ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2018
EVANKELIUMI: Matt 20:25-28
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi:
Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. (Matt 20:25-28)
SAARNA
Valta ja vastuu historiassa
Valta ja vastuu kuuluvat aina yhteen. Ihmiskunnan historia tarjoaa kuitenkin hyvin erilaisia esimerkkejä näiden toteutumisesta. Kuljemme kuin vuoristorataa. Välillä meno on tasaisempaa, välillä elämme hyvinvoinnin noususuhdannetta, kunnes äkisti edessä onkin jyrkkä alamäki, taloudellinen romahdus, kriisejä, jopa sotia.
1900-luvun alussa Euroopassa vallitsi ajatus, että sodat ovat ohitse ja ihmisen hyvyys ja viisaus tuovat tuhatvuotisen paratiisin maan päälle. Tosin kävi. Vallan ottikin ihmiskunnan pahuus. Ensimmäinen maailmansota, 30-luvun lamavuodet, toinen maailmansota, monenlaiset kriisit ympäri maailmaa. 1900-luvulla on käyty enemmän sotia kuin koskaan aiemmin, yhteensä.
Jeesuksen sanat ovat kuin toisesta maailmasta. Tässä maailmassa, varsinkin näin yksilökeskeisyyden aikana ihanteena on, että jokainen tavoittelee ensi sijassa omaa onneaan. Nöyrä toisten palvelu on sille vieras ajatus.
Entä jos Jeesuksen sanat olisikin otettu vakavasti? Taloudellisen, poliittisen, sotilaallisen valtataistelun sijasta olisikin vilpittömästi palveltu toisia ja asetettu toisen etu edelle tai ainakin oman edun rinnalle. 1900-luku olisi ollut kovin toisenlainen.
Jeesuksen sanat ovat tänäänkin voimassa. Jumala tarjoaa vaihtoehtoa. Palvelussa on kysymys kunnioituksesta ja rakkaudesta.
Kahden maailman keskellä
Elämme kahden todellisuuden keskellä. Toisaalta ihmiskunta elää luonnollisten taipumustensa mukaisesti, usein itsekkäästi. Toisaalta läsnä on Jumalan valtakunta, joka kutsuu ja haastaa meitä vilpittömään, puhtaaseen, pyyteettömään rakkauteen.
Näiden kahden todellisuuden keskellä elää myös Suomen kansa. Se sai kasvaa ja vahvistua ensin Ruotsin, sitten Venäjän vallan alla. Näissä vuosisadoissa oli paljon hyvääkin. Pieni lapsi tarvitsee turvallisen kehdon. Mutta kun aika kypsyy ja lapsi kasvaa, on aika astua aikuisuuteen ja vastuuseen. Kehtoon ei voi jäädä.
Israel ja sen johtajat
Saman koki Israelin kansa. Se varttui Egyptissä, mutta sitten sen tuli itsenäistyä ja ottaa vastaan se tehtävä ja vastuu, jonka kansojen Herra oli sille tarkoittanut.
Kansat tarvitsevat vilpittömiä, palvelevia johtajia. Israelille sellaisia olivat Mooses, Joosua, Daavid, Salomo ja myöhemmin esimerkiksi Nehemia, joka johti Jerusalemin jälleenrakentamista pakkosiirtolaisuuden jälkeen. He toimivat pitkälti kuten Jeesus opetti.
Suomi-neito
Viime vuonna Suomi-neito täytti juhlalliset 100 vuotta ja tänään 101 vuotta. Etenkin viime vuoden aikana saimme palautella mieliimme itsenäistymisemme alkuvaiheita.
On hyvä muistaa, kuinka sekasortoinen maailma oli tuolloin. Vuonna 1914 alkoi maailmansota, jonka myötä Venäjän keisarikunta luhistui helmikuussa 1917. Vallankumous alkoi lokakuussa samaisena vuonna. Suomessa oli siihen aikaan 100 000 venäläistä sotilasta, oli suurtyöttömyyttä, syvää lamaa, ruoka alkoi loppua, poliittinen vastakkainasettelu oli kärjistymässä sisällissodaksi.
On valtava ihme, että tuon kaiken keskellä Suomi kykeni itsenäistymään. Tarvittiin johtajia, joilla oli näky paremmasta. Sellainen johtaja oli esimerkiksi Ukko-Pekka Svinhufvud, joka toimi itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana. Kaiken sekasorron keskellä Suomen eduskunta vahvisti itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6. päivänä, vuonna 1917.
Siitä alkoi vaikeat kasvunvuodet kohti sitä hyvinvointia ja vakautta, jota me olemme saaneet nauttia viimeiset vuosikymmenet. Kansamme isät ja äidit ovat näinä vuosikymmeninä rakentaneet ja puolustaneet maatamme tavalla, josta saamme olla kiitollisia. Jumalan valtakunta, Jumalan hyvä käsi on ollut kansamme yllä. Jeesuksen sanat vilpittömästä, uhrautuvasta palvelusta ovat tulleet todeksi.
Mutta Suomen rakentaminen on yhä kesken. On jopa otettu taka-askeleita. Hyvinvointia puretaan, koska väestörakenteemme on hyvin vinoutunut. Koko maailmamme on muuttumassa hyvin epävakaaksi. Haasteita on monenlaisia. Miten voimme ratkaista ongelmat?
Nehemian esimerkki
Haluan tässä kertoa jotain siitä, miten aiemmin mainitsemani Nehemia jälleenrakensi Jerusalemia, vuoden 450 eKr. paikkeilla pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Voimmeko oppia mitään vanhoista juutalaisista kirjoituksista kahden ja puolen vuosituhannen takaa?
Moni ajattelee, että ei varmasti.
Nehemia toimi Persian hovissa ja nautti ylellisestä elämästä. Hän oli kasvanut pakkosiirtolaisuudessa eikä ollut koskaan käynyt Jerusalemissa. Silti hän oli syvästi juutalainen, Jumalaan uskova ja isänmaallinen. Kaipuu päästä kotimaahan oli suuri. Meillekin kotimaamme on rakas. Se tulee pintaan varsinkin silloin, jos olemme
pitempään poissa Suomesta.
Sitä kaipuuta ja kaihoa kuvaa osuvasti Sakari Topeliuksen tuttu Sylvian joululaulu. Siinä sanotaan: Sen vertaista toista en mistään mä saa, on armain ja kallein mu’ll ain Suomenmaa!
Kauniilla laululla on surullinen tausta. Sitä lauloi mustapääkerttu, joka oli suljettu häkkiin. Sen silmät oli puhkaistu. Se lauloi kaipuutaan päästä vapauteen. Samaa kaipuuta koki pakkosiirtolaisuudessa oleva Nehemia. Kenties mekin koemme toisinaan jotain samaa oman elämämme vaikeuksien keskellä.
Mitä opimme Nehemiasta ja palvelevasta rakkaudesta?
Nehemia seurasi aikaansa herkällä sydämellä. Kun hän kuuli uutisia Jerusalemin rappiosta, hän itki ja paastosi useita päiviä. Nehemia rakasti kansaansa ja armasta kotimaataan. Onko meillä syvä sydämen rakkaus lähimmäisiä, kotiseutuamme ja kotimaatamme kohtaan? Ilman rakkautta ei tapahdu mitään hyvää ja rakentavaa. Kaikki alkaa rakkaudesta.
Nehemia rukoili Herraa. Hän rehellisesti tunnusti kaikki epäkohdat, kaikki synnit. Hän ymmärsi ihmisen mahdottomuuden ja turvautui häneen, joka yksin on rakkauden ja elämän lähde. Suomi nousee vain polvistumalla Luojan eteen. Vain Jumala voi siunata hankkeemme.
Sydämen huolen ja rukouksen kautta Nehemialle kiteytyi näky siitä, mitä piti tehdä.
Tuo näky, visio oli niin polttava, että se ei jättänyt rauhaan. Onko meillä kirkas, polttava näky siitä, miten kotimaatamme on rakennettava? Onko sinulla näky siitä, mikä on sinun tehtäväsi omassa elämänpiirissäsi?
Nehemia ymmärsi oikean hetken tulleen. Ukko-Pekkakin tarttui rohkeasti oikeaan hetkeen ja Suomi itsenäistyi. Jumala avaa meille monia mahdollisuuksia. Kun hetki tulee, niihin on tartuttava rohkeasti. Arkielämän rakkauden teoille joka päivä on oikea hetki.
Nehemia oli realisti. Hän pyysi kuninkaalta käskykirjeen, joka avasi kaikki ovet. Hän varustautui huolella ja otti huomioon myös uhat. Meille kristityille Herramme on antanut universaalin käskykirjeen. Se on lähetyskäsky. Meillä on Jumalan antama missio rakentaa tätä maailmaa ja elämää – kuten Jeesus opasti, julistaen ja palvellen rakkauden teoin.
Nehemia lähti vaikealle matkalle, 2000 km jalkaisin. Edessä oli Jerusalemin rauniokaupunki ja olosuhteisiinsa alistunut, turtunut kansa. Hän lähti mukavuuksien keskeltä todelliselle epämukavuusalueelle, uhrauksia säästelemättä. Entä me? Täytämmekö oman elämämme kaikilla mahdollisilla mukavuuksilla ja sitten ihmettelemme, kuinka elämä tuntuu niin tyhjältä? Entä jos laitammekin itsemme likoon, lähimmäistemme, isänmaamme puolesta? Juuri palveleva rakkaus tuo syvää mielekkyyttä, tarkoitusta elämään. Sitä ei voi ostaa rahalla.
Jerusalemissa Nehemia teki tarkan diagnoosin tilanteesta ja olosuhteista. Minkälaisen diagnoosin Jumala tekee sinusta ja minusta, Suomen kansasta? Mitä hyvää ja mitä pahaa hän näkee? Miksi kansamme ei enää kunnioita Jumalaa? Miksi kristillisiä arvoja suorastaan pilkataan, vaikka juuri niiden hengessä maamme hyvinvointi on rakennettu?
Nehemia oli innostava johtaja. Hän jakoi näkynsä Jerusalemin asukkaille. Lamaannus vaihtui innostukseen, jota ei oltu koettu vuosikymmeniin.
Hän oli myös taitava organisaattori. Jokainen Jerusalemin asukas kutsuttiin rakennustöihin. Paikalle ei tilattu virolaista rakennusporukkaa. Kaikki tehtiin itse, omin käsin, rinta rinnan. Jokainen rakensi kaupunkia ja sen turvamuuria oman kotinsa kohdalla. Mitä tapahtui?
Hankkeesta tuli yhteinen, meidän juttu. Siihen sitouduttiin. Se oli meidän kaupunki, meidän maamme. Ja se, mikä itse rakennettiin, siitä haluttiin pitää myös huolta. Ja vielä enemmän. Rakennustöihin osallistui hyvin erilaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, köyhiä ja rikkaita, vahvoja ja vähemmän vahvoja. Rinta rinnan rakentaessa sydämet sulivat yhteen. Jotain samaa koettiin talvi- ja jatkosodan vuosina. Sydämet sulivat.
Todellinen elämä ei ole ulkonaisissa puitteissa vaan siinä, mitä tapahtuu meidän sydämissä ja keskinäisissä suhteissamme. Siksi hyvin arkinen, maallinen hanke voikin olla samalla syvästi hengellinen ja rakkauden henkeä luova. Maallinen ja hengellinen yhdistyy, kun rakennamme yhdessä Jumalan kanssa.
Tätä sydänten sulamisen ihmettä kuvaa syvästi se, että rakennushankkeen keskellä tapahtui merkittävä velkojen anteeksiantaminen ja tasajako. Jerusalemin köyhät olivat velkaantuneet niin pahasti, että edessä oli jopa omien lasten myyminen orjiksi. Kun Nehemia kuuli tästä, hän nuhteli rikkaita. Hän itsekin oli antanut näille köyhille lainaa. Mutta nyt hän päätti antaa velat anteeksi ja kehotti Jerusalemin rikkaita tekemään samoin. Samanlaista esimerkkiä on monessa asiassa tarjonnut meidän presidenttimmekin.
Velat annettiin anteeksi. Valtava taakka kirposi ihmisten harteilta. Syntyi syvä, horjumaton yhteys kaupungin asukkaiden välille. Rakkaus tekee ihmeitä.
Projekti oli valtava. Monenlaisia uusia uhkia vyöryi esille. Käytiin propaganda- ja mediasotaa Nehemiaa ja Jumalan kansaa vastaan. Uhattiin sodalla. Tehtiin salajuonia. Oli monenlaista uskonnollistakin eksytystä. Tätä samaa koemme Suomessakin. Kristittyjä, jotka puolustavat elämää, ristiinnaulitaan julkisuudessa. Paha haluaa tuhota kansamme syntymättömät lapset, rikkoa kristillisen avioliiton. Vieläpä se tahtoo saada laillisen oikeuden eutanasiaan. Ja auta armias, jos joku uskaltaa pihahtaakin sitä vastaan.
Nehemia käänsi kaikki haasteet mahdollisuuksiksi. Hän oli päättäväinen ja pysyi Herrassa ja Sanassa. Hän rukoili ja pyysi viisautta Jumalalta. Onko meillä nöyryyttä rukoilla apua ja viisautta Jumalalta? Onko kertynyt kokemusta siitä, kun olemme yrittäneet itse, omalla viisaudella ratkaista ongelmia ja olemmekin kietoutuneet siihen entistä pahemmin? Ja kun sitten olemme rukoilleet, asia on alkanut purkautua ja sille on löytynyt järkevä, sovinnollinen ratkaisu.
Nehemia onnistui, koska hän rukoili, turvautui Jumalaan. Raamatun selkeä, yksinkertainen, mustavalkoinen viesti meille on tämä:
- Ihminen, kansakunta, ihmiskunta ilman Jumalaa tuhoutuu omaan itsekkyyteensä. Sitä me koemme ja näemme saastumisen, jatkuvien kriisien ja sotien keskellä.
- Ihminen, kansakunta, ihmiskunta, joka turvautuu Jumalaan, pelastuu. Synnin, kuoleman ja pahan valta kirpoaa. Jeesuksen tuoma rakkaus tuo hyvyyden ja elämän vallankumouksen.
Entä me? Entä Jumala?
Haluammeko me olla mukana tässä, turvautua Jumalaan, elää Jeesuksen rakkaudessa ja kulkea Nehemian askeleissa itsemme, lähimmäistemme, kotiseutumme ja isänmaamme parhaaksi?
Itse emme siihen kuitenkaan pysty. Olemme sidottuja itsekkyyden ja kuoleman voimiin. Olemme kuin Sylvian joululaulun mustapääkerttu – suljettuina häkkeihimme, sokeina, todellista elämää ja vapautta kaipaavia, hiljaa sydämissämme vaikeroivia.
Jumala näkee ahdistuksemme. Hän tekee aloitteen, koska hän rakastaa meitä, sinua ja minua. Hän tulee adventin ja joulun sanoman mukaisesti keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on Kirkkauden Herra, Luojamme, Kaikkivaltiaamme. Mitä evankeliumitekstimme sanoikaan?
Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.
Seimen lapsi kasvoi aikuiseksi, kantoi täyden vastuun meistä jokaisesta, koko ihmiskunnasta. Jeesus Kristus kulki karun ristintien, antoi henkensä sinun ja minun syntiemme puolesta, ja nousi riemullisesti ylös kuolleista voittajana.
Tänäänkin hän tarjoaa tätä suunnatonta mahdollisuutta sinulle ja Suomen kansalle – täydellistä armoa, rakkautta, hyvyyttä, voimaa, visiota, tarkoitusta, tehtäviä, resursseja, palvelevaa rakkauden asennetta ja iankaikkisen elämän.
Mikä on sinun vastauksesi hyvä kuulija? Mikä on sinun vastauksesi Suomen kansa?
Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on.
Aamen.