Avioliitto on ja pysyy miehen ja naisen välisenä!

UUSI TIE -LEHTI / Pääkirjoitus 21.5.2018
Leif Nummela

päätoimittaja, teologi, kirjailija

 

AVIOLIITTO ON – JA PYSYY – MIEHEN JA NAISEN VÄLISENÄ!


Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokouk­sen perustevaliokunta käsitteli aloitetta avioliittokäsityksen laajentamisesta kymmenen päivän mittaisessa kokouksessa. Keskustelua käytiin hyvässä hengessä. Lopputuloksena oli mietintö, jonka valiokunta hyväksyi äänin 12–5. Mietinnön mukaan teologiset perusteet lähteä muuttamaan kirkon avioliittokäsitystä eivät riitä. Kirkolliskokous hyväksyi mietinnön ensimmäisen ponnen ja jätti näin aloitteen avioliittokäsityksen laajentamisesta raukeamaan äänin 59–46.

Näin kirkko on siis jälleen kerran päätynyt siihen lopputulokseen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Taisi olla kahdestoista kerta, kun asiaa perusteellisesti käsitellään. Eikö nyt jo riittäisi? Voitaisiinko kirkossa välillä keskittyä johonkin muuhun kysymykseen?

Ei riitä, eikä voida, sillä ne, jotka ajavat kirkon avioliittokäsityksen muuttamista, eivät lopeta asian ajamista. Kuitenkaan hyvin perusteltuja, vakuuttavia, teologisesti kestäviä ja kirkon omasta perustasta nousevia argumentteja avioliittokäsityksen muuttamiseksi ei kerta kaikkiaan ole. Esimerkiksi raamattuargumentaation suhteen erittäin kuvaavaa on erään muutosta kannattavan henkilön antama turhautunut lausuma: ”emme me näillä raamatunlauseita pääse koskaan maaliin, täytyy vaihtaa kohtia”.

Juuri näin. Niin kauan kuin Raamattu opetus otetaan todesta, avioliitto pysyy miehen ja naisen välisenä elinikäisenä liittona.

Näin kirkko siis jälleen kerran päätynyt siihen lopputulokseen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Eikö nyt jo riittäisi?

Suomen luterilaisessa kirkossa käytävässä, jo nyt turhauttavan pitkään jatkuneessa keskustelussa avioliiton luonteesta ja rakenteesta, ei ole kysymys siitä, että olisi hyviä argumentteja puolesta ja vastaan ja kirkon vaikea valinta olisi tehtävä näiden välillä. Kysymys on siitä, että Raamatun opetus on täysin selvä. Muutosta kirkon avioliittonäkemykseen ajavien on etsittävä perusteensa muualta ja lisäksi heidän on jatkuvasti pyrittävä tekemään turhaksi avioliitosta selkeästi opettavat raamatunkohdat.

Otetaan yksi esimerkki. Kirkon avioliittonäkemyksen säilyttämistä kannattavat ovat jatkuvasti vedonneet siihen, että Jeesus opetti miehen ja naisen välistä avioliittoa luomiseen vedoten. Muutosta ajavat taas vastaavat tähän, että Jeesus ei tässä yhteydessä puhu mitään homoseksuaalisuudesta. Siksi tätä Jeesuksen sanaa ei voisi käyttää tukemaan perinteistä avioliittonäkemystä.

Teknisesti katsoen pitänee paikkansa, että Jeesus ei tässä yhteydessä mainitse homoseksuaalisuutta. Mutta on täysin absurdia väittää, että hän ei ottaisi kantaa myös tähän asiaan. Totta kai hän ottaa kantaa.

Hän määrittelee tässä kristillisen avioliittokäsityksen yksiselitteisesti miehen ja naisen väliseksi. Lisäksi hän sanoo, että näin on ollut alusta ­alkaen, eli tämä järjestys on Jumalan luoma. Muun ­muassa tämän Jeesuksen oman opetuksen perusteella kirkko on kahdentuhannen vuoden ajan opettanut, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen.

Nyt kirkko on sanonut sen jälleen kerran. Hyvä näin. Mutta jos kirkko jonakin päivänä muuttaa kantansa, Raamatun kanta ei kuitenkaan koskaan muutu.

 

uusitie.com/aiheet/paakirjoitukset