Eksyttäjät kirkossamme

EKSYTTÄJÄT KIRKOSSAMME

Yhä uudelleen ja yhä useammin ja yhä julkeammin monet kirkon viranhaltijat eksyttävät kansaamme Jumalan nimissä.

He kyseenalaistavat Raamatun luotettavuuden Jumalan pyhänä sanana ja siten rikkovat kirkkolakia ja kirkkojärjestystä sekä omaa pappislupaustaan vastaan. Heille Raamattu on vain kunkin ajan ihmisen pohdintaa Jumalasta, elämästä ja ihmisyydestä. Raamatussa ei ole oikeastaan mitään luotettavaa ja ikiaikaista.

Heille Jeesus on vain erityinen ihminen, joka opetti lähinnä lähimmäisen rakkautta. Kaikki muu opetus jätetään sivuun. Sana ”rakkaus” irrotetaan Raamatun asiayhteydestä. Sille annetaan Raamatulle vieras, moderni merkitys. Rakkaus on lähinnä tunnetta. Kaikki, mikä tuntuu hyvältä, on oikein, ja kaiken sen Jumala siunaa. Jumala on kaiken hyväksyvä siunaus-automaatti. Apostolinen uskontunnustus on vain uskonnollista kielipeliä, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Ainoa, mitä pitää vastustaa on suvaitsemattomuus, jota ns. ”uskovaiset” tai ”konservatiivit” harjoittavat.

Tämänkaltainen luopumus on edennyt järkyttävän pitkälle kirkossamme. Kirkko on todellakin jakautunut syvästi. Luopunut kirkko (kokonaiskirkkomme osa) on liitossa median, liberaalin valtaeliitin ja saatanan kanssa. Se ei ole Kristuksen kirkko vaan antikristuksen kirkko, eksyttäjä.

Surullista on se, että valtaosa kansastamme on kadottanut kristillisen uskon perustuntemuksen. Kun vain joku esiintyy kirkollisissa asuissa ja tunnusmerkkien voimalla ja käyttäen muodollisesti uskonnollista kieltä, he uskovat auliisti kaiken eksytyksen – hiveleehän se ihmisen syntistä sisintä. Jatka samaan malliin, Jumala siunaa!

On aika herätä vakavasti. Tunne Raamattusi. Tunne Jumalasi. Avaa sydämesi Jeesukselle Kristukselle. Anna Jumalan Hengen ja Sanan täyttää sinut aidolla rakkaudella ja rohkeudella. Nuhtele eksyttäjiä. Älä seuraa heitä. Varoita toisia. Valikoi tarkkaan ketä kuuntelet ja seuraat. Mene sinne, missä julistetaan aitoa kristillistä uskoa Raamatun mukaisesti.

Muista, että Jumala lopulta kukistaa eksyttäjät. Jumalan Sana on aina mittaamattoman paljon voimakkaampi kuin sielunvihollisen valheet. Ole voittajan, Kristuksen, elämän puolella!

Ja sinä eksyttäjä: käänny, tee parannus vielä kun voit!