OMA ELÄMÄNTARINANI: Hän löysi minut!

Hiljattain oli mediamissio ”Se löytyi”. Haluan osaltani tukea hyvää evankeliumin julistusta yksityishenkilönä ja sivustoni kautta.

Raamattu ajassamme -sivusto on löytänyt paikkansa ihmisten sydämissä. Miljoonan kävijän raja rikkoutui viime vuonna. Tämä on Jumalan armoa ja ihmettä.

.

Oma elämäntarinani

Lukijoita ehkä kiinnostaa, kuka on tämän sivuston takana. Elämäntieni ei ole ollut helppo. Matkalle on mahtunut monenlaisia vaiheita, kolme suurta kriisiä, paljon kyyneleitä, paljon hyvää ja monia onnen hetkiä.

Lapsena minulla oli vahva lapsenusko ja herkkyys, vaikka kotimme oli hyvin uskontoneutraali. Kirkossa ei käyty, Jumalasta ei puhuttu. Lapsuudessani oli valoja ja varjoja. Isäni oli alkoholisti ja väkivaltainen, mikä toi paljon äärimmäisen pahaakin elämäämme. Äitini oli raitis ja kunnollinen. Vanhemmat erosivat, kun olin 12-vuotias. Se oli suuri helpotus.

Nämä vuodet toivat syvää pelkoa, joista Jumala on paljon myös parantanut vanhemmalla iällä. Silti jälkiä jää aina. Enemmän suren menetettyjä yhteisiä vuosia ja vaiheita kuin, että olisin vihainen. Voimme joutua tekemään surutyötä jo kun läheisemme elävät.

Koulussa ja opiskeluissa olin tunnollinen. Pärjäsin ahkeruudella. Se toi myös rutiinia. Liikunnan aloitin nuoruusvuosina. Harrastus on säilynyt läpi elämän. On tärkeää mahdollisuuksien mukaan pitää huolta fyysisestä kunnosta.

Käännekohta

Jo nuorena aloitin työelämän opiskeluiden ohella. Olin töissä huoltoasemalla, taksikuskina, rakennuksilla, postissa, laivahyttitehtaalla, merivoimissa va. luutnanttina, jne. Käytännöllisyyttä opin vuosien aikana.

Rippikoulu oli umpisurkea. Pappi oli psykologi, joka jätti leirinkin pitämättä. Meillä oli vain muutama talvitunti. Silti Jumala kosketti voimakkaasti jumalanpalveluksessa. Seurakuntanuorissa en ollut.

Koin, että Jumala kutsui muutaman kerran, mutta päätin, että sitten joskus myöhemmin. Jumala kunnioitti päätöstäni ja vetäytyi sivummalle. Lapsenusko kuoli sydämessäni. En enää tiennyt, onko mitään Jumalaa edes olemassa. En silti ollut pilkkaaja.

Autot olivat tärkeitä ja tansseissa käynti. En ryypännyt. En halunnut kulkea isän askelissa. Olin porukoitten kuskina. Siinä tuli nähtyä kaikenlaista. Omakin lapsen puhtaus karisi nopeasti.

Pääsin oikeustieteelliseen Turussa ja valmistuin alle neljässä vuodessa hyvin arvosanoin. Silti tuntui kuin olisi opiskellut kirvesmieheksi, koskematta kirveeseen. Oli kovin teoreettista. Etuoikeutettuja olivat ne, jotka saivat opiskeluaikana olla töissä lakimiesfirmassa.

Samoihin aikoihin tutustuin nuoreen naiseen, josta tuli kihlattuni. Muutimme avoliittoon. Silloin en ymmärtänyt, että se oli sittenkin väärin. Kolme kuukautta ennen häitämme Jumala lähestyi minua.

Kävelin makuuhuoneesta eteiseen ja pysähdyin kuin seinään. Tiesin, että olen Jumalan edessä, vaikka en kuullut enkä nähnyt mitään. En myöskään lukenut Raamattua enkä käynyt hengellisissä tilaisuuksissa. Jumala – jonka olemassaolosta en enää tiennyt – oli edessäni, mutta koin vahvasti, että hänen ja minun välillä oli syvä kuilu. Meillä ei ollut elämänyhteyttä.

Sitten Jumala vetäytyi ja aloin miettimään suhdettani Jumalaan: tullako uskovaiseksi vai ei. Kenties noin kuukauden mietin. Kävin läpi tutut vastaväitteet. Uskovaisena ei ole enää mitään kivaa. Mitä kaveritkin sanovat. Pitääkö kiertää ovilla kertomassa Jeesuksesta?

Eräänä iltana, kun menin nukkumaan, koin, että Jumala tuli uudelleen lähelle. En kuullut enkä nähnyt mitään, mutta syvätiesin. Jumala haastoi päättämään nyt – elänkö elämäni hänen kanssaan vai ilman häntä.

En tiedä, miksi, mutta laitoin käteni ristiin ja rukoilin: Tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni, on se sitten mitä tahansa. Välittömästi tämän jälkeen muistin erään nuoren sanoman lyhyen lauseen, jonka olin kuullut vuosia sitten radiosta: Annan elämäni Jeesukselle. En todellakaan ymmärtänyt tästä yhtään mitään, mutta tiesin, että minun tulee tehdä samoin. Jatkoin rukousta näillä sanoilla.

Siinä hetkessä Jumalan läsnäolo tuli sisimpääni. Näin ja tunsin, kuinka sisältäni nostettiin pois musta möykky, joka oli pimeyttä ja kuolemaa. Näin samalla, kuinka taivaassa ovi raottui ja sieltä loisti sanomaton kirkkaus.

Tähän nukahdin ja kun aamulla heräsin, tiesin, että elämässäni on tapahtunut jotain todella suurta. Koin olevani kuin lapsi, Jumalan lapsi. Koin valtavaa, ennen kokematonta iloa (vrt. pelkoni synkkyydestä). Aloin sopertaa rukouksen sanoja.

Olo oli sanomattoman huikea. Päätin kuitenkin, että en kerro kenellekään ja katson, meneekö tämä ohi. Sisäinen huikea olo vain kasvoi ja tuntui, että pakahdun siihen. Lopulta kerroin asiasta tulevalle puolisolleni, joka ei sanonut siihen mitään. Jälkikäteen hän kertoi, että oli hämmentynyt, mutta tyytyväinen, koska tiesi saavansa kunnon miehen.

Syviin vesiin

Kolme kuukautta myöhemmin vietimme isoja satuhäitä. Kuukausi tästä puolisoni sairastui vakavaan syöpään, johon hän menehtyi pari vuotta myöhemmin – todella raskaiden vaiheiden jälkeen.

Jumala tuli voimakkaasti elämääni, koska hän tiesi nämä tulevat päivät, joista ei voisi selviytyä ilman häntä. Moni tuli uskoon. Puolisoni, vanhempia, läheisiä ja ystäviä. Se oli itkuherätyksen aikaa, kun itkimme polvillamme sairauden ja kuoleman keskellä.

Jumala kantoi meitä. Hän kantoi puolisoni kirkkauteen, josta sain nähdä lohdullisen kuvan. Edesmennyt oli puettu valkoiseen hääasuun. Hän oli itsensä näköinen, mutta täynnä sanomattoman sädehtivää onnea, puhtautta, iloa ja elämää. Sinne mekin olemme matkalla, kun suostumme Jumalan rakkauteen Kristuksessa.

Minä sain käydä läpi syvän surutyön. Jumala leikkasi siitä pois tuskallisen terän. Surusta tuli hoitavaa ja parantavaa. Puolitoista vuotta itkua, kunnes surun valtameri tyhjeni pisara pisaralta.

Palvelutehtäviä

Ensimmäinen palvelutehtäväni oli kulkea edesmenneen puolisoni rinnalla. Ensimmäinen hengellinen puheeni oli muistotilaisuudessa. Monille tuttu laulaja-evankelista René Laulajainen oli mukana. Hän sanoi, että ei ole koskaan kuullut kenenkään papin puhuvan noin koskettavasti. En ollut pappi. Jumala antoi armonsanoja. Se väki, joka oli ollut aiemmin riemuhäissä, itki. Silti he sanoivat, että se kaikki oli lohdullista.

Nyt pappina näitä surukohtaamisia on ollut paljon ja monenlaisia puheita tullut pidettyä. Joskus Jumalan koulu tuntuu alkavan heti vaikeimmasta luokasta. Sen jälkeen kaikki onkin sitten helpompaa.

Paikallisessa seurakunnassa oli raamattupiiri. Kävelin ovesta sisään enkä tuntenut ketään. Mummot sanoivat, että tässä tulee uusi raamatunopettaja. Se oli kutsumukseni, joka oli puhkeamassa nuppuun. Pian piiri laajeni ja järjestimme monenlaista. Evankelioimme koko seutua.

Työelämässä toimin ensin tilapäisenä apulaisnimismiehenä ja sitten yleisenä oikeusavustajana. Jälkimmäisestä hommasta tykkäsin. Se oli varsin diakonista työtä. Silti koin kutsumusta seurakunnalliseen työhön.

Kasvoin hengellisesti luterilaisessa karismaattisessa piirissä Sanan ja rukousten iltojen yhteydessä. Kiersin myös kaikki vapaan suuntien seurakunnat. Koin hyvää hengellistä yhteyttä kaikkialla.

Päätin pitää välivuoden ja opiskelin raamattukoulussa. Suoritin 2,5 vuodessa kansainvälisen teologian maisterin tutkinnon, joka oli hyvin Raamattu painotteinen, elävällä ja uskollisella tavalla. Siitä tuli avain ja valtakirja tulevaan lähetystyöhön.

Uusia tuulia

Surutyöni tein niin syvästi, että ihmettelin itsekin. Kaipasin uutta puolisoa ja sellaisen sainkin ja neljä poikaa. Riemuvuotena vietimme häitä ja lopuksi karkeloitiin israelilaisten sävelmien tahdissa. Ei-uskovatkin tempautuivat mukaan.

Muutin avioliiton myötä – emme siis eläneet avoliitossa – puolisoni pientilalle, jossa oli hevonen, lampaita ja kanoja. Puoliso on monialainen sairaanhoitaja, jolla oli jo lapsena näky lähetystyöstä afrikkalaisten lasten parissa.

Tämä vaihe oli valmistautumista lähetystyöhön. Afrikkaan minä sinut lähetän -sanoi Jumala yöllisessä ilmestyksessä painokkain sanoin.

Kävimme lähetyskurssin ja lensimme Etiopiaan, jossa olimme vajaat neljä vuotta. Puolisoni näky toteutui. Perustimme orpolapsikeskuksen muslimialueelle paikallisen seurakunnan kanssa. Lapsia on jatkuvasti noin 60. Ohjelma on toiminut hienosti yli 15 vuoden ajan. Puolisoni on siinä yhä yhteyshenkilönä ja kummisihteerinä. Tervetuloa kummiksi Lähetysyhdistys Kylväjän kautta!

Palasimme Suomeen, kun vanhin poika lähestyi kouluikää. Palvelin lähetysjärjestön kotimaantyössä, mutta sitten päätin hankkia suomalaisen teologian maisterin tutkinnon. Valmistuin alle kahdessa vuodessa. Papiksi minut vihittiin reilu 10 vuotta sitten.

Näihin vuosiin on mahtunut paljon uutta ja hyvää, samalla myös raskaitakin asioita. Elämä ei ole helppoa eikä yksiselitteistä. Kyyneleitä on virrannut vuosien ajan.

Sain palvella useassa seurakunnassa. Muutaman kuukausien työttömyysjaksot hyödynsin kirjoittamalla opetusmateriaaleja ja opettamalla seurakunnissa ja järjestöissä. Samalla aloin rakentamaan Raamattu tutuksi -sivustoa, johon olen ladannut jossain mielessä elämäntyöni ilmaiseksi kaikkien käyttöön. Maksan sen ylläpidonkin itse.

Seurakunnissa olen saanut opettaa paljon ja palvella monin tavoin. Elämänkokemukseni on tullut Jumalan käyttöön. Jumala on aina uskollinen, vaikka olenkin syntinen ihminen. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni.

Vakavien aikojen keskellä

Jumala on antanut minulle profeetallistakin näkökykyä. Jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan olen kokenut ja nähnyt asioita, jotka ovat käyneet ja käymässä toteen. Niistä kerron sivuston kohdassa Ilmestyskirja ja profetiat / ajankohtaisia profetioita.

Jumala on kertonut maailman valtaa pitävistä, korona-tsunamista, Venäjän noususta ja Putinista eräänlaisena Hitlerinä. Suomeenkin tulee kohdistumaan uhkaa.

Surullisena olen seurannut kansamme vieraantumista Jumalasta ja rappiota. Kohtaamme elämän lain: hengellistä rappiota seuraa moraalinen rappio ja sitten poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen kaaos. Lopuksi edessä on sotilaallinen uhka ja tuho – ellemme käänny Luojamme puoleen. Vain Jumalassa on elämä.

Juuri tämän luopumuksen tähden elämme aikaa, jota sukupolvemme ei ole koskaan kokenut eikä nähnyt: koronakriisi, ruokakriisi, maatalouden kriisi, hoitoalan kriisi, energiakriisi, velkaantumisen kriisi ja sota.

Nämä etenevät kuin naisen synnytyspoltot. Ensin lievempänä. Sitten tihentyen ja voimistuen. Jokainen hengähdystauko on kutsu pysähtymiseen ja kääntymiseen. Koska kansamme ei käänny, kriisit voimistuvat. Olemme vasta niiden alussa.

Jumala kutsuu meitä elämään hyvyytensä ja rakkautensa voimalla. Rakkautta on sekin, että hän yrittää pysäyttää kansamme, joka kulkee kohti tuhoa. Varoitushuudot voimistuvat, mutta kuuleeko ketään? Kuuletko sinä?

Eduskuntamme säätää elämänvastaisia lakeja ja kirkon johto ja isot kaupunkiseurakunnat kulkevat luopumuksen airuina. Koska kuulit, että valtakirkko kehottaisi turvautumaan Jeesukseen, elämään Raamatun sanan mukaisesti ja pitäytymään kaikessa kristillisessä moraalissa ja ihmiskäsityksessä?

Sen sijaan he tarjoavat joogaa ja julistavat Setan oppeja siitä, kuinka meidän tulisi hylätä Sana ja elää synnin vallassa. Tällainen valtakirkko ei ole se Kristuksen kirkko, josta Raamattu kertoo. Heidän ”kristuksensa” on omatekoinen, syntisen ihmisen kuva ja syntien siunaaja. Nimi on sama, mutta se on vain sielunvihollisen naamio.

On elämän ja kuoleman kysymys, kenen seurassa olemme, ketä kuuntelemme ja ketä seuraamme. Vain Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat. Häntä julistamme ja hänen luokseen kutsumme.

Jumalan edessä kaikki olemme syntisiä. Olemme samalla viivalla. Kaikille Jumala tarjoaa samaa pelastusta ja elämää, joka on Jeesuksessa Kristuksessa – ihmiseksi tulleessa Jumalassa, syntiemme sovittajassa ja kuoleman voittajassa. Hänessä saamme Pyhän Hengen sisimpäämme kaiken elämän, uskon ja rakkauden lähteeksi ja voimaksi.

Aika valita

Minä jouduin valinnan paikalle. En tiedä miksi, mutta valitsin Jeesuksen. Sain syntini anteeksi, Jumalan lapsen aseman, turvan, tarkoituksen, tehtäviä ja taivaskutsun perille kotiin. On hyvä elää, kun Jumala on kanssani ja saan nauttia elämän lahjoista sen mukaan kuin niitä suodaan.

Samalla joudun kulkemaan monen ahdistuksen kautta. Ne lisääntyvät aikojen lopulla. Elämme kaikkien kanssa samassa todellisuudessa. Kärsimme kriisien, sotien, sairauksien ja kuoleman keskellä. Kärsimme ristiriidoista ja itsekkyydestä. Olemme yhä syntisiä ja kuolevaisia, mutta Kristuksessa armahdettuja. Olemme sittenkin turvassa. Edessä on paras mahdollinen tulevaisuus: täydellinen iankaikkinen elämä ja rakkaus.

Sitä ei voi järjellä ymmärtää, mutta sen voi elää todeksi ja siitä voi vakuuttua syvästi. Jumalan läsnäolo antanut minulle turvallisen ja levollisen uskon, joka on kantanut nämä vuosikymmenet. Ja kantaa jatkossakin. Uskon, koska Jumala on läsnä sydämessäni. Uskon, koska Jumalan sana vakuuttaa samaa. Uskon, koska monet muutkin kokevat samoin.

Haluatko sinäkin löytää? Jumala antaa kaiken sinulle lahjaksi.

Ps. Olen viime vuosina kokenut laulamisen omaksi ilokseni hyvin hoitavaksi ja elämään sisältöä tuovaksi. Näitä monenlaisia lauluja voit kuunnella facebook-sivultani, kun menet sinne ja siellä klikkaat etusivun vasemmassa yläkulmassa olevaa pientä ympyräkuvaa. Sen alta avautuu noin 25 laulua, kun sivua rullaa alas päin.

.

Rukoile kanssani:

Taivaallinen Isä.
Tässä olen edessäsi sellaisena kuin olen.
En voi itseäni muuttaa enkä pelastaa.

Anna itsekkyyteni, rakkaudettomuuteni ja syntini anteeksi.
Tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni.

Kiitos, että Jeesus Kristus on sovittanut kaikki syntini ristillä.
Tule Jeesus sydämeeni Herraksi ja Vapahtajaksi.

Ota minut lapseksesi. Pidä minusta ja läheisistäni aina huolta.
Valmista ja kutsu tehtäviisi.

Opeta minua tuntemaan Sinut ja tahtosi pyhän Sanasi, Raamatun mukaan.
Auta elämään rakkautesi ja kristillisen arvojen mukaan.

Johdata minut hyvään seurakuntaan ja uskovien yhteyteen.
Auta rakentamaan hyviä ihmissuhteita.

Varjele pahasta.
Ole aina kanssani ja vie kerran perille taivaan kotiin,
sinun kirkkauteesi.

Aamen.