Room 15:14-24: HYVÄT KUULIJAT JA HYVÄ PAAVALI!

Raamatussa puhutaan synnistä, koska se on kipeää todellisuutta. Onneksi Raamatun keskeinen sanoma on positiivinen: evankeliumi! Se lahjoittaa ja saa aikaiseksi kaiken hyvän.

Paavali toteaa nöyrästi, että Rooman uskovilla on ”runsaasti hyvää tahtoa ja kaikkea tietoa”. Heille evankeliumi ja pyhät Kirjoitukset olivat jo tuttuja. Silti Paavali halusi jakaa elämäntyönsä kirkkaimman helmen. Se on Roomalaiskirjeen syvällinen tutkielma Kristuksen armosta ja sen vaikutuksista.

Mekin tarvitsemme joka päivä aimo annoksen evankeliumia ja Jumalan sanaa. Sanaa julistetaan yhä uudestaan kirkoissa, saarnoissa, puheissa, kirjoissa jne. Sana on ehtymätön elämän leipä. Siihen perustuvat herätykset ja uskonpuhdistukset. Kun laki ja evankeliumi jäävät pölyn alle, herätyksessä ne nostetaan kirkkaaseen valoon.

Paavalin Roomalaiskirjeessä laki ja evankeliumi on hiottu timantiksi. Laki on absoluuttisen ehdoton – kuten Jeesuskin Vuorisaarnassa korosti. Laki paljastaa ihmisen syntisyyden kaikessa syvyydessään ja raadollisuudessaan. Ihmisen tilanne on toivoton. Kaikki on menetetty. Tähän mahdottomuuteen tulee avuksi ihmeellinen evankeliumi. Kristuksessa Jeesuksessa kaikki on sovitettu. Ihminen saa pelastuksen lahjaksi kaikkine etuineen ja siunauksineen. Kaikki on armoa. Ei ihme, että juuri Roomalaiskirjeen äärellä Luther heräsi uskoon, joka tarttui miljooniin muihin. Syntyi valtava hyvyyden hyökyaalto.

Kristillinen usko tuottaa runsaasti hyvää, kuten oli nähtävillä Rooman uskovissa. On tärkeää nähdä Jumalan hyvän työn hedelmiä ihmisissä ja antaa siitä vilpitöntä tunnustusta. Meidän tulee rohkaista toisiamme hyvään. Kehuminen antaa pohjaa myös nuhtelulle, jos sellaiseen on tarvetta.

Tasapainoiseen uskoon kuuluu aina molempien, hyvän ja pahan todellisuuden näkeminen. Paha on tunnistettava ja sitä on torjuttava. Tehokkain keino on keskittyminen Kristukseen ja Jumalan sanaan ja pyrkiminen kaikkeen hyvään. Tähtäimemme tuleekin aina olla hyvässä, ei synnissä. Silloin saamme iloita ja kiittää: Jumala on alkanut meissä hyvän työn! Elämä uskossa ei ole turhaa.

Tätä hyvää oli kokenut apostoli Paavali. Hän oli saanut paljon anteeksi ja sen lisäksi uuden elämän ja hyvin jalon tehtävän. Paavali on yksi merkittävimmistä Jumalan palvelijoista kautta historian. Hän julisti evankeliumia, opetti, perusti seurakuntia ja teki lähetysmatkoja. Hän halusi käydä Roomassa – matkalla Espanjaan. Paavalin elämä oli täynnä hyviä näkyjä ja tavoitteita.

Meidän ei tule vaipua pessimismiin. Kanssamme on väkevä Jumala, jolla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Hänellä on suunnitelma, jonka hän toteuttaa vääjäämättömästi. Siinä me saamme olla mukana. Kun satsaamme hyvään, pienimmälläkin sanalla ja teolla on arvonsa. Aina emme näe välittömiä tuloksia. Niistä ei kirjoiteta lehtien palstoilla, mutta ne talletetaan ihmisten sydämiin ja Jumalan aikakirjoihin.

Kohdista elämäsi tähtäin kaikkeen hyvään.
Keskity Kristukseen ja Sanaan.
Kiitä ja iloitse.

 

 

Room 15:25-33: JUMALAN AARTEITA JAKAMASSA

Jumala on antanut meille monenlaisia aarteita – jaettavaksi. Nämä aarteet ovat hengellisiä ja aineellisia. Saamme itsekin nauttia niistä.

Paavali oli lähdössä Jerusalemiin viemään seurakunnissa kerättyä lahjaa Jerusalemin köyhille uskoville. Kristillinen rakkaus ottaa aina käytännöllisiä muotoja. Rakkaus vaatii tasajakoa. Siinä olisi Jumalan tarkoittama vastaus maailman kriiseihin. Pulaa ei ole resursseista vaan rakkaudesta!

Avustuksen perusteena ei ollut vain rakkaudellinen tasajako vaan myös velka. Hengelliset aarteet on saatu Israelilta, Jumalan valitulta kansalta. Etenkin Jerusalem on valinnan ydin, kuin aarrekammio. Sieltä olemme saaneet ajallisia ja iäisiä aarteita. Nyt muiden kansojen tuli maksaa velkansa takaisin, edes vähän. Valittuna kansana eläminen ei ole ollut helppoa. Se on joutunut kärsimään paljon – ei vain omasta syystä vaan hyvin paljon myös sielunvihollisen ja sen palvelijoiden toimesta.

Yhä tänäänkin me olemme rakkauden velassa. Vanhempamme ovat meitä hoitaneet ja kasvattaneet, yhteiskunta on antanut koulutusta, terveydenhoitoa ja kaikkinaista tukea, seurakunta on meitä palvellut, isovanhempamme ovat taistelleet maamme puolesta ja rakentaneet hyvinvointia. Evankeliumi ja Jumalan sana ovat tulleet maamme ulkopuolelta, alun perin juuri Jerusalemista. Miten me suomalaiset maksamme velkamme takaisin? Pidämmekö kaikkea itsestään selvyytenä?

Paavalilla oli laaja sydän. Hänen sydämelleen mahtuivat Jerusalemin pyhät, monet ystävät ja seurakunnat Roomaan saakka. Vieläkin hän halusi kasvaa ja kurottaa aina Espanjaan asti. Entä mitä meidän sydämelle kuuluu? Mitä sinne mahtuu?

Etenkin lähetystyö on Jumalan aarteiden jakamista. Siinä tarvitaan innokkaita lähtijöitä ja uskollisia lähettäjiä, jotka tukevat rohkaisemalla, rukoilemalla ja antamalla varoja. Paavali on tästä hyvä esimerkki. Hän oli täynnä intoa ja kutsumusta, mutta tiesi syvästi, että yksin hän ei kykenisi tehtävään. Siksi hän tarvitsi uskovien ja seurakuntien täyttä tukea.

Paavali tiesi senkin, että kutsumus ja suuri tehtävä sisälsi paljon kärsimystä. Hän joutui monesti vainotuksi ja hengenvaaraan. Pian edessä olisi vankeus ja myöhemmin marttyyrikuolema. Mikään tällainen ei lamauttanut Paavalia. Hän luotti Jumalaan elämässä ja kuolemassa.

Vaikeuksien, haasteiden ja uhkien edessä Paavali säilytti rauhan. Hän julisti rauhaa vihamiehillekin. Paavali ei ollut ihmisiä vastaan vaan on heidän puolella, ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi. Säilyköön meidänkin sydämissämme rauha. Se on suuri aarre, jota saamme olla jakamassa. Rauha on ensin rauhaa Jumalan kanssa ja sitten rauhaa myös lähimmäisten kanssa. Tämä voi laajeta rauhaksi kansojen kesken. Täydellinen rauha alkaa vasta iankaikkisuudessa. Sinne me olemme matkalla. Siellä voimme vain hämmästellä Jumalan aarteiden mittaamattomuutta ja loppumattomuutta.

Rikas sydän antaa ja rikastuu yhä lisää.
Köyhä sydän tekee konkurssin.

 

 

Room 16:1-27: RAKKAAT TERVEISET JA USKONKUULIAISUUS

Paavalin kirje Rooman seurakunnalle on päättymässä. On aika lähettää rakkaita terveisiä ja kiteyttää kirjeen keskeinen sanoma.

Paavali mainitsee vajaat 30 henkilöä, jotka ovat saamassa tai lähettämässä terveisiä. Tämä kertoo siitä, että yhteisö ja jäsenet ovat tärkeitä. Meidät on nimeltä kutsuttu Jumalan kansaan, jossa yhteisöllisyys ja yksilöllisyys ovat tasapainossa.

Vaikka juuri meidän nimeämme ei mainita Raamatussa, siellä on lukemattomia henkilöitä, joihin voimme samaistua. Raamattu puhuu monella tavalla nimenomaan meistä. Raamattu on Jumalan kirje sinulle. Hän on kirjoittanut nimesi Elämän kirjaan, joka on taivaissa. Hän ei unohda sinua.

Nimien ohella mainitaan useampi kodeissa kokoontuva seurakunnallinen ryhmä. Tämä on yllättävää, sillä monet muut seurakunnat kokoontuivat saman katon alla. Mutta Rooman seurakunta oli kuin soluseurakunta, joka koostui useasta ryhmästä. Tähän oli monta käytännöllistä syytä: Rooma oli suuri; seurakunta melko köyhä eikä sillä ollut varaa isoon kirkkorakennukseen; vainot olivat nousemassa ja oli turvallisempaa kokoontua kodeissa; lisäksi uskovia oli eri kulttuuri- ja kielitaustoista, joten oli luontevaa kokoontua tuttujen kesken. Alkuseurakuntakin kokoontui kodeissa ja temppelissä. Ryhmissä syntyi välitön yhteys ja isoissa kokoontumissa oli oma juhlatunnelmansa. Näin pitäisi olla tänäänkin.

Kirjeen viimeisessä luvussa ajatuksenkulku rönsyilee. Pergamentti oli kallista ja se haluttiin käyttää tehokkaasti. Oli vaikea arvioida, mitä yhteen pergamenttirullaan mahtuu. Ilmeisesti tilaa riitti ja niinpä tekstiä jatkettiin yhä lisää rullan alareunaan asti. Moni saarnaajakin lupaa: Nyt vielä viimeinen kohta… ja vielä tämä… Hyvää ei malttaisi lopettaa.

Päätteeksi Paavali kiteyttää sanomansa tarkoituksen: ”Nyt evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on saatettu julki… tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdatettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen” (jae 26).

Roomalaiskirje oli pitkä ja osin monimutkainenkin. Punainen lanka oli vaarassa hukkua yksityiskohtien mereen. Kirjeen ydinajatus on kuin selkäranka, joka pitää kaiken koossa ja järjestyksessä. Kun punainen lanka on hallussa, yksityiskohdat asettuvat oikealle paikalleen oikeassa merkityksessä.

Roomalaiskirjeen punainen lanka on sama kuin koko Raamatussa: Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa täyttyy Jumalan pelastava tahto – sinuakin kohtaan.

Turvaudu Vapahtajaan ja seuraa hänen askelissaan, armon varassa. Vaikka me olemme heikkoja ja avuttomia ajan, maailman ja koko maailmankaikkeuden keskellä, Jumala on kaiken luoja. Hänen sylissä me olemme iankaikkisessa turvassa. Sieltä avautuu elämä ja mielekkyys. Tämä on luottavaista uskoa ja lapsenomaista kuuliaisuutta. Kaiken tämän saamme lahjaksi Kristuksessa Jeesuksessa. Älä anna minkään valheopetuksen riistää tätä lahjaa. Sinä olet kalliisti lunastettu Jumalan lapsi.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne!
Saakoon Jumala ikuisen ylistyksen! Aamen.

 

 

KIITOS YHTEISESTÄ LUKUHETKESTÄ!

Roomalaiskirje on pitkä, merkittävä Uuden testamentin kirje. Kaikkiaan siitä syntyi nämä 27 hartaustekstiä, jotka ovat luettavassa sivuvalikon kohdasta Uusi testamentti / Roomalaiskirje + hartaussarja.

Roomalaiskirjeen kirjoittamisaikaan maailma oli syvästi uskonnollinen. Lähes kaikki uskoivat jumaliin ja jumaluuksiin. Tarjolla oli monia tee-se-itse menetelmiä. Näin nouset jumalten rinnalle. Näin sinustakin löytyy jumalallisuuden kipinä. Ihmiset luottivat siihen, että ihminen on syvimmiltään hyvä ja hän voi omin ponnistuksin tulla taivaskelpoiseksi. Näin oli myös (vääristyneessä) juutalaisuudessa. Toki oli myös sitä, että ihminen sai surutta tehdä mitä hyvänsä – ilman, että se vaikutti iankaikkisen elämän saamiseen.

Nykyään tuo jälkimmäinen elämänfilosofia on se vallitseva – ainakin täällä länsimaissa. Ihminen korotetaan kaiken herraksi. Hän itse päättää, mikä on oikein ja väärin. Hän tekee mitä haluaa. Omatunto joustaa varsinkin silloin, kun on kyse omista tekemisistä ja sanomisista. Perinteinen kristillisyys on vanhanaikaista ja joutaa romukoppaan modernin liberaalin elämäntavan tieltä. Ihminen haluaa olla vapaa.

Ihminen voikin kyllä valita elämänsä suunnan, mutta elämän perusraameja ja -rajoja hän ei voi ylittää. Vapauden huumasta huolimatta ihminen on kuolevainen. Eikä hän voi sitä vastuutakaan paeta. Jokainen ihminen tekee tilin elämästään Luojan edessä – täysin riippumatta siitä, kuinka hartaasti hän kielsi Jumalan olemassaolon. Meidän mielikuvituksemme ei tee Jumalaa, vastuutamme eikä kuolemaa tyhjäksi. Tuomion perustana on Jumalan säätämät elämänlait. Vaikka me torjuisimme ja kieltäisimme ne kaikki, ne eivät kumoudu. Emme voi kumota Suomen perustuslakiakaan, vaikka emme siitä pitäisi. Jumalan säätämien lakien mukaan meidät lopulta tuomitaan.

Roomalaiskirje syväluotaa ihmisen sisimmän. Me olemme syntisiä. Se on tosiasia. Synnistä seuraa tuomio ja kuolema. Sitä todellisuutta näemme ja koemme joka päivä. Vapaa ihminen onkin syvästi sidottu syntiin, kuolemaan ja pahan valtaan. Vapaus on vain pinnallista ja näennäistä. Se on petosta.

Tällaiselle ihmiselle Jumala tarjoaa aitoa, syvää vapautta. Se on vapautta juuri näistä perusvihollisista: synnistä, kuolemasta ja pahasta. Jumala armahtaa ihmisen Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Saamme anteeksi. Saamme uuden elämän. Saamme itsekkyyden tilalle rakkauden. Meillä on vaihtoehto. Saamme valita elämän ja kuoleman välillä. Tässä on Roomalaiskirjeen, koko Raamatun ja kristillisen uskon ydin. Se on ilosanoma.

Roomalaiskirje ja Raamattu on täynnä realismia ja toivoa. Sana opettaa, että uskovina joudumme elämään vielä tämän ajallisen elämän näiden kahden – synnin ja elämän – välisessä jännitteessä. Vasta taivaassa alkaa täydellisyys. Matka on pitkä, mutta sittenkin lyhyt. Joudumme kohtaamaan ahdistuksia, mutta emme enää yksin. Sitä paitsi tiedämme, että lopulta pääsemme maaliin. Silloin matkan rasitukset vaihtuvat iloksi. Kristuksessa olemme aina voittajan puolella.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.

Henkilökohtaisen sydämenuskon ja kasteen kautta sinä olet Kristuksessa. Hän pitää sinusta huolen!

Siunausta elämääsi!