Kaipauksesta kiitokseen

Minä tiedän että kaipaat
häntä jonka menetit.

Minä tiedän että ikävöit
häntä jota rakastit.

Minä tiedän että kaipaat
häntä jonka kanssa
sait monet vuodet jakaa
joista ajoista mieleesi nousevat
lukemattomat muistot vuosien takaa.

Minä tiedän että ikävöit
katsetta, käden kosketusta
minä tiedän että kaipaat
yhteistä elämän uskallusta.

Nousee mieleesi moni aamu
moni päivä, ilta ja yö
lukemattomat juhlahetket
sekä arkinen elämäntyö.

Ne muistot ovat tallelle kaikki
sydämeesi kätkettyinä.
Sieltä ne yksi kerrallaan
nousevat, astuvat esiin
ja monen monta kertaa
olet hukkua tulvavesiin.

Mutta kertoa voin sen tänään
se tulvii puhdistavana
sillä ikävään lohdutukseksi
ei riitä yksikään sana.

Nuo kyynelten tulvavedet
ne ihmeellisesti huuhtoo
kerta kerralta puhtaammaksi
kaikki muistojen kultajyvät.
Näin lopulta jäljelle jäävät
vain kauneimmat, kirkkaimmat niistä
ja silloin sydän alkaa
kiittää ja aina vain kiittää.

***

Eila Ruponen: Maassa ja taivaassa -runokirja
(ks. ”Opetusmateriaali”)