7. KÄSKY

Keijo Rainerma: Arvot – aarteemme
(Kustannus Oy Uusi tie, 2007)

.

SEITSEMÄS KÄSKY: ÄLÄ VARASTA

Jumala suojelee käskyllään yksityistä ja yhteistä omaisuutta samalla, kun hän Sanassaan varoittaa vakavasti ahneuden synnistä. ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.” (Luuk 12:15)

Jumalan sana, siihen sidottu omatunto ja lähimmäisen hätä vetävät viivan yhtäältä ylelliseen asumisen ja tuhlailevan elämän ja toisaalta lähimmäisen tarpeen ja hädän väliin. Ensimmäisten kristittyjen seurakunta piti kiinni lähimmäisenrakkaudesta ja antoi tarvittaessa omaisuuden mennä. Nykyisin kristitytkin ahnehtivat yhä enemmän omaisuutta, mutta antavat lähimmäisenrakkauden mennä.

Verot, tasaus ja verokapina

Älkää alentako minun verojani! Näin kielsi eräs yleisönosastokirjoittaja. Tarvitsemme verot, koska kaikki eivät ole kristittyjä ja kristitytkin ovat hitaita taistelemaan ahneuden syntiä ja mammonan rakkautta vastaan omastaan antamalla.

Veroilla hoidetaan päiväkodit, koulut, sairaalat, lapsilisät, opintotuet, maantiet, eläkkeet jne. Monet turvautuvat yhteiskunnan taloudelliseen apuun. Moni ei kykene maksamaan kaikkia laskujaan. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta rahat eivät riitä ja huono-osaisuus lisääntyy.

Hengellisessä lehdessä ehdotettiin verokapinaa: Älkää alentako veroja ennen kuin leipäjonot ovat poissa, kehitysapu on tavoitteessaan, valtion velka maksettu ja palveluissa on riittävästi henkilökuntaa ja heille maksetaan kunnollista palkkaa.

Demokratiassa me olemme vastuussa hallituksen toimista välillisesti, kun äänestämme. Jumalan edessä olemme vastuussa henkilökohtaisesti. Jos etsimme itsekkäästi omaa etuamme, teemme sen köyhien kustannuksella ja varastamme niiltä, joiden elinolot ovat kaikkein huonoimmat.

Meidän tulee jakaa omastamme niille, joilla on vain vähän tai ei lainkaan. Yksi pieni ihminen voi tehdä oman osansa ja siitä osasta hän myös kantaa vastuun.

Rahanhimo voi viedä kadotukseen

Himo merkitsee itsekkyyden äärimmäistä muotoa, vastustamatonta omistamisen halua. Saatamme tosin nimittää himoa rakkaudeksi tai muuten kaunistella syntiä.

Raamattu puhuu yllättävän paljon omaisuuden vaarasta ja varoittaa rahanhimosta. ”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” (1 Tim 6:10)

Rahaa ja omaisuutta himoitseva ei ole koskaan onnellinen. Hän haluaa lisää ja kadehtii niitä, joilla on enemmän. Lopulta raha ei tuo onnea vaan pettymyksen. Mitä enemmän on omaisuutta, sitä vaikeampaa voi olla siitä luopuminen. Vakavin seuraus voi olla uskon menettäminen, kun Jumalan paikalle tuleekin mammona.

Raha tekee hyvää

Ei ole synti tulla rikkaaksi, mutta on synti kuolla rikkaana. Lutherin mukaan rikkaus on Jumalan lahjoista vähäisimpiä. Jotta emme kuolisi kertomuksen rikkaan miehen tapaan rikkaina ja jumalattomina, Jumala neuvoo meitä jakamaan omaisuuttamme tekemällä sillä hyvää (1 Tim 6:17-19). Lesken ropo opettaa luottamusta Jumalaan ja sitä, että Jumala näkee rakkautemme suuruuden riippumatta ulkonaisista, maallisista mittareista (Mark 12:41-44).

Rahaa voi verrata lantaan. Yhteen paikkaan koottuna se haisee ikävästi, mutta levitettynä se tuottaa runsaan sadon. Jos lannoitamme Jumalan valtakunnan peltoa varoillamme, se tuottaa kaikkein runsaimman sadon.

Kristillisessä lähetystyössä ja diakoniassa antaja ja saaja saavat iloita yhdessä työn tuloksista. Lähetystyön hedelmänä poika oppi kalastamaan ja isä rakastamaan vaimoaan ja huolehtimaan perheestään. Uskoon tullut korjaa entiset pahat työnsä. Hän palauttaa varastamansa ja maksaa veronsa.

Jos pyydämme Jumalalta runsaita varoja, meidän tulee samalla pyytää paljon viisautta, rakkautta ja kurinalaisuutta. Muutoin rikkaus koituu turmioksemme.

.

(Seitsemäs käsky, sivut 54-57)