Relativismi on itsensä kumoava mahdottomuus

IHMISEN SURKEIN ITSEPETOS: RELATIVISMI

 

Mahdoton tehtävä

Annan sinulle tehtävän: Ota paperi ja kynä. Piirrä pyöreä nelikulmio.

Miten onnistuit? Tosiasiassa on mahdotonta piirtää pyöreä nelikulmio. Sellaista ei ole olemassa. Mutta huomaa kuitenkin, että on mahdollista sanoa sanallisesti ”pyöreä nelikulmio”. Voimme sanoa ja keksiä sanaleikkejä, joilla ei todellisuudessa mitään vastinetta. Voimme sanoa mahdottomuuksia.

Relativismi on juuri tällainen puhdas sanaleikki kuten ”pyöreä nelikulmio” – sillä ei ole vastinetta todellisuudessa. Sen perusidea on itsessään mahdoton ja itsensä kumoava kuten pyöreä kumoaa kulmikkuuden ja kulmikkuus kumoaa pyöreyden.

 

Relativisti sanoo:

”Ei ole mitään ehdotonta, perimmäistä totuutta, joka määrittäisi elämän tarkoituksen ja lähteen, taikka oikean ja väärän. Koska ei ole perimmäistä totuutta, kaikki totuus on suhteellista.”

 

Relativismissa on äärimmäisen vakavia ongelmia ja ristiriitoja:

  1. Relativismi on sisäisesti ristiriitainen, looginen mahdottomuus: kuten ”pyöreä neliö”. Ei ole mitään totuutta, mutta samalla relativismi vaatii itselleen ehdottoman totuuden aseman. Ei ole totuutta, mutta minä olen totuus, kun väitän, ettei ole totuutta…
  2. Relativismi kaatuu omaan kritiikkiinsä: Koska ei ole totuutta, relativismikaan ei ole totuus!
  3. Relativismi on vastoin ihmisen arkiajattelua ja arkielämää – maailma ja elämä on täynnä totuuksia ja faktoja, joiden mukaan pitää elää.
  4. Relativismi on vastoin tiedettä, joka etsii ja löytää totuuksia ja lainalaisuuksia, joita hyödynnetään ja sovelletaan elämään. Jos ei ole mitään totuutta, kaikki romahtaa.
  5. Relativismi on vastoin uskontojen ytimiä, perusteita ja identiteettiä, jotka relativismi kumoaa: mikään niistä ei voi olla totuus tai edes totuuden likiarvo; kaikki uskonnot ja katsomukset ovat yhtäläisiä, suhteellisia näkökulmia. Käytännössä relativismi tasapäistää kaikki uskonnot. Silti esimerkiksi kristinusko ja islam ovat äärimmäisen vastakkaisia: kristinusko ilmoittaa Jumalan, jolla on Poika; islam ytimessään julistaa ehdottomalla tavalla, että jumalalla ei ole poikaa eikä hän ole koskaan synnyttänyt. Ilmoitususkonnot julistavat persoonallista Jumalaa ja itämaiset uskonnot persoonatonta jumaluutta. Relativismi kumoaa ne kaikki. Mutta tosiasiassa on mahdottomuus, että Jumala/jumaluus on persoona ja persoonaton yhtä aikaa. On mahdottomuus, että kristinusko ja islam ovat yksi ja sama.

 

Johtopäätös

Relativismi on tyhjä itsepetos, looginen mahdottomuus kuten pyöreä neliö. Se on pikkunäppärä keino paeta valheeseen ja torjua Jumala, joka on totuus. Ihminen on sidottu todelliseen maailmaan, jossa vallitsee todelliset lainalaisuudet ja faktat. Ihminen elää arjessa monien totuuksien varassa ja etsii lisää faktoja tieteen keinoin. Kuitenkaan ihminen ei halua kohdata perimmäistä totuutta, joka selittäisi kaiken ja asettaisi tärkeimmät asiat oikeaan viitekehykseen. Kieltäessään ja torjuessaan perimmäisen totuuden, ihmisen käsitys totuudesta vääristyy, koska hän ei tahdo hyväksyä totuutta. Totuuden kieltämisen jälkeen jäljelle jää vain epätotuuksia ja pienempiä, hyvin mekaanisia totuuksia.

Totuuden torjuminen kertoo ihmisen pahuudesta, itsekkyydestä ja mielettömyydestä. Ihmisen ongelma on aina ollut nimenomaan moraalinen. Kieltäessään perimmäisen totuuden eli Jumalan ihminen kieltää totuuden omasta itsestään. Kuitenkin oman elämämme vaikeudet ja loppumaton huonojen uutisten tulva maailmalta todistaa ihmisen pahuudesta, itsekkyydestä ja mielettömyydestä.

 

Kristinuskon totuuskäsitys

Kristinusko julistaa ehdotonta totuutta. Totuus on sille olemassaolon ehto. Ilman totuutta kristinuskolla tai millään ei ole arvoa ja kestävyyttä. Raamattu ei ole satukirja vaan se vakuuttaa todellisuuden ja totuuden olemassaolosta, joka lepää perimmäisen Todellisuuden ja Totuuden (Jumalan) varassa.

Kristinuskon julistama totuus- ja todellisuuskäsitys vastaa hyvin syvästi ihmisen arkielämän kokemusta ja tieteen havaintoja. On totuus, totuuksia ja faktoja, joiden varaan elämä ja maailma rakentuvat.

Elämä ja maailmankaikkeus sisältävät käsittämättömän paljon informaatiota, joka ohjaa elämän ja olemassaolon rakentumista ja toimintaa. Ne ovat todiste perimmäisen Totuuden, persoonallisen Jumalan olemassaolosta. Sattuma ei luo elämää vaan mittaamattoman viisas ja voimallinen Jumala.

Kristillinen usko haastaa ja rohkaisee ihmistä etsimään totuutta ja kohtaamaan sen. Luonnostaan syntiinlangennut, turmeltunut ihminen pakenee elämän suuria totuuksia. Todellisuudessa hän ei välttämättä edes pysty eikä halua kohdata totuutta varsinkaan omasta itsestään. Perimmäinen totuus ihmisyydestä on hämärtynyt senkin tähden, että kaikki ihmiset ovat syntisiä. Olemme syntyneet syntisinä, me elämme syntisinä koko elämämme ja kuolemme syntisinä. Kaikki ovat samanlaisia ja siksi usein näyttää siltä, että tämä on ”normaalia”. Juuri tällaisia meidän pitääkin olla. Mutta samanaikaisesti koemme syvää kipua ja kärsimystä ja ymmärrämme, että ihmiskunta on vakavasti sairas. Vasta Jumala armon ja rakkauden sylissä ihminen voi oppia tuntemaan totuuden. Vasta tässä rakkaudessa hän voi ja uskaltaa kohdata totuuden omasta pahuudestaan, koska samalla ihminen tietää saavansa anteeksi.

Juuri tätä varten Jeesus Kristus tuli maailmaan. Hän ilmoitti Jumalan, totuuden synnistä ja ihmisen syntisyydestä, sekä totuuden Jumalan ihmeellisestä armahtavasta ja uudistavasta rakkaudesta. Jeesus sanoi: Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi! (Joh 8:32). Tilanteessa juutalaiset vastustivat Jeesusta ankarasti ja väittivät olevansa pyhiä ja hurskaita Jumalan (Aabrahamin) lapsia. Jeesus kuitenkin osoitti, että he olivat syntisiä ja että he vihasivat Jumalan totuutta, koska halusivat tappaa profeetat ja Jumalan Pojan. Tämä ilmensi juuri sitä ihmisen syvää tarvetta verhoutua valheeseen ja kieltää oma pahuutensa, mikä merkitsi totuuden kieltämistä. Puhuessaan totuudesta Jeesus rinnasti itsensä tähän perimmäiseen ja suureen Totuuteen. Totuus eli Jeesus tekee ihmiset vapaiksi – vapaiksi synnin tuhoavasta ja vääristävästä vaikutuksesta, vapaiksi tuntemaan totuuden, rakastamaan ja elämään. Kiista totuudesta on syvästi moraalinen taistelu. Syntinen ihminen voi kyllä selitellä itsensä irti totuudesta, mutta silloin hän kadottaa totuuden ja iankaikkisen elämän. Relativismi on yksi sellainen, tosin mieletön yritys.