ISRAELIN KUNINGASKUNNAN JAKAANTUMINEN, PROFEETAT JA POHJOISEN ”ISRAELIN” TUHO
(1 Kun 12–22 luvut sekä 2 Kun 1–17 luvut)

Daavid ja Salomo johtivat Israelin ennennäkemättömään suuruuteen ja loistoon yhtenäisenä, vahvana kuningaskuntana. Heidän hallinta-aikaansa varjostivat myös tummat pilvet – erityisesti Salomon radikaali luopumus johti kansan jakautumiseen: eteläiseen Juudaan (Juudan ja Benjaminin heimot) ja pohjoiseen Israeliin (loput 10 heimoa). Eteläisen Juudan pääkaupunkina säilyi Jerusalem; pohjoisen Israelin pääkaupungiksi tuli Betel ja myöhemmin Samaria.

Pohjoinen Israel ja sen 10 heimoa rappeutuivat nopeasti ja se tuhoutui Assyrian käsissä lopullisesti vuonna 722 eKr. Eteläisen Juudan vaiheisiin palaamme myöhemmin.

 

JOHDANTO

Kuningas Salomon poika Rehabeam päätti hallita koko kansaa kovalla kädellä ja asetti kovan verotaakan ja työvelvoitteen vastoin vanhimpien neuvoa. Niinpä 10 pohjoista heimoa torjuivat sellaisen kuninkuuden ja asettivat Jerobeamin omaksi kuninkaakseen. Eräs profeetta olikin tämän ennustanut ja voidellut hänet näiden heimojen kuninkaaksi. Vaikka valtakunnan jakautuminen oli suora seuraus synnistä, Jumala silti tahtoi auttaa ja siunata molempia valtakuntia ja kaikkia heimoja. Synti johtaa aina vaikeuksiin ja välirikkoihin, mutta Jumalan armo voi uudistaa ja kantaa eteenpäin. (1 Kun 11-12 luvut)

Molemmilla valtakunnilla – eteläisellä Juudalla ja pohjoisella Israelilla – oli vielä toivoa armollisen Jumalan yhteydessä. Silti molemmat valitsivat yhä syvenevän synnin tien. Tosin Juuda maistoi synnin katkeria seurauksia vain alkuvaiheissa ja palasi sitten parannuksen tielle. Siksi Juuda menestyi ja säilyi paljon pidempään kuin pohjoinen Israel.

Pohjoisen Israelin kuningas Jerobeam oli hyvin vaikeassa tilanteessa: Jumalan kansalle määrätty palvontapaikka oli Jerusalemin temppeli – siis Juudan alueella. Jos kansa vaeltaisi sinne vuosittain, se voisi luopua omasta kuninkaastaan (1 Kun 12:26-33). Tosiasiassa tämä olisi turvannut ystävyyden ja yhteyden. Israelin ja Juudan suhteita leimasikin jatkuva epäluottamus, vihamielisyys ja jopa veljessodat.

Jerobeam päätti rakentaa uudet palvontapaikat Beteliin (pohjoisen Israelin eteläosassa) ja Daaniin (pohjoisosassa). Sinne pystytettiin kultaiset vasikat, aloitettiin uudet juhlamenot ja asetettiin uudet, ei-leeviläiset papit. Tämä oli hyvin paha asia Jumalan edessä ja merkitsi vakavaa luopumusta. Tämä epäjumalanpalvelus jatkui läpi koko pohjoisen Israelin valtakunnan olemassaolon ja koitui sen hengelliseksi ja maalliseksi tuhoksi. Tätä perussyntiä kutsutaan Raamatussa ”Jerobeamin synniksi”.

Pohjoiselle Israelille oli tyypillistä kuninkaiden nopea vaihtuminen (20 kpl) ja heidän peruspahuutensa. Yksikään heistä ei ollut hyvä kuningas! Heidän pahuutensa aste vaihteli lievemmästä aina äärimmäiseen Baalin ja Astarten palvontaan sekä profeettojen vainoamiseen. Pahuuden huipentumaa edustivat kuningas Ahab ja hänen puolisonsa Iisebel. Heidän aikanaan vaikuttivat profeetat Elia ja Elisa.

Luopumuksen tähden Israelin 10 heimoa olivat jatkuvasti erityisesti Aramin (Syyrian) hyökkäysten kohteena. Lisäksi he kärsivät taloudellista ahdinkoa ja ajoittain jopa nälänhätää. Lopulta uusi suurvalta, Assyria kukisti Israelin ja vei sen 10 heimoa pakkosiirtolaisuuteen, mille tielle he sitten jäivätkin. Vain muutamia yksittäisiä henkilöitä pakeni eteläisen Juudan turviin.

 

Pohjoisen Israelin valtakunnan aika oli 930 – 722 eKr.

Sen vaiheista kertovat 1 Kuningasten kirjan 12-22 luvut ja 2 Kuningasten kirjan 1-17 luvut. Kuvauksissa vuorottelevat Israelin ja Juudan vaiheet. Israelin tapahtumia sivutaan hyvin lyhyesti myös 2 Aikakirjassa.

Israelin kansan kohtalo opettaa meitä tuntemaan Jumalan armoa, pitkämielisyyttä ja pyhyyttä. Jumala ei iske äkkipikaisesti syntiin vajonnutta ihmistä tai kansaa vaan antaa runsaasti aikaa parannukseen hänen armonsa voiman varassa. Kuitenkaan Jumala ei voi hyväksyä syntiä vaan lopulta tuomio ja rangaistus koittavat, mikäli ihminen ei käänny synnin vallasta Jumalan puoleen.

 

Muut valtakunnat

Israel ja Juuda eivät eläneet tyhjiössä vaan ympäröivät kansat vaikuttivat aseellisesti niiden elämään. Egyptin suuruus oli romahtanut ja se koki vain hetkellisiä nousuja ennen 500-lukua eKr. Erityisesti pohjoinen Syyria eli Aram, jonka pääkaupunkina oli Damasko, hankaloitti pohjoisen Israelin elämää. Tosiasiassa se toimi Jumalan muistutuksena Israelin synnin tuomasta heikkoudesta ja turmiosta. Aram kuritti toistuvasti Israelia, mutta koki itsekin tappion hetkiä. Välittömästi itäisen rajan toisella puolella oli Ammon (Jordania), joka satunnaisesti otti yhteen Israelin kanssa. Juudan rajanaapureina olivat Moab ja Edom (nykyistä Jordaniaa nekin).

Vuonna 880 eKr. Lähi-idässä nousi johtavaksi suurvallaksi Assyria. Assur-kaupunki sijaitsi Eufrat- ja Tigris-virtojen itäpuolella. Valtakunta kattoi ensin kaksoisvirtojen alueen, mutta laajeni nopeasti Aramin (Syyrian) maille. Sieltä se levittäytyi kohti Egyptiä. Sen jalkoihin jäi pohjoinen Israel v. 722 eKr. Lopulta myös Egypti tuli osaksi sen valtapiiriä. Assyrian valtakautta kesti reilut 250 vuotta aina vuoteen 612 eKr. saakka. Sen perilliseksi nousi Babylonia, joka sittemmin koitui v. 586 eKr. eteläisen Juudan tuhoksi. Babylonia hallitsi vuoteen 539 eKr. asti.

Tämä osoittaa, että Jumala toimii kaikkien kansojen historiassa. Hän määrää ihmisten ja kansojen ajat ja rajat. Jumala käyttää niitä eri tilanteissa kääntääkseen kaikki ihmiset, erityisesti koko Israelin kansan hänen puoleensa. Jumala on rakastava ja armollinen Isä, mutta hän on myös pyhä ja ankara Jumala. Monissa profeettojen julistuksissa kosketetaan näitä kansoja kuten profeetta Aamoksen ja Joonan kirjoissa. Jumala kutsuu kaikkia kansoja ja ihmisiä yhteyteensä ja ikuiseen elämään.

 

PROFEETAT JA PROFETIAN MERKITYS

Jumalan kansan historiassa on ollut erilaisia vaiheita ja painotuksia. Kansan johtamisen ja Jumalan tahdon opettamisen näkökulmasta tärkeitä henkilöitä olivat aluksi patriarkat, kantaisät. Heidän suuri seuraaja oli Mooses, joka oli myös profeetta. Tuona aikana Jumala teki Siinain liiton, johon kuului lait ja uhrit, ilmestysmaja ja pappeus. Tärkeää oli Jumalan tahdon, lakien opettaminen kansalle sekä sovituksen toimittaminen kansan puolesta. Näitä tehtäviä suoritti papisto, joka oli pitkään keskeisessä asemassa voimakkaiden johtajien ohella. Sellaisia johtajia olivat mm. Joosua ja tuomarit. Viimeisin tuomareista oli Samuel, joka samalla oli profeetta. Hänestä alkoi varsinainen profeettojen aikakausi 1050 eKr. paikkeilla. Kun papisto opetti järjestelmällisesti Jumalan tahtoa ja piti huolta jumalanpalveluselämästä, Jumala nosti profeettoja kutsumaan kansaa liiton mukaiseen elämään. Profeetat osoittivat ajankohtaisella tavalla, missä kansa oli mennyt harhaan ja suurella auktoriteetilla he kehottivat kansaa parannukseen.

Pappeus perustui leeviläiseen syntyperään ja oli elinikäinen tehtävä; sen sijaan profeetan tehtävä perustui Jumalan erityiseen ja suoraan kutsuun; lisäksi profeetan tehtävä oli useimmiten vain tiettyyn aikaan ja vaiheeseen sidottua. Profeetta toimi Jumalan suuna; pappi oli kansan suuna (puolesta puhuja) Jumalan edessä rukousten ja uhrien kautta.

Samuel perusti ensimmäiset profeettakoulut, joissa opiskeltiin Jumalan Sanaa ja vietettiin paljon aikaa rukouksessa. Niiden kasvatteja myöhemmin olivat mm. Elia ja Elisa, jotka jatkoivat profeettakoulujen perinnettä. Profeettaa kutsuttiin myös näkijäksi ja Jumalan mieheksi. Näkijä tarkoitti pyhän Jumalan palvelijaa ja on vastakkainen ns. selvännäkijälle, joka rahaa vastaan manipuloi ihmisten elämää joko inhimillisesti tai pimeyden voimien avulla. Sen sijaan profeettojen toiminta ja sanoma perustui aina Jumalan Sanaan. He eivät tuoneet aikaisemmasta poikkeavaa ilmoitusta. Profeetat sovelsivat Sanaa ajankohtaisiin tapahtumiin.

Profeettojen sanoma ilmeni kahdessa perusmuodossa

• Ensimmäinen oli ns. erehtymätöntä ilmoitusprofetiaa. Siinä oli erityinen Jumalan takuumerkki: tämä on 100 %:sti Jumalan Sanaa ja se tuli kirjata osaksi pyhiä kirjoituksia.
• Toinen profetian perustyyppi oli ns. tavallista profetiaa, jota ei kirjattu osaksi Raamattua. Lähtökohtaisesti sekin oli sellaisenaan Jumalan Sanaa, mutta siinä saattoi olla myös ihmisen vaikuttamaa vääristymää. Tämä profetian laji on alisteinen ensimmäiselle, ilmoitussanalle. Nykyajan seurakunnassa esiintyy vain tätä ”alempaa” profetian lajia, sillä Raamattu on jo valmis. Tällainen profetointi on aina arvioitava Raamatun Sanan mukaan.

Kahdenlaisia vanhan liiton profeettoja

Edellisen jaottelun mukaan näemme myös kahdenlaisia profeettoja vanhan liiton aikana.

• kirjaprofeetoilla on omat, nimensä mukaiset kirjansa osana Vanhaa testamenttia. Heitä ovat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel (suuret profeetat), sekä Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia (pienet profeetat).
• tavallisia profeettoja olivat mm. Gad, Elia ja Elisa. Silti he olivat hyvin merkityksellisiä henkilöitä. Lisäksi heihin lukeutuivat useat nimeltä mainitsemattomat näkijät ja Jumalan miehet.

Profetian sanoma

Profetian pääpaino oli aina nykyhetkessä. Sanoma oli suunnattu koko kansalle, toisinaan kuninkaalle ja vain harvoin yksittäisille ihmisille. Sanoma kosketti ihmisten Jumala-suhdetta, moraalia ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Jumala on hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista.

Profetiat saattoivat toisinaan viitata tulevaisuuteen. Ennustaminen ei ollut itsetarkoitus vaan ihmisten palaaminen Jumalan yhteyteen. Tulevaisuuden tapahtumien ennustaminen palveli tätä päämäärää: edessä saattoi olla joko uhka tai siunaus. Keskeisenä siunauksen välittäjänä ja myös kaiken tuomiona oli Messiaan saapuminen. Niinpä profeettakirjoissa on merkittäviä ennustuksia Messiaan, Jeesuksen Kristuksen 1. ja 2. tulemuksesta. Läpi Raamatun kulkee suuri punainen lanka: Jumalan pelastava armo Vapahtajan kautta. Siihen lomittuu monia pienempiä lankoja, jotka koskettavat kansojen ja yksilöiden elämää eri aikoina.

Profetian sanoman ymmärtämisessä tärkeää on huomata niiden moraalinen sanoma: vain elämä Jumalan yhteydessä hänen tahtonsa mukaan – armon varassa – voi tuoda siunauksen. On huomioitava, mitä epäkohtia profeetan aikana ilmeni ja mikä oli Jumalan vastaus niihin. Sanoman ymmärtämistä helpottaa sen tietäminen, milloin profeetta eli, kuka oli kuninkaana ja minkälaisessa hengellisessä tilassa kansa eli.

Profetioiden sisältämät ennustukset olivat usein monikerroksisia. Ennustus viittasi ensinnäkin aivan lähitulevaisuuteen, jolloin ennustus täyttyi ainakin osittain. Toiseksi ennustus saattoi viitata ns. lopun-aikoihin ja itse Messiaaseen, jolloin ennustus täyttyy laaja-alaisesti, kirjaimellisesti ja täydellisesti. Esitäyttymykset vahvistivat, että myös lopullinen täyttymys oli edessä – tosin vasta muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Ihmisten näkökulmasta saattoi näyttää, että ennustus ei toteutunutkaan, mutta nykyajan ihminen voi nähdä esimerkiksi, kuinka Israelin valtio on syntynyt uudelleen 2000 vuoden tauon jälkeen. Samoin nykyteknologia ja luonnon saastuminen osoittavat Ilmestyskirjan ennustusten kirjaimellisen täyttymisen.

On hyvä huomata, että profeettakirjojen sanomat eivät ole aina aikajärjestyksessä, mikä tekee niiden ymmärtämisen välillä hyvinkin hankalaksi. Ohjeeksi pätee silti aina: ota opiksi se, minkä ymmärrät nyt, ja luota siihen, että loppukin selviää aikanaan. Avuksi kelpaavat Raamattua Jumalan Sanana kunnioittavat selitysteokset.

Väärät profeetat

Profetian merkitystä hämärtävät väärät profeetat. He toimivat näennäisesti Jumalan nimissä, mutta heidän sanomansa poikkeaa Jumalan tahdosta ja Sanasta. Vääriä profeettoja oli paljon vanhan liiton aikana ja heitä on meidänkin päivinä.

Väärän profeetan sanoma saattoi rohkaista ihmisiä jatkamaan synnin vallassa elämistä ja lupasi suuria siunauksia ja menestystä vakavista synneistä huolimatta. Kansan ei tarvinnut luopua epäjumalanpalveluksesta eikä moraalittomuudesta – kaikki tuli hyväksyä ”rakkauden” nimissä. Kuulostaako tutulta? Lopulta kaikki tiet vievät saman jumalan luokse? Ketkä aikamme ihmiset ja tahot julistavat Raamatun vastaista elämää ja opettavat väärin Jumalasta ja Kristuksesta Jeesuksesta – yhteiskunnassa ja kirkossa?

Toisaalta jotkut väärät profeetat ajavat toista äärilaitaa ja julistavat lähes kaiken synniksi ja kieltävät Jeesuksen sovitustyön riittävyyden pelastumiseksi, vaikka ihminen siihen uskossa turvautuisikin. Heidän mukaansa ihmisen tulee pyhittää itsensä (täydelliseksi) ennen kuin hän voi astua pyhän Kristuksen eteen. He saattavat ajaa myös ”riivaajia” uskovista ja siten turmella heidän uskonsa. Synti uskovan elämässä ei ole merkki riivauksesta vaan syntisestä luonnosta, joka on meissä kuolemaamme asti. Lääke siihen on synnin tunnustaminen ja synninpäästö Kristuksen nimessä ja veressä – ei kuviteltujen riivaajien poisajaminen!

Profetian tarpeellisuus ja arviointi

Kaikesta tulkinnallisesta hankaluudesta huolimatta profeetat ovat tärkeitä Jumalan työkaluja ja heidän sanomansa tunteminen on välttämätöntä myös meille. Heidän sanomansa keskeinen sisältö on selvä ja monet profetiat on jo osattu tulkita ja nähdä oikein historian ja nykyajan valossa. Seurakunta tarvitsee tänäänkin profeettoja, jotka toimivat Jumalan Sanan pohjalta ja raittiisti. Kaikki profetia tulee arvioida Sanan mukaisesti. Joka ei siihen alistu, on väärä profeetta. Profetian keskeinen tehtävä on Jumala-yhteyden vahvistaminen, luottaminen Sanaan ja armoon, sekä Sanan mukaisen elämän tukeminen. Profetia rakentaa, vahvistaa ja lohduttaa meitä (1 Korinttolaiskirje 14:3).

Profetiat eivät kerro, kuka on sopiva puolisomme, eivät ilmoita taloudellista menestyskaavaa tai muuta vastaavaa. Meidän tulee käyttää Jumalan Sanan ohjaamaa järkeä, tehdä omat valintamme ja kantaa niistä täysi vastuu. Emme voi paeta vastuutamme ”profetian” tai ”Pyhän Hengen äänen” taakse. Jumala toimii salatulla tavalla sisimmässämme ja antaa meille tilaa omille valinnoille. Älä anna kenenkään hallita sinua jatkuvien ”profetioiden” nimissä! Tutki Sanaa, käytä järkeäsi ja keskustele toisten uskovien kanssa – tee sitten oma päätöksesi rukoillen ja kanna vastuusi. Virheidenkin jälkeen saa aina turvautua armollisen Isän suojiin Kristuksessa Jeesuksessa.

Samassa tilanteessa elivät vanhan liiton pyhät. He kuulivat todellisten ja väärien profeettojen sanomia. Houkutus oli suuri luottaa vääriin lupauksiin, mutta he tiesivät, että tosi profeetta julisti Kirjoitusten, Sanan mukaista sanomaa jopa oman henkensä uhalla. Profeetat olivat Jumalan väline kansan kääntämiseksi parannuksen tielle ja takaisin armoon ja elämään. Osa kansaa kuuli heitä ja pelastui; osa torjui ja niitti tuomion.

 

ISRAELIN KUNINKAAT JA VAIHEET

Pohjoista Israelia hallitsi 20 kuningasta 200 vuoden aikana. Kuninkuus oli tarkoitettu elinikäiseksi, mutta monen kohdalla elinikää lyhennettiin miekalla. Kaikki kuninkaat olivat pahoja. He heijastivat kansan moraalia, mutta hekin vaikuttivat voimakkaasti kansan hengelliseen ja moraaliseen tilaan. Kuninkaalla oli paljon valtaa ja hän oli samalla kansan hengellinen päämies kuten Jerobeam, joka aloitti epäjumalanpalveluskultin. Toiset kuninkaat olivat pahempia kuin toiset. Jotkut aloittivat jonkinasteisen hengellisen uudistuksen, jolloin räikein epäjumalanpalvelus kuten Baalin ja Astarten palvonta lopetettiin. Silti hekään eivät puuttuneet kahteen väärään temppeliin, kultaisiin vasikoihin ja niihin liittyvään palvontaan. Eteläinen Juuda, Jerusalem ja sen temppeli nähtiin vaarana eikä Israel nöyrtynyt todelliseen jumalanpalvelukseen.

Aluksi keskeisenä keskuksena toimi Betel, mutta vuonna 879 eKr. perustettiin Samarian kaupunki Israelin pääkaupungiksi. Se oli linnoitettu, mutta muuritkaan eivät suojelleet Jumalan kädeltä, jollaisena Assyrian sotajoukot toimivat. Israel eli hengellisesti luopumuksessa, vaikka kansa jossain määrin muisti todellisen Israelin Jumalan olemassaolon. Erityisesti yksittäiset profeetat, joista tunnetuimmat olivat Elia ja Elisa, muistuttivat tästä totuudesta. Hengellistä lamaa seurasi yhteiskunnallinen lama. Ainoastaan 770 eKr. paikkeilla Israel koki valtavan maallisen menestyksen, jolloin Israel saavutti Daavidin ja Salomon aikaiset rajat. Tuokaan menestys ei kääntänyt kansan sydäntä Jumalan puoleen vaan pönkitti väärää itseluottamusta. Vain 50 vuotta myöhemmin Israel lakkasi olemasta. Entä me? Onko Nokia-hurmassa elänyttä Suomea enää olemassa muutaman vuosikymmenen päästä? Ajatuskin voi tuntua yhtä naurettavalta kuin Israelista. Silti niittokone kävi leikkaamassa pohjoisen Israelin maan tasalle.

Seuraavassa luetellaan Israelin kuninkaat (930-722 eKr.), jotta heidän nimensä tulisivat tutuiksi:

• Jerobeam, 20 vuotta (kuninkuusaika)
• Nabad, 2 vuotta
• Baesa, 22 vuotta
• Eela, alle 1 vuosi
• Simri, alle 1 vuosi
• Tibni, 1-2 vuotta
• Omri, 10 vuotta
• Ahab, 21 vuotta & Iisebel, vaikutti pitkään Ahabin jälkeen
• Ahasja, 2 vuotta
• Joram, 11 vuotta
• Jehu, 28 vuotta (uudistaja)
• Joahas, 15 vuotta
• Joas, 18 vuotta
• Jerobeam II, 28 vuotta
• Sakarja, 2 vuotta (ei profeetta)
• Sallum, alle 1 vuosi
• Menahem, 10 vuotta
• Pekahja, 2 vuotta
• Pekah, 9 vuotta
• Hoosea, 10 vuotta (ei profeetta)

Nämä olivat siis kuninkaita, aikansa merkittäviä miehiä, julkkiksia. Silti heidän elämäänsä ja vaikutusta kuvataan Raamatussa karun lyhyesti. Heidän maallisia saavutuksia tuskin mainitaankaan; sen sijaan jokaisen moraalista tasoa luonnehditaan: ”hän teki isiensä tavoin sitä, mikä oli pahaa Herran edessä”. Minkälainen luonnehdinta meistä kirjoitetaan taivaan kirjoihin, jotka avataan tuomiopäivänä? Maallista suuruutta ja menestystä ihaillaan täällä, mutta ihmisen todellinen suuruus mitataan suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin.

Näiden kuninkaiden ja Israelin vaiheiden lukemista hankaloittaa se, että lähes vuoronperään kerrotaan sekä Israelista että Juudasta. Kirjoittaja seuraa tapahtumien kulkua järjestelmällisesti molempien valtakuntien osalta aikajärjestyksessä. Siinä on tietenkin omat etunsa.

 

POHJOISEN ISRAELIN PROFEETAT (930–722 eKr.)

Elia

Israelin hengellinen tila oli alusta alkaen syöksykierteessä. Muutamat nimeltä mainitsemattomat profeetat toivat oman vakavan varoituksensa, mutta ilman suurempaa suunnanmuutosta. Kun aika oli pahin kuningas Ahabin ja Iisebelin hallitessa, Jumala lähetti profeetta Elian vuonna 870 eKr. Hän vaikutti noin 20 vuoden ajan Israelin alueella. Eliasta kertovat 1 Kuningasten kirjan 17-21 luvut ja 2 Kuningasten kirjan 1-2 luvut. Tuona aikana Jumalan profeettoja ja hänelle uskollista kansaa vainottiin ankarasti. Baalin ja Astarten palvonta lapsiuhreineen ja seksikultteineen oli ainoa sallittu uskonto. Vääriä profeettoja oli pilvin pimein. Kaiken tämän sateen ja hedelmällisyyden jumalan palvonnan seurauksena oli Jumalan tuomio: totaalinen kuivuus, sadon menetys ja nälänhätä.

Elian palvelutehtävä koki suurimman huipentumansa jo alkuvaiheissa, jolloin Elia haastoi Baalin profeetat ja muut epäjumalanpalvelijat otteluun Karmelin vuorella. Jumala vastasi vain Elian rukoukseen, sytytti vedellä kyllästetyt polttopuut alttarin juurella ja poltti kaiken poroksi. Lisäksi Jumala lähetti rankan sateen ja päätti pitkän kuivuuden. Baalin palvojat surmattiin ja kansa kääntyi hetkeksi elävän Jumalan puoleen. Tapaus kuvaa selvällä tavalla todellisen uskon ja profeetan, sekä itsetekoisen uskon ja kontrolloimattoman hurmoksellisuuden välisen eron. Väärä uskonnollisuus vie ihmisen itsekontrollin joko manipulaatiolla tai suorastaan riivaajien voimalla; todellinen usko ja Hengen vaikutuksessa toimiminen ei syrjäytä ihmisen tahtoa ja itsehallintaa. Väärä uskonnollisuus johti mielettömyyteen ja itsetuhoon; aito usko johti nöyrään Jumalaan turvautumiseen ja luottamiseen.

Baalin profeettojen menetys oli kova takaisku Ahabille ja Iisebelille, jotka eivät silloinkaan suostuneet tunnustamaan Herraa. Elia ymmärsi sen ja pelkäsi henkensä edestä. Suuren voiton jälkeen oli aika kokea oma pienuus. Ihminen itsessään on mitätön Jumalan rinnalla, mutta hänen työtoverinaan voimakas. On tärkeää, että ihminen säilyttää tajun omasta pienuudestaan. Ilman sitä ei voi palvella Jumalaa eikä lähimmäisiä.

Elia oli parannuksen julistaja, joka kutsui kansaa syvästä luopumuksesta. Hän koki Jumalan ihmeitä ja herätti jopa kuolleen. Elian seuraajana toimi mies nimeltä Elisa. Myöhemmin samassa hengessä tehtävään kutsuttiin Johannes Kastaja, Jeesuksen edellä kävijä. Elia sai erityisen kotiin kutsun – tuliset vaunut veivät hänet Elisan nähden elävänä taivaaseen.

Elisa

Elian seuraaja Elisa oli varakkaan perheen poika. Kuitenkin hän oli valmis jättämään kaiken ja lähti Elian oppilaaksi ja manttelinperijäksi (1 Kun 19:19-21). Kutsu kävi 860-luvulla eKr. Elisan toiminnasta kertoo 2 Kuningasten kirjan 1-13 luvut. Ilmeisesti hän palveli jopa 60 vuoden ajan profeettana.

Elisa oli omalla tavallaan Messiaan esikuva. Elia oli hänen edellä kävijänsä. Elisa teki useita ihmetekoja, joista monilla on vastineensa Jeesuksen tekemissä ihmeissä. Hän moninkertaisti ruokaa, ennusti tulevia asioita, herätti kuolleita (vieläpä oman kuolemansa kautta), puhdisti spitaalisen ja luotti vaikeissakin tilanteissa järkähtämättömästi Herraan. Tietenkään Elisa itse ei tehnyt näitä ihmeitä vaan Herra.

Elisa oli kuninkaiden kiusallinen neuvonantaja. Hän ei puhunut heidän toiveittensa mukaan vaan julisti väärentämätöntä Jumalan Sanaa. Elisan aikaisia kuninkaita olivat Ahab (& Iisebel), Ahasja, Joram, Jehu, Joahas ja Joas. Elisan toiminnan tukemana kuningas Jehu hävitti Baalin palvonnan. Samoin kuninkaat Joahas ja Joas eivät seuranneet aivan pahimpia polkuja. Monesti meistäkin tuntuu, että rukouksillamme ja työllämme ei ole mitään merkitystä, mutta asiat voisivat olla paljon pahemmin ilman niitä. Ne pidättävät pahuuden täyttä valtaa.

Israelin yhteiskunnallinen nousu ja tie kohti tuhoa

Elisan jälkeen oli noin 35 vuoden ajan jakso ilman tunnettuja profeettoja. Tuona aikana Israelin yhteiskunnallinen asema koheni merkittävästi. Pohjana oli Elian ja Elisan tuoma osittainen hengellinen uudistuminen. Israel kuitenkin unohti Herransa ja luotti omaan voimaansa ja viisauteensa. Jostakin syystä Israel onnistui nousemaan lähes Daavidin ja Salomon aikaiseen mahtavuuteen ainakin rajojen suhteen. Samanlaisia rikkauksia sillä ei enää kuitenkaan ollut. Israel oli alueensa suurvalta vuosina 780-760 eKr. Kuningas Joas siivitti sen nousuun ja hänen seuraajansa Jerobeam II nousi koko pohjoisen Israelin historian mahtavimmaksi kuninkaaksi. Hengellisesti aika oli taantumaa. Sitä kuvastaa se tosiasia, että noin 40 vuoden kuluttua Israelin syntimitta oli tullut täyteen ja se tuhoutui lopullisesti v. 722 eKr.

Suuruuden aika oli ehkä omalta osaltaan Jumalan sallimusta ja siunausta. Hän toivoi, että kepin sijasta porkkana voisi koskettaa kansan sydäntä. Tilanne kuitenkin vain paheni. Niinpä Jumala lähetti kolme profeettaa vielä kerran kutsumaan kansaa parannukseen ennen kuin olisi liian myöhäistä. He olivat Aamos, Joona ja Hoosea. Kukin heistä on ns. pieni kirjaprofeetta, eli kullakin on oma kirjansa osana Vanhaa testamenttia, Kirjoituksia.

Aamos  (Aamoksen kirja)

Herra kutsui Aamoksen noin vuonna 760 eKr. Yhteiskunnallisen ja taloudellisen taantuman merkit olivat jo ilmassa; hengellisesti lähestyttiin pohjamutia. Aamos syntyi eteläisessä Juudassa, mutta hänen tehtävänsä kosketti pohjoista Israelia. Ammatiltaan hän oli paimen ja viljelijä (ks. liitemoniste Aamoksesta).

Aamos oli jyrisevä profeetta. Jyrinä ei ollut vain sanallista: Herra järisytti koko maata niin, että se muistettiin pitkään suurena maanjäristyksenä. Niinpä Aamoksen profeetallinen julistuskin sisälsi aiheenmukaisia ilmauksia ja kuvauksia. Maanjäristyksen ohella Herra puhutteli kansaa monilla muilla vitsauksilla kuten kuivuudella, tuholaisilla, nälällä, taudeilla, sodilla, jne.

Herralla oli asiaa lähikansoillekin Aamoksen kautta. Aram, Filistea, Foinikea, Edom, Ammon ja Moab saivat kuulla parannuksen ja tuomion sanoja (1-2 luvut). Tämä kuvasti Herran rakkautta ja pyhyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan. On muistettava, että kovankin tuomion sana oli usein ehdollinen, vaikka ehtoa ei mainittukaan. Parannus vähintäänkin siirsi luvattua tuomiota. Näin tuomiokin oli vielä kutsu armollisen Jumalan syliin. Silti tuomio oli otettava äärimmäisen vakavasti – se toteutui, ellei kansa tehnyt parannusta.

Aamoksen palvelutehtävä kosketti ensisijassa pohjoista Israelia. Sille Herra luki madonluvut: kultaisen vasikan palvonta, ahneus, yhteiskunnallinen vääryys, lahjukset, oikeuden vääristely, väkivalta, juoppous, seksuaalinen moraalittomuus olivat arkipäivää, johon oli tultava muutos. Kansa oli luopunut armoliitosta Herran kanssa. Armoliitto ei tarkoita kaiken pahuuden vapaata tekemistä vaan sellaisen päivittäistä katumista ja hylkäämistä. Aito armo uudistaa; väärä armo tuudittaa syvälle syntiin. Kumpaa armoa meidän kirkkomme julistaa? (3-6 luvut)

Niinpä Israelin edessä oli vääjäämätön tuomio: ”Valmistaudu, Israel, kohtaamaan Jumalasi” (4:12).
Tämä on Aamoksen kirjan ydinajatus. Aamos ei hävennyt julistaa Herran tuomioita – ensin pienempiä kuten heinäsirkat, tuli ja sitten viimeistä tuomiopäivää (7-9 luvut). Läpi Raamatun on selvästi nähtävillä Jumalan lupaama tuomiopäivä, joka on kauhistuttava (5:8,18-20; 8:9-10). Ilman tuomiota ei olisi oikeudenmukaisuutta. Ilman tuomiota paha saisi hallita ikuisesti. Tuomio on välttämätön puhdistus ennen uuden maailman, ikuisen elämän esiintuloa. Tuomion vaikeana puolena on se, että meidät tuomitaan.

Aamos ei kuitenkaan ollut täynnä pelkkää tuomiota vaan hänen sanomansa päättyi merkittäviin toivonlupauksiin. Daavidin sortunut maja pystytetään, pakanakansoille koittaa pelastus ja Israelille annetut suuret lupaukset täyttyvät kirjaimellisesti (9:11-15). Tämä lopullinen ja täydellinen siunaus toteutuu Daavidin Herran ja Pojan, Kristuksen kautta. Ken häneen turvautuu, onnen saa.

Aamos toi Herran antaman toivon koko kansalle, mutta kansa ei siitä välittänyt. Sen sijaan monet yksilöt tarttuivat toivonsanaan ja sen varassa jaksoivat kohdata Assyrian hyökkäyksen, kotimaan menetyksen, osa kuoleman ja osa pakkosiirtolaisuuden. Näin on meidänkin kohdalla: emme voi paeta kuolemaa, joka on synnin palkka, mutta voimme kulkea sen läpi Kristuksen turvissa sisälle paratiisiin. Menetämme kaiken ajallisen, mutta saamme tilalle äärettömän paljon enemmän, joka on iankaikkista.

Joona  (Joonan kirja)

Aamoksen aikalainen oli profeetta Joona, jonka kotiseutuna oli Galilea (v. 760 eKr.). Hän julisti sanomaa israelilaisille kuningas Jerobeam II:n aikana. Israelin ylle oli kohoamassa hyvin pelottava varjo: Assyria nousi suurvallaksi ja kolkutteli pian myös Israelin rajoja. Kaikki pakanat olivat juutalaisten halveksimia. Mutta nyt Joona sai tehtävän: mene ja julista parannuksen sanomaa Moskovassa – siis Niinivessä, Assyrin suurkaupungissa. Tehtävä oli inhimillisesti täysin mahdoton, pelottava ja hengellisesti äärimmäisen vastenmielinen. Niinpä Joona pakkasi tavaransa ja pakeni.

Joonan tarina on edelleenkin yksi tunnetuimmista ja kiehtovimmista kertomuksista: Jumalan kutsun pakeneminen, myrsky merellä, kolme päivää suuren kalan vatsassa, kääntymys, ihmeellinen pelastus ja kutsun uudistaminen. Pääosin kertomus on inhimillisesti ymmärrettävä ja aikansa arkisia tapahtumia kuvaava. Sen sijaan kalan vatsassa selviytyminen kuuluu jo yliluonnollisen ihmeen puolelle. Jumalaan uskovalle lukijalle sekään ei ole mikään ongelma – onhan Raamattu täynnä ihmeitä. Jos Jumala loi koko maailman tyhjästä, niin mikä temppu hänelle on laittaa yksi jo olemassa oleva ihminen ”purkkiin” muutamaksi päiväksi?

Joonan kertomus kuvaa Jumalan uskollisuutta, rakkautta ja pitkämielisyyttä. Syntinen ihminen saa armon ja uuden mahdollisuuden kuten Joona ja Niinive. Jumala ei halua tuhoa vaan elämää. Historiallinen kertomus on myös esikuvallinen: Kristus kuoli ristillä ja nousi kuoleman haudasta kolmantena päivänä tuoden armon ja elämän mahdollisuuden koko ihmiskunnalle; Israel kieltäytyi olemasta pappina kansojen keskellä, mutta aikojen lopulla ahdistuksen kautta se tarttuu toimeensa; seurakunta täyttää lähetystehtävän; ja vastusteleva ihminen suostutellaan Herran palvelijaksi.

Joonan kirja varoittaa meitä lakihenkisyydestä ja ylpeydestä toisten ihmisten rinnalla. Armo kuuluu kaikille, jotka siihen turvautuvat. Toisin kuin Israel Niinive kääntyi tomussa ja tuhkassa parannukseen. Se sai elää vielä 170 vuotta lisää 40 päivän asemesta.

Hoosea  (Hoosean kirja)

Viitisen vuotta Aamoksen ja Joonan alkuvaiheiden jälkeen rintamaan astui profeetta Hoosea. Hän oli huomattavasti pitkäaikaisempi kuin kaksi virkaveljeään. Hoosea palveli vuosina 755-715 eKr., eli hän koki kansansa rinnalla Israelin dramaattisen lopun ja pakkosiirtolaisuuden.

Hoosean tehtävä muodostui henkilökohtaisesti hyvin vaikeaksi: hänen tuli ottaa haureellinen vaimo ja lapset. Hoosea rakasti tuota naista ja vielä uudelleenkin osti hänet takaisin eron jälkeen kalliilla lunastusmaksulla Jumalan kehotuksesta. Joidenkin profeettojen toimintaa liittyi symbolisia tekoja. Hoosea oli esimerkki armollisesta ja rakastavasta Jumalasta, joka tahtoi ottaa luopio-Israelin yhteyteensä. Herra antoi monia parannuksen mahdollisuuksia, mutta Israel kansana ei kääntynyt. Hoosea koki avioliitossaan syviä pettymyksiä ja tuskaa, joka kuvasti Jumalan kokemaa tuskaa kansansa tähden.

Hoosean kirja on laajin ns. pikkuprofeetoista ja sen teemana on tuo edellä kuvattu Jumalan armollisuus ja pyhyys, sekä kansan vakava luopumus. Hoosea saarnasi ankarasti koko kansaa, papistoa ja kuninkaita vastaan. Muotojumalisuus oli petollista eikä auttanut mitään – vain todellinen armoon perustuva parannus voisi pelastaa kansan. Kun kirjan kolme ensimmäistä lukua kuvaavat Hoosean avioliittoa, seuraavat 11 lukua kuvaavat Herran ja hänen kansansa välistä kriisiä. Nämä 11 lukua kertovat yksiselitteisesti, että kansa on syyllinen pyhän Jumalan edessä ja se tulee kohtaamaan oikeudenmukaisen tuomion. Kuitenkin kansalla on toivo, jonka rakastava Jumala sille antaa: ”Te ette ole minun kansani, asemesta sanotaan, Elävän Jumalan lapset” (1:10).

 

POHJOISEN ISRAELIN HÄVITYS JA PAKKOSIIRTOLAISUUS 

Jumalan antamista vakavista sanomista ja varoituksista huolimatta Israel kansana ei taipunut eikä kääntynyt. Koska se kieltäytyi uudistavasta armosta, sen piti kohdata oikeudenmukainen tuomio. Tuomion välikappaleena toimi Assyria, joka ennen lopullista valtausta kahdesti iski Israeliin. Nekin olivat Jumalan armoa, jotta lopullinen tuomio vältettäisiin. Israelissa kuninkaat vaihtuivat nyt tiuhaan ja viimeiset olivat jo Assyrian vasallikuninkaita. Eräänä kuninkaana mainitaan Sakarja ja aivan viimeisenä kuninkaana Hoosea – he eivät kuitenkaan ole Raamatun kuvaamia profeettoja vaan ainoastaan nimikaimoja.

Assyria valtasi Israelin pääkaupungin Samarian ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Assuriin v. 722 eKr. (2 Kun 17 luku). Jumala täyttää Sanansa ilmoittamat tuomiot ja lupaukset. Tässä yhteydessä 2 Kuninkaiden kirja kertoo suorasukaisesti hävityksen syyt: synti, epäjumalanpalvelus, pakanalliset tavat, riivaajien palvonta, pahuus, varoitusten torjuminen, Herran käskyjen ja liiton hylkääminen, lasten uhraaminen, noituus, jne. Israelin luopumus oli syvä ja lopullinen (2 Kun 17:7-23). Mikään ei kääntänyt sitä parannukseen. Se oli kypsä tuomittavaksi.

Jumala ei tuomitse mielivaltaisesti eikä ilman perusteita. Jumala on oikeudenmukainen. Ihminen kyllä ymmärtää yhteiskunnassa tarvittavan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen, mutta tahtoo kieltää Jumalalta sen, koska ihminen itse on tuomittavien listalla.

Tuomio oli dramaattinen: pohjoinen Israel lakkasi olemasta, eloonjääneet asukkaat vietiin lopulliseen pakkosiirtolaisuuteen, 10 sukukuntaa eivät palanneet vaan jäivät maailman kansojen keskelle ilman kotimaata; pieni osa pakeni Juudaan. Israelin ja erityisesti Samarian alue asutettiin uusilla asukkailla.

Uudesta testamentista tuttu, israelilaisten halveksima Samaria sai näin pakana-asukkaat. He toivat omat tapansa ja uskontonsa. Kuitenkin heitäkin Herra kutsui ja he oppivat osittain tuntemaan todellista Jumalaa. He palvelivat sekä epäjumalia että Herraa. Näin heistä tuli synkretistinen sekakansa ja siksi juutalaisten halveksima siinä määrin, että heidän kanssa ei saanut puhua eikä heidän alueelleen saanut mennä ilman ”saastumisen” vaaraa. Tämän väärän syntikäsityksen Jeesus kumosi runsaat 700 vuotta myöhemmin tuomalla heillekin armonsanoman ja antamalla heille ihmisarvon. Synti asuu jokaisen ihmisen sydämessä ja jokainen tarvitsee Jumalan armoa.

Israelin ns. 10 kadonneen heimon / sukukunnan kohtaloa on arvailtu ja tutkittu ahkeraan. Siitä on moniakin teorioita. Ympäri maailmaa on löytynyt heimoja, joiden perimätieto kertoo israelilaisista juurista jopa sukukunnan nimeä myöten; samalla monet tavat ovat säilyneet, vaikka sulautumistakin on tapahtunut. Itse uskon, että Jumala tietää yksilön tarkkuudella ketkä polveutuvat mistäkin sukukunnasta. Heillä lienee vielä paikkansa lopunajallisessa Israelissa kuten Ilmestyskirja ennustaa sen 7. luvussa. Silti luvattu Daavidin istuin kuuluu Juudan sukukunnalle, Kristuksen kautta. Israel saa vielä keskeisen hallitsijan aseman tulevassa 1000-vuotisessa valtakunnassa maan päällä ennen uutta luomista ja ikuista maailmaa.

 

Yhteenveto

Alkuperäinen Israel jakautui kahteen osaan luopumuksen tähden. Jumalasta luopuminen ja synnin valtaan antautuminen johti ristiriitoihin, kärsimykseen ja tuhoon. Jumalan armo, rakkaus ja pitkämielisyys näkyivät profeettojen palvelutehtävissä, ajallisissa tuomioissa ja siunauksissa ja lopullisen tuomion viivyttämisessä. Jumala tahtoi antaa elämän. Koska kansa tahtoi synnin turmeleman ”elämän”, pyhä Jumala tuomitsi pahuuden. Israelin hävittäminen ei vielä sekään ollut se lopullisin ja täydellisin – viimeinen tuomio on vielä edessäpäin. Israelin tuho on vakava varoitus kaikille ihmisille: jos te ette käänny, teidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla ikuiseen rangaistukseen. Näinkin ankara ajallinen koettelemus voi siis kääntyä meidän parhaaksemme. Taivu siis Herran edessä, turvaudu hänen armoonsa Kristuksessa Jeesuksessa ja anna armon puhdistaa ja uudistaa sinua päivittäin!

 

Avaimia Raamattuun ja elämään

• Kuninkaiden kirjat kertovat kuinka Jumala toimii ihmiskunnan, kansojen ja yksilöiden historiassa ja vaiheissa. Jumala on kiinnostunut jokaisesta – sinustakin!
• Jumala käyttää kaikki mahdolliset keinot pelastaakseen ihmisen synnin tuomasta turmeluksesta. Jumala on rakkaus. Hän on armollinen ja pitkämielinen. Jumala ei pelkää toimia syntisten ihmisten keskellä.
• Jumala on pyhä ja lopulta hän aina tuomitsee synnin oikeudenmukaisesti. Synnin palkka on ikuinen kuolema, mutta Jumalan armolahja on ikuinen elämä sovituksen, Kristuksen kautta. Hänessä synti on käsitelty täysimittaisella tavalla. Israelin kohtalo on meille varoittava esimerkki, jotta varjeltuisimme viimeiseltä tuomiolta. Ajalliset vastoinkäymiset ja tuomiotkin ovat meidän parhaaksemme.
• Raamattu ei kaunistele historiaa vaan kertoo sen tapahtumia ja motiivit avoimesti. Siksi Raamattu on luotettava. Muiden kansojen historianteokset, varsinkin tuona aikana kaunistelivat totuutta.
• Profeetat olivat rohkeita Jumalan Sanan saattajia, jotka paljastivat aikansa synnit ja kutsuivat ihmisiä parannukseen. On tärkeää tutkia, millaisessa hengellisessä ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kukin profeetta toimi ja mikä oli heidän sanomansa. Käytä tässä Raamatun uskollisia kommentaareja.
• Ole myös Sanan tekijä – noudata Sanaa armon varassa, julista sitä ja osallistu myös yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. Käytäntöön laitettu Sana alkaa elämään ja avautumaan entistä enemmän. Sana ei ole vain lukuelämys.
• Jumalan Sana on luotettava. Kaikki sen ennustukset toteutuvat. Jumala antaa meidän valita tulevan siunauksen ja kirouksen välillä. Valitse viisaasti! Raamattu on Jumalan Sana, joka koskettaa ja vaikuttaa.

Kirjoja Raamatun ymmärtämiseen

• Jukka Norvanto, Raamattu Elämään: Salomosta Sidkiaan, 1 ja 2 Kuninkaiden kirja (perussanoma)
• Jukka Norvanto, Raamattu Elämään: Kaiken kestävä rakkaus, Hoosean, Joelin ja Joonan kirjat (perussanoma)
• Juhani Kuosmanen: Pienten profeettojen Suuri Sanoma (aikamedia)