TEESKENTELYSTÄ VAPAUTEEN

.

”Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten” sanotaan

ja ”se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa” muistetaan.

Nämä sanonnat ovat sattuvia itsessään

ja kuvaavat meitä arjessa myös tänään.

Kuinka helposti puolustelemme itseämme,

vaikka tietäisimme syyllisiä olevamme.

.

Teeskentelemme olevamme parempia,

osaavamme hallita tilanteita,

tietävämme kaikesta kaiken,

ymmärtävämme aina toimia oikein,

olevamme muita vahvempia,

pystyvämme ratkaisemaan ongelmia.

.

Pidämme sopivan välimatkan toisiimme,

annamme kiiltokuvamaisen kuvan itsestämme,

näytämme, kuinka meillä menee hyvin,

pönkitämme ulkokuortamme kaikin tavoin,

näyttelemme hyvin omaa rooliamme

ja toisten heikkouksille hymähdämme.

.

Omissa silmissämme olemme erinomaisia,

kehuskelemme omia saavutuksia,

mietimme niihin vielä parannuksia,

hankimme mainetta ja kunniaa kaikkialta,

olemme ylpeitä oikeuksistamme

ja kuin riikinkukkoja ennen kaatumistamme.

.

Emme ole ajatelleet, mihin tämä johtaa,

ei ole ollut aikaa eikä halua mitään muuttaa.

Olemme pyörineet itsemme ympärillä

ja luoneet hyvää julkisuuskuvaa kiireisinä.

Emme ole pysähtyneet tärkeilyssämme,

vaan jatkaneet samaa rataa kulkuamme.

.

Mutta kun kurkistamme sisällemme

ja otamme ulkokuoren pois päältämme,

löydämme sieltä aivan toisenlaisen,

omaa tyhjyyttään itkevän ihmisen.

Ei ole todellisia ystäviä lainkaan,

ei rohkeudesta eikä varmuudesta tietoakaan.

.

Sisältä tulee vastaan epätietoisuutta,

pelkoa, yksinäisyyttä, turvattomuutta.

Sisin huutaa toivottomuudessaan

ahdistusta ja tuskaansa yhä uudestaan.

Sieltä paljastuu heikkoutta,

syyllisyyttä, huolta ja murhetta.

.

Elämä tuntuu niin raskaalta,

kaikki asiat todella vaikeilta.

Kunpa tämä joskus loppuisi

ja vapaus taakoista alkaisi!

Valhekuvan esittäminen itsestä

alkaa vähitellen tympäistä.

.

Uskaltaisiko päästää irti itsekkyydestä,

luopua oman minän pönkittämisestä,

jättää teeskentely ja alkaa alusta,

olisiko se edes mitenkään mahdollista?

Mitä muut ajattelisivat sitten minusta,

sehän olisi selvää takin kääntämistä?

.

Vaakakupissa on nyt kaksi painoa,

mihin suuntaan annan sen kallistua?

Onko oma hyvinvointini painavampi

kuin toisten mielipiteet ja arviointi?

Terveys ei kestä kauan odottamista,

valinta on tehtävä nyt ja tässä.

.

Omin voimin valinta on mahdotonta,

siihen tarvitaan ulkopuolelta apua.

Ainoa todellinen apu tulee taivaasta,

ylhäältä valkeuksien Isältä, joka lupaa:

”Avuksesi huuda Minua hädän päivänä,

niin Minä tahdon auttaa sinua”.

.

Rakkauden käsi on ojennettuna,

se on meitä kohti avoimena.

Otammehan Häneltä avun vastaan,

kun sitä tarjotaan oikeaan aikaan?

Sieltä paljastuvat todelliset Isän kasvot,

kutsuvat, armolliset ja anteeksiantavat.

.

Maija Vekara