Palmusunnuntai

PALMUSUNNUNTAI

 

Kunnian kuninkaan alennustie

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin.

Palmusunnuntain nimi viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijasta käytetty pajunoksia.

Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.

 

PALMUSUNNUNTAIN TEKSTEJÄ

 

Ps. 118: 25

Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.
Herran huoneesta teidät siunataan.
Herra on Jumala!
Hän antoi valonsa meille.
Käykää kulkueena lehvät käsissä,
ulottakaa piirinne alttarin sarviin.
Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!

Sak. 9: 9-10

Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
ja hevoset Jerusalemista,
sotajouset hän lyö rikki.
Hän julistaa kansoille rauhaa,
hänen valtansa ulottuu merestä mereen,
Eufratista maan ääriin asti.

 

Evankeliumi: Joh. 12: 12-24

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!

Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.

    Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.

    Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”

    Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.

    Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Lue myös Joh 12:1-8

 

AJATUKSIA

Pääsiäinen oli suuri juhla, jota varten lukemattomat pyhiinvaeltajat saapuivat Jerusalemiin. Heitä virtasi kaupunkiin maan jokaiselta kolkasta. Jeesus oli saapunut Jerusalemin liepeille jo perjantaina Betaniaan. Siellä hän vietti sapattilauantain Lasaruksen kodissa. Sunnuntaina hän lähti Jerusalemiin ja Öljymäen lähellä hän pyysi opetuslapsiaan noutamaan hänelle aasintamman varsan.

Jeesus oli jo saanut useita tappouhkauksia ja hän tiesi, että nyt uskonnolliset johtajat aikoivat laittaa päätöksensä käytäntöön. Silti Jeesus ratsasti julkisesti kaupunkiin. Vaikka hän oli kuningasten Kuningas ja herrojen Herra, hän ratsasti nöyrästi aasilla. Tällä hän täytti Sakarjan profetian (9:9) ja tarjosi vielä viimeistä kädenojennusta Israelin kansalle.

Jeesuksen maine oli levinnyt jo Jerusalemiin. Hän oli aikansa kuumin puheenaihe. Monet tulivat hurraamaan hänelle: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

Hoosianna on alun perin rukous: Herra auta, Herra pelasta! Se on muotoutunut myös ylistykseksi ja kunnianosoitukseksi. Se oli myös tervehdys, joka lausuttiin jokaiselle pyhiinvaeltajalle. Jeesuksen kohdalla tämä sai niin suuret mittasuhteet, että ”koko kaupunki joutui kuohuksiin” (Matt 21:10).

Jeesusta kutsuttiin myös Daavidin pojaksi, millä tarkoitettiin Messiasta (Matt 21:9). Tämä merkitsi välitöntä uhkaa uskonnollisille johtajille heidän oman asemansa suhteen ja suhteessa roomalaisiin miehittäjiin, joiden kanssa haluttiin pitää hyvät välit mukavan elämän turvaamiseksi.

Palmusunnuntai kuvastaa myös meidän ihmisten pintapuolisuutta ja häilyväisyyttä. Jeesus puhui kylväjävertauksessa niistä ihmisistä, jotka iloiten ottavat vastaan Jumalan Sanan, mutta jotka yhtä nopeasti luopuvat, kun tulee pieniäkin haasteita. Moni on ilolla toivottamassa suloista seimenlasta tervetulleeksi jouluna ja palmusunnuntaina heiluttamassa palmunoksia nöyrälle Jeesukselle.

Tähän pintapuolisuuteen liittyy myös se, että joulun ja pääsiäisen ajan syvin sanoma korvataan joulupukilla, tontuilla, käsittämättömällä kaupallisella hössötyksellä, pääsiäistipuilla, noidilla jne. Ne eivät nouse lasten mielikuvituksesta vaan aikuisten kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta elää Jumalan yhteydessä ja noudattaa kristillisiä elämäntapoja.

Varsinkin näin koronakriisin keskellä paljastuu suomalaisten perinpohjainen luopumus. Kukaan ei puhu julkisesti Jumalasta. Kukaan ei ole heiluttamassa palmunlehviä Jeesukselle. Kukaan ei huuda Hoosiannaa. Ei edes kirkon monet piispat ja papit. Koronakriisiä hoidetaan pelkästään inhimillisesti. Mitään Jumalaa ei ole edes olemassa.

Koronavirus kuitenkin näyttäytyy entistä haastavammalta. Se on oireeton uusien tutkimusten valossa vähintään yli puolella. Monella on se on varsin lievä, mutta joillekin kohtalokas. Näin ollen virus on tosiasiassa levinnyt hyvin laajasti. Todetut tartuntatapaukset ovat vain murto-osa todellisuudesta.

Sama pätee kuolleisiinkin. Monissa maissa kuten Italiassa ja Espanjassa monet koronan sairastuttamista kuolee kotonaan. Kuolleita on todennäköisesti kolminkertainen määrä. Kiinassa kenties paljon enemmän. Vielä on sekin, että virus aktivoituu joillakin uudelleen, vaikka olisikin jo päässyt oireista. Lisäksi ”parantunut” voi tartuttaa virusta vielä 2-3 viikon ajan oireiden häviämisestä.

Kyseessä on siis mahdoton tauti. Kaiken lisäksi viruksesta parantunut saanee immuniteettisuojan, joka kestää vain vuoden tai pari. Sama pätee tuleviin rokotteisiin. Ihmiskunta, Suomen hallitus ja viranomaiset eivät pysty nujertamaan tätä sairautta. Lisäksi se saattaa muuntua vielä tappavammaksi. Jo nyt sen tarttuvuus on todella suuri.

Sen sijaan, että hallitus ja kansamme turvautuisi Jumalaan, se mieluummin ajaa yhteiskuntamme täydelliseen perikatoon. Sellainen on luopunut ihminen. Hän hukkuu jumalattomuuteensa.

Kuitenkin kansa taputtaa hallitukselle, joka toimii näennäisen jämäkästi… tajuamatta sitä, että meitä viedään yhä syvempään ja pahempaan katastrofiin. Marssijärjestys pitäisi olla koronakriisissä ja koko elämässä tämä: Ensin Jumala ja sitten hänen johdattamana inhimilliset toimet. Silloin niissä on siunaus, ja hintalappu on paljon pienempi. Nyt maamme ajetaan vuosien kriisiin – koska hallitus ja kansa kieltäytyy turvautumasta Jumalaan.

Vain Jumala voi lopettaa pandemian. Yhdellä sanalla. Kertakaikkisesti. Täydellisesti. Lopullisesti.

Tutkijat eivät vielä ymmärrä täysin sitäkään, miksi jotkut virukset häviävät jonkin ajan kuluttua. Jumala on siis sanonut armollisia mahtisanoja ennenkin. Hän on valmis sanomaan sen nytkin.

Mutta hän odottaa. Eikö koko maailmassa olisi edes muutamaa, jotka sanoisivat vilpittömin, iloisin, nöyrin sydämin Jeesukselle: Hoosianna, Daavidin Poika. Tule meille Pelastajaksi, Vapahtajaksi ja Herraksi!

Herra, vain sinä voit parantaa meidät kuten paransit Israelin kansan myrkkykäärmeiden puremalta autiomaassa, kun Mooses teki vaskikäärmeen ja korotti sen korkealle ja kansa katsoi uskossa siihen. Herra, tänään sinun ristisi on korotettu korkealle ihmiskunnan ylle. Kuka vain uskossa turvautuu sinuun, pelastuu.

Herra, näin sinä varjelit kansaasi Egyptin viimeisessä vitsauksessakin. Kun kansa totteli Sanaasi ja turvautui Sinuun, teurasti viattoman karitsan syntiuhriksi ja siveli kotinsa (sydämensä) ovenpielet verellä, se varjeltui kuolemanenkeliltä ja pääsi vapauteen synnin ja saatanan orjuudesta. Näin on tänäänkin.

Niin Suomen kansa: Hallitus ja mitkään karanteenirajoitukset eivät sinua pelasta. Virus voi tulla uudelleen, jos emme turvaudu Herraan. Jumala on pannut eteemme elämän ja kuoleman. Seuraavat keinot ovat todennäköisesti vielä ankarampia.

Näin Jumala toimii armossaan. Hän siunaa lahjoillaan. Kun kansa paatuu, astumme keppilinjalle. Kuritus kovenee kerta kerran jälkeen. Mutta kaikki se on pysäyttävää rakkautta. Kun astumme viimeisen rajan ylitse, ei ole enää muuta kuin lopullinen tuomio. Sitä kohden käymme, mutta vielä ehdimme kääntyä.

Tällainen puhu Jumalasta on raivostuttavaa. Siksi Israelin uskonnollis-poliittinen johto halusi tappaa Jeesuksen. Hänet piti raivata kokonaan pois. Niin Jeesukselle on tehty aikamme Suomessakin.

Mutta Herra nousee haudastaan ja tulee kirkkaudessaan kansojen tuomariksi. Vielä nyt hän tulee keskellemme nöyränä Vapahtajana, joka haluaa pelastaa meidät ja koota meidät siipiensä suojaan kuin lintuemo. Vielä nyt on armonaika ja koronaviruskin on Jumalan pysäyttävää armoa, jotta varjeltuisimme pahimmalta: ikuiselta tuholta. Vain Jumalassa on elämä ja autuus.

Polvistukaamme Herran eteen ja toivottakaamme ainoa todellinen Pelastaja tervetulleeksi sydämiimme, koteihimme ja yhteiskuntaamme.

Herra Jeesus! Tule meidän sydäntemme syvimpiin sopukoihin asti.
Tule koko elämämme hyväksi Vapahtajaksi ja Herraksi!

Tästä on kysymys Palmusunnuntaissa ja koko pääsiäisviikon tapahtumissa. Tänään, koronakriisin keskellä.

 

PALMUSUNNUNTAIN RUKOUS

Jeesus Kristus, Herramme.

Riemuhuudot ympäröivät sinut,
kun ratsastit Jerusalemiin.

Pian huudot vaihtuivat ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse” huudoiksi.
Sinut haluttiin vaientaa ja nimesi hävittää ja häpäistä ikiajoiksi.

Sinä olit matkalla kohti pilkkaa ja häpeää etkä väistänyt ristiä.
Rakkaudessasi sinä annoit elämäsi toisten puolesta,
jotta saisimme anteeksi, parantuisimme ja pelastuisimme.

Herätä meidät kuolemasta elämään koronakriisin keskellä.
Herätä jokainen meistä jumalattomuudesta ja itsekkyydestä aitoon rakkauteen.

Pyydämme ja rukoilemme: tule meidän, kansamme ja päättäjiemme sydämiin!
Hoosianna! Herra, pelasta, auta ja armahda!

Herra, vahvista meitä kantamaan omaa kärsimystämme,
auta huomaamaan toisten tuska, kun kohtaamme sen.

Anna meille herkät korvat, näkevät silmät ja välittävä sydän.
Anna meille viisautta toimia oikein.

Opeta meitä luottamaan siihen, että kärsimyksessäkin sinä olet lähellä.
Anna meille ylösnousemuksen valoisa toivo, kun olemme joutuneet ahdinkoon ja umpikujaan.

Jeesus Kristus, armahda,
sinä joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa
elät ikuisesti. Aamen.