa meille ihannekuvan ja elävän seurakunnan mallin. Samalla seurakunnan elämässä tulee esille myös monia ristiriitoja ja puutteita. Niitä kuvaavat myös Uuden testamentin seurakuntakirjeet. Samalla tavalla kuin me yksilöihmiset elämme ihanteen ja raadollisuuden jännitteessä, saman kokee seurakunta.

Tästä ihanteesta nousee hyvin ajankohtaisia haasteita Suomen kirkolle, seurakunnille ja uskoville:

  • Pitäytykää kaikessa apostoliseen opetukseen eli pyhiin Kirjoituksiin, Raamattuun!
  • Kokoontukaa sekä seurakunnan tiloissa että kodeissa (pienryhmien tärkeys)!
  • Kamppailkaa aikamme yksilökeskeisyyttä ja kulutusihannetta vastaan huomioimalla toiset ja toimimalla yhteisöllisesti! Eläkää suhteellisen yksinkertaista elämää!
  • Rukoilkaa ahkerasti, julistakaa evankeliumia ja säilyttäkää raamatullinen näky!
  • Muistakaa, että jokainen uskova on Kristuksen lähettiläs ja pappi – ei saa elää työntekijä-keskeisesti!

 

Ihmeet ja tunnusteot

Jeesuksen ristinkuolema, ylösnousemus ja Pyhän Hengen vuodatus merkitsivät erityistä murrosaikaa, siirtymää vanhasta uuteen liittoon sekä kristillisen herätyksen alkamista. Juuri tärkeisiin murrosvaiheisiin kuuluu lähes aina poikkeuksellisen voimakkaat ja runsaat tunnusteot ja ihmeet. Kristillisen kirkon historiassa tämä on koettu usein uusien herätysten aikojen puhjetessa.

Samalla on jouduttava tyytymään ihmeiden ja merkkien osalta hiljaisempiin aikoihin. Niitä koettiin vanhassa liitossa ja myös kristikunnan historiassa. Voimakas kasvupyrähdys vaatii tasaantumisen ja syvenemisen aikoja. Hiljaisuudessa joudutaan jättäytymään pelkästään Sanan lupausten varaan. Aina ei voi elää hengellisten kokemusten varassa. Jumalan läsnäolo ei ole kiinni meidän tunteista tai tuntemuksista. Hän on aina kanssamme, kun elämme uskossa. Hän ei siunaa syntejämme, mutta niistä huolimatta hän on kanssamme.

Ihmeisiin ja tunnustekoihin tulee suhtautua myönteisesti ja niitä nöyrästi rukoillen ja anoen. Niitä ei tule ylikorostaa eikä niistä saa tehdä uskomme keskipistettä. Hetkelliset ajalliset ihmeet eivät ole mitään verrattuna iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä.

 

Vaino, pelot ja rohkeus

Koska ihmiskunta kokonaisuutena elää kapinassa Luojaansa vastaan, on luonnollista, että Jumalan läsnäolo ja hänen edustajansa joutuvat vihan kohteeksi. Näin on ollut aina: niin Israelin kansan, profeettojen, Jeesuksen, apostolien kuin kristittyjen kohdalla. Toisinaan kristityt saavat paistatella kansan suosiossa, mutta toisinaan yleinen ilmapiiri pimentyy, jolloin vainot alkavat. Kun pimeys saa vallan, se aina hyökkää kaikin mahdollisin tavoin Jumalan kansaa ja Sanaa vastaan. Vainot ovat luonnollinen osa uskovien elämää.

Inhimillisessä voimassaan ihminen on heikko ja pelokas. Hän voi olla myös tyhmänrohkea ja uhmakas peittääkseen pelkonsa. Vain Pyhä Henki antaa meille terveen rohkeuden. Uskovina elämme pelokkaina ja heikkoina, mutta Pyhässä Hengessä oikealla tavalla rohkeina. Rohkeutta on voittaa oma pelkonsa. Kun pelko valtasi opetuslapset, he rukoilivat Herraa, joka antoi rohkeuden.

Jumalalla on ihmeellinen kyky kääntää vastoinkäymisiä ja jopa vainoja ihmisten parhaaksi. Kun ihminen jumiutuu paikoilleen, vaino voi laittaa heidät liikkeelle ympäri maailmaa (Apt 8:1,4-6). Evankeliumi kuuluu kaikille eikä sitä saa piilottaa.

Toisinaan vainot ovat olleet niin ankaria, että kokonaisia seurakuntia ja kirkkokuntia on hävinnyt kokonaan. Näin esim. nykyisen Turkin alueella, jossa sijaitsi merkittäviä ensimmäisen vuosisadan kristillisiä seurakuntia, sekä monissa islamilaisissa maissa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

  • Vaino voi olla ulkonaista painostusta, syrjintää, pilkkaa, väkivaltaa ja jopa tappamista. Esimerkiksi Rooman keisarit harrastivat tätä koko sotakoneistonsa voimalla. Tuloksena oli kristinuskon läpimurto, joka rakentui marttyyrien verelle. Nuo kristityt ovat tosissaan!
  • Vaino on usein myös sisäistä eksytystä ja rapauttamista. Tämä on vielä vaarallisempi muoto. Seurakunta voidaan tuhota sisältä käsin. Suomessa kirkkoa eksytetään liberaaliteologialla. Valta keskitetään henkilöille, jotka eivät tunne Kristusta ja Sanaa. Hallinnollisia ja toiminnallisia malleja otetaan suoraan maallisista järjestelmistä. Taloudellisen laman nimissä toimintaa supistetaan eikä sitä siirretä seurakuntalaisille.

Kun Rooman valtakunta ei kyennyt tuhoamaan kristikuntaa ulkonaisen vainon avulla, se julisti kristinuskon ainoaksi sallituksi uskonnoksi, pakkokäännytti ihmiset miekalla kasteelle ja julisti keisarin Kristuksen sijaiseksi maan päällä 300-luvun lopussa. Tämä oli vastoin rakkauden evankeliumin luonnetta ja siten kristinuskolle tuhoisaa. Tähän rakentui myös katolisen kirkon paavius. Paavi on Kristuksen sijainen maan päällä ja pelastus on vain katolisessa kirkossa, mikä on tietysti täysin epäraamatullinen väite.

 

Ensimmäiset diakonit (6:1-7)

Lähimmäisistä huolehtiminen on aina ollut Jumalan sydämellä. Se oli jo vanhassa liitossa koko yhteisön ja jokaisen yksilön velvollisuus. Sama linja jatkuu seurakunnan elämässä ja työssä. Tätä tarkoitusta varten perustettiin erityinen diakonin virka, johon yhteisesti valittiin henkilöitä, jotka olivat luotettavia ja uskossaan juurtuneita. Elävä kirkko käveleekin kahdella jalalla: julistuksella ja palvelulla. Diakonin virka on tarkoitettu tehostamaan palvelua ja lähimmäisestä huolehtimista. Se ei siirrä vastuuta uskovilta työntekijöille. Vastuu on yhteinen.

 

Stefanos – ensimmäinen kristitty marttyyri (6:8 – 7:60)

Stefanos oli rohkea kristitty. Hän sanoi karvaan totuuden juutalaisista, jotka kuvittelivat pitävänsä Jumalan lain, mutta jotka karkeasti rikkoivat sen. Totuuden hyväksymisen sijasta juutalaiset tappoivat hänet, joka toi totuuden esille. Stefanos ei toiminut omavoimaisesti. Hän oli täynnä Pyhää Henkeä, joka paljasti synnin, mutta laittoi Stefanoksen rukoilemaan anteeksiantamusta hänen murhaajilleen – Jeesuksen tavoin.

Kristittyjä on surmattu kautta vuosisatojen käsittämättömän paljon, mutta kaikkein eniten 1900-luvulla. Ilmestyskirja kertoo, että kaikkein raskain vaino on vielä edessä. Samalla Jumala lupaa erityisen armon ja kirkkauden marttyyreille. Kukaan ei joudu kuolemaan yksin vaan Jumalan kirkkaus lepää hänen yllään ja hän saa ylenpalttisen lohdutuksen taivaassa.

Kristitty marttyyri kuolee, koska hän rakastaa Jumalaa ja haluaa auttaa ja pelastaa ihmisiä. Hän antaa itsensä alttiiksi ja uhraa itsensä tappamatta ketään. Monen muun uskonnon marttyyrit kuolevat murhaten ihmisiä, koska he vihaavat armollista, rakastavaa Jumalaa ja toisin ajattelevia ja uskovia ihmisiä. Murhanhimoinen uskonto on sielunvihollisen palvelemista.