Hämmästyttävä kirkollinen johto

Hämmästyttävä kirkollinen johto

Kärsimyksen sunnuntain evankeliumissa (Joh 11:47-53) kerrottiin, kuinka Israelin kansan uskonnollinen johto, joka käytti myös merkittävää maallista valtaa, teki päätöksen Vapahtajan, Jumalan Pojan surmaamisesta.

Tekstin äärellä olemme hämmästyttävän asian äärellä. Jumala lähetti oman Poikansa, elävän Sanan kansansa keskelle. Osa kansasta kyllä kuuli Vapahtajaa, mutta osa ei. Varsinkin uskollinen johto päätti tappaa Jeesuksen – Messiaansa, Jumalan Pojan.

Mistä se kertoo? Uskonnollinen johto palvelikin saatanaa, sielunvihollista. Se ajoi omia etujaan ja halusi säilyttää hyvät välit roomalaisen sortovallan kanssa taatakseen itselleen mukavat olot. Eivät he kansaa ajatelleet vaan itseään. Oma pimeys puetaan ulkonaisiin hurskaisiin korulauseisiin.

He, jotka hylkäsivät Herransa ja Sanan, kohtasivat lopulta tuomionsa. Ensin ajassa, kun roomalaiset tuhosivat temppelin ja ajoivat juutalaiset pois omasta kotimaastaan lähes 2000 vuoden hajaannukseen. Kerran viimeisellä tuomiolla he tekevät tiliä tästä kaikesta.

Kristikunnan pimeää historiaa

Läpi kristikunnan historian pimeys on vallannut uskonnollisen johdon. Vainottu kirkko säilyi hengellisesti elävänä. Mutta kun Rooman keisari teki kristinuskosta 300-luvun lopulla ainoan sallitun uskonnon, tapahtui pimeyden vallankaappaus. Keisari teki itsestään Kristuksen sijaisen maan päälle, vääristi kristillisen uskon ja käytti uskonnollisuutta valtansa välineenä. Juuri tähän jatkumoon perustuu paavius ja katolisen kirkon toiminta.

Ei ihme, että kirkko vainosi herätykseen tulleita uskovia ja herätysliikkeitä. Sen johtajia poltettiin roviolla ja julistettiin kirkonkiroukseen. Tapahtui juuri niin kuin Jeesukselle. Inkvisitio kukoisti.

Luopumuksen, eksytyksen ja vainon aika

Nytkin elämme samankaltaista aikaa, mutta lievemmässä muodossa. Liberaaliteologian nousu 1800-luvulla turmeli kristillisen uskon. Se nosti syntisen ihmisen Jumalan tilalle. Sitä samaa sen palvelijat tekevät tänäänkin. Kenties jopa kaksikolmasosaa kirkkomme työntekijöistä on tämän pimeyden lumoamia. Raamattu on laitettu tosiasiassa sivuun. Sen keskeiset termit ja Jumala on selitetty vastoin Jumalan omaa ilmoitusta, humanistisesti.

Ei ihme, että tuomiokapitulimme ovat jahdanneet pitkän päivätyön tehneitä pappeja, jotka mieluummin palvelevat herätysliikkeissä. Kilvan olivat kirkolliset tahot tuomitsemassa Päivi Räsästäkin, mutta tällä kertaa ja tässä vaiheessa maallinen tuomioistuin oli paremmin perillä asioista.

Vapaamuurarien pimeät teot

Kirkollisissa piireissä on muodikasta kuulua vapaamuurareihin. Vielä kymmenen vuotta sitten nimet olivat julkisesti esillä. Nyt niitä on siivottu piiloon. Moni kirkollinen johtohenkilö, pappi ja työntekijä kuuluu vapaamuurareihin ja sen myötä heidän puolisonsa ja lähipiirinsä ovat samassa hengessä. Vapaamuurarius on syvimmiltään saatanan palvontaa. Sen jäljet ovat juuri sen mukaiset.

Vapaamuurarit kiertävät laillisen yhteiskunnan ja omassa pimeydessään sopivat taloudellisista, poliittisista ja kirkollisistakin toimista. He ovat uskollisia toisilleen kuolemaan saakka. Näin he ovat jäävejä toimimaan päätöksentekoelimissä, koska heillä on salainen uskollisuussuhde toisiinsa ja he tekevät päätöksiä oman etunsa eikä lain ja yleisen edun, saati sitten Raamatun mukaan.

Useampi tuomiokapitulin toimi ja päätös herättää tämänkaltaisia kysymyksiä ja huolia juuri kuten evankeliumitekstimme, kirkon historia ja nykytila nostavat esiin vakavalla tavalla. Nähtävillä on ilmeisiä ”projekteja”, joissa halutaan ottaa keskeinen valta jonkin epämääräisen pienen piirin käsiin. Sielunvihollinen rakastaa valtaa. Se naamioi toimintansa laillisiin puitteisiin, mutta toimiikin valheen ja pimeyden keinoin. Se löytää mediasta sopivat yhteistyökumppanit.

Jumalan ja paikallisten ihmisten seurakunta

Oma periaatteeni seurakunnan pappina on tämä: 

Ensinnäkin, seurakunta on Jumalan seurakunta. Siksi meidän tulee kaikessa pitäytyä Jumalan sanaan ja pitää se pyhänä. Meillä on valtakirja vain Jumalan tahdon mukaiseen toimintaan. Ei mihinkään muuhun. Tähän sitoudun enkä siitä tingi.

Toiseksi, seurakunta on paikallinen seurakunta. Se tarkoittaa, että seurakunta kuuluu paikallisille asukkaille. He valitsevat valtuutetut ja sen myötä kirkkovaltuustot ja kirkkoneuvostot vastaavat seurakunnan hoidosta. Tätä työtä varten palkataan työntekijöitä, joilla on virkavastuu. Työntekijä, kirkkoherra ja talouspäällikkö, ovat palvelijoita – kuten Jeesus opetti. On toimittava Jumalan sanan ja seurakunnan tahdon mukaan. Avaintekijänä on keskinäinen kunnioitus ja halu toimia yhdessä.

Valitettavasti olen nähnyt järkyttävän vääriä asenteita erilaisissa työyhteisöissä. Jotkut työntekijät kuvittelevat, että he ovat seurakunta. Vain he osaavat ja muut ovat toisen luokan ihmisiä tai vielä pahempaa. He eivät välitä siitä, että seurakunta kokonaisuutena voi huonosti. Ainoa, mikä merkitsee, että heillä on kivaa.

Irtisanoudun kaikesta tällaisesta. Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta olla seurakunnan palvelija ja toimia hyvässä yhteistyössä kaikkien kanssa. Tämä ei tarkoita sokeaa alistumista, vaan tasaveroista yhdessä elämistä ja toimimista. Kaikessa harkitsen itse ja vastaan osaltani työstäni.

Onneksi on myös paljon hyvääkin jäljellä kirkossamme. Kolmasosa pitäytyy edelleen Sanaan ja rakentaa aitoa Kristuksen kirkkoa. Paikalliset erot voivat olla todella suuria. Yksittäisen seurakunnankin sisällä on monenlaista.

Mieletöntä valtakirkollista ääriajattelua

Aikamme valtakirkollinen henki nousee maallistumisesta, liberaaliteologiasta, vapaamuurariudesta ja pimeydestä. Siinä hengessä halutaan keskeinen valta omiin käsiin. Luottamushenkilöt tarvittaessa jyrätään säälimättä ja otetaan heiltä tosiasiallinen päätösvalta pois.

Jopa kirkkolaista äskettäin yritettiin poistaa kirkon uskon perusta eli usko Raamattuun Jumalan sanana ja sen suvereenius kaiken yläpuolella. Onneksi tämä kaatui. Sama pätee kristillisen moraalin kumoamiseen ja yritykseen ajaa läpi kirkollinen homoparien vihkiminen.

Uskomatonta on, että näiden ennennäkemättömien kriisien keskellä hiippakunta ja paikalliset seurakunnat ajavat ykkösasianaan homoparien vihkimisiä ja sateenkaarimessuja – vastoin Jumalan sanaa, pitkää kirkollista perinnettä ja maailman valtakirkkojen uskoa (katoliset, ortodoksit, helluntai-karismaattiset suuntaukset).

Tämäkö on kirkon asia hetkenä, jolloin kaikkien pitäisi kääntyä takaisin Herran puoleen ja itse kirkon olla siinä suunnannäyttäjänä?

Uusimpana ilmiönä naispiispat esittävät tuoreeltaan, että kirkolliset työasut muokattaisiin ”sukupuolineutraaleiksi”. Silti he väittävät samanaikaisesti, että sukupuolia on jopa enemmän kuin kaksi. On ristiriitaista puhua sukupuolista ja samalla vaatia neutraaliutta ikään kuin sukupuolia ei olisikaan. Sitä paitsi en kyllä tiedä kuin kaksi sukupuolta. Jopa asiasta uutisoinut toimittaja kutsui piispoja artikkelissaan miehiksi ja naisiksi…

On tosin sellaisiakin ihmisiä, jotka pitävät itseään koirana. Mutta ovatko he silti koiria? Eivät ole, vaan ihmisiä. Yhteiskunnallinen järjestys perustuu faktoihin. Mielikuvitus on oma vapaa maailmansa, mutta siihen yhteiskunnallinen elämä ja järjestys ei perustu.

On hämmästyttävää, kuinka jotkut kirkolliset johtajat sekoittavat ja yrittävät murtaa seksuaali-identiteetin lisäksi sukupuoli-identiteetin. Se on mitä syvintä väkivaltaa ihmisyyttä ja Jumalan luomisjärjestystä vastaan.

Kaikki tämä kertoo, kuinka kirkollinen johto monella tasolla kulkee pimeyden vallassa ja on luopumuksen etujoukoissa. Näillä teoillaan he uudelleen ristiinnaulitsevat Kristuksen, elävän Jumalan Sanan! On syytä olla järkyttyneitä ja äärimmäisen huolestuneita.

Synkretismi on sekin lopunajan luopumuksen ilmiö. Sen hengessä eri uskontojen edustajat rukoilevat yhdessä ja tarvittaessa joogataan eli harjoitetaan itämaista uskontoa.

Israelin kansan rappion syynä oli juuri synkretismi. Muodollisesti oltiin Herran kansaa ja ylläpidettiin joitakin sen tapoja, mutta syvällä sydämessä palvottiin Baalia ja Astarteja ja tavoiteltiin mammonan ja nautintojen tuomaa onnea. Se johti Israelin kansan tilanteeseen, jossa vihollinen hyökkäsi, orjuutti ja tuhosi. Saman edessä olemme mekin.

Mielestäni tämä järkyttävä touhu todistaa, että osa kirkostamme ja sen johdosta toimii räikeästi kristillistä uskoa ja Jumalaa, Luojaansa, ja seurakunnan päätä, Kristusta, ja seurakunnan eläväksi tekijää, Pyhää Henkeä vastaan. Heillä on pelkästään muodollinen asema kirkkolaitoksessamme.

Kristuksen ja hänen kirkkonsa asialle he eivät ole. Päinvastoin. He ovat sen vihollisia. Siksi heitä ei tule kuulla, seurata eikä kunnioittaa toimissaan. Toki heidän puolesta on hyvä rukoilla, jotta he saisivat synnintunnon ja löytäisivät armon, totuuden ja elämän Jeesuksessa Kristuksessa.

Ei Kristuksen kirkko ole se, joka turhentaa ja sekoittaa Jumalan luomistyön, synnin vakavuuden ja pyhän Sanan. Älä anna eksyttää itseäsi.

Juuri tämä pimeä humanismi nostaa syntisen ihmisen kaiken mitaksi. Luopumusta ja eksytystä edustava liberaaliteologi on samalla asialla, vieläpä ”jumalan” nimissä. Sen hedelmänä on nyt koettava ennen näkemätön sekasorto, kriisit ja kansallisen tuhon uhka.

Etsikää itsellenne elävä, Jumalan sanaan perustuva seurakuntayhteys ja hengellinen koti. Rukoilkaa koko sydämestänne kansamme puolesta. Julistakaa rohkeasti Sanaa ja todistakaa Kristuksesta. Palvelkaa kaikki ihmisiä – riippumatta siitä, kuinka rikkinäisiä ja penseitä he ovat.

Herra, armahda meitä!