Vertaus Kasvavasta viljasta, osa 3

Uskon ja tiedon välinen suhde

Meitä haastetaan ja rohkaistaan elämään uskon varassa. Jumala on kaiken takana. Hän vie suunnitelmansa täyttymykseen meistä riippumatta.

Moni pitää uskoa ja tietoa toistensa vastakohtina. Usko on huuhaata ja itsepetosta. Sen sijaan tiede on absoluuttinen totuus, joka kertoo kaikesta kaiken ja ihmeellisellä tavalla pelastaa ihmisen pahuuden, sairauksien ja kuoleman voimilta, jopa meitä uhkaavalta Jumalalta.

Jumalan poissulkeminen ja kieltäminen on naurettavaa. Se on kuin pään laittamista pensaaseen ajatellen, että ei ole mitään muuta kuin minä ja tämä pensas. Mutta juuri näin ”viisas” ihminen ja ihmiskunta tekee. Seuraukset ovat katastrofaaliset niin ajallisesti kuin iäisesti.

Miten meidän tulisi suhtautua uskon ja tiedon väliseen suhteeseen? Mistä on kysymys?

Usko vai uskomus?

Tavallisessa arkiajattelussa ja arkikielessä uskomista pidetään tiedon vastakohtana. Usko on sokeaa uskoa sellaiseen, mikä ei ole totta tai mitä ei voi varmistaa todeksi. Usko on itsepetosta. Samoin tieteen piirissä voidaan jokin asia leimata uskomukseksi, epätodeksi. Tällainen määrittely tarkoittaisi, että usko ja uskomus ovat yksi ja sama asia.

Tässä opetuksessa haluan tehdä eron ”uskon” ja ”uskomuksen” välillä. On totta, että maailmassa on paljon uskomuksia, jotka eivät perustu totuuteen vaan ovat epäpäteviä, epätosia, harhaa, valhetta. Uskominen joulupukkiin on tästä hyvä esimerkki. Uskomus tarkoittaa tässä esityksessä jotain valheellista, epätotta ja epätodellista.

Uskolla tarkoitan luottamusta, jonka kohteena on jokin todellinen asia tai persoona. Uskomus ja tieto ovat toistensa vastakohtia, mutta usko ja tieto eivät välttämättä ole vastakohtia vaan voivat täydentää toisiaan ja rakentua toistensa varaan.

Kaikki tieto lepää lopulta uskon varassa

(1) Ihminen ja hänen järkensä on äärimmäisen pieni osa koko mittaamatonta maailmankaikkeutta. Tieteen piirissä on päädytty käsitykseen, että maailmankaikkeuden olemuksesta vain 4 % on näkyvää ainetta, 21 % on pimeää ainetta ja loput 75 % on täysin tuntematonta ”pimeää energiaa”. Mitä äärimmäisen pieni ihminen voi lopulta tietää mittaamattomasta maailmankaikkeudesta? Eihän hän
vielä edes tunne solun dna:n toimintaa tarkasti.

Mitä ihminen voi ylipäätään tietää ja miten luotettavasti hän voi tietää? Määrääkö ihmisen järki ja käsityskyky maailmankaikkeuden synnyn, rakenteen ja toiminnot? Ei määrää. Maailmankaikkeus oli, on ja tulee olemaan ihmisestä riippumatta. Ovatko ihmisen laatimat suuret teoriat lopulta vain epäpäteviä, valheellisia uskomuksia, joita ei voi todistaa oikeaksi?

Rajallisuutemme tekee täydellisen tietämisen, ymmärtämisen ja viisauden mahdottomaksi. On mahdotonta tietää aukottomasti kaikesta kaikki. Yhdestäkään asiasta emme saavuta täydellistä tiedollista varmuutta. On tehtävä perusolettamuksia, joiden varassa kaikki lepää. Ne hyväksytään uskonvaraisesti, vailla täyttä tietoa. Kaikki inhimillinen tieto on vajavaista ja lepää uskon varassa.

(2) Eräs perusolettamus on se, että maailma ja ihminen persoonana ovat todellisia. Toinen perusolettamus on, että ihmisen aistit antavat riittävän luotettavaa tietoa ympäristöstä. Ihminen valitsee uskonvaraisesti sen, että maailma on totta eikä harhaa. Niinpä käsityksemme todellisuudesta ja ihmisen kyvystä käsittää sitä lepäävät viime kädessä uskon varassa.

(3) Arkielämässä joudumme jatkuvasti uskomaan lukemattomia asioita voidaksemme elää. Sinä uskot, että tuoli allasi kestää; jokaisella askeleella uskot, että maa ei sorru altasi; juodessasi vettä ja hengittäessäsi ilmaa uskot, että se on riittävän puhdasta – vaikka mitään näistä et voi tietää varmasti ja täydellisesti. Tällaisia esimerkkejä on loputtomasti. Koko arkielämä on uskon varassa, ei täydellisen tietämisen.

Näin toteamme, että usko on arkielämän, tutkimisen, tietämisen ja ymmärtämisen perusedellytys. Kaikki tieto lepää uskon varassa ja on sen läpitunkemaa. Uskominen on luonnollista ja ehdottoman välttämätöntä.

On tärkeää tietää ja ymmärtää, että tiede on rajallista

Tiedettä ja sen tuloksia pidetään absoluuttisena totuutena. Tiede on kohotettu lähes yliluonnolliseen asemaan ja arvoon Jumalan tilalle. Helposti ja nopeasti väitetään, että jokin tietty asia on todistettu tieteellisesti. Vaikka tieteenharjoittajat tietävät tieteen rajallisuuden, hekin ovat taipuvaisia epäkriittisyyteen.

Kun pohdimme, mitä tiede on ja miten se toimii, on huomioitava ainakin seuraavat näkökulmat:

(1) Tiede ei ole absoluuttinen totuus tai yliluonnollinen olento, joka sanoo kaikesta viimeisen sanan. Tiede on rajallisten ihmisten harjoittamaa rajallista tutkimusta ja rajallista ajattelua. Koska ihminen on rajallinen ja erehtyvä, siksi tiedekin on sitä samaa.

(2) Ei ole olemassa puhtaasti objektiivista, puolueetonta tiedettä. Tiede on aina subjektiivista, koska sitä harjoittavat subjektiiviset ihmiset. Jokainen ihminen, jokainen tieteenharjoittaja on omaksunut tietyt ennakkokäsitykset, uskomukset, arvot ja motiivit, jotka vaikuttavat hyvin voimakkaasti hänen harjoittamaansa tutkimukseen, sen menetelmiin, tulkintoihin, johtopäätöksiin ja tuloksiin.

Moni tutkija lähtökohtaisesti uskoo evoluutioon ja maailmaan ilman Jumalaa, vaikka näitä olettamuksia, uskomuksia ei ole todistettu oikeaksi. Monet tutkimukset yritetään väkisin kytkeä juuri evoluution rakenteisiin ja prosesseihin ja niiden aineistoja tulkintaan ”evoluutio-silmälasien” läpi.

(3) Puhtaasti varmoihin, toistettaviin ja yksiselitteisiin empiirisiin kokeisiin pohjautuvaa tietoa on vain rajatusti, sillä tieteeseen mahtuu todella paljon spekulaatiota ja arvailua.

(4) Tieteen piirissä on monia vastakkaisia koulukuntia, joilla on hyvin erilaisia käsityksiä totuuksista. Niitä nousee ja katoaa kuin sieniä sateella. Mikä onkaan totuus?

(5) Tietäminen rajautuu usein siihen, mistä jokin asia koostuu, mikä on sen rakenne ja miten se toimii. Sen sijaan on vaikeaa tai jopa mahdotonta saada tietoa siitä, miksi esimerkiksi luonnonlait ovat olemassa ja miksi ne ovat juuri sellaisia kuin ne ovat.

On lopulta mahdotonta tietää, miten ja miksi maailmankaikkeus syntyi, koska ihmisellä ei ole oikeita välineitä palata juuri siihen aitoon maailman syntymisen hetkeen. Maailmankaikkeuden syntymisen tutkiminen jää puhtaaksi arvailuksi ja spekulaatioksi, jota ohjaa tutkijan ennakkokäsitys.

Tieteen suurin ongelma on virheellinen perusteoria

Tieteen suuri ongelma on se, että sen parissa vallitsee ennakkopäätös siitä, että maailma on suljettu maailmankaikkeus. Ei ole mitään sen ulkopuolista vaikuttajaa ja toimijaa. Kaikki vastaukset on pakko löytää siitä itsestään ja siksi Jumalan tai muun sellaisen vaikutus on jo ennakkoon suljettu pois.

Tämä on vastoin tieteen tarkoitusta, jonka päämääränä pitäisi olla kaikkien mahdollisten selitysmallien avoin tutkiminen ja arvioiminen, sekä niiden välinen keskustelu ja vertailu. Tieteessä pitäisi tutkia ennakkoluulottomasti koko todellisuutta.

Tieteen avulla Luojaansa vastaan kapinoiva ihmiskunta luo väärän, koko tiedettä johtavan perusselitysmallin (alkuräjähdys ja evoluutio), johon olemassa oleva tieto yritetään liittää, jopa väkisin!

Monet tieteen tulokset ovat ristiriitaisia. Väitetään, että dinosaurukset elivät 60-200 miljoonaa vuotta sitten. Kuitenkin nykytekniikalla on pysytty eristämään dinosaurusten verestä dna:ta. Nämä tutkijat sanovat, että saatu veri/dna-näyte on korkeintaan, maksimissaan 50 000 vuotta vanha. Ero on valtava: jos muunnamme nämä vuodet metreiksi, ymmärrämme eron: 1000 vuotta on 1 metri > 50 000 vuotta on 50 metriä ja 100 miljoonaa vuotta on 100 km. Kävele kokeeksi 50 metriä ja sitten 100 km… Näyttää siltä, että dinosaurukset ovat korkeintaan 50 000 vuoden takaa, sillä dna ei säily miljoonia vuosia.

Tulos kertoo siitä, että miljoonia vuosia tuottavissa ajanmäärittämisen menetelmissä on vikaa tai niitä käytetään väärin – ennalta laaditun aikalaskelman (evoluutioteorian) mukaisesti. Tieteessä valitaan ja otetaan esille vain ne tulokset, jotka sopivat vallitsevaan perusteoriaan eli alkuräjähdys- ja evoluutioteoriaan.

Vallitsevaa, sokeaa perusteoriaa kuvaa se, että jokaisessa luonto-ohjelmassa kerrotaan, kuinka kunkin eläin- tai kasvilajin ominaisuudet ovat syntyneet vuosimiljoonien evoluutioprosessin myötä. Näin ”evoluutiouskomusta” opetetaan kaikille ihmisille jo pienestä pitäen päivästä toiseen – kunnes lähes kaikki uskovat sen ehdottomana totuutena, jota ei saa kyseenalaistaa. Jos joku sen uskaltaa tehdä, hänet leimataan uskonnolliseksi hörhöksi. Mutta tosiasiassa evoluutiouskovaiset ovat hörhöjä.

Älykkään suunnittelun malli on ylivertainen

Evoluutiouskomuksen vaihtoehtona on se, että persoonallinen, mittaamattoman viisas ja voimakas Jumala on luonut maailman, ihmiset, eläimet ja kasvit. Jumala on luonut kunkin eliön ja lajin, jolla on omat erityiskykynsä ja ominaisuutensa. Jumala on luonut kuhunkin eliöön ja lajiin rajatussa määrin kykyä joustaa ja mukautua muuttuvissa olosuhteissa.

Tätä rajattua mukautumiskykyä kutsutaan mikroevoluutioksi. Perhonen voi muuttaa väriään, uusia eläinrotuja voi syntyä. Jumala ei luonut stabiilia, muuttumatonta eliöstöä vaan antoi niille osittaisen kyvyn muuntua. Juuri tästä on kysymys mm. jalostettaessa koirarotuja.

On huomattava, että eliön rajallinen mukautumiskyky ei todista (makro)evoluutioteoriaa, jonka mukaan

  • ns. alkuliemestä kehittyisi alkeellisia eliöitä
  • eliöstä kehittyisi kaloja ja kala siirtyisi kuivalle maalle
  • sille kasvaisi jalat ja se saisi kidusten tilalle keuhkot
  • sille voisikin kasvaa yllättäen siivet ja se lähtisi lentoon
  • matelijoista kasvaisi nisäkkäitä ja näistä lopulta apinoita ja ihmisiä.

Todellisuudessa, mitä tapahtuu, kun eläin/kasvilaji tulee mukautumiskykynsä äärirajalle? Se ei muutu olennaisesti eikä sopeudu liian suuriin muutoksiin, vaan se kuolee yksilönä ja lajina sukupuuttoon. Sopeutuminen on rajallista. Arkeologian mukaan eri eliölajien määrä oli runsaimmillaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämän jälkeen lajien määrä on laskenut dramaattisesti. Nykyäänkin kuolee vuosittain miljoonia eliölajeja sukupuuttoon. Uusia ei synny.

Todellisuudessa tiede ei ole löytänyt yhtäkään mekanismia, joka vakuuttaisi ja todistaisi (makro) evoluution mahdollisuudesta. Ne ovat pelkkiä teorioita ja piirustuksia paperilla. Tietotekniikalla voidaan luoda vaikuttavia kuvia ja prosesseja, jotka todellisessa elämässä ovat mahdottomia. Koulukirjoihin taiteilija on piirtänyt kehityskaarikuvia siitä, miten apinasta kehittyi apinaihmisiä ja näistä varhaisia ihmisiä ja lopulta nykyihminen. Ne ovat pelkkiä piirroksia paperilla ilman todisteita.

Väitetyt löydökset ovat kokoluokkaa yksi hammas, pääkallon osa tai yksittäinen luu. Ne on tulkittu puhtaasti evoluutioteorian mukaan – täysin mielivaltaisesti. Lisäksi näitä löydöksiä on äärimmäisen vähän. Minkälaisen ihmisen sinä piirtäisit yhden hampaan tai puolikkaan pääkallon ympärille? Millä perusteella? Mikä ohjaisi piirtämistäsi? Entä jos saisit mukavan summan rahaa tai arvostusta tiedepiireissä, kun piirtäisit toivotunlaisen, yleisen mielipiteen mukaisen kuvan?

Johtopäätöksenä tähän mennessä:

  • tietämisemme on hyvin rajallista ja subjektiivista
  • tietämisemme perustana on usko – tietämisen jokaisessa vaiheessa ja hetkessä
  • vaikka ihminen on löytänyt yksittäistä, melko luotettavaa tietoa, suuret kysymykset ovat yhä auki, vailla varmoja, kestäviä vastauksia
  • lopulta tiede eli ihminen ei pysty selittämään, miksi maailma on olemassa, miten se on syntynyt, miten elämä on kehittynyt ja mikä on ihmisen tarkoitus sen keskellä, jos hän pitäytyy suljetun maailmankatsomuksen malliin ilman Jumalaa

Tiede parhaimmillaan ja pahimmillaan

Jumala loi maailman, jonka tutkimisen, valloittamisen ja hoitamisen hän antoi ihmisen tehtäväksi. Tieteen tehtävänä on toteuttaa tätä – ei omavoimaisesti vaan yhdessä maailman Luojan kanssa. Parhaimmillaan tiede, jonka parhaimmat tulokset perustuvat luotettaviin testeihin ja kokeisiin, voi antaa meille riittävän luotettavaa tietoa maailmasta ja ihmisestä, sekä välineitä parantaa maailmaa.

Pahimmillaan tieteestä voi tulla ihmiskunnan kollektiivinen itsepetos, jonka suurimpana päämääränä on torjua Jumala pois maailmasta, jonka hän on luonut. Koska tiede on syntisten, itsekkäiden, turmeltuneiden ihmisen harjoittamaa toimintaa, on luonnollista, että tieteenkin avulla ja nimissä ihminen kapinoi Luojaansa vastaan kuten kaikessa muussakin ja henkilökohtaisessa elämässä.

Harjoittaessaan tiedettä ihminen ei muutu synnittömäksi, täysin objektiiviseksi, vilpittömäksi totuuden ja hyvyyden tavoittelijaksi, vaikka me kannamme tällaista illuusiota. Tiede on yhtä likainen, vajavainen ja turmeltunut kuin ihminen ja ihmiskunta.

Lisäksi, älykkyydessään ihminen voi rakentaa sellaisia mielikuvitus- ja käsitemaailmoja, jotka ovat ristiriidassa todellisen maailman ja sen realiteettien sekä Jumalan todellisuuden kanssa, ja uppoutua ja lopulta hukkua niihin.

Eikä edes käytännön elämässä ihmisen oppineisuus ja älykkyys pelasta häntä pahuudesta ja ahneudesta ja niiden seurauksista. Päinvastoin – uusi tieto ja sen sovellukset usein vain tehostavat ihmiskunnan itsetuhoa mm. saastumisen ja sotateknologian myötä.

Tieteestä huolimatta ja osin sen tähden pahuus, kärsimys ja kuolema ovat ihmiselle yhä voittamattomia voimia maailmassa ja ihmisen omassa kehossa, meissä itsessämme.

Uskon ja tietämisen perusta

Todellista viisautta on tuntea maailman Luoja, sekä elää niiden elämänlakien mukaisesti, jotka Luoja on säätänyt. Usko on kaiken tietämisen ja toiminnan perusta. Tärkeää on, että tuo usko rakentuu Jumalan todellisuudelle. Jumala ilmoitti itsensä nimellä ”Minä Olen”. Hän on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan olemassaolon ja elämän perusta.

Vain Jumala voi valaista ihmisen rajoittuneen ja synnin turmeleman järjen. Tämän hän tekee Kristuksen, Pyhän Hengen ja Sanan kautta. Ilman Jumalaa ihmisen järki on sokea, avuton ja vääristävä.

Tuohon aikaan Jeesus puhkesi puhumaan ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. (Matt 11:25-26)

Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. (1 Kor 1:20-21)

Raamatun ennustus viimeisten aikojen ihmisistä: Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. (2 Piet 3:5-7)

Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Joh 17:3)

Tässä on ihmisen elämän ja sen kautta tieteenkin syvin tarkoitus ja päämäärä: tuntea Luojamme, joka on kaiken elämän lähde!

Niinpä (kristillinen) usko ei ole tiedon vastakohta vaan tietämisen perusta ja mahdollistaja. Usko vapauttaa uskomuksista ja valheista. Usko nostaa ihmisen katsomaan maailmankaikkeutta ja koko todellisuutta Jumalan valtaistuimelta käsin.

Elämä uskon varassa, luottamus ja toivo

Jeesuksen vertaus Jumalan valtakunnasta on täynnä luottamusta ja toivoa. Jumala on kaiken takana. Hän on määrittänyt elämän lait. Hän antaa kasvun ja pitää meistä huolen.

Nykyinen maailmamme on täynnä itsekkyyttä, kärsimystä ja kuolemaa. Armossaan Jumala ei ole hylännyt kapinallista ihmiskuntaa. Hän tarjoaa sille evankeliumia ja Jumalan valtakunnan pelastavaa todellisuutta. Tätä työtä Jumala tekee päämäärätietoisesti ja hellittämättömästi.

Tästä Jumalan valtakunnan elämästä me saamme olla osallisia. Sen työtä me saamme tehdä luottaen siihen, että Jumala antaa lupaamansa kasvun. Meidän osamme on ottaa vastaan Jumalan sana, elää siitä ja kylvää sitä kaikkialle.

Jumala on armossaan asettanut turmeltuneelle ihmiskunnalle rajan. Meidän ei tarvitse elää loputtomasti tässä kärsimyksen maailmassa. Sato kypsyy ajallaan elonkorjuuta varten. Meidät armahdetaan Kristuksessa ja pääsemme taivaan aittoihin. Synnin turmelus suljetaan pois ikuisiksi ajoiksi.

Jeesuksen vertaus käsittää koko elämän ihmeen alusta loppuun saakka, ajallisessa ja iäisessä, maallisessa ja hengellisessä mielessä. Kaiken takana on suuri Jumala ja me saamme olla hänen kämmenellään nyt, aina ja iankaikkisesti.

Jeesus sanoi: Tällainen on Jumalan valtakunta.

Mies kylvää siemenen maahan.
Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään,
ja siemen orastaa ja kasvaa,
eikä hän tiedä, miten.

Maa tuottaa sadon aivan itsestään,
ensin korren, sitten tähkän,
sitten täydet jyvät tähkään.

Ja heti kun sato on kypsynyt,
hän lähettää sirppinsä,
sillä korjuun aika on tullut.