Kärsivän palvelijan tutkinta alkaa

KÄRSIVÄN PALVELIJAN TUTKINTA
Kristuksen matka Palmusunnuntaista Pitkäperjantaihin

(Markuksen evankeliumin mukaan)

Kohti kuolemaa ja ylösnousemusta

Jeesus nousi tuntemattomasta Nasaretista kaikkien tuntemaksi julistajaksi, parantajaksi ja voimatekojen tekijäksi. Häntä tuli kuulemaan suuret kansanjoukot. Jeesuksen opetuslapset kasvoivat tässä menestyksen huumassa. Kuitenkin Jeesus tiesi, mitä oli tulossa ja siksi hän alkoi valmistaa opetuslapsia tulevia tapahtumia varten. Tämä oli muutenkin käännekohta: epäsuosio ja vastustus alkaisivat kasvaa ja Jeesus halusi viettää enemmän aikaa opetuslasten kanssa.

Suuren innostuksen ja menestyksen huumassa opetuslapset eivät kyenneet eivätkä halunneet ymmärtää Jeesuksen sanoja tulevasta kuolemastaan. Silti Jeesuksen sanat tallentuivat heidän mieliinsä ja sydämiinsä. Kun sitten Jeesuksen ennustukset kävivät toteen, opetuslapsilla oli Sana, jonka varaan he saattoivat jäädä, kun kaikki muu romahti. Näinhän juuri Jeesus sanoi! Näinhän pitikin käydä! Eikä vain kuolla vaan myös nousta kuolleista!

Jeesuksen tulevaa ristinkuolemaa ja ylösnousemusta ennakoivista puheista Markus on tallettanut meille kolme: 8:31-33, 9:30-32 ja 10:32-34. Jeesus puhui tästä useaan kertaan opetuslapsille. Eikä hän vain sivumennen sanonut asiasta vaan hän painokkaasti ”opetti” siitä. Tämä tapahtui todennäköisesti noin puoli vuotta ennen pääsiäistä.

”Jeesus alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Vanhimmat, kirjanoppineet ja ylipapit hylkäävät hänet. Hänet tapetaan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee ylös.” (8:31)

Pietari reagoi asiaan kaikkein voimakkaimmin. Hän nuhteli, mutta Jeesus torjui nuhtelun vielä painokkaammin: ”Väisty tieltäni, saatana! Sinä et ajattele asiaa Jumalan kannalta vaan ihmisten”.

Myöhemmissä tilanteissa opetuslasten pelko kasvoi eivätkä he edes uskaltaneet kysyä mitään. Kun opetuslapset olivat hämmentyneitä, Jeesus oli syvän varma ja tietoinen kaikesta. Tämä varmuus rohkaisi opetuslapsia jatkamaan, vaikka se ehkä loi osaltaan lisähämmennystä: miksi Jeesus on niin rauhallinen, kuoleeko hän todella, eikö hän välitä?

Entä miten me reagoimme mahdollisiin huonoihin uutisiin tai ennakkovaroituksiin? Moni saattaa pitää kiinni ajallisen onnellisuuden ihanteesta ja torjua mielestään tulevaisuuden huonon tapahtuman. Nyt koronakriisin keskellä ja maailman muuttuessa moni luulee ja toivoo, että pian kaikki palaa ennalleen ja sitten taas elämme ”kuolemattomina ja onnellisina”…

Jumala ilmoittaa Sanassaan ajallisen elämän lainalaisuudet, seuraukset ja tulevat tapahtumat. Meille on jo ennakkoon kerrottu, mitä on tulossa. Saamme kaikessa luottaa Jumalan neuvoihin, varoituksiin ja lupauksiin. Kuolemammekin edessä saamme olla yhtä turvallisella mielellä kuin Jeesus. Vaikka monen tuskan läpi on kuljettava, edessä on lopulta ilon ja ylösnousemuksen päivä!

.

Palmusunnuntai (11:1-11)

Pääsiäinen oli suuri juhla, jota varten pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin. Heitä virtasi kaupunkiin maan jokaiselta kolkasta. Jeesus oli saapunut Jerusalemin liepeille jo perjantaina Betaniaan. Siellä hän vietti sapattilauantain Lasaruksen kodissa. Sunnuntaina Jeesus lähti Jerusalemiin ja Öljymäen lähellä hän pyysi opetuslapsiaan noutamaan aasintamman varsan.

Jeesus oli jo saanut useita tappouhkauksia ja tiesi, että nyt uskonnolliset johtajat aikoivat laittaa päätöksensä käytäntöön. Silti Jeesus ratsasti julkisesti kaupunkiin. Vaikka hän oli kuningasten Kuningas ja herrojen Herra, hän ratsasti nöyrästi aasilla. Tällä hän täytti Sakarjan profetian (9:9) ja tarjosi vielä viimeistä kädenojennusta Israelin kansalle.

Jeesuksen maine oli levinnyt jo Jerusalemiin. Monet tulivat hurraamaan hänelle: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” Hoosianna on alun perin rukous: Herra auta, Herra pelasta! Se on myös ylistys ja kunnianosoitus.Lisäksi oli tervehdys, joka lausuttiin jokaiselle pyhiinvaeltajalle. Jeesuksen kohdalla tämä sai niin suuret mittasuhteet, että ”koko kaupunki joutui kuohuksiin” (Matt 21:10).

Jeesusta kutsuttiin Daavidin pojaksi, millä tarkoitettiin Messiasta (Matt 21:9). Tämä merkitsi välitöntä uhkaa uskonnollisille johtajille heidän oman asemansa kannalta ja suhteessa roomalaisiin miehittäjiin, joiden kanssa haluttiin pitää hyvät välit mukavan elämän turvaamiseksi.

Palmusunnuntai kuvastaa ihmisen pintapuolisuutta ja häilyväisyyttä. Jeesus puhui esimerkiksi kylväjävertauksessa niistä ihmisistä, jotka iloiten ottavat vastaan Jumalan Sanan, mutta jotka yhtä nopeasti luopuvat, kun tulee haasteita. Moni on ilolla toivottamassa suloista seimenlasta tervetulleeksi jouluna ja palmusunnuntaina heiluttamassa palmunoksia nöyrälle Jeesukselle, mutta sitten tämä suuri enemmistö onkin pian huutamassa ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”.

Saako Jeesus ratsastaa meidän sydäntemme syvimpiin sopukoihin asti ja asettua elämämme hyväksi Vapahtajaksi ja Herraksi sydäntemme valtaistuimelle? Millainen sydämen rukous ja huuto nousee meidän sisimmästämme Vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle?

Olkoon se: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

.

Kärsivän Palvelijan tutkinta alkaa

Etenkin Johanneksen evankeliumikirjassa tulee vahvasti esille Vanhan testamentin kuvaus Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin.

Vanha liitto perustui ennakoivaan syntiuhriin, joka oli usein karitsa. Varsinkin Egyptistä vapautumisen muistoksi Jumala sääti ikuisen pääsiäisen juhlan, jossa nautittiin karitsa-ateria katkerine yrtteineen ja viinimaljoineen. Kunkin perheen tuli valita virheetön karitsa, joka oli vuoden ikäinen uros. Se piti ottaa kotiin kuukauden 10. päivänä ja se piti teurastaa 14. päivän iltahämärässä (2 Moos 12:1-6).

Karitsaa pidettiin viisi päivää kodissa, jona aikana voitiin varmistua siitä, että karitsa oli virheetön ja sopiva uhriksi.

Vaikka Markuksen evankeliumissa ei paljoa viitata vanhatestamentilliseen taustaan, tämä vertailu on mielenkiintoinen:

Vastaavasti Jeesus oli viitisen vuorokautta uskonnollisen johdon ja kansan tutkittavana palmusunnuntaista pitkäperjantain aamuun. Häntä vastaan nousi yksi toisensa jälkeen tarkoituksena paljastaa hänessä virhe, jonka perusteella hänet voitaisiin hylätä ja torjua. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt löytämään hänestä yhtäkään todellista virhettä.

Tutkinta oli molemminpuolista. Jeesus tutki uskonnollisen johdon ja kansan tilan. Hän kirosi viikunapuun, paljasti uskonnollisten johtajien vihan Jumalaa kohtaan ja huomasi kansan alttiuden kääntyä tuuliviirin tavoin suunnasta toiseen.

.

Maanantai:

”Hiljainen” pääsiäisviikko ei todellakaan ollut hiljainen. Pyhiinvaeltajien suuri määrä toi paljon kuhinaa, joka huipentuisi pääsiäisjuhlaan.

Kaiken lisäksi Jeesus opetuslapsineen oli tulossa Jerusalemiin, joka oli viikon kenties puhutuin ja kiistellyin aihe. Eikä Jeesuksen toiminta jäänyt hiljaiseksi. Tämän viikon aikana Jeesus astui parrasvaloihin ja kohtasi päävastustajansa.

Viikunapuun kiroaminen ja usko Jumalaan (11:12-14,20-26)

Palmusunnuntain päätteeksi Jeesus palasi yöpymään Betaniaan. Koko ajan on hyvä muistaa, että vuorokausi vaihtui aina illalla ensimmäisten tähtien näkyessä. Maanantain aamun sarastaessa Jeesus matkasi jälleen parin kilometrin matkan Jerusalemiin. Matkalla Jeesus kirosi viikunapuun, joka kuivettui juuriaan myöten yhdessä vuorokaudessa.

Viikunapuu oli lehdessä ja keväällä se tuotti muutamia varhaisviikunoita, joita saattoi syödä. Varhaisviikunat kertoivat myös tulevasta syksyn sadosta. Viikunoiden puuttuminen paljasti, ettei syksylläkään ollut luvassa satoa.

Viikunapuu on Israelin, Jumalan kansan ja etenkin sen johdon vertauskuva. Kun viinitarha on Jumalan kansa, yksittäiset viikunapuut sen keskellä ovat kansan uskonnollista johtoa.

Nyt tämä viikunapuu oli lehdessä, mutta se oli hedelmätön. Puu ja lehdet kuvaavat kansan olemassaoloa ja omaa maata. Hedelmä kuvaa Israelin hengellistä suhdetta Jumalaansa ja tämän suhteen tuottamaa elämää. Israel oli valtiollisesti ja kansallisesti olemassa, mutta sen suhde Jumalaan oli niin kuollut, että se ei tuottanut mitään. Miten lienee Suomen kohdalla?

Koska Israel oli luopunut Jumalasta ja halusi pysyä synnissä, Jeesus kirosi sen. Sitä kuvasti vakavalla tavalla viikunapuun kiroaminen. Jumalan siunaus merkitsee Jumalan suosiollista läsnäoloa ja elämää, kirous merkitsee siunausten puuttumista ja jopa aktiivista rangaistusta eli kuolemaa.

Israelista ei ollut enää muuhun kuin tappamaan oman Herransa. Järkyttävää! Vaikka myöhemmin juutalaisia tuli uskoon ja liittyi alkuseurakuntaan, kansan enemmistö pysyi paatuneena.

Israel niitti tuomionsa. Kapinaliikkeet musertuivat Rooman rautasaappaan alle. Vuosien 66-70 ja 135 jKr. kapinat johtivat katastrofiin ja Jerusalemin ja temppelin tuhoon. Lopulta juutalaiset menettivät oman maansa ja Jerusalem kynnettiin vaoiksi. Israel joutui lähes 2000 vuoden hajaannukseen ympäri maailmaa. Se menetti asemansa Jumalan kansana, toistaiseksi. Kirous kävi toteen juuri niin kuin Jeesus ennusti hieman myöhemmin myös lopunajallisessa puheessaan.

Jo Mooses asetti kansan siunauksen ja kirouksen eteen juuri ennen kuin Israel saapui luvattuun maahan (5 Moos 28 luku). Äärimmäisetkin kauhukuvat kävivät toteen, kun roomalaiset piirittivät Jerusalemia vuosina 69-70 jKr:

Se kansa piirittää kaikkia kaupunkejasi, kunnes korkeat ja linnoitetut muurisi, joihin sinä luotit, ovat luhistuneet maahan kaikkialla maassasi. Kun vihollisesi piirittää ja ahdistaa sinua, sinä joudut syömään poikiesi ja tyttäriesi lihaa, omia lapsiasi. Silloin mies ei anna kenellekään toiselle lastensa lihaa, jota hän itse syö.

Silloin teidät temmataan irti siitä maasta, jota te nyt menette (Joosuan johdolla) ottamaan omaksenne. Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan kautta koko maailman. Niiden kansojen seassa sinä et saa lepoa. Elämäsi näyttää olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa, etkä voi olla varma hengestäsi.

Silti Jumala suojeli todellisen Israelin, Iisain kannon, josta puhkesi uusi taimi. Jeesuksen seuraajat pakenivat Jerusalemista hänen ohjeensa mukaisesti ja säästyivät pahimmalta kauhistukselta.

Viikunapuun kiroaminen julistaa meille ehdotonta elämänlakia: joka turvaa Jumalaan ja suostuu hänen tahtoonsa, saa elämän; joka hylkää Herran ja hänen pyhän Sanansa, leikkaa itsensä irti elämästä ja niittää ajallisen ja ikuisen turmion.

Tästä samasta asiasta Jeesus puhui vertauksessaan viinipuusta ja sen oksista: ”Minä olen viinipuu ja te olette oksat” (Joh 15:1-8).

Seurakunta on saanut Israelin paikan. Se on liitetty Kristukseen, sen juuret ovat syvällä hänessä ja se kantaa sitä hedelmää, jonka Kristus meissä tuottaa. Meissäkin on kuolleita oksia, joita meistä karsitaan. Synnin kuolettaminen tekee aina tilaa elämälle.

Elämänyhteyden säilyttämiseksi Jeesus käskee opetuslapsia ja meitä kaikkia: ”Pitäkää usko Jumalaan!” (11:22). Yhteys Jumalaan synnyttää uskon ja halun rukoilla Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki, mitä rukoilemme Jumalan tahdon mukaisesti, toteutuu aikanaan. Kun rukoilemme Jumalan johdatuksessa, tapahtuu ihmeitä ja suuretkin esteet ja vuoret voivat siirtyä Jumalan valtakunnan edestä. Suurvallat sortuvat, ateismin muurit kaatuvat ja evankeliumi valloittaa kansat ja sydämet.

Toinen tärkeä asia elämänyhteyden säilyttämiseksi on anteeksiantaminen (11:25-26). Jumalan ja ihmisen välinen suhde sekä ihmisten väliset suhteet perustuvat aina anteeksiantamukseen. Ilman sitä yhteytemme katkeaa. Mitä enemmän olemme toistemme kanssa tekemisissä, sitä varmemmin loukkaamme toisiamme, tahallaan ja tahattomasti. Ainoa mahdollisuus korjata suhteemme on anteeksipyytäminen ja -antaminen.

Missä määrin me todella pyydämme ja annamme anteeksi? Olemmeko siihen jatkuvasti valmiita? Sammuuko tämä halu, jos kohtaamme toistuvasti vääryyttä?

Moni ei halua antaa anteeksi, koska luulee sen tarkoittavan vääryyden hyväksymistä. Mutta anteeksiantaminen ei koskaan, ei milloinkaan tarkoita vääryyden hyväksymistä tai laillistamista. Vaikka Jumala antaa meille anteeksi, se ei tarkoita, että hän hyväksyy väärät tekomme. Hän vihaa vääryyttä ja tuomitsee sen. Tämän synnin tuomion hän toteutti Kristuksen ristillä ja sen hän tulee toteuttamaan viimeisellä tuomiolla niiden osalta, jotka eivät suostu sovitukseen Jeesuksen kautta. Vasta ristillä langetettu täysimittainen tuomio mahdollistaa anteeksiantamuksen.

Anteeksiantamus vapauttaa elämään. Anteeksiantamus voi korjata katkenneen tai katkeamassa olevan ihmissuhteen. Se vapauttaa vihasta ja katkeruudesta. Jos et anna anteeksi, jäät itse vihan ja katkeruuden vangiksi. Lopulta viha ja katkeruus syövät sinua sisäisesti ja vievät sinulta elämänilosi ja johtavat sinut kenties masennukseen, itsetuhoon tai kostoon ja väkivaltaan toista kohtaan, myös sivullisia ja syyttömiä kohtaan.

Meidän tulee antaa anteeksi myös siksi, että Jumala on antanut meille anteeksi Kristuksessa. Meidän velkamme Jumalan edessä on valtavan paljon suurempi kuin meidän keskinäiset rikkomuksemme toisiamme kohtaan. Meidän tulee antaa anteeksi myös siksi, koska vääjäämättä loukkaamme toisiamme puolin ja toisin.

Anteeksiantaminenkaan ei merkitse itsensä uhraamista. Meidän tulee pitää huolta omasta psyykkisestä terveydestä, fyysisestä koskemattomuudesta ja elämästämme.

Temppelin puhdistaminen (11:15-19)

Jeesus puhdisti temppelin kaksikin kertaa, ensimmäisen kerran jo toimintansa alussa (Joh 2:13-22).

Pakanoille tarkoitetulla temppelin esipihalla pidettiin pyhäkkömarkkinoita, joita valvoi ja joiden tuottoa verotti ylipappi ja hänen perheensä. Markkinoilla myytiin uhrieläimiä kovaan hintaan. Lisäksi pyhiinvaeltajien rahoja vaihdettiin erityiseen puolen sekelin hopearahaan, joka ainoastaan kelpasi temppeliveromaksua varten. Kaikki tämä kauppa olisi pitänyt käydä temppelialueen ulkopuolella ja kohtuulliseen hintaan.

Toinen epäkohta oli temppelialueen käyttäminen oikotienä. Temppeli oli esipihoineen hyvin suuri. Koska ihmiset eivät viitsineet sitä kiertää, he oikaisivat sen läpi kantamuksineen.

Tämä kaikki viestitti, että temppeliä ja temppelin Herraa ei pidetty pyhänä ja kunnioitettavana. Jumala oli tarkoittanut temppelin Jumalan kohtaamisen paikaksi, rukoiluun, uhreihin ja Sanan kuulemiseen – ei markkinapaikaksi eikä oikotieksi.

Siksi meidänkin aikamme kirkkorakennuksia, niissä pidettäviä jumalanpalveluksia ja muutakin seurakunnan toimintaa on pidettävä pyhänä. Ne on erotettu erilleen muusta arkielämästä, kaupallisuudesta ja etenkin omavaltaisesta hyötymisestä.

Pyhyys on oikeanlaista vakavuutta Jumalan edessä ja oikeanlaista iloa Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Näiden rakennusten sisällä kokoontuu varsinainen Jumalan seurakunta, Kristuksen ja Pyhän Hengen temppeli. Varsinkin tämä hengellinen temppeli vaatii säännöllisesti puhdistusta. Siihen meidän tulee suostua päivittäin.

Herra puhdistaa seurakuntansa verensä ja Sanansa voimalla. Tarvittaessa hän puhdistaa sen väkevyydellä, voimalla ja tuomioilla.

Jeesuksen raju teko herätti lopullisen raivon ylipapeissa ja kirjanoppineissa. Heidän asemansa ohella oli vaarassa heidän kukkaronsa. He miettivät kiivaasti, miten saisivat Jeesuksen tapettua mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti.

Saako Jeesus puhdistaa ja raivata meidän sydämemme, meidän seurakuntamme ja kirkkomme, jopa yhteiskuntamme, vai raivaammeko me Jeesuksen pois häiritsemästä synnillistä elämäämme? Miten meidän aikamme ylipapit ja hengelliset johtajat suhtautuvat, jos heidän toimintansa ja asemansa kyseenalaistetaan, esimerkiksi jos he vääristävät Raamatun sanomaa?

Jeesus kutsuu meitä kaikkia puhdistustalkoisiin. Sen tulee alkaa aina omasta sydämestämme. Meidän tulee nöyrästi, mutta päättäväisesti Jumalan Sanan johtamina raivata enemmän tilaa Jeesukselle, Sanalle ja rukoukselle aikamme seurakunnissa.