Jumalalla ei ole kiire & Siipien alla

ELÄVÄÄ VETTÄ – Juha Vähäsarjan Joka päivä -hartauskirja
(Symbolum 2021)

.

JUMALALLA EI OLE KIIRE (17.5.)

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. (Psalmi 40:2)

Kärsivällisyys on elämänmittainen oppiaine. Me rukoilemme Jumalaa Jeesuksen nimeen ja jätämme asiamme hänen käsiinsä. Sen jälkeen me odotamme.

Aina tuntuu siltä, että vastauksen saapuminen on hitaampaa kuin haluaisimme. Aina meillä tahtoo olla kiire, kun Jumalalla ei tunnu olevan kiire mihinkään.

Annetun ristin on saatava tehdä tehtävänsä ja taivaan Isän työnsä, ennen kuin on vastauksen aika.

Voi olla, että monien meistä riippumattomien asioiden täytyy tulla järjestetyksi toisella tavalla, ennen kuin rukous voi toteutua. Me emme tiedä, kuinka monet asiat ovat jo liikkeellä yhden pyynnön järjestymisessä.

Kärsivällisyys on siksi kristityn jalo taito. Siihen sisältyy luottamus Jumalan hyvyyteen ja viisauteen ja varmuus, että rukoukset on otettu vastaan ja vastauksen saapuminen on Isän hyvissä käsissä.

Ne saapuvat kyllä ajallaan. Silloinkin, kun ne jäävät meiltä näkymättömiin.

.

* * * * * * * * * * *

.

SIIPIEN ALLA (2.9.)

Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. (Psalmi 91:4)

Voiko olla kauniimpaa kuvaa Jumalan suojeluksesta ja rakkaudesta? Niin kuin lintuemo kätkee poikasensa siipiensä alle, levittää Jumala suojan meidän yllemme. Se alla olemme turvassa.

Jumalan uskollisuus on muuri ja kilpi koko elämän ajan. Se tarkoittaa, että hän ei jätä, hänen lupauksensa eivät petä eikä hän lakkaa rakastamasta meitä missään tilanteessa.

Vaikka me olisimme uskottomia, hän pysyy uskollisena, koska hän ei nimeään ja lupauksiaan kiellä.

Voi olla, että emme silti koe elämäämme turvalliseksi. Voi olla, että tunnemme jääneemme yksin. Voi olla, että me koemme tappioita. Voi olla.

Mutta minkä hän lupaa, se pitää, koemmepa mitä tahansa. Hän lupaa olla Jumalamme ja turvamme. Hän lupaa suojautua siipiensä alla. Hän lupaa olla uskollinen muuri ympärillämme ja suojaava kilpi rinnallamme.

Jumala pysyy Jumalanamme, vaikka koko maailma romahtaisi ympäriltämme.