VALVOMISEN SUNNUNTAI

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Sen sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2 Piet 3:13).

 

EVANKELIUMI: Mark 13:33-37

Jeesus sanoo: ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.

Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa.

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta.

Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

 

Muut tekstit

• Malakian kirja 3:13-18
• Heprealaiskirje 3:12-15 ja Ilmestyskirja 22:10-17

 

SAARNA

Kiire ja kohtaamattomuus

Elämme kiireistä aikaa. Jokaisella tuntuu olevan aina kiire jonnekin. Moni uppoutuu teknisen laitteen välittämään keinotodellisuuteen. Etsimme pikaelämyksiä. Haluamme kaiken heti. Kotona tuskin ehdimme kohtaamaan perhettämme tai muita läheisiä kasvokkain. Koti saattaa olla vain pikatankkauspiste: ruokaa kaapista, puhtaat vaatteet päälle, kännyyn virtaa, käväisy nettipankissa… ja menoksi. Kun askeleet jo kuuluvat olevan tulossa, kohta ne ovat taas menossa.

Mikä on se elämän tärkeä juttu, jonka perässä juoksemme? Minkälaisin askelin me kuljemme ja kohtaamme läheisiämme ja ylipäätään toinen toisiamme? Kohtaammeko lainkaan?

Onko sinua lähestytty rakastaen ja kunnioittaen? Vai koetko epävarmuutta, kenties pelkoakin? Entä miten sinä lähestyt toista ihmistä? Tuotko sinä iloa ja turvallisuutta? Oletko kiireinen ja välinpitämätön? Vai kenties kova ja kylmä, jopa vihainen?

Me jätämme omien askeleittemme jäljet tähän maailmaan, eikä vain maailmaan vaan toisten ihmisten elämään ja sydämiin. Myös meihin piirretään ja kynnetään syviä jälkiä, jotka muokkaavat meitä. Ne voivat satuttaa ja tukahduttaa meitä, tai ne voivat vahvistaa ja rohkaista meitä elämään ja rakastamaan.

Jumala kohtaa meidät

Entä miten me kuulemme Jumalan askeleet, kun hän lähestyy meitä? Raamatun alkulehdillä meille kerrotaan Jumalan ja ihmisen, syntiin langenneen ihmisen kohtaamisesta:

Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ”Missä sinä olet?” Mies vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.”

Aadam ja Eeva kuulivat Jumalan askeleet, pelkäsivät ja piiloutuivat. Miksi näin? Oliko Jumala paha ja pelottava, joka saattoi tehdä mitä tahansa? Tuskinpa.

Mieleeni tulee kaksi vastausta, kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin, Aadam ja Eeva olivat rikkoneet Jumalaa vastaan ja kokivat syvää syyllisyyttä, johon liittyy aina häpeän tunne. Ihminen haluaa peittää tuon häpeän ja syyllisyyden, että kukaan ei voisi sitä nähdä. Siksi Aadam ja Eeva olivat verhonneet itsensä viikunapuun lehdillä ja menivät Jumalaa piiloon.

Syyllisyys vaikutti jumalasuhteeseen, mutta toiseksi, heidän kuvansa Jumalasta oli sen myötä muuttunut. Aiemmin he tunsivat Jumalan Isänä, joka rakasti heitä ja piti heistä huolta kaikin tavoin. Mutta nyt Jumala näytti heistä pelottavalta ja tuomitsevalta. Oliko Jumala muuttunut? Ei, ei Jumala ollut muuttunut vaan nuo kaksi ihmistä olivat muuttuneet. Jumala oli yhä sama rakastava ja huolehtiva Isä. Siksi Hän tälläkin kertaa lähestyi ihmistä, rakastaen ja huolehtien.

Jumala ei siis muutu, mutta meidän tulkintamme Jumalasta voi muuttua. Elämämme kokemukset muokkaavat meitä ja katsomme maailmaa, itseämme ja Jumalaakin näiden kokemusten läpi. Rakastavan kodin lapset saavat perusluottamuksen elämään, jolloin Jumalan voi helposti kokea rakastavana ja turvallisena.

Elämässään monia pettymyksiä ja haavoja kokenut ei voi luottaa kehenkään. Kaikki ovat epäluotettavia, jopa uhkaavia. Jumalakin on sellainen, joka on vain odottaa sopivaa hetkeä, että hän voisi kurittaa, rangaista tai vahingoittaa.

Mutta tosiasiassa Jumala ei muutu, mutta meidän tulkintamme ja mielikuvamme Jumalasta voivat muuttua ja vääristyä, vakavastikin.

Kristillinen valvominen

Tämän pyhän ja viikon aiheena on valvominen. Se on tärkeä, jokapäiväinen etuoikeutemme ja haasteemme läpi koko elämän.

Edellä oli puhetta kiireestä sekä lähimmäisen ja Jumalan kohtaamisesta. Niissä on juuri kysymys valvomisesta – siitä, miten elämme elämäämme, joko oikein tai väärin.

Evankeliumitekstissä Jeesus opettaa valvomisesta. Hän kertoi vertauksen talon isännästä, joka lähtiessään pitkälle matkalle, antoi talonväelle tehtävän pitää kaikesta hyvää huolta. Isännän matkan kestosta ei ollut tarkkaa tietoa, varmaa oli vain se, että hän palaa takaisin.

Vertauksen taustaa

Kertoessaan tuota vertausta Jeesus oli saapunut muutamaa päivää aiemmin Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Hän istui Öljymäellä ja kertoi nyt opetuslapsilleen tulevien viimeisien aikojen tapahtumista ja merkeistä. Kerran tämä maailmanaika päättyy siihen, että Herra itse palaa takaisin maan päälle kaikessa kirkkaudessaan ja kunniassaan.

Ennen kirkkautta tulisi kärsimys, sillä Jeesus joutuisi ristiinnaulittavaksi. Ristillä hän sovitti jokaisen ihmisen synnit ja rikkomukset. Hän kärsi rangaistuksen, jotta me saisimme anteeksi ja uuden, ikuisen elämän. Jeesus kuoli, mutta Jumala herätti hänet kuolleista merkkinä siitä, että synti, kuolema ja pimeyden vallat on voitettu. Nyt jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla Jumalan yhteyteen hyvin henkilökohtaisella ja läheisellä tavalla.

Täyttymys Jeesuksessa

Jeesus nousi taivaaseen, josta hän oli lähtöisin. Isäntä lähti pitkälle matkalle. Maailmanhistoriassa alkoi uusi vaihe: kristillisen seurakunnan ja lähetystyön aika. Sitä on kestänyt jo lähes 2000 vuoden ajan. Tänä aikana hyvä sanoma Jumalasta on tullut meidänkin luoksemme.

Huomaa, että tarkkaan ottaen Jeesuksen ristinkuolemasta, ylösnousemuksesta, Pyhän Hengen vuodatuksesta, seurakunnan synnystä ja lähetystyön alkamisesta on kulunut täsmälleen tuo 2000 vuotta, kun saavumme vuosiin 2028-30. Tapahtuuko tuolloin jotain hyvin merkittävää Jumalan suunnitelmissa?

Kaikkiaan on käynyt juuri siten kuin Jeesus kertoi vertauksessa. Talon isäntä, ihmiskunnan Herra, Jeesus Kristus on ollut pitkällä matkallaan jo parin vuosituhannen ajan. Tänä aikana hänen palvelijoillaan eli seurakunnalla on ollut tärkeitä tehtäviä: kertoa Jumalasta ja hänen tahdostaan, sekä palvella kaikkia ihmisiä Jumalan rakkauden voimalla.

Odottaen ja valvoen…

Aikaa on vierähtänyt melkoinen tovi. Milloin hän tulee takaisin? Milloin tämän maailman aika päättyy? Sitä emme tiedä. Sitä meidän ei edes kuulu tietää. Tarkat arvailut ovat turhia. Päiväntarkat lopunajan ennustukset ovat aina vääriä.

Jeesus sanoi: Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa.

Entä miten me odotamme tätä hetkeä ja kohtaamista talon isännän kanssa? Valtaosa ihmisistä ei odota sellaista lainkaan, koska hengelliset kysymykset eivät heitä muutenkaan kiinnosta. Se, mikä heille on tärkeää, on vain ajallinen elämä, vaikka se ei lopulta anna elämään kestävää onnea, turvaa eikä syvintä, suurinta rakkautta.

Ehkä monet ihmiset pelkäävät Jumalan kohtaamista kuten Aadam ja Eeva, jotka piiloutuivat pensaikkoon, kun he kuulivat Jumalan askeleet. He piiloutuivat, koska he kokivat syyllisyyttä ja häpeää. Kukaan ihminen ei ole puhdas eikä viaton. Kenties syyllisyys, vaikka emme sitä aina tiedosta, saa meidätkin pelkäämään Jumalaa. Lisäksi meissä oleva itsekkyys inhoaa Jumalan vilpitöntä, epäitsekästä, uhrautuvaa rakkautta.

Kuitenkin vastahakoisuudestamme huolimatta Jumala lähestyy meitä ja kysyy: Missä sinä olet? Mitä olet tehnyt? Jumala kysyy, jotta voisi aloittaa kanssamme vuoropuhelun, jossa me – Jumalan edessä – ymmärtäisimme, missä todella olemme elämässämme ja mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä.

Miten vastaamme Jumalalle? Kätkeydymmekö vai astummeko hänen kasvojensa valoon? Onko meillä loppumattomien selitysten lista vai sanommeko vain hiljaa: Herra, tässä olen. Ole minulle syntiselle armollinen.

Silloin tulemme löydetyksi. Silloin vääristynyt kuvamme Jumalasta voi alkaa korjaantua. Silloin ymmärrämme, että meissä ihmisissä ja maailmassa on aivan liian paljon itsekkyyttä ja vääryyttä. Silloin voimme, yllättäen, saada anteeksi ja kokea uuden hyvän syntymistä sisimmässämme.

Lähellä Jumalaa, kotiin kaivaten

Tässä on kristillisen valvomisen ydin: meidän on viisasta elää lähellä Jumalaa ja turvautua hänen armoonsa ja rakkauteensa. Ei vain yhden kerran vaan läpi koko elämän.

Silloin sydämissämme herää kaipaus siihen, että talon isäntä, taivaallinen Isä, Vapahtaja Jeesus Kristus tulisi jo pian takaisin ja me pääsisimme siihen kotiin,

• jossa ei ole kiire,
• missä elämä ei tyhjää pintaliitoa tai keinotodellisuutta,
• missä ihmisten välillä vallitsee aito rakkaus,
• missä saamme katsella Luojamme lempeitä kasvoja ikuisessa kirkkaudessa ja ilossa.

Jos puolestaan torjumme Jumalan, me etäännymme hänestä yhä enemmän ja sitä enemmän kuvamme Jumalasta ja käsityksemme hyvästä elämästä vääristyvät. Peittääksemme syyllisyytemme ja häpeämme saatamme jopa vihata Jumalaa ja toisia ihmisiä. Viha on kuitenkin rakkauden vastakohta ja se tuhoaa meidän ja läheistemme elämää.

Ainoastaan rakkaus on elämän tarkoitus ja täyttymys. Aidon ja kestävän rakkauden löydämme vain Jumalalta, elämän Luojalta.

Rakkaudessa eläen

Kristilliseen valvomiseen kuuluu se, että opettelemme elämään Jumalan rakkaudessa. Rakkaus ei ole vain hieno tunnetila vaan se on tahtomista, sitoutumista, aktiivista toimimista hyvän puolesta ihmisten parhaaksi. Toisinaan se on myös uhrautumista ja kärsimistä toisten hyväksi. Arkielämän rakkauteen meitä ohjaavat Kymmenen käskyä, joka on elämän perustuslaki, sekä monet muut hyvät elämänohjeet, joita Raamatussa on paljon.

Kristillistä valvomista on, että kunnioitamme Raamattua Jumalan sanana, luemme sitä ja pyrimme soveltamaan sitä omaan elämäämme.

Kristillistä valvomista on sekin, että elämme vuoropuhelussa Jumalan kanssa. Saamme rukoilla ja kertoa Jumalalle kaikki henkilökohtaisimmatkin asiamme ja tuntemuksemme – toiveemme, pettymyksemme. Saamme pyytää voimia ja viisautta kaikkeen siihen, mitä elämä tuo tullessaan.

Valvomisen vaikeus

Hengellinen valvominen, eläminen lähellä Jumalaa ja lähimmäistä, ei ole helppoa, koska me olemme syntisiä, maailma on täynnä houkutuksia ja sielunvihollinen on aina valmiina iskemään.

Elämässä koemme erilaisia vaiheita, lyhyempiä ja pitempiä. Toisinaan kuljemme aktiivisina ja iloisina Jumalan askelissa, toisinaan täytämme elämäämme vain toisarvoisella ja uuvumme. Toisinaan petymme, uskomme hiipuu ja ajaudumme etsimään onnea synnistä.

Elämme erityisen haastavaa aikaa. Netti, tv, elokuvat, mainokset lupaavat onnea ja elämyksiä kaikesta maallisesta. Monenlaista on tarjolla helposti ja nopeasti. Toisilla on varaa vaikka mihin, mutta monet kamppailevat jokapäiväisen toimeentulon ja jaksamisen äärirajoilla.

Joka tuutista julistetaan epäkristillisiä arvoja ja ihanteita. Media on siis monin tavoin pahan vallassa. Sen missiona on kristinuskon leimaaminen ja torjuminen, koska usko ja Sana ovat elämän turvamuureja. Kun ihmiset luopuvat niistä, paha saa vääristää ja tuhota heidän elämänsä. Paha yhä tänäänkin käskee syömään kiellettyä hedelmää väittäen, että synnissä on todellinen elämä. Jumala on pelkkä ikävä ja ahdasmielinen kivan elämän pilaaja. Lopputuloksena on ihmisen turmeltuminen ja kuolema – kuten Jumala rakkaudessaan varoitti jo ensimmäisiä ihmisiä.

Negatiivisuuden ohella nykymedia vaikenee kuoliaaksi kaikesta siitä hyvästä, mitä kristinusko, ts. Jumala itse on vaikuttanut keskellämme. Milloin ja missä on kerrottu, mitä hyvää kristityt ovat tehneet yksilöinä tai seurakunnan palvelutyön kautta? Joka päivä tapahtuu paljon hyvää, mutta ne eivät saa lainkaan palstatilaa. Sekin todistaa siitä, että media on pitkälti pahan vallassa. Se kyllä ensin korottaa ihmisen kaiken keskiöön, melkein jumalaksi – juuri kuten syntiinlankeemuksessa –    mutta sitten se ottaa Jumalasta luopuneesta ihmisestä niskalenkin, josta ei enää päästä irti.

Jos annamme täyttää mielemme kaikella tällä epäkristillisellä, se varmasti muuttaa meitä ihmisinä ja ohjaa arvojamme, ihanteitamme ja käyttäytymistämme. Jos taas täytämme sydämemme Jumalan armolla, rakkaudella ja hyvyydellä, sillä on valtavan suuri parantava ja eheyttävä voima.

Suuri haaste on sekin, että merkittävä osa kirkostamme elää luopumuksessa. Liberaali kirkollinen ja seurakunnallinen johto ja työntekijäjoukko julistaa samaa kuin liberaali media. Kansamme on kuin eksynyt lauma, vailla todellisia paimenia ja sananjulistajia. Monet seurakuntalaiset eivät tunne Raamattua ja Kristusta kuin vain pintapuolisesti. Niinpä heihin uppoaa mikä tahansa – hiveleehän se syntistä luontoamme. Jumalan nimissä saammekin elää synnissä ja Jumala siunaa kaiken…

Oikea valvominen

Oikea valvominen alkaa omasta sydämestä. Kun täytämme sitä Jumalan antamalla hyvällä, huonolle jää paljon vähemmän tilaa. Kun Kristuksen rakkaus innoittaa meitä Pyhässä Hengessä, haluamme olla Sanan ääressä, rukouksessa, uskovien yhteydessä ja mukana lähimmäisten moninaisessa kohtaamisessa ja tukemisessa.

Oikeassa valvomisessa arvostamme ajallista elämää, mutta samalla ymmärrämme sen katoavuuden sekä oman vajavuutemme ja syntisyytemme. Silloin odotamme ja kaipaamme tulevaa täyttymystä.

Kaiken ytimessä on se, että elämme lähellä Jumalaa. Kaipaamme häntä joka päivä. Pyydämme häntä täyttämään elämämme hänen tahdolla, läsnäololla ja siunauksella. Hän saa antaa syvimmän rauhan, levon ja tyytyväisyyden. Silloin väärä kiire väistyy, huomaamme Jumalan hyvät lahjat, kiitämme ja nautimme, jaamme toisille ja elämme luottavaisesti armon varassa. Täytämme Jumalan antamat tehtävät iloisin ja tyytyväisin mielin.

Ja näin kun valvomme kristillisesti, saamme elää turvassa ja kokea arkielämän huolenpitoa ja johdatusta. Silloin myös saamme odottaa kaivaten ja luottavaisesti tulevan täydellisyyden, Vapahtajamme ja Herramme saapumista ilman pienintäkään pelkoa.

Tällaiseen valvomiseen Jumala herättää ja kutsuu meidät tänäänkin!

 

RUKOUS

Pyhä Jumala, Taivaallinen Isämme.

Sinä olet elämä ja rakkaus. Valvo sinä meitä niin, ettemme heittäisi elämäämme hukkaan.
Herätä meidät tuntemaan sinut ja itsemme. Herätä meidät synnintuntoon ja armonkaipuuseen niin, että saamme kaikki syntimme anteeksi. Herätä meidät ottamaan vastaan ja jakamaan
sinun rakkauttasi – niin, että kaikilla olisi hyvä olla ja turvallista elää.

Pidä meidät aina lähellä sinua. Siunaa kotimme, läheisemme, ystävämme ja koko elämämme.
Ole aina kanssamme. Tule Herramme pian ja vie meidät kirkkauden kotiin!

Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.