VÄÄRIÄ ASENTEITA JA TAPOJA EVANKELIOINNISSA

 

Kaste on pelastusautomaatti

Vääristyneessä kristillisyydessä voidaan ajatella, että ”kerran kastettu, aina pelastettu”. Koska lähes kaikki suomalaiset on kastettu, heitä ei tule evankelioida. Kaste on peruuttamaton ja aina voimassa oleva Jumalan lapseksi ottaminen – riippumatta siitä, hyväksyykö ihminen tosiasiassa Jumalaa elämäänsä lainkaan.

Tämä on tietysti vastoin Raamattua. Vaikka Jumala antaa kasteessa kaikki pelastuksen lahjat, usko merkitsee tuon lahjan hyväksymistä ja käyttöön ottamista. Ilman uskoa, ilman Jumalan armon ja rakkauden hyväksymistä, ihminen ei pelastu, vaikka olisi tuhat kertaa kastettu. Kirkon omien tutkimusten mukaan noin 20 % sen jäsenistä uskoo Jumalaan Raamatun opettamalla tavalla. Karkeasti tästä voidaan päätellä, että 80 % ei usko. Sen tähden heitä tulee evankelioida ja rohkaista henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa, kasteenkin tähden.

 

Evankeliointi ei kuulu rivikristitylle

Evankeliointi on pappien ja kirkon työntekijöiden hommaa. Siitähän niille palkkakin maksetaan. Raamatun mukaan evankeliointi kuuluu jokaiselle uskovalle. Se on itsestään selvyys. Ihminen, joka on saanut lahjaksi iankaikkisen elämän sen kaikkine siunauksineen, haluaa kertoa siitä toisillekin. Se on parasta ja tärkeintä, mitä ihminen voi kokea ja kohdata. Jokaisella on juuri oma kristillinen todistuksensa kerrottavana.

 

Ihmisen on tultava uskoon samalla tavalla kuin minä

Kun ihminen tulee uskoon, se on kokemus, jonka soisi jokaiselle. Aluksi nuoren uskovan ajatus voi olla, että uskoon tulemisen pitäisi olla kaikilla samanlainen. Ajan myötä hän kasvaa huomaamaan, että jokaisen ihmisen elämänpolku on ainutlaatuinen. Tilanteita ja tapoja, joissa ihminen voi kohdata Jumalan, on lukemattomia. Yksi on ollut Jumalan lapsi koko ikänsä, toinen on tullut äkillisesti uskoon, kolmannella se on pitkä, vuosien tai vuosikymmenten prosessi. Yksi tulee uskoon kotona, toinen seurakunnassa, kolmas metsässä, neljäs matkoilla jne. Yksi rukoilee hiljaa yksinäisyydessä, toinen saa apua ystävältä, kolmas on evankeliointitilaisuudessa, neljäs ei edes voi sanoa hetkeä, jolloin on tullut uskoon. Edellä mainittu samanlaisuuden vaatimus voi jopa estää ihmistä tulemasta sillä kertaa uskoon tai hidastaa hänen prosessiaan. On tärkeää, että kukin saa jättäytyä Jumalan käsiin juuri omakohtaisella, omaan persoonaan istuvalla tavalla. Silloin usko on syvällisempää ja kestävämpää.

 

Uskon merkiksi on tehtävä jotain

Jotta toisen uskon voisi hyväksyä, häneltä saatetaan vaatia jotakin ulkonaista toimintaa. Evankeliointikokouksessa vaatimuksena voi olla käden nostaminen, seisomaan nouseminen tai eteen tuleminen. Häneltä saatetaan edellyttää tiettyä, sanatarkkaa pelastusrukousta. Hänen pitäisi alkaa puhua kielillä. Hänen pitäisi antaa yhteystietonsa ja tulla seurakuntaan ja kenties ns. uskovien kasteelle. Parhaimmillaan kaikki tämä saattaa tukea sydämessä syntynyttä uskoa, mutta ulkonaisena vaatimuksena ne saattavatkin pelästyttää ihmisen ja tukahduttaa orastavaa uskoa. Käytännössä siis – vaikka jotain ulkonaista reaktiota toivottaisiinkin, tulisi samalla korostaa vapaaehtoisuutta ja antaa ihmiselle tilaa niin, että hänen uskonsa saa tulla näkyviin ajan myötä.

 

Ihmisen on tultava uskoon heti

Innokas evankeliumin julistaja voi vaatia välitöntä uskonratkaisua, mikä yleensä ei ole viisasta. Uskoon tuleminen on prosessi, jossa ihminen hiljalleen kypsyy hyväksymään Jumalan armon ja rakkauden omalle kohdalleen. Vaatiminen tai painostus rikkoo tämän prosessin. Ihminen tulee uskoon vasta kun hän on prosessissa riittävän pitkällä.

Innokas julistaja on sinällään vilpitön, mutta on niitäkin, joille ihmisten uskoon tulo on vain yksi sulka lisää omaan hattuun. Sillä saatetaan korostaa omaa hengellisyyttä, mainetta ja arvoa. Tällöin motiivina ei ole rakkaus. Ihmisistä tulee vain välineitä. Kun minä rukoilin tai evankelioin, tuli niin ja niin monta ihmistä uskoon! Ilo ei olekaan ihmisen pelastumisessa vaan omassa suorituksessa. Usein tällä asenteella toimivat julistajat laittavat tarinoihinsa vielä hyvän miehen lisää eli he liioittelevat eli valehtelevat.

 

Tuputtaminen ja häiriköinti

Evankeliointi on taitolaji, jossa asiaa tulee pitää esillä, mutta ei väkisin tuputtaen. Niinpä moni traktaatin tyrkyttäjä saattaakin olla evankeliumin esteenä. Ei-uskoville tulee usein mielikuva, että uskovan pitää olla kadulla jakamassa traktaatteja ja kertomassa Jeesuksesta joka käänteessä. Sama pätee suhteessa läheisiimme ja tuttuihimme. On hyvä kertoa heille Jeesuksesta, mutta samalla pitää aistia, paljonko ihmiset ovat valmiina ottamaan vastaan. Kun yhtä ihmistä on jo selkeästi evankelioitu, oma osuus on tehty. Eri asia on tietysti, jos toinen haluaa keskustella useaan otteeseen ja saada vastauksia pohdintoihinsa.

Etenkin katutyössä pitää olla viisas. Kahvi- ja mehupiste, jossa voi rauhassa rupatella, on varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin traktaattien tarjoaminen ohikulkijoille. Kyllä keskiverto suomalainen on evankeliumin kuullut jo monta monituista kertaa. Hyvä nyrkkisääntö lienee: evankelioinnin tulee olla aktiivista, mutta ei aggressiivista. Yliaktiiviset ja aggressiiviset toimijat ovat usein myös ylpeitä. He ajattelevat, että kaikkien uskovien pitäisi olla kadulla ”ihmisten kimpussa”. Ja koska toiset eivät ole, he ovatkin penseitä ja huonoja kristittyjä. Jumalalla on kuitenkin tuhansia muita tapoja kohdata ihmisiä, onneksi!

 

Ylhäältä käsin

Vaikka Jumala on ylhäinen Herra ja kuningasten Kuningas, hän tuli ihmiseksi ja lähestyi meitä nöyrästi meidän tasoltamme. Hän ei vaatinut kuninkaallista palvelua ja palvontaa vaan hän oli ristiinnaulittu Vapahtaja. Samalla tavalla meidänkin tulisi toimia. Mikäli olemme ylpeitä ja lähestymme ”syntisiä” ihmisiä ylhäältä päin, he torjuvat evankeliumin. Me olemme yhtä lailla syntisiä ja meistä kaikista on maksettu yhtä suuri hinta Golgatan ristillä.

 

Oman itsemme korostaminen

Evankeliumi on sanoma Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on täydellinen ja me olemme syntisiä. Varsinkin vääristyneessä pyhitysajattelussa kuvitellaan, että ihmisestä tulee sangen hyvä, kun hän tulee uskoon. Täydellisyys on jo melkein saavutettu. Olemme muuttuneet rakastaviksi ja pyhiksi. Sen sijaan, että julistaisimme Kristusta, kehummekin itseämme: tule sinäkin sellaiseksi kuin minä olen! Katso, kuinka me olemme täynnä rakkautta ja pyhyyttä! Mutta vastoin tätä: uskovina olemme armahdettuja syntisiä – olemme vanhurskautettuja ja syntisiä, molempia yhtä aikaa. Siksi itsensä kehuminen on valheellista ja kovin läpinäkyvää. Sellainen evankeliointi särähtää heti korvaan. Valhe ei vakuuta totuuden evankeliumista. Onkin syytä tuoda esille omaa vajavuutta ja syntisyyttä ja kertoa, että tällaistakin reppanaa Jumala rakastaa. Tällaistakin Herra armahtaa ja uudistaa. Silloin löytyy yhteinen sävel ja kosketuspinta.

 

Vastoin suomalaista kulttuuria

Toisinaan seurakunnat tai järjestöt kutsuvat Suomeen voimakkaita julistajia Afrikasta, Amerikasta tai muualta. Joku saattaa jo olla kuuluisa; joku saattaa olla vasta pyrkimässä kuuluisuuteen. Usein heidän tyylinsä on kovin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Syynä on heidän erilainen kansanluonteensa, kulttuurinsa ja joskus myös vääristynyt kristillisyys. Pyhän Hengen määrä mitataan desibeleissä, mahtipontisella lavakarismalla, suurilla lupauksilla ja ihmisten kaatumisella. Tällaisessa toiminnassa on tietysti energiaa ja vauhtia, mutta välttämättä se ei sittenkään tehoa tavallisiin suomalaisiin. Reaktiot voivat olla hyvin kielteisiä. Parhaiten evankeliumi tarttuu suomalaiselta suomalaiselle, suomalaiselle sopivalla tavalla.

 

Kaanaankielellä

Raamatun ja hengellisten liikkeiden käyttämiä uskonnollisia kielikuvia ja sanontoja on kutsuttu ”kaanaankieleksi” Kaanaan eli Israelin maan mukaisesti. Sitä ymmärtävät vain ”kaanaalaiset” eli uskovat. Kristillisyydestä ja Raamatusta vieraantuneet suomalaiset eivät aina osaa sitä. Rippikoulussa olen kysellyt nuorilta aivan tavallisimpia uskonnollisia sanoja ja sanontoja, mutta he eivät ole osanneet selittää niistä oikeastaan yhtäkään. Siksi on äärimmäisen tärkeää puhua niin, että tavallinen suomalainen ymmärtää Jumalan armon ja rakkauden merkityksen. Uskoon tulon myötä, ajan kanssa he kyllä oppivat tuon kaanaankielenkin… Jeesuskin puhui kansalle kielikuvilla ja vertauksilla, jotka nousivat heidän tutusta arkielämästä. Samalla nuo kuvaukset valottivat hengellistä todellisuutta syvällisellä tavalla. Siinä on malli meillekin!

 

Kokemuksellisuus ilman Raamattua

Kaikki hengelliset kokemukset tulee tutkia ja arvioida Raamatun valossa. Pyhä Henki herättää ihmisessä aina halun tutustua ja sitoutua pyhään Sanaan. Raamatusta irrallinen hengellisyys ei ole Jumalasta. Se voi olla ihmisestä itsestään tai sitten pimeyden voimista. Niinpä juuri henkisyys kaikissa sen muodoissa onkin yhteyttä pimeyteen, sielunviholliseen. Moni sekoittaa henkisyyden ja hengellisyyden. Henkisyydessä Raamattu joko hylätään tai sitten siihen vedotaan vain hyvin pinnallisesti puhumalla Jumalasta, enkeleistä, hengestä ja jopa Jeesuksesta. Tarkempi keskustelu paljastaa nopeasti, että näillä käsitteillä onkin aivan toinen merkityssisältö, joka usein nousee itämaisesta uskonnollisuudesta.

Henkisyys saattaa tunkeutua kristittyjen pariin voimakkaan ylikarismaattisuuden muodossa. Siinä vedotaan hyvinkin vahvasti Raamattuun, mutta kuitenkin sitä vääristäen. Pyhä Henki on suuri voima, joka alistaa ihmisen ja saa hänet toimimaan kummallisesti ja epäinhimillisesti. Pyhää Henkeä voidaan myös ohjailla ja manipuloida, kun osataan oikeat eleet ja sanat. Kristus on suuri, voimallinen, pyhä Herra – ei armahtava, ristiinnaulittu Vapahtaja. Karismaattiset julistajat ovat apostoleita, profeettoja ja Jumalan kenraaleja, joita kaikkien tulee ihailla. Ihmiset ovat vain välineitä voimakkaiden julistajien korostamiseksi ja rahoittamiseksi. Tällaisessa toiminnassa usein todella vaikuttaakin yliluonnollinen henki, joka kaataa ja tärisyttää ihmisiä ja joka saa aikaan kaikkea edellä kuvattua ilmapiiriä. Ongelma on vain siinä, että se ei ole Jumalan Henki vaan saatanallinen henki. Se on susi lammasten vaatteissa. Se on saatana, joka verhoaa itsensä valon enkeliksi. Aito Jumalan Henki kunnioittaa ihmistä. Lue ja katso, miten Jeesus toimi, kun hän oli täynnä Pyhää Henkeä. Lue myös näiltä nettisivuilta kohdasta ”Kristillinen palvelu ja armolahjat” / ”Kristillisen palvelun periaatteet” opetukset Jeesus kristillisen palvelun mallina sekä Kristillisen palvelun voima, Henki ja Sana. Niissä käsitellään juuri näitä ilmiöitä ja tervettä kristillisyyttä.

 

Loppuhuomioita: virheitä voi välttää, niistä voi oppia mutta kaikki tekevät virheitä

Virheiden pelko lamauttaa helposti. Edellä kerrotut varoituksen sanat eivät ole mitään vaikeaa, korkeakirkollista teologiaa vaan hyvin käytännöllistä ja järkeenkäypää kristillisyyttä. Kun niitä pohtii ja sisäistää, pahimmat virheet on helppo välttää. Lisäksi – kaikki tekevät virheitä, joka päivä. Armo kuuluu meillekin ja virheistä voi jopa oppia. Lähde rohkeasti liikkeelle. Jumala on täydellinen, mutta me olemme epätäydellisiä. Ja juuri epätäydellisinä saamme kertoa hänestä, joka on täydellinen!