Kirjoittaja

Juho Sankamo
Teol.tri, pappi, Suomen Raamattuopiston työntekijä

juhosplog.plogspot.fi

 

 

SUNNUNTAI ON HERRAN PÄIVÄ

 

Varhaiset kristityt viettivät jumalan­palvelusta sunnun­taina. Luomis­kertomus kertoo Jumalan ja ihmisen levänneen Sapattina. Samoin kymmenen käskyä painottaa Sapatin vieton tärkeyttä. Jeesuksen aikana sapatti oli liiton merkki juutalaiselle kansalle. Miten on sitten mahdollista, että Jeesukseen uskovat juutalaiset ottivat sunnuntain päiväksi, jolloin he kokoontuivat yhteen, rukoilivat, mursivat leipää ja kuuntelivat Jumalan sanaa?

Lähdetään liikkeelle toisen vuosisadan tilanteesta ja edetään siitä Uuteen testamenttiin. 150-luvulla kirjoittanut Justinos Marttyyri kirjoittaa näin:

Auringon päiväksi (sun-day) sanottuna päivänä meillä on kaikkien samassa paikassa, kaupun­geissa tai kylissä asuvien yhteinen kokous, jossa luetaan Apostolien muis­telmia tai profeetallisia kirjoja siinä määrin kuin aika riittää. Kun lukija on lopettanut, ko­kouksen johtaja rohkaisee kaikkia seuraamaan näitä hyviä opetuksia. Sitten me nou­sem­me yhdessä seisomaan ja rukoilemme palavasti. Kuten edellä sanoimme, rukouk­semme jälkeen leipä, viini ja vesi tuodaan esiin, ja kokouksen johtaja lausuu taivasta kohti pyyntörukouksia ja kiitosrukouksia parhaan kykynsä mukaan. Kansa vahvistaa tämän sanomalla ”aamen”. Kiitosrukouksin siunatut aineet jaetaan jokaisen nautit­tavaksi. (1. Apol. 67.)

Plinus Nuorempi kirjoitti 110-luvulla keisari Trajaniukselle, että kristittyjen oli tapana ”kokoontua säännöllisesti yhteen tiettynä päivänä ennen auringonnousua.” Yhdessä he sitten lauloivat ”vuoro­lauluna hymniä Kristukselle kuin jumalalle..” ja viettivät yhteisen aterian.

Auringon päivä (Sunday) oli roomalaisessa maailmassa tavallinen työpäivä, joten juuri tämän vuoksi kristittyjen oli pakko kokoon­tua hyvin varhain – ennen auringonnousua.

Näemme jo Uudesta testamentista, että sunnuntai oli kristityille pyhä päivä. Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille, samoin kuin kaikille Galatian maakunnan seurakunnille, että ”…kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa..” (1. Kor. 16:2.) Sunnuntaina seurakunnat siis keräsivät kolehdin – silloin oltiin yhdessä koolla Her­ran aterian vietossa.

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka ”sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päi­vänä, kokoonnuimme murtamaan leipää”. (Ap. t. 20:7–12.) Leivän murtamisen yhteydessä koolla oleva seurakunta kuunteli Paavalin pitkää saarnaa. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Johannes sai ilmestyksensä juuri ”Herran päivänä” (Ilm. 1:10).

Mikä selittää tämän laajalle levinneen käytännön sunnuntaijumalanpalveluksesta? Mielestäni tähän löytyy vain yksi selvä syy: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina. Edellinen paavi Benedictus XVI kirjoittaa Perussanomien suomentamassa kirjassaan Jeesus Nasaretilainen, hyvin osuvasti:

Mielestäni, Herran päivän vietto, joka oli alusta asti seurakunnan tunnusomainen piirre, on yksi vakuuttavimmista todisteista, että jotain todella yliluonnollista tapahtui tuona päivänä – tyhjän haudan löytäminen ja kohtaaminen ylösnousseen Herran kanssa. (Jeesus Nasaretilainen, Osa II, 259.)

Sunnuntai on aina riemupäivä, koska se on Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Kannattaa huomata, kuinka tarkasti evankeliumit painottavat, että Jeesus nousi kuolleista juuri viikon ensimmäisenä päivänä. Tämän lisäksi evankelistat painottavat, että kaikki ylösnousseen Jeesuksen ilmestykset opetus­lapsilleen koittivat juuri viikon ensimmäisenä päivänä.

Katsotaan tarkemmin Johanneksen evan­keliumia. Jeesus ilmestyi viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Marialle, ”samana päivänä, vii­kon ensimmäisenä”, hän ilmestyi vielä koolle olleille opetuslapsilleen lukittujen ovien sisällä. (Joh. 20:1, 19.)

Ikävä kyllä se epäilevä Tuomas sattui olemaan juuri silloin muualla. Eikä hän myöhemmin uskonut, kun muut opetuslapset kertoivat Jeesuksen ilmestymisestä. Hän ei uskoisi, ellei saisi itse nähdä ja koskettaa. Johannes kertoo, että ”viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset oli­vat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa.” (Joh. 20:26.) Nyt Tuomas näki, koki, kuuli ja tunsi: hän heittäytyi polvilleen ja palvoi Jeesusta kuin Jumalaa. Hän antoi koko Uuden testamentin korkeimman tunnustuksen Jeesuksesta: ”Minun Herrani ja Jumalani.”

Näemme, että viikon ensimmäinen päivä on Jeesuksen kohtaamisen päivä, se on Pyhän Hengen vuodatuksen päivä – silloin Jeesus puhalsi opetuslapsiinsa Pyhän Hengen (Joh. 20:22). Se on päivä, jol­loin tunnustamme uskomme, niin kuin Tuomas. Se on päivä, jolloin olemme ”yhdessä koolla”.

Se on lähetyksen ja mission päivä. Silloin Jeesus sanoi omilleen: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21.)

Sunnuntai on rauhan päivä: Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” (Joh. 20:19.)

Olen varma, että Tuomas oli elämänsä loppuun asti paikalla kun seurakunta oli yhdessä koolla Herran päivänä. Sunnuntai on aivan erityisesti myös päivä, jol­loin seurakunta ”murtaa yhdessä leipää” eli viettää ehtoollista.

Itselleni sunnuntai on viikon kohokohta. Olen silloin koolla opetuslasten kanssa, rukoilen, ylistän, kuulen saarnaa, tunnustan uskoni, murran leipää. Vietän sitä erityisesti perheeni kanssa. Se on ylösnousemuksen, ilon ja voiton päivä.