SOVITUS
PELASTUKSEN YDIN
Pelastuksen ydin on sovitus, joka avaa muut pelastuksen ulottuvuudet. Ilman sovitusta ei olisi elämänyhteyttä Jumalaan, uudestisyntymistä, lapseutta, pyhitystä ja kirkastumista.
Keskeisin sovitusta kuvaava raamatunteksti on 2 Korinttilaiskirjeessä. On huomattava, että kyse on nimenomaan sovituksesta eikä ”sovinnosta”, jollaiseksi vuoden 1992 raamatunkäännös on asian väljentänyt. Sovituksessa on kyse paljon enemmästä kuin vain siitä, että ”ollaan taas kavereita”. Sovitus luo edellytykset myös sovinnolle.
2 Kor 5:18-21
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme.
Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
SOVITUKSEN MERKITYS
Sovituksen tarve
Kun ihminen tekee syntiä, hän rikkoo Luojaansa vastaan. Ihmisestä tulee syyllinen Jumalan edessä ja syyllisyys vaatii rangaistusta ja hyvitystä. Jumala on ehdottoman pyhä ja oikeudenmukainen. Siksi synti vaatii sovituksen, joka lepyttää Jumalan ja kääntää hänen vihansa pois.
Synti on majesteettirikos Jumalaa, rakkautta, pyhyyttä ja elämää vastaan. Tosiasiassa se turmelee kaiken hyvän – juuri niin kuin on tapahtunut. Synti tekee ihmisestä syntisen ja ihminen elää syntisesti. Kyse ei ole lopulta yhdestä synnistä vaan ihmisen perustilasta ja elämäntavasta.
Jumala on määrittänyt, että synnin rangaistus on kuolema. Syvimmiltään kuolema merkitsee ikuista, täydellistä eroa Jumalasta, joka yksin on elämän ja rakkauden lähde. Ennen iankaikkista kuolemaa ihminen kuolee synnin tähden hengellisesti (= ero Jumalasta), psyykkisesti (= ero aidosta, alkuperäisestä minuudesta) ja fyysisesti (= ero ajallisesta elämästä maailmassa).
Ihminen joutuu kokemaan jo tässä ajassa nuo kolme viimeksi mainittua kuolemaa. Iankaikkinen kuolema julistetaan vasta viimeisellä tuomiolla. Ilman sovitusta jokainen ihminen joutuisi ikuiseen kadotukseen.
Sovitus
Jumalan tarkoittama ja häntä tyydyttävä sovitus tapahtuu niin, että Vapahtaja Jeesus Kristus asettuu syntisen, syyllisen ihmisen sijaan ja kantaa hänen puolestaan täyden rangaistuksen. Jeesus ottaa syntimme ja syyllisyytemme päällensä, kärsii ja kuolee ristillä. Siinä hän ei vain kuole fyysisesti vaan kokee ja kantaa täysimittaisesti synnin tuottaman kuoleman: hengellisesti, psyykkisesti, fyysisesti ja iankaikkisesti.
Siksi…
Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?”
Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Matt 27:46)
Se kaikki, mitä ristillä syvimmillään tapahtui, on meille salaisuus ja mahdotonta ymmärtää. Me emme ymmärrä synnin vakavuutta emmekä sitä, mitä iankaikkinen kadotus merkitsisi. Me emme voi ymmärtää, miten Jeesus kantaa tuon iankaikkisen rangaistuksen yhdessä pimeässä hetkessä. Me olemme sidottuja aikaan, mutta Jumala on vapaa ajan rajoituksista.
Jeesuksen kärsimyksen syvyyttä kuvaa vahvasti hänen tuskansa Getsemanen puutarhassa:
Ja Jeesus laskeutui polvilleen ja rukoili sanoen: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”. Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niin kuin veripisarat, jotka putosivat maahan.
Jeesus hikoili verta.
Vanhassa testamentissa profeetta Jesaja kuvasi Messiaan tulevaa kärsimystä näin:
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.
Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa.
Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin.
Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan,
hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa. (Jes 53)
Jeesuksen sovitustyö ristillä päättyi ratkaiseviin sanoihin:
Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän:
”Se on täytetty”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. (Joh 19:30)
Jeesus täytti Jumalan pyhyyden vaatimukset kärsiessään ristin tuomiota – ei ihmisten vaan Jumalan edessä. Samalla Jeesus täytti Kirjoitusten ennustukset, jotka ennakoiden kuvasivat tulevaa sovitusta.
Sovituksen pätevyyden takeena Jeesus nousi kirkastuneena ylös kuolleista kolmantena päivänä ja astui ylös taivaisiin Isän oikealle puolelle. Jeesus voitti synnin, kuoleman ja pimeyden vallat.
Sovituksen edellytykset
Koska ihminen oli turmeltunut, hän ei voinut pelastaa itseään eikä toisia. Koko ihmiskunta oli syntinen eikä siinä ollut yhtäkään puhdasta jäsentä, joka olisi voinut asettua toisen sijaan. Jokaisella olisi täysimittaisesti kärsittävää omassa rangaistuksessaan. Siihenkin menisi ikuisuus.
Siksi sovituksen piti tulla syntisen ihmiskunnan ulkopuolelta. Samalla sovittajan pitäisi olla ihminen, joka sovittaisi toiset ihmiset. Mistä siis löytyisi synnitön ihminen, joka voisi sovittaa syntiset ihmiset?
Tulemme inkarnaation eli Jumalan ihmiseksi tulemisen ytimeen. Tätä julistaa Raamattu ja sitä kiteyttää kolme kirkon vanhaa uskontunnustusta: apostolinen, Nikean ja Atnhanasioksen uskontunnustukset.
Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen – yhtä aikaa. Jumala tulee ihmiseksi Pojan persoonassa Pyhän Hengen vaikutuksesta Marian kohdussa tapahtuneessa neitseellisessä sikiämisessä. Taivaallinen, puhdas Persoona tulee iankaikkisuudesta, äärettömyydestä, kirkkaudesta ajalliseksi, rajalliseksi, maalliseksi. Taivaallisen puhtaus kumoaa Marian syntisyyden ja siten Hän, joka syntyy, on puhdas, täydellinen, synnitön ihminen.
Näin Jumalan silmissä mahdollistuu sovitus. Synnitön, täydellinen ihminen kantaa syntisten ihmisten rangaistuksen. Mutta miten yksi ihminen voisi kantaa kaikkien synnit? Hän on Jumalan Poika ja täydellinen ihminen. Hänen hartiansa riittävät siihen. Syvimmiltään Luojamme itse sovittaa meidät ihmisenä. Juuri näinhän 2 Korinttilaiskirje julisti suoraan:
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa
eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.
Sielunvihollisen raivokkaan hyökkäyksen kohteena
Juuri tämä syvä todellisuus – Jumalan ihmiseksi tuleminen sekä sovituskuolema ja ylösnousemus – ovat sielunvihollisen jatkuvan, raivokkaan hyökkäyksen kohteena. Se haluaa pimittää, vääristää ja mitätöidä sen kaikin mahdollisin tavoin. Sen palvelijoita ovat kaikki ne piispat, papit ja muut nimikristityt, jotka valheellisen, liberaalin kristillisyyden nimissä väheksyvät tätä iankaikkista evankeliumia. He sanovat, että kyseessä on vain ”uskonnollinen kielipeli”, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Toisin sanoen: Jumala ei ole tullut ihmiseksi; Jeesus ei ole sovittanut syntejämme; hän ei ole noussut ylös kuolleista. Kyseessä on kaunis, esimerkillinen, rohkaiseva satu. Näin he liittyvät niiden ylipappien, uskonnollisten johtajien ja uskonnollisten kapinoitsijoiden rintamaan, jotka hankitsivat Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Samalla tavalla hekin haluavat tuhota Kristuksen: Pois tuollainen keskuudestamme! Kuole, katoa ikiajoiksi!
Tätä samaa Jumalan käsittämätöntä rakkautta Kristuksen ristintyössä vastustavat ja peittävät kaikki
- Maailmankatsomukset, filosofiat, aatesuunnat
- Uskonnot
- Kristillisyyden sisällä vaikuttavat harhaopit
Sielunvihollisen keinot ovat moninaiset. Ja mitä se ei kykene valheella tukahduttamaan, sen se yrittää tehdä väkivalloin vainoamalla niitä kristittyjä, jotka pitävät kiinni Kristuksen todistuksesta ja Jumalan Sanasta.
Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.”
Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: ”Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina.
He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.” (Ilm 14:12-13)
Vain Jeesuksessa, sovituksessa ja Jumalan sanassa on todellinen, iankaikkinen elämä. Sitä ei kannata vaihtaa mihinkään muuhun, joka olisi vain naurettava ja petollinen silmänräpäys iankaikkisuuden rinnalla.
SOVITUKSEN TAUSTA VANHASSA LIITOSSA
Täydellistä, lopullista, kertakaikkista sovitusta edelsi valmistava vaihe:
- Alkuevankeliumi (1 Moos 3:15) ja karitsauhri: Jumala lupasi jo paratiisissa, heti syntiinlankeemuksen jälkeen Pelastajan, joka murskaisi käärmeen pään, mutta joka itse saisi kuolettavan piston. Pelastaja syntyisi nimenomaan vaimon siemenestä – ei miehen. Lisäksi Jumala toimitti karitsauhrin, jolla hän opetti sen, että synnin rangaistus on kuolema mutta että rangaistuksen voi kantaa viaton sijaisuhri. Tämän uhrikaritsan nahkaan Jumala puki synnin turmelevat ihmiset (vanhurskautus). Aadamin ja Eevan tavoin Aabel uskoi tällä tavoin Jumalaa, mutta Kain ei. (1 Moos 3 ja 4 luvut). Pyhää Jumalaa saattoi syntinen ihminen lähestyä vain uhrikuoleman kautta.
- Kantaisät noudattivat uhrikäytäntöä ja opettivat sen jälkeläisilleen. Heitä olivat mm. Aabraham, Iisak ja Jaakob.
- Egyptistä vapautumisen hetki, jolloin Jumala surmasi Egyptin esikoiset. Tällöin israelilaiset varjeltuivat tuomiolta teurastamalla karitsan ja syömällä sen uhrilihan sekä sivelemällä ovien pielet uhrikaritsan verellä. Tämä toi vapautuksen Egyptistä, faaraon sortovallasta ja Jumalan tuomiolta – olihan juutalaiset omaksuneet paljon egyptiläisiä tapoja ja paheita. Kaikki tämä merkitsi suurta esikuvaa Jumalan kansan vapautumisesta synnin ja saatanan vallasta – sovituksen, Jumalan suvereenin pelastustyön ja kasteen (Punaisen meren ylityksen) kautta. Tämän muistoksi vietetään pääsiäistä, jonka sisältö on syventynyt Vapahtajan ristinkuoleman ja ylösnousemuksen myötä.
- Egyptistä vapautumisen jälkeen Jumala solmi Israelin kansan kanssa liiton Mooseksen välityksellä. Liiton olennaista sisältöä olivat Laki, Ilmestysmaja / temppeli, Uhrit, Pappeus ja Jumalanpalvelus. Kaiken ytimenä oli sovitusuhri ja kerran vuodessa vietettävä Suuri sovituspäivä, joka erityisesti kuvasti tulevaa sovitusta ristillä (Jom Kippur).
- Monet ennustukset tulevasta Messiaasta, joka samalla olisi Jumalan uhrikaritsa – etenkin edellä ollut Jesajan profetia luvussa 53. Messiaan ja sovituksen myötä alkaisi uusi liitto.
Vanhan liiton uhrit eivät kuitenkaan varsinaisesti sovittaneet syntistä ihmistä. Sen sijaan ne
- Opettivat synnin vakavuudesta: synnin palkka on kuolema.
- Opettivat Jumalasta:
- Hän on Pyhä, joka ei siedä syntiä vaan vaatii sille tuomion.
- Hän on Rakkaus, joka valmistaa ihmiselle pelastuksen sijaisuhrin kautta.
- Osoittivat tulevaan, luvattuun täydelliseen Sovitusuhriin, Jumalan Karitsaan.
- Peittivät väliaikaisesti ihmisen syntisyyden niin, että tämä saattoi elää Jumalan yhteydessä.
Toimiessaan Jumalan vaatimalla tavalla nämä ihmiset osoittivat uskoa. Näin entisajan ihmiset uskoivat jo ennakolta tulevaan sovitukseen, kun taas me uskomme siihen jälkikäteen, menneisyyteen katsoen.
Jumalan näkökulmasta sovitus onkin maailmanhistorian keskipiste, johon kaikki ankkuroituu. Jumalalle sovitus oli todellisuutta jo ennen maailman luomista, sillä se oli hänen iankaikkinen pelastussuunnitelmansa. Niinpä Jumalalle on aivan yhtä kelvollista se, uskovatko ihmiset suureen sovitukseen, joko ennen tai jälkikäteen.
Vanhassa liitossa Mooseksen lain mukaan oli useita erilaisia uhreja, jotka liittyivät sovitukseen taikka ilmensivät muita pelastuksen ulottuvuuksia:
- Suuren sovituspäivän uhrit
- Hyvitys-, synti- ja polttouhrit.
- Yhteys- ja ruokauhrit
Vanhaan sovitusuhrikäytäntöön on monia viitteitä juutalaisuuden ja kristillisyyden ulkopuolellakin. Hyvin monissa uskonnoissa on vahvoja jäänteitä ja vaikutteita tästä alkuperäisestä uhrikäytännöstä. Ne ovat kuitenkin ajan saatossa vääristyneet. Vanhastaan Kiinassakin palvottiin Taivaan Jumalaa, mutta ajan saatossa hänen tuntemisensa hiipui. Vastaavasti luonnonuskonnoissa ymmärretään, että perimmäisenä voimana on Luoja-Jumala, johon kuitenkaan ei ole yhteyttä. Hänen sijaansa palvotaan ja lepytetään pimeyden henkiolentoja erilaisin uhrein. Tämä ei kuitenkaan tuo heille rauhaa eikä turvaa vaan jatkuvaa pelkoa.
Jo Vanha testamentti opetti, että pelkkä rituaalinen uhritoimitus ei sinällään tuonut sovitusta, ellei siihen liittynyt aitoa katumusta ja pyrkimystä elää toisin. Tätä julistivat voimakkaasti profeetat, jotka varoittivat muotojumalisuudesta ja haastoivat sydämen uskoon.
SOVITUS UUDEN TESTAMENTIN KIRJEIDEN VALOSSA
Heprealaiskirje
Vanha liitto oli valmistava ja opettava esivaihe ennen täyttymystä. Etenkin Heprealaiskirje paneutuu vanhan ja uuden liiton väliseen suhteeseen. Se käsittelee pappeutta, uhreja, temppeliä, jumalanpalvelusta jne. Tässä yhteydessä otamme esille vain nimenomaan sovitukseen liittyvät tekstit.
Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi,
että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia…
Sen tähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias
ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. (2:14-18)
Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin:
pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
jonka ei joka päivä ole tarvis, niin kuin ylimmäisten pappien,
ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan;
sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä. (7:26-27)
Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri,
hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle,
puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
Ja sen tähden hän on uuden liiton välimies, että,
koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista,
ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön. (9:13-15)
Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta,
ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin,
tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat,
kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. (10:1-4)
Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa,
aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä,
ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain,
kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. (10:9-14)
Heprealaiskirje kuvaa, kuinka Kristuksen uhri on täydellinen, kertakaikkinen ja ikuinen. Se täyttää kaikki esikuvat ja tuo itse asian varsinaisen olemuksen: sovituksen.
Sovituksesta seuraa kaikki muu: yhteys Luojaamme, anteeksiantamus, pyhitys ja lopulta kirkastuminen uuteen, täydelliseen elämään.
Muut kirjeet
Oikeastaan kaikki Uuden testamentin kirjeet puhuvat sovituksesta – joka suoraan tai välillisesti. Pelastuksesta on kysymys. Sovituksesta seuraa kaikki Jumalan ajalliset ja iankaikkiset lahjat.
Opetuksen alussa oli 2 Korinttilaiskirjeen katkelma, joka on kaikkein syvällisin ja tarkin kuvaus sovituksesta (5:18-21).
Room 3:22-26
Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.
mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.
Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.
Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa:
hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
1 Joh 2:1-2
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi;
mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
1 Joh 4:10
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa,
vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Apostoli Johannes kuvaa Jeesusta sekä evankeliumikirjassa että Ilmestyskirjassa Jumalan Karitsaksi.
Joh 1:29
”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Ilm 5:6
Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu.
Ilm 13:8
(Pedon valtaan joutui) jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
SOVITUS – VERENHIMOA VAI OIKEUTTA?
Ajatus sovituksesta, eläinuhreista, verikostosta voivat tuntua nykyajan länsimaisesta ihmisestä alkeelliselta ja vastenmieliseltä. Sen sijaan monissa kulttuureissa, uskonnoissa ja maatalousyhteiskunnassa eläville se on arkipäivää. Kristittyinä olemme tottuneet siihen, että eläinuhreja ei enää tarvita.
Mutta onko Jumala verenhimoinen? Haluaako hän ihmisuhreja? Olemmeko me ihmiset niin pyhiä ja puhtaita, että voimme asettua Jumalan yläpuolelle ja tuomita hänet: Jumala on paha ja me olemme hyviä!
Entä jos asettautuisit hetkeksi Jumalan valtaistuimelle. Sinä olisit Luoja. Olet luonut kaiken hyväksi. Olet täyttänyt kaiken rakkaudellasi ja lukemattomilla siunauksilla. Ihmiset ovat onnellisia. Kaikki on sopusointuista. Ei ole kärsimystä, pahuutta eikä kuolemaa. Mutta sitten – aivan pienestä – alkaa käsittämätön turmeltuminen ja tuhon kierre. Kaikki särkyy. Rakkaus katoaa ja vääristyy. Ihmiset kohtelevat toisiaan ja luomakuntaa huonosti. Kaikki kärsivät ja voivat pahoin. Ihmiset ahnehtivat, ovat väkivaltaisia, tappavat toisiaan ja rakentavat mielipuolisia aseita. He käyvät mielettömiä sotia, joissa kuolee miljoonia ihmisiä. Vielä suuremmat joukot kärsivät ja vammautuvat niissä. Luonto saastuu äärimmilleen. Luojana näkisit koko ihmiskunnan hirvittävän historian silmiesi edessä.
Mitä tekisit Luojan asemassa?
- Sanoisitko: voi, voi taikka ei se mitään – antaa mennä vaan!
- Tuhoaisitko kaiken lopullisesti ja täydellisesti: tämä meni pilalle!
- Pakottaisitko ihmiset tahtoosi: menisit väkisin heidän sisimpäänsä ja pakottaisit heidät elämään tahtosi mukaan?
- Antaisitko vapauden, mutta pitäisit kiinni oikeudenmukaisuudesta?
- Riittäisikö sinulle hedelmäuhri: ota omena ja ollaan kavereita, mutta mikään ei muutu?
- Asettaisitko tiukan rajan ihmiselle: sinun on kuoltava, mutta saat armon, jos käännyt tahtooni?
Synti on vakava rikos Jumalaa, elämää, rakkautta, ihmisyyttä ja luomakuntaa kohtaan. Synti lopulta turmelee ja tuhoaa kaiken täydellisesti. Synti vaarantaa Jumalan itsensäkin. Mikäli hän ei reagoi siihen, hän hyväksyy synnin ja turmeltuu.
Niinpä kuolemanrangaistus on ainoa, Jumalan tarpeelliseksi näkemä vaihtoehto synnin pysäyttämiseksi. Siksi me kaikki olemme kuolevaisia, jotta emme eläisi ikuisesti synnin vallassa ja levittäisi sen turmelusta.
Mutta nytpä Luoja on tehnyt jotain sellaista, mitä me emme olisi edes ajatelleet. Jumala itse tuli ihmiseksi ja sovitti meidät ristillä. Siksi me voimme välttyä syvimmältä, ikuiselta kuolemanrangaistukselta.
Me länsimaiset ihmiset olemme usein kaksinaismoralisteja, tekopyhiä. Rakennamme omaa EU- tai Suomi-hyvinvointilinnaketta emmekä välitä heistä, jotka nääntyvät ja kuolevat vailla lääkkeitä, ruokaa ja puhdasta vettä. Meidän omassa elämässämme on valtavasti ristiriitoja, pahoja sanoja ja tekoja, rakkaudettomuutta, ahneutta jne. Me emme todellakaan ole synnittömiä vaan läpikotaisin syntisiä. Sopivissa olosuhteissa jokainen ihminen on altis hirmutekoihin kuten natsisaksan ja stalinismin aikaan. Silloin on vallalla: tapa tai tule tapetuksi. Täällä Suomessakin viattomien lasten veri huutamalla huutaa maasta: Miksi minut hylkäsit ja surmasit? Viimeisten vuosikymmenten aikana yli 600 000 tervettä vauvaa on abortoitu suomalaisen yhteiskunnan päätösten ja toimien myötä – aina vastuullisten yksilöiden toimesta. Kuka välittää?
Vastaus: Jumala välittää ja tuomitsee kaiken synnin. Kadotus voisi aivan hyvin olla kaiken päätös meille jokaiselle.
Mutta: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman (jokaisen ihmisen) itsensä kanssa!
Siksi: Me julistamme evankeliumia – sanomaa Jumalan rakkaudesta, joka Kristuksessa sovittaa meidät ja antaa uuden, iankaikkisen, synnistä vapaan, täydellisen elämän.
JOHTOPÄÄTÖS:
Vain sovitettuina voimme pelastua. Kiitos Jumalalle tästä ihmeellisestä mahdollisuudesta ja armosta!