OMANTUNNON PUHETTA
.
”Hei, juteltaisiinko vähän asiasta,
joka on tällä hetkellä ajankohtaista
vai liikeneekö sinulta aikaa
kiireiltäsi pysähtyä sen vertaa?
Juoksetko eteenpäin kuin päätön kana
osaamatta edes ajatella matkasi suuntaa?”
.
Ohittamisella on helppoa väistää tilanne,
vedota kiireeseen ja poistua muualle.
Kohtaaminen voi tuntua kiusalliselta
ja turhalta ajan hukkaamiselta.
Mitä tässä nyt alkaa jaaritella,
ei yhtään huvita tuon kanssa puhella.
.
Aina se jauhaa niitä samoja juttuja,
mistä lie saakin siihen voimavaroja.
Parempi on katsoa vain kelloa,
keksiä tekosyitä ja muualle vilkuilla.
”Palataan asiaan joskus myöhemmin
ja jutellaan, kun on aikaa paremmin.”
.
Paras alkaa sitten nostaa kytkintä
ja häipyä hyvän sään aikana.
Jälkeenpäin tuntui kyllä omituiselta,
ihan kuin sisältä kuuluisi puhetta.
Omatuntohan se siellä kolkutteli
ja syyllisyydentunteen esille kaiveli.
.
Sieltä tuli sitten esille kaikenlaista,
omaa elämää koskevaa suoraa puhetta.
”Sinulla ei ollut aikaa tuolle ihmiselle,
jätit hänet kuin nallin kalliolle.
Kuljit kuin pappi tai leviitta ohitse,
et ollut kuin laupias samarialainen hänelle.
.
Samalla kun jätit hänet yksikseen,
torjuit myös hänessä olevan Kristuksen.”
”Enhän minä nyt sellaista käsittänyt,
että olisin jotenkin Vapahtajan hylännyt,
vaikka sanoohan sana sen selvästi,
vaan en sitä nähnyt silloin sokeudessani.”
.
Omatunto jatkoi vielä puhettaan,
se alkoi puuttua aivan joka asiaan.
Se alkoi vaivata mieltäni enemmän,
totta oli joka sana, sen kyllä myönnän.
Muistin tarkkaan joka tilanteen,
näin sen kuin videolla, joka tuotiin eteen.
.
Olin jo unohtanut monet niistä,
mutta kolkuttelu muistutti pienistäkin rikkeistä.
En ollut ajatellut joutuvani vastaamaan
teoistani ja laiminlyönneistäni milloinkaan.
Silloin havahduin: totta tosiaan
on Jumala, joka tietää kaiken tarkkaan.
.
Elämäni oli ollut itseeni keskittymistä,
Jumalalle ei ollut tilaa sydämessä.
Mutta nyt aloin todella huolestua.
Millä tavoin voisin tilinteossa edessään puolustautua?
Tosiasiat puhuisivat puolestaan,
olin joutunut oman käytökseni ansaan.
.
Koetin keksiä pakotietä ansastani,
että olisin päässyt irti loukostani.
Omatunto jatkoi vielä puhettaan,
yhä enemmän jouduin syvemmälle vaan.
En tiennyt, miten nyt selviäisin,
olin umpikujassa, sen hyvin käsitin.
.
”Oi Jumala”, silloin hädässäni voihkaisin,
”tunnustan Sinulle kaiken vääryyden,
en jaksa näiden kuormieni kanssa,
auta, armahda ja päästä irti syyllisyydestä.
Sinä tunnet minut ja tiedät kaiken,
vedä minut Jeesuksen Kristuksen yhteyteen.”
.
Silloin sain kokea täyden vapautuksen,
tajusin äkkiä, että Jeesuksen veri teki sen.
Olin tullut syntisenä ja syyllisenä eteensä,
mutta nyt olin sovitettu Jumalan silmissä.
Jeesuksen ylösnousemuksen kautta olen vanhurskautettu
ja armostaan iankaikkisesti pelastettu.
.
Maija Vekara