LIBERAALITEOLOGIAN VAIKUTUKSET KIRKOSSA JA YHTEISKUNNASSA

Liberaaliteologia ei ole vain jokin pieni tutkijoiden ryhmä jossakin yliopiston perähuoneessa. Se on ollut viimeisen 200 vuoden ajan yliopistojen johtava teologinen päälinja, joka on vaikuttanut voimakkaasti kirkkokuntiin ja yhteiskuntiin ja niiden kautta yksilöuskovien ja muiden ihmisten elämään. Tämän katsauksen tarkoituksena on katsoa asioita juuri liberaaliteologian kannalta ja siksi se on hyvin kriittinen. Kritiikin kohteena ei ole kirkko vaan liberaaliteologia ja sen julistajat.

Haluankin todeta, että kirkkomme on vuosisatojen saatossa tehnyt ja vielä nykyäänkin tekee mittaamattoman hyvää ja arvokasta työtä. Sillä on ollut siunaus kaikessa siinä, mitä se on tehnyt evankeliumin ja Sanan hengessä. Suuri huolemme on siinä, että liberaaliteologia luopuessaan Raamatusta ja kristillisestä uskosta on riistämässä Jumalan läsnäolon ja siunauksen kirkoltamme ja yhteiskunnalta. Kirkko tekee paljon työtä, joka palvelee lähimmäisiä heidän ajallisissa tarpeissaan. Kuitenkin kirkon tehtävä on ensisijassa hengellinen: kutsua kaikkia Jumalan yhteyteen Kristuksessa Jeesuksessa sekä opettaa hänen tuntemiseensa ja kristilliseen elämään. Liberaaliteologian myötä hengellinen tehtävä on kääntymässä päälaelleen. Sen sijaan, että ihmisiä kutsutaan Jumalan yhteyteen ja tuntemiseen, heitä vieraannutetaan ja johdatetaan harhaan – ikuiseen kadotukseen.

 

 

KIRKOSSA

Koulutus
Suomessa ja monissa luterilaisissa maissa kirkon teologit saavat usein juuri liberaaliteologian sävyttämän peruskoulutuksen. Suomessa on kolme teologista tiedekuntaa, joista suurin eli Helsingin teologinen tiedekunta on hyvinkin liberaali. Onneksi Itä-Suomen (Joensuun) yliopiston teologinen tiedekunta ja Åbo Akademi ovat selvästi enemmän keskilinjalla. Käytännössä valtaosa ev.lut. kirkkomme papeista saa teologisen koulutuksensa juuri Helsingissä. Voimme vain kysyä, mitä merkitsee papin henkilökohtaisen uskonelämän ja käytännöntyön kannalta se, että hän opiskelee 4-6 vuotta aineistoa, jossa Raamattu ja kristillinen usko kyseenalaistetaan ja korvataan liberaaliteologian tulkinnoilla. Lisäksi teologin koulutus on pitkälti koulutusta tutkijan, ei niinkään papin työhön. Käytännönjakso on vain 1-2 kuukautta.

Taistelua
Suomessa liberaaliteologinen painotus on lyönyt itsensä läpi vahvasti etenkin 1960-luvulta lukien. Tuo aika oli muutenkin ”vapauden” vallankumousta yhteiskunnassa, jolloin kaikkea perinteistä vastustettiin ja kaikki rajat haluttiin rikkoa. Tätä vastaan syntyi kuitenkin voimakas opiskelijaherätys ja laajempikin herätys, jonka myötä perustettiin merkittäviä ns. viidennen herätysliikkeeseen luettavia kristillisiä järjestöjä. Joka tapauksessa 1960-luvulta alkaen pappien peruskoulutus on ollut yhä vahvemmin suorastaan antikristillistä.

 

Uskonkriisi ja sen näkyminen työssä
Tämä näkyy luonnollisesti kirkon elämässä ja työssä. Sanonta ”aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä” on valitettavan totta. Moni nuori on saattanut kokea hengellisen herätyksen ja halun tehdä seurakunnallista työtä. He ovat lähteneet opiskelemaan Helsinkiin, jossa eteen on vyörytetty valtava määrä liberaaliteologian synnyttämää kritiikkiä ja näennäiskristillistä tulkintaa. Moni on kokenut uskonkriisin, koska ei ole saanut tukea kamppaillessaan näiden kysymysten kanssa. Osa on kriisistä selvinnyt, osa on jättänyt kesken, osa on omaksunut uuden opetuksen, osa on ollut siitä vain iloinen. Pappi, joka ei voi luottaa Raamattuun eikä uskoa kristinuskon sanomaan, ei voi myöskään kestävällä tavalla toteuttaa Kristuksen antamaa lähetyskäskyä. Ne papit, jotka ovat syvästi omaksuneet liberaaliteologian teesit, julistavat ja opettavat niitä seurakunnissa – vastoin kirkkolakia, luterilaisia tunnustuskirjoja, Raamattua ja omaa pappislupaustaan. Osa papeista on jäänyt ikään kuin kahden vaiheille ja ovat hyvin epävarmoja. Osa papeista on säilyttänyt elävän uskon julistaen kutsumuksensa mukaan evankeliumia ja Jumalan Sanaa.

Korkeakirkollinen liberaaliteologia
Näyttää olevan myös niin, että mitä korkeampi teologinen koulutus ja mitä korkeampi asema, sitä liberaalimpi saattaa olla viranhaltija. Tämä näkyy monien henkilöiden toiminnassa. Milloin olemme kuulleet heidän puolustavan kristillistä uskoa ja Raamattua? Milloin he ovat julistaneet, että kaikkien tulee tehdä parannus ja kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen? Milloin he ovat halunneet pitää tiukasti kiinni kristillisistä uskontunnustuksista? Sen sijaan monet heistä ovat julistaneet, että ei ole niin väliä, ovatko uskontunnustukset ja Raamattu historiallisesti luotettavia. Ne ovat vain ”uskonnollista kielipeliä”, jossa sanotulla ei ole mitään vastaavuutta todellisuuden kanssa. Rohkeimmat uskaltavat sanoa, että Raamatussa ei ole totuutta. Eräskin sanoi meille uusille papeille koulutuspäivien lopetussanoina sanatarkasti näin: ”Älkää luulkokaan, että joku Jeesus, joku Paavali tai joku Luther olisi tuonut meille totuutta. Jokaisen pitää rakentaa oma uskontie!” Mitäpä tähän enää sanomista. Osa meistä kuulijoista oli sanattoman järkyttyneitä. Osa hymisteli tyytyväisinä: minä saan pappina keksiä ihan oman uskontoni ja julistaa sellaista toisillekin; tai sitten rohkaista heitäkin siihen samaan…

 

Tutut termit – vieras sisältö
Nämä liberaaliteologit käyttävät kyllä raamatullisia termejä, mikä on tavallisille seurakuntalaisille hyvin hämäävää. He saattavat sanoa, että Raamatun ja kristinuskon ydin on Kristus. Hienoa – näinhän se on. Eräskin johtava työntekijä sanoi työntekijöilleen pontevasti: ”Raamatun lauseissa ei ole totuutta. Kristus on totuus”. Anteeksi, mutta mistähän Kristuksesta te puhutte? Ainoa mistä saamme tietoa Jeesuksesta, on juuri Raamattu. Siellä on 99,9 % kaikesta siitä tiedosta, mikä koskee häntä. Ja kuitenkin sanotte, että Raamatussa ei ole totuutta. Ilmeisesti teillä on jokin muu Kristus. Mistä teidän tietonne ovat peräisin? Mielikuvituksesta? Liberaaliteologeilta, jotka innokkaasti kieltävät koko Raamatun ja kristinuskon? Ilmestyksestä?

Koska liberaaliteologeille Raamattu ei ole luotettava eikä se kerro juuri mitään todellisuudesta, Kristus ei ole heille Raamatun Kristus: siis ihmiseksi tullut Jumala, joka on historiassa aidosti sovittanut syntimme ristillä ja noussut ruumiillisesti ylös kuolleista. Sen sijaan tämä ”Kristus” on kaunis idea tai ideaali, jota ei oikeasti ole olemassa. Tästä Kristuksesta on riisuttu jumaluus, sovitus, ehdoton pitäytyminen kristilliseen moraaliin ja viimeisen tuomion ja helvetin todellisuuden julistus. Tämä Kristus on vain esimerkillinen ihminen, joka uskalsi rikkoa rajoja ja puhua lähimmäisen rakkaudesta ja kaikkien ihmisten hyväksymisestä sellaisena kuin he ovat (ilman sovitusta). Tämä Kristus ei ole oikeasti sovittanut kenenkään syntejä, koska me ihmisethän olemme lopulta aika hyviä eikä synti ole kovin vakavaa. Hän ei ole noussut kuolleista, koska sellaista ei koskaan tapahdu eikä tule tapahtumaan. Jos ylipäätään on jotain kuolemanjälkeistä elämää, se on jotain henkistä, ehkä persoonatonta olemassaoloa.

Samalla tavalla he puhuvat Jumalasta. Jumala on lempeä taivaan isä, joka hyväksyy kaikki sellaisina kuin ovat. Syntisyyskin on Jumalan luomaa, joten hän ei tietenkään voi ketään sellaisesta tuomita. Oikeastaan ainoa tuomittava on suvaitsemattomuus, kun joku uskova osoittaa erinäisiä asioita ja taipumuksia synniksi. Sen tähden Raamattu on vaarallinen kirja ja siksi maallikot eivät saisi sitä yksinään tulkita. He puhuvat myös ”rakkaudesta”, joka ei tietenkään ole sidottu Raamatun käskyihin, vaikka Jeesus ja apostoli Johannes sitä alleviivasivatkin. Liberaali rakkaus on tunnetta ja sen tekemistä, mikä tuntuu (syntisestä) ihmisestä hyvältä. Jokainen saa toteuttaa omia taipumuksiaan estoitta. Vakaviin ongelmiin ei uskalleta eikä haluta ottaa kantaa. Vaikka Suomessa on abortoitu yli 600 000 lasta 1970-luvulta alkaen, kirkko on kuoleman hiljaa. Ennemminkin liberaali kirkko on puolustamassa kaikkea sellaista, mikä on mahdollisimman epäluonnollista ja elämää tuhoavaa.

Kavala tottuminen
Koska ne, jotka ovat liberaaleja, julistavat tutuilla kristillisillä termeillä täysin antikristillistä uskontoa, moni seurakuntalainen ei sitä edes huomaa. Hiljalleen he omaksuvat näitä ajatuksia. Moni tavallinen seurakunnan jäsen ei välttämättä edes usko Jeesukseen eikä hänellä ole Jumalan Pyhää Henkeä. Hän ei lue Raamattua eikä tunne sitä. Syntisenä hän pitää kuulemastaan, koska hän saa vapaasti jatkaa synnillistä elämäänsä. Sen sijaan häntä varoitellaan ”fundamentalismista” ja hirveästä vanhanaikaisuudesta, mitä kristinusko itse asiassa edustaa. Raamattu on ikiaikainen kirja, jonka sanoma on aina voimassa, koska Jumala ja ihminen eivät muutu.

Hämäävää on myös se, että väärä opetus annetaan meidän kauniissa kirkoissamme hienon liturgian lomassa. Korkeakirkollisuuteen kuuluu juuri hienot ulkonaiset menot, asusteet, liturginen laulu jne. Siinä vaalitaan ikivanhoja muotoja, jotka eivät välttämättä kosketa nykyaikamme ihmistä. Sen sijaan monet erikoismessut ja tilaisuudet, jotka on toteutettu kansanläheisesti ja aikaamme seuraten, voivat tuoda kirkot täyteen ihmisiä. Korkeakirkollisuuden ja liberaaliteologian liitossa pidetään vanhat muodot mutta sisällöllisesti tarjoillaan uusi, moderni ”kristinusko”. Moni kakku päältä kaunis mutta… Voimme muistaa Jeesusta ja apostoleja, jotka perustivat seurakunnan ja johtivat sen jumalanpalveluselämää. Heillä ei ollut hienoja alboja eikä kullanhohtoisia kirkkoja. Sellaisia Jeesus itse asiassa ei edes käskenyt rakentaa. Lähetyskäskyn fokus oli ihmisissä, ei rakennuksissa, joita niitäkin toki tarvitaan, mutta kohtuudella.

 

Kaikki työntekijät
Teologien lisäksi nykyään lähes kaikki kirkon hengellisen työn tekijät saavat yhä vahvemmin liberaaliteologian ohjaaman koulutuksen – onhan se vallitseva ja ”tieteellinen totuus” kristinuskosta ja Raamatusta. Mitä useampi pappi, diakoni, nuorisotyöntekijä ja kanttori on liberaali, sitä liberaalimpi on kirkko ja sen seurakunnat.

Seurakunnan ja kirkon hallinto
Liberaali usko sopii hyvin myös paikallisten seurakuntien hallintoon. Kirkkovaltuustojen, kirkkoneuvostojen ja johtokuntien jäseniä ei valita sen mukaan, onko heillä kristillistä uskoa vai ei. Kirkollisissa vaaleissa etenkin puolueet ovat aktiivisia. Seurakuntien hallinto on monille hyvä harjoitusvaihe ennen kunnalliseen hallintoon tai muuhun siirtymistä. Toki seurakunnat ovat olleet melko varakkaita ja siksi puolueilla on niihin omia intressejä. Äänestysaktiivisuus jää lähes aina hyvin matalaksi. Monet äänestäjistä käyvät antamansa äänensä puolueensa edustajalle, mutta eivät sitten viitsi osallistua aktiivisesti seurakunnan elämään. Tämän edessä on kysyttävä, eikö seurakuntia tulisi johtaa kristillisten eli Raamatusta nousevien periaatteiden mukaisesti? Entä miten ihminen, joka ei ole sisällä hengellisissä asioissa, voi johtaa Herran seurakuntaa? Onneksi on myös monia uskovia vastuunkantajia ja päättäjiä, jotka osallistuvat muutenkin seurakunnan toimintaan ja ovat perehtyneet Raamattuun.

Vasta-argumenttina on tietysti helppo sanoa, että meidän tehtävä ei ole mitata eikä arvostella ihmisten uskoa. Vastaus: yksityiselämässä ei olekaan, mutta jos pitäydymme Raamattuun, seurakuntatasolla työntekijöiltä ja vastuunkantajilta vaaditaan vakaata kristillistä uskoa ja kristillistä elämänlaatua. Olisihan se todella kummallista valita pankille johtajaksi tai työntekijöiksi ihmisiä, jotka eivät ymmärrä talouden pelisääntöjä ja normeja. Sama pätee seurakuntaankin. Raamattu vaatii arvioimaan kristillistä vakaumusta.

Sama tilanne näkyy kirkolliskokouksen kokoonpanossa, toiminnassa ja päätöksissä. Vain määräenemmistösäännökset ovat varjelleet kirkkomme rajuilta opillisilta muutoksilta. Sen sijaan niitä on kierretty tulkitsemalla opillisia linjauksia vain toiminnallisina, jolloin ei ole tarvittu enemmistöä. Muutaman vuoden kuluttua voi olla niin, että edes määrävähemmistöäkään ei saada enää kokoon uskovista. Silloin ovet ovat auki mille tahansa. Siksi uskollisuus ja aktiivisuus ovat kultaakin kalliimpaa.

 

Jäsenmäärän ja talouden romahdus
Entä mikä on lopputulos tästä kaikesta? Kirkon jäsenten määrä on romahtamassa. Pääkaupunkiseudulla enää alle puolet lapsista kastetaan. Alle puolet vihitään kirkollisesti koko maassa. Kirkon omien tutkimusten mukaan vain 20 % sen jäsenistä uskoo kristinuskon perusasioihin Raamatun opettamalla tavalla. Juuri kukaan ei ole tästä mitenkään huolissaan. Ennemminkin sitä pidetään hyvänä. Jäsenmäärän romahduksen ja taloudellisen laman myötä lähes joka toinen seurakunta on vakavissa talousvaikeuksissa.

Seurakunnilla on lukematon määrä ikivanhoja rakennuksia, joita entisöidään mielettömillä rahasummilla museoviraston tarkkojen säännösten mukaisesti. Monia virkoja jätetään täyttämättä ja niitä lakkautetaan. Seurakuntia yhdistetään ja samalla luvataan, että reuna-alueidenkin palvelut säilyvät. Muutaman vuoden kuluessa reunoille jää vain rippeet. Toimintamäärärahoja supistetaan vuosi vuodelta.

Toiminnan alasajo
Työntekijöiden vähentyminen ja toiminnan alasajo merkitsevät kontaktipinnan pienentymistä tavallisiin ihmisiin. Se taas luo yhä enemmän etäisyyttä kirkkoon ja kristilliseen uskoon. Jossain vaiheessa kristillisyyden valta-asema lakkaa täysin, jolloin kirkkoon kuuluminen on enää vähemmistön asia. Kirkot ovat tyhjillään. Sen jäsenistä seurakuntien toimintaan osallistuu viikoittain vain noin 3 %, kun vastaava luku esimerkiksi Afrikassa on yli 80 % ja voi lähennellä jopa 100 %. Kirkko elää vakavassa negatiivisessa syöksykierteessä.

 

Ei Sanaa, ei Jumalaa
Miksi siis tulla kirkkoon, jos siellä ei enää varmuudella julisteta kristillistä uskoa? Samaa yleishumaania puhetta tulee päivittäin televisiosta, radiosta, netistä, lehdistä jne. Ja kun ei enää julisteta evankeliumia ja Sanaa, ei Pyhä Henkikään sellaiseen sitoudu. Niinpä Jumala ei ole paikalla silloin, kun julistus on liberaalia. Eihän Jumala omaa Sanaansa kiellä!

Oletko huomannut, että perinteinen luterilainen saarna on menettänyt keskeisen asemansa ja sen tilalle on otettu ehtoollinen? Saarnaaminenhan loukkaisi ihmisiä, mutta ehtoolliselle saa tulla kuka tahansa, vaikka ei uskoisikaan. Saarna saisi kestää korkeintaan 10 minuuttia ja siinä ajassa elämän Sanaa ei ehdi kuin raapaista. Ehtoollinenhan on jo itsessään ”kuolemattomuuden lähteestä” juomista, vai onko? Entä oletko huomannut, että melkein kaikkien kirkkojen alttareilta on otettu Raamattu pois? Uusien ohjeiden mukaan tilaa on saatava ehtoolliselle. Kirkojen alttareilla on ollut vuosisatojen ajan iso Raamattu avattuna, julistaen Sanan keskeistä merkitystä. Nyt niitä ei enää ole. Mistä se kertoo?

Viihdetilaisuuksia
Moni seurakunnan tilaisuus on muuttunut viihteeksi. Tietysti on tärkeää, että kirkossa tai seurakunnassa on mukava olla ja sinne on hyvä tulla. Kuitenkin syvin tarkoitus on kohdata Jumalaa Sanan, Pyhän Hengen, rukousten, laulujen, ehtoollisen ja uskovan lähimmäisen kautta. Kun Jumala puhuttelee ja koskettaa, kyse ei ole viihteestä vaan paljon jostain suuremmasta. Aikoinaan moni tuli kuuntelemaan Jeesusta, koska hän oli aikansa julkkis ja hänestä oltiin montaa mieltä. Moni tulikin siis arvostelemaan häntä tai vain yleisesti viihtymään. Hyvin nopeasti Jeesus käänsi tilanteen päälaelleen: kuulijat joutuivat Sanan alle ja kohtaamiksi, mikä usein kirpaisi ja sattui, mutta usein myös lohdutti.

 

Paljon hyvääkin!
Kaikesta negatiivisesta huolimatta on sanottava, että ev.lut. kirkko tekee vielä paljon hyvää ja kristillistä työtä. Kirkossa on monia uskovia työntekijöitä ja aktiiveja. He ovat kirkon selkäranka. He ovat elävä kirkko kuolleessa kirkossa. Mikäli herätysliikkeisiin kuuluvat aktiivit jäisivät pois, kirkoissa ei kävisi juuri ketään. Vaikka kirkon yleistilanne on hälyttävä ja sairas, moni paikallinen seurakunta tekee hyvää työtä.

Tilanne on silti vaikea. Osa julistaa evankeliumia ja Sanaa, osa liberaalia antikristillisyyttä. Kirkon viesti on ristiriitainen, koska kirkko on sisäisesti jakautunut. Jeesus sanoi, että valtakunta, joka ajautuu sotaan itsensä kanssa, sortuu. Toisaalla Jeesus myös vakuutti: joka pitää kiinni Pietarin lausumasta tunnustuksesta ”Sinä totisesti olet (kirjoitusten lupaama) Messias ja Jumalan Poika”, sitä eivät tuonelan portit voita. Tällä tunnustuksen kalliolla seisova uskova ihminen, seurakunta ja kirkko eivät koskaan horju eikä kaadu.

Seurakuntalaisen vakava vastuu
Tämän kaiken keskellä sinun tulee havahtua. Jokainen tavallinenkin seurakuntalainen on vastuussa omasta uskostaan ja seurakuntansa tilasta. Älä siis luota siihen, mitä joku työntekijä sanoo tai opettaa. Luota aina ensisijassa Raamattuun. Tunnista, ketkä työntekijät kunnioittavat sitä kaikessa ja pitävät kiinni sen Sanasta. Kuuntele heitä. Pitäkää raamattupiirejä ja kotiseuroja, joissa ollaan Sanan äärellä kysellen ja vastauksia löytäen. Lue sellaisia selitysteoksia, joissa Raamattua kunnioitetaan Jumalan Sanana.

Anna palautetta seurakunnassa. Rohkaise siinä, mikä on raamatullista ja hyvää. Kritisoi ankarasti väärää opetusta äläkä mene sellaiseen mukaan. Neuvo ja varoita toisia. Jos et löydä omasta seurakunnastasi elämän leipää ja elävää uskoa, mene toiseen. Älä koskaan jää yksin! Älä silti seilaa seurakunnasta toiseen, vaan sitoudu. Jokainen seurakunta on vajavainen. Vasta taivaassa on täydellinen!

Etsiydy myös sellaisten herätysliikkeiden ja kristillisten järjestöjen yhteyteen, joissa pidetään kiinni Raamatusta. Niissä saat myös aitoa vastuuta ja pääset palvelemaan lahjoillasi. Niissä sinua ruokitaan elävällä Sanalla. Toki nekin ovat vajavaisia ja niillä on omat perinteensä ja tapansa.

 

 

YHTEISKUNNASSA

Yleinen valtatrendi
Liberaali teologia ei rajoitu vain kirkkoon. Sillä on todella paljon ystäviä yhteiskunnassa. Aikamme media, arvot, yksilökeskeisyys, vapaus, nautinto- ja kokemuskeskeisyys, viihdeteollisuus, liberaalit puolueet, liberaali talousajattelu jne. käyvät käsi kädessä liberaalin uskon kanssa. Ne ovat oikeastaan yksi ja sama asia – hieman eri tavoin kuorrutettuna. Kirkon piirissä puhutaan liberaalissa hengessä muodon vuoksi Jumalasta ja Kristuksesta. Näin uskonnon ja Jumalan nimissä ihmisiä rohkaistaan elämään ilman todellista Jumalaa kapinassa ja synnissä. Yhteiskunnassa se tapahtuu ilman Jumalan nimen käyttämistä.

Kun koittaa kristillistaustainen juhlapyhä kuten joulu tai pääsiäinen, median etusivuilla haastatellaan nimenomaan niitä kaikkein liberaaleimpia yliopistojen tutkijoita ja piispoja, jotka taitavin sanakääntein kyseenalaistavat koko kristillisen uskon ja sen tärkeimpien juhlien perustan. Juuri tämänkaltaiset jutut saavat paljon tilaa ja huomiota. Niiden kautta yhteiset tavoitteet täyttyvät: nauti elämästä, Jumalaa ei ole!

 

Ihanne
Alun perin Jumala säätäessään yhteiskunnan, hän tarkoitti, että koko yhteiskunta olisi läpikotaisin kristillinen. Eihän kristillistä uskoa, moraalia ja rakkautta ole tarkoitettu vain kirkon seinien sisälle vaan koko elämää varten. Moni on sitä mieltä, että kristillinen usko ja arvot eivät mitenkään kuulu politiikkaan. Tulisiko yhteiskuntaa hoitaa siis ilman lähimmäisen rakkautta ja viisautta? Ovatko kaikki muut katsomukset ja arvot sallittuja, mutta ei kristilliset? Tällainenhan on täydellistä suvaitsemattomuutta ja pelkästään yhden katsomuksen ja arvomaailman pois sulkemista. Politiikassa kaikki saavat puhua ja ottaa kantaa.

Mätä vai terve selkäranka?
Koska tosiasiassa yhteiskunta ei ole läpikotaisin kristillinen, kirkon pitäisi olla yhteiskunnan selkäranka. Sen pitäisi olla maailman valona ja suolana. Niin kauan kuin kirkko pitää kiinni Sanasta ja on aktiivinen, niin kauan se täyttää tehtävänsä. Suomessa kristillinen kirkko on pitkälti luonut yhteiskuntamme: kirjakieli, luku- ja kirjoitustaito, koululaitos, koulutus, sairaanhoito, terveydenhoito, sosiaalihuolto, lähimmäisen rakkauden periaate, oikeusjärjestys, moraali jne. ovat kristinuskon hyvää hedelmää. Kirkko onkin opettanut ja siirtänyt nämä tehtävät pitkälti yhteiskunnalle. Niinpä moni ei-kristillinen puoluekin pitää kristillisiä arvoja tärkeinä. Viime vuosina tämä kehitys on kääntynyt ja parhaillaan on meneillään kristillisten arvojen purkutalkoot. Ja koska kirkkokin on menettämässä valonsa ja suolansa, yhteiskunnan selkäranka on murentumassa. Sen myötä koko yhteiskunta tulee sortumaan ja Suomi kulkee Ukrainan ja monien kriisimaiden tietä. Suomi velkaantuu, sen kansallinen omaisuus yksityistetään ja myydään ulkomaille, tuloerot kasvavat, itsekkyys kasvaa, asenteet kovenevat, sekasorto kasvaa ja sotilaallinen uhka lisääntyy. Suomi-neito heikentyy, sairastuu ja kuolee – ellei se herää elämään Jumalansa yhteydessä.

 

Elämän vihollisuus ja vaino
Kristillisiä arvoja ja elämän ehdotonta kunnioittamista paheksutaan. Kristittyjä painostetaan monin tavoin. Lääkäreiden ja hoitajien pitäisi osallistua aborttiin ja pian kenties eutanasiaan. Homoseksuaalisuuden synniksi julistava voi pian joutua vankilaan tai pois virasta, kuten joissakin Usan osavaltioissa jo tapahtuu. Raamatussa ennustetaankin, että aivan viimeisinä aikoina uskovat joutuvat ennen näkemättömän vainon kohteiksi niin kirkoissa kuin yhteiskunnassakin – juuri samalla tavalla kuin Herramme Jeesus, apostolit ja alkuseurakunta kokivat. Heitä vainosivat ja tappoivat uskonnolliset johtajat ja maallinen valtakoneisto. Valitettavan monet uskovat ovat hiirenhiljaa. Se on helppoa, mutta jouduttaa hiirenloukkujen virittämistä.

 

 

LAODIKEA JA FILADELFIA

Raamatun Ilmestyskirjassa kuvataan seitsemää seurakuntaa. Niistä kahden viimeisen on ajateltu kuvaavan oman aikansa lisäksi myös aivan viimeisten aikojen seurakuntia. Laodikea oli upporikas ja täynnä ulkonaista loistoa ja valtaa. Silti se oli sisäisesti äärimmäisen köyhä ja kuollut. Dramaattisinta oli se, että seurakunnan Herra kolkutteli sen ovien ulkopuolella eikä kukaan avannut. Filadelfia puolestaan oli pieni ja ulkonaisesti heikko ja mitätön. Silti se oli pitänyt kaikessa kiinni Jumalan Sanasta. Juuri sellaisena se oli voimakas ja voittoisa.

Kaiken yhteiskunnallisen ja kirkollisen luopumuksen ja jumalattomuuden keskellä Jumala kutsuu jokaista omaansa, jokaista lastaan pitämään kiinni Raamatusta sellaisenaan sekä turvautumaan koko sydämisesti Herransa armoon, rakkauteen, voimaan ja viisauteen. Uskovien tulee myös vaalia keskinäistä yhteyttä. Yksinäinen puu ei pala, mutta monta puuta yhdessä antaa paljon valoa ja lämpöä ympärilleen.

Meillä on tehtävä, jonka Jumala on antanut. Se on kiteytetty lähetyskäskyssä, mutta se tarkentuu Raamatun kirjojen äärellä. Jokaisella on oma tärkeä asemansa, roolinsa, tehtävänsä, lahjansa ja näkynsä. Yhdessä meillä on yksi suuri, yhteinen näky, joka koostuu monista pienistä palasista. Ja juuri Sanansa ja tämän tehtävän keskellä on Jumalamme läsnäolo ja pelastava voima.

Lopulta kaikki valheet ja pimeys väistyvät. Totuus, rakkaus ja armo voittavat. Jumala sanoo kaikesta sen viimeisen, ratkaisevan sanan. Se on Elämä – jokaiselle, joka sen ottaa vastaan Raamatun ilmoittamalta pyhältä Jumalalta todellisen Kristuksen kautta. Silloin saamme täysin rinnoin nauttia elämästä, sillä Jumala on!