Luvatun maan historia ja asukkaat

LUVATUN MAAN HISTORIA JA ASUKKAAT

Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa Luvatun maan, Israelin (joillekin Palestiinan) historiasta etenkin sen asutuksen näkökulmasta. Kerrotut ovat historiallisia faktoja ja luettavissa mistä tahansa luotettavasta historiikista.

Historia kertoo, että Luvatussa maassa on ollut eri aikoina eri kansoja. Sitä ovat hallinneet monet suurvallat ja valtakunnat. Niiden myötä Luvatun maan asutushistoria on todella kirjavaa.

Ns. palestiinalaisten identiteetti ja ylipäätään olemassaolo on hyvin nuorta. Se on syntyisin vasta 1900-luvulta. Sen sijaan juutalaiset (heprealaiset) ovat varmuudella asuttaneet heille luvattua ja tarkoitettua maata jo 3000 vuoden ajan.

Tämän pyhän Vanhan testamentin teksti on todella vahva ilmoitus siitä, mikä on Jumalan tahto Luvatun maan osalta:

5 Moos 31:6-8:

Mooses sanoi israelilaisille:
    ”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”

    Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”

.

Varhaishistoria

Palestiinan alueella on ollut asutusta jo 8000 vuotta eKr. Tuolloin paikalliset ihmiset harjoittivat viljelyä ja heillä oli kotieläimiä. Alueen alkuperäistä väestöä oli kanaanilaiset. He olivat seemiläisiä, joista myös assyrialaiset, heprealaiset ja arabit polveutuivat. Kanaanilaiset asuttivat seutua kolmannella vuosituhannella eKr.

Egyptiläiset valloittivat alueen 1500-luvulla eKr. Indoeurooppalainen heimo, filistealaiset (peleset), asettui rannikolle 1200-luvun tienoilla eKr. Filistealaiset olivat kreikkalaisperäisiä, eivät arabeja.

Israelilaisten tulo ja hallinta

1000-luvulla eKr. heprealaiset perustivat alueelle Israelin kuningaskunnan. Arkeologia vahvistaa alueella olleen kuningas nimeltä Daavid. Damaskoksen kuningas pystytti 800 eKr. monumentin, josta säilyneessä palassa oleva kirjoitus mainitsee taistelut ja voitot ”Israelin kuninkaasta” sekä ”Daavidin huoneen kuninkaasta”. Raamatun mukaan kuningas Daavid valloitti filistealaisten maan.

Israel hajosi n. 931 eKr. pohjoiseksi Israeliksi (10 heimoa) ja eteläiseksi Juudeaksi (2 heimoa).

Pohjoinen Israel liitettiin 721 eKr. Assyrian valtakuntaan. Babylonia valloitti alueen 586 eKr. tehden lopun eteläisen Juudean itsenäisyydestä, ja Persia liitti Babylonian itseensä.

Aleksanteri Suuri valloitti Gazan tienoon 330-luvulla eKr., jonka jälkeen se jaettiin diadokkien kesken. 160-luvun eKr. puolesta välistä lähtien suurta osaa Palestiinasta hallitsi juutalainen kuningasdynastia, hasmonilaiset.

Rooman valtakunnan osana

Rooma valloitti Luvatun maan rannikon 63 eKr. Juudeasta tehtiin Rooman maakunta vuonna 6 jKr. Sitä hallitsi roomalainen maaherra. Muita alueita hallitsivat Herodes Suuren pojat. Suuri juutalaiskapina puhkesi 66 jKr. Jerusalemin kaupungin ja temppelin tuho tapahtui vuonna 70 jKr.

Vuonna 132 jKr. alkaneen Simon bar Kochban kapinan Rooman keisari Hadrianus kukisti lopullisesti vuonna 135 jKr. Noin 580 000 juutalaista menetti henkensä.

Palestiinaksi

Roomalaiset kukistivat Juudean juutalaiskapinan 135 jKr. ja maakunta nimettiin Palestiinaksi (sanasta ”Filistea”). Alueen pääkaupunki Jerusalem sai nimekseen Aelia Capitolinai. Juutalaisia kiellettiin asumassa maassa kuolemanrangaistuksen uhalla. Suurin osa juutalaisista karkotettiin ympäri maailmaa, mutta varsin pian uusi keisari Pius salli heidän paluunsa alueelle.

Myöhemmin alueesta käytettiin nimeä Syria Palaestina. Kun Länsi-Rooma romahti 400-luvulla jKr., Bysantti jatkoi Rooman perintöä ja hallintoa, mm. Palestiinassa.

Vuonna 638 jKr. ensimmäinen islamilainen kalifaatti valloitti Palestiinan Bysantin valtakunnalta. Fatimidien kalifaatin aikana 900-luvulla juutalaisista tuli alueella vähemmistö. 1000-luvulla seldžukkiturkkilaiset valloittivat Anatolian ja Palestiinan.

Ristiretkien aikana alueelle hyökkäsivät paavin käskystä ristiretkeläiset, jotka pyrkivät valloittamaan kristinuskon historiallisesti merkittävät paikat muslimeilta. Ristiretkeläisvaltiot, Jerusalemin kuningaskunta ja Antiokian ruhtinaskunta, pitivät Palestiinaa hallussaan liki 200 vuoden ajan.

Turkkilaisten hallinnassa

Jerusalem menetettiin ensimmäisen kerran Hattinin taistelun 1187 jälkeen ja lopullisesti 1244. Mamelukit valloittivat Egyptin vuonna 1250, ja sulttaani Baibarsin aikana he tuhosivat Jerusalemin kuningaskunnan.

Frankkien viimeinen tukikohta, Acre, kukistui 1291. Mamelukkisulttaanikunta puolestaan tuhoutui Salamiyetin taistelussa 1517 ja uudeksi isännäksi tuli Osmanien valtakunta. Palestiina kuului pääosin turkkilaisten osmanien alaisuuteen ennen brittien tuloa.

Osmanivaltaa kesti tasan 400 vuotta, vuoteen 1917, jolloin kenraali Sir Edmund Allenbyn joukot valloittivat Jerusalemin.            

Brittiläinen Palestiinan mandaatti

Osmanien valtakunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Silloisesta Palestiinan alueesta tuli ensimmäisen maailmansodan jälkeen osa brittien Kansainliiton tuella haltuunsa saamaa  mandaattialuetta. Se lohkaistiin irti Transjordanian kuningaskunnasta (nyk. Jordania).  

Palestiinan juutalaisasutus oli säilynyt Raamatun ajoista saakka harvalukuisena. Alueella eli jonkin verran juutalaisia 1800-luvulla, mutta heitä alkoi tulla lisää, kun siionistit alkoivat 1897 suunnitella Israelin uudelleenperustamista.

Vuoden 1900 paikkeilla alueella asui 40 000 juutalaista ja 140 000 arabia. Väkiluku oli siis hyvin pieni ja alue harvaan asuttua.

Britit lupasivat juutalaisvaltion 1917 Balfourin julistuksessa.

1920-luvulla Palestiinaan muutti yli 10 000 juutalaista. Sekä juutalaiset että arabit hylkäsivät vuoden 1936 jakosuunnitelman. Vuosina 1936–1939 arabinationalismi alkoi nousta ja molemmat osapuolet perustivat omia taisteluryhmiä brittien kykenemättä pitämään turvallisuutta yllä.

Toisen maailmansodan aikana britit kielsivät Euroopan juutalaispakolaisilta maahanmuuton kokonaan. Monet jäivät natsien tuhottaviksi. Kun britit suorastaan kääntyivät juutalaisia vastaan, he menettivät nopeasti suurvalta-asemansa. Myöhemmin Israelin tukijaksi ja johtavaksi suurvallaksi nousi Usa.

Vuosina 1946–1947, toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen Palestiinaan saapui 70 000 juutalaista. Tilanteen ollessa riistäytymässä käsistä britit ilmoittivat halunsa luopua mandaatistaan. He asuttuivat pitkälti arabien puolelle.

Marraskuussa 1947 YK äänesti Brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioksi. Tämän suunnitelman arabit hylkäsivät.

Israelin valtion perustaminen

Brittiarmeija vetäytyi ja juutalaiset julistivat 14.5.1948 Israelin valtion perustetuksi. Alkoi täysmittainen sota, kun arabimaat hyökkäsivät seuraavana päivänä. Israelin puolustusvoimat kukistivat arabiliiton ja valtasivat lisäalueita. Alueelta pakeni suuri määrä arabipakolaisia.

Kuuden päivän sota

Israel valloitti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Golanin kukkulat Syyrialta, Siinain ja Gazan kaistan Egyptiltä ja Länsirannan Jordanialta. Egypti luopui vaatimuksistaan Gazaan 1979 osana rauhansopimusta, jossa Israel perääntyi Siinailta, ja Jordania luopui 1988 vaatimuksesta Länsirantaan.

Israel valloitti Jerusalemin kaupungin itäosan, joka on liitetty Israeliin ja se on julistettu Israelin pääkaupungiksi. Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kaupunki, ja tärkeä kristityille ja muslimeille. Juutalaisille kaupunki oli Daavidin ja Salomon aikainen pääkaupunki. Kaupunki on jakautunut juutalaisten ja arabien asuttamiin osiin.

Palestiinalaiset ja juutalaiset

Palestiinalaiset ovat arabeja, jotka elävät Palestiinassa tai joiden sukujuuret ovat peräisin alueelta. Heitä on Gazassa 2 miljoonaa, Länsirannalla 3,2 miljoonaa ja Israelin puolella vajaa 2 miljoonaa). Palestiinalaiset puhuvat etupäässä arabiaa ja valtaosa heistä on sunnimuslimeja. Kristittyjä on 3–6 %:n vähemmistö.

Vuonna 1968 palestiinalaisten kansalliskokous määritteli palestiinalaiseksi arabin, joka on asunut Palestiinassa ennen vuotta 1947 ja juutalaisen, joka on elänyt alueella ennen nykyistä sionismia seurannutta kansanvaellusta. Tätä myöhemmin syntyneistä palestiinalaisia ovat henkilöt, joiden isä on palestiinalainen. Suurin osa alueen juutalaisista ei kuitenkaan pidä itseään palestiinalaisina.

Palestiinalaisten kansa ja kansallisidentiteetti muodostui vasta 1900-luvun kuluessa. Vuonna 1900 eri taustaisia arabeja oli vain 140 000. Nyt siis noin seitsemän miljoonaa (Gaza, Länsiranta ja Israelin alueet).

Juutalaiset saapuivat Luvattuun maahan jo 3 000 vuotta sitten. Heitä on 14,6 miljoonaa

Israelin oikeus Luvattuun maahan perustuu:

  1. Jumalan, kansojen Luojan ja Herran, tahtoon, suunnitelmaan ja lupaukseen
  2. lupauksen moniin täyttymyksiin historiassa
  3. kohtuullisuuteen, sillä Luvatun maan pinta-ala on vain 1 % Lähi-idän pinta-alasta (arabeille 99 %)
  4. juutalaisten alkuperäisempään omistusoikeuteen kuin arabien (jo 1200 eKr. lukien)
  5. juutalaisten maksamaan äärimmäiseen kovaan hintaan natsisaksan joukkotuhossa
  6. kansainvälisiin sopimuksiin