SAMUELIN KIRJAT: Profeetta Samuel ja kuninkaat Saul ja Daavid (1 ja 2 Sam)

Tuomarien ja Ruutin kirjan jälkeen Vanhassa testamentissa tulee vastaan 1-2 Samuelin kirjat. Alun perin kyseessä oli yksi, yhtenäinen kirja, joka vain on jaettu kahteen osaan. 1 Samuelin kirja kuvaa viimeisen tuomarin, profeetta Samuelin elämää ja tehtävää. Lisäksi kohtaamme ensimmäisen kuninkaan, Saulin nousun ja tuhon. Kuningas Saulin varjossa kasvoi Herran mieleinen mies nimeltä Daavid. 2 Samuelin kirja keskittyy juuri Daavidin elämään ja kuninkuuteen – hänen voittoihin ja ongelmiinsa.

 

 

KUNINGAS DAAVID  (1 Samuelin kirja 16-31; 2 Samuelin kirja; 1 Aikakirja 11-20; Psalmit)

 

DAAVIDIN KASVUVUODET (1 Sam 16-31)

 

Daavidin varhaiset vaiheet

Daavid on yksi Vanhan testamentin tunnetuimmista henkilöistä Aabrahamin ja Mooseksen ohella. Daavid syntyi Beetlehemissä ja sai kutsun suureen tehtäväänsä jo nuorena, ehkä noin 15-vuotiaana. Hän oli nuorin isänsä Iisain kahdeksasta pojasta. Jopa Samuel erehtyi arvioidessaan, kuka pojista olisi sopivin kuninkaaksi (1 Sam 16 luku). Herra sanoi: ”Sillä ei ole niin kuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra sydämen” (16:7). Herra näkee meidänkin sydämemme! Hän voi uudistaa sen, jos sitä pyydämme. Daavidin mieli oli Herralle mieluinen. Samuel voiteli hänet öljyllä Israelin tulevaksi kuninkaaksi, mutta tie tehtävän alkamiseen ei ollut helppo.

Melko pian Daavid pääsi kuningas Saulin hoviin (16:14-23). Hän soitti harppua ja lauloi hengellisiä lauluja. Daavidin erityinen lahja oli laulujen ja runojen laatiminen. Monet psalmilaulut ovat juuri Daavidin tuotosta. Ne olivat Herran Hengen inspiroimia ja niiden sanoma kosketti elämän eri tilanteita ja tuntemuksia. Niissä oli myös profeetallista sanomaa mm. Messiaasta, sillä olihan Daavid Messiaan esikuva. Hengellisessä musiikissa ja runoudessa on suuri siunaus meille kaikille! Ne hoitavat, lohduttavat, vahvistavat, neuvovat, varoittavat ja nostavat katseen Herraan. Niiden avulla voimme vapautua ahdistavasta ilmapiiristä, jopa pahan läsnäolosta kuten Saul sai kokea.

 

Daavid ja Goljat

Eräs tunnetuimmista Vanhan testamentin kertomuksista on Daavidin ja Goljatin kohtaaminen (17 luku). Israelin pahimpana vihollisena olivat filistealaiset, jotka asuivat länsirannikolla. Tällä kertaa heidän joukoissaan seisoi noin 3-metrinen ammattisotilas, jota kaikki pelkäsivät – kaikki paitsi Herra ja häneen luottava Daavid. Tärkeitä ovat Daavidin sanat: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt” (17:45, 46-51). Daavidilla itsellään ei ollut mitään mahdollisuuksia Goljatia vastaan, mutta Herra oli ylivoimainen. Herran voimalla lingon kivi kaatoi Goljatin. Linko oli jo sinällään tappava ase, mutta sillä oli myös osuttava terävästi. Daavid käytti asetta, jonka hän hallitsi. Saulin sotavarusteet eivät sopineet hänelle (17:37-40). Käytä siis niitä kykyjä, lahjoja ja kokemuksia, joita Herra on juuri sinulle antanut. Toisten ihmisten varusteet eivät sovi sinulle. Luota Herraan siinä, mitä hän puhuu sinulle Sanassaan.

 

Daavidin suosio ja Saulin kateus

Daavidista tuli voiton myötä Saulin sotajoukkojen päällikkö ja kansan ykkössuosikki. Vilpitöntä ystävyyttä tarjosi Saulin jalomielinen poika, Joonatan. Tästä ystävyydestä tuli elinikäinen ja puhdas. Ystävyys varjeli Daavidia aikana, jolloin Saul kadehti menestyvää Daavidia. Saul juonitteli monin tavoin Daavidin kuolemaa. Herran tahdon seuraaminen ei aina tuo menestystä kaikessa vaan myös vihollisia, kateutta ja vastoinkäymisiä.

 

Daavidin pakolaisvuodet

Lopulta Daavidin oli paettava vuoristoalueelle, jossa hänen seuraansa liittyi muutama sata miestä, jotka olivat tehneet elämässään konkurssin. Tässäkin Daavid oli Jeesuksen esikuva. Jeesus liikkui syntisten, epäonnistuneiden ja hyljeksittyjen parissa. Daavid miehineen kierteli laajalti ja pakeni Saulia. Pari kertaa Daavid siirtyy jopa filistealaisten alueelle, jossa hän sai hetken turvan. Tässä Daavid osoitti heikkoutta eikä löytänyt sydämelleen rauhaa. Mekin toisinaan liittoudumme maailman kanssa ja etsimme sieltä täyttymystä ja turvaa – mutta emme löydä.

Monet Daavidin psalmeista kuvaavat näitä toistakymmentä vainon ja pakenemisen vuosia – epätoivoa, pelkoa, pettymystä, mutta sittenkin toivoa ja luottamusta Herran edessä. Mekin olemme toisinaan pakomatkalla – kuka pakenee menneisyyttä, kuka nykyisyyttä, kuka tulevaisuutta, kuka vaikeaa tilannetta tai ihmissuhdetta, kuka omaa syyllisyyttä? Mitä tahansa pakenemmekin, me saamme turvautua Herraan. Lopulta hän voi tuoda avun.

Näinä vuosina Daavidille tarjoutui ainakin kahdesti tilaisuus tappaa Saul (24 ja 26 luvut). Hän olisi voinut hyvin helposti päästä eroon vihamiehestään ja ottaa luvattu kuninkuus omiin käsiin. Kuitenkaan Daavid ei tehnyt sitä, vaikka hänen miehensä siihen yllyttivätkin. Miten me olisimme menetelleet? Iskemmekö, jos vain saamme tilaisuuden? Järjestelemmekö asioita omaksi eduksemme tavalla, joka ei ole sopivaa. Daavid ei tehnyt niin vaan jatkoi pakoaan ja raskasta elämäänsä tietämättä, milloin muutos tulee. Tärkeintä oli se, että muutos tulee Herran kädestä.

Jeesuskaan ei torjunut ristiä, vaikka opetuslapset sitä ehdottivat. Hän sanoi: väisty saatana, sillä sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta! Samankaltaista oikotietä kuninkuuteen tarjosi saatana, kun Jeesus oli erämaassa kiusattavana. Jeesus valitsi ristintien. Helpoin tie ei ole aina paras tie. Me olemme kasvaneet uskossamme silloin, kun valitsemme oikein, vaikka se tietäisi vaikeuksia, jopa raskaita vuosia. Tappamalla Saulin Daavid olisi koskenut Herran voideltuun ja saanut osan kansan vihoista päälleen. Daavid oli täysin syyttä leimattu kapinalliseksi ja rikolliseksi; moni suhtautui häneen kielteisesti. Samoin tapahtui Jeesuksen kohdalla.

 

Daavidin perhe ja moniavioisuuden tuomat vakavat ongelmat

Pakomatkansa varrella Daavid hankkii itselleen vaimoja: Abigalin ja Ahinoamin. Daavid oli menettänyt Miikalin, mutta sai hänet myöhemmin takaisin. Daavidin muita vaimoja ja heidän lapsiaan luetellaan 2 Sam 3:2-5 jakeissa. Vaimoja ja lapsia hän hankki lisää ollessaan kuninkaana Jerusalemissa (2 Sam 5:13-16). Näissä tilanteissa näemme jälleen, kuinka moniavioisuus johti vääjäämättä vakaviin, jopa dramaattisiin perheongelmiin ja -tragedioihin. Niissä kohtaamme Daavidin heikkouden ja syntisyyden, joista huolimatta Herra käytti häntä. Mekin kelpaamme Herralle syntisinä, armahdettuina ja uudistettuina mutta vajavaisina.

Raamattu opettaa kuinka perheristiriidat kuuluvat ihmiselämään. Perheenjäsenet ovat eniten tekemisissään toistensa kanssa ja siksi on luonnollista, että syntisyytemme tulee juuri niissä esille ikävimmällä tavalla. Keskinäinen kunnioitus vähenee ja toisen loukkaaminen tulee ehkä jopa arkipäiväiseksi. Rakkaus kylmenee ja asioita pidetään itsestään selvinä. Niinpä avioerot ovat nykyajankin ihmisten suurimpia ongelmia, Suomessa jopa 40 % eroaa. Asia on vakava ja siihen pitäisi panostaa paljon enemmän niin seurakunnissa kuin yhteiskunnassa. Viihdeteollisuus suorastaan ajaa ihmisiä ristiriitoihin ja eroihin väärillä malleillaan. Yhteiskunta eli me emme tee sille mitään vaan olemme samassa oravanpyörässä. Vaikka televisiosta ja internetistä löydämme paljon hyvääkin, valitsemme usein huonon. Pysähdypä miettimään, mitä katsot ja mitä arvoja omaksut. Mieti, miten voisit käyttää aikasi paremmin? Se, mitä sisimpäämme tulee, aina muuttaa meitä sen kaltaiseksi – vääjäämättä!

 

 

DAAVIDIN MENESTYS KUNINKAANA (2 Sam 1-10)

 

Daavid saa kuninkuuden ensin Juudassa ja myöhemmin pohjoisessa

Saulin kuolema avasi Daavidille tien kuninkaaksi. Nyt oli Herran aika. 2 Samuelin kirjan 10 ensimmäistä lukua kuvaavat Daavidin ainutlaatuisen suurta menestystä, mutta sen luvut 11-24 paljastavat hänen ongelmansa – itsensä, perheen ja kansan kanssa.

Saulin kuninkuus ja kuolema, sekä Daavidin pako kapinalliseksi leimattuna olivat jättäneet jälkensä. Vain Daavidin oma heimo Juuda halusi hänet kuninkaaksi Hebronissa (2 luku). Kun Daavidista tuli Juudaan kuningas, Saulin pojasta Iisbosetista tehtiin pohjoisten heimojen, Israelin kuningas. Edessä oli valitettava sisällissota Saulin sukujen ja Daavidin suvun välillä, joka päättyi Daavidin voittoon (3-4 luvut). Kuninkuuden vaihtuminen on aina merkinnyt rajua poliittista vääntöä, salahankkeita, jopa murhia ja sotia. Daavid kuitenkin pyrki taistelemaan oikeudenmukaisten sääntöjen mukaan.

Oltuaan 7,5 vuotta Juudan kuninkaana ja voitettuaan vastustajat Daavidia pyydettiin myös Israelin, pohjoisten heimojen kuninkaaksi (5 luku). Tämä koko maan käsittävä kuninkuus kesti 33 vuotta, eli hän oli kuninkaana yhteensä yli 40 vuotta (vuodet 1011-970 eKr.)

 

Jerusalemin valloitus ja voitto filistealaisista

Ensi töikseen Daavid valloitti Jerusalemin kaupungin jebusilaisilta ja teki siitä pääkaupungin. Jerusalemilla on nyt ikää yli 3000 vuotta Israelin pääkaupunkina! Se on Daavidin kaupunki ja koko maailman keskus. Siellä Jumala valmisti iankaikkisen pelastuksen Daavidin Pojan, Messiaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Sitä kuvasi sana ”Siion” (5:9), mikä laajeni tarkoittamaan koko Israelia ja lopulta Jumalan valtakuntaa ja pelastusta, josta mekin saamme olla osallisia. Nimenomaan Daavidin kuninkuus on esikuvaa Jeesuksesta kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.

Jerusalemin valloituksen jälkeen Daavid voitti filistealaiset perinpohjaisesti ja lopullisesti (5:17-25), mikä oli hyvin merkittävää Israelille. Silloin koitti otollinen aika tuoda liitonarkki Jerusalemiin riemusaatossa (6 luku). Liitonarkki ilmensi Jumalan läsnäoloa. Israelin kansan ja meidänkin keskellä on Pyhä Jumala, jota saamme ylistää.

 

Kuninkuusliitto Daavidin kanssa ja lupaus temppelistä; Messias

Tämä on yksi Vanhan testamentin ja Daavidin elämän keskeisimmistä kohdista. Siinä kerrotaan temppelin rakentamisen suunnittelusta ja Herran tekemästä liitosta Daavidin kanssa. Todellista huonetta ei rakentaisikaan Daavid tai edes Salomo. Herra sanoi Daavidille profeetta Naatanin kautta: ”Herra ilmoittaa sinulle, että Herra on tekevä sinulle huoneen. Kun sinun päiväsi ovat päättyneet, korotan minä seuraajaksesi jälkeläisesi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani… ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyy iäti” (7:12-16).

Koska Salomo kruunattiin kuninkaaksi vielä Daavidin eläessä, tämä lupaus ei varsinaisesti tarkoittanut Salomoa (”kun sinun päiväsi ovat päättyneet, korotan minä seuraajaksesi jälkeläisen”) vaan tulevaa Messiasta. Teksti onkin yksi tärkeimmistä Messias-ennustuksista Vanhassa testamentissa. Herra itse rakentaa Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta Daavidin huoneen, pelastuksen valtakunnan ja temppelin, joka on hänen ruumiinsa – ristillä murrettu mutta ylösnousemuksessa kirkastettu.

Temppeli on erityisen yhteyden paikka. Ihminen ei voi antaa Jumalalle mitään, mikä ei olisi Herrasta lähtöisin. Se on Jumala itse, joka luo elämän ja ihmisen. Vain hän voi rakentaa yhteyden sillan itsensä ja ihmisen välille. Edes Daavidista ei ollut siihen, mitä Jumalan sanat jakeissa 5-11 kuvaavat. Toki Daavid, Salomo ja temppeli toimivat esikuvina Messiaasta ja Herran valmistamasta pelastuksesta. Mutta silti ne ovat vain esikuvia ja varjoja itse todellisuudesta, Kristuksesta. Uusi testamentti puhuukin paljon Jeesuksesta Daavidin Poikana ja valtaistuimen perillisenä. Hän on täyttymys – myös meille!

Kysymys oli nimenomaan ”kuninkuusliitosta”, joka määrittelee sen, kuka hallitsee Israelia ja lopulta koko ihmiskuntaa. Se koskettaa meitäkin. Olennaista on se, onko Jeesus Kristus minunkin Herrani ja pelastukseni tuoja? Raamatun liitoissa on lohdullista se, että Jumala on liiton takuumies ja täyttäjä. Hän lupaa ja täyttää lupauksensa suvereenisti. Sen edessä ihminen ei voi kuin kiittää, ottaa vastaan ja ylistää Herraa ja tarttua lupauksen sanoihin kuten Daavid (7:18-29). Se on uskoa.

Herran johdolla Daavid saavutti voiton kaikista vihollisista ja laajensi valtakuntaa merkittävästi. Se saavutti suunnilleen Herran lupaamat rajat. Daavid myös asetti hallintovirkamiehet ja piti huolta apua tarvitsevista ihmisistä. (8-9 luvut). Hän menestyi kaikessa Herran siunauksen alla.

 

 

DAAVIDIN ONGELMAT JA TAPPIOT (2 Sam 11-24)

 

Daavidin elämä sai kokea suurenmoisen menestyksen ajan vaikeiden vainon vuosien jälkeen. Hänellä oli kaikki mahdollisuudet jatkaa menestyksen ja kunnian tiellä, mutta toisin kävi hänenkin kohdalla. Samalla Daavidin esikuvallisuus Messiaan edelläkävijänä himmeni voimakkaasti. Daavid lankesi syntiin hyvin vakavalla tavalla. Hän teki aviorikoksen ja jälkien peittämiseksi tapatti Batseban aviomiehen, Uurian (murha). (11-12 luvut)

 

Helpon elämän tyhjyys ja vallan tuoma sokeus

Tilanteen taustalla on lyhyt kuvaus: sota oli jälleen käsillä, mutta Daavid jäikin linnaansa Jerusalemiin (11:1). Hän oli laiskistunut ja päässyt mukavan elämän makuun Jerusalemin loistossa. Jos hän olisi lähtenyt entiseen tapaansa taisteluun, lankeemusta ei ainakaan tuolloin olisi tapahtunut. Mitäpä tehdä, kun ei ole mitään tekemistä? Mitä tehdä, kun ei enää ole näkyä, jota täyttää?

Kun yhteys Herraan himmenee, astuvat maalliset asiat etusijalle. Me täällä Suomessa olemme kuin Daavid linnassaan – elämme kulutusjuhlaa. Mitä Herran antamia haasteista sinulla on? Oletko todella edes etsinyt niitä? Oletko valmis palvelemaan vai olemaan palveltavana? Mitä tehdään, kun ei ole hengellistä näkyä? Kerätään omaisuutta, viihdytään, puuhataan toisarvoisia ja horjutaan synnin partaalla? Jos ihmisellä ei ole Jumalan tahdon mukaista tekemistä tai lepoa, hän tekee syntiä. Sellainen ihminen on. Mutta emme elä pelkästään nautinnoista. Tämän Daavidkin joutui oppimaan äärimmäisen karulla ja katkeralla tavalla.

Toinen seikka oli se, että valta ja menestys sokaisi Daavidin. Hän luuli voivansa tehdä, mitä tahtoo. Olihan vain ojennettava sormea ja kaikki tapahtui niin kuin hän tahtoi. Daavid asetti itsensä Jumalan paikalle eikä uskonut joutuvansa kenenkään rangaistavaksi. On aina hämmästyttävää, kuinka synti sokaisee ihmisen. Ensin taju synnin vakavuudesta himmenee, sitten se alkaa maistumaan yhä houkuttelevammalta ja lopulta synnissä ei koeta enää mitään väärää. Niin käy jokaisen ihmisen kohdalla – sinun ja minun. Kunnes Herra herättää meissä synnintunnon.

 

Aviorikos Batseban kanssa ja Uurian murha

Niinpä Daavid ihastui kauniiseen Batsebaan, vaikka tällä oli puolisona sotaurho Uuria. Daavid teki aviorikoksen ja tapatti Uurian. Ensisijainen vastuu oli Daavidilla, joka oli mahtava kuningas. Silti

Batsebakin oli osaltaan syyllinen tapahtuneeseen. Hän tieten tahtoen paljasti itsensä niin, että Daavid saattoi nähdä hänet. Batseba meni vapaaehtoisesti Daavidin luo ja makasi hänen kanssaan. Hänen olisi pitänyt kieltäytyä henkensä uhalla. Jumalan lain mukaan aviorikoksestakin seuraa kuolemanrangaistus. Daavid kantoi tapahtuneesta päävastuun. Toiseksi hän oli mies, jonka kuului kantaa ensisijainen vastuu perheestä. Kolmanneksi, Daavid teki varsinaisen aloitteen ja vietteli Batseban. Daavid myös juoni Uurian murhan eikä Batseba tiennyt siitä mitään.

Tilanteessa Uuriankin käytös oli kummallista: hän selvästi laiminlöi vaimoaan, mikä osaltaan johti tilanteeseen. Jos Batseba olisi ollut tyytyväinen, hän ei olisi paljastanut itseään eikä Daavid olisi joutunut kiusaukseen hänen kohdallaan. Siitä huolimatta aviorikos oli vakava rikos. Näin me ihmiset olemme kaikki syntisiä ja monissa tilanteissa on lopulta vaikea sanoa, kuka syyllistyi mihinkin. Asiat liittyvät yhteen. Vain Jumala osaa tuomita tarkasti oikein. Meidän vastuunamme on pitää huolta omasta tontistamme. Meidän ei tule vietellä ketään eikä johtaa lankeemuksiin. Meidän tulee pitää huolta niistä ihmisistä, jotka on meidän matkallemme uskottu. Se onnistuu vain elämällä lähellä Herraa.

Daavid sai kokea Jumalan tuomion, mikä kuitenkin oli samalla armoa. Profeetta Naatan kertoi taitavasti tarinan, jonka myötä Daavid tuomitsi lopulta itsensä: rikas mies vei köyhän miehen ainoan lampaan. Daavid sanoi: ”Mies, joka on tämän tehnyt, on kuoleman oma!” Naatan vastasi: ”Sinä olet se mies!” (12:5,7). Tyrmäävä hetki Daavidille. Kaikki paljastui. Kuolemanrangaistus. Oli vain Herran sanomaton laupeus, jonka varaan saattoi jättäytyä. Daavid tunnusti syntinsä eikä selitellyt sitä millään tavalla: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” (12:13). Vaikka Daavid rikkoi synnillään nimenomaan toista ihmistä vastaan, synti on aina ensisijassa rikos Luojaa vastaan. Synti koskettaa taivasta ja maata.

Daavidin synnintuntoja, tunnustusta ja synninpäästöä kuvaavat Psalmit 32 ja 51. Lue ne!

Jumala antoi Daavidille anteeksi: ”Niin on Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole” (12:13). Taivas antoi anteeksi, mutta maa ei antanut. Anteeksiantamus ei perustunut Daavidin ansioihin, asemaan tai siihen, että Herra päätti katsoa asian tällä kertaa sormiensa läpi. Se perustui lopulta siihen, että luvattu Messias kärsisi karmivan ristinkuoleman ja maksaisi jokaisen ihmisen syntivelan. Daavid myös katui aidosti, ei selitellyt syntiään tyhjäksi ja jättäytyi kokonaan Herran käsiin. Tämä kuvaa uskoa. Joissakin tilanteissa ihmiset kohtasivat synneistään jopa kuolemanrangaistuksen, jonka kautta Herra antoi äärimmäisen kovan varoituksen synnin seurauksista. Joskus Herra armahti niin, että synnistä ei tullut kuolemanrangaistusta.

 

Daavidin synnistä koituu vakavia seurauksia

Silti synnillä on aina ajalliset seuraukset. Niinpä Daavid joutui kuulemaan syntinsä ajallisista seurauksista pelottavia tuomioita ja ennustuksia profeetta Naatanin kautta:

• Batsebasta syntyvä lapsi kuolee (12:14)
• Onnettomuus nousee Daavidin omasta perhepiiristä (12:11)
• Daavidin vaimot (osa heistä) häpäistään julkisesti ja annetaan toisille (12:11)
• Miekka ei milloinkaan väisty Daavidin suvusta (12:10)

Tuo lapsi kuoli pian. Julmaa? Kyllä ja ei. Minkälaista olisi ollut tuolle lapselle kasvaa aviorikoksesta syntyneenä kulttuurissa, jossa heitä kohdeltiin hylkiöinä? Nyt Jumala otti lapsen taivaaseen turvaan. Silti isän ja äidin suru oli äärimmäisen kova. Synnistä ei synny hyvää hedelmää. Se tuo tuskan ja masennuksen. Lapsi oli tietysti viaton.

Daavidin vapaamielinen käytös oli mallina omille lapsille. Daavidin esikoispoika Amnon raiskasi sisarpuolensa Taamarin ja heitti hänet hylkiönä ulos (13 luku). Daavid ei hennonnut kovasti rangaista Amnonia ja niinpä Taamarin täysveli Absalom (Daavidin 4. lapsi) kosti teon murhaamalla Amnonin kaksi vuotta myöhemmin. Tämän vuoksi Absalomin piti paeta Jerusalemista pitkäksi aikaa. Hän sai myöhemmin palata kaupunkiin, mutta Daavid ei halunnut tavata häntä. Tämä nosti Absalomissa lisää katkeruutta ja hän päätti syrjäyttää isänsä kuninkaana ja jopa tappaa hänet (14-15 luvut). Vuosien määrätietoisella myyräntyöllä Absalom hankkii kansan suosion, joka oli varmastikin kummeksunut Daavidin edesottamuksia. Kun aika oli kypsä, Absalom julistautui kuninkaaksi ja marssi kaupunkiin tappaakseen Daavidin. Kun Daavid kuuli asiasta, hän pakeni perheen ja kannattajiensa kanssa Jerusalemista kohti itää, Jordanin tuolle puolen. Absalom asettui kuninkaan valtaistuimelle ja makasi julkisesti talon katolla Daavidin sivuvaimojen kanssa.

Näin Daavidin omasta synnistä seurasi luonnollista kehityskulkua noudattaen äärimmäisen vakavia ja katkeria seurauksia. Oma ”pikku” salainen synti johti perheen hajoamiseen, lasten kuolemiin, kansalliseen kapinaliikkeeseen ja sisällissotaan. Jumala antaa anteeksi, mutta ei aina silottele tekemisiämme. Jumala on valmistanut iankaikkisen rauhan valtakunnan, mutta maailma on usein synnin turmelemaa helvettiä. Sen keskellä sinä ja minä elämme – Jumalan armon ja sen tuoman toivon varassa. Mitä vakavampi synti, sitä kovemmat seuraukset. Mitä korkeampi asema, sitä laaja-alaisempi vaikutus.

Näin Raamattu opettaa Daavidin elämän kautta meitä synnin vakavuudesta ja samalla Jumalan armosta. Miettikäämme äärimmäisen tarkasti, mihin ryhdymme. Mitä Herran Sana sanoo meille? Jos ja kun lankeamme, saamme myös muistaa Herran käsittämättömän armon, jos sitä vain avoimesti ja katuen pyydämme. Silti synnin seuraukset eivät aina väisty mihinkään. Toki Jumala eheyttää, lohduttaa ja rakentaa rauhaa yhä uudelleen. Moni asia voi jättää vuosikymmenten haavat ja kaunat ihmisten sydämiin. Sen näki Etiopiassa, jossa monet heimot ovat käyneet sotia ja alistaneet toisiaan vuosisatojen ajan. Edes kristityt eivät pääse niiden kokemusten yli.

Absalomin kapina päättyi hänen kuolemaansa. Upeat pitkät hiukset omaava Absalom takertui niistä puun oksiin, josta hänet oli helppo surmata – vaikka Daavid oli surmaamisen kieltänyt (18:9-18). Meidänkin ylpeytemme ja vahvuudet ovat usein heikoin kohtamme. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Daavid suri äärimmäisen syvästi Absalomin kuolemaa. Kapina oli kukistettu, mutta poika kuoli. Daavidin sotilaat olivat tuolloin nousta kapinaan Daavidia vastaan, sillä tämä ei välittänyt sotilaiden uskollisuudesta ja alttiudesta. Vain sotapäällikkö Jooabin nuhtelu palautti Daavidin todellisuuteen ja Daavid osoitti kiitollisuutensa sotilaille. Näin hän pääsi palaamaan Jerusalemiin kuninkaana. (19 luku). Kaikkiaan Daavid sai hallita 40 vuotta (vuosina 1011-970).

 

Daavidin merkitys ja messiaaninen esikuvallisuus

 2 Samuelin kirjan viimeiset neljä lukua (21-24) ovat sekalainen kokoelma tapahtumia ja asioita, joista osa tapahtui Daavidin elämän keskivaiheilla ja osa taas hänen viimeisiä vaiheitaan. Luvusta 22 löydämme Daavidin pitkän ylistys- ja kiitoslaulun Herralle. Hänen viimeiset sanat on kirjoitettu luvun 23 alkuun. Daavidille Jumala oli aina ”kallio, linna, turvapaikka ja pelastaja” (22:2). Meidänkin tulee löytää samanlainen suhde Herraamme. Ylistyslaulun sanat sopivat erityisesti tulevan Messiaan, Jeesuksen suuhun: ”Sinä varjelet minua niin että tulen pakanoiden pääksi” (22:44).

Daavid onkin suuri esikuva Messias-kuninkaasta. Daavid oli Juudaan leijona, Beetlehemin lapsonen, josta tuli aikansa suurin hallitsija. Hän murskasi kaikki viholliset ja toi (ajallisen) pelastuksen ja turvan Israelin kansalle. Hänen valtakuntansa oli Jumalan valtakunnan ja pelastuksen esimakua. Jumala solmi ikuisen kuninkuusliiton Daavidin kanssa ja liitto sai täyttymyksen Messiaassa. Siihen Daavid viittaa sanoissaan: ”Sillä hän on tehnyt minun kanssani iankaikkisen liiton” (23:5). Meidänkin kanssa Jumala on tehnyt ikuisen liiton Kristuksessa Jeesuksessa. Mekin saamme kiinnittää katseemme Häneen, joka on maailmankaikkeuden ikuinen Herra ja Kuningas.

Daavid ei hankkinut voittojaan yksinään vaan hänen kanssaan taisteli monta sankaria. Heidät luetellaan 23 luvussa. Samalla tavoin mekin saamme kuulua Herran joukkoihin, jotka julistavat Sanaa, palvelevat ja levittävät rauhaa ympäri maailman lähetyskäskyn mukaisesti. Jokaiselle on tehtävä ja paikka. Voitto ei kuitenkaan ole meidän käsissämme vaan Herran.

Daavidin ehkä viimeiseksi projektiksi jäi väestönlasku, joka ei kuitenkaan ollut Herran käsky vaan pönkitti Daavidin omaa itsetuntoa. Niinpä siitä tuli rangaistus, joka päättyi vasta alttarin rakentamiseenlla ja uhreihin Arunan puimatantereella Jerusalemissa (24 luku). Myöhemmin tuolle paikalle Salomo rakensi Herran temppelin. Nykyään siinä sijaitsee kultakupolinen Kalliomoskeija.

 

Avaimia Raamattuun:

• Raamattu opettaa meitä positiivisten ja negatiivisten mallien kautta – niitä ovat Samuel, Saul, Daavid ja Salomo. Voimme samaistua heihin ja oppia heistä.
• Raamatun monet henkilöhahmot osaltaan voivat olla esikuvia Messiaasta – Samuel profeettana, Daavid voittoisana kuninkaana ja Salomo viisaana rauhanruhtinaana. Näin Kristus tulee meitä vastaan monin eri tavoin Vanhan testamentin sivuilla. Samalla on ymmärrettävä, että nämä esikuvat olivat samalla vajavaisia, syntisiä ihmisiä – Kristus puolestaan on ainoa synnitön, täydellinen ihminen, itse Jumala.
• Raamattu kuvaa karulla tavalla maailman menoa ja jopa uskovien syntejä. Niinpä Raamattu on elämäämme syvästi koskettava kirja, joka ei maalaile satulinnoja tästä maailmasta, mutta kuitenkin haastaa meitä elämään ainoan Jumalan yhteydessä ja armossa – rakastaen ja palvellen.
• Kuninkuus- ja valtakuntateemat ovat keskeisiä läpi Raamatun. Ne saavat täyttymyksensä Jeesuksessa, tulevassa 1000-vuotisessa valtakunnassa ja uudessa luomakunnassa. Niiden täyttymystä odottivat opetuslapsetkin, mutta hieman etuajassa. Kerran me saamme katsoa ja ihmetellä täyttymystä!