LÄHETYSTYÖN TERVEISIÄ MONGOLIASTA

 

Mongolian lähetyshistoriaa

Varhaisimmat tiedot mongoleista on ajalta 200 eKr. Kiinan alueelta. Vuosisatojen ajan nykyisen Mongolian alueella asui monia heimoja kuten uiguureja, naimaaneja ja merkiittejä. Joitakin kristillisiä vaikutteita maahan saapui nestorilaisilta uskovilta.

Vasta vuonna 1206 jKr. kuuluisa Tsingis-kaani yhdisti em. heimot ja alkoi rakentaa voimakasta imperiumia, joka valtasi alueita Kiinasta, Keski-Aasiasta ja Venäjästä. Hän toi joitakin kristittyjä vankeja Unkarista ja lisäksi Tsingis-kaanin pojalla oli kristitty miniä. Mongolian imperiumi hajosi myöhemmin useisiin riiteleviin heimoihin. Eräs voimakas heimojohtaja kääntyi buddhalaiseksi, ja sen myötä buddhalaisuudesta tuli koko alueen uskonto vuonna 1586. Mongoliasta tuli Kiinan provinssi 1686. Se jakautui Ulko-Mongoliaan ja Sisä-Mongoliaan.

1800-luvulla Mongoliassa vaikutti skotlantilainen lähetyssaarnaaja, mutta yhtään mongolia ei kastettu. Työtä teki myös yksityinen norjalainen lähetti 1900-luvun alkupuolella.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kiinan ote Mongoliasta kirposi ja mongolit kukistivat sen joukot Neuvosto-Venäjän tuella. Mongolia itsenäistyi vuonna 1921 Mongolian kansantasavallaksi. Vuonna 1924 Mongoliasta tuli toinen kommunisti- ja ateistivaltio maailmassa. Neuvostoliiton ote oli vahva ja sillä oli sotilastukikohtia maassa. Mongolia oli erittäin suljettu ja esimerkiksi ulkomaalaisia toimittajia sai tulla ainoastaan yksi vuodessa, aina vuoteen 1989 saakka.

 

Mongolian avautuminen ja herätys

Kommunismin vaikutus oli voimakas monella tavalla. Esimerkiksi buddhalaisuuden harjoittaminen lähes kiellettiin. Neuvostoliitto veti joukkonsa Mongoliasta vuonna 1990. Tuossa vaiheessa ovi avautui kristilliselle lähetystyölle. Tiettävästi maassa oli alle 10 tunnettua kristittyä mongolia.

Norjalainen Luterilainen Lähetysliitto (NLM) aloitti kehitysyhteistyön Mongoliassa vuonna 1994. Tähän työyhteyteen tuli vuonna 1997 ensimmäiset suomalaiset lähetit Lähetysyhdistys Kylväjän kautta. Tuolloin pääkaupungissa Ulaanbaatarissa oli toiminnassa yksi pieni kotiryhmä, josta syntyi ensimmäinen luterilainen seurakunta. Ydinjoukkoon kuului noin 20 henkilöä. Kaupunkiin perustettiin myös raamattukoulu.

Evankeliumin julistaminen oli pioneerityötä, joka eteni hiljalleen, vaikka haasteita ja ongelmia oli paljon. Kylväjä aloitti itsenäisen työn vuonna 2001. Uusia seurakuntia perustettiin ja monia kehitysyhteistyöhankkeita aloitettiin. Niitä oli mm. tietokonekoulutus, avustus- ja diakoniatyö, ennaltaehkäisevä terveystyö, lyhytkurssitoiminta ja monet muut. Työ laajeni Venäjän Itä-Siperiaan burjatien pariin. Tähän työhön tuli mukaan Inkerin kirkko. Mongoliassa oli vuonna 2011 noin 60 000 kristittyä, kun väkiluku on 3 miljoonaa. Lähettien määrä on laskenut ja vastuu työstä on siirtynyt seurakunnille. Mongoliassa on lähes kaikkia kristillisiä suuntauksia ja niiden vanavedessä myös näennäiskristillisiä liikkeitä kuten jehovantodistajia ja mormoneja. Burjatiassa työ on edelleen varsin pienimuotoista ja odottaa läpimurtoaan.

 

Erään lähetin kuvausta elämästä Gobin autiomaan laidalla

Tuuli ulvoo
Täkäläisen sanonnan mukaan kevätsää muuttuu alati – tänään yhtä, huomenna toista! Ainakin vielä toukokuussa tuntuu sanonta pitävän paikkansa. Ehkä luonto on asian järjestänyt niin viisaudessaan. Kun tänne Gobin kuiville hiekoille tuprahtaa pikkuisen lunta ja on nollakeli, ja sitten yhtäkkiä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja saa ihmiset riisumaan takkinsa, niin luontokin alkaa herätä. Katukivien väliin ilmestyi toukokuussa hajanaista viherrystä, ja tänne kovalla työllä istutetut puut pääsivät kuin pääsivätkin hiirenkorvalle.

Vaikka ihminen on kaikkialla tottunut järjestämään elämänsä säiden mukaan, on minulle kuitenkin uutta se, miten täällä on täytynyt opetella elämään sen mukaan miten ja mistä tuuli puhaltaa. Sää voi olla lämmin ja aurinkoinen, mutta kun tuuli ulvoo nurkissa, ei ole ulkoilupäivä. Pientä roskaa lentää silloin ilmassa ja sitä menee helposti silmiin, korvista tuuli tuntuu menevän läpi. Sellaisena päivänä voi vaikka kirjoitella ystäväkirjettä.

Talkoot
Kevään kunniaksi seurakunnassa innostuttiin pitämään siementenkylvötalkoot. Kirkkorakennuksen eteen on joskus tehty penkit betonista. Niiden hiekkaan voi vaikka kylvää siementä. Lauantaina puolilta päivin olikin jo joltinenkin porukka kokoontunut kirkolle, ja jokainen löysi itselleen puuhaa. Miesten kanssa lapiomme hiekkaa pois ja tasoittelimme maata, yhdeltä laidalta puuttuva reunus saatiin aikaan täyttämään pieniä säkkejä hiekalla. Porukkamme sahasi myös muutaman vanhan kannon pois tieltä. Naiset rakentelivat hiekkasuojia ja kylvivät kukansiemeniä, ja myös lapioivat ahkerasti hiekkaa. Hiekkaa, vettä, siemeniä ja lantaa, siinä se salaisuus. Tämän jälkeen tarvitaankin melkein päivittäistä kastelua, kun seinusta antaa etelään päin, mikä on täällä normaali pääsisäänkäynnin suunta melkein kaikissa rakennuksissa.

Talkoissa juttua riittää ja seuravana päivänä ihmiset olivatkin niin rohkaistuneita panoksestani, että uskalsivat taas kysyä sitä yhtä asiaa, joka on monien toiveissa: milloin sinä alat opettaa meille englantia? En ole koskaan ollut kovin innostunut tästä kysymyksestä. Huomaan, että itsellä meinaa mongolin kielen opinnot mennä sekaisin, kun tulee englanti siihen mukaan. Olen myös nähnyt miten englanninkielisiksi muuttuneet lähetyksen toimistot ovat useissa järjestöissä aiheuttaneet sen, että lähetit eivät koskaan opi täkäläistä kieltä niin hyvin, että pystyisivät oikeasti toimimaan paikallisten kanssa heidän omalla kielellään. Luultavasti meidän täytyy joku kompromissi löytää tässä asiassa, rukoillaan tämänkin asian puolesta.

Kuntoilua ja painikilpailuja
Jonkunlaista kuntoa olen koittanut ylläpitää kävelemällä jurtta-alueilla ehkä tunnin lenkkejä. Siis sellaisina päivinä kun ei ihan mahdottomasti tuule. Toinen kuntoilumuoto löytyi kunnan urheilutalolta, jossa on pieni kuntosali. Päiväsaikaan siellä on enimmäkseen rauhallista, mutta joskus on ainakin poikien liikuntatuntien ryhmiä ollut tutustumassa ja onpa siellä joku työporukkakin osunut samaan aikaan. Iltaisin salilla on vilkasta ja silloin siellä käy vähän tavoitteellisemmin harjoittelevaa porukkaa.

Painijat kyselivät minua katsomaan kisojaan. Mandalgobi on läänin keskus ja täällä järjestettiin siis läänin painikisat. Maan tärkeimmät kisat ovat heinäkuun alkupuolella Ulaanbaatarissa, ja samalla katsastettiin mahdollisesti sinne lähteviä. Niinpä piipahtelin kisoissa päivän mittaan pariinkin kertaan. Sali oli kuuma, painijat hiestä märkiä ja yleisö tiukasti mukana arvioimassa parhaita otteita, joilla saatiin vastustaja nurin. Välillä oli huikeaa naurunremakkaa, kun joku onnistui mokaamaan, välillä taas meinasi selostajan pöytä lähteä painijoiden mukaan. Pihalla käytiin jälkipelejä siitä miten vastustaja olisi pitänyt saada ketoon. Painoluokkia on vain yksi, joten salilla ja kaduilla näkyi harvinaisen paljon isokokoisia nuoria miehiä, joiden kanssa ei mielellään ole eri mieltä asioista. Lajiin perehtymättömällekin perinteinen mongolipaini on eksoottista katsottavaa, siinä sekä kisaajien että tuomarien asut ovat perinteiset ja kotkatanssin joiku kaikaa ennen joka matsia.

Keskusteluja
Kuntosalilla on tullut puhetta myös uskonasioista:

• Tuletko nostamaan tangon ylös sitten kun se pysähtyy rinnalle, kysyin.
• Mitä sinä teet täällä?
• Opetan Raamattua, vastasin.
• Mikä on Raamattu?

Näin keskustelin fiksun oloisen kaverin kanssa. Tällä kertaa ei ollut kyse kielitaitoni puutteesta, hän kyllä kuuli aivan oikein, mitä sanoin, mutta ei tiennyt mikä se sellainen kirja on. Hänen kaverinsa valisti, että se on sellainen uskonnollinen juttu. Yleensä koitan heti kättelyssä kertoa uusille tutuille, millä asialla olen. Joskus on pientä ihmettelyä, mutta ajat ovat muuttuneet täälläkin, yleensä vastaanotto on ihan hyvä. Viime aikoina on ollut tilanteita, joissa paikalliset ensin kyselevät toisiltaan, millä asialla olen. Minua jo vähän tuntevat kertovat sitten aivan oikein, että se on kristillisen kirkon hommissa täällä.

Seurakuntatyö
Tällä hetkellä seurakuntamme on läänin isoin (ei silti kovin iso), ja siksi meillä järjestetään myös alueen yhteisiä tapahtumia ja koulutuksia. Kesäkuun alussa oli neljäpäiväinen pyhäkouluopettajien kurssi. Kyliltä oli tullut enimmäkseen yläluokkien koululaisia, olo oli vähän kuin nuorten leirillä. Kurssituksesta vastasi Ulaanbaatarin kristillinen lasten keskus, jonka kanssa teimme yhteistyötä jo yli 10 vuotta sitten. Samaan aikaan meillä piipahti Suomesta seurakunnan nuorten ryhmä. Ohjelmassa oli kori- ja lentopalloa ja nuorten ilta, kyytipoikana kamelin maitoa. Myös Ulaanbaatarin seurakuntamme pastori päätti tulla käymään perheineen. Oli oikein mukava pitää heitä yövieraina. Täkäläiseen tapaan ei ollut mikään ongelma majoittaa viisihenkistä perhettä kaksiooni.