Väittelyjä temppelissä

Tiistai:

Tiistaina Jeesus kävi monia keskusteluja Jerusalemin temppelissä. Hän opetti kansaa ja kohtasi avoimesti uskonnollisen johdon, joka vastusti häntä. Menossa oli mitä tiukin tutkinta siitä, kuka Jeesus on. Mutta aina tutkinta kääntyikin vastustajien tutkinnaksi ja tuomioksi.

Kysymys Jeesuksen vallasta (11:27-33)

Jumalan Karitsan virheettömyyttä tutkitaan nyt perusteellisesti. Asialla ovat ylipapit, kirjanoppineet ja vanhimmat.

Jumalan lain mukaan ylipappeja sai olla vain yksi ja ylipappeus oli elinikäinen. Roomalainen valloittajapolitiikka johti siihen, että ylipapit vaihtuivat tiheäänkin. Kun oli myötämielinen Roomalle, saattoi pysyä pitkäänkin ylipappina. Vanha ylipappi oli Hannas, joka viime kädessä päätti asioista. Varsinainen ylipappi oli Kaifas. He olivat samassa luopiohengessä ja asuivat palatsissa.

Kirjanoppineet olivat ammattiryhmä, joka oli uskonnollisen lain ja perinnäissääntöjen asiantuntija. Vanhimmat kuuluivat Israelin johtohenkilöihin, jotka muodostivat 70-jäsenisen vanhemmiston (Suuren neuvoston = eduskunnan). Monet heistä olivat vaikutusvaltaisten sukujen päämiehiä.

Heidän tarkoituksenaan EI ollut tutkia Jeesusta, jotta voisivat tehdä hänestä objektiivisen ja rehellisen arvion. He olivat jo päätöksensä tehneet omista pimeistä motiiveistaan käsin. Nyt he tarvitsivat pikaisesti vain muodollisen syyn tehdäkseen Jeesuksesta selvää. Lisäksi kansan tuki asialle oli tärkeää. Niinpä Jeesus pitäisi nolata julkisesti ja saattaa epäilyttävään valoon.

Jeesukselle viritetään monta ansaa, mutta Jeesus selvittää ne iskevästi. Pitkään kummastelin näitä kysymyksiä ja Jeesuksen vastauksia. Pinnallisesti ne tuntuivat vain näppärältä sanailulta. Kuitenkin kyseessä oli äärimmäisen vakava tilanne, jossa Jeesus antoikin syvällisen vastauksen.

Jos Jeesus vastaisi ”väärin”, hänet otettaisiin heti kiinni ja vietäisiin telotuskomppanian eteen. Ajattele itsesi samaan tilanteeseen: Olet muuria vasten ja edessäsi on rivi sotilaita kiväärit kohdistettuna sinuun ja sormi liipaisimella. Sinulta kysytään kysymys, johon vastaaminen ”kyllä” tai ”ei” merkitsisi välitöntä teloitusta. Miten kestäisit tuossa tilanteessa? Mitä vastaisit? Jeesus oli juuri tällaisessa tilanteessa moneen otteeseen.

”Millä vallalla sinä tätä kaikkea teet? Kuka on antanut sinulle vallan tehdä tätä?” (11:28).

Jos Jeesus vastaisi, että Jumalan antamilla valtuuksilla, he kiistäisivät sen valheena. Jos Jeesus vastaisi, että hänen omilla valtuuksilla, he nauraisivat hänelle. Molemmissa tapauksissa he väittäisivät Jeesusta eksyttäjäksi ja vääräksi messiaaksi.

Jeesuksen oli turha vastata heidän kysymykseensä. Sen sijaan hän esitti paljastavan vastakysymyksen koskien Johannes Kastajaa, jota kansa piti suurena profeettana. Vastakysymysten esittäminen oli juutalaisten rabbien tapa.

Jeesuksen haastajille Johannes oli häiritsijä, jonka kuolema oli vain hyvä asia. He eivät voineet tunnustaa häntä Jumalan lähettilääksi eikä silti omatekoiseksi profeetaksi hänen suuren kansansuosionsa tähden. Niinpä he kieltäytyivät vastaamasta.

Samoin teki Jeesus. Haastajat menettivät oikeutensa vaatia vastausta, koska eivät itsekään vastanneet. He joutuivat julkisesti perääntymään ja heidän asemansa tuli entistä vaikeammaksi.

Kun meidän aikamme luopiojohtajat ajavat Jumalan palvelijoita ahdinkoon, heiltä kannattaisi kysyä vastakysymys: Mitä sanotte, onko Raamattu Jumalan Sana vai ei?

Jos he tunnustavat sen, niin jatkokysymys kuuluu: miksi te ette sitä sitten noudata ja tottele?
Jos he kieltäisivät avoimesti Raamatun, he toimisivat julkisesti vastoin kirkon lakia ja tunnustusta.

Niinpä he todennäköisesti antaisivat niin epäselvän vastauksen, että sitä olisi vaikea ymmärtää. Kuitenkin Raamattu on Jumalan Sana ja pääosin helposti ymmärrettävissä. Pitkät ja vaikeaselkoiset selitykset ja spekulaatiot paljastavat, että heillä on vaikeuksia hyväksyä Raamattu Jumalan Sanana.

He sanovat, että Raamattua voidaan tulkita monella eri tavalla. Tämä on siinä mielessä totta, että todellisuudessa näin tehdään. Kuitenkin samalla on yhtä totta, että kaikki tavat tulkita Raamattua eivät tee sille oikeutusta. Monet tavat tulkita Raamattua ovat täysin vääriä ja mielivaltaisia.

Ainoa oikea tapa tulkita Raamattua on nähdä se Jumalan Sanana, jossa on selkeä punainen lanka, yhtenevyys, sopusointuisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Tämä tapa tulee mahdolliseksi vain, kun ihminen sydämessään painaa päänsä Jumalan edessä. Silloin hän saa Pyhän Hengen työn kautta sisäisen varmuuden ja ymmärryksen Sanasta. Silloin kaikki palaset asettuvat paikoilleen, toiset välittömästi, toiset ajan myötä.

Oikea Raamatun tulkintatapa on välillisesti jopa pelastuskysymys. Oikea tulkinta Raamatusta, joka tarkoittaa lähes aina yksinkertaista, kirjaimellista tulkintaa, johtaa oikeaan Jumalan tuntemiseen ja suhteeseen hänen kanssaan.

Joka hyväksyy Sanan, hyväksyy Jumalan. Joka hylkää Sanan, hylkää Jumalan. Tässä on kyse pelastuksen ytimestä ja hedelmästä: uskosta. Epäuskoinen sen sijaan torjuu Jumalan ja hänen pyhän Sanansa. Sanan kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että kaikkea siitä ymmärtäisimme.
Usko avaa mahdollisuuden ymmärtää ne. Epäusko torjuu kaikki perustelut – niin kuin tapahtui ylipappien ja kumppaneiden kohdalla.

Vertaus viinitarhan vuokraajista (12:1-12)

Kun ylipapit ja kumppanit hyökkäsivät Jeesusta vastaan, Jeesus otti selkeän torjuntavoiton ja ryhtyi itse ankaraan hyökkäykseen.

Kun ylipappien motiivina oli tappaa Jeesus, Jeesuksen motiivina oli herättää heissä synnintunto ja kääntää heidät parannukseen ja pelastukseen.

Tilanteen julkisuus osaltaan pakotti ylipapit kuuntelemaan Jeesuksen kohti käyvän vertauksen. Sen sijaan, että he olisivat nöyrtyneet, heidän raivonsa vain kasvoi entisestään.

Vertaus on tuttu. Lyhyesti todettakoon, että viinitarhan omistaja on Isä Jumala, joka antoi viinitarhan Israelin kansalle, varsinkin sen johtajille. Kun Jumala odotti viinitarhasta hyvää hedelmää ja kunnioitusta itseään kohtaan, hän saikin vain torjuntaa ja vihaa. Jumalan lähettämät profeetat häväistiin ja tapettiin. Lopulta Jumala lähetti ainoan Poikansa, jonka he ottivat kiinni ja tappoivat. Juuri näin tehtiin Jeesukselle heidän toimestaan.

Vertaus osoittaa 1) Jumalan pitkämielisyyden ja armollisuuden, 2) uskonnollisten johtajien syvän paatumuksen ja vihan Jumalaa kohtaan, 3) Kristuksen roolin, 4) tulevan tuomion ja 5) uuden Jumalan kansan.

Vertauksen päätteeksi Jeesus lainaa profeetta Jesajan ennustusta ja Psalmia 118 (jakeet 22-23) hylätystä kulma/huippukivestä, josta tulee kallisarvoinen perusta (Jes 28:16).

Kysymys veron maksamisesta keisarille (12:13-17)

Jumalan Karitsan tutkinta jatkui nyt fariseusten ja herodilaisten toimesta. Fariseukset tunnemme. Herodilaiset olivat Herodes Suuren ja hänen poikiensa kannattajia. He suosivat roomalaisia ja kreikkalaista sivistystä. He olivat sitä parempaa väkeä, mutta heitä ei kunnioitettu fariseusten
eikä tavallisen kansan parissa. Mutta nyt Jeesuksen edessä heistä tuli liittolaisia.

Maailmassa kohtaamme monenlaisia uskontoja, maailmankatsomuksia ja filosofioita. Ne voivat olla hyvin vastakkaisia ja käyvät toisinaan veristäkin kamppailua toisiansa vastaan. Niiden takana on saatana, joka käyttää niitä ja ihmisiä kylmästi omina pelinappuloinaan. Ensin hän eksyttää ihmiset ja sitten hän laittaa heidät tuhoamaan toisensa.

Kun aito kristinusko astelee paikalle, siitä tulee nopeasti yhteinen vihollinen. Kristittyjen tuhoaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Jos kristinusko saadaan alueellisesti hävitettyä, jäljelle jää vain saatanallinen uskonto eri muodoissaan ja lopullinen tuho kaikille.

Fariseusten ja herodilaisten edessä Jeesus oli jälleen suuressa vaarassa. Väärä vastaus johtaisi turmioon joko kansan tai roomalaisten silmissä. ”Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?”

Jos Jeesus vastaisi, että pitää maksaa, fariseukset syyttäisivät häntä maanpetturuudesta ja Jumalan vihollisuudesta. Jos Jeesus vastaisi, että ei pidä maksaa, herodilaiset kiiruhtaisivat roomalaisten pakeille ja syyttäisivät häntä (vero)kapinalliseksi, joka yllyttää kansaa.

Mutta Jeesus pyytää nähtäväksi denaaria, joka oli roomalainen raha ja jossa oli keisarin kuva. Juutalaisuudessa tulkittiin Jumalan kuvakieltoa niin pitkälle, että edes ihmistä ei saanut kuvata, koska hän oli Jumalan kuva. Fariseukset pitivät näin ollen roomalaisen keisarin kuvalla varustettua kolikkoa kaksinkertaisella tavalla Jumalan käskyn rikkomisena: siinä oli ihmisen (Jumalan) kuva ja vieläpä pakanakeisarin, joka vaati pitämään itseään jumalana.

Jeesuksen vastaus on kaikkiaan häkellyttävän hyvä: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on!”

Koska rahassa oli keisarin kuva, se oli osoitus siitä, kenelle raha kuuluisi viime kädessä. Monissa arvokkaissa tavaroissa on merkintä omistajasta. Itse verokysymykseen Raamattu ottaa myönteisen kannan. Jo vanhassa liitossa oli monia määräyksiä yhteiskunnan asioiden hoidosta ja vähäosaisten auttamisesta. Esivalta ja yhteiskuntajärjestys ovat Jumalan säätämiä, hyviä asioita. On oikein kantaa yhteistä vastuuta myös taloudellisesti. Verolait tulee säätää sellaisiksi, että ne ovat aidosti ihmisten ja elämän tukemiseksi.

Jeesuksen vastauksen toinen osa on vielä tärkeämpi: Antakaa Jumalalle, mikä Jumalan on! Niin kuin rahassa oli keisarin kuva, niin ihmisessä on Jumalan kuva. Tällä totuudella on valtava sisältö.

Sinäkin olet Jumalan kuva! Sinä olet hyvin arvokas. Sinä et ole olemassa sattumalta vaan Jumalan luomistyönä. Elämälläsi ja persoonallasi on suuri tarkoitus: sinä saat omalta osaltasi heijastaa Jumalaa ja toteuttaa kautta Jumalan hyvää rakastavaa tahtoa. Sinut on syvästi liitetty Jumalaan ja että kuulut hänelle. Jumala on sinut armosta ja rakkaudestaan käsin luonut sinut ja painanut sinuun oman kuvansa.

Nyt meiltä kysytään, annammeko itsemme hänelle, joka omistaa meidät ja jonka kuva meissä on? Vain tällä tavoin ihmisyytemme voi toteutua mielekkäällä ja kestävällä tavalla. Jos torjumme Luojamme, Jumalan kuva meissä turmeltuu lopullisesti ja menetämme elämän. Kelpaamme vain keisarin orjiksi, jollaisiksi uskonnolliset johtajat tosiasiassa halusivat.

Kysymys ylösnousemuksesta (12:18-27)

Tällä kertaa Jumalan Karitsan virheettömyyttä tutkivat saddukeukset, joihin myös ylipapit lukeutuivat. He ihailivat kreikkalaista filosofiaa ja kulttuuria. He olivat kiinnostuneita mukavasta elämästä. He pohtivat Kirjoitusten (Vanhan testamentin) moraaliopetuksia tästä näkökulmasta. Sen sijaan he torjuivat merkittävän osan Kirjoitusten yliluonnollisesta ulottuvuudesta kuten ajatuksen ylösnousemuksesta ja enkeleistä.

Saddukeukset ovat kuten aikamme liberaaliteologit, jotka hallitsevat monenlaisina ”ylipappeina” kirkkoamme ja yliopistojemme teologisia tiedekuntia ja ihailevat juuri samaa kreikkalaispohjaista ajattelua. He tekevät ihmisestä jumalan. He ovat humanisteja, mutta sillä ei ole katetta. Ihminen ei ole jumala eikä elämän, hyvyyden eikä rakkauden lähde. Humanismi ja liberaaliteologia romahtavat katastrofaalisesti tuoden perimmäisen tuhon jokaiselle kannattajalleen.

Saddukeukset luulivat olevansa ovelia ja he sepittivät kuvauksen, joka heidän mielestään osoitti ylösnousemuksen mahdottomuuden. Jos nainen on aviossa perä jälkeen seitsemän veljeksen kanssa, niin kenen puoliso hän on taivaassa? Hyvin naiivia ajattelua, jossa ei edes haluta miettiä Raamatun avaamia näkökulmia.

Jeesus kuitenkin suorasukaisesti tarttui saddukeusten perusongelmaan: ”Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?” (12:24)

Kun ihminen kuolee ja menee taivaaseen, hän on kuin enkeli taivaassa. Silloin ihminen ei enää ole maallisessa merkityksessä mies tai nainen niin, että hän eläisi avioliitossa tai ydinperheenä. Ihmisen syvin identiteetti ja persoona pysyvät samana, miehenä ja naisena.

Ylösnousemuksessa ihminen puetaan sellaiseen kirkkauteen ja täydellisyyteen, jossa hän ei enää kaipaa maallista rakkautta, joka on vajavaista. Täydellinen rakkaus on valtavan paljon suurempaa.

Itse sain nähdä kirkossa ilmestyksen, kuin valokuvan taivaasta. Siinä edesmennyt puolisoni oli puettuna valkoiseen asuun kuin morsian. Hän oli täysin tunnistettavissa, mutta käsittämätöntä kirkkautta, iloa, elämää, onnellisuutta ja puhtautta säteilevänä. Se kuvan syvyyttä ja kirkkautta ei voi mitenkään sanoin selittää eikä verrata mihinkään maalliseen.

Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa meille määrättömän, ikuisen kirkkauden meille (2 Kor 4:17; Room 8:18). Kaikki Jumalan lapsina kuolleet elävät – Jumala ei ole kuolleiden vaan elävien Jumala. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Eikä yksikään, joka uskoo minuun, ikinä kuole. (Joh 11:25-26). Kuolema on syvimmiltään eroa Jumalasta. Kristuksessa mikään ei voi erottaa meitä Jumalasta eikä siitä elämästä, joka kumpuaa Jumalasta.

Tämäkin keskustelu Jeesuksen ja saddukeusten välillä paljastaa epäuskoisen ihmisen naiiviuden ja sokeuden. Kun ihminen epäuskoisesti haluaa kyseenalaistaa Jumalan ja hänen Sanansa ja tekonsa, ihminen pohtii omasta mitättömyydestään käsin Jumalan ”teknisiä” ongelmia. Miten maailma olisi voitu luoda vain muutamassa päivässä tai miten ihmeessä fyysisesti kuollut ihminen voisi elää kuoleman jälkeen ja jopa kokea ylösnousemuksen?

Tämän luomakunnan ihmeellisyyden edessä ihmisen tulisi vain hiljaisesti painaa päänsä Luojansa edessä ja sanoa: Herra, sinulle kaikki on mahdollista. Herra, minä en käsitä juuri mitään, mutta Sinä tiedät kaiken! Saamme tutkia kunnioittaen ja ihaillen Jumalan luomistyötä ja sen ihmeitä.

Kysymys tärkeimmästä käskystä (12:28-34)

Tällä kertaa Jeesuksen luo tuli vilpitön kyselijä, joka oli kirjanoppinut (ja fariseus). On hyviäkin kirjanoppineita, jotka ymmärtävät Kirjoitusten keskeisimmät totuudet.

Tämä on kuin raikas tuulahdus väärämielisten kiusaajien keskellä. Vilpitön kyselijä vahvistaa positiivisella tavalla Jeesuksen virheettömänä Jumalan Karitsana.

Hän esitti hyvin keskeisen kysymyksen, joka kiteyttää lain tarkoituksen.

”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (12:28-31) – vrt. 5 Moos 6:4 ja 3 Moos 19:18

Jumala on rakkaus. Jumala loi ihmisen rakkaudesta käsin rakkautta varten. Rakkaus on Jumalan ja ihmisen välisen suhteen täyttymys. Sama pätee ihmisten välisiin suhteisiin. Rakkauden laki oli ensimmäisten ihmisten sydämissä ennen syntiinlankeemusta. Syntiinlankeemuksessa ihminen menetti rakkauden ja hänen sydämensä vääristyi itsekkääksi.

Jumalan lain tarkoituksena on opettaa, mitä rakkaus on käytännössä. Syntisenä ihminen ei enää pysty rakastamaan eikä ymmärtämään, mistä rakkaudessa on kysymys. Siksi Jumala antoi Sanansa. Jumalan antama moraalilaki opettaa konkreettisesti, mitä rakkaus on suhteessa Jumalaan, ihmisiin ja luomakuntaan. Rakkaus on pyhyyttä (hyvän ja oikean noudattamista) sekä armahtavaisuutta.

Jumala määrittää oikean rakkauden sisällön, koska se kumpuaa hänen omasta olemuksestaan. Mutta ihminen haluaisi antaa sille toisen sisällön, joka sopii ihmisen itsekkääseen luonteeseen.

Siksi liberaaliteologitkin puhuvat mielellään rakkaudesta, mutta toisin kuin Jumala. He irrottavat Jeesuksen sanat siitä taustasta, josta käsin Jeesus puhui eli Kirjoituksista. He antavat sille aivan toisen sisällön kuin Jeesus tarkoitti.

Jeesuksen opetus rakkaudesta on Vanhan testamentin moraalilain ydin ja henki. Jumalan rakastaminen on hänen kunnioittamistaan, häneen turvautumista, hänen tahtonsa kuuntelemista ja seuraamista, hänen rukoilemistaan ja hänen armonsa pyytämistä.

Kymmenestä käskystä kolme ensimmäistä liittyvät Jumala-suhteeseen. Seitsemän muuta puhuvat ihmisten välisistä suhteista. Nämä ovat kuitenkin kokonaisuus: lähimmäisen rakastaminen lähtee oikeasta suhteesta Jumalaan ja lähimmäisen rakastaminen on myös Jumalan rakastamista.

Rakkauden kaksoiskäsky on tiivistelmä kaikesta Jumalan tahdosta ja moraalilaista. Sitä on kutsuttu myös rakkauden kolmoiskäskyksi: rakasta Jumalaa, lähimmäistäsi ja itseäsi.

Rakkaus on Uuden testamentin sisältö. Kristus on sen täyttymys, josta käsin voimme entistä paremmin elää rakkaudessa. Rakkaus on Jumalan valtakunnan laki. Rakkaus on kaiken alkuperä, sisältö ja päämäärä.

Jeesuksen luokse tullut kirjanoppinut oli ymmärtänyt olennaisen ja hän kuunteli mielellään Jeesusta. Siksi hän oli Jeesuksen sanojen mukaan ”lähellä” Jumalan valtakuntaa (12:34). Hän oli avoin Jumalan läheisyydelle ja rakastavalle vaikutukselle. Hänestä puuttui kovuus, juonittelu ja tuomiomieli. Kuitenkaan pelastukseen ei riitä lähellä oleminen vaan sisällä oleminen. Ehkä tuo ratkaiseva askel vielä puuttui kirjanoppineelta, mutta hän varmastikin sai ottaa sen.

Jeesus vahvisti juutalaisen monoteismin: uskon yhteen Jumalaan. Jumala on YKSI (= ainoa). Mekin uskomme yhteen Jumalaan.

Hepreaksi sana ”yksi” on ”ahad”. Sana on monikollinen yksikkö. Se voi tarkoittaa esimerkiksi viinirypäleterttua, joka on yksi terttu mutta jossa on monta rypälettä. Ehdoton yksikkömuoto olisi ”jahid”.

Vanhassa testamentissa Jumalaa kuvataan aina sanalla ”ahad”, mikä viittaa Jumalan sisäiseen moninaisuuteen, eli kolminaisuuteen. Yleisin Jumalasta käytetty nimi ”Elohim” on samaan tapaan monikollinen. Jumala on yksi – Hän on Isä ja Poika ja Pyhä Henki (1 x 1 x 1 = 1).