Raamattu ajassamme

ISÄN IHMEELLINEN RAKKAUS

Kotiinpaluun tunnelmat

Nyt poika oli päättänyt palata kotiin. Hän joutuisi kulkemaan tutun kyläyhteisön läpi rääsyissään, kaiken menettäneenä. Se olisi todella rankka tuomion ja häpeän kujanjuoksu. Hän joutuisi polvistumaan isänsä eteen kuten Jaakob polvistui seitsemän kertaa Eesaun edessä, kun hän palasi vuosikymmenten pakomatkalta loukatun, vihan katkeroittaman veljensä luokse.

Vertauksen kuulijat hioivat jo tuomionsapeleita ja keräsivät kiviä tuhlaajapojan pään menoksi samaistuen kyläyhteisön väkeen. Entä miten isä rankaisisi poikaa?

Isän käsittämätön ikävöivä, armahtava rakkaus

Vertaus kertoo, että isä näki pojan jo kaukaa ja kiirehti tätä vastaan. Mistä se kertoo?

Isä aavisti, että pojalle käy huonosti. Vuosien ajan isä kantoi syvää surua ja kaipausta. Vaikka poika oli kuin kuollut, poissa, isä odotti joka päivä poikansa paluuta kotiin. Se oli hänen elämänsä syvä tuska ja kaipaus. Joka päivä.

Jotta isä näkisi poikansa kaukaa, hänen piti asettautua sen mukaisesti. Isä tiesi, että pojan edessä olisi säälimätön nöyryytys kyläyhteisön kapean pääkadulla.

Vanhastaan tiedämme, että isä juoksi poikaa vastaan. Saatamme tietää senkin, että kunnianarvoisa vanhempi mies ei koskaan juokse. Hän pukeutui pitkään viittaan, joka pitäisi kääriä vyötäisille juoksua varten. Silloin hänen paljaat säärensä näkyisivät, mikä olisi erityisen häpeällistä.

Nyt tuhlaajapojan isä ei vain juokse, vieläpä sääret paljaansa – vaan tärkein kysymys onkin tämä: missä ja miksi hän juoksee?

Isä juoksi sääret paljaana tutun kyläyhteisön kapeaa katua pitkin kaikkien kyläläisten silmien edessä kylän reunalle muutaman palvelijansa seuratessa kannoilla. Miksi? Jotta hän ehtisi poikansa luokse pelastamaan hänet kyläläisten tuomiolta ja vihalta.

Isä oli täynnä rakkautta poikaansa kohtaan. Hän häpäisi itsensä tällä kaikella. Hän ei laskelmoinut vaan pelkästään rakasti. Isä puki poikansa parhaaseen juhla-asuun (eli omaan parhaaseen pukuunsa) ja antoi hänelle pojan sinettisormuksen. Pojan rääsyt heitettiin pois ja hänen riutunut ruumiinsa peitettiin parhaalla puvulla.

Koska isä hyväksyi pojan takaisin omakseen ja antoi kaiken anteeksi, kyläläiset eivät voineet enää virallisesti ja julkisesti tuomita poikaa, sillä niin tekemällä he olisivat loukanneet isän kunniaa.

Ja korjatakseen pojan totaalisen tuottaman häpeän ja rikkomuksen, isä järjesti kaiken lisäksi suuret juhlat, jotka sinetöivät pojan aseman koko kyläyhteisössä. Isän tähden kyläläisten oli hyväksyttävä poika takaisin osaksi yhteisöä – ainakin virallisesti.

Mieti tätä kuvaa! Isä juoksee kylän kapeaa pääkatua hulttiopoikaansa vastaan pelastaakseen hänet. Tässä on syvällinen kuva siitä, mitä Jeesus koki kantaessaan ristinpuuta pitkin Via Dolorosaa kohti pääkallonpaikkaa. Jeesus näki rakkaudessaan sinut. Hän kulki ruoskittuna, pilkattuna, syljettynä pitkin Jerusalemin kujaa, jotta voisi sovittaa sinut ja pukea sinut puhtaan valkeisiin pelastuksen armovaatteisiin.

Juostessaan ulos talosta kohti poikaa pelastaakseen hänet isä kuvastaa Vapahtajaa, joka astui alas kirkkaudesta keskellemme ja kulki kärsivän palvelijan tien. Tämä on syvä kristologinen kuva.

Tehdessään näin vertauksen isä rikkoi kaikki oman aikansa tapanormit. Hän teki sellaista, mitä kukaan isä ei milloinkaan tekisi Lähi-idän kunniankulttuurissa.

Me taas olemme jo niin kristillisen opetuksen ja rakkauden läpäisemiä satojen vuosien kristillisen perinteen myötä, että isän käytös ei varsinaisesti kummeksuta meitä. Isähän tekee juuri niin kuin rakastavan isän tulee tehdä!

Sama kristillisyyden syvä ja vahva vaikutus tulee esille siinä, miten suhtaudumme miehen ja naisen väliseen tasa-arvoon, lapsen tärkeyteen, lähimmäisen rakkauteen jne. Meille nämä ovat itsestään selvyyksiä, mutta vielä Jeesuksen ajan maailmassa nainen oli toisen luokan ihminen ja lapset tulivat kaikkein viimeisimpänä. Juuri kristinusko tuonut kaiken sen hyvän, jota me pidämme jo itsestään selvyytenä ja jonka saatamme jopa laittaa humanismin ja valistuksen ansioksi, vaikka juuret ovat paljon syvemmällä nimenomaan kristinuskossa.

Niinpä voimme todeta, että vertauksen isä on täysin ainutlaatuinen, poikkeuksellinen hahmo, jollaista ei ollut Lähi-idän tosielämässä. Tämän vertauksen kuulijat ymmärsivät automaattisesti. Tuhlaajapoikia kyllä oli mutta ei tällaisia isiä. Vertaus oli heidän korviinsa sanomattoman häkellyttävä.

Rakastava isä on Jumala

Juuri tuo shokeeraavuus avasi kuulijalle sen, että vertauksessa puhutaankin Jumalasta, joka olikin hyvin erilainen kuin heille opetettu kuva kunnian Jumalasta. Todellinen Jumala onkin käsittämättömän armahtava ja rakastava. Hänelle ei löydy vertaista.

Lakihenkisyyteen ajautuneen uskonnollisuuden mukaan Jumala ei olisi armahtanut tuhlaajapoikaa vaan syössyt hänet kirousten saattelemana alimpaan helvettiin. Tällaista käytöstä odotettiin myös uskonnollisilta opettajilta, johtajilta, profeetoilta ja varsinkin Messiaalta. Mutta nytpä Jeesus romuttaakin kaiken tällaisen.

Jumala onkin Rakkaus. Toki tämä tiedettiin jo Vanhan testamentin kirjoitusten pohjalta, mutta lähinnä vain teoriassa ja kapea-alaisesti.

On ilmeistä, että suuren osan kuulijoista oli vaikea hyväksyä Jeesuksen opetus Jumalasta, joka olisikin tällainen armahtava ja rakastava Isä, joka ottaa syliinsä kaikkein syntisimmänkin. Jo lapsuudesta alkaen omaksutuista käsityksistä ei pääse irti noin vain. Siihen tarvitaan vuosien, vuosikymmenten ja joskus jopa vuosisatojen mittaista kasvua ja kypsymistä – yksilönä ja kansakuntana.

Tuhlaajapoika isän murtavassa syleilyssä

Isän toiminta oli häkellyttävää kyläläisten silmissä. Kaikkein syvimmin sen koki tuhlaajapoika.
Hän oli valmistautunut mitä julmimpaan kohteluun ja häpäisyyn. Mutta nyt hän näki isänsä juoksevan helmat vipottaen ja sääret paljaana läpi koko kylän häntä kohden.

Ennen kuin poika ehti sanoa tai tehdä yhtään mitään, isä lankesi pojan kaulaan ja suuteli häntä. Heti perään poika sai kuulla, että hänet puettaisiin parhaaseen juhla-asuun, hänelle annettaisiin pojan sinettisormus ja lisäksi järjestettäisiin suuret juhlat.

Juuri tätä on Jeesuksen opettama todellinen Jumalan armo ja aito parannus, joka on löydettäväksi suostumista. Poika ei voinut tehdä mitään eikä hän voinut ansaita teoillaan asemaansa takaisin.

Jumalan rakkaus ja armo ennätti ensin. Pojallahan oli vain oma suunnitelma tee-se-itse
-pelastuksesta. Isän rakkaus ei ollut kevyttä, vaan siihen sisältyi valtava kärsimys. Se kuvaa osaltaan Jeesuksen ristinkärsimystä ja sovitusta. Jumala maksaa rakkaudestaan kovan hinnan.

Tässä syleilyssä poika ensimmäistä kertaa ymmärsi isän rakkauden syvyyden ja täydellisyyden. Siinä hän saattoi tajuta, kuinka syvästi hän oli loukannut isäänsä ja kuinka mahdotonta olisi sitä korvata rahallisesti tai mitenkään muuten.

Tässä syleilyssä poika luopui omavoimaisesta, näennäisestä, pinnallisesta hyvittelystä. Hän saattoi vain ottaa vastaan isän rakkauden ja hyväksyä kaiken lahjana kohdalleen.

Isän suudelma merkitsi täydellistä anteeksiantoa, armahdusta ja rakkautta. Samaan tapaan Joosef syleili petollisia veljiään ja rakensi uudelleen veljesyhteyden heihin. Perhe oli jälleen koossa – äärimmäisen raskaiden, tuskan täyttämien vuosien jälkeen. Syvin kaipaus oli täyttynyt ja Jumalan pelastava tarkoitus oli saavuttanut päämääränsä.

Ilojuhla?

Vertaus on täynnä häkellyttäviä yllätyksiä ja äärimmäisiä tunnekokemuksia. Ne vain jatkuvat. Kaikki olivat päästään pyörällä. Mitä tapahtui ja miksi?

Vertaus jatkuu suurilla juhlilla. Sitä varten teurastettiin syöttövasikka, mikä merkitsi ruokaa jopa 200 juhlavieraalle. Kyseessä oli todella suuret juhlat.

Kaikelle tälle isällä oli luonteva selitys: Minun poikani oli kuollut, mutta nyt hän oli herännyt eloon; hän oli kadoksissa mutta nyt hän oli löydetty!

Oman lapsen menettäminen on varmasti kaikkein suurin tuska ja suru, mitä ihminen voi kohdata. Varsinkin jos siihen liittyy itsetuhoisa käytös, kokemus on äärimmäisen vaikea. Ajattele itsesi isän tai äidin asemaan tällaiseen tilanteeseen. Nuori poikasi tai tyttäresi on tehnyt itsemurhan. Miltä se tuntuisi? Varmasti käsittämättömän vaikealta.

Entä miltä sinusta tuntuisi, jos tämän suurimman ja vaikeimman surun keskelle saisitkin kuulla ihmeellisen uutisen: hän on herännyt kuolleista, hän selvisi sittenkin! Minkälainen ilo, hämmennys ja syvä helpotus sinut täyttäisikään!

Eikö todellakin ole syytä juhlaan – vai mitä ajattelette te fariseukset ja lainopettajat…?

Juhla on ilojuhla. Isä iloitsee koko sydämestään lapsestaan, joka oli kadonnut, mutta nyt löytynyt, kuollut, mutta nyt herännyt eloon.

Juhlan tarkoitus on samalla vahvistaa pojan asema kyläyhteisössä. Varmastikin tapahtunut herätti nurinaa, mutta isän tähden poika hyväksyttiin takaisin, ainakin virallisesti.

Juhla oli varsinaisesti isän juhla, jossa muut yhtyivät isän iloon. Hän oli kuin kuningas, joka tietysti on juhlien keskipiste – ei niinkään poika, vaikka hänkin tietysti on tärkeä. Tässä ei siis juhlittu tuhlaajapojan elämää, vaan isää, joka sai poikansa takaisin.

Varmastikin isä iloitsi koko sydämestään. Poika oli hämmentynyt. Kyläläiset ainakin esittivät iloista. Vanhempi veli (fariseukset ja lainopettajat) sulki itsensä ulos ylimielisenä, täynnä itseään.