Käytännölliset palvelulahjat

KRISTILLINEN PALVELU: Käytännölliset palvelulahjat

 

Käytännölliset palvelulahjat – palveleminen elämäntavaksi

Käytännöllinen palvelutyö tuo Jumalan rakkauden ihmisten arkeen ja seurakunnan tarpeisiin monin tavoin. Jumalalle ihminen on tärkeä kokonaisuus. Kristus kärsivänä palvelijana on palvelutyön täydellinen esikuva.

Käytännöllisiin palvelulahjoihin kuuluvat hallinnointi, diakoninen palvelulahja, auttaminen, laupeuden teot, antaminen, vieraanvaraisuus ja käsityötaito.  Luettelo ei ole tyhjentävä, sillä elämässä ja seurakunnassa on lukuisia erilaisia käytännöllisiä palvelutehtäviä ja -tapoja. Tältä osin jokaiselle tarjoutuu monia mahdollisuuksia auttaa lähimmäistä ja palvella seurakuntaa hyvin käytännönläheisesti. Käytännölliset armolahjat toimivat myös oman työn ja arjen ohessa ilman kokoaikaista kutsumusta seurakunnalliseen palvelutyöhön. Seurakunta on maailman keskellä toimiva Jumalan käsi.

Laaja-alainen diakonia
Diakonia merkitsee laajasti ymmärrettynä palvelua, palvelusta, toimea ja virkaa. Siinä henkilö palvelee toisia. Sen täydellinen esikuva on Herra Jeesus, joka on kärsivä palvelija (Jes 52:13 – 53:12). Jeesus antoi esimerkin käytännöllisestä palvelusta pesemällä opetuslasten jalat: Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan… Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi (Joh 13:14-15). Jeesuksen palvelutehtävä huipentui ristinkuolemaan: ”Sillä ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä” (Mark 10:45). Jeesus opetti, että suurin on se, joka palvelee (Mark 10:44). Palvelutyön esimerkkejä Raamatussa ovat seitsemän diakonia, Betanian Marta ja monet muut naiset.

Armolahja tehostaa palvelua
Armolahja antaa halun, empaattisen mielen, ilon, taidon ja näyn käytännölliseen palvelutyöhön. Lahja rakentuu luonnollisen kyvyn ja persoonallisuuden perustalle. Palvelua tekevä kykenee näkemään tarpeita ja tuomaan käytännöllisen avun. Palvelua leimaa lämminhenkisyys, läsnäolo, aito kohtaaminen ja halu autaa. Palvelija ei sido ihmisiä itseensä vaan johdattaa heidät Jumalan yhteyteen ja tuntemiseen. Palvelu perustuu aitoon raamatulliseen rakkauteen.

Evankeliumi ja palvelu
Rakkaudellinen palvelutyö on olennainen osa evankeliumin todellisuutta. Se tuo siunauksen ja vie hyvää sanomaa eteenpäin. Julistus ja rakkauden palveluteot kuuluvat yhteen kuin kaksi jalkaa tai kaksi kättä. Päämäärä on yksi ja yhteinen; toteutustavat ovat moninaiset. Kristuksen ruumis on yksi, mutta sen jäsenet ovat monet. Käytännöllinen palvelutyö ei ole vähemmän hengellistä kuin yliluonnollisten lahjojen käyttö. Takana ovat sama Jumala, Kristus, Henki ja evankeliumi. Jumala tahtoo hoitaa ja auttaa koko ihmistä evankeliumin mukaisesti. Hän antaa rauhan, eheyden, terveyden ja autuuden (shalom), ja shalomin täyttämän suhteen Jumalaan, lähimmäisiin, yhteisöön ja luontoon.

 

Ammattilaisen kokemuksia ja näkökulmia – lue erinomainen kirjoitus diakoniasta ”Kristillinen palvelutyö ja armolahjat” alakohdasta.

 

 

HALLINNOINTI

Hallinnoimisen lahjan avulla voi palvella apujohtajana, talousasioiden hoitajana, sihteerinä, ruohonjuuritason organisaattorina, jne. Armolahjan avulla tuetaan seurakunnan vakituista johtoa ja mahdollistetaan päätösten toteutus käytännössä. Se on hyödyllinen vanhemmiston / kirkkoneuvoston jäsenille ja kaikille, joille delegoidaan hallinnollisia tehtäviä. Armolahja rakentuu luonnollisten kykyjen päälle. Jumalan Sanan periaatteet ohjaavat hallinnointia.

Katso laajempi opetus aiheesta kohdasta Johtamis- ja varustamislahjat / johtajan tehtävä.

 

 

DIAKONINEN PALVELULAHJA

Diakonia merkitsee laajasti ymmärrettynä kaikkea uskovien tekemään palvelua. Suppeammin määriteltynä kyseessä on seurakunnan virallinen työala, jota hoitavat erityiset diakonit. He käyttävät apunaan vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Tehtävässään diakoni kohtaa ihmisiä evankeliumin sanalla ja rakkaudellisilla käytännönteoilla. Hän suunnittelee seurakunnan diakonista työtä, vierailee sairaiden, vanhusten ja muiden apua tarvitsevien luona kodeissa ja laitoksissa, pitää vastaanottoa, järjestää heitä tukevaa toimintaa ja hartaushetkiä, sekä vastaa taloudellisen avun jakamisesta budjetin mukaisesti rahan, ruuan, vaatteiden, hengellisen kirjallisuuden yms. muodossa. Diakoniassa pyritään keskittymään kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Diakonin tehtävässä vaaditaan hyvää Raamatun tuntemusta ja sitoutumista Sanan periaatteisiin ja opetuksiin. Palvelussa saadaan läheinen kontakti ihmisiin ja sen kautta voidaan osoittaa Jumalan armahtavaa ja pelastavaa rakkautta. On tärkeää säilyttää evankeliumin sanan ja palvelutyön keskinäinen yhteys, jotta ihmiset ymmärtäisivät avun tulevan Jumalalta.

Diakonia on välttämätön seurakunnan elämälle ja kasvulle. Ilman diakonista työtä seurakunta kävelee vain yhdellä jalalla ja palvelee yhdellä kädellä. Uusissa seurakunnissa esimerkiksi Afrikassa diakonian merkitystä ja tarpeellisuutta ei ole aina ymmärretty eikä sitä toteuteta. Mutta Sanassa Jumala kehottaa ihmisiä auttamaan toisiaan ja on asettanut seurakunnan tähän tehtävään.

Ensimmäiset diakonit mainitaan jo alkuseurakunnan toiminnassa (Apt 6:1-7) ja Paavalin kirjeissä (1 Tim 3:8-13). Alkuseurakunta harjoitti ”jokapäiväistä avunantoa”. Avun oikeudenmukainen kohdentaminen ja jakaminen ovat aina haasteita, jotka voivat synnyttää eripuraa. Alkuseurakunta päätti keskittää diakonian siihen valituille henkilöille. Ratkaisu vapautti apostolit hoitamaan omaa kutsumustaan eli Sanan julistusta ja rukousta. Näin erilaiset tehtävät alkoivat eriytyä ja muotoutua jo alkuseurakunnan aikana.

Palvelukseen asetettujen tuli olla täynnä Pyhää Henkeä ja viisautta. Heidät siunattiin tehtävään kätten päällepanon kautta, ja seurauksena Jumalan Sana menestyi ja monia tuli uskoon. Paavali neuvoi, että seurakunnan palvelijoiden tulee olla arvokkaita, hillittyjä puheessa, raittiita, vilpittömiä, uskovia ja pyhään sitoutuneita. Heidän tulee olla avioliitossa uskollisia, kodin ja perheen hyvin hoitavia. Kriteerit soveltuvat kaikkiin seurakunnallisiin palvelutehtäviin.

 

 

AUTTAMINEN

Auttamisen lahja voidaan ymmärtää kahdella tavalla: 1) vaikeuksissa olevien ihmisten auttamista ja 2) auttaminen (avustaminen) käytännön tehtävissä esimerkiksi seurakunnan toiminnan toteuttamiseksi:

  • Auttaminen keskittyy ihmisten pitkäaikaiseen auttamiseen ja tukemiseen heidän elämänsä vaikeissa vaiheissa. Kohteena ovat alkoholistit, huumeiden käyttäjät, moniongelmaiset lapset ja nuoret yms. Avustajat osallistuvat laitostyyppiseen työhön, tarjoavat sijaiskodin tai kulkevat apua tarvitsevan rinnalla viikoittain tai päivittäin. Tehtävässä vaaditaan ihmisyyden kunnioittamista, myötätuntoa, pitkäjänteisyyttä ja taitoa auttaa. Auttaminen on henkilökohtaista rinnalla kulkemista.
  • Auttaminen eli avustaminen voi liittyä seurakunnan toiminnan järjestämiseen, jossa tarvitaan apua rutiinien ja tapahtumien hoitamisessa. Siihen sitoutuneet henkilöt ovat ahkeria, käteviä, luotettavia, joustavia ja sopeutuvia. Jokaisen tulee osallistua yhteisiin tehtäviin omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

 

 

LAUPEUDEN TEOT

Laupeuden tekojen lahjan omaava näkee laaja-alaisesti ihmisten hädän ja haluaa käyttää elämänsä heidän auttamiseen. Laupeuden teot kuuluvat kaikille uskoville, mutta kaikki eivät koe sitä keskeiseksi elämäntehtäväksi. Kutsumus edellyttää riittävää varallisuutta tai erityistä kykyä järjestää ja antaa apua hädänalaisille. Kohteena ovat sairaat, kuolevat, nälänhädässä elävät, köyhät, vangit ja muut yksilöinä tai ryhminä. Laupeuden teot voivat olla kertaluonteisia, säännöllistä tukemista, henkilökohtaista tai etäauttamista. Palvelu voi keskittyä taloudellisen tuen antamiseen, käytännöllisiin palveluksiin tai uuden työmuodon luomiseen ja ylläpitämiseen.

”Joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten” (Room 12:8). Tehtävä ei ole siihen kutsutulle ylivoimaisen raskas vaan hädän näkemisestä huolimatta se antaa sisäisen ilon. Palvelu ei perustu kiitoksen saamiseen, maineen parantamiseen, kunniamerkkien tai huomion saamiseen. Motivaationa on Jumalan vaikuttama vilpitön rakkaus. Laupeuden teoista ei tehdä numeroa. Sen sijaan hädänalaisista pidetään kovastikin ääntä. Raamatun esimerkkinä on Joppen kaupungissa elänyt nainen Dorkas, ”joka teki paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja” (Apt 9:36-37).

 

 

ANTAMINEN

Antamisen lahja tekee mahdolliseksi runsaan taloudellisen avun jakamisen yksilöllisiin tarpeisiin ja seurakunnalliseen työhön (Room 12:8). Jumala antaa joillekin taitoa kerätä taloudellista varallisuutta eettisesti kestävällä tavalla. Taitoon liittyy halu jakaa Jumalan antamaa taloudellista siunausta sitä tarvitseville. Apu on hyvä kanavoida seurakunnan ja kristillisten järjestöjen kautta, koska silloin Jumalan nimi tulee kirkastetuksi – onhan Hän avun varsinaisena lähteenä!

Antamisen tulee tapahtua pyyteettömästi, säännöllisesti, iloisin mielin ja Jumalaan luottaen (Room 12:8; Hebr 13:16; 2 Kor 8:11, 9:7). Menestysteologiassa antaminen on vain keino saada itselle enemmän: kun annan kymmenykset ja lahjat, Jumala siunaa minua ja antaa moninkertaisesti takaisin… Aidossa, vilpittömässä kristillisyydessä antaminen perustuu siihen, että Jumala on ensin antanut ihmiselle, joka vuorostaan antaa Jumalalle ja lähimmäiselle. Siunaus on itse antamisessa, joka on rakkautta. Kaikki perustuu Jumalan armoon eikä syntisen ihmisen ansioihin. Muita periaatteita antamisessa ovat yltäkylläisyyden tasaus, vastavuoroinen muistaminen, rukouksin siunaaminen, niittämisen ja kylvämisen laki, keskinäisen yhteyden syventäminen, kiitollisuuden osoittaminen Jumalalle, avoimuus ja luotettavuus avustusten hoidossa (2 Kor 8 ja 9).

Antaminen kuuluu kaikille uskoville ja seurakunnalle. Vanhassa testamentissa määrättiin maksettavaksi kymmenykset, uhrit ja annit (1 Moos 14:22; 4 Moos 18:24; Neh 10:37, 12:44; Mal 3:8,10). Uudessa liitossa antaminen perustuu vapaaehtoisuuteen: ”Antakoon kukin, niin kuin sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa” (2 Kor 9:7, 8:11-14). Kymmenen prosenttia on suuntaa antava ohje, mutta ei lakikäsky. Säännöllinen, vakiosuuruinen antaminen on perusta seurakunnalliselle työlle ja budjetoinnille. Seurakunnan jäsenyyteen kuuluu velvollisuus osallistua yhteisiin kustannuksiin. Satunnainen antaminen tekee työn suunnittelun ja toteutuksen vaikeaksi. Säännöllisen antamisen lisäksi on tarpeellista osoittaa kertaluontoista taloudellista apua uusiin ja vanhoihin kohteisiin.

Antamisessa tarvitaan Jumalan antamaa viisautta ja johdatusta, sillä resurssit ovat rajalliset ja kohteet rajattomat. Rahaa kerätään toisinaan väärillä perusteilla omaksi hyödyksi. Kuitenkin Suomen kehitysyhteistyötä ohjaavat ja valvovat viranomaiset pitävät seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tekemää työtä kaikkein luotettavimpana ja tehokkaimpana.

Antaminen ei ole sidottu varallisuuden määrään. Jokainen voi antaa jotakin. Auttamisen tulee olla suhteessa varallisuustilanteeseen (2 Kor 8:12-13). Köyhyys ei poista velvollisuutta osallistua taloudellisesti ja käytännöllisesti seurakunnan ylläpitoon ja toimintaan. Vain varakkaampi voi harjoittaa auttamista suuremmassa mittakaavassa. Esimerkkejä antamisesta ovat Barnabas (Apt 4:36), Johanna ja Susanna (Luuk 8:3), Makedonian köyhät kristityt (2 Kor 8:1-4), köyhä leski temppelissä (Luuk 21:1-4), pojan viisi leipää ja kaksi kalaa (Joh 6:9) ja Jeesus Kristus: ”Hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte” (2 Kor 8:9).

 

 

VIERAANVARAISUUS

Vieraanvaraisuuden lahjassa henkilö tarjoaa kotinsa seurakunnan pienryhmälle ja muuhun kokoontumiseen tai palvelee seurakunnan vieraita. Uusilla alueilla kodeissa kokoontuminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä kirkkorakennusta ei välttämättä ole. Kodeissa kokoontuminen on oiva tapa kokea läheistä yhteyttä uskovien kesken. Kodit ovat aina hyviä pienpiirien kuten rukous- ja raamattupiirien, pyhäkoulujen ja kotiseurojen pitopaikkoja. Alkukirkkokin kokoontui temppelissä ja kodeissa (Apt 2:46). Uuden testamentin kirjeissä on viittauksia kodeissa kokoontumisiin mm. Korintossa Gaiuksen talossa (Room 16:23), Tyatirassa Lyydian kodissa (Apt 16:15), Laodikeassa Nymfan kodissa (Kol 4:15) ja Roomassa Akylaan ja Priskillan kodissa (Room 16:3-5).

Nykykirkossa toiminnan tulisi keskittyä enemmän koteihin. Liian usein uskonelämä mielletään vain kirkkorakennukseen tai rukoushuoneeseen kuuluvaksi toimitukseksi. Todellisuudessa usko elää kodeissa ja kaikkialla, missä ihmiset ovat. Usko on jokahetkistä yhteyttä Jumalaan ja lähimmäisiin Jeesuksen kautta. Säännöllisen vieraanvaraisuuden harjoittaminen vaatii Jumalan kutsun ja armolahjan, jotta tehtävästä ei tule väsyttävä. Siihen ei voi velvoittaa ketään.

Seurakunnan vieraiden ja väliaikaista majoitusta tarvitsevien palveleminen säännöllisesti tarjoamalla ruokaa, peseytymistilan, huoneen, vaatteiden huoltoa on toinen armolahjan ilmenemismuoto. Vieraat saavat kokea rakkautta, välittämistä ja tarpeidensa pyyteetöntä hoitoa. Palvelu tapahtuu ilman vieraiden tai seurakunnan antamaa vastiketta. Kodit voivat olla myös kärsivien ja hädässä olevien väliaikaisia turvapaikkoja.

Vieraanvaraisuus kuuluu kaikille uskoville, vaikka säännöllisenä palveluna se on erityinen kutsumus ja armolahja: ”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta” (Room 12:13). Kristilliseen rakkauteen kuuluu lähimmäisten huomioiminen ja auttaminen. Lyhytaikaisen majoituksen voi tarjota lähes jokainen. Joskus saatamme ottaa kotiimme jopa enkelin (Hebr 13:2).

 

 

KÄSITYÖTAITO

Käsityötaidon lahjan kautta uskova voi palvella seurakuntaa ja lähimmäisiä Jumalan kunniaksi. Lahja perustuu luonnolliseen kykyyn, jota Jumalan Henki voi parantaa ja inspiroida. Käsityötaidoilla tarkoitetaan käytännöllisiä ja taiteellisia kykyjä. Tarvikkeiden valmistaminen puusta, metallista tai muusta materiaalista; kankaiden ja vaatteiden tekeminen; ruuanlaitto ja leipominen; taiteellinen maalaaminen, piirtäminen, sommittelu, kukka-asetelmat ovat esimerkkejä käsityötaidoista.

Vanhan testamentin mukaan Jumala antoi muutamille israelilaisille taidon valmistaa ilmestysmajan esineistöä (2 Moos 35:30 – 36:1). Lahjaan saattoi liittyä taito opettaa muita. ”Herra on kutsunut Besalelin, Uurin pojan… ja on täyttänyt hänet Jumalan Hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä sommittelemaan… valmistamaan… hiomaan… veistämään puuta, tekemään kaikkinaisia taidokkaita töitä… kyvyn opettaa muita” (2 Moos 35:30-34). Käsityötaito oli Jumalan antama armolahja, jonka avulla israelilaiset rakensivat Jumalan temppelin, ilmestysmajan.

Uudessa liitossa uskovat rakentavat Jumalan temppeliä eli seurakuntaa niillä taidoilla, joita heillä on (1 Kor 3:9-17). Vanhassa liitossa temppeliin tarvittiin kaikenlaista: tavallisia materiaaleja kuten tukipylväitä, seinäverhoja ja lisäksi hyvin taidokkaita esineitä. Uudessa liitossa seurakunnan rakentamiseen tarvitaan arkisia ja vaatimattomilta tuntuvia taitoja ja tuotoksia. Kysymys on ihmisten palvelemisesta, sillä seurakunta koostuu yksilöistä, jotka ovat ”eläviä kiviä hengellisessä huoneessa” (1 Piet 2:5). Sen kulmakivenä ja perustana on Jeesus Kristus (1 Piet 2:4,6-7; 1 Kor 3:9-11). Ihmisten rakentamisen ohella Suomen kauniit kirkot ovat esimerkki lahjan toiminnasta.

Rakkaudellisen ja pyhän palvelutyön kautta Jumala saa yhä enemmän sijaa seurakunnassa ja valmistaa sitä iankaikkiseen täydellisyyteen. Tämä on Jumalan lopullinen päämäärä:

  • rakastakaa… niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton (Ef 5:25-27).
  • Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan… Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettuna… ja siinä oli Jumalan kirkkaus (Ilm 21:1-2,11).