KUOLEMAN EDESSÄ

 

Vain yksi on varmaa?

Joku on sanonut, että elämässä ei ole mitään muuta varmaa kuin kuolema. Inhimillisestä näkökulmasta totta, mutta hengellisestä näkökulmasta ei.

Kun ihminen ei tunne Luojaansa, elämä kapeutuu pelkästään siihen, mikä näkyy. Silti se, mikä näkyy, on tieteenkin valossa vain pieni osa todellisuutta. Tieteen perusteorian mukaan koko maailmankaikkeuden massasta vain 4 % on näkyvää, tuntemaamme materiaa. Sen lisäksi on noin 21 % ns. pimeää ainetta, josta on vasta aavistuksia. Loput 75 % on jotain täysin tuntematonta, jota kutsutaan pimeäksi energiaksi.

Mikäli taas tunnemme Luojamme henkilökohtaisesti, moni asia kirkastuu. Jumala on Henki ja siksi koko olemassaolon ja elämän perusta ei ole materiassa vaan Jumalassa. Ajallinen elämä ja materia on vain yksi olemassaolon ja elämän ilmentymismuoto, joka kätkee sisäänsä jotain iankaikkista. Niinpä ihmisen olemassaolo ei pääty fyysiseen kuolemaan vaan jatkuu persoonallisena ja tietoisena sielu/henki-olemuksena.

Lopulta hengellisestä näkökulmasta katsoen kuolema ei olekaan ensisijaisesti fyysistä kuolemaa vaan eroa Luojasta. Syntiinlankeemus ja meissä oleva synti on erottanut meidät Jumalasta, joka on elämä ja sen lähde. Fyysinen kuolema on vain yksi sen ulottuvuuksista. Mikäli ihminen hylkää lopullisesti Luojansa, hän menettää ikuisen elämän ja ajautuu ikuiseen kuolemaan. Se on jo paljon vakavampi asia.

Kuoleman ongelmaan on kuitenkin vastaus: Jumalan armollinen pelastusteko Kristuksessa Jeesuksessa. Kristuksen kautta Jumala antaa meille anteeksi ja synnyttää meidät uuteen elämään. Niinpä ainoa varma asia on se, että Jumala tahtoo antaa elämän meille jokaiselle. Se, miten me vastaamme tähän armoon, on paljon epävarmempaa.

 

Kuoleman edessä on vain yksi varma turva

Ajallisessa elämässä ihminen unohtaa kuolevaisuutensa. Hän elää niin kuin eläisi ikuisesti. Kuolemaa ei haluta muistaa. Jumalaa ei tarvita. Tiede hoitaa Jumalan hommat ja parantaa sairaudet. Raha antaa turvaa. Ajatukset voi hukuttaa moniin muihinkin asioihin.

Lopulta elämän todellisuus pysäyttää jokaisen ihmisen. Olemme sittenkin kuolevaisia. Moni läheinen ja tuttu sairastuu ja kuolee. Tämä muistuttaa siitä, että kerran on meidänkin vuoromme. Läheisen sairaus ja kuolema pakottaa pohtimaan – hetkeksi. Tuo lyhyt hetki on äärimmäisen kallis etsikkoaika. Sen voi käyttää hyödyksi tai tuhlata.

Tiede, joka on vain ihmisen hyvin rajallista toimintaa, ei voi pysäyttää monia sairauksia, vanhenemista ja kuolemaa. Meidän jokainen solumme on ohjelmoitu elämään ja kuolemaan. Ihmisen soluissa on ”elämän ja kuoleman kello”. Ihmisen solut uusiutuvat noin 40-50 kertaa suunnilleen 50 ikävuoteen asti. Tämän jälkeen solut eivät uusiudu vaan vanhenevat ja kuolevat. Elimistön heikentynyt tila mahdollistaa erilaisten sairauksien puhkeamisen, mikä nopeuttaa ihmisen kuolemaa. Mikäli tämä solun sisäinen ”kuolemankello” voitaisiin kytkeä pois, solut uusiutuisivat loputtomasti. Juuri tämän tähden me vanhenemme ja kuolemme – fyysisesti.

Koska me emme voi pysäyttää vanhenemista ja estää kuolemaa, mitä teemme? Missä on turvamme kuoleman edessä?

Kuoleman edessä joka ikinen ajallinen turvamme otetaan pois. Mikään ajallinen, materiaalinen, inhimillinen, rahallinen, tieteellinen ei voi auttaa. Jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa:

• mitään muutakaan ei ole ja kuolema on silloin kaiken loppu
• on ajallisen elämän ulkopuolinen elämä tai Jumala, joka voi auttaa

Tosiasiassa maapallomme ja sillä oleva elämä on käsittämätön ihme. Vaikka ihminen kykenee näkemään jo huikean kauas avaruuteen, siellä on pelkkää materiaa vailla elämää. Lisäksi ihmisen kuvitelma elämän kehittymisestä itsestään evoluution kautta on äärimmäisen hatara ja todistamaton teoria. Tyhjästä ei synny mitään. Matemaattiset todennäköisyydet osoittavat puhdasta nollaa. Elottomasta materiasta ei synny huikean monimutkaisia persoonia ja olentoja. Ihmiskunnalla on syvä kokemus Jumalasta ja muustakin henkimaailmasta. Olemassaolo ja elämä on täydellinen mysteeri – mikäli siitä suljetaan Jumala pois (niin kuin ”tieteessä” on päätetty tehdä). Entä mitä jää jäljelle, jos oikea vastaus suljetaan jo ennakkoon pois: pelkkiä vääriä tulkintoja ja johtopäätöksiä!

Meillä on täysi syy uskoa Jumalaan ja turvautua häneen! Mikäli ihminen torjuu Luojansa, hän jää kapea-alaisen inhimillisen näkökulman vangiksi. Kun ihminen turvautuu Jumalaan Kristuksen Jeesuksen kautta, elämän todellisuus alkaa avautua. Kun hänellä on henkilökohtainen suhde Luojaansa, hän vakuuttuu syvästi ja on turvassa niin elämässä kuin kuolemassa. Tämän syvän vakuuttumisen on löytänyt miljoonat ihmiset kautta aikojen. Minäkin kuulun tähän joukkoon.

Koska kuolemme, ainoa järkevä vaihtoehto on pysähtyä, kohdata todellisuus ja turvautua Jumalaan. Vasta Jumalan yhteydessä voimme todella aidosti ja syvästi kohdata karun totuuden elämästä, synnistä, pahuudesta, kärsimyksestä ja kuolemasta. Ilman Jumala emme siihen kykene vaan pakenemme todellisuutta niin kuin lopulta jokainen ihminen tekee. Vasta kun olemme täydellisen armon, rakkauden ja iankaikkisen elämän sylissä, uskallamme ja kykenemme näkemään kaiken tämän.

Vain Jumala on varma, pettämätön, ikuinen turvamme kuoleman edessä. Häneen turvautuminen on äärimmäisen luonnollista ja suurinta mahdollista viisautta ja tervettä rakkautta itseämme kohtaan. Sairaudet ja kuolema ovat lopulta vain Jumalan työkaluja, joilla hän yrittää pelastaa meidät synnin vallasta ja ikuisesta kuolemasta iankaikkiseen, todelliseen elämään. Kun päämäärä on saavutettu, työkaluja ei enää tarvita. Jumala on elämä ja siksi hänessä kuolema on voitettu. Synnin, kärsimyksen ja kuoleman valta on hyvin lyhyt, mutta elämä iankaikkista. Kristuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen tähden meidät kirkastetaan, ts. puetaan täydellisyyteen vailla syntiä, vajavuutta ja kuolevaisuutta. Meidän henkemme, sielumme ja ruumiimme puetaan elämään, rakkauteen, hyvyyteen, iloon ja täydelliseen onnellisuuteen.

 

Turvassa karun kuoleman läpi

Usko Jumalan merkitsee suurinta mahdollista turvaa, mutta silti se ei vapauta meitä raskaasta kuolemisen prosessista. Kuten apostoli Paavali kirjoitti:

Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen. Olemme siis aina turvallisella mielellä. (2 Kor 5:1-6)

Kuoleminen on usein hyvin vaikea prosessi. Se on kärsimyksen ja pelon kokemista. Varsinkin syöpäsairaus voi olla raskas tie. Toisinaan sairausvaihe kestää vuosia, toisinaan kuolema voi tulla nopeasti, jopa salamannopeasti. Jotkut hiipuvat hiljaa vanhuuden ja siihen liittyvien sairauksien myötä. Jotkut kokevat olonsa rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Jotkut ovat ahdistuneita ja levottomia. Jotkut ovat niin syvästi masentuneita ja pimeydessä, että riistävät itseltään hengen.

Korkeaan ikään ehtineen ihmisen kuoleman voimme kokea luonnolliseksi. Elämän edellytykset ovat hiipuneet ja vanhus kaipaa jo taivaallista kotiinkutsua. Moni aikuinen tai vasta eläkeikään päässyt on menehtynyt ennen aikojaan. Varsinkin nuoren, lapsen tai pienen vauvan kohdalla kuolemaa on lähes mahdotonta ymmärtää ja hyväksyä. Kunpa samaa tuskaa osattaisiin kokea aborttienkin kohdalla, koska silloin ne voitaisiin välttää kokonaan.

Kun kuolema on ennakoitavissa hyvissä ajoin, siihen voi valmistua jossain määrin. Silloin elettyä elämää ehtii käymään läpi ja arvioimaan sitä. Silloin voi pyrkiä korjaamaan rikkoutuneita ihmissuhteita ja hyvittämään tekemäänsä vääryyttä. Silloin voi tehdä järjestelyjä omaisuutensa suhteen, antaa viimeisiä ohjeita ja vaikkapa suunnitella hautajaisia. Silloin on mahdollisuus olla hiljaa Jumalan edessä ja pyytää hänen ihmeellistä, täydellistä armoa omalle kohdalle. Silloin läheiset ja ystävät voivat käydä omaa luopumis- ja suruprosessia jo etukäteen. Mahdollisuus valmistautumiseen on armoa.

Toisinaan kuolema tulee äkisti. Kuolevalle se voi olla armollista siinä mielessä, että välttää pitkän kärsimyksen. Samalla hän menettää mahdollisuuden hyvästijättöön ja edellä kuvattuun valmisteluun. Läheisille äkillinen kuolema on lähes aina järkytys ja syvä, äkillinen kriisi. Siinä käydään kriisin vaiheet läpi ennen kuin varsinainen surutyö voi alkaa.

 

 

Kriisin vaiheet

Psykologiassa on huomattu, että ihminen käy äkillisessä kriisissä tietyt vaiheet läpi. Kriisi voi puhjeta, kun todetaan vakava, kuolemaan johtava sairaus tai kun kuolema kohtaa äkisti.

 

Kriisin vaiheet ovat:

• Shokki: Shokkivaihe alkaa välittömästi kriisin laukaisseesta tilanteesta ja kestää lyhyestä hetkestä muutamaan vuorokauteen. Shokin aikana ihminen ei kykene käsittämään tapahtumaa ja hän saattaa jopa kieltää sen. Osa lamaantuu täydellisesti, mikä voi näyttää tyyneydeltä. Osa reagoi voimakkaasti kiihtyen, huutaen, itkien. Nämä reaktiot voivat vaihdella vuoronperään. Shokin aikana ihminen tarvitsee vahvaa turvaa ja tukea.
• Reaktiovaihe: Tämä vaihe kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Sen aikana ihminen alkaa vähitellen ymmärtää, mitä on tapahtunut. Tapahtuma palaa mieleen yhä uudelleen sekä valveilla että nukkuessa, varsinkin jos kohtaa jotain tuttua, mikä muistuttaa asiasta tai ihmisestä. Tällöin ihminen voi reagoida fyysisin oirein. Hän haluaa usein puhua koetusta yhä uudelleen ja tulla kuulluksi. Puhuminen on tärkeä osa prosessointia. Reaktiovaiheessa etsitään myös syyllisiä, mikä voi kohdistua johonkin tahoon hyvin voimakkaasti. Vaiheen aikana ihminen tarvitsee tietoa, ohjeita ja tukea.
• Työstymis- ja käsittelyvaihe: Vaihe kestää muutamista kuukausista noin vuoteen. Tämän myötä koettu tapahtuma / menetys aletaan hyväksyä. Sitä ei enää kielletä. Sen sijaan alkaa surutyö, jossa prosessoidaan menetystä ja muuttunutta elämäntilannetta. Prosessi vaatii voimia ja siksi ihminen voi olla ärtyisä ja kokea muisti- ja keskittymisvaikeuksia. Hän saattaa jossain määrin vetäytyä sosiaalisista suhteista. Käsittelyvaiheessa ihminen pohtii omaa ihmisyyttään, identiteettiä, elämän perimmäisiä kysymyksiä ja Jumala-suhdettaan. Kaikki tämä valmistaa perustaa uudelle.
• Uudelleen suuntautumisen vaihe: Tämä vaihe kestää yleisimmin vuodesta kahteen. Sen aikana koettu kriisi sulautuu osaksi elämää ja omaa identiteettiä. Tapahtunutta ei unohda koskaan, mutta sen kanssa voi elää. Koettu voi kääntyä jopa elämän voimavaraksi. Silti se voi jossain tilanteessa nousta esiin kipeänä muistona. Kaiken kaikkiaan koettu kriisi on voinut tuoda elämään realismia, herkkyyttä, toisten ymmärtämistä ja huomioimista, sekä ennen kaikkea yhteyden Jumalaan, mikä on kaikkein tärkeintä.

Kriisi on kaikkiaan mahdollisuus kuten sana on kiinaksi. Varsinkin kun ihminen turvautuu Jumalaan, hän voi käydä kriisin perusteellisesti läpi ja saada paljon uutta syvyyttä elämäänsä. Ilman Jumalaa ihmisen voimavarat ovat ratkaisevasti heikommat. Voi käydä niin, että ihminen jää torjuntavaiheeseen täynnä katkeruutta ja vihaa itseään, jotakuta toista tai Jumalaa kohtaan. Tällöin koettu kriisi koituu tuhoksi.

 

 

Oma kokemukseni

Olen kokenut elämässäni kolme suurta, pitkää kriisivaihetta. Tässä kerron niistä yhdestä.

Olin 25-vuotias, kun Jumala kutsui minut yhteyteensä. Tuolloin elämä oli ulkonaisesti hyvin, mutta todellisuudessa se oli hyvin pinnallista ja itsekästä. Koin uskoontulon valtavan upeana ja se muutti paljon elämääni. Yhteys Luojaan on parasta, mitä ihminen voi saada. Tällä Jumalan kutsulla ja ajoituksella oli hyvä tarkoituksensa, sillä elämääni oli tulossa äärimmäisen raskaita vaiheita. Jumala ojensi auttavan, rakastavan kätensä.

Noin kolme kuukautta myöhemmin sain avioitua, mutta ainoastaan kuukauden kuluttua häistämme puolisoni sairastui vakavasti. Meni useita kuukausia ennen kuin oikea diagnoosi tehtiin. Pitkään häntä hoidettiin väärin, voimakkailla antibiooteilla, jotka sotkivat elimistön tasapainoa entistä enemmän. Hänellä todettiin aggressiivinen, verisuoniperäinen, hyvin harvinainen maksasyöpä. Tämän uutisen kuuleminen oli järkytys. Jopa lääkäri peitteli sairauden aggressiivista luonnetta tapaamisessa.

Häntä ei oikein osattu hoitaa mitenkään. Oikeastaan hänet hylättiin kuolemaan paikallisessa sairaalassa. Kovankin taistelun jälkeen hänet siirrettiin Helsinkiin huippumaksaspesialistien hoitoon. Koska hän oli niin nuori, hänelle päätettiin tehdä maksansiirto. Syöpätapauksissa siirtoa ei välttämättä tehdä, koska ennuste on huono. Tänä aikana hänen kuntonsa romahti erittäin huonoksi. Lihakset hävisivät ja vatsaonteloihin kerääntyi valtavasti nestettä, jota poistettiin 2-3 kertaa noin 7 litraa kerralla. Hän oli kuin kävelevä luuranko, joka oli kuin viimeisillään raskaana.

Saimme piipparin, joka sitten hälytti meidät siirtoleikkaukseen, kun sopiva siirrännäinen löytyi. Leikkaus sujui täydellisesti. Jo kolmen viikon kuluttua hän pääsi sairaalasta ja oli kuin uusi ihminen. Maksa toimi hienosti, lihakset palautuivat ja vahva kortisooni-hylkimislääkitys toi pyöreyttä. Aluksi hän joutui syömään yli 30 tablettia vuorokaudessa.

Valitettavasti syöpäsoluja oli kuitenkin jäänyt imusolmukkeisiin. Noin vuosi kului hyvin, vaikkakin hän oli jossain määrin väsynyt. Sitten eräänä iltana koin, että valtava rakkaus laskeutui ympärilleni. Siinä turvassa ymmärsin, että puolisoni sairastuu uudelleen tulevana syksynä ja menehtyy melko nopeasti. En kertonut kokemuksestani mitään. Juuri näin tapahtui.

Sairausvaihe kesti kaikkiaan 2,5 vuotta. Näin surutyötä saattoi tehdä jo ennakkoon. Vaikka toisaalta hyvin vahvasti toivoimme ja rukoilimme parantumista, Jumala teki hiljaista työtään ja valmisti tulevaan. Kun kuoleman aika lähestyi, sen saattoi jotenkin jo hyväksyä ja ymmärtää, että elämä jatkuu hänen kohdallaan taivaassa ja meillä muilla maan päällä.

Kaiken keskellä suhteemme Jumalaan syveni paljon. Ilman tätä kokemusta en tiedä, olisinko edes uskossa – saati sitten myöhemmin lähetystyöntekijä ja pappi. Sairauden keskellä olimme selkä seinää vasten eikä ollut lopulta mitään muuta kuin Jumala.

Syvimmässä tuskassa kaikki tuntui pimeälle, jolloin kysyin: missä on sinun rakkautesi Jumala?! Hiljaisena vastauksena sain: katso ristille!

Jeesus kärsi ristillä syvimmän tuskan ja sovitti kaikki syntimme. Hän nousi ylös ja siksi mekin saamme nousta uuteen elämään. Tässä on Jumalan rakkaus. Se ei ota pois sairauksia, kärsimystä ja kuolemaa – vielä. Tässä maailmassa ne on koettava ja elettävä läpsi. Siinä emme ole yksin vaan yhdessä Jumalan kanssa. Hän kantaa silloin kun omat voimat loppuvat. Hän kantaa perille täydelliseen kirkkauteen.

Kuoleman jälkeen aktiivinen surutyö kesti noin 1,5 vuotta. Olin hyvin herkkänä ja itkin paljon. Suru ei ollut toivotonta tuskaa vaan hyvin hoitavaa, jopa hyvältä tuntuvaa. Olin herkistynyt elämälle ja rakkaudelle.

Alussa rukoilin: Jumala, sinä olet hoitanut miljoonia ihmisiä läpi surun. Minä en osaa. Hoida sinä minutkin surun läpi.

Jumala ei ota pois surua vaan auttaa suremaan surun läpi. Hän pyyhkii kyyneleemme, kun ensin vuodatamme ne. Kokemusten ja tunteiden patoaminen tukahduttaisi ihmisen ja elämän.

Itkin, kun olin yksin. Suru tuli valtavana aaltona, jolloin putosin lattialle kippuraan itkemään hervottomasti 1-2 minuutin ajaksi. Sitten rauhoituin ja olin levollinen. Näitä surun aaltoja tuli muutamia päivässä. Hiljalleen niiden määrä väheni.

Suru on lopulta niin valtavan suuri, että sitä ei voi käsitellä yhdessä hetkessä eikä kokonaisuutena. Jumala mittasi minulle sen juuri sopivina annoksina. Suru on kuin vesitorni, joka on täynnä surun kyyneleitä. Ne voi vuodattaa vain pisara kerrallaan, päivän annoksen mukaisesti. Sen kaiken vuodattamiseen voi mennä 1-3 vuotta.

Vaikka toisaalta olin kokenut sairauden ja kuoleman myötä jotain hirvittävää, suruprosessin aikana olin jotenkin hyvin onnellinen. Koin olevani aito, täysi, tunteva ihminen.

Minulla oli vahva uskovien tuki. Sain monia halauksia. Minua rakastettiin. Ei-uskovat pelkäsivät kohtaamista ja olivat varsin avuttomia. Uskovat kykenivät kohtaamaan elämän ja kuoleman. Siinä oli suuri ero.

Varsin pian kuoleman jälkeen Jumala antoi minulle tehtäviä. Minusta tuli raamattupiirin ja lisäksi rukouspiirin vetäjä ja niissä alkoi käydä paljon ihmisiä. Raamattupiiri laajeni Ystävyyden illoiksi. Sain puhua monissa paikoissa. Samalla tein juristin työtä. Koska olin yksin, päätin mennä raamattukouluun. Opiskelin oikein hyvän tutkinnon, jossa perehdyttiin Raamattuun Jumalan pyhänä sanana.

Reilun kolmen vuoden leskeyden jälkeen Jumala antoi minulle syvästi odotetun puolison. Saimme neljä poikaa, menimme Afrikkaan lähetystyöhön, opiskelin yliopistossa teologian maisterin tutkinnon hyvin pikaisesti ja minusta tuli pappi.

Kaikki nämä raskaat kokemukset, Jumalan läsnäolo niiden keskellä ja uudet siunaukset ovat antaneet minulle uuden elämän. Aikaisemmin pelkäsin vakavasti sairaita ja kuolevia. Voin pahoin sairaaloissa. Nyt tuo kaikki on tuttua ja luonnollista. Papin työssä voin levollisesti kohdata elämän ahdistuksissa olevia ja surutyötä tekeviä omaisia.

Elämä ei pääty kuolemaan. Paavalin sanoin: Kun elämä on Kristus, kuolema on voitto!

Samalla ymmärrän, että kaikki tämä oli minun henkilökohtainen prosessini. Kriiseissä ja surutyössä on paljon yhteistä ja samaa, mutta aina myös paljon ainutlaatuista ja henkilökohtaista. Olemme osin erilaisia ihmisiä ja siksi myös prosessoimme kokemuksia osin eri tavalla. Niinpä kertomani ei ole mikään ihannemalli sinulle vaikka minulle se olikin sopiva.

Olennaisinta oli se, että Jumala tuli lähelle ennen kuin kaikki tämä alkoi. Saimme ikuisen turvapaikan hänen kämmenellään. Samaa turvaa tarjotaan sinullekin, juuri sinulle sopivassa muodossa.

Näin kokemani kriisi ja surutyö kääntyi elämäksi. Niitä emme voi väistää, mutta niiden läpi voimme kulkea yhdessä Jumalan kanssa, kohti valoa ja kirkkautta.

 

Valmistautuminen kuolemaan

Niin kauan kuin ihminen pakenee kuolemaa ja yrittää unohtaa sen, niin kauan hän menettää elämästä jotain olennaista. Kuoleman pelkoa emme voi poistaa alitajunnastamme, jossa se on aina läsnä. Sieltä käsin se nakertaa elämän mielekkyyttä.

Vasta kun olemme aidosti sopusoinnussa kuoleman kanssa, voimme elää mielekkäästi ja kohdata aikanaan kuoleman. Tämä on mahdollista ainoastaan Jumalan yhteydessä, koska silloin me tiedämme, että Jeesus Kristus on sovittanut syntimme ja hänen ylösnousemuksensa kautta fyysinen kuolema on portti iankaikkiseen, täydelliseen elämään.

Niin kauan kuin elämme ilman Jumalaa, kuljemme kohti pelottavaa pimeyttä. Jumalan kanssa tämä pimeys vaihtuu kirkkaudeksi. Olemme matkalla kotiin. On valtava ero siinä, kuljemmeko kohti pimeyttä vai valoa, kadotusta vai iankaikkista kotia.

Jumalaa ei ole tarkoitettu vain kuolemaa varten vaan koko elämää varten, joka alkaa jo täällä ajassa ja joka jatkuu iäisyydessä. Ainoa järkevä tapa elää ja valmistautua kuoleman kohtaamiseen on Jumalaan turvautuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Yhdessä Jumalan kanssa elämä rakentuu mielekkääksi. Kun annamme itsemme hänen käsiinsä, hän valmistaa kunkin elämänvaiheemme kuten myös kuolemamme. Silloin kaikki tapahtuu tarkoituksenmukaisesti ja oikeaan aikaan. Elämä ja kuolema ovat niin suuria juttuja, että emme voi niitä hallita. Siksi tarvitsemme Jumalaa.

Voimmekin sanoa: valmistautuminen kuolemaan onkin valmistautumista iankaikkiseen elämään ja sen todeksi elämistä jo nyt.

 

Raamatun sanoja

Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. (Psalmi 73:23-26)

 

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Psalmi 23)

 

Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. (Joh 11:25-26)

 

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.”  Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?” Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh 14:1-6)

 

Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki”.  Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet”.  Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. (Ilm 21:3-6)

 

 

Rukouksia

 

Jumalanpalveluksessa käytetty rukous

Sinä annat elämän ja sinä kutsut meidät pois, kun päiviemme määrä on täysi.
Olet luvannut olla läsnä myös elämämme viimeisessä hetkessä.

Kiitämme sinua armosta ja rakkaudesta, jota olet osoittanut poisnukkuneille.
Me kiitämme kaikesta hyvästä, mitä heidän kauttaan annoit meille.
Uskomme nyt heidät sinun haltuusi: ota heidät luoksesi.

Ole lähellä surevia omaisia ja lohduta heitä ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivolla.

Auta meitä kohtaamaan oma kuolemamme Kristukseen turvautuen.

Aamen

 

 

Pyhän Hengen kirkkorukous

Tule, Pyhä Henki,
laskeudu taivaasta alas
meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.

Tule, köyhäin apu,
tule, lahjain antaja,
tule, sielun kirkkaus,
sinä paras lohduttaja,
sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.

Töissä sinä olet lepo,
helteessä virvoitus,
murheessa lohdutus.

Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo,
täytä uskollistesi sydämet.
Ilman sinun voimaasi
ei ole mitään viatonta.

Pese se, mikä saastainen on,
kastele se, mikä kuiva on,
paranna, mikä haavoitettu on,
pehmitä, mikä kova on,
lämmitä, mikä kylmä on,
etsi kaikkia eksyneitä.

Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat,
pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistusta,
anna autuas loppu,
anna iäinen ilo.