Kärsimyksen keskellä

KÄRSIMYS JOBIN KIRJAN VALOSSA

Jobin kirja on klassinen kärsimystä käsittelevä Raamatun kirja. Sen ymmärtäminen edellyttää jonkin verran tietoa kirjan ideasta, sillä muuten sen ymmärtää helposti väärin. Oletuksena on helposti, että kirja olisi täynnä monia lohdutuksen sanoja, mutta yllättäen sieltä tuleekin vastaan monia syytöksiä. Jobin kirjan lohdutus ja viisaus avautuu, kun sen sanoman lukee kokonaisuutena ja ymmärtäen sen juonen.

Jobin kirja on Raamatun vanhimpia ja sijoittuu patriarkkojen aikaan n. 2000 eKr. Kirjan tapahtumapaikkana on Jordanin itäpuolinen Edomin alue. Siinä ei puhuta mitään raamatunhistorian keskeisistä tapahtumista tai henkilöistä. Siinä mielessä kirja on ajaton. Silti se kuvaa todellista historiallista tapahtumaa. Kirja kuuluu Vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen ja on tyyliltään runollinen draama.

Kärsimys muodostaa ihmiselämän raskaimman ongelman jo varhaisesta historiasta lukien. Moni ihminen on kysellyt sitä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä: Miksi sallit minulle kärsimyksen? Jos olet kaikkivaltias Rakkaus, miksi et ota pois tätä kärsimystä? (ns. teodikean ongelma)

JOHDANTO

Jobin kirjan juoni tiivistetysti

Kirjan johdanto kuvaa Jobin onnettomuuden ja sen taustat. Saatana on onnettomuuksien aiheuttaja ja Job on syytön (ei synnitön). Job menettää lapsensa, omaisuutensa ja terveytensä. Kirjan pitkä keskiosa kuvaa kolmea ystävää, jotka saapuvat lohduttajiksi. He ovat kuitenkin väärämielisiä ja vain etsivät onnettomuuksien syytä Jobista ja syyttävät häntä hyvin rajusti. Kirjan loppuosassa neljäs mies, nuori Elihu on jo paljon ymmärtäväisempi. Lopulta itse Jumala haastaa Jobin. Jumalan edessä Job tajuaa oman mitättömyytensä ja Jumalan suuruuden. On asioita, joita ihmisen on vaikea tai mahdotonta ymmärtää. Vasta kärsimyksen kautta Job oppi tuntemaan Jumalan äärettömän voiman ja viisauden. Ihminen ei voi oppia tuntemaan Jumalaa vain teoreettisin käsittein. Hänen täytyy kokea Jumalan todellisuus elämän kaikissa tilanteissa.

Kärsimyksen ongelmaan kaikissa ihmiselämän kohtaloissa ei ole tyhjentävää vastausta, jonka ihminen voisi käsittää. Miksi-kysymykset jäävät usein vaille vastausta. Perimmäisenä syynä kärsimykseen on ihmiskunnan syntiinlankeemus. Ainoa ratkaisu on lopulta Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus. Hiljainen, syvä luottamus syntyy silloin, kun ihmisen omat mahdollisuudet ovat menneet ja jäljellä on Jumalan kantava armo ja rakkaus.

Job tunsi Lunastajansa kokemansa pimeyden keskellä: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä… kun olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan” (19:25-26). Lisäksi Job itse oli esikuva syyttömästi kärsivästä Kristuksesta. Ihminen ei aina kärsi suoraan omasta syystään – varsinkaan ei Kristus.

Jobin kirjan karu viesti on: Ei ole oikotietä kärsimyksen ohi. Sen läpi on kuljettava päivä päivältä, hetki hetkeltä. Mutta sitä ei tarvitse tehdä yksin. Turvaudu Jumalaan ja silloin lopulta löydät rauhan, vaikka et ymmärtäisikään kärsimyksesi tarkoitusta.

Kärsimys osana ihmiselämää

Miksi minä kärsin? Miksi minulle on tapahtunut näin? Tämä on väärin? Eikö tämä jo lopu? Eikö Jumala kuule minua? Miksi et auta? Miksi et kuule? Oletko sinä hylännyt minut? Kärsimys on aina ollut ihmisen ei-toivottu matkakumppani. Siitä ei pääse eroon, vaikka kuinka toivoisi. Välillä sen kokee kipeämmin, välillä helpottaa. Kärsimys on ihmisenä olemisen vaikeinta puolta.

Kärsimys voi olla itse aiheutettua tai toisten ihmisten vaikuttamaa. Sen takana voi olla onnettomuus tai sairaus. Ihminen voi kärsiä, vaikka elämä olisi perushyvin. Joillekin kärsimystä voi kasautua monin verroin. Usein kärsimys liittyy ihmissuhteisiin. Syvin kärsimyksen syy on meissä oleva synti ja Jumala-yhteyden puuttuminen. Meissä oleva syntisyys turmelee hyvätkin elämän lahjat ja kokemukset. Lopulta on vaikea olla onnellinen, jos ei tiedä, miksi on olemassa ja minne on matkalla.

Kärsimystä on yritetty voittaa monin eri tavoin: työhön tai harrastukseen uppoutuminen, henkisyys, uskonnot, terapiat, lääkkeet, alkoholi, huumeet, pakeneminen, itsemurhat, jne. Osa niistä lisää kärsimystä, osa lievittää. Puhuminen, ystävät, terveet elämäntavat, liikunta, mielekäs tekeminen, oikeanlainen terapia ja sopivat lääkkeet voivat auttaa pitkälle. Syvimmän avun tuo suhde Jumalaan. Silti ajalliseen elämään kuuluu aina kärsimys. Taivaassa sitä ei enää ole.

KÄRSIMYKSEEN SUHTAUTUMINEN: Kolmen ystävän väärä malli

Oikea ja väärä lähimmäisyys

Miten me suhtaudumme omaan kärsimykseemme? Entä toisten? Jokaisen kärsimys on hyvin yksilöllinen kokemus. Me koemme sitä eri tavoin. On vaikea loppuun asti ymmärtää toisen kärsimystä. Vielä vaikeampaa on ymmärtää siihen johtaneita syitä kussakin tapauksessa.

Kun näet kadulla rähjäisen laitapuolen kulkijan, mitä ajattelet? Eikö niin, että hyvin usein ajattelemme, että tuo ihminen on itse tuhonnut oman elämänsä; hän on tiensä valinnut ja kärsii nyt sen hedelmistä. Meissä jokaisessa asuu väärämielinen syyttäjä ja tuomari. Me asetumme Jumalan paikalle ja luulemme tietävämme kaiken. Juuri näin toimivat Jobin väärämieliset ystävät. He olivat nimeltään Elifas, Bildad ja Sofar.

Elifas: Sinä kärsit syntiesi tähden! Olet paha ja valehtelija! Me tiedämme kärsimyksesi syyt. Olet jumalaton luopio ja pöyhkeä ihminen. Tee parannus, niin kaikki muuttuu paremmaksi!
Bildad: Lapsesi kuolivat pahuutensa tähden. Sinä olet luopio ja jumalattoman valo sammuu!
Soofar: Olet päässyt aivan liian vähällä! Me tiedämme syntisi – harjoitat salaa pahuutta, olet väkivaltainen ja ahne. Tee parannus!

Olemmeko me koskaan ajatelleet kenestäkään ihmisestä näin? Mitähän pahaa sinä olet tehnyt, että sinulle kävi näin? Saatamme myös tuomita itseämme – tämä on rangaistus minulle.

Jobin kirja varoittaa meitä vakavasti näin suoraviivaisesta ajattelusta. Elämä on monimutkainen kokonaisuus. Emme tiedä kaikkia syitä ja seurauksia. Emme ymmärrä edes tätä näkyvää maailmaa – saati sitten sen takana vaikuttavaa hengellistä todellisuutta. Ihmiset ovat kautta aikojen olleet herkkiä tuomitsemaan toisia ihmisiä. Yksittäisten ihmisten ja elämänkohtaloiden kohdalla meidän tulee olla nöyriä ja herkkiä. Itkekää itkevien kanssa, neuvoi Jeesus.

Tämä ei sulje pois Raamatun Sanan ja lain opettamista ja julistamista. Synti on nimettävä synniksi – yleisellä tasolla. Yhteiskunnalla on edelleen Jumalan säätämä tuomiovalta ja seurakunnalla tulisi olla Raamatun antama kurinpitovalta. Mutta tuomiovalta ja syyteoikeus eivät kuulu yksilöille.

Yksilöinä meidän tulisi olla lohduttajia, tukijoita ja elämäntielle opastajia. Se ei tarkoita sellaista hyysäämistä, jossa synnissä elävää ihmistä tuetaan sen jatkamisessa. Yksilöinä me olemme lohduttajia, tukijoita ja elämäntielle opastajia, mutta ketään emme voi kuitenkaan pelastaa. Vain Jumala pelastaa ja tuo suuret elämänmuutokset, jos ihminen siihen suostuu. Vastuu kuuluu aina ihmiselle itselle. Tärkeää on, että emme paina ketään syvemmälle pimeyteen ja tuskaan, vaan autamme kohti valoa. Meidän ei tule tuomita vaan armahtaa kärsivää ja osoittaa hänelle tietä Jumalan luo. Meidän tulee kuunnella aidosti, myötäelää ja puhua harkiten. Emme saa selittää toisten kärsimystä tyhjäksi. On tärkeää, että toinen saa purkaa sydämensä. Me voimme oppia omasta kärsimyksestämme ja lohduttaa sen myötä toisia: ”Jumala lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me voisimme lohduttaa kaikessa ahdistuksessa olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme” (2 Korinttilaiskirje 1:4).

Oikea ja väärä teologia

Jobin kolme väärämielistä ystävää tekivät juuri päinvastoin. Lohduttamisen sijaan he syyttivät ja tuomitsivat, jopa raamatullisin sanakääntein. Heidän teologiansa oli hyvin suoraviivaista ja selkeää – synnistä seuraa aina rangaistus ja kärsimys; hurskaudesta seuraa aina pelkkää siunausta ja menestystä. Se kuulostaa raamatulliselta, mutta on vain puolitotuus ja sen kautta valhetta.

Jopa totuus ilman rakkautta voisi olla tuhoisaa. Totuus ja rakkaus kuuluvat yhteen. Jobin ystävillä ei ollut rakkautta eikä edes totuutta. Me emme tiedä perimmäisiä syitä toisten kärsimyksiin. Meillä ei ole tyhjentäviä vastauksia niihin.

Kärsimyksen perussyynä ja juurena on syntiinlankeemus. Sitä ennen kaikki oli täydellistä ja ihanaa. Syntiinlankeemus turmeli kaiken: häpeä, syytökset, viha, sairaudet ja kuolema tulivat ihmisen osaksi. Me kärsimme, koska synti tuhoaa meitä ja maailmaa. Me kärsimme, koska synti on osa meitä ja se nakertaa meitä jatkuvasti. Emme ole tyytyväisiä. Haluaisimme vain lisää ja lisää. Me kärsimme, koska teemme syntiä – vahingoitamme itseämme ja toisia. Me kärsimme, koska toiset ihmiset tekevät meille vääryyttä. Me kärsimme, koska maailmassa tapahtuu onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja. Me kärsimme, koska luonto saastuu. Me kärsimme, koska sairauden ja kuoleman voimat asuvat meissä. Me kärsimme, koska syntiinlankeemus ja sen seuraukset ovat todellisia.

On monia ilmeisiä syitä kärsimykselle. On turha sanoa, että me emme voi mitenkään ymmärtää kärsimystä. Silloin meillä ei ole myöskään mitään vastauksia. On turha sanoa, että Raamattu ei anna mitään vastauksia. Kysymys on siitä, turvaudummeko me niihin vai emme.

Samalla on todettava, että kärsimys on ymmärrystämme laajempi ja syvempi ihmiselämän kokemus. Sitä emme voi selittää loppuun asti ja tyhjentävästi. Juuri tästä Jobin kirja meitä opettaa. Meillä ei ole lopullista, järjellä täydellisesti käsitettävää vastausta.

TEODIKIAN ONGELMA

Edellä totesin, että kärsimyksen juuret ovat syntiinlankeemuksessa. Mutta on mahdollista mennä vieläkin syvemmälle. Miksi Jumala antoi ihmiselle vapauden valita hyvän ja pahan välillä? Miksi Jumala loi ihmisen, vaikka hän tiesi, että ihminen tulee valitsemaan synnin? Miksi Jumala loi maailman, vaikka hän tiesi koko valtavan, käsittämättömän kärsimyksen määrän, joka kohtaisi luotua maailmaa? Miksi Kiinassa kuoli tuhansia lapsia maanjäristyksessä? Miksi tsunami tappoi 200 000 ihmistä? Miksi maailmansodissa kuoli 100 miljoonaa ihmistä? Miksi 6 miljoonaa juutalaista murhattiin kaasukammioissa? Miksi miljoonia kristittyjä tapetaan ja vainotaan vuosittain? Miksi maailmassa on 15 000 ydinasetta odottamassa tuomiopäivää? Miksi? Miksi Jumala tällaisen maailman loit?

Miksi Jumala olisi rakkaus? Miksi Jumala olisi kaikkivaltias? Miksi hän sallii kaiken tämän? Miksi hän sallii, että minäkin kärsin ja kuolen? Tahtooko hän niin? Tämä on syvin Jumalaa koskeva kysymys (ns. teodikean ongelma). Kärsimyksen ja elämän mielettömyyden tähden olisi helpointa kiistää Jumalan olemassa olo tai hänen luonteensa rakkautena tai kaikkivaltiaana.

Job – kärsivä ihminen on näiden kysymysten edessä. Hän on elänyt Jumalaa kunnioittaen ja lähimmäisiä rakastaen. Nyt kaikki on otettu pois. Tilalla on vain suunnaton kärsimys ja ihmisten pilkka. Miksi? Millainen Jumala onkaan?

MITÄ VOIMME OPPIA JOBISTA?

Job oli hurskas uskova ja aito ihminen. Menetettyään omaisuutensa ja lapsensa hän ”repäisi viittansa ja leikkasi hiuksensa, heittäytyi maahan ja rukoili ’Herra antoi, Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi” (1:20). Job koki syvää surua ja hän osasi myös purkaa sitä. Job ei ollut tunteeton. Tärkeää oli myös se, että hän teki sen Herran edessä, Jumalaansa luottaen. Siinä hän osoitti jotain sellaista, jota ehkä vain harva meistä osaisi tehdä: hän kiitti Jumalaa.

Elämänsä aikana Jobiin oli iskostunut syvä käsitys, että elämä ja jokainen ihminen on Jumalan kädessä. Se oli antanut hänelle syvän turvan. On Jumala, joka pitää huolen – elämässä ja kuolemassa. Ajallinen elämä ei päätykään kuolemaan vaan se vaihtuu ikuiseen elämään Herran luona. Tämä syvä kokemus Jumalan todellisuudesta kantoi häntä nyt äärimmäisen onnettomuuden iskiessä. Hän heittäytyi Luojan eteen ja rukoili häntä. Hänellä oli turvapaikka. Itsekin olen saanut kokea, että Todellisen Jumalan luona minullakin on ollut turvapaikka, joka on suojellut läpi vaikeuksien ja kovan kärsimyksen – riippumatta siitä, tuntui miltä tuntui.

Keskeistä on se, rakastammeko Jumalaa vai hänen antamiaan lahjoja? Onko Jumala rakkauden ja uskon arvoinen? Mistä on kysymys todellisessa rakkaudessa? Saatana ei voi käsittää tällaista rakkautta ja uskoa vaan vääristää ja tuhoaa sen.

Seuraavassa vaiheessa Job sairastui vakavasti ja hänen vaimonsa pilkkasi häntä. Vieläkään hän ei moittinut tai epäillyt Jumalaa (2 luku). Vasta seitsemän päivän kuluttua, shokkivaiheen jälkeen Job alkaa syvemmin tajuta kaiken tapahtuneen. Silloin hän kiroaa syntymänsä ja vaipuu itsesääliin (3 luku): ”Kadotkoon se päivä, jolloin minä synnyin… Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille, jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule”.

Job valittaa monin tavoin kohtaloansa puheenvuoroissaan: ”Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut ja katkaista elämäni langan”…Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta kaikonnut?…Minun veljeni ovat petollisia…Olen kyllästynyt, en tahdo elää” (6:9,15; 7:16). Job kokee, että Jumala on hylännyt hänet eikä enää kuule häntä: ”Minä huudan sinulle, mutta sinä et vastaa minulle” (30:20).

Job kohtaa kärsimyksensä eikä pakene sitä. Hän istuu elämänsä raunioilla ja tuntee kaiken, mikä siihen liittyy. Moni pakenee kärsimystä erilaisin keinoin, mutta Job kohtasi kärsimyksen sellaisena kuin se tuli. Hän koki olevansa täysin yksin, jopa Jumalan hylkäämä. Mutta sitä hän ei ollut. Jumala oli salatulla tavalla läsnä ja antoi hänelle voiman kärsiä. Jumala ei ottanut kärsimystä pois vaan antoi salatun läsnäolonsa sen keskelle. Jobin kokemus oli, että Jumala on hylännyt hänet. Jobin tunteet eivät olleet se ratkaiseva mittari. Niistä huolimatta Jumala oli hänen kanssaan.

Aito ihminen saa Jobin tavoin huutaa tuskansa Jumalalle. Se on uskoa ja osoittaa, että Jumala on lähellä. On tärkeää vuodattaa koko sydämensä – kuten Psalmit opettavat ja siihen meitä rohkaisevat. Jumala ei kiellä meidän ihmisyyttämme ja tuskaamme. Kärsimyksestä ei kuitenkaan ole oikotietä ulos vaan se on elettävä läpi. Olennaista on se, että Jumala on siinä meidän kanssamme.

KÄRSIMYS ELIHUN JA JUMALAN VASTAUKSEN VALOSSA

Jobin kirja kertoo, että osa kärsimyksestä on meille käsittämätöntä ja salattua. Se liittyy siihen, että Jumala on äärettömän paljon suurempi, voimakkaampi ja viisaampi kuin pienen pieni ihminen. Ihminen ei kykene käsittämään Jumalaa loppuun saakka.

Tätä näkökulmaa opettaa neljäs ystävä, Elihu, joka oli nuorin kaikista (32-37 luvut): ”Katso, Jumala on suuri, emme häntä käsitä” (36:26). Raamattu on meille Jumalan ilmoitus, Sana, jolla hän opettaa meitä tuntemaan itseään. Yksi osa tästä opetuksesta on, että ihminen ei voi loppuun asti ja kaikessa käsittää Jumalaa. Jobin kirja ei kumoa Raamatun opetuksia Jumalan persoonasta, teoista ja tahdosta, vaan täydentää sitä. Me saamme edelleen luottaa siihen, että Jumala on pyhä, totuus, rakkaus ja hyvä, vaikka emme sitä kärsimyksemme keskellä voisikaan ymmärtää.

Me saamme syyttää Jumalaa kuten Job – sekin on uskoa, kun se tulee uskovan sydämestä. Mutta lopulta joudumme tunnustamaan rajallisuutemme äärettömän Jumalan edessä. Siitä mihin Elihu lopetti oman puheensa, Jumala itse jatkoi Jobille: ”Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä: ’Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?”.

Herra opettaa Jobia suuruudestaan ja viisaudestaan luomistekonsa valossa. Herra loi taivaan ja maan, kaikki sen eläimet ja hallitsee sen ihmiskuntaa suvereenisti (38-41 luvut). Mikä on ihminen, mikä on Job sen rinnalla? Osaisiko Job kertoa, mitä oli ennen maailmaa, miten maailma syntyi, miten sen lait toimivat, miten eliöt rakentuvat? Entä jos hän ei pärjäisi krokotiilille tai dinosaurukselle, miten sitten Jumalaa vastaan? Niinpä – kärsimyksen keskellä on tärkeää ymmärtää se, että Jumala hallitsee kaikkea. Me emme ole yksin emmekä tuuliajolla. Me saamme turvautua häneen – tuntui miltä tuntui.

Yleensä Jumala ei anna meille vastausta kysymykseen: miksi? Hän ei anna teoreettista vastausta, joka selvittäisi kaiken ja tyydyttäisi ihmisen järkeä. Jumala antaa kokemuksellisen vastauksen, joka muotoutuu kun kuljemme kärsimystiellä kohdaten kaiken, mitä se pitää sisällään. Silloin me voimme jonain päivänä sanoa Jobin tavoin: ”Minä tiedän, että sinä voit kaiken… minä olen puhunut ymmärtämättömästi asioista, jotka ovat minulle mahdottomia käsittää… Opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhkassa” (42:1-6).

Meitä hämmästyttää, että Jumala ei selittänyt sanallakaan Jobin kärsimyksen syitä. Job ei saanut suoraa vastausta kysymykseensä: miksi? Silti hän sai suuremman vastauksen, joka opetti tuntemaan elämän lähdettä – Jumalaa: ”Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt” (Johanneksen evankeliumi 17:3)

Ihmiselle tärkeintä on tuntea Jumala, sillä vain siinä on ikuinen elämä. Lopulta sen rinnalla millään muulla ei ole suurta merkitystä. Me opimme tuntemaan Jumalan hänen Sanansa kautta, johon turvaudumme elämämme tilanteissa. Helppo luksuselämä kaventaa ymmärtämään Sanaa vain hyvin valikoidusti – Jumalasta tulee siunaava pehmoisi, joka vierastaa karua tosielämää. Raamatun tosi Jumala on Kaikkivaltias, Pyhä, Rakkaus, itsensä ilmoittava mutta myös ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle jäävä Jumala. Juuri sellaisena hän on kanssamme riippumatta siitä, kuinka syvästi hänet tunnemme. Me olemme Kaikkivaltiaan käsissä.

KÄRSIMYS JA PAHAN VALTA

Jobin kirja puhuu erityisen vahvasti ja selkeästi persoonallisesta pahasta. Saatana oli yksi ”Jumalan pojista”, eli luoduista enkeleistä (1:6-12). Jumala salli sen elää ja toimia. Miksi? Sitä me emme tiedä. Joka tapauksessa saatanan valta oli tiukasti rajattua. Se ei voinut tehdä mitään vastoin Jumalan käskyä. Jumala on ääretön, kaikkivaltias Luoja – saatana on luotu, rajallinen.

Saatanaa on kutsuttu Jumalan ”kahlekoiraksi”. Se tappaa ja tuhoaa, mutta sillä on rajansa. Pimeys on saatanan luonto. Jumala loi sen hyväksi, mutta se luopui Jumalasta. Jäljelle jäi vain tyhjä kuori ja pimentynyt sydän. Sellaisenakin se täyttää Jumalan tarkoitusperiä: pimeydellään ja tuhovoimallaan se ajaa Jumalan luokse ne, jotka tarvitsevat Jumalaa; pimeydellään ja tuhovoimallaan se eksyttää ne, jotka lopullisesti torjuvat Luojansa rakkauden ja armon. Saatanan tuhovoima ei eksyttänyt ja tuhonnut lopullisesti Jobia vaan ajoi huutamaan Jumalaa ja tuntemaan hänet entistä syvällisemmin. Tuon kokemuksen jälkeen enää mikään ei voinut erottaa Jobia Jumalasta. Hän menetti kaiken ja silti säilytti syvimmän perususkonsa Jumalaan ja vahvistui siinä.

Saatanan voima on rajallista ja sen aika on rajallinen. Vaikka näemme maailmassa paljon saatanan kädenjälkiä, saamme tietää, että sekin on rajallista. Saatana oli myös Jobin kolmen ystävän vääristyneen teologian ja syytösten takana. Juuri se syötti heidän mieliinsä raskaat syytökset Jobia kohtaan. Elifas kertoi siitä ensimmäisen puheensa alussa: ”Minulle tuli salaa sana, kuulin kuiskauksen… öisissä näyissä… pelko ja vavistus… ihoni karvat nousivat pystyyn… siinä se seisoi – sen näköä en erottanut – haamu minun silmieni edessä” jne. (4:12-21). Elifas ja kaksi muuta ystävää olivat saatanan puhetorvina. Saatana lukee Raamattua, mutta vääristää sen sanoman. Saatana on kaikkien lakihenkisten uskontojen ja laittomuuksien isä. Se on tuhansien juonten mestari, mutta Jumalan Sana paljastaa sen.

Jumalan ja saatanan toiminta on toisinaan päällekkäistä, mutta heidän motiivinsa ovat päinvastaiset:
1) Jumala toimii aina oikeudenmukaisesti ja haluaa pelastaa ihmisen; 2) saatana toimii aina vääryydessä ja tahtoo tuhota ihmisen. Tämä ero on tärkeää muistaa, vaikka emme sitä aina kykene käsittämään elämän taisteluiden keskellä. Jumala tahtoo hyvää, mutta voi sallia pahaa – joko ihmisen parhaaksi tai tuomioksi.

VAROITUKSIA JOBIN KIRJAN TULKINNASSA

Koska Jobin kirja esittelee kolmen ystävän väärämielisiä puheita, ne eivät kelpaa kristillisen opin lähteeksi. Kun luet niitä, ne eivät kerro, mitä Jumala ajattelee sinusta – ennemminkin mitä toiset ihmiset saattavat ajatella sinusta, kun olet joutunut kokemaan kovia.
Jobin kirja ei opeta ”menestysteologiaa” (tee oikein ja saat aina vain siunauksia) vaan kumoaa sen. Jumala tuomitsi väärämieliset puheet tapahtumien lopussa.
Job ei ole ”superuskova”, joka valittamatta kestää kaiken vaan hyvin inhimillinen, vajavainen ihminen kuten mekin.
Et löydä suoraa vastausta kysymykseen ”miksi kärsin”. Sen sijaan Jobin kirja rohkaisee sinua kohtaamaan kärsimyksen yhdessä Jumalan kanssa ja käymään sen läpi.

PELASTUS KÄRSIMYKSESTÄ KRISTUKSESSA

Kärsimyksestä ei ole oikotietä vapauteen. Se on käytävä läpi, mutta sen voi tehdä yhdessä Jumalan kanssa tai ilman häntä. Jumalaan turvautuminen syventää uskoa ja vie lopulliseen pelastukseen. Jumalasta luopuminen johtaa katkeruuteen ja vihaan. Kärsimys itsessään ei jalosta ihmistä vaan se, mihin hän sen keskellä turvautuu. Kärsimys voi kääntyä siunaukseksi, mutta voi koitua myös tuhoksi.

Suhde Jumalaan

Job tunsi Vapahtajansa kärsimyksensä keskellä. Vaikka taivas oli sysimusta, toisinaan toivo välähteli: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä päivänä hän on seisova multien päällä. Kun tämä nahkani on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet – eikä vieraana” (19:25-27). Tämä on yksi Vanhan testamentin selkeistä viittauksista Messiaaseen. Sanoma hänestä tuli jo ensimmäisille ihmisille, Aadamille ja Eevalle. Sellaisena se on kulkenut läpi sukupolvien.

Samaan tapaan nuori Elihu puhui välittäjä-enkelistä ja lunastusmaksusta (33:23-24). Hän varoitti myös meitä: ”Älköön kärsimyksesi polte houkutelko sinua pilkkaamaan, älköönkä lunastusmaksun suuruus viekö sinua harhaan” (36:18). Elämän ja kärsimyksen keskellä ihmisellä on aina vaarana luopua Jumalasta. Toiseksi, täydellinen sovitus ja armo ristinpuulla voi kääntyä ”halvaksi armoksi”, jolloin ihminen heittäytyy täydelliseen välinpitämättömyyteen, antautuu synnin valtaan, luopuu Jumalasta ja luulee silti pelastuvansa. Kärsimys voi omalta osaltaan varjella meitä luopumukselta ja vetää lähemmäksi Jumalaa. Kärsimyksen keskellä opimme tuntemaan itseämme, toisia ihmisiä ja ihmisyyttä entistä syvemmin. Kärsimys paljastaa meissä pimeyttä ja kapeanäköisyyttä, mutta se voi Sanan kautta vahvistaa uskoamme ja luottamustamme Jumalaan ja hänen armoonsa.

Lunastusmaksusta eli sovituksesta puhui polttouhri, jonka kolmen ystävän tuli uhrata puolestaan. Jumala tuomitsi heidän väärät puheensa ja kehotti parannukseen sovituksen kautta (42:7-10). Heidän tuli nöyrtyä Jumalan ja Jobin edessä. Niin he myös tekivät ja Job rukoili heille armoa ja siunausta.

Kärsimyksen voittamisessa tärkeää oli Jobin jatkuva huuto ja rukous Jumalan puoleen. Hän puhui Jumalalle – kolme ystävää vain puhuivat Jumalasta. Siinä on suuri ero! Jumalansa edessä Job havahtui tunnustamaan rajallisuutensa ja ymmärtämättömyytensä (42:1-6). Se on tärkeä kasvuvaihe ihmisen elämässä: Jumala on käsittämättömän suuri ja viisas. Emme voi ymmärtää häntä loppuun saakka.

Suhde lähimmäisiin

Hyvin tärkeä hetki oli kolmen ystävän puolesta rukoileminen. Jobin ehkä vaikein kokemus oli kolmen ystävän raju syyttely ja hylätyksi tuleminen. Ilman anteeksiantamusta ihminen katkeroituu ja täyttyy vihalla. Katkeruus ja viha ihmissuhteissa tuhoaa elämää hyvin vakavalla tavalla. Heidän puolestaan rukoileminen merkitsi, että Job antoi anteeksi ja vapautui katkeruudesta ja vihasta elämään.

Anteeksiantamisen voimana ja perustana oli se, että Job itse eli anteeksiantamuksessa Lunastajan suojissa. Koska hän oli saanut anteeksi Jumalalta, hänkin saattoi antaa anteeksi toisille ihmisille. Tämä on yksi tärkeä Jobin kirjan opetus. Pyydä anteeksi! Anna anteeksi! Elä sovituksessa! Sovi!

Lopullinen vapaus

Näiden myötä Jumala siunasi Jobia kaksin verroin enemmän (42:10-17). Jumala voi kääntää kohtalomme jo maan päällä ja antaa runsaasti ajallisia siunauksia. Toisinaan hän täyttää meidät siunauksilla ja rakkaudella vasta taivaan kirkkaudessa. Juuri tätä Jobin kirja kuvaa: kärsimys päättyy kerran ja tilalle tulee täydellinen, ikuinen, ihana elämä ilman kyyneleitä, tuskaa, kärsimystä, kuolemaa. Sitä ei voi edes käsittää, mutta sen Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.

Kärsimys on hetkellistä, mutta kirkkaus ikuista: ”Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia” (2 Kor 4:17-18)

”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan…Näin myös pyhän kaupungin…katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän asuu heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan. Jumala itse on heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tuskaa, sillä kaikki entinen on mennyt. Valtaistuimella istuva sanoi: ’Uudeksi minä teen kaiken’.” (Ilmestyskirja 21:1-5)

KÄRSIVÄ KRISTUS JA JOB

Job oli kärsivänä hurskaana erityinen Jeesuksen esikuva. Job kärsi syyttömänä kuten Jeesus. Mutta Jeesus teki vielä enemmän: Hän on otti ihmiskunnan syyllisyyden päälleen ja kärsi ristillä syvimmän rangaistuksen – ikuisen eron Jumalasta:

”Monet kauhistuvat häntä – sillä niin runneltu, ei enää ihmisen kaltainen…Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet” (Jesajan kirja 52:14 – 53:5).

Lopulta – Jumala ei seuraa välinpitämättömästi ihmiskunnan kärsimyksiä. Hän itse tuli ihmiseksi ja kärsi äärimmäisen tuskallisen ja häpeällisen ristinkuoleman. Näkyvä tuska oli vain sen pintaa, mitä todella tapahtui ristillä: Jeesus kantoi koko ihmiskunnan synnit ja kärsi iankaikkisen, perinpohjaisen rangaistuksen puolestamme. ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Korinttilaiskirje 5:19). Me kärsimme yhdessä hänen kanssaan, mutta suurimman kärsimyksen on kantanut rakastava Luojamme.

Avaimia Raamattuun ja Jobin kirjaan

Raamatun kullakin kirjalla on oma tarkoitusperänsä ja taustansa. Mikäli niitä ei ymmärretä, on suuri väärintulkinnan vaara, kun tekstiä luetaan irrallisesti. Käytä siis Raamattua Jumalan Sanana kunnioittavia selitysteoksia, jotka antavat perusteita Raamatun kirjojen ymmärtämiseen.
Tulkitse Raamattua kokonaisuutena. Sen selkeitä, suorasanaisia ja monissa kohden vahvistettuja pääopetuksia eivät kaada Raamatun yksittäiset jakeet – näennäisesti vastakkaiset kohdat puhuvat joko eri asiasta tai eri näkökulmasta.
Saarnaajan kirjan kohdalla on tärkeää ymmärtää ”auringon alla” ilmaisun tarkoittavan jumalattoman ihmisen näkökulmaa elämään. Sen vastapuolena on elämä Jumalan yhteydessä. Elämä ilman Jumalaa on mieletöntä; vain Jumala antaa tarkoituksen elämälle.
Jobin kirjan kolmen ystävän puheet eivät ole Jumalan puhetta sinulle vaan esimerkkejä ihmisten vääristyneestä jumalakuvasta ja tavasta puhua kärsivälle ihmiselle.
Jobin kirja ei anna suoraa, älyllistä vastausta kysymykseen ”miksi minä kärsin?” vaan antaa voimaa kärsimyksen kohtaamiseen ja kehottaa luottamaan Jumalaan kaikesta huolimatta.