KIITOLLISUUS (15. su helluntaista)

Tämä pyhä puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen. Toisia kiusasi se, ettei Jeesus toiminut heidän tahtomallaan tavalla, mutta hän halusi tehdä hyvää erotuksetta kaikille.

 

EVANKELIUMI: Luuk 17:11-19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat.

Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?”

Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

 

SAARNA

Syrjäytyminen ja sen taustat

Syrjäytyminen on yksi aikamme teemoista. Se koskettaa niitä, jotka ovat syrjäytyneitä. Vain harva kantaa heistä aidosti ja kokosydämisesti huolta. Puheet tasa-arvosta ja täydestä ihmisarvosta ovat lopulta hyvin näennäistä ja valikoivaa. Olemme kaukana vasta taivaassa toteutuvasta täydellisyydestä.

Kymmenen spitaalista olivat äärimmäisellä tavalla syrjäytyneitä. Heidän tuli asua yhteisönsä ulkopuolella. Kulkiessaan heidän piti huutaa muille varotushuutoja: Me olemme spitaalisia! Kaiken lisäksi vääristyneen juutalaisen ajattelun mukaan he olivat suuria syntisiä, jotka olivat saaneet sairautensa Jumalan rangaistuksena.

Tosiasiassa jokaisen ihmisen taakse kätkeytyy hyvin monisyinen historia, jonka summana näemme vain ulkokuoren. Joku näistä kymmenestä oli saattanut toimia harkitsemattomasti ja saanut tartunnan. Joku oli saanut sen puhtaasta vahingosta. Joku heistä saattoi olla Jumalan pysäyttämä tuon sairauden kautta. Jonkun kohdalla sen tarkoitusta on inhimillisesti mahdotonta tavoittaa.

Joka tapauksessa yhteisön tuomio oli suoraviivainen ja lopullinen. Spitaalisia kavahdettiin ja halveksittiin. Kaiken lisäksi yksi spitaalisista oli vääräuskoinen samarialainen, joka vain puoliksi noudatti juutalaista uskoa. Siksi hurskas juutalainen ei edes astunut Samarian alueelle, joka oli kuitenkin varsin laaja. Hurskaiden juutalaisten matka Nasaretista Jerusalemiin piti toteuttaa kiertämällä aika pitkäkin kiertolenkki.

Inhimillisesti näiden miesten elämä oli loppusuoralla. Vaikka vuosia olisikin jäljellä, heidän elämänsä laatu oli kehno. Itämaisessa ja afrikkalaisessa kulttuurissa yhteisönsä hylkäämä oli jo kuollut. Ei ole muuta elämää kuin yhteisöllinen elämä.

Siksi suomalainen ja länsimaalainen kulttuuri on toisenlaista, jopa kummallista. Meillä yksinäisiä riittää. Yli miljoona elää yksin. Osa on sen roolin valinnut ja on siihen tyytyväinen. Osalla se on olosuhteiden seurausta ja he kärsivät yksinäisyydestään. Pelkkä kotihoitajan muutaman minuutin piipahduskin on se päivän ainoa kohokohta, joka jotenkin pitää vielä hengissä.

Etiopiassa minulla oli hyvä tulkki. Kun käytin sanaa ”yksinäinen”, hän ei sitä ymmärtänyt. Hän pyysi selittämään. Niinpä selitin. Mutta hän ei sitä kyennyt ymmärtämään. Vasta kun hän muutti asumaan Suomeen, hän oppi tuon sanan merkityksen jo ensimmäisenä vuotena hyvinkin syvästi…

Mitään ei ollut enää tehtävissä miesten suhteen. Toki yhteisö olisi voinut olla lempeämpi ja tuoda heille päivittäistä ruokaa ja tykötarpeita. Sillä olisi ollut hyvinkin suuri merkitys. Mutta miesten fyysistä terveyttä ei kukaan ihminen voinut parantaa.

Usko Jumalaan ja rukous

Selvää oli, että miehet rukoilivat Jumalaa. Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa ja osin Pohjois-Amerikassa ihmiset ovat syvästi uskonnollisia. Jumalan olemassa olo on itsestään selvyys. Kun kerroin ystävilleni Etiopiassa, että Suomessa ja länsimaissa monet eivät usko Jumalaan, sekin oli täysin käsittämätöntä.

Olivatko miehet olleet sairaina muutamia vuosia tai pitempään, emme tiedä. Varmasti ne olivat raskaita vuosia. Näissä kulttuureissa ihminen alistuu helposti ja ottaa osansa Jumalan tai kohtalon sanelemalla. Pyrkimys parempaan jää helposti puuttumaan.

Mutta nyt koitti Jumalan aika. Syntisten Vapahtaja asteli samaa tietä kymmenen spitaalisen miehen kohdalle. Hyvissä ajoin nuo miehen pysähtyivät ja pitivät heille säädettyä turvaetäisyyttä. Keskustelu käytiin huutamalla, joka kuvasti myös miesten hätää.

Jeesuksen kohtaaminen ja parantuminen

Jeesus antoi heille sanan, toimintaohjeen: Menkää näyttämään itsenne papeille! Tuo ohje on meistä tietysti kummallinen. Meillähän on lääkärit tällaista varten. Mutta tuossa kulttuurissa lääkärit olivat harvassa ja itse asiassa pappi hoiti sellaisen virkaa. Mooseksen lain mukaan papin tehtävä oli todeta spitaali ja sen parantuminen. Pappi julisti puhtaaksi ja antoi siten valtakirjan palata takaisin yhteisöön. Jeesus toimi siis Mooseksen lain ja tavan mukaisesti.

Ajassamme liikkuu ajoittain Jeesuksen nimessä toimivia ihmeparantajia ja superevankelistoja. Suurin elkein ja näyttävästi he lupaavat sairaille terveyttä. On sairaan epäuskon syytä, jos hän ei parane. Uskon merkkinä pitää jättää lääkkeet, vaikkapa diabeteksen kohdalla pois. Seurauksena on hengenvaarallinen tila, jopa kuolema.

Kun Jumala todella parantaa, se kestää lääketieteellisen tutkinnan. Oikeastaan se on välttämätön. Vain lääkäri saa määrätä lääkityksen lopetettavaksi. Lääkärit ja lääkkeet ovat Jumalan lahjoja parhaaksemme. Sen sijaan kaikenlainen puoskarointi on joko ylimielisen ihmisen touhuja tai jopa sielunvihollisesta. Niiden käsissä ihmisen usko ja terveys romahtavat. Kaiken lisäksi ihminen syyllistetään, juuri kuten juutalaiset tekivät 10 spitaaliselle.

Kun sairastumme tai läheisemme sairastelee, saamme aina rukoilla Jumalaa. Voimme myös pyytää pastoreita tai ketä tahansa uskovaa rukoilemaan, laittamaan kätensä päälle tai vaikka voitelemaan siunatulla öljyllä. Tähän Jumala itse meitä kehottaa. Saamme asettaa perimmäisen turvamme kaiken Luojaan. Siksi sairaudet ovat siunattuja, kun ne vetävät meitä lähemmäksi Jumalaa. Ja mitä lähempänä olemme Jumalaa, sitä parempi se on meille.

Usein ihminen paraneekin Jumalan ja lääketieteen ja rohkaisevien lähimmäisten yhteisvaikutuksena. Kaiken takana on Jumala, mutta hän käyttää parantamiseen monenlaisia välineitä. Toisinaan jopa ”pelkkää” Sanaa tai toimintaohjetta kuten tässä.

Usein ihminen ei välttämättä parane tai se ottaa vuosia. Tällöin kannamme sitä ihmisen osaa, joka aina kuuluu tähän langenneeseen maailmaan. Täällä me kuolemme ja kuolema tekee meissä valmistavaa työtään jo nyt. Uskovalle kuolema on kuitenkin voitto. Se on ovi ikuiseen täydellisyyteen ja onneen – kun on Jumalan aika. Meillä on lupa ja velvollisuus hoitaa sairaita ja taistella kuolemaa vastaan, mutta emme saa surmata sairaita emmekä itseämme.

Erik Ewalds pitää kuolemaa jalona palvelutehtävänä ja ihmisen ajallisen elämän kruununa. Siihen valmistautuminen ja sen kohtaaminen jäsentää koko elämän ja on siirtymistä ikuisuuteen. Se koskettaa monia läheisiä ja antaa perspektiiviä heidänkin elämälleen. Varsin lyhyt ajallinen elämä kannattaa käyttää viisaasti: Jumalaa ja lähimmäisiä rakastaen ja palvellen.

Kokonaisvaltainen paraneminen

Kymmenen spitaalisen miehen kohdalla tapahtui jumalallinen, armollinen ihme. He paranivat, kun he noudattivat Jeesuksen sanaa. Se oli valtava lahja. He saivat fyysisen terveyden ja mahdollisuuden palata takaisin yhteisöönsä, elämään. Se muistutti heitä syvästi, että Jumala oli heidän kanssaan. Heidät oli armahdettu.

Ottiko yhteisö heidät avosylin ja riemuiten takaisin vai jäivätkö he jotenkin puolisyrjityksi, toisen luokan kansalaisiksi, joiden sairaus ja syntisyys muistettiin aina? Todennäköisesti näin, koska hurskas juutalainen eli syvässä harhassa. Hän luuli olevansa hurskas omilla teoillaan ja siten olevansa myös tasaveroinen kumppani Jumalan edessä. Tästä omavanhurskaudestaan käsin hän myös tuomitsi toiset, erilaiset ihmiset. Aivan yhtä kipeästi he tarvitsivat syntisten Vapahtajaa. Spitaali olisi heillekin pysähdyttävä lahja, elleivät he muuten heränneet todellisuuteen eli oman syntisyytensä tajuamiseen Jumalan ehdottoman pyhyyden edessä ja syvään armon kaipuuseen.

Siksi mekin tarvitsemme monenlaisia pysäytyksiä ja haasteita elämäämme. Parhaimmillaan ne johtavat todella syviin löytöihin, jotka muuttavan elämämme laatua ja suuntaa. Pahimmillaan, kun ihminen hylkää Luojansa, hän katkeroituu ja koko hänen elämänsä ja ympäristönsä myrkyttyy. Siksi ainoa turvamme on kääntyä Jumalan puoleen, aivan kaikessa.

Kuka huutaa Jeesusta avuksi? Vieläpä yhtä näkyvästi ja julkisesti kuin nuo spitaaliset. Ei minulla nyt sentään niin huonosti mene. Niinpä moni venyttää äärirajoille ja senkin yli. On niitäkin, jotka kuolinvuoteellaan repivät letkuja ja huutavat omaa isäntäänsä saatanaa paikalle.

Kiitollisia?

Jeesusta kannatti ja yhä kannattaa huutaa avuksi. Spitaaliset paranivat. Mutta mitä sitten tapahtui? Vain yksi palasi kiittämään.

Olivatpa nuo yhdeksän todella typeriä ja itsekkäitä! Juuri sellaisia me olemme: sinä ja minä!

Väitän, että emme varmasti kiitä Jumalaa koko sydämestämme kuin vain harvoin ja hyvin pienestä osasta siitä, mitä olemme saaneet lahjaksi. Onhan koko elämä suurta lahjaa. Kaikki se tavara- ja ruokamäärä, mitä olemme kuluttaneet vuosikymmenten aikana, vaatisi monta rekkakuormaa. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä saamme kokea sielussamme – rakkautta, iloa, nautintoja, jne.

Me olemme usein varsin kiittämättömiä. Siinä on yksi todella huono puoli. Kiittämätön ihminen on tyytymätön ja sen kautta myös jossain määrin onneton. Sen sijaan kiitollinen ihminen on onnellinen. Hänellä on kaikki tarvittava, vaikka aineellisesti se olisi vaatimatontakin. Kysymys on syvästä, ratkaisevasta elämänasenteesta.

Mikä on sinun elämänasenteesi? Kiitollisuus on ehkä tärkein mittari.

Yhdeksän miestä ei kiittänyt, mutta yksi kiitti. Hän oli halveksittu samarialainen. Kenties nuo yhdeksän juutalaista kuvittelivat, että he ansaitsivat parantumisen rukouksillaan ja sillä, että heidät oli ympärileikattu Jumalan kansan jäseneksi. Samarialaisella ei ollut tällaista asemaa eikä käsitystä. Hänen oli kenties helpompi ymmärtää, että parantuminen oli suurta Jumalan lahjaa.

Yhdeksän parani, mutta heistä ei tullut onnellisia, sillä he eivät kiittäneet Jumalaa – ainakaan tässä vaiheessa. Edes vakava sairaus ja siitä parantuminen ei muuttanut heitä eikä lähentänyt heitä Jumalaan. Heidän sydämensä sairaus jäi hallitsemaan heitä.

Sen sijaan samarialainen sai paljon enemmän kuin terveyden. Hän löysi Jumalan ja meitä ihmisiä varten lähetetyn Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen.

Moni suomalainen, varsinkin nuorempi sukupolvi elää kulutuskulttuurin uhrina. Meillä on kaikkea, mutta mikään ei tyydytä. Kiitos on harvinainen sana. Moni lapsi ja nuori elää kuin 10 tähden hotellissa kodissaan. He saavat kaiken, mutta kiitosta ei kuulu. Monenlaista rutinaa ja tyytymättömyyttä senkin edestä. Samassa liemessä on moni nuori aikuinen ja työuransa nousukiitoa kokeva vaurastuva varttuneempikin. Omin käsin olen tämän kaiken ansainnut. Minä kyllä kiitän, itseäni. Nousukiito jatkuu ikuisesti…

Tällaisia me uskovatkin olemme pääsääntöisesti. Ehkä hetkittäin ymmärrämme kiittää. Kiitos avaa aivan uudenlaiset näkymät elämään. Tähän päätteeksi onkin hyvä pohtia, miten voisimme elää mielekkäästi ja suhteellisen tyytyväisinä läpi koko elämämme, jossa kohtaamme niin monenlaista – hyvää ja pahaa.

 

MIELEKKÄÄN ELÄMÄN AVAIMET

(1) Oikeanlainen suhde Jumalaan, Luojaamme.

Kun olemme oikeassa suhteessa Luojamme kanssa, silloin olemme parhaimmassa mahdollisessa turvassa. Elämällä on tarkoitus ja silloin olemme matkalla kohti kaiken täyttymystä. On hyvä tehdä elämänmatkaa, kun tietää, että Jumala on kaikessa mukana. On hyvä tehdä elämänmatkaa, kun tietää, että kerran pääsee kotiin.

Yhteys Jumalaan antaa suurimman mahdollisen ihmisarvon. Olemme Jumalan luomia ja lunastamia. Jumala on maksanut meistä jokaisesta mittaamattoman hinnan. Olemme arvokkaita, tärkeitä, ainutlaatuisia. Niinpä, ainoa mielekäs tapa elää, on elää Jumalan armollisessa yhteydessä ja läsnäolossa.

(2) Kiitollisuus.

Kiitollinen ihminen on onnellinen ihminen. Hän huomaa elämän monet lahjat ja osaa elää tarvittaessa niukkuudessakin. Silti moni kadehtii aikamme rikkaita ja julkkiksia, vaikka heistä kerrotaan, että he ovat sittenkin onnettomia ja elävät kriisistä toiseen. Moni sortuu huumeisiin.

Aivan vastakkainen esimerkki on Suomessakin vieraillut Uruguayn presidentti José Mujica. – – – Presidenttinä hän pukeutuu kuten kuka tahansa vanhempi mies. Hän asuu vaatimattomasti 45 neliön asunnossa eikä presidentinlinnassa. Hän ei käytä loisteliaita virka-autoja vaan ajaa vanhaa kuplavolkkaria ja tankaa sen itse. 9000 euron palkastaan hän itse pitää 800 euroa ja antaa 8200 euroa hyväntekeväisyyteen: En minä ole köyhä, vaan ne, jotka pyytävät ja haluavat lisää.  Minulle tulee surku niitä kaikkia, joiden suurin huoli on omaisuuden kartuttaminen ja maallinen menestys.

Kiitollinen ihminen on tyytyväinen ihminen – jopa vaikeuksienkin keskellä. Kiitollisuus on elämän lahjojen huomaamista, niiden arvostamista ja niiden antajan kiittämistä. Kiitollisuus ei tarkoita, että kuvittelisimme kaiken olevan hyvin. Silti on meillä on paljon hyvää. Olemmeko me kiitollisia ja tyytyväisiä ihmisiä?

Hyvin helposti me turrumme kaikkeen hyvään. Pidämme perusterveyttä, ruokaa, puhdasta vettä, asuntoa, lämpöä, vaatteita, kaunista luontoa, yhteiskunnan palveluja itsestään selvyytenä. Ja kun pidämme niitä itsestään selvyytenä, emme huomaa niiden arvoa ja hukkaamme kiitollisen elämänasenteen. – – – Silloin sydämeen hiipii tyytymättömyys. Meillä kaikilla on jotain, mistä purnaamme, paljonkin.

Kun hukkaamme kiitollisuuden, näemme vain sen, mitä meiltä puuttuu tai mikä on huonosti. Vaikka elämässämme olisi läsnä kaikki elämänvärit, me katsommekin herkeämättä vain siihen yhteen mustaan elämänkorttiin, joka meille on annettu.

Mikä voi vapauttaa meidät tällaisesta negatiivisuudesta? Rukous ja kiittäminen: Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Rukouksessa saamme jakaa elämämme murheet ja taakat Jumalan kanssa. Silloin Jumala joko vapauttaa meidät siitä, mikä meitä ahdistaa, taikka sitten hän antaa meille voimaa kestää sitä, kulkea sen läpi ja ehkä jopa kokea kasvamista ihmisinä.

Rukouksessa saamme kiittää Jumalaa monista hyvistä elämänlahjoista. Onkin tärkeää harjoitella kiittämistä joka päivä. Kun opettelemme kiittämistä, me alamme huomata elämässämme monia asioita, jotka ovat hyvin. Voimmekin nähdä kaikki elämän värit, joissa se mustakin on yhä mukana, mutta ei enää hallitsevana.

Silloin elämä tasapainottuu. Näet hyvät asiat elämässäsi. Kiität niistä ja koet onnellisuutta. Samalla saat voimaa kestää niitä asioita, jotka ovat huonosti. Ja on myös hyvä muistaa, että Suomeen syntyminen ja täällä asuminen on valtava lottovoitto. Suomi on puitteiltaan huippuhyvä maa asua.

(3) Lähimmäisten auttaminen.

Meidät on luotu suhteisiin. Vain kun kohtaamme lähimmäisemme, meistä ja elämästämme tulee kokonaista. Siihen kuuluu olennaisella tavalla lähimmäistemme palveleminen niillä lahjoilla, joita meille on annettu. Se varjelee itsekkyydeltä, joka kaventaa ja turmelee elämää.

Näin on otettu esille kolme avainta, ohjetta tasapainoiseen, tyytyväiseen elämään:

• Oikea, elävä suhde Jumalaan: turvaudu kaikessa Häneen, anna itsesi ja elämäsi kokonaan Hänen käsiinsä Vapahtajamme Jeesuksen nimessä ja kautta
• Kiitollisuus: kiitä kaikesta siitä, mikä on hyvää ja hyvin elämässäsi; samalla voit tuoda huolesikin Jumalalle rukouksessa; anna kiitosta myös ihmisille
• Avuliaisuus: huomioi lähimmäistäsi ja auta, tue ja rohkaise mahdollisuuksien mukaan – silloin saat myös vastarakkautta

Saamme kiittää Jumalaa kuningas Hiskian (joka parani vakavasta sairaudesta) sanoin:
Sinä pelastat minut kuoleman kuiluista. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini. Herra on minut pelastanut, hänen ylistystään soi meidän soittomme hänen pyhäkössään kaikkina elämämme päivinä! (Jes 38:16-20).

Näin Jumala paransi ja pelasti kuningas Hiskian ja spitaalisen samarialaisen ja niin hän tahtoo tehdä sinullekin – ensin ajassa ja sitten iäisyydessä.

 

RUKOUS

Jumala, kaiken luoja ja antaja. Elämämme on täynnä ihmeitäsi,
mutta me olemme usein liian turtuneita näkemään niitä.

Puhdista meidät katkeruudesta, joka on sammuttanut kiitollisuuden.
Täytä sydämemme ilolla ja viritä meissä uusi ylistyslaulu.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.
Aamen.