RAAMATUN VIISAUKSIA, osa 3

.

RAAMATUSSA KERROTAAN…

Syyllisyydestä! Ei ihme, että ihminen kokee syyllisyyttä. Ihminen kyllä heti huomioi, jos häntä loukataan sanoin ja teoin.

Vaikeampaa on huomata omia sanoja, tekoja ja laiminlyöntejä. Omantunnon voi paaduttaa ja voi se olla yliherkkä sellaisissa asioissa, joissa ei ole mitään väärää. Omatunto venyy kuin kumilanka, mutta se on vahingollista kaikille osapuolille.

Jumalan laki (elämän laki) ei veny, vaan on tinkimättömän tarkka. Se paljastaa kaiken ja langettaa meille oikeudenmukaisen tuomion.

On kummallista, että ihminen kieltää Luojansa ja elämän lain, turmelee elämänsä ja maapallon ja sitten vielä vaatii, että pääsee tekemään saman iankaikkisessa elämässä. Se ei onnistu. Siitä Jumala onneksi pitää huolen.

Ihminen kipuilee vain oireiden kanssa, mutta ei katso syvälle sydämeen eikä tunnusta perimmäistä ongelmaa, joka turmelee ihmisen ja tuottaa jokaiselle kuoleman. Päättäjätkin puuhastelevat vain pintatasolla, jolloin tauti ja oireet vain pahenevat.

Jumala on tarttunut perimmäiseen ongelmaan, juurisairauteen nimeltä synti. Ihminen on kokonaan olemuksellisesti turmeltunut. Jumala ehdottomasti tuomitsee kaiken synnin, mutta samalla hän haluaa armahtaa ihmisen, jotta tämä saisi anteeksi ja oikean elämän.

Jumala käsittelee todellisesti, syvästi ja lopullisesti synnin ja syyllisyyden ongelman. Kun ihminen turvautuu Jumalaan, hän joutuu kohtaamaan ja tunnustamaan tosiasiat. Samalla hän saa osakseen armahduksen Kristuksen Jeesuksen sovitustyön tähden. Silloin ihminen vapautuu syyllisyydestä, synnin hallintavallasta ja lopulta kokonaan synnistä.

Sananlaskujen kirja: Kuka voi sanoa: ”Olen puhdistanut sydämeni, puhdas synnistäni” (20:9) Armolla ja uskollisuudella rikos sovitetaan, ja Herran pelko pitää pahan loitolla. (16:6)

Matteuksen evankeliumi: Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. (15:19)

Psalmi 51: Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina edessäni. Sinua Ainoaa vastaan olen syntiä tehnyt, olen tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. (jakeet 3-6)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kärsimyksestä ja pahan ongelmasta! Jumala loi kaiken täydellisen hyväksi, rakkauden täyttämäksi ja harmoniseksi. Paratiisi oli paratiisi ja elämä oli täydellisen onnellista.

Samalla Jumala loi ihmisen aidoksi persoonaksi, jolla on vapaus rakastaa tai olla rakastamatta. Sen tähden paratiisissa oli hyvän ja pahan tiedon puu.

Jumala antoi ihmiselle tehtäväksi tutkia ja vaalia luomakuntaa yhdessä hänen kanssaan – ei omaehtoisesti ja omapäisesti etsimällä oikotietä, jollaisen hyvän ja pahan tiedon puu tarjosi.

Jo tätä ennen pyhä enkeli Lusifer oli noussut kapinaan Herraansa vastaan, minkä myötä se turmeltui paholaiseksi. Tähän samaan kapinaan se houkutteli muitakin enkeleitä ja ihmisen. Synti ja pahuus on luopumista hyvästä Jumalasta ja häntä vastaan kapinoimista.

Syöminen hyvän ja pahan puusta merkitsi Luojan kieltämistä, paholaisen seuraamista, aidon rakkauden ja elämän menettämistä, valtavaa tiedon määrää ilman kykyä hallita ja käyttää sitä moraalisesti kestävällä tavalla.

Juuri näin ihminen toimii tänäänkin, myös ns. tieteen nimissä, joka sekin on valjastettu ihmisen synnilliseen ahneuteen ja kapinaan Luojaansa vastaan. Jälkikin on sen mukaista.

Jokainen ihminen kohtaa kärsimystä ja ajallisen kuolemankin (ellei Herramme saavu sitä ennen). Kärsiessään moni syyttää Jumalaa, vaikka muuten ei ole elämänsä aikana ollut juuri mitenkään kiinnostunut hänestä. Mutta syytökset eivät auta.

Toki ihminen saa purkaa sydäntään ja takoa Jumalankin rintaa. Kyllä hän sen kestää. Näin teki Jobkin ja siihen Psalmit meitä rohkaisevat: aitouteen ja tunteiden osoittamiseen ja purkamiseen.

Ihmisen elämä on yksinomaan Jumalan varassa. Hänellä on valta asettaa raja kärsimykselle ja kuoleman vallalle. Ikuinen elämä on varattu täydellisyydelle. Siinä on syvä kristillinen toivo – kotiin pääsy kirkkauteen.

Jobin kirja: Minun henkeni on rikki raastettu, päiväni sammuvat. Edessäni on hauta (17:1). Kaikki läheiseni inhoavat minua; nekin, joita rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan. Luuni ovat tarttuneet kiinni lihaan ja nahkaan, minusta on jäljellä pelkät ikenet. (19:19-20) Sisälläni kuohuu lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minua. (30:27)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kuolemasta! Syntiinlankeemus toi ihmisen osaksi kolme kuolemaa.

Hengellinen kuolema oli välitöntä eroa Jumalasta ja ihmisen sisimmän turmeltumista syntiseksi ja itsekkääksi. Tästä alkoi fyysinen kuolemanprosessi, joka heikentää ihmisen kehoa, altistaa sairauksille ja johtaa ruumiin kuolemaan. Kolmas kuolema on ikuista eroa Jumalasta (kadotus, helvetti).

Viime kädessä vain kuolema ja sen uhka pakottaa ihmistä pysähtymään, miettimään elämän tarkoitusta ja suhdetta Luojaansa. Ilman kuolemaa ihminen haluaisi elää ikuisesti syntisenä, mikä olisi hirvittävän onnetonta, koska synti ei tuo syvintä tyydytystä ja onnea, vaan yhä lisääntyvää kärsimystä.

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on ikuinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti synnin ja voitti pahan ja kuoleman vallat.

Sen merkiksi hän nousi ruumiillisesti kuolleista kolmantena päivänä ja sai lisäksi kirkastetun ylösnousemusruumiin ikuista elämää varten. Apostoli Paavali kirjoitti: Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto! (Fil 1:21)

1 Mooseksen kirja: Ja Herra Jumala antoi ihmiselle tämän käskyn: ”Syö vapaasti kaikista muista puutarhan puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, sinä totisesti kuolet.” (2:16-17)

Jobin kirja: Minä tiedän lunastajani elävän. Viimeisenä hän on seisova multien päällä. Kun tämä nahka on raastettu yltäni ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan. Hänet olen näkevä apunani. Silmäni saavat nähdä hänet, eikä hän ole minulle vieras. (19:25-27)

Heprealaiskirje: Koska siis lapsilla on liha ja veri, myös hän tuli niistä samalla tavoin osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, nimittäin Paholaisen, ja vapauttaisi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko elämänsä ajan olleet orjuudessa. (2:14-15)

1 Korinttilaiskirje: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (15:26)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Vastuustamme Luojan edessä! Jumala on ihmisen Luoja ja Herra. Sitä tosiasiaa ihminen ei voi väistää, vaikka eläisi minkälaisessa itsepetoksessa.

Jokainen ihminen on vastuussa koko elämästään Luojalle, jolta hän on tämän elämän saanut lahjaksi. Sitä ei tule käyttää miten tahansa, vaan Jumalaa ja ihmisiä rakastaen ja kunnioittaen.

Vastuullisuus kuuluu aitoon ihmisyyteen, elämään ja rakkauteen. Eihän kukaan halua vastuutonta elämää? Jotta elämä olisi vastuullista, se edellyttää aitoa vastuuseen joutumista ja koko elämän läpi käymistä ja punnitsemista.

Siinä mittarina ei ole ihmisen omat normit eikä toiveet – eikä mikään ideologia tai uskonto. Jumala on määrittänyt norminsa ja lakinsa pyhässä laissaan, joka on elämän ja rakkauden laki.

Jumala on pyhä, kaikkivaltias Herra, joka toteuttaa sanansa ja pitää lakinsa voimassa. Mutta kuka kestää pyhän Jumalan tuomion edessä? Ei kukaan.

Heprealaiskirje: Ja niin kuin ihmisille on määrätty, että heidän on kerran kuoltava ja sen jälkeen tulee tuomio. (9:27)

Johanneksen ilmestys: Minä näin suuren valkoisen valtaistuimen ja sillä istuvan. Hänen kasvojaan pakenivat taivas ja maa, eikä niille löytynyt sijaa. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin. Avattiin vielä yksi kirja, elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. (20:11-12)