UUNO TURHAPURON AVIOKRIISI

 

Meitä suomalaisia sykähdyttävä tragikoominen antisankari on tietysti Uuno Turhapuro. Hän on työtä ja vastuuta vieroksuva hunsvotti, jonka vartaloa liikuttaa ainoastaan ruoka, naiset, kaverit, raha ja olut.

Uunon elämää on leimannut jatkuva aviokriisi. Hän halusi rikkaisiin naimisiin vuorineuvos Tuuran tyttären kanssa. Tulevan perinnön prosentit Uuno jo lupasi kahdelle parhaalle kaverilleen. Uunoa ei ole haitannut, vaikka kainaloon on toisinaan käpertynyt aivan vieraskin nainen. Vaimosta Uuno on ollut valmis eroamaan heti, jos on ollut parempia bisneksiä kiikarissa.

 

Osoittaako samankaltaista aviokriisiä ja asennetta luterilainen kirkkomme? Onko kaikki perinteiset, Raamatusta nousevat avioliittoa korostavat arvot on heitetty vanhanaikaisina romukoppaan? Onko heittäydytty elämään tunteiden ja himojen vallassa? Vielä sekään ei riitä: synnille luvataan valheellisesti Jumalan siunaus. Mistähän Jumalasta lienee kysymys? Ei ainakaan Raamatun ilmoittamasta Jumalasta, joka siunaa luomistyönsä mutta torjuu synnin.

Vaikka valtaosa kirkosta vielä ajattelee, että kristillinen avioliitto on vain miehen ja naisen välinen, on homosuhteiden puolesta saanut jo rukoilla monen vuoden ajan. Samanaikaisesti kirkon viesti kristillisestä avioliitosta on hyvin kirjava. Annetaan ymmärtää, että kirkko on nyt vain jälkijunassa, mutta ajan kanssa se kyllä modernisoituu. Osa piispoista, papeista ja seurakunnista käytännössä suosittelee homoparien kirkollista vihkimistä.

Jumalan luoma avioliittoinstituutio avautuu jo Raamatun ensisivuilla. Jumala loi miehen ja naisen ja siunasi heidän liittonsa. Heistä Jumala teki perheen ja yhteiskunnan perusyksikön. Vasta syntiinlankeemus rikkoi ja vääristi Jumalan hienon luomistyön. Ihmisen moraalitaju murentui ja hänen identiteettinsä, mm. seksuaali-identiteetti vääristyivät. Tätä Jumala ei koskaan siunannut. Päinvastoin: Jumala julistaa Sanansa voimalla synnin synniksi ja rohkaisee elämään alkuperäisen luomistyönsä mukaisesti uudistavan evankeliumin voimassa.

Tämän Jumalan työn kirkkomme, Kristuksen morsian on hylkäämässä. Se on vaihtamassa turvallisen paikkansa taivaallisen Sulhasensa kainalossa synnin, maailman ja sielunvihollisen kainaloon. Liberaalin valtamedian suosiossa onkin mukava paistatella. Tässä kainalossa ja suosiossa käy kuitenkin huonosti. Huomaamatta lupaukset ihanasta, vapaasta elämästä haihtuvat katteettomina yön pimeyteen ja tukahduttava puserrus vie elämänilon ja lopulta hengenkin.

Näin käy toteen Jeesuksen varoitus siitä, kuinka suola menettää suolaisuutensa ja valo vaihtuu pimeydeksi. Jumalan armon, rakkauden ja tahdon julistajasta tuleekin eksynyt eksyttäjä. Päätön, turhapuromainen kohellus vain pahenee.

Nyt kysytäänkin uskollisilta selkärankaa, rohkeutta ja sitkeyttä. Nyt nähdään, kuka on kenenkin puolella. Nyt siivilöidään jyvät akanoista. Jokaisen tulee seistä lujina omalla vartiopaikallaan.

 

Antisankari Turhapurolla oli tapana selviytyä kaiken kohelluksensa päätteeksi kuin koira veräjästä.

Jumalan armo on ihmeellistä. Luopuneella on lupa palata Jumalan armon ja tahdon alle. Synti tulee tunnustaa synniksi. Vasta silloin kelpaa todellinen armo Kristuksessa Jeesuksessa. Nythän on niin, että synti julistetaan rakkaudeksi ja Kristuksen sovitustyöstä tehdään synnin siunausautomaatti. Tämä ei ole kristillistä uskoa eikä elämää vaan niiden vastakohta.

Vaikka Turhapuro selvisi pälkähästä joutumatta vastuuseen, Jumalasta luopunut nimikristillinen kirkko ei selviä ilman aitoa parannuksen tekoa. Mitä syvemmälle se hukuttautuu pimeyteen, sitä raskaammin se joutuu kärsimään synnin seurauksista.

Todellinen Kristuksen kirkko ei seuraakaan muodollisia kirkkokuntarajoja. Kristuksen kirkko ei ole eikä koskaan ole ollut yhtä kuin luterilainen, katolinen tai ortodoksinen kirkko. Ne ovat vain ulkonaisia, yhteiskunnassa olevia organisaatioita, joilla toki on kristillinen ulkoasu. Todellinen Kristuksen seurakunta on siellä, missä oikein julistetaan Jumalan Sanaa ja pidetään huolta ihmisistä armovälineiden kautta. Todellisia Kristuksen seurakunnan eläviä, aitoja jäseniä ovat ne, jotka on kastettu ja uskovat Raamatun Jeesukseen, evankeliumiin ja rakkauteen.

Tämän todellisuuden näkee viime kädessä ja syvimmin yksin Jumala. Kuitenkin mekin näemme tästä jotain sen perusteella, mitä ihmiset puhuvat ja tekevät. Sydämet paljastuvat nopeasti. Monethan suorastaan ylpeilevät jumalattomuudellaan, vaikka kantavatkin kristillisiä tunnuksia. Tämä on hyvin raamatullista. Jo Israelin kansa vainosi aitoja profeettoja ja suosivat vääriä profeettoja. Samalla tavalla itse Herra Jeesus Kristus ja monet alkuseurakunnan pyhät joutuivat uskonnollisen johdon vainoamiksi ja surmaamiksi. Sama meno on jatkunut ajoittain ja yhä uudelleen kristikunnan historiassa aina meidän aikaamme saakka. Ilmestyskirjassa puhutaan toisesta pedosta, joka näytti Karitsalta (Kristukselta) mutta puhui kuin lohikäärme (saatana).

Tällainen ulkonaisesti mahtava, korea, eksynyt luopiokirkko on sisäiseltä todellisuudeltaan kuin Uuno Turhapuro. Se on risainen, pinnallinen, elämän tarkoituksen kadottanut, hekuman perässä juokseva tyhjäntoimittaja.

Samalla on todettava ja muistettava, että luterilaisessa kirkossamme on monia uskollisia työntekijöitä, vastuunkantajia ja osallistujia, jotka elävät todeksi raamatullista uskoa ja jotka tekevät erittäin hyvää kristillistä työtä. Valtaosa heistä onkin herätysliikkeiden jäseniä. Jos he jäisivät pois, kirkot ja seurakunnat olisivat lopullisesti tyhjiä. On rohkaistava heitä, jotka elävät Jumalan rakkaudessa ja pyhyydessä.

 

Vaikka maailmassa vääryys voittaisi, voimme lohduttautua sillä, että lopullinen voitto on aina Jumalalla. Synti saa palkkansa. Jumalan edessä me kaikki olemme syntisiä. Siksi meille on tarjolla mitä ihmeellisin armosuoja Kristuksen ristin juurella. Sinne saamme tulla sellaisina kuin olemme – syntisinä, heteroina, homoina, valehtelijoina, varkaina, pettäjinä, tappajina. Siellä asiamme käsitellään perinpohjin, tuomio langetetaan, Kristus kärsii ja sovittaa ja lahjoittaa meille armon, uudistuksen ja pyhyyden. Kristuksen armon varassa voimme pitää kiinni Jumalan pyhästä Sanasta ja ojentautua sen mukaisesti. Kristillinen avioliitto ei murennu vähääkään, sillä Jumala itse pitää huolen luomistyöstään. Tavoitteemme ei ole tuomita ei-kristittyjä vaan kutsua heidät pelastavan, aitoa rakkautta täynnä olevan Kristuksen luokse.

 

Tästä kipeästä aihepiiristä – kirkon luopumuksesta etenkin avioliitto ja seksuaalikysymyksissä – on tällä sivustolla useampia kirjoituksia. Katso päävalikon otsikon Kristityn elämä alta kohta Kristillinen avioliitto ja sen kriisi. Lue myös Kuukauden kirjoittajavieras-palstaa.