JOULUHARTAUS
Olemme jouluaaton hämyisessä hetkessä. Etelä-Suomi on lumeton, mutta pohjoisemmassa voidaan kokea valkoista, lumen verhoamaa joulutunnelmaa. Jeesuksen syntymäjuhla on lähellä. Voimme laulaa tai kuunnella rakkaan joululaulun: En etsi valtaa loistoa.
Jouluun liittyy monenlaisia perinteitä ja tapoja. Kuitenkin – jos haluamme mennä syvälle joulun salaisuuteen ja merkitykseen, meidän tulee katsoa Jeesus-lapseen, Vapahtajaan, joka syntyi Betlehemin talliin. Tästä joulun ihmeestä kertoo laulu nimeltä: Heinillä härkien.
Joulun keskeinen sanoma, Vapahtajan syntymä ei ollut jokin uusi ja yllättävä keksintö. Israelin kansa oli osannut odottaa Vapahtajan, Messiaan syntymää jo useiden satojen vuosien ajan. Miten tämä tapahtuma oli mahdollista tietää ennalta?
Kyseessä oli Jumalan, koko maailman Luojan suunnitelma, jonka Hän ilmoitti ennakkoon omalle kansalleen, profeettojen välityksellä. Niinpä Vanhassa testamentissa on jopa satoja ennustuksia tästä Vapahtajasta. Yksi näistä ennustuksista, joka on profeetta Jesajan kirjassa, kuuluu näin: Jesajan kirjan 9:1,5-6. Tämän ennustuksen täyttymisestä kertoo myös: Marian Poika -laulu
Nyt saamme yhdessä tulla mukaan ihmettelemään, mitä kaikkea Vapahtajan syntymä mahtaa merkitä. Laulamme laulun Enkeli taivaan
Jouluevankeliumi (Luuk 2:1-20)
Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.
Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”
Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”
Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Betlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti”.
Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.
Vapahtajan syntymää osattiin odottaa, mutta minkälainen Vapahtaja Hän todella oli ja on, sen salaisuus avautuu vasta, kun saamme itse kohdata hänet. Tästä salaisuudesta kertoo laulu: Joulun suuri salaisuus
Jeesus Kristus syntyi noin 2000 vuotta sitten. Hän ei jäänyt makaamaan Betlehemin tallin seimeen vaan Hänestä tuli koko maailman Vapahtaja, maailmanhistorian merkittävin ja vaikuttavin henkilö.
- Jeesuksen mukaan on ajanlaskumme, elämmehän me vuotta 2015 jKr.
- Hänen seuraajikseen on kastettu yli 2 miljardia aikamme ihmistä.
- Raamattu, kristittyjen kirja on maailman eniten käännetty, painettu ja luettu kirja. Bestseller 1.
- Kristus synnytti kristillisen kirkon ja antoi sille monia tehtäviä. Niinpä kr. kirkko on
- luonut monelle kansalle kirjakielen raamatunkäännöstyön myötä
- opettanut kansat lukemaan
- aloittanut yleisen koulutyön, sosiaalihuollon ja sairaanhoidon
- antanut kristillisten arvojen myötä hyvän perustan monien maiden oikeusjärjestelmille ja kv. ihmisoikeuksille
- tämän lisäksi Vapahtaja on antanut miljoonille ihmisille kautta historian tähän päivään asti
- läheisen yhteyden Luojaamme
- ihmisten synnit anteeksi
- uuden alun ja merkityksen elämälle
- paljon voimaa rakastaa ja tehdä hyvää tässä maailmassa
- suunnan kohti täydellistä kotia
Näin kaikki se, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten: Jeesuksen syntymä, elämä, ristinkuolema ja ylösnousemus on jotain sellaista, joka läpi historian ja yhä tänään vaikuttaa voimakkaasti ja positiivisesti ihmisten elämään.
Joulua ei ole tarkoitettu hetken tunnelmaksi vaan uuden ja paremman elämän aluksi, jonka itse Jumala synnyttää läsnäolonsa, Vapahtajan kautta. Tämä on joulun ja koko elämän suuri salaisuus ja lahja, se paras joululahja, jonka Jumala antaa sinulle ja minulle. Vapahtaja on syntynyt juuri sinua varten. Ota tämä lahja vastaan sydämeesi ja käyttöösi. Vain silloin tämä salaisuus ja lahja avautuu ja saat elämääsi maailmankaikkeuden suurimman ja parhaimman voiman.
Joulun sanoman avautuminen tuo ihmiselle ilon – ei vain jouluun vaan koko elämään. Tähän iloon saamme tarttua laulamalla laulun: Ilouutinen
Joulurukous
Kiitos hyvä Jumala, että olet luonut jokaisen meistä sinun kuvaksesi. Kiitos, että olemme sinulle arvokkaita ja rakkaita. Kiitos, että olet tullut meitä lähelle Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen kautta. Kiitos, että tiedät kaiken ja kuulet rukouksemme.
Pyydämme, että annat meille hyvän joulun ajan ja hyvän elämän. Siunaa kaikkia meidän läheisiämme. Lahjoita meille siunattu Vapahtajan syntymäjuhla. Tätä rukoilemme ja pyydämme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme nimessä.
Herran siunaus
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille joulurauhan ja ilon.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Päätämme lauluun Maa on niin kaunis.
Oikein hyvää Joulua ja
Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!