USKON JA TIEDON VÄLINEN SUHDE

 

Usko vai uskomus?

Tavallisessa arkiajattelussa ja arkikielessä uskomista pidetään tiedon vastakohtana. Usko on sokeaa uskoa sellaiseen, mikä ei ole totta tai mitä ei voi varmistaa todeksi. Usko on itsepetosta. Samoin tieteen piirissä voidaan jokin asia leimata uskomukseksi, epätodeksi. Tällainen määrittely tarkoittaisi, että usko ja uskomus ovat yksi ja sama asia.

Tässä opetuksessa haluan tehdä eron ”uskon” ja ”uskomuksen” välillä. On totta, että maailmassa on paljon uskomuksia, jotka eivät perustu totuuteen vaan ovat epäpäteviä, epätosia, harhaa, valhetta. Uskominen joulupukkiin on tästä hyvä esimerkki. Uskomus tarkoittaa tässä esityksessä jotain valheellista, epätotta ja epätodellista.

Uskolla tarkoitan luottamusta, jonka kohteena on jokin todellinen, tosi asia tai kohde. Uskomus ja tieto ovat toistensa vastakohtia, mutta usko ja tieto eivät välttämättä ole vastakohtia vaan voivat täydentää toisiaan ja rakentua toistensa varaan.

 

Kaikki tieto lepää lopulta uskon varassa

Ihminen ja hänen järkensä on äärimmäisen pieni osa koko mittaamatonta maailmankaikkeutta. Tieteen piirissä on päädytty käsitykseen, että maailmankaikkeuden olemuksesta vain 4 % on näkyvää ainetta, 21 % on pimeää ainetta ja loput 75 % on täysin tuntematonta ”pimeää energiaa”. Mitä äärimmäisen pieni ihminen voi lopulta tietää mittaamattomasta maailmankaikkeudesta? Eihän hän vielä edes tunne solun dna:n toimintaa tarkasti. Mitä ylipäätään ihminen voi tietää ja miten luotettavasti hän voi tietää? Määrääkö ihmisen järki ja käsityskyky maailmankaikkeuden synnyn, rakenteen ja toiminnot? Ei määrää. Maailmankaikkeus oli, on ja tulee olemaan ihmisestä riippumatta. Ovatko ihmisen laatimat suuret teoriat lopulta vain uskomuksia, joita ei ole kyetty todistamaan oikeaksi.

Rajallisuutemme tekee täydellisen tietämisen, ymmärtämisen ja viisauden mahdottomaksi. On mahdotonta tietää aukottomasti kaikesta kaikki.  Yhdestäkään asiasta emme voi saavuttaa täydellistä tiedollista varmuutta. On tehtävä perusolettamuksia, joiden varassa kaikki muu lepää. Ne hyväksytään uskonvaraisesti, vailla täyttä tietoa. Kaikki inhimillinen tieto on vajavaista. Kaikki tieto lepää uskon varassa.

Eräs perusolettamus on se, että maailma ja ihminen persoonana ovat todellisia. Toinen perusolettamus on, että ihmisen aistit antavat riittävän luotettavaa tietoa ympäristöstäsi. Ihminen valitsee uskonvaraisesti sen, että maailma on totta eikä harhaa. Niinpä esimerkiksi itämaisessa ajattelussa väitetään, että kaikki onkin harhaa, mikä on erittäin ongelmallista ja johtaa syviin ristiriitoihin. – – – Charles Darwin on sanonut: ”Aina on olemassa kaamea epäily, mahtavatko ihmismielen vakaumukset olla lainkaan arvokkaita tai luotettavia – ihmisen ”mielihän” on kehittynyt alempien eläinten ”mielestä”. Kuka luottaisi apinan aivoituksiin? Miksi luottaisin ihmisen eli yliapinan aivoituksiin?” Niinpä käsityksemme todellisuudesta ja ihmisen kyvystä käsittää sitä lepäävät uskon varassa.

Arkielämässä joudumme jatkuvasti uskomaan lukemattomia asioita voidaksemme elää. Sinä uskot, että tuoli allasi kestää; jokaisella askeleella uskot, että maa ei sorru altasi; juodessasi vettä ja hengittäessäsi ilmaa uskot, että se on riittävän puhdasta – vaikka mitään näistä et voi tietää varmasti ja täydellisesti. Tällaisia esimerkkejä on loppumattomasti. Koko arkielämä on lopulta uskon varassa, ei täydellisen tietämisen.

Näin toteamme, että usko on arkielämän, tutkimisen, tietämisen ja ymmärtämisen perusedellytys. Kaikki tieto lepää uskon varassa ja on sen läpitunkemaa. Uskominen on luonnollista ja ehdottoman välttämätöntä.

 

On tärkeää tietää ja ymmärtää, että tiede on rajallista

Tiedettä ja sen tuloksia pidetään absoluuttisena totuutena. Tiede on kohotettu lähes yliluonnolliseen asemaan ja arvoon Jumalan tilalle. Helposti ja nopeasti väitetään, että jokin tietty asia on todistettu tieteellisesti. Vaikka tieteenharjoittajat tietävät tieteen rajallisuuden, hekin ovat taipuvaisia epäkriittisyyteen. Kun pohdimme, mitä tiede on ja miten se toimii, on huomioita ainakin seuraavat näkökulmat:

1. Tiede ei ole absoluuttinen totuus tai yliluonnollinen olento, joka sanoo kaikesta viimeisen sanan. Tiede on rajallisten ihmisten harjoittamaa rajallista tutkimusta ja rajallista ajattelua. Koska ihminen on äärimmäisen rajallinen ja erehtyvä, siksi tiedekin on sitä samaa.
2. Ei ole olemassa puhtaasti objektiivista, puolueetonta tiedettä. Tiede on aina subjektiivista, koska sitä harjoittavat subjektiiviset ihmiset. Jokainen ihminen, jokainen tieteenharjoittaja on omaksunut tietyt ennakkokäsitykset, uskomukset, arvot ja motiivit, jotka voimakkaasti vaikuttavat hänen harjoittamaansa tutkimukseen, sen menetelmiin, johtopäätöksiin ja tuloksiin. Esimerkiksi hyvin moni tutkija lähtökohtaisesti uskoo evoluutioon ja maailmaan ilman Jumalaa, vaikka näitä olettamuksia, uskomuksia ei ole todistettu oikeaksi. Monet tutkimukset yritetään väkisin kytkeä juuri evoluution rakenteisiin ja prosesseihin ja niiden aineistoja tulkintaan ”evoluutio-silmälasien” läpi.
3. Puhtaasti varmoihin, toistettaviin ja yksiselitteisiin empiirisiin kokeisiin pohjautuvaa tietoa on vain rajatusti, sillä tieteeseen mahtuu todella paljon spekulaatiota ja arvailua.
4. Tieteen piirissä on usein aivan vastakkaisia koulukuntia, joilla on hyvin erilaisia käsityksiä totuuksista. Niitä nousee ja katoaa kuin sieniä sateella.
5. Tietäminen rajautuu usein siihen, mistä jokin asia koostuu, mikä on sen rakenne ja miten se toimii. Sen sijaan on vaikeaa tai jopa mahdotonta saada tietoa siitä, miksi esimerkiksi luonnonlait ovat olemassa ja miksi ne ovat juuri sellaisia kuin ne ovat. On lopulta mahdotonta tietää, miten ja miksi maailmankaikkeus syntyi, koska ihmisellä ei ole oikeita välineitä palata juuri siihen aitoon maailman syntymisen hetkeen. Maailmankaikkeuden syntymisen tutkiminen jää puhtaaksi arvailuksi ja spekulaatioksi, jota ohjaa tutkijan ennakkokäsitys.

 

Tieteen suurin ongelma on virheellinen perusteoria

Tieteen suuri ongelma on se, että sen parissa vallitsee ennakkopäätös siitä, että maailma on suljettu maailmankaikkeus. Ei ole mitään sen ulkopuolista vaikuttajaa ja toimijaa. Kaikki vastaukset on pakko löytää siitä itsestään ja mahdollinen Jumalan tai muun sellaisen vaikutus on jo ennakkoon suljettu pois. Tämä on vastoin tieteen tarkoitusta, jonka päämääränä pitäisi olla kaikkien mahdollisten selitysmallien avoin tutkiminen ja arvioiminen, sekä niiden välinen keskustelu ja vertailu. Tieteessä pitäisi tutkia ennakkoluulottomasti koko todellisuutta.

Testi: Muodosta oma ”tiedeyhteisö”. Laita pöydälle älypuhelin. Tehtäväsi on nyt tutkia tuota kännykkää. Mikä ihme se on? Mikä on sen rakenne? Miten se toimii? Mikä sen tarkoitus on? Miten se on syntynyt? Tiedeyhteisönä sinun pitää kuitenkin yhtyä yleiseen ennakkokäsitykseen ja -päätökseen, jonka mukaan mikään älyllinen olento kuten ”ihminen” ei ole sitä tehnyt. Voit muodostaa ystäviesi kanssa erilaisia tutkimusryhmiä, jotka kukin antavat oman valistuneen arvauksensa siitä, mikä tuo kapistus on ja miten se syntynyt. Mutta huomaa: koska oikea vastaus on jo ennakkoon suljettu pois, jokaisen tutkimusryhmän pitää antaa lopulta väärä tulkinta ja selitys kännykän alkuperästä ja syntymisestä, kenties myös sen käyttötarkoituksesta. Lopulta nuo eri tutkimusryhmät keskustelevat keskenään. Jonkin ryhmän tulkinta nostetaan parhaimmaksi – joksikin aikaa, kunnes jokin muu (väärä) tulkinta tulee suositummaksi.

Juuri näin tiede (= ihminen) toimii, kun se pohtii elämän suuria kysymyksiä ja luo niitä koskevia teorioita! Se luo väärän, koko tiedettä johtavan perusselitysmallin, johon olemassa oleva tieto yritetään liittää, jopa väkisin!

Monet tieteen tulokset ovat hyvin ristiriitaisia. Esimerkiksi väitetään, että dinosaurukset elivät 60-200 miljoonaa vuotta sitten. Kuitenkin nykytekniikalla on pysytty eristämään dinosaurusten verestä dna:ta. Nämä tutkijat sanovat, että saatu veri/dna-näyte on korkeintaan, maksimissaan 50 000 vuotta vanha. Ero on valtava: jos muunnamme nämä vuodet metreiksi, ymmärrämme eron: 1000 vuotta on 1 metri > 50 000 vuotta on 50 metriä ja 100 miljoonaa vuotta on 100 km. Mitä ajattelet, onko sillä eroa, että kävelisit 50 metriä tai 100 kilometriä! Tosiasialta näyttää, että dinosaurukset ovatkin kenties vain noin 50 000 vuoden takaa, sillä dna ei säily miljoonia vuosia. Tulos kertoo siitä, että miljoonia vuosia tuottavissa ajanmääritysmenetelmissä on vikaa tai niitä käytetään väärin – jonkin ennalta laaditun aikalaskelman (evoluutioteorian) mukaisesti.

Tieteessä kuitenkin valitaan ja otetaan esille vain ne tulokset, jotka sopivat vallitsevaan perusteoriaan eli evoluutioteoriaan ja maailman itsestään syntymiseen tyhjästä alkuräjähdyksen kautta.

Vallitsevaa, sokeaa perusteoriaa kuvaa se, että lähes jokaisessa luonto-ohjelmassa kerrotaan, että kunkin eläin- tai kasvilajin ihmeelliset ominaisuudet ovat syntyneet vuosimiljoonien evoluutioprosessin myötä. Näin ”evoluutiouskomusta” opetetaan kaikille ihmisille jo pienestä pitäen päivästä ja ohjelmasta toiseen – kunnes lähes kaikki uskovat sen ehdottomana totuutena, jota ei saa kyseenalaistaa.

 

Älykkään suunnittelun malli on ylivertainen

Evoluutiouskomuksen vaihtoehtona on se, että persoonallinen, mittaamattoman viisas ja voimakas Jumala on luonut maailman, ihmiset, eläimet ja kasvit. Jumala on luonut kunkin eliön ja lajin, jolla on omat erityiskykynsä ja ominaisuutensa. Jumala on luonut kuhunkin eliöön ja lajiin rajatussa määrin kykyä joustaa ja mukautua muuttuvissa olosuhteissa. Tätä rajattua mukautumiskykyä kutsutaan mikroevoluutioksi. Perhonen voi muuttaa väriään, uusia eläinrotuja voi syntyä. Jumala ei siis luonut stabiilia, muuttumatonta eliöstöä vaan antoi niille osittaisen kyvyn muuntua. Juuri tästä on kysymys mm. jalostettaessa koirarotuja. Lopulta liiallinen jalostaminen tekee koirista sairaita ja elinkelvottomia. Jalostaminen ei koskaan tuota uusia eläinlajeja tai aivan uusia, ennennäkemättömiä (terveitä) olentoja, joilla on aivan uusia kykyjä.

On huomattava, että eliön ja lajin rajallinen mukautumiskyky ei todista varsinaista (makro)evoluutioteoriaa, jonka mukaan

• alkuliemestä kehittyy alkeellisia eliöitä
• eliöstä kehittyy kaloja
• kala siirtyy kuivalle maalle
• sille kasvaa jalat ja se saa kidusten tilalle keuhkot
• sille voikin kasvaa yllättäen siivet ja se lähtee lentoon
• matelijoista kasvaa nisäkkäitä
• näistä lopulta apinoita ja ihmisiä.

Todellisuudessa, mitä tapahtuu, kun eläin/kasvilaji tulee mukautumiskykynsä äärirajalle? Se ei enää sopeudu uusiin muutoksiin vaan se kuolee yksilönä ja lajina sukupuuttoon. Sopeutuminen on rajallista. Arkeologian mukaan eri eliölajien määrä oli runsaimmillaan hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämän jälkeen niiden määrä on laskenut dramaattisesti. Nykyäänkin kuolee vuosittain miljoonia eliölajeja sukupuuttoon. Uusia ei synny.

Todellisuudessa, tiede ei ole löytänyt yhtäkään mekanismia, joka oikeasti vakuuttaisi ja todistaisi (makro)evoluution mahdollisuudesta. Ne ovat pelkästään teorioita ja piirustuksia paperilla. Tietotekniikalla voidaan luoda hienoja, vaikuttavia kuvia ja prosesseja, jotka todellisessa elämässä ovat mahdottomia, vailla todisteita. Koulukirjoihin taiteilija on piirtänyt kehityskaarikuvia siitä, miten apinasta kehittyi apinaihmisiä ja näistä varhaisia ihmisiä ja lopulta nykyihminen. Ne ovat pelkästään piirroksia paperilla ilman todellisia, järjestelmällisiä todisteita. Väitetyt löydökset ovat kokoluokkaa yksi hammas, pääkallon osa tai yksittäinen luu. Ne on tulkittu puhtaasti evoluutioteorian mukaan – täysin mielivaltaisesti. Lisäksi näitä löydöksiä on äärimmäisen vähän. Minkälaisen ihmisen sinä piirtäisit yhden hampaan tai puolikkaan pääkallon ympärille? Millä perusteella? Mikä ohjaisi piirtämistäsi? Entä jos saisit mukavan summan rahaa tai arvostusta tiedepiireissä, kun piirtäisit jonkin toivotun kuvan?

Mittaamattoman monimutkaisen ja ihmeellisen maailman ja elämän syntymiseen, ylläpitoon ja toimintoihin tarvitaan mittaamattoman viisas ja voimakas Persoona, Jumala. Koko luomakunta on täynnä Luojansa kädenjälkiä. Ihminen itse on syvin todiste Jumalasta – onhan hänet luotu Jumalan kuvaksi.

 

Johtopäätöksenä tähän mennessä:

• tietämisemme on hyvin rajallista ja subjektiivista
• tietämisemme perustana on usko – tietämisen jokaisessa vaiheessa ja hetkessä
• vaikka ihminen on löytänyt yksittäistä, melko luotettavaa tietoa, suuret kysymykset ovat yhä auki, vailla varmoja, kestäviä vastauksia
• lopulta tiede = ihminen ei pysty selittämään, miksi maailma on olemassa, miten se on syntynyt, miten elämä on kehittynyt ja mikä on ihmisen tarkoitus sen keskellä, jos hän pitäytyy suljettuun maailmankatsomukseen ilman Jumalaa

 

Tiede parhaimmillaan ja pahimmillaan

Jumala loi maailman, jonka tutkimisen, valloittamisen ja hoitamisen hän antoi ihmisen tehtäväksi. Tieteen tehtävänä on toteuttaa tätä – ei omavoimaisesti vaan yhdessä maailman Luojan kanssa. Parhaimmillaan tiede, jonka parhaimmat tulokset perustavat luotettaviin testeihin ja kokeisiin, voi antaa meille luotettavaa tietoa maailmasta ja ihmisestä, sekä välineitä parantaa maailmaa.

Pahimmillaan tieteestä voi tulla ihmiskunnan kollektiivinen itsepetos, jonka suurimpana päämääränä on torjua Jumala pois maailmasta, jonka hän on luonut. Koska tiede on syntisten, itsekkäiden, turmeltuneiden ihmisen harjoittamaa toimintaa, on luonnollista, että tieteenkin avulla ja nimissä ihminen kapinoi Luojaansa vastaan kuten kaikessa muussakin toiminnassa ja omassa henkilökohtaisessa elämässä. Harjoittaessaan tiedettä ihminen ei muutu synnittömäksi, täysin objektiiviseksi, vilpittömäksi totuuden ja hyvyyden tavoittelijaksi, vaikka me kannamme tällaista illuusiota. Tiede on yhtä likainen, vajavainen ja turmeltunut kuin ihminen ja ihmiskunta.

Lisäksi, älykkyydessään ihminen voi rakentaa sellaisia mielikuvitus- ja käsitemaailmoja, jotka ovat ristiriidassa todellisen maailman ja sen realiteettien, sekä Jumalan todellisuuden kanssa, ja uppoutua ja lopulta hukkua niihin. Eikä edes käytännön elämässä ihmisen oppineisuus ja älykkyys pelasta häntä pahuudesta ja ahneudesta ja niiden seurauksista. Päinvastoin – uusi tieto ja sen sovellukset usein vain tehostavat ihmiskunnan itsetuhoa mm. saastumisen ja sotateknologian myötä.

Tieteestä huolimatta ja osin sen tähden pahuus, kärsimys ja kuolema ovat yhä ihmiselle voittamattomia voimia maailmassa ja ihmisen omassa kehossa, meissä itsessämme.

 

Uskon ja tietämisen perusta

Todellista viisautta on tuntea maailma ja sen Luoja, sekä elää niiden elämänlakien mukaisesti, jotka Luoja on säätänyt. Usko on kaiken tietämisen ja toiminnan perusta. Tärkeää on, että tuo usko rakentuu Jumalan todellisuudelle. Jumala ilmoitti itsensä nimellä ”Minä Olen”. Hän on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan olemassaolon ja elämän perusta. Vain Jumala voi valaista ihmisen rajoittuneen ja synnin turmeleman järjen. Tämän hän tekee Kristuksen, Pyhän Hengen ja Sanan kautta. Ilman Jumalaa ihmisen järki on sokea, avuton ja vääristävä.

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. (Matt 11:25-26)

Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. (1 Kor 1:20-21)

Raamatun ennustus viimeisten aikojen ihmisistä: Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. (2 Piet 3:5-7)

Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. (Joh 17:3) Tässä on ihmisen elämän ja sen kautta tieteenkin syvin tarkoitus ja päämäärä: tuntea Luojamme, joka on kaiken elämän lähde.

Niinpä (kristillinen) usko ei ole tiedon vastakohta vaan tietämisen mahdollistaja. Usko vapauttaa uskomuksista ja valheista. Usko nostaa ihmisen katsomaan maailmankaikkeutta Jumalan valtaistuimelta käsin.