KESKIKESÄN JUHLA

Juhannuspäivän saarna Angelniemen kirkossa lauantaina 25.6. 2016
Kappalainen Erkki Kiiski

 

EVANKELIUMI: Luuk 1:57-66

Johannes Kastaja syntyi tien raivaajaksi

 

 

SAARNA

 

Rakkaat Sanankuulijat! Onpa hienoa saada olla kanssanne tässä merellisessä Angelniemen kirkossa kauniin luonnon keskellä Jumalan puhuttelussa. Tänään on juhannus, suuri suomalainen, pohjoismaalainen ja virolainen kansanjuhla. Isäni kertoi vanhan kansan sanoneen: ennen juhannusta on pieni kesä ja sitten alkaa suuri kesä. Että nythän se kesä vasta alkaakin.  Olemme päässeetkin jo nauttimaan kesäisistä lämmöistä varsinkin toukokuun puolella. Monet kukat, pensaat, kasvit ja hyötyviljelmät ovat selvästi etuajassa. Toivottavasti sinäkin olet päässyt tai vielä pääset nauttimaan vaikkapa Salon torin värikylläisistä ja makoisista anneista tai oman puutarhasi hedelmistä.

Juhannuksen tärkeisiin symboleihin ovat kuuluneet suvun yhteen kokoontuminen, valon ja luonnon juhlinta. Suomen lipun päivä, siniristilipun nostaminen salkoon, juhannusvalkiat, sauna, veden äärelle hakeutuminen, yhteislaulut, tanssit, ja grillaus.

Luonto antaa jo hedelmiään. Mansikat ja uudet perunat ovat maistuvat herkkusuille. Toivottavasti meille maistuisi myös Jumalan Sana, jotta se  saisi meissä synnyttää ihanaa, kaunista hedelmää. Tämän päivän evankeliumissa kajahtaa Juudean vuoriseutujen ihmisten kysymys: – Mikähän tästä lapsesta tulee? Tämä kysymys nousi esiin minulle erityisellä tavalla päivän kertomuksesta. Ihmiset ounastelivat jo silloin, että Johanneksesta tulee jotakin erityistä, suurta. Sillä Herran käsi oli lapsen yllä!

Mikähän tästä lapsesta vielä tulee? Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari? Opettaja, lääkäri? Mikä pojasta tai tytöstä vielä tuleekaan? Tämän kysymyksen olen joskus kuullut kastekodeissa. Ihmiset alkavat jo varhain miettiä lapsensa elämäntehtävää. Miten paljon tunteita kastehetkeen liittyykään???!!! Tunteet nousevat pintaan erityisesti, jos raskaaksi tulemiseen tai vauvan odotukseen on liittynyt paljon vaikeuksia, tai suvussa on ollut poikkeuksellista surua. Saman saattaa kokea myös adoptiovauvan tai hieman isomman lapsen kastehetkessä. Ilo on silloin ylimmillään! Ajatella, juuri me olemme saaneet tämän lapsen, joka nyt kastetaan nimeltä mainiten Jumalan yhteyteen.

Kertomus Elisabetin ja Sakariaan pojan ympärileikkausjuhlasta on lyhyt. Siitä huolimatta se välittää poikkeuksellisen voimakkaan kokemuksen kiitollisuudesta ja ilosta. Kertomus kätkee sisälleen yhden Vanhan testamentin keskeisimmistä teemoista: Jumala voi auttaa toivottomassa tilanteessa olevia ihmisiä!

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Herra antoi Sakariaalle ja Elisabetille kauan toivotun jälkeläisen.

Evankeliumiimme sisäänkirjoitettu ilo nousee perimmältään siitä, että ihmiset tunnistivat olevansa osana Jumalan suuria tekoja ja suunnitelmaa. Samalla tavalla iloitsivat idästä tulleet tietäjät Jeesus-lapsen löydettyään. Syvältä kumpuava ilo voi tulla siitä, että harras toiveeni täyttyy, mutta ennen kaikkea se tulee siitä, että aavistan Jumalan toteuttavan käsillä olevissa tapahtumissa omaa suunnitelmaansa. Siis saan olla mukana Jumalan valtakunnassa ja minunkin elämälläni on tarkoitus. Tämän asian hoksaaminen tuo syvää iloa ihmismieleen ja tekee elämästämme parhaimmillaan jopa apostolista seikkailua.

Ilosanomassa Johanneksen nimenanto ja ympärileikkaus tapahtuivat samalla kertaa. Johanneksen ympärileikkausjuhlan draama syntyy siitä, että pappi-isä Sakarias ei uskonut enkelin ilmoitusta ja Jumala teki hänestä sekä mykän että kuuron. Kuurous paljastuu siitä, että ihmiset kommunikoivat hänelle viittomalla.

Myös nimen antamisen jännitteet tulevat kertomuksessa esille. Vanha tapa oli antaa pojalle isoisänsä nimi. Joissakin tilanteissa isä saattoi antaa pojalleen myös oman nimensä. Näin koettiin, että suvun perinteet jatkuvat myös nimen muodossa. Näinhän tapahtuu yhä edelleen jopa meillä; lapsen toinen tai kolmas nimi ovat usein esivanhempien nimiä. Koska Sakarias ei voi puhua, nimen antaa äiti Elisabet. Sakariaan kirjoitus pienelle taululle vahvistaa vanhempien yksimielisyyden: ”Hänen nimensä on Johannes.” Nimi merkitsee: Jumala on armollinen.

Johanneksen isä Sakarias piti siis elämänsä ehkä lyhyimmän saarnan. Mutta se jäi kaikkien mieliin, koska hän kirjoitti sen sen aikaseen `liitutauluun´. Saarnan ydin oli armossa. Jumala on armollinen. Muutama vuosikymmen myöhemmin tämä Johannes oli kasvanut aikuiseksi mieheksi. Kun Johannes sitten näki Jeesuksen, hän huudahti: – Katso Jumalan Karista, joka pois ottaa maailman synnin! Tästä Johanneksen lyhyestä saarnasta tuli kristinuskon ydin!

Johannes Kastajan nimi viittaa hänen kutsumukseensa. Johanneksen tehtävä oli saarnata ihmisille kääntymistä, jotta heidän syntinsä pyyhittäisiin pois. Kun ihmiset sitten tunnustivat syntinsä Johannekselle Jordan-virralla, Johannes kastoi heidät ja niin he saivat puhtaan sydämen. Johanneksella oli siis sangen jalo tehtävä. Pienen Johannes-vauvan kutsumukseksi oli tuleva hengellisen maaperän muokkaaminen otolliseksi. Hän sanoikin suhteestaan Jeesukseen: – Hänen tulee kasvaa, minun vähetä. Vain nöyrä ihminen voi lausua mitään tämänkaltaista.

Johannes oli tien raivaaja.  Ihminen ei yleensä usko Jeesukseen noin vain. Tarvitaan monenlaisia valmisteluja, jotka helpottavat Jeesuksen vastaanottamista sydämeen. Tarvitaan päiväkerhon pitäjiä, pyhäkoulun opettajia, nuorten kerhojen vetäjiä, rippikoulua, aikuisiällä ympärillemme niitä ihmisiä, jotka rohkaisevat meitä uskomaan Jumalaan. Tällaisille `Johannes Kastajille´ on aina kysyntää kirkkomme piirissä.

Juhannus herättää meissä suomalaisissa valtavaa kaihoa, ikävää, muistoja, jotka saattavat ulottua aivan varhaislapsuuteemme asti. Meissä on myös kaipausta johonkin muuhun, parempaan tai suurempaan elämässä. Tätä kaipausta ihmisen kannattaisi kuunnella tarkemminkin. Nimittäin Jumala on laittanut sisimpäämme kaipauksen hänestä. Emme voi olla täysin tyytyväisiä ja kokonaisia, ennen kuin löydämme kodin. Jumala on meidät tehnyt ja hän on meidän kotimme. Kirkossa ja seurakunnassa voimme syvimmiltään kokea sitä, kuinka eksynyt saa palata kotiin ja löytää kätkössä olleen Isän rakkauden. Vapahtajan löytäessämme löydämme vahvan kallion, jonka päällä saamme seistä.

Ihmisten kysymys pikku-Johanneksen juhlassa kuuluu myös meille: – Mikä sinusta vielä tulee? Mikä tästä pojasta tai tytöstä vielä tuleekaan? Millaisia suunnitelmia Jumalalla on vielä varattuna sinulle? Mitä elämä odottaa vielä sinulta? Millaisia lahjoja Jumala armossaan antaa vielä sinullekin? Ja miten sinä voisit olla siunaukseksi toisille? Johannes oli suuri siunaus aikansa yhteisölle, mutta niin voit olla sinäkin, kun annat elämäsi Jumalan käyttöön ja tuot omat lahjasi toisille siunaukseksi.

Kristinusko on syvimmiltään sanomaa ilosta ja merkityksestä. Saat tulla Jumalan eheyttämäksi ihmiseksi. Tullessasi Jumalan lähelle löydät myös itsesi. Jumalan armo peittää häpeäsi ja syntisi. Jumala armo sulkee sinut syliinsä juuri nyt. Hänen rakkautensa karkottaa sinusta pelon ja synnyt persoonaksi. Hänen rakkautensa sylihoidossa uskallat sanoa Herralle kuten Johannes aikanaan: – Tässä olen. Lähetä minut, mihin ikinä tahdotkin minut lähettää.

 

Rukous

Jumala, taivaallinen Isä.
Sinun sanansaattajasi Johannes Kastaja
raivasi tietä Vapahtajamme tulolle
ja kutsui ihmisiä parannukseen.
Raivaa meidänkin sydämestämme kaikki,
mikä estää meitä vaeltamasta tahtosi mukaan.
Tee meistä sanansaattajia, valon todistajia.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.