PERISYNTI JA VAPAA TAHTO

 

Onko ihminen jo syntyessään, viattoman oloisena vauvana syntinen? Vai onko ihminen pohjimmiltaan hyvä? Turmeltuuko hän vasta opittuaan vääriä asenteita, tapoja ja tekoja? Mitä siitä seuraa, jos ihminen on perinyt syntisyytensä tai jos hän pohjimmiltaan hyvä?

Entä mitä merkitsee vapaa tai sidottu tahto? Onko ihminen (aina) vapaa valitsemaan ja toimimaan tahtonsa mukaan? Voiko hän aidosti valita hyvän ja pahan väliltä? Onko hän syntisyydessään sidottu tekemään pahaa? Kykeneekö ihminen omin avuin ja voimin päättämään suhteestaan Jumalaan, milloin vain tahtoo?

 

 

PERISYNTI?

 

Peritty syntisyys – on ilmeinen tosiasia Raamatun ja elämän todellisuuden näkökulmasta. Raamatussa kuvataan johdonmukaisesti, että jokainen ihminen on syntinen. Missään vaiheessa ei kerrota tiettyä ikää, jolloin ihminen tulisi syntiseksi. Eri asia on ihmisen vastuu, joka riippuu ihmisen kypsyydestä ja iästä. Pieni lapsikin on jo syntinen. Sen näkee nopeasti jo esimerkiksi hiekkalaatikkoleikeissä. Kuitenkaan hän ei ole samalla tavalla vastuullinen kuin aikuinen.

Syntisyys on periytyvä ominaisuus. Aadam ja Eeva turmeltuivat. Heissä oleva Jumalan kuva vääristyi. Heistä polveutuvat kaikki ihmiset. Jokaisessa meissä on synnin turmelema ja vääristämä Jumalan kuva. Rikkinäisesti muotista tulee vain rikkinäisiä tuotteita.

Ps 51:7

Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Ks. myös Job 14:4 tai aiempi opetus Synti ja syntisyys.

Kristinuskossa ihmisen pahuus ymmärretään hyvin syvällisenä todellisuutena. Monissa uskonnoissa ja katsomuksissa ihmistä pidetään pohjimmiltaan hyvänä. Jos ihminen tahtoo ja yrittää, hän voi elää oikein ja hyvin – omin voimin. Jopa juutalaisuudessa, joka oli ajautunut pois Kirjoituksista, ajateltiin näin. Samoin on ortodoksisuudessa, jossa oletetaan, että ihmisessä on syvin jumalallisuuden puhdas kipinä.

Ajoittain myös vapaissa kristillisissä suuntauksissa esiintyy tulkintoja, joiden mukaan pieni lapsi on viaton, ts. synnitön (eikä hän siksi tarvitse kastetta). Tästä nousee myös usko siihen, että ihminen voi päättää omin avuin suhteesta Jumalaan.

Sen sijaan luterilaisuudessa ankkuroidutaan lujasti Raamattuun, jonka mukaan kaikki ovat syntisiä – jo syntymästään alkaen. Tällöin tärkeää on erottaa ihmisen syntisyys ja kyky vastuuseen. Pieni vauva on syntinen, mutta ei vielä täysimittaisesti tietoinen ja vastuullinen. Kuitenkin ihmisen syntisyys erottaa hänet pyhästä Jumalasta iästä riippumatta. Siksi jokainen tarvitsee Kristuksen sovitustyötä hyväkseen.

• Joidenkin mukaan pieni vauva syntyy Kristuksen armon alla ja on osallinen armosta kunnes kypsyy vastuulliseen ikään ja kenties hylkää Jumalan hyvin tietoisesti ja päättäväisesti. Lapsikaste vahvistaa ja tukee tätä armoliittoa Kristuksessa.
• Joidenkin mukaan pieni vauva ei ole osallinen armosta, ellei häntä kasteta. Tällöinkin hänen tulee uskoa, luottaa ja turvautua Jumalaan ikätasonsa mukaisesti.
• Joidenkin mukaan kastetta ei välttämättä tarvita lainkaan vaan ainoastaan henkilökohtainen uskonratkaisu. Kaste on heille korkeintaan ihmisen kuuliaisuusteko uskonratkaisun jälkeen.

Kaikkien tulkintojen keskellä olennaista on pitäytyä Raamattuun. Ihminen on syntinen ja tarvitsee pelastuakseen Jeesusta ja ristintyötä. Ilman Kristusta kukaan ei koskaan pelastuisi. Pelastuksen omistaminen omalle kohdalle tapahtuu Jumalan pelastavan työn kautta. Siinä hän käyttää evankeliumia, Sanaa, kastetta ja ehtoollisen lahjaa.

 

 

VAPAA VAI SIDOTTU TAHTO?

 

Taustalla perisynti

Perisynti määrittää ihmisen tahtotilan. Syntinen ihminen on kokonaan syntinen – mukaan lukien hänen tahtonsa. On luonnollista, että syntinen ihminen tahtoo elää syntisesti. Jumalallisen pyhä ja rakastava elämä on hänelle vierasta, jopa vastenmielistä. Syntinen ihminen pakenee Jumalaa, joka etsii häntä – kuten paratiisissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Jumalaa ei kuitenkaan voi paeta.

Raamatussa kuvataan, että ihminen on synnin orja. Synti on siis herra, joka määrää, mitä ihminen tekee. Ihmisellä ei ole valinnanvapautta. Hänen tahtonsa ja koko olemuksensa on sidottu syntiin, joka tahrii hänet kokonaan kuten puhtaaseen veteen kaadettu muste.

Ihmisen tahto oli aidosti vapaa ainoastaan ennen syntiinlankeemusta paratiisissa. Hän oli sisäisesti täydellisen puhdas, rakastava, pyhä ja hyvä. Paratiisissa oli kuitenkin hyvän ja pahan tiedon puu, jonka hedelmää hänellä ei ollut lupa syödä. Sen sijaan ihminen sai nauttia kaikesta muusta, mitä paratiisissa oli. Ihminen sai vapaasti valita. Mutta valintaan liittyi myös vakava vastuu. Ihminen valitsi kapinan ja synnin, ja tuli siihen sidotuksi. Puhdas ja kirkas muuttui sameaksi ja likaiseksi.

 

Luther

Erityisesti uskonpuhdistaja Martti Luther kiisteli vapaasta ja sidotusta tahdosta katolisten ja reformoitujen kanssa. Jo aiemmin Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti aiheesta Tutkielma vapaasta ratkaisuvallasta. Tämän vastineeksi Luther laati hyvin perusteellisen teoksen Sidottu ratkaisuvalta, jota hän piti yhtenä pääteoksistaan.

Luther katsoo yksiselitteisesti Raamattuun nojaten, että ihminen on sidottu syntiin ja kykenemätön vapaasti valitsemaan Jumalan. Häntä mukaillen: Sidottu ratkaisuvalta tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kukaan ei voi kääntyä omasta tahdostaan Jumalan puoleen, uskoa tai tehdä mitään hyvää ilman Pyhän Hengen vaikutusta – siis vanhan ihmisen puolesta.

Lutherin käyttämiä raamatunkohtia ovat mm. 2 Moos. 8:3; Ps. 73:22; Jes. 6:9; 52:1; Matt. 13:14, 23:37; Luuk. 4:23; Joh. 10:28; Room. 9:20, 16:27; 1 Kor. 3:20; 2 Tim. 2:26.

 

Erilaisia näkemyksiä ihmisen vapaasta tahdosta ja vastuusta

Seuraavassa luetellaan erilaisia tulkintoja järjestyksessä, jossa edetään kohti täysin vapaata tahtoa:

• Manikealaisuus: Ihminen on niin sidottu ja vailla vapaata tahtoa, ettei hän ole lainkaan vastuullinen mistään.
• Kalvinistinen: Jumala määrää suvereenisti ihmiset joko pelastukseen tai kadotukseen (kaksinkertainen predestinaatio = ennaltamääräämisoppi). Ihminen on sidottu Jumalan päätökseen. Hänellä Ei ole vapaata tahtoa, mutta on silti vastuussa synneistä.
• Augustinus: Ihmisellä on kyllä vapaa tahto (muutenhan hän ei olisi vastuullinen pahoista teoistaan), mutta Augustinuksen mukaan ”vapaa ratkaisu ilman Jumalan armoa kykenee tekemään vain syntiä.” Ihmisen vapaa tahto ei pysty ottamaan vastaan evankeliumia, jos ei Jumala vaikuta ihmisen tahtoon. Augustinus muotoili ajatusta kaksinkertaisesta predestinaatio-opista. Katolinen kirkko edellyttää ihmiseltä armon lisäksi kuulumista katoliseen kirkkoon, kastetta ja hyviä tekoja.
• Luterilaisuus: Luterilaiset tunnustuskirjat opettavat, että ihmisellä on kyllä vapaus tehdä kielteinen tahdon ratkaisu; ts. hän voi vapaasti torjua Jumalan kutsun, sillä luonnostaan ihminen vastustaa Jumalaa. Myönteiseen tahdon ratkaisuun eli siihen, että hän ottaa evankeliumin vastaan, ihminen tarvitsee aina Jumalan armon apua eli Pyhän Hengen vaikutusta hänessä. Jumala tahtoo pelastaa kaikki ja ennaltamäärää ihmiset Kristuksessa pelastukseen ennaltatietämyksensä mukaisesti (yksinkertainen predestinaatio-oppi).
• Luterilainen 1948 kristinoppi (katekismusta täydentävä opetusosa, jossa on pietistisiä piirteitä): Jumala kutsuu ihmistä ja voi antaa ihmiselle etsikkoajan tai -aikoja. Etsikkoaikana, Jumalan kutsun edessä, ihminen joutuu ikään kuin valintatilanteeseen. Jumalan Pyhä Henki vapauttaa hänen sidotun tahtonsa ja ihminen voi valita, ottako hän evankeliumin vastaan, vai torjuuko hän sen.
• Arminiolaisuus: Pelastus on Jumalan teko, mutta ihminen voi vapaasti päättää hyväksyykö vai torjuuko sen.
• Pelagiolaisuus: Ihminen on täysin vapaa valitsemaan hyvän ja pahan väliltä. Häntä ei rasita perisyntisyys. Usko on ihmisen teko.

 

Huomioita näkemyksistä

Joissakin tapauksissa ns. kultainen keskitie on viisautta. Edellisestä luettelosta tulee hylätä ne kannat, jotka

• Kumoavat täysin ihmisen tahdon ja vastuunalaisuuden (manikealaisuus ja kalvinistisuus).
• Kumoavat ihmisen syntisyyden merkityksen ja korostavat ihmisen vapautta päättää suhteestaan Jumalaan ja elämän oikeaan ja väärään (pelagiolaisuus ja arminiolaisuus)

Keskivaiheille jää ensisijaisesti luterilainen käsitys, jonka mukaan

• Ihminen on syntinen ja siksi hänen tahtonsakin on sidottu syntiin. Ihminen luontaisesti vastustaa Jumalaa.
• Jumalan vaikuttavan armokutsun edessä ihminen vapautuu syntiin sidotusta tahdosta niin, että hän voi vastuullisesti tehdä päätöksen suhteestaan Jumalaan. Ilman Jumalan vaikutusta ihminen olisi sidottu syntiin ja torjuisi Jumalan. Omavoimaisesti ihminen olisi kyvytön edes tahtomaan pelastustaan.

Luterilaisuudessa korostetaan myös Jumalan salattua viisautta. Ihmisinä me emme kykene ymmärtämään kaikkea perinpohjaisesti. Raamattu kuvaa myös paradokseja, jotka näyttävät inhimillisesti olevan vastakkaisia ja ristiriitaisia, mutta syvimmässä mielessä ne ovatkin saman todellisuuden eri puolia, jotka antavat meille laajemman kokonaiskuvan.

Niinpä esimerkiksi maailmankuulu evankelista, baptistisaarnaaja Billy Graham on päätynyt tällaiseen lopputulokseen: On kiistaton tosiasia, että Raamattu opettaa näitä molempia; sekä Jumalan valintaa että myös ihmisen vastuuta. Eli ihmisen tulee tehdä uskon ratkaisu ja ottaa evankeliumi vastaan, mutta hän ei voi tätä tehdä, jos Jumala ei häntä Pyhällä Hengellään kutsu ja valaise. Grahamin mukaan raamatullisessa julistuksessa tulee aina säilyttää tämä jännite.

Lisäksi on erotettu evankelistan ja opettajan erilaiset roolit. Evankelista julistaa Jumalan sanaa ja vetoaa ihmisiin, jotta nämä ottaisivat sen vastaan. Opettaja lähestyy asioita hiukan eri näkökulmasta, kun hän sitten opettaa kristillisen uskon keskeisiä kysymyksiä niille, jotka ovat tulleet uskoon. Olemme kuulleet jonkun kertovan ensin, miten hän löysi Jeesuksen ja tuli uskoon. Myöhemmin, ehkä kristillisen opetuksen vaikutuksesta näkökulma hieman muuttuu, ja sama ihminen saattaakin kuvata uskoontuloaan toisin päin: ”Tulin uskoon, kun Jeesus löysi minut.”

 

Ihmisen vastuu

Vaikka ihminen on sidottu syntiin ja elää synnin vallassa, hän on vastuullinen Jumalalle. Syntistä ihmistä ei voi päästää uuteen luomakuntaan, koska hän tuhoaisi senkin. Voidaan toki pohtia, voiko ihminen olla aidosti vastuullinen, jos hän ei voi mitään synnille.

Ratkaiseva näkökulma ihmisen vastuuseen avautuu siitä, että Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on tehnyt käsittämättömän uhrautuvan rakkaudentyön hyväksemme ristillä. Kun Jumala lähestyy ihmistä rakkaudessaan evankeliumin Sanalla, hän kohtaa ihmistä Pyhässä Hengessä niin, että ihminen vapautuu tekemään vastuullisen päätöksen, joko puoleen tai vastaan.

Tällöin tapahtuva kielteinen ratkaisu luo pohjan tuomiolle ja sille tosiseikalle, että ihminen päättää pysyä syntisenä. Ihmisen olemuksellinen syntisyys on itsessään este iankaikkiseen elämään pääsemiseksi. Lisäksi Jumala tuomitsee ihmisen synnin ja synnit viimeisellä tuomiolla. Torjuessaan Jumalan hänen armokutsun edessä ihminen itse hyväksyy ja allekirjoittaa kaikki elämänsä syntiset teot: hyväksyn aiemmat, nykyiset ja tulevat syntiset tekoni, sekä pidän niistä kiinni, niissä ei ole mitään väärää.

Myönteinen vastaus puolestaan realisoi ihmisen kohdalla armon, uudistavan ja lopulta kirkastavan pelastustyön Kristuksessa. Ihminen tunnustaa syntisyytensä, katuu, turvautuu Kristukseen ja antaa Jumalalle elämänsä valtakirjan pelastaa hänet kokonaan. Tässäkin ihminen allekirjoittaa elämänsä kaikki synnit ja tulee niistä tietoiseksi ja vastuunalaiseksi. Samalla hän kuitenkin ymmärtää synnin pahuuden ja haluaa siitä eroon. Tällöinkin Jumala tuomitsee synnin, mutta siirtää rangaistuksen Kristuksen harteille.

 

Lutherin ajatus vapaasta tahdosta maallisissa asioissa

Vaikka Luther oli oikeassa koskien ihmisen täydellistä syntisyyttä ja haluttomuutta kääntyä Jumalan puoleen, on hämmentävää, että hän kuitenkin väittää ihmisen tahdon olevan vapaa maallisissa eli yhteiskunnallisissa asioissa. Tämä on keinotekoinen ja ristiriitainen jaottelu. Kun ihminen hoitaa perhettään, tekee työtään ja rakentaa yhteiskuntaa, juuri kristillinen moraali on siinä ensiarvoisen tärkeää kuten myös Jumalasta kumpuava voima. Kaikki, mitä ihminen tekee toiselle ihmiselle, on aina teko Jumalalle.

Emme voi erotella ihmisen syntisyyttä ja tahtoa jyrkästi hengellisiin ja maallisiin kysymyksiin. Kun rikomme ihmisiä vastaan, rikomme rakkautta vastaan ja Jumalaa vastaan. Ihmisen toiminta historiassa osoittaa, kuinka turmeltunut ihminen on maallisissakin asioissa. Syntisyys ja synnin sitoma tahto tuottaa mm. huonoa perhe-elämää ja kaikenlaista itsekkyyttä, ahneutta, epärehellisyyttä, tyhmyyttä ja vastuuttomuutta yhteiskunnalliseen toimintaan. Ihminen ei ole vapaa vaan kaikessa sidottu.

Korkeintaan ihminen on suhteellisen vapaa päättämään asioista, joihin ei välittömästi liity moraalinen aspekti. Voimme päättää, ostammeko ykkösmaitoa vai rasvatonta maitoa. Toki tässäkin voi miettiä terveysnäkökohtia ja sitä, tukeeko suomalaista vai ruotsalaista maitofirmaa.

Lisäksi tällaista pohdintaa sekoittaa pari merkittävää seikkaa:

• Ihmisen syntisyys ei ole äärimmäistä pahuutta vaan itsekkyyttä ja toki samalla kyvykkyyttä merkittäväänkin pahuuteen; osa ihmisistä noudattaa enemmän kristillisiä arvoja kuin toiset.
• Jumala on läsnä maailmassa Henkensä, Sanansa ja seurakunnan kautta. Tämä Jumalan läsnäolo vaikuttaa yksittäisiin ihmisiin ja yhteiskuntiin.

On siis lopulta mahdotonta sanoa, missä määrin ihminen toimii ”vapaasti tahtoen” tai ainakin osittain Jumalan yleisen armon ja rakkauden ohjaamana, vaikka ihminen ei olisikaan uskossa.

Lopulta vapaan tahdon pohtiminen maallisissa asioissa on epärelevanttia, koska ihminen on kaikesta vastuussa Luojan edessä. Kaikki kulminoituu siihen, mikä on ihmisen suhde Jumalaan ja hänen pelastavaan tekoonsa Kristuksessa.

 

Uskovan pyhityselämä

Uskova on armahdettu syntinen, jonka kohdalla Jumala on aloittanut pelastavan työnsä. Ihminen on armahdettu, vanhurskautettu (oikeudellisesti), otettu Jumalan lapseksi, uudestisyntynyt uuteen ihmisyyteen, Pyhän Hengen läsnäololla täytetty, ja on kerran oleva kirkastettu. Samalla hän on yhä syntinen.

Uskova elää melkoisessa jännitekentässä Jumalan antaman elämän ja syntisyyden välillä. Voidaan ajatella, että ihmisen tahdon vapaus on tässä todellisuudessa suurempi kuin pelkästään syntisenä. Hänen tulee käyttää sitä tahtoa, mikä hänellä on uskovana ihmisenä. Lopulta uskovankin kohdalla jää osittain mysteeriksi, mitä ihminen voi tahtoa ja mitä ei, koska synti on meissä niin syvänä todellisuutena.

Niinpä kristityn ainoa turva on pelkästään Kristuksessa. Kun katsot omaan pyhityselämääsi ja tahtoosi, jäljelle jää pelkkää epävarmuutta – syystäkin. Kun katsot Jeesukseen Kristukseen ristillä ja ylösnousseena, saat olla täydellisen turvassa: hän pelastaa sinut perille saakka! Pelastus on kokonaan Jumalan teko Kristuksessa.

 

Taivas ja kadotus

Uskovan kannalta lopputulos on tärkeintä. Kerran pääsemme taivaaseen, uuteen luomakuntaan. Siellä emme ole enää syntisiä vaan täydellisen puhtaita, täynnä kirkkautta, rakkautta, pyhyyttä, hyvyyttä, iloa ja onnellisuutta. Silloin me nautimme tärkeimmästä ja lopullisesta valinnasta: Jumalasta, joka valitsi meidät pelastukseen armosta, Kristuksen kautta. Taivaassa ei ole enää hyvän ja pahan tiedon puuta eikä siten ilmeisesti edes mahdollisuutta valita syntiä. Olemme jo valinneet Jumalan, joka valitsi meidät.

Kadotuksessa ihminen on yhä kokonaan syntinen. Hän vihaa entistä enemmän Jumalaa, joka pilasi hänen mukavan elämänsä synnissä. Syntisenä ihminen himoitsee ja tahtoo kaikkea syntiä, mutta kadotuksessa / helvetissä hän ei voi sitä enää harjoittaa. Hän on ikuisesti sidottu syntiin ja sen rangaistukseen, koska hän hylkäsi Jumalan armon silloin, kun sen olisi voinut hyväksyä kohdalleen.

 

Onko lopulta niin, että ihminen kulkee seuraavan tien:

• Vapaa tahto valita rakkaus tai synti (paratiisi)
• Syntiin sidottu tahto, joka aina valitsee synnin (ei-uskovan elämä)
• Vapaan tahdon pilkahdus, kun Jumala kutsuu ihmistä armollaan Pyhässä Hengessä, joka vapauttaa ihmisen tekemään vastuullisen päätöksen (uskoon tuleminen)
• Rajoitetusti vapaa ja sidottu tahto, jolloin ihminen käy kamppailua synnin ja Jumalan antaman elämän välillä (uskovan pyhityselämä)
• Rakkauteen sidottu tahto, jonka ihminen on kertakaikkisesti valinnut Kristuksessa Jumalan rakkauden sulattamana (taivas)

 

Ratkaisevaa on Jumalan tahto

Viime kädessä ei ole ratkaisevaa, miten ihminen ymmärtää oman tahtonsa tilan, vaan se, että Jumala tahtoo pelastaa ihmisen. Vaikka käsityksemme ihmisen syntisyydestä ja tahdosta olisi kuinka väärä, Jumala on suurempi ja hän kutsuu armollaan ihmisen yhteyteensä. Tuon kutsun edessä ihmisen tulee käyttää juuri sitä tahtoa, mikä hänellä on siinä hetkessä. Mitään muuta tahtoa hänellä ei olekaan. Kyllä Jumala pitää pelastuksen ”teknisestä” toteutumisesta huolen!