Sota Vanhassa testamentissa ja Israelin historiassa

Raamatussa läsnä koko todellisuus

Hyvä luomistyö turmeltui syntiinlankeemuksessa. Sen jälkeen ristiriidat, taistelut ja sodat ovat olleet ihmiskunnan arkipäivää. Tätä arkitodellisuutta Raamattu kuvaa. Raamatussa kerrotaan paljon sodista, koska ne ovat merkittävä osa ihmisyyttä ja historiaamme. Raamattu on kuin uutiskatsaus tai dokumentti menneiden aikojen tapahtumiin.

Raamattu kuvaa koko ihmiselämää sen kaikessa raadollisuudessaan, suruineen ja iloineen. Raamattu ei ole utopistinen satukirja, vaan tosi elämää kuvaava kirja. Tärkeintä siinä on se, että kaiken keskellä, mitä me koemme itsessämme ja ympärillämme, Jumala haluaa olla läsnä ja haluaa tuoda meille iankaikkisen pelastuksen. Juuri siksi Raamattu on Elämän kirja. Meillä on tarkoitus ja toivo, sittenkin.

Vanhan ja Uuden testamentin näkökulmat

Vanhassa testamentissa kerrotaan monista Lähi-idän kansoista ja varsinkin Israelin kansasta. Sen näkökulma on osittain toisenlainen kuin Uuden testamentin, jossa puhutaan seurakunnasta ja hengellisestä elämästä, joka toki ottaa muotonsa konkreettisen arkielämän keskellä.

Uuden liiton uskovina me tarvitsemme näitä molempia – Vanhaa testamenttia ja Uutta testamenttia. Vanhasta testamentista nousee monia elämän periaatteita ja lainalaisuuksia, jotka koskevat uskovan omaa arkielämää ja elämää kansojen keskellä. Sen näkökulma on ajallisessa mielessä laajempi kuin Uuden testamentin.

Vanhassa testamentissa kuvataan monia sotia, koska ne ovat osa turmeltunutta maailmaamme ja koska syvimmässä mielessä sodat ovat taistelua Luojaa, hänen valtakuntaansa ja hänen kansaansa vastaan. Olisi todella outoa, jos sodista ei puhuttaisi mitään. Olisi outoa, jos kaiken Luojalla ei olisi mitään roolia tai sanottavaa niiden keskellä.

Israelin ja Lähi-idän kansojen sodat

Sotia pidetään luonnollisena osana (langennutta) ihmisyyttä Vanhan testamentin kerronnassa. Sota on itsestään selvyys: Aika on sodalla ja aika rauhalla (Saarn 3:8). Ajoittain sotia on ollut joka vuosi ja loppusyksyinen vuodenvaihde sadonkorjuun jälkeen on ollut erityinen kuninkaan ”sotaanlähdön aika” (1 Aikak 20:1).

Sodat ovat kuuluneet Israelin kansan ja sen naapureiden elämään yhtä lailla. Varsinkin Israelin sijainti maailman maantieteellisessä keskipisteessä on altistanut sitä monille pienemmille ja suuremmille sodille.

Sotia käytiin etenkin suurilla tasangoilla, mutta varsinkin vuoristoseutu tarjosi suojaa ja mahdollisuuksia sissisodan taktiikoille. Nimenomaan Israel käytti vuoriseutuja hyväkseen. Siksi Israelia kuvattiin vuorikansana ja sen Jumalaa ”vuorijumalana”, joka suojasi kansansa vaikeakulkuisen vuoriston keskellä.

Israelin sotajoukot muodostuivat 20-vuotta täyttäneistä asekuntoisista miehistä (4 Moos 1:3; 2 Aikak 25:5). Sotaväki järjestettiin tuhannen, sadan ja 50 miehen osastoihin. Kuningas toimi ylipäällikkönä, mutta hänellä oli sotataitoisia päälliköitä armeijan johdossa.

Sodan ja uskon välinen suhde

Koska Israel oli Jumalan kansa, sen tuli kysyä Herran tahtoa sotaan ryhtymisessä ja sen toteuttamisessa. Varsinaisesti Israelin kansa ei ollut mikään soturikansa kuten muutamat naapurikansat ja suurvallat.

Israel kävi lähinnä puolustussotia, paitsi silloin, kun se valloitti Luvatun maan. Suurvalloista Israelia uhkasivat Egypti, Assyria, Babylonia, Aleksanteri Suuri, Syyrian Antiokhus Epifanes ja Rooman valtakunta. Sotaisia naapureita olivat filistealaiset, edomilaiset ja ammonilaiset.

Sodankäyntiin liittyi aina uskonto. Johdatusta, siunausta ja varjelusta rukoiltiin Jumalalta. Tässä ei ollut mitään outoa, sillä koko elämä ymmärrettiin Jumalan luomaksi ja kaikki riippui hänestä. Sen sijaan modernin ihmisen tapa rajata uskonnollisuus kirkon seinien sisäpuolelle tai joihinkin hyvin yksittäisiin asioihin ja hetkiin on todella vieras kristinuskolle ja kaikelle uskonnollisuudelle.

Kaikki elämän osa-alueet kuuluvat elämän Luojalle. Ja kukapa haluaisi lähteä sotaan ilman, että olisi tehnyt tiliä Luojansa edessä ja rukoillut hänen armoaan ja apua.

Jumala ei tietenkään siunaa vääryyttä. Hän ei siunaa häikäilemättömiä hyökkäyssotia ja ihmisten brutaalia surmaamista – ellei kyse ole Jumalan tuomiosta kansalle, joka ei edes vuosisatojen aikana ole kääntynyt parannukseen ja jonka syntivelka on kasvanut täyteen mittaansa.

Israelin kansa on Jumalan valittuna kansana joutunut puolustautumaan useasti, jotta se säilyisi ja jotta Jumalan lupaukset toteutuisivat sen kautta. Tässä mielessä näitä sotia on kutsuttu myös pyhäksi sodaksi. Pyhä Jumala on niissä aktiivisesti mukana – taistelemassa pahuutta vastaan ja suojaamassa omaisuuskansaansa.

Herra Sebaot ja sodat

Raamatussa sanotaan suoraan, että

  • Herra on sotajoukkojen päällikkö (= Herra Sebaot)
  • Herra opettaa kansansa sotimaan (Psalmi 18:35 ja 144:1)
  • Herra edellyttää kansaltaan ja sotilailtaan pyhyyttä
  • Herra lähettää kansansa taisteluun (2 Aikak 6:34)
  • Herra antaa voiton vihollisesta (5 Moos 20:13 ja 28:7)
  • Toisinaan Herra käy yksin koko taistelun (Joos 10:14 ja 2 Aikak 20:17)

Voimme ymmärtää, että jokaisella kansalla on oikeus puolustaa olemassaoloaan ja yhteiskuntaansa, sotavoiminkin. Ainakin Suomen talvi- ja jatkosodat on aina ymmärretty näin.

Vastoin tätä monet vaativat, että nyky-Israelin pitäisi antautua ja antaa hävittää itsensä… Erikoinen ja kohtuuton vaatimus, joka kuvaa tosiasiassa vaatimuksen esittäjän typeryyttä ja vihamielisyyttä Israelia ja kansojen Jumalaa kohtaan, joka määrittää kansojen asuinsijat.

Luvatun maan valtauksen legitimiteetti?

Kun ajattelemme Luvatun maan valloittamista eli hyökkäyssotaa, joudumme vaikeampien kysymysten eteen. Israelin kansan tehtävänä oli valloittaa koko Luvattu maa ja hävittää siellä asuvat kansat. Mitä tästä on ajateltava?

Ensinnäkin, kyse on melko ainutkertaisesta tilanteesta. Selkeä pääsääntö on, että kansalla on oikeus puolustautua. Hyökkäyssota on poikkeus pääsäännöstä. Sille on oltava hyvin erityiset, kestävät perusteet.

Toiseksi, Raamattu antaa nämä poikkeukselliset perusteet. Luvatun maan kansat, varsinkin kanaanilaiset, olivat paatuneet ja kieltäytyivät kääntymästä Luojansa puoleen. Heidän pahuutensa huipentumana oli lapsiuhrit, joita he uhrasivat jumalilleen. Kansa, joka tappaa lapsensa, on järkyttävässä moraalisessa rappiossa. Eikö elämän Luoja saisi puuttua tähän?

Suomen kansan tila ja kohtalo?

Entäpä Suomen kansa, joka on abortoinut vuodesta 1970 alkaen yli 650 000 lastaan?

Kanaanilaiset olivat saaneet armonaikaa vuosisatojen ajan, mutta he eivät kääntyneet ja nyt heidän syntivelkansa oli tullut äärimmilleen (1 Moos 15:16). Tämä kertoo siitä, että synnille ja pahuudelle on olemassa perimmäinen raja. Kun raja tulee vastaan, alkaa tuomiot.

Elämän Luojalla on oikeus tuomita Suomenkin kansa – ei vain yli 650 000 lapsensa murhaamisesta, vaan kaikesta muustakin jumalattomuudesta ja pilkasta, jota harjoitetaan kirkonkin sisällä.

Tämä on elämän laki, jonka Luoja on säätänyt ja joka toimii vääjäämättömästi. Sen sijaan, että me tuomitsemme Israelin kansan (Jumalan langettaman oikeudenmukaisen tuomion ja rangaistuksen täytäntöönpanosta), meidän tulisi olla huolissamme omasta ja kansamme tilasta ja kohtalosta.

Ongelma ei ole Luvatun maan valloittaminen vaan Israelin tuomitsijoiden ylpeys ja väärämielisyys. Sama ongelma on tänäänkin, kun moni vaatii Israelin tuomitsemista kaikesta sellaisesta, mistä muita kansoja ei tuomita.

Vanhan testamentin valossa synnin ja seurausten laki toimi niinkin, että Jumala käytti suurvaltaa luopumuksessa elävän Israelin kansan kurittamiseksi ja pelastamiseksi. Usein vain jäännös pelastui ja Iisain kannosta kasvoi uusi verso.

Näin Jumala toimii historian saatossa yhä uudelleen – meidänkin päivinämme. Lue mm. 2 Kun 15:37; Jes 5:25-30; Jer 5:15-19; Aamos 5:27; Hes 14:21.

Äärimmäisen vakava kysymys on nyt, alkaako Suomen kansankin kohdalla samanlaiset tuomion ajat? Ei siinä auta F-35 hävittäjät tai Nato. Pysäyttävä tuomio on jo alkanut koronakriisin myötä. Lue 2 Aikakirja 7:13-14, joka kertoo, mistä koronakriisissä on syvimmiltään kysymys!

Mutta näyttää siltä, että koronakriisi ei taivuta kansaamme. Kaikki vain odottavat, että korona katoaisi ja elämä jatkuisi kuten ennenkin – ilman Jumalaa. Siksi edessämme on paljon pahempia aikoja, jotka koskettavat samalla myös uskovia.

Herra voi nostaa Venäjän kurittamaan kansaamme, kuten Babylonian suurvallan Israelia. Lopulta nämä kurittajatkin saavat oikeudenmukaisen tuomionsa (Jer 51:59-64).

Lopun ajan suuri sota

Vanhassa testamentissa on useita viittauksia lopun aikojen suureen sotaan. Ihmiskunnan historia tulee huipentumaan hyvän ja pahan lopulliseen yhteentörmäykseen. Jumalaa vastustavat kansat tulevat kokoontumaan Israelia ja Jerusalemia vastaan.

Sen keskelle saapuu Messias toisen tulemuksensa myötä. Hän tuo tuhatvuotisen rauhan valtakunnan ennen viimeistä tuomiota ja uutta luomistyötä. Sota-aseet taotaan maatalouden työvälineiksi eikä kukaan opettele enää sotimaan.

Näistä kertoo mm. Jes 2:3-4, 9:5, 11 luku, 13:6-13; Hes 38 ja 39 luvut; Joel 2 luku; Sak 13 ja 14 luvut; Psalmi 2; Sef 3:8; Miika 4:3-4.

Nyky-Israelin oikeus omaan maahansa

Israelin kansan oikeus omaan maahansa kyseenalaistetaan voimakkaasti. Juuri niin Raamattu ennustaakin ja se on Jumalan kansan jatkuva kokemus. Samalla tavalla kristinuskonkin oikeutus kiistetään. Mutta siitä huolimatta molemmilla on Jumalan säätämä oikeus ja tehtävä.

Israelin kansalla on oikeus Luvattuun maahan tänäänkin, koska:

  • Kaikkivaltias Jumala, kansojen Herra on näin säätänyt ja luvannut.
  • Jumala on valinnut Israelin omaisuuskansakseen. Sille on annettu liitot, laki, temppeli, jumalanpalvelus, pappeus, profeetat ja siitä polveutuu Messias. Jumalan kansalla pitää olla oma maa, keskeisellä paikalla.
  • Lupaus maasta on annettu Aabrahamille ja kantaisille ja se on uudistettu aina uudelleen.
  • Lupaus perustuu Jumalan armoon ja hyvyyteen; ei Israelin ansioihin tai synteihin.
  • Jokaisella kansalla on oikeus omaan maahansa ja elinpiiriinsä.
  • Jokaisella kansalla on itsemääräämisoikeus ja oikeus puolustaa itseään.
  • Kanaanilaiset menettivät oikeutensa maahan synnin tähden. Sama uhka koskee kaikkia kansoja. Israelkin menetti maansa jopa lähes 2000 vuoden ajaksi. Tuomarina on Herra.
  • Jumala lupasi palauttaa kansansa takaisin myös pakkosiirtolaisuudesta – niin Babyloniasta kuin maan ääristä saakka. Niin on tapahtunut.
  • Israelin kansa on kärsinyt suunnattomasti, varsinkin natsien vainoissa. Se on verellään maksanut kallista hintaa kotimaastaan.
  • Kansainväliset sopimukset takaavat Israelin oikeuden maahansa. Ongelmana on kansojen haluttomuus noudattaa näitä sopimuksia.
  • Jumalan lupaukset täyttyivät hämmästyttävällä tavalla, kun Israelin valtio perustettiin uudelleen vuonna 1948.
  • Jumala on seissyt kansansa rinnalla monissa sodissa. Pieni Daavid on voittanut monta ylivoimaista Goljatia.
  • Israelin pinta-ala on vain 1 % koko Lähi-idästä. Kaikille on tilaa asua rauhassa.
  • Israelin kansalla on keskeinen tehtävä lopunaikoina. Messias palaa sen maaperälle ja tuo tuhatvuotisen valtakunnan, jonka myötä Israel ja Jerusalem saavat keskeisen roolin kansojen keskellä Herran läsnäolon paikkana. Kaikki Vanhan testamentin lupaukset Israelin loistosta tulevat täyttymään.
  • Israelin kansa ja Luvattu maa on Jumalan ajankello siitä hetkestä, mitä elämme.
  • Ihmisten ja kansojen suhtautuminen Israeliin kuvaa niiden suhtautumistapaa Luojaansa kohtaan. Joka siunaa Israelia, saa siunauksen. Joka kiroaa Israelin, tulee itse kirotuksi.
  • Jumala takaa Sanansa ja lupauksensa. Hän täyttää suunnitelmansa suvereenilla tavalla riippumatta vastustuksesta.