Tähän asti Herra on auttanut!

TÄHÄN ASTI HERRA ON AUTTANUT MEITÄ

Jokainen meistä on kulkenut oman elämäntiemme tähän päivään asti. Tuskin se on ollut aivan suora, kirkas ja selkeä. Monenlaisia vaiheita ja mutkiakin sille on mahtunut.

Toisinaan vuodet kuluvat hyvin arkisesti, tasaisesti ja ennalta-arvattavasti. Toisinaan elämä tuo yllätyksellisiä käänteitä. Ne voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Varsin usein ne liittyvät ihmissuhteisiin, terveyteen ja toimeentuloon.

Jotkut ovat kulkeneet ilman Jumalaa ajatellen, että kaikki on omissa käsissä. Toiset ovat jo varhain kasvaneet Jumalan tuntemiseen. Tänäänkin saa kääntyä hänen puoleensa. Kristillinen usko, henkilökohtainen suhde Jumalaan ei aina varjele kaikilta vastoin-käymisiltä, mutta antaa silti syvän turvan siihen, että kaikki on sittenkin Jumalan käsissä.

Kun kohtaamme vaikeuksia, niiden keskellä on vaikea nähdä ja kokea Jumalan läsnäoloa. Vaikka toisinaan omat tutut ja turvalliset rutiinit ja suunnitelmat kariutuvat, Jumalalla kaikki on hallinnassa. Me sen sijaan joudumme elämään päivä ja hetki kerrallaan, tietämättä, mitä huominen tuo tullessaan. Opettelemme luottamusta.

Niinpä vaikeuksillakin voi olla oma hyvä tarkoituksensa. Vähintäänkin on niin, että Jumala voi kääntää pahan hyväksi ja luoda jotain sellaista uutta ja hyvää, mitä emme olisi koskaan saaneet osaksemme helppoina, mukavina päivinä. Saamme tarrautua entistä enemmän Jumalaan ja oppia ymmärtämään lähimmäisten hätää ja kulkea heidän rinnallaan.

Kun olemme kokeneet vaikeuksia ja ajallaan Jumala on niistä vapauttanut ja nostanut, opimme hiljalleen, että elämän haasteiden vastaparina on aina Jumalan lupaukset. On tilanteita, jolloin taakat tuntuvat ja näyttävät mahdottomilta, mutta silti Jumala on lähellä.

Herra on sittenkin läsnä myrskyjenkin keskellä. Hän on uskollinen, vaikka me olisimme langenneet pahastikin. Jumalan uskollisuutta ja rakkautta meitä kohtaan ei murra mikään. Jumalan armon syli Kristuksessa on aina avoinna, kun vain siihen haluamme tulla.

Jumala rakastaa ja auttaa pientä ihmistä. Sen hän tekee kuitenkin omilla ehdoillaan. Jumala kuuntelee meitä ja vastaa sen mukaan, mikä on meille parasta meidän itsemme, lähimmäistemme ja iankaikkisen elämän kannalta. Jumala saa pysyä Jumalana ja ihminen ihmisenä. Silloin olemme parhaimmassa mahdollisessa turvassa.

Kun olemme tehneet pitkääkin elämänmatkaa yhdessä Jumalan kanssa, voimme yhä selvemmin huomata ja ymmärtää, että tähän asti Jumala on meitä auttanut (1 Sam 7:12).

Tämä kokemus antaa turvan myös tulevaisuuden edessä. Vaikka tulevaisuutta verhoaa sankka sumuverho, Jumalalle kaikki on kirkasta ja selvää.

Saamme rukoilla luottavaisesti Jumalan johdatusta elämäämme. Usein hän johdattaa yhden askeleen, päivän matkan kerrallaan. Saamme iloita ja kiittää juuri siitä hetkestä ja päivästä, jota nyt elämme.

Rukoilemme:

Pyhä Jumalamme, taivaallinen Isämme.

Kiitos, että olet meitä tähän asti auttanut ja
kiitos, että teet niin tulevinakin päivinä.
Kiitos, että saamme luottavaisin mielin pyytää sinulta:

Siunaa henkemme, sielumme ja ruumiimme, tämä päivä ja tulevaisuutemme.
Siunaa uskolla, rauhalla ja ilolla.

Siunaa murheet, että ne voi kestää, ja siunaa huokaukset uskoksi.
Siunaa iloksi ja autuudeksi pyhä sanasi.
Siunaa yön pimeys, jotta voi turvallisesti levätä.
Siunaa valoisat päivät, että voisi iloiten toimia.

Siunaa meille leipämme, kotimme ja koko elämämme.
Siunaa rakkaat läheiset ja kaukaisetkin ystävämme.

Herra Jeesus, kiitos, että lasket kätesi päällemme ja siunaat meidät
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.