Jeesus – pahan vallan voittaja! (3. paastonajan su)

JEESUS – PAHAN VALLAN VOITTAJA  (3. paastonajan sunnuntai)

Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät erityisesti kolmanteen paastonajan sunnuntaihin. Pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Aihepiiriltään tämä sunnuntai liittyy ensimmäiseen paastonajan sunnuntaihin. Se panee ihmisen miettimään, kenen puolella hän on.

 

EVANKELIUMI: Joh 12:37-43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.

Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

 

Muut tekstit

  • Jer 26:12-16: Kääntykää takaisin Herran puoleen!
  • Ilm 3:14-19: Penseä, luopunut Laodikean seurakunta (= moderni kirkko)

 

SAARNA

Pyhä paasto koko maailmalle

Elämme paastonaikaa. Normaalisti se ei kosketa juuri ketään. Mutta nyt Herra Jumala on julistanut pyhän paaston koko maailmalle. Hän on pysäyttänyt koko ihmiskunnan. Juhlat ja tapahtumat on peruttu. Rajoja suljetaan. Ihmiset varustautuvat. Monet joutuvat miettimään koko elämää ja jopa kuolemaa uudella, tuoreella tavalla. Kenties joku rukoilee. Ehkä. Toivottavasti.

Paasto on pysähtymisen ja kaiken hälinän pois laittamista. Se on keskittymistä olennaiseen. Kun perheet hajaantuvat arkikiireissä, nyt ne ovat koolla suljettujen ovien takana. Outo tilanne… olla kasvokkain… yhdessä…

Paastonaikaan kuuluu kevyempi ruokailu. Se ei ole laihdutuskuuri vaan palautumista arkiähkystä. Keho ja mieli saa levähtää. Kukkarokin. Tosin nyt kaikki hamstraavat ruokaa ja vessapaperia… No, tuotteet ovat kuitenkin perusruokaa kuten puuroja, jauhoja, säilykkeitä yms.

Jumalalla on aikaa odottaa, että alamme todellisen paaston. Se on Jumalan kasvojen etsimistä.

Vielä nyt eletään shokin ensivaihetta. Vielä ei oikein ymmärretä, mitä on tapahtunut. Koemme merkittävintä kriisiä sitten toisen maailmansodan. Kaikki on pysähtynyt. Emme ymmärrä, että tämä on oikeasti totta. Vielä nyt virus on iskenyt vasta harvoihin. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Luulemme, että kohta kaikki jatkuu kuten ennenkin. Todennäköisesti ei jatku. Toipuminen kestää kauan.

Suuri mahdollisuus

Kaikkeen tähän ikävään kätkeytyy suuri mahdollisuus. Voimme löytää todellisen elämän – Luojassamme, Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jumala pysäyttää. Ihmiskunta hiljenee. Kriisi syvenee. Todellisuus alkaa hahmottua. Elämä ei ole ihmisen käsissä. Tarvitsemme Jumalaa.

Jumala alkaa puhutella ihmisten sydämiä Pyhän Henkensä kautta. Moni tulee uskoon. Mutta vielä useampi torjuu kutsun. Heihin ei tehoa mikään: ei hyvät runsauden vuodet, ei vakavakaan puhuttelu. Ei mikään.

Kun koronakriisi hellittää, nämä sanovat: Nyt ihmiskunta on entistä vahvempi ja viisaampi… He eivät oppineet mitään vaan jäivät omaan harhaiseen kuplaansa.

Sana kriisi merkitsee kiinankielessä mahdollisuutta. Se on mahdollisuus uuteen ja parempaan. Sen kääntöpuolena on tuon mahdollisuuden hukkaaminen, itsekkyyden lisääntyminen ja katkeroituminen.

Jumalan voi kohdata armahtavana rakkautena tai sitten pyhänä vihana. Jumala tahtoisi sulkea meidät syliinsä, armahtaa ja antaa elämän. Mutta pyhyydestään hän ei luovu. Jos ihminen jää itsekkyyteensä ja syntiinsä, hän kohtaa tuomionsa Luojan edessä. Olemme vastuussa elämänlahjasta.

Todellisessa paastossa meitä kutsutaan armoon ja uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Sen täyttymys on rakkaus, josta kerrotaan monin tavoin Raamatussa. Se, mitä maailma ja media puhuvat rakkaudesta, on usein sen vastakohta.

Vapahtaja tahtoo hoitaa meitä

Me elämme maailmassa, jossa on paljon kauneutta, hyvyyttä, arvokkuutta – mutta samalla niin paljon kärsimystä, pahuutta ja kuolemaa. Kotimaamme Suomi on luokiteltu jopa maailman parhaimmaksi maaksi asua. Mutta on sitä kaunista ja hyvää muuallakin.

Sain käydä muutama vuosi sitten lomamatkalla kohteessa, jossa aurinko lämmitti, palmut huojuivat ja valtameren aallot vyöryivät rantakallioita kohden. Ei tarvinnut palella. Väsymys kaikkosi. Sain käydä illalla nukkumaan yhdeksän aikoihin ja herätä aamukuudelta virkeänä. Ehkä jonkun toisen lomarytmi on toisenlainen. Aamupalan jälkeen lähdin kävelylle. Huomaamatta kävelin nelisenkin tuntia päivässä ja sain vielä juosta lenkinkin. Ruoka oli hyvää ja monenlaisia hedelmiä oli antamassa hyviä vitamiineja.

Monenlaisen ahdistuksen ja kärsimyksen jälkeen, jota olin joutunut kokemaan, todella syvästi tarvitsin tällaista armohoitoa. Tosin sitä uskovana välillä miettii, onko tällaiseen hemmotteluun oikeutta vai pitäisikö vain puurtaa ja kärsiä. Toisinaan rasitukset ovat niin ilmeisiä, että ihan järjelläkin voi itselleen suoda lepoa. Kyllä Jumalan armo riittää…

Moni ihminen elää melkoisessa suorituskierteessä ja ahdistusten, jopa kärsimysten keskellä. Kaiken sen keskelle kaikuu evankeliumin hyvä sanoma: Tulkaa Vapahtajan luokse levähtämään! Siksi koko maailman pysäyttäminen on mitä suurinta armoa.

Sinun ei tarvitse kulkea elämänmatkaasi yksin vaan rinnallesi, tueksesi, jopa kantajaksesi tarjoutuu ikiaikojen Luoja. Hän tahtoo ottaa sinut armosyliinsä levähtämään – kokemaan jotain sellaista, mitä muualla ei voi kokea ja saada.

Jumalan armosylissä on hyvä puntaroida asioiden painoarvoa – sitä, mikä elämässä lopulta on todella tärkeää, mikä vähemmän tärkeää ja mikä suorastaan väärää ja vahingollista. Siinä voi perata matkareppua ja heittää turhat kuormat pois. Samalla voi ladata ja tankata henkeä, sielua ja ruumista.

Tällaisia ihmeellisiä Jumalan armotekoja itse kukin saamme ajoittain kokea, etenkin nyt. Luulenpa, että me monet suorituskeskeiset ihmiset olemme sivuuttaneetkin kiireissämme Jumalan tarkoittamia levon hetkiä. Silloin matkanteko käy raskaaksi.

Monella tavalla Jumala pitää meistä huolta. Kuten evankeliumitekstikin vakuuttaa, että monia tunnustekoja mahtuu ihmiselämän kokemuksiin. Jumalan rakkaus herättää uskoa, luottamusta, toivoa ja rakkautta, jos ihminen vain ottaa vastaan.

Paatumus

Kohtaamme senkin todellisuuden, että moni ei usko. Ajallinen kauneus, maailman houkutukset ja pahan valta kiinnostavat enemmän. Ihminen tahtoo mieluummin sen pikavoiton onneen – sellaiseen, jossa luvataan kaikki ja heti. Moni lottovoittaja on aidosti katunutkin kohtaloaan – raha ja sen tuomat mahdollisuudet sekoittivat elämän. Ihminen juoksikin vain pintakoreuden perässä samalla kun elämän syvimmät lahjat hämärtyivät.

Hämmentävää evankeliumitekstissä on se, että Jesajan profetian mukaan itse Jumala sokaisee ihmiset! Miksi ihmeessä näin? Toisaaltahan Jumala tahtoo pelastaa, mutta toisaalta hän sokaisee ja paaduttaa ihmisen niin, että hän ei pelastukaan.

Onko kyseessä selittämätön vai jotenkin ymmärrettävissä oleva ristiriita?

Raamatun, joka on Jumalan ilmoitus, selkeä pääsanoma on: Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen Jeesuksessa Kristuksessa. Jokaisen synnit on sovitettu ristillä. Jokaiselle on avattu tie taivaisiin ja elämään. Jumala on täynnä armoa ja rakkautta meitä jokaista kohtaan.

Tämän rinnalla on toinen syvä totuus Jumalasta: Hän on pyhä, oikeudenmukainen, tuomitseva Herra.

  • Ensisijaisesti Jumalan tuomio toteutuu ristillä. Jeesus Kristus kantaa rangaistuksen puolestamme. Tämä tulee todeksi kaikkien niiden kohdalla, jotka uskovat evankeliumin. (Armahtava rakkaus)
  • Toissijaisesti Jumala tuomitsee Viimeisellä tuomiolla. (Pyhä, tuomitseva rakkaus)

Viimeinen tuomio: Kaikki ne, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan armotuomiota Kristuksessa, kohtaavat perinpohjaisen tuomion aikojen lopulla. Silloin ihmisellä ei ole enää ketään puolustajaa eikä sijaiskärsijää. Silloin ihminen kantaa yksin, henkilökohtaisesti, täysimittaisesti tuomion jokaisesta väärästä ajatuksesta, asenteesta, sanasta, teosta ja tekemättä jättämisestä. Näitä vääriä meille kaikille kertyy käsittämättömän suuri kuorma elämämme matkalla.

Vielä jäljelle jää mainitun ristiriidan selvittäminen. Miksi toiset uskovat ja miksi toisilta usko evätään?

Mielestäni avaimena on ihmisen motiivi. Jumala tahtoo pelastaa ihmisen elämään ja rakkauteen. Tätä hän tarjoaa armosta, lahjana. Kun ihminen Jumalan rakkauden edessä ymmärtää oman syntisyytensä ja vapaaehtoisesti pyytää anteeksi ja vapaaehtoisesti suostuu tämän rakkaudentyön kohteeksi, hän pelastuu. Näin toteutuu Jumalan hyvä tahto ja ihminen siihen suostuu ja sitoutuu.

Mikäli taas ihminen kääntyisi Jumalan puoleen vain saadakseen siunauksia tai välttääkseen tuomion – ilman että hän suostuu sydämessään Jumalan rakkauteen, kääntymys olisi vain pinnallista, jopa valheellista. Ihminen sulkisi sydämensä Jumalalta ja hänen rakkaudeltaan, mutta ulkonaisesti omisi itselleen Jumalan lahjat. Tällöin ihminen tosiasiassa jäisi sydämeltään syntiseksi, turmeltuneeksi. Juuri tällaiseen Jumala ei koskaan suostu.

Ihminen, joka avaa sydämensä Jumalan rakkaudelle, saa armon, uskon ja pelastuksen kaikki lahjat. Mutta ihminen, joka sulkee sydämensä, ei pelastu. Tällöin Jumala jopa paaduttaa ihmisen sydämen.

Mitä tuo paaduttaminen sitten on?

Mielestäni seuraava esimerkki avaa sitä hyvin. Otetaan vettä ja kuiva sieni. Jumala on tuo elävä vesi ja ihminen on kuiva sieni. Kun ihminen avautuu Jumalalle, elämän vesi täyttää sienen. Sellainen on tuore, Jumalan läsnäolon täyttämä ihminen.

Raamatun valossa jokainen ihminen on saanut jo syntymälahjanaan Jumalan armon. Hän saa nauttia elämän lahjoista. Sieni ei ole lähtökohtaisesti täysin kuiva kenenkään kohdalla. Ihmisellä on tietty perustaju ja -ymmärrys Jumalasta. Mutta jossain vaiheessa ihmisen tulee tehdä lopullinen valinta sen suhteen, elääkö hän Jumalan kanssa vai ei.

Kun ihminen päättää hylätä Jumalan eikä arvosta hänen armoaan ja lahjojaan, Jumala vetäytyy ihmisen yhteydestä. Tällöin sieni kuivuu ja ihminen paatuu. Juuri tätä paatumus. Se on elämää ilman Jumalaa, koska ihminen ei halua kaiken Luojaa sydämeensä.

Tällöin ihminen jää vaille Jumalan armoa ja suojaa. Paha saa hänessä yhä enemmän valtaa. Ilman Jumalan hyvää, armollista läsnäoloa ihminen paatuu yhä syvemmin. Synti hallitsee häntä ja hän on altis pahan vaikutuksille.

Jopa kristillinen kirkkokunta voi paatua. Siitä meitä varoittaa Ilmestyskirjan kuvaus Laodikean seurakunnasta. Ulkonaisesti se oli vauras ja rikas. Se kantoi kristillisyyden ulkonaisia merkkejä, mutta sisäisesti siltä puuttui kaikki. Se oli ylpeä. Se ei tarvinnut Herran pyhää Sanaa eikä todellista Herraa ja Vapahtajaa. Se oli ajan hengen täyttämä. Sellaisen Herra oksentaa ulos suustaan. Se on täysin kelvoton. Millainen on oman aikamme kirkko?

Valinta

Olemme äärimmäisen vakavan valinnan edessä yksilöinä, seurakuntina ja yhteiskuntina. Ihminen yhdessä Jumalan kanssa pelastuu, mutta ihminen ilman Jumalaa tuhoutuu.

Evankeliumi kertoo suunnattomasta, käsittämättömästä Jumalan rakkaudesta. Se on todellista ja juuri meitä varten. Se tuo elämän ja autuuden.

Samalla sillä on kääntöpuolensa. On vain yksi pelastus, yksi elämä, yksi rakkaus, yksi taivas. Niiden ulkopuolella on vain pimeyttä ja kuolemaa. Olkoon valintamme aina Jumala – Kristuksessa Jeesuksessa.

Salaiset uskovaiset

Evankeliumiteksti kertoo, että monet hallitusmiehistä kyllä uskovat, mutta salaisesti. Nykyäänkin voi olla näin. Ulkopuolinen paine, leimaaminen ja vaino vaikuttavat, varsinkin muslimimaissa. Suomessa ei ole mitään syytä piilottaa uskoaan. Mitä enemmän annamme vainojen hiljentää meitä, sitä enemmän paha ottaa valtaa ja sitä kovemmaksi vaino käy.

Jostain syystä jotkut ihmiset elävät kaksoiselämää. Sydämissään he kantavat uskoa mutta ulkonaisesti salaavat sen. Sydämen usko kyllä pelastaa, mutta sen salaaminen sitoo ihmistä vääryyteen ja pinnallisuuteen niin, että hänen uskonelämänsä on heikkoa. Tällainen ihminen ei voi nauttia uskosta eikä maailmallisestakaan elämästä. Hän on aina tyytymätön. Hän on myös vaarassa luisua pois Jumalasta.

Parasta olisi voittaa näennäinen pelko ja tunnustaa avoimesti uskonsa. Tällöin ihminen vapautuu olemaan sitä, mitä hän sydämessään on. Itse koin tämän aikanaan todella vapauttavaksi ja vahvistavaksi. Saan olla oma itseni – Jumalaan uskova. Olen Jumalan lapsi!

Tunnustaminen ja värin näyttäminen on reilua toisiakin kohtaan. He saavat tuntea meidät sellaisina kuin me olemme. Lisäksi he saattavat nähdä ja kuulla jotain evankeliumin kirkkaudesta, jotta hekin pelastuisivat ja saisivat osakseen elämän suurimman lahjat.

Pyhä paasto ja elämä

Jumala herättää ihmisiä nyt todellisuuteen. Olemme historiallisesti ainutlaatuisessa hetkessä. Jumala kutsuu kaikkia Jeesuksen ristin juurelle saamaan synnit anteeksi ja saamaan uuden, todellisen elämän.

Ihmiskunta on pysäytetty. Edessä on hiljentymisen ja syvällisen pohdinnan aika. Jumala puhuttelee.

Aikanaan poteroista nousee kahdenlaisia ihmisiä: (1) uskovia, jotka haparoivasti ottavat askelia uuden elämän ja armon häikäisevässä Jumalan kirkkaudessa, (2) ihmisiä, jotka ovat vakaasti päättäneet, että he eivät tarvitse mitään Jumalaa. He ovat paatuneet, kenties lopullisesti.

Herätys on hyvä, siunattu, välttämätön asia. Silti se ei ratkaise ajallisia ongelmia. Päinvastoin. Lopunaikana ihmiskunta jakautuu entistä voimakkaammin. Pian uskovia vainotaan entistä enemmän.

Koettelemuksetkaan eivät lopu. Ne voimistuvat ja tihentyvät kuin synnytyspoltot. Juuri näin Raamatussa kerrotaan. Edessä on paljon vaikeammat ajat. Ihmiskunta ilman Jumalaa kulkee kohti tuhoa. Me olemme osin samassa veneessä.

Lääkkeeksi sielunvihollinen tarjoaa isällistä diktatuuria. Valta keskitetään. Ihmisiä kontrolloidaan uuden teknologian voimin. Kaikki tämä tarjoillaan välttämättömänä ja ihmisten parhaaksi.

Kuitenkin ihmiset kahlehditaan pimeyteen. Vapaus onkin mitä syvintä orjuutta. Paatuneet eivät tätä edes huomaa. He luulevat olevansa matkalla onneen, mutta heitä viedäänkin teloituspaikalle.

Todellinen arvo ja täysi toivo Jumalassa

Mutta Jumalalla on ikiaikainen pelastussuunnitelma. Hän tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen. Hän haluaa olla läsnä ja vaikuttaa ajallisessa elämässä. Hän kutsuu julistamaan ja palvelemaan. Jo pienet rakkauden sanat ja teot ovat suuria ja merkityksellisiä.

Jumalalle sinä olet mittaamaton arvokas. Sinut on luotu Jumalan kuvaksi. Sinut on lunastettu Jumalan Pojan hinnalla. Sinut pyhitetään ja kirkastetaan Pyhällä Hengellä. Sinä olet Jumalan lapsi. Tässä on sinun todellinen arvosi, asemasi, tehtäväsi ja ikuinen tulevaisuutesi.

Tämän koki Israelin kansa, kun se vapautui Egyptistä vitsausten jälkimainingeissa. He turvasivat Karitsaan ja heidän sydämensä oli merkitty pyhällä sovitusverellä. Kuolema meni ohitse. Kansa astui vapauteen ja elämään. Näin on tänäänkin. Olemme matkalla taivaaseen. Tämä maailma ei ole kotimme.

Humanismi raukeaa tyhjänä, mutta Jumalan lupaukset täyttyvät.

Kautta kärsimysten voittoon, käynyt on tie Jeesuksen.
Eikä meille toista tietä, suotu maassa varjojen.

Kautta kärsimysten voittoon, käy myös kristikunnan tie.
Kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie.

Kautta kärsimysten voittoon, laula riemumielin näin.
Sydämissä särkyneissä syttyy toivo, uskallus.

 

Jumala huutaa koko maailmalle.
Paastonaika on tullut.
Kuka kuuntelee?