YLEISTÄ

Pakolaiset ovat tulleet keskellemme. Tämä on talouspolitiikan ohella toinen kuuma keskustelun aihe. Pakolaiskeskuksia nousee kuin sieniä sateella, lähelle meitä. Monet ovat puolesta ja monet ovat vastaan. Onko vastaus pakolaisuuteen yksioikoisesti kyllä vai ei? Vai onko kysymyksessä hyvinkin monimutkainen asia? Onko Suomen pakolaispolitiikka onnistunutta?

Mitä meidän tulisi ajatella pakolaisuudesta etenkin kristittyinä? Mitä Raamattu sanoo asiasta?

Termit

Pakolaisuuteen liittyy monia erilaisia termejä. Toisaalta niillä on yleiskielisiä merkityksiä, mutta toisaalta niille on määritelty aivan virallisiakin sisältöjä. Tässä niistä keskeisimmät:

• maahanmuuttaja: jokainen ulkomaalainen joka asuu Suomessa vähintään 1 vuoden ajan tulosyystä riippumatta
• siirtolainen: ihminen joka on pysyvästi muuttanut toiseen maahan
• yleiskielinen sana ”pakolainen”: ihminen joka pakenee vainoa tai uhkaa
• turvapaikan hakija: ihminen joka hakee virallista pakolaisasemaa ja oleskelulupaa esim. Suomessa
• virallinen pakolainen: ihminen jolle on myönnetty turvapaikka esim. Suomeen
  • kiintiöpakolainen: 750 henkilöä vuodesta 2001 lähtien; 1050 vuonna 2014
  • muut pakolaiset

Perusteet myönteiselle päätökselle: pakolaisasema ja määräaikainen oleskelulupa

Kuka tahansa ei voi saada virallista pakolaisstatusta ja oleskelulupaa. Seuraavilla perusteilla ne voi saada:

• perusteltu syy pelätä vainoa
• toissijainen suojeluntarve: kuolemanrangaistus, kidutus yms.
• humanitaarinen suojelu: sota tai luonnonkatastrofi
• yksilöllinen inhimillinen syy
• tilapäinen oleskelulupa terveydellisistä syistä

 

PAKOLAISUUS VANHASSA TESTAMENTISSA

Vanha testamentti kertoo ihmiskunnan historiasta, etenkin Jumalan kansan näkökulmasta. Sen sivuilla pakolaisuus ja siirtolaisuus näyttäytyvät hyvin yleisenä ilmiönä. Vanhassa testamentissa käytetään usein termiä ”muukalaisuus” tai ”muukalainen”. Moni tuttu Raamatun henkilö on kokenut tämän muukalaisuuden elämässään.

Juutalaisten, arabien ja kristittyjen kantaisä Aabraham kulki Mesopotamiasta Luvattuun maahan, Egyptiin ja takaisin Israeliin noin 2000 eKr. Tuona aikana oli enemmänkin liikettä, suorastaan kansainvaellusta. Ihmiset etsivät uutta elintilaa ja parempaa toimeentuloa. Toisinaan nälänhätäkin ahdisti ja silloin Aabraham joutui turvautumaan Egyptin ruoka-aittoihin. Aabrahamin ensisijaisena syynä lähteä liikkeelle kotiseuduiltaan kohti luvattua maata ei ollut ulkoinen paine vaan Jumalan kutsu. Vaikka Jumala lupasi tuon maan hänelle ja hänen jälkeläisilleen, Aabraham itse asui tuossa maassa muukalaisena kanaanilaisten, filistealaisten ja heettiläisten keskellä. Tuolloin hän sai kuulla Jumalasta myös ennustuksen kaukaisemmasta tulevaisuudesta: Silloin Herra sanoi hänelle: ”Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta. (1 Moos 15:3)

Aabrahamista polveutuivat Iisak, Jaakob ja Jaakobin 12 poikaa. Heistä toiseksi nuorin oli Joosef, joka joutui veljiensä pettämänä Egyptiin ensin orjaksi, sitten vangiksi ja lopulta Egyptin pääministeriksi. Nälänhädän myötä Joosefin perhekunta päätyi Egyptiin, jossa alkoi Israelin kansan voimakas kasvu. Aluksi he elivät kohtuullisen hyvissä olosuhteissa mutta jossain vaiheessa heistä tehtiin vihattuja orjia, jotka haluttiin tuhota. Näin Israelin kansa joutui kokemaan muukalaisuuden ja sorron hyvin voimakkaasti.

Tästä orjuudesta Jumala tahtoi vapauttaa kansansa valitun johtajan eli Mooseksen kautta. Omassa voimassa Mooses ei tehtävään kyennyt ja joutui pakenemaan Midianin erämaahan 40 vuoden ajaksi, muukalaiseksi. Siellä hän perusti perheen ja antoi yhdelle pojistaan nimen ”Gersom” eli ”muukalainen vieraalla maalla”. Näin Mooseskin oppi ymmärtämään muukalaisena olemista.

 

Vanhan testamentin säädöksiä ja ohjeita muukalaisten suhteen

Jumala tuntee ihmisyyden koko kirjon ja siksi hän sääti monia elämänohjeita, joita noudattamalla ihmiset voisivat elää sopuisasti ja oikeudenmukaisesti. Jumalan kansan rinnalla muukalaisetkin olivat arvokkaita. Vanhassa testamentissa onkin paljon ohjeita siitä, mitkä ovat muukalaisten oikeudet ja velvollisuudet asuessaan israelilaisten keskellä.

 

(1) Sosiaaliturva, lähimmäisen rakkaus ja sortamisen kieltäminen

”Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä.” (2 Moos 22:20)

Älä myöskään suorita jälkikorjuuta viinitarhassasi äläkä poimi maahan varisseita rypäleitä. Jätä ne köyhiä ja muukalaisia varten. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (3 Moos 19:10)

”Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä.

Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3 Moos 19:34)

 

(2) Samat oikeudet ja velvollisuudet; sama laki 

Sitten annoin teidän tuomareillenne tämän käskyn: ’Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. (5 Moos 1:16)

Ette saa viedä muukalaiselta ettekä orvolta hänen oikeuksiaan (5 Moos 24:17)

Ei ghetoille ja omalle sharia-laille: Sama laki ja samat säädökset koskevat sekä teitä että teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia. (4 Moos 15:16)

10 käskyä koskivat myös muukalaisia: edes muukalainen ei saa tehdä työtä sapattina

Jumalan tahdon opettaminen: Kutsukaa silloin koolle koko kansa, miehet, naiset ja lapset, ja keskuudessanne asuvat muukalaiset, että kaikki kuulisivat ja oppisivat lain, pelkäisivät Herraa, teidän Jumalaanne, ja tarkoin noudattaisivat tämän lain käskyjä. (5 Moos 31:12) + Joosua ei jättänyt lukematta sanaakaan siitä, mitä Mooses oli käskenyt. Häntä kuulemassa oli koko Israelin kansa, miehet, naiset ja lapset sekä kansan parissa asuvat muukalaiset.  (Joos 8:35)

 

(3) Sama oikeus palvella Israelin pyhää Jumalaa juutalaisille annettujen hengellisten ohjeiden mukaisesti, ei muulla tavoin

Ei sykretismille: Kun joku teidän keskuudessanne tilapäisesti tai pysyvästi asuva muukalainen haluaa uhrata tuoksuvan tuliuhrin, joka on Herralle mieluisa, hänen tulee tehdä samalla tavoin kuin te itse teette.  Jumalaa palveltaessa koskevat teidän keskuudessanne asuvia muukalaisia samat säädökset kuin teitäkin. Teidän on sukupolvesta toiseen aina noudatettava tätä määräystä: Herran edessä nämä muukalaiset ovat samassa asemassa kuin te. (4 Moos 15:14-15)

Jerusalemin temppeli on kaikille kansoille Herran rukoilemista varten: Myös voi tulla muukalaisia kaukaisesta maasta. He eivät ole sinun kansaasi, mutta he ovat kuulleet suuresta nimestäsi ja voimakkaasta ja pelottavasta kädestäsi, jonka olet kohottanut. Kun muukalainen tulee ja rukoilee tähän temppeliin päin kääntyneenä, niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. Silloin kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan nimesi, kunnioittavat sinua kansasi Israelin tavoin ja tietävät, että tämä rakentamani temppeli on pyhitetty sinun nimellesi. (2 Aik 6:32-33);
Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla. (Jes 56:6-7)

 

(4) Avioliitot ja Israelin kansan identiteetti ja hengellinen puhtaus

Ei seka-avioliitoille: Minä moitin ja soimasin näitä miehiä. Vannotin heitä Jumalan kautta: ”Älkää antako tyttäriänne vaimoiksi muukalaisten pojille älkääkä ottako pojillenne tai itsellenne vaimoiksi muukalaisten tyttäriä! Eikö Salomo, Israelin kuningas, tehnyt juuri tuollaista syntiä? Hänen vertaistaan kuningasta ei ollut muilla kansoilla. Jumala rakasti häntä ja asetti hänet koko Israelin kuninkaaksi, mutta muukalaisnaiset houkuttivat hänetkin tekemään syntiä. (Nehemia 13:25-26) – Israelin kansan tuli säilyttää uskontonsa ja identiteettinsä.

Mikäli kaksi syvästi omaan uskontoonsa sitoutunutta avioituu, he joutuvat ristiriitaan, koska uskonnossa on kysymys maailmankuvasta, arvoista ja elämänvoimasta. Esimerkiksi islam on kristinuskon vastauskonto: kun kristitty uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan, joka tulee ihmiseksi Kristuksessa Jeesuksessa ja sovittaa syntimme ristillä, muslimi kieltää nämä suorastaan äärimmäisenä pyhän jumalan häväistyksenä.

Sinällään eri kansoihin kuuluvien avioituminen ei ole arvelluttavaa, korkeintaan haastavaa erilaisten kulttuuri- ja kielitaustojen vuoksi. Hengellisesti on tärkeää, että aviopuolisot kuuluvat samaan uskontokuntaan.

 

Raamattuun on kirjattu rukous, joka ilmentää hyvin muukalaisen, varsinkin pakolaisen syvimpiä tuntemuksia: Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin.

 

Luvatussa maassa kansan elämä sujui aluksi melko hyvin mutta hiljalleen kansa kulki kohti osittaista tuhoa ja pakkosiirtolaisuutta. Kansalle tarkoitettu Jumalan siunaus vaihtuu rappioon: moraalinen rappio ja epäjumalanpalvelus > yhteiskunnallinen rappio > sekasorto ja kaaos > tuomio muukalaisten kautta. Juuri tällaista kierrettä olemme seuranneet ja seuraamassa Lähi-idässä, Ukrainassa, Kreikassa ja jopa Suomessa.

Kun kansa ei halunnut pitää kiinni Jumalan armosta, rakkaudesta ja pyhästä tahdosta, se joutui kohtaamaan tämän: Minä käännän kasvoni heistä pois, ja muukalaiset saastuttavat ihanan huoneeni, rosvot astuvat sisään ja häpäisevät sen. He panevat toimeen verilöylyn – tässä maassa, joka jo on täynnä verta, tässä kaupungissa, joka on täynnä väkivaltaa.     Minä tuon kansoista pahimmat, ja ne valtaavat heidän talonsa. Minä teen lopun heidän voimantunnostaan, ja heidän pyhät paikkansa häväistään. (Hes 7:22-24)

Lopulta pohjoinen Israel ja lähes 10 sukukuntaa tuhoutuivat. Sen jälkeen eteläinen Juuda ja Jerusalem kokivat saman. Jäljelle jääneet joutuivat pakkosiirtolaisuuteen, muukalaisiksi.

Israelin kansan pakkosiirtolaisuus Babyloniassa kesti 70 vuotta. Tämän jälkeen Jumala avasi mahdollisuuden palata rakkaaseen kotimaahan ja sen pääkaupunkiin Jerusalemiin. Kuitenkin vain pienempi osa palasi. Enemmistö jäi vieraalle maalle.

Pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaiset saivat hallita omaa maataan vain osittain. Ajoittain egyptiläiset ja syyrialaiset olivat vallassa. Vuonna 63 eKr. Rooman valtakunta otti Israelin maan haltuunsa. Näin oli Jeesuksen syntymän ja maanpäällisen elämän sekä alkuseurakunnan aikana.

 

Jeesus itse joutui jo pienenä lapsena pakomatkalle Egyptiin välttääkseen Herodes Suuren murhanhimon. Jeesus varttui ja toimi pääasiassa ”pakanoiden Galileassa” Nasaretissa ja Kapernaumissa. Galileassa asui paljon muita kansallisuuksia. Jotkin kaupungit olivat juutalaisvaltaisia ja monet suuret kaupungit olivat kreikkalais-roomalaisia. Jeesus siis kasvoi ja eli muukalaisten keskellä, joita kohtaan juutalaiset olivat ylimielisiä. Tätä taustaa vasten onkin huomionarvoista, että Jeesus viittasi usein muukalaisiin oikean uskon esikuvina, mikä oli suunnattoman raivostuttavaa omavanhurskaille juutalaisille. Jeesus ei kuitenkaan koskaan kehunut muukalaisia epäjumalanpalveluksesta vaan silloin kun he turvautuivat luottavaisesti ja nöyrästi Israelin pyhään Jumalaan.

Kun vanhan liiton Jumalan kansa koostui lähinnä syntyperäisistä juutalaisista, kristillinen uuden liiton seurakunta koostuu kaikista kansoista. Nyt muukalaisille, ts. meille pakanoille sanotaan:
Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. (Ef 2:19)

Lakihenkinen juutalaisuus ja Israelin kansa kokivat vakavan kriisin, kun Rooma tuhosi Jerusalemin ja sen pyhän temppelin v. 70 jKr. ja lakkautti Israelin valtion v. 135 jKr. Juutalaiset menettivät oikeuden omaan maahansa ja heidät karkotettiin kaikkien kansojen keskelle muukalaisiksi ja pakolaisiksi 2000 vuoden ajaksi – kuten Jumala Sanassaan ennusti. Tämä muukalaisuuden ja hajaannuksen aika päättyi vuonna 1948 kun Israelin valtio sai jälleen luvan syntyä uudelleen.

Näin voimme todeta, että pakolaisuus on hyvin tuttua Raamatussa ja merkittävä osa ihmiskunnan historiaa. Rooman valtakuntakin sortui suurten kansainvaellusten keskellä ja nyt ”Uusi Rooma” EU on kokemassa jotain samankaltaista myllerrystä.

 

PAKOLAISTILANNE MAAILMASSA JA SUOMESSA

Nyt maailmassa on yli 60 miljoonaa pakolaista, joista

• 40 miljoonaa on maiden sisäisiä ja
• yli 20 miljoonaa maiden rajojen ulkopuolella
• 86 % kehitysmaissa ja 14 % muualla
• Libanonissa lähes joka neljäs ihminen on pakolainen
• Syyria, Afganistan, Irak ja Somalia ovat maita, joista on eniten pakolaisia yli rajojen

Suomeen pakolaisia on tullut ennen tätä vuotta ehkä noin 50 000 vuodesta 1973 lähtien

Kaikkiaan ei-suomalaisia maahanmuuttajia on alle 1 % maamme väestöstä. Heistä vain pieni osa on pakolaisia. Myös meillä suomalaisilla on oma vahva kokemuksemme pakolaisuudesta: 500 000 evakkoa Karjalasta ja 70 000 sotalasta Ruotsiin. Näissä tapauksissa kulttuurierot jäivät melko pieniksi, mikä helpotti sopeutumista. Tämän lisäksi suomalaisia asuu ulkomailla siirtolaisina noin 750 000, joista eniten Usassa ja Ruotsissa.

 

MITEN SUHTAUTUA PAKOLAISIIN KRISTITTYINÄ, RAAMATUN POHJALTA?

Jumala antaa meille muutaman keskeisen näkökulman Sanansa kautta. Niitä ovat ihmisarvo ja
ihmiskuva, lähimmäisen rakkaus, viisaus ja harkinta, sekä evankeliumi. Kristittyinä me tarvitsemme näitä kaikkia ja niiden välistä tasapainoa, jotta voisimme asennoitua ja toimia oikealla tavalla ja saavuttaa mahdollisimman mielekäs lopputulos.

 

I Ihmisarvo ja ihmiskuva

ihmisarvo: jokainen on Jumalan luoma, Jumalan kuva ja jokaisesta on maksettu sama lunastushinta ristillä

ihmiskuva: Jumalan kuva meissä on osittain turmeltunut – jokainen on syntinen: kukaan ei ole viaton, joku on voinut syyllistyä vakaviin rikoksiin, joku voi tavoitella helppoa elämää pakolaisstatuksella > tänne ei pyri vain ”viattomia” ihmisiä

 

II Lähimmäisen rakkaus ja vastuu omasta itsestä

lähimmäisen rakkaus ja laupiaan samarialaisen esimerkki: Raamatussa on lukemattomia kehotuksia auttaa hädässä olevia sekä harjoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhteiskuntana, seurakuntana ja yksilöinä

kehotus tehdä työtä ja hankkia oma elanto, mikäli mahdollista: auttamisen ei tule olla sokeaa, sinisilmäistä tai passivoivaa.

Kiistatta paras tapa auttaa on auttaa siellä, missä ihmisten koti sijaitsee. Jokainen on onnellisin omassa maassaan ja kodissaan, oman kielen ja kulttuurin keskellä. Juuri tässä kehitysyhteistyö, lähetystyö ja kv. diakonia ovat äärimmäisen tärkeitä. Valitettavasti tätä kaikkein tärkeintä tapaa auttaa ihmisiä leikataan rajusti, minkä myötä miljoonat ihmiset menettävät välttämättömän tuen oman elämän rakentamiseksi omassa kotimaassaan.

Sota on kuitenkin sellainen tilanne, joka tekee auttamisen paikan päällä on erittäin vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi. Syyria on tästä vakava esimerkki. Siksi tarvitsemme myös pakolaisjärjestelyjä. Silloin on kysyttävä: miten jakaa vastuu oikeudenmukaisesti ja toimivalla tavalla eri valtioiden kesken? Tällöin Suomikin kantaa oman vastuunsa ihmiskunnan hädästä.

 

III Viisaus ja harkinta

Ihmisarvon ja rakkauden lisäksi tarvitsemme viisautta hoitaa pakolaistilannetta.

Esimerkki: Jos sinä haluat antaa 100 euroa lähimmäisen auttamiseen, miten teet sen, että autat aidosti sellaista ihmistä, joka on suurimmassa hädässä? Annatko sen ensimmäiselle vastaantulijalle? Laitatko lehteen ilmoituksen ja nopein voittaa? Vai järjestätkö painikilpailun, jolloin vahvin saa rahan?

Tosiasiassa Suomeen tulee paljon ihmisiä, jotka ovat nopeimpia ja vahvimpia. Heillä on ollut varaa maksaa ja voimia lähteä. Heikoimmat ovat kaukana Euroopasta. Vuonna 2015 Suomeen tuli noin 30 000 pakolaista ja tänä vuonna saattaa tulla vielä enemmän. Milloin maksimi tulee täyteen? Mikä on seuraus? Vahvat vievät avun niiltä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Kunnilla on suuria vaikeuksia kotouttaa tällainen määrä ihmisiä. Pakolaiskeskuksia kyllä jotekin pystymme rakentamaan, mutta se on vasta pieni alkuaskel. Kotouttaminen ja palauttaminen ovat erittäin kallista ja vaikeaa. Monilla paikkakunnilla on paljon tyhjiä asuntoja, mutta ei työtä. Ja missä olisi työtä, siellä asuminen on kallista. Kun valtion ja kuntien resurssit kuluvat pakolaistilanteeseen, moni suomalainen hermostuu lopullisesti. Mitä sitten tapahtuu?

Vain harkituilla toimenpiteillä ja linjauksilla voimme saavuttaa edes kohtuullisen lopputuloksen niin suomalaisten kuin pakolaisten kannalta. Niinpä on mietittävä hyvin monia käytännön kysymyksiä:

• keitä tulisi ottaa: lapsia, perheitä, nuoria miehiä? paljonko?
• miten heidät kotoututetaan? vaaditaanko että heistä tulee suomalaisia? annetaanko heidän muodostaa ghettoja, omia suljettuja yhteisöjä?
• mitä kansallisuuksia? tuovatko he keskinäiset ristiriitansa mukanaan?
• tuovatko rikollisuutta, ääri-islamia, terrorismia, Isis-kannattajia?
• onko uskonnolla merkitystä? sopeutuvatko kristityt paremmin kuin muslimit? Äskettäin piispat julistivat yksimielisesti, että kaikkia tulee auttaa uskonnosta riippumatta. Mielestäni se on kaiken lähtökohta mutta käytännössä se ei ole aina viisasta. Esimerkiksi Suomeen kannattaisi ottaa ensisijassa kristittyjä pakolaisia, jotta he sopeutuisivat maahamme paremmin. Muslimit ovat taipuvaisempia eristäytymään yhteisöllisesti ja uskonnollisesti. Kotouttaminen onnistuu paremmin kristittyjen kohdalla. Muslimivaltiot voisivat puolestaan auttaa omia uskonveljiään ja -sisariaan. Toisaalta tuntuu siltä, että suomalaiset ovat niin luopuneita omasta kristillisyydestään, että he eivät välitä tulijoiden uskonnollisuudesta.
• Raamatussa yleinen velvoite auttaa kaikkia ihmisiä, mutta kuitenkin erityisesti uskon veljiä ja sisaria: Sen tähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. (Gal 6:10)
• kristityt ovat vainotuin, vaietuin ja unohdetuin ryhmä – eikö juuri heitä tulisi auttaa?
• syvät kulttuuriset erot: kunnia ja häpeä käsite, ”kunnia”murhat; miesten ja naisten erilaiset roolit ja pitäytyminen omissa ryhmissään kontra suomalaisten vapaamielisyys
• vaikea suomenkieli

Kaikki nämä ja monet muut kysymykset ovat todellisuutta, jotka tulisi huomioida ja ratkaista viisaasti. Pelkkä rakkaus ei auta. Tarvitaan paljon viisautta hyvän saavuttamiseksi.

 

IV Evankeliumi kaikille: lähetyskenttä tulee lähelle

Perinteisessä lähetystyössä kristillinen rakkaus ja usko menevät kaukaisen kansan luokse. Nyt he tulevat meidän luoksemme. Tämä on hyvä mahdollisuus kertoa evankeliumi, hyvä uutinen Jumalan armosta ja rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä tarvitaan paljon lähimmäisen rakkautta, luottamuksen syntymistä ja sitten myös evankeliumin sanoja.

Voimme myös epäonnistua. Miltä maallistunut suomalainen ”kristillisyys” näyttäytyy muslimien silmissä? Synnyttääkö se kiinnostusta ja aitoa uskoa? Suomalaisethan suorastaan pelkäävät uskonasioista puhumista! Muslimeille se taas on maailman luonnollisin asia. Pettyvätkö he kristillisyyteen ja vahvistuvat omassa uskonnossaan, vaikka siinä ei ole armoa eikä pelastusta?

Pakolaisten tulo maahamme saattaa parhaassa tapauksessa olla myös heräte, joka rohkaisee suomalaisia etsimään omia kristillisiä juuriaan ja löytämään elävän uskon.

 

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Kristittyinä meidän tulee sisäistää seuraavat näkökulmat ja soveltaa niitä käytäntöön:

1. ihmisarvo: jokainen ihminen on suunnattoman arvokas, vaikkakin myös syntinen
2. lähimmäisyys: pakolaisia pitää auttaa ja ottaa heitä vastaan
3. viisaus: tavoitteena on auttaa ja tukea mielekkäällä tavalla, jotta yhteiskunta ja elämä rakentuvat sujuvasti ja sopuisasti
4. evankeliumi: mahdollisuus kertoa Jeesuksesta ja mahdollisuus suomalaisille herätä takaisin kristillisyyteen

 

 

Kimmo Malinen
14.9.2015