WYCLIFFE RAAMATUNKÄÄNTÄJÄT
Syntyhistoria
Wycliffe Bible Translators syntyi 1930-luvun puolivälissä Amerikassa. Sen perustajana oli Cameron Townsend. Järjestö sai nimensä englantilaisen uskonpuhdistajan John Wycliffen mukaan. Hän käänsi ensimmäisen englanninkielisen version Raamatusta 1300-luvulla. Pääjärjestön ohella toimii Summer Institute of Linguistics (Kielitieteellinen Kesäinstituutti).
Nykyään järjestöllä on 6500 työntekijää noin 100 maassa. Se toimii Wycliffe Global Alliance katto-organisaation alla. Suomessa järjestön toiminta alkoi vuonna 1972. Sen nimenä on Wycliffe Raamatunkääntäjät. Suomesta sen työntekijöitä on maailmalla noin 60.
Luonne
Järjestö tekee laaja-alaisesti yhteistyötä kirkkokuntien ja kristillisten suuntausten kanssa. Sillä on vahva visio kääntää Raamattua kullekin paikalliskielelle.
Nykyään maailmassa tunnetaan noin 6900 eri kieltä. Vuoden 2015 lokakuussa käännöstyö oli edennyt seuraavasti:
- koko Raamattu / 554 kieltä
- Uusi testamentti / 1333
- yksi tai useampi raamatunosa / 1045
- työn alla on 2267 kieltä
Wycliffe on ollut mukana koko Raamatun tai Uuden testamentin käännöstyössä lähes 900 kielen osalta. Käännöstyö on mielenkiintoinen, monimuotoinen, pitkä ja vaativa prosessi. Tutustu siihen nettisivuilla!
Nettisivut
Wycliffe Raamatunkääntäjät toiminnasta voit lukea parhaiten wycliffe.fi nettisivuilla.
GIDEONIT
Syntyhistoria
Järjestö syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1899. Sen perustivat kristityt kauppamatkustajat. Tavoitteena on, että jokaisessa hotellihuoneessa, majapaikassa, kouluissa, sairaaloissa, vankiloissa, varuskunnissa ja pelastusalan työpaikoilla on esillä Raamattu tai Uusi testamentti. Kattojärjestönä toimii The Gideons International ja sen alaisuudessa noin 190 maakohtaista järjestöä. Suomen Gideonit perustettiin vuonna 1946.
Raamattuja ja Uusia testamentteja on tähän mennessä jaettu 1600 miljoonaa yli 90 eri kielellä. Järjestön nimi tulee Gideon-nimisestä tuomarista ja sotapäälliköstä.
Luonne
Liike on luonteeltaan herätyskristillinen ja toimii yhteistyössä protestanttisten ja evankelikaalisten kirkkokuntien ja suuntausten kanssa. Sen jäseniksi voi liittyä yli 21-vuotiaat kristityt liikemiehet ja ammatinharjoittajat, myös eläkkeellä olevat. Työ saa tukea seurakunnilta, järjestöiltä ja yksittäisiltä ihmisiltä.
Nettisivut
Gideonien toiminnasta voit lukea parhaiten gideons.org nettisivuilla ja valitsemalla kohdemaaksi Suomi.