Suomalaiset katekismukset

SUOMALAISET KATEKISMUKSET

 

Johdanto

Katekismuksella on ollut Suomen luterilaisen kansan keskuudessa suuri merkitys. Sen avulla on opetettu kristinuskon perusteita ja samalla lukutaitoa. Martti Lutherin Vähä ja Iso katekismukset aloittivat tämän vahvan perinteen. Vuosisatojen aikana kirkolla on ollut useita uudistettuja katekismuksia, jotka pohjautuvat pitkälti Lutherin Vähä katekismukseen. Edellinen katekismus, Kristinoppi palveli vuodesta 1948 alkaen aina 2000-luvun kynnykselle. Kirkon nykyinen Katekismus valmistui lopulliseen muotoonsa vuonna 1999 ja otettiin käyttöön kirkon riemuvuotena 2000. Se jaettiin seurakuntiin ja lisäksi kaikkiin kotitalouksiin, joissa oli kirkon jäseniä.

Katekismus on yhä tärkeä. Siinä määritellään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsitys Raamatun keskeisistä opeista tiivistetysti ja kansantajuisella kielellä. Katekismus kuvaa tätä tehtävää sen ensimmäisessä kappaleessa näin: ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selvästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme.” (s. 5) Katekismus sisältää opetusta kymmenestä käskystä, apostolisesta uskontunnustuksesta, Isä meidän -rukouksesta, sakramenteista ja muista tärkeistä uskonelämän osa-alueista.

 

Katekismuksen kansainvälinen tausta

Sana ”katekismus” juontuu kreikan sanasta katékhein (ilmoittaa, kertoa, opettaa) ja latinan sävyttämästä sanasta katekhesis. Taustalla on verbi ékhéo (kajahtaa, soida) sekä ékhé ja ékhó (ääni). Latinan échó merkitsee ”kaikua”. Katekismuksen on tulkittu merkitsevän ”Jumalan sanan synnyttämää kaikua”. Keskeisin merkitys sille on ”ilmoittaa, opettaa”. Katekismus on kristinuskon pääkohdat opettava oppikirja ja palvelee kirkon opetus- ja kasvatustehtävää.

Katekismus-sanaa on käytetty kolmessa merkityksessä: kasteopetuksesta, katekismuksen sisällöstä ja tämän sisällön käsittävästä kirjasta. Ensimmäinen näistä viittaa kastetoimitukseen tai sitä edeltävään suulliseen opetukseen; lapsikasteen yleistymisen myötä katekismus merkitsi kastetta edeltävää liturgista osaa. Toiseksi katekismus tarkoittaa kasteopetuksen varsinaista sisältöä. Kolmanneksi, katekismusaineisto koottiin kirjalliseen muotoon ensimmäisen kerran 800–1100-luvuilla, mutta katekismus-nimeä käytettiin tällaisesta teoksesta vasta vuonna 1528.

Katekismus tuli tunnetuksi Lutherin Vähä katekismuksen ja Iso katekismuksen myötä. Näissä kahdessa kirjassa oli kysymys yhdestä katekismuksesta, jonka ytimenä ovat raamatullis-liturgiset tekstit: kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän ja sakramenttien asetussanat. Tarkoituksena oli oppia ne ulkoa, mutta myös käyttää hartaudellisesti. Niitä ympäröivät Vähä katekismuksen selitykset ja uloimpana kehänä Iso katekismus, joka syvensi edellistä opetusta.

Lutherin katekismukset synnyttivät laajan innostuksen laatia vastaavia teoksia. Ruotsiksi katekismus kääntyi Olaus Petrin toimittamana vuonna 1537. Innostus ilmeni erityisesti reformoitujen keskuudessa, joiden joukossa edelläkävijöitä olivat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin, joka laati ns. Geneven katekismuksen (1537/1542). Sillä on ollut huomattava vaikutus reformoiduissa kirkoissa aina nykyaikaan saakka. Toinen heille vielä merkittävämpi teos on Heidelbergin katekismus vuodelta 1563. Presbyteereille tärkein on Westminsterin katekismus (1648).

Roomalaiskatolisen kirkonkin piirissä koettiin innostusta laatia katekismuksia. Merkittävin 1500-luvun katekismuksista oli ns. Roomalainen katekismus, joka ilmestyi kolmena versiona. Katoliset katekismukset olivat vastauskonpuhdistuksen työvälineitä mm. luterilaisuutta vastaan. Katolisuuden piirissä katekismuksilla ei ole ollut niin keskeistä asemaa kuin luterilaisten parissa.

Anglikaanien virallinen katekismus Church Catechism ilmestyi vuonna 1553 ja on yhä käytössä uudistettuna laitoksena. Ortodoksien ensimmäinen merkittävä katekismus Confessio Orthodoxa on vuodelta 1640. Seuraavina vuosisatoina se sai rinnalleen Platonin katekismuksen (1756) ja Philaretin katekismuksen (1823).

Luterilaisille Lutherin katekismukset kohosivat pyhän kirjan asemaan, jota haluttiin tukea sopivilla raamatunteksteillä. Katekismuksen sisältö ja sanamuoto ymmärrettiin muuttamattomiksi, koska se oli ”Raamatun summa”. Myöhemmin syntyneet katekismukset olivat Lutherin Vähä katekismuksen selityksiä. Tämä oli tyypillistä luterilaiselle ortodoksialle. Rationalismi ja pietismi pyrkivät korvaamaan Lutherin tekstejä. Pietismi palautti Raamatun arvovallan yli katekismuksen.

Katekismusten merkitys nousi uudelleen valistuksen ja pietismin tuomasta notkahduksesta. Katekismusta korostettiin kirkon kirjana, tunnustuskirjana ja yhteisen uskon ilmauksena.

 

Suomen katekismusperinne ja katekismukset

Suomessa Lutherin Vähä katekismuksella on ollut keskeinen merkitys. Jo Mikael Agricolan ABC-kirja (1543) sisälsi katekismuksen nimellä Alkuoppi uskoon. Muitakin katekismuksia syntyi 1500- ja 1600-luvuilla. Tärkeimmät olivat piispa Juhana Gezeliuksen Yxi lasten Paras Tavara (1666) ja arkkipiispa Olaus Svebeliuksen ruotsinkielinen selityskatekismus (1689), joka suomennettiin 1745 nimellä Yxinkertainen Ulostoimitus Lutherin Wähän Catechimuxen Ylitse. Nämä olivat Vähä katekismukseen pohjautuvia selityskatekismuksia. Niiden tuli säilyttää uskonpuhdistuksen perintöä ja ilmentää oman aikansa tulkintoja. Aivan äskettäin tehtiin merkittävä katekismuslöytö: pappi Simon Johannis Careliuksen toimittama ja vuonna 1607 painettu katekismus ja virsikirja.

Koska käytössä oli monenlaisia katekismuksia, syntyi tarve laatia kirkon virallinen katekismus. Keisari Aleksanteri I käynnisti prosessin vuonna 1817, mutta vasta vuoden 1893 kirkolliskokous hyväksyi ensimmäisen virallisen katekismuksen. Se koostui kahdesta osasta: Lutherin Vähä katekismuksesta ja siihen liittyvästä oppikirjasta Kristinoppi, lyhyesti esitelty. Ensimmäinen osa tuki tunnustuksellis-opillisen perinnön säilyttämistä ja toinen osa huomioi raamatullis-historiallisen näkökulman, joka korosti opillista systemaattisuutta. Kristinopin pääajatuksena oli ”iankaikkinen armopäätös”. (Poutiainen: Uudistuva kristinoppi: Suomalaisen katekismusreformin teologian historiallinen tausta. 1994, sivut 44-59)

Toinen kristinoppi laadittiin jo vuonna 1923, koska ensimmäinen virallinen katekismus koettiin vaikeatajuiseksi. Rakenteeltaan toinen seurasi edeltäjäänsä ja oli sen muokattu ja lyhennetty versio. Iankaikkisen armopäätöksen -teema säilyi, mutta sen rinnalle nostettiin ajatus ”Jumalan valtakunnasta” (Poutiainen 1994, s. 59-64)

Tähänkin kristinoppiin oltiin tyytymättömiä, koska sen ei katsottu vastaavan nykypolven ajatus- ja sanontatapaa. Se edusti tyyliltään 1800-lukua. Tavoitteeksi tuli laatia oppikirja, joka soveltuisi kansa- ja rippikouluopetukseen sekä kaikille ikäryhmille sopivaksi uskon perustotuuksia esitteleväksi oppaaksi. Kolmas virallinen katekismus hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 1948. Sen kristinopin sisäisessä rakenteessa noudatettiin pelastushistoriallis-geneettistä järjestystä kahden edeltäjänsä tapaan. Sen uutena pääajatuksena oli ”pelastus”, jota seurasi etiikkaan kytketty teema ”pelastettu palvelemaan”. Kristinoppi jakautui kahdeksaan päälukuun ja 111 kappaleeseen. Edeltäjien tapaan se koostui kahdesta osasta: Lutherin Vähä katekismuksesta ja uudistetusta kristinopista. (Poutiainen 1994, s.73-76, 114-115)

Kolmas katekismus oli käytössä noin viidenkymmenen vuoden ajan. Koska yhteiskunta ja kirkko muuttuivat tänä aikana, syntyi jälleen tarve uudistaa katekismusta. Katekismuksen rinnalle kirjoitettiin erityisesti 1980-luvulta alkaen sitä mukailevia kirjasia, jotka tarkoitettiin palvelemaan tiettyjä ikä- ja kohderyhmiä. Lisäksi käytössä on eri herätysliikkeiden julkaisemia uusia painoksia merkittäviksi koetuista katekismuksista tai niiden uudistettuja laitoksia. Moninaiseen suomalaiseen katekismusrintamaan kuuluvat vielä Katolisen kirkon katekismus ja Ortodoksinen usko (Uskonoppi).

Neljäs katekismus hyväksyttiin käyttöön vuonna 1999 ja se jaettiin koteihin kirkon riemuvuonna 2000. Uusin katekismus muuttui rakenteeltaan ja osin sisällöllisesti. Se ei enää jakaudu kahteen erilliseen pääosaan eli Lutherin Vähä katekismukseen ja kristinoppiin. Sen sijaan niitä on lomitettu sisäkkäin. Katekismuksessa ei enää puhuta vanhurskauttamisesta, joka on luterilaisen uskon ydin. Pitkälti se korvataan sanalla anteeksiantamus.

 

Kooste ja kysymyksiä

Katekismus merkitsi kasteopetusta ja muotoutui kristillisen opin tiiviiksi kirjalliseksi esitykseksi. Katekismusten laatiminen virisi 1500-luvulla Lutherin esikuvan innoittamana. Se levisi moniin maihin ja kirkkokuntiin kuten luterilaistumassa olevan Suomen maaperälle – ensin Agricolan ja pian muidenkin toimesta.

Luterilaiset katekismukset ovat vahvasti pitäytyneet Lutherin Vähä katekismukseen – suomennettuna laitoksena ja lisättynä selittävällä osiolla, jota myöhemmin kutsuttiin kristinopiksi. Suomen luterilaisen kirkon viralliset katekismukset ovat vuosilta 1893, 1923 ja 1948. Kukin laitos on ilmentänyt oman aikansa painotuksia ja pyrkinyt vastaamaan aikansa tarpeisiin.

Katekismusten laatiminen, moninaisuus ja rooli kirkossamme kertovat vahvasta perinteestä uskonpuhdistuksen alusta lukien meidän aikaamme saakka. Kirkon nykyinen Katekismus laskeutuu tämän perinteen varaan ja sen jatkajaksi. Katekismusperinne korostaa Katekismuksen tärkeyttä kirkon opin välittäjänä ja opettajana. Se on alun perin tarkoitettu niin kirkon kuin koko kansan käyttöön ymmärrettävässä, ajankohtaisessa ja luterilaisessa muodossa. Se korostaa Jumalaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä Jeesuksen Kristuksen persoonan ja työn kautta.

Samalla on kuitenkin kysyttävä, onko nykyinen katekismus enää käytännössä yhtä tärkeä kuin aikaisemmat. Onko Katekismuksen arvo laskemassa vai nousemassa? Mielletäänkö se vahvasti luterilaiseksi oppikirjaksi? Käytetäänkö sen rinnalla muita katekismuksia? Onko sen sisältö muuttunut esimerkiksi koska siinä ei enää puhuta vanhurskauttamisesta?