KRISTILLINEN PALVELU JA ARMOLAHJAT: Johtamis- ja varustamislahjat, osa II
– paimen / pastori, johtaja ja opettaja

 

ARMOLAHJAT KRISTILLISESSÄ PALVELUTYÖSSÄ

Seuraavassa käsittelemme Jumalan antamia armolahjoja neliosaisen jäsentelyn mukaisesti:

• johtamis- ja varustamislahjat
• puhelahjat
• erityiset palvelulahjat
• käytännölliset palvelulahjat

 

 

JOHTAMIS- JA VARUSTAMISLAHJAT – PALVELUTYÖN LÄHTÖKOHTA

Apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet, johtajat ja opettajat ovat välttämättömiä seurakunnan olemassaololle, elämälle ja työlle. He johtavat seurakuntalaiset Jumalan tuntemiseen, kristilliseen elämään ja varustavat palvelutyöhön.

 

 

PAIMEN

 

Hoitava johtaja
Paimen huolehtii lampaistaan. Hän johdattaa, varjelee, hoitaa, ravitsee, juottaa, keritsee ja auttaa karitsojen syntymässä (Joh 21:15-17; Apt 20:28). Vastaavaan tapaan seurakunnan paimen pitää huolta seurakunnan jäsenistä. Paimen eli pastori on paikallisseurakunnan johtaja, joka toimii vanhemmiston (kirkkoneuvoston) osana, rinnalla tai alaisuudessa paikallisseurakunnan rakenteen mukaisesti (Apt 11:30, 20:17; Fil 1:1; 1 Tim 3:1-2, 5:17; Tiit 1:7; 1 Piet 5:1). Vanhemmiston jäsenet hoitavat pastoraalisia tehtäviä. Toteutuuko tämä kirkkoneuvostojen jäsenien kohdalla? Onko heillä kristillistä uskoa ja kykyä välittää sitä eteenpäin? Seurakunnalla voi olla johtava paimen ja muita paimenia eri kohderyhmien mukaan. Seurakunnan kokous tekee vuosittain keskeiset päätökset.

Paimen-pastori pitää huolta ja ottaa vastuun uskovien joukosta. Hän elää ja kulkee seurakuntansa kanssa. Hänen tulee tuntea heidät henkilökohtaisesti, heidän tarpeensa ja mahdolliset uhkatekijät. Paimen vastaa seurakunnan johtamisesta, Sanan julistamisesta, opettamisesta ja sielunhoidosta. Paimenen tulee ylläpitää tervettä seurakuntaelämää ja torjua tehokkaasti harhaoppien vaikutukset. Hän etsii seurakunnasta ja kristillisestä elämästä vieraantuneet ihmiset, tuo takaisin Kristuksen luo ja seurakuntayhteyteen, mutta sallii heidän toimia omien ratkaisujen ja elämäntilanteiden mukaan. Paimen tarvitsee tehtävään soveltuvat luontaiset kyvyt ja armolahjat. Keskeisenä tehtävänä on tutkia Sanaa ja rukoilla päivittäin.

Palveleva johtaja
Paimen ei ole autoritäärinen vaan palveleva, myötätuntoinen ja luja johtaja kuten Kristus, joka toimi Hengen täyteydessä. Jumalaa ja Kristusta kuvataan paimeneksi, joka huolehtii kansasta ja antaa henkensä sen edestä (Hes 34:15-16; Joh 10:11-16). Paimenella tulee olla puhtaat motiivit työhönsä; hän toimii esikuvana koko seurakunnalle (1 Piet 5:2-4). Paimenen persoonaa ja työtä leimaavat rakkaus ja pyhyys – eivät kovuus ja itsekeskeisyys. Hänelle asetetaan kelpoisuusehdot (1 Tim 3:1-7; Tiit 1:5-9). Perheellisyys on etu, joka tuo kokemusta Jumalan perheväen hoitoon.

Johtavien paimenten tärkeä tehtävä on valmentaa apupaimenia, jotka toimivat pienryhmien ja kohderyhmien paimenina. Paimen varustaa seurakuntaa palvelutyöhön (Ef 4:11). Apupaimenet ovat korvaamattoman tärkeitä; heillä on läheinen kontakti ryhmäänsä, he voivat ohjata ja jakaa asioita henkilökohtaisesti ajan kanssa. Seurakunnassa jokaisella on tärkeä paikka ja tehtävä.

Pappis/pastori-keskeisyys ongelmana
Länsimaisesta kirkollisesta elämästä on tullut hyvin pappiskeskeistä. Hengellistä vastuuta ei haluta tai uskalleta antaa aktiiviseurakuntalaisille. Heidän paikkansa on penkissä, mutta ei todellista hengellistä vastuuta kantamassa (valtuustoissa vain talouskysymyksissä). Heitä ei kutsuta eikä varusteta tehtäviin. Kirkkokansa on passivoitunut. Aktiivisia vastuunkantajia on aivan liian vähän; yhtä pappia kohden voi olla jopa 2000 – 5000 seurakunnan jäsentä. Tämä on mahdoton tehtävä pastorille – hän ei voi saada todellista ja kestävää kontaktia, vaikka tahtoisi. Kirkon varat uppoavat rakennuksiin mutta todelliset ”elävät kivet” eli ihmiset (1 Piet 2:5) unohdetaan ja siten paimenen tehtävä rajataan suppeaan hyvä veli ja sisar -piiriin. Paimenten ja vanhemmiston tulee aktivoida ja varustaa koko seurakunta palveluun ja ohjata Kristuksen rakkauden syvälliseen tuntemiseen.

 

 

JOHTAJA

 

Asiajohtaja
Johtajan tehtävä muistuttaa paimenen tehtävää. Kuitenkin se voidaan nähdä omana tehtävänä ja lahjana – ”Joka johtaa, johtakoon toimellisesti / tarmokkaasti” (Room 12:8). Johtaja keskittyy enemmän asiajohtamiseen; paimen on ihmiskeskeinen. Johtajalla on kyky opastaa, johtaa, organisoida, hallinnoida, ratkaista ongelmia, johtaa kokouksia, neuvoa oikeisiin ratkaisuihin ja järjestellä käytännön toimia (1 Tess 5:12; 1 Kor 12:28 ”hallita/ohjata laivaa”). Hän vetää muita ihmisiä mukaan työhön ja tehtäviin. Johtajuus asiakeskeisyydestä huolimatta ei ole kylmää vaan ihmiset huomioivaa ja ihmisiä palvelevaa. Johtaja kantaa suurta vastuuta Jumalan ja ihmisten edessä kuten paimen (Hebr 13:17). Lahja koostuu luonnollisesta kyvystä ja armolahjasta.

Johtajuuden periaatteet
Johtajuus, sen periaatteet ja päämäärät nousevat Jumalan Sanasta. Johtajuus kuuluu Jumalan luomaan järjestykseen perheessä, seurakunnassa ja yhteiskunnassa. Johtaja kantaa vastuuta ja häntä tulee kunnioittaa, tukea ja siunata rukouksin. Hänen toimintaa on arvioitava Sanan valossa. Ihmisinä johtaja ja muut seurakuntalaiset ovat samanarvoisia, vaikka tehtävät eroavat toisistaan. Johtajuuden periaatteet perustavat Sanaan, sen esimerkkeihin ja etiikkaan. Johtajan tulee olla oikeudenmukainen, tasapuolinen, ihmisten kanssa toimeentuleva rauhan ja yhteyden rakentaja. Sana asettaa raamatulliset päämäärät seurakunnalle ja johtajalle. Työhön vaaditaan selkeä näky, joka jaetaan koko seurakunnan kanssa: ihmisten tavoittaminen, hoitaminen ja varustaminen evankeliumilla, Sanalla ja rakkauden teoilla. Sille luodaan raamatullinen strategia kuten Nehemia ja Jeesus oman tehtävänsä toteuttamiseksi.

Johtajuutta voivat vääristää kaupallisen maailman mallit, joita sovelletaan kritiikittömästi seurakunnan elämään. Tehokkuus syrjäyttää ihmiset; seurakunta Jumalan rakkauden ilmentymänä vääristyy. Ihmisistä tulee välineitä ja seurakunnasta luotaantyöntävä. Ihmiset etsivät vain omia etujaan. Raamatun mukaista elämää tavoittelemalla seurakunta sen sijaan menestyy.

Tiimijohtajuus
Seurakunnallinen johtajuus on pääsääntöisesti tiimijohtajuutta. Kukaan ei yksin päätä seurakunnan asioista. Seurakunnan vanhemmisto vahvistettuna paimenilla, opettajilla, profeetoilla ja evankelistoilla on paras johtajuuden malli. Johtaja on usein vanhemmiston jäsen ja sen puheenjohtaja. Monipuolinen osaaminen mahdollistaa parhaat ratkaisut ja toimenpiteet. Erimielisyydetkin kuuluvat vajavaisen seurakunnan elämään. Nöyrällä asenteella ne kypsyvät hedelmällisiksi päätöksiksi kuten Jerusalemin kokouksessa (Apt 15:1-2,6,22-31). Viime kädessä koko seurakunta on vastuussa suurista linjauksista ja hankkeista, joista päätetään yhteisessä kokouksessa. Luterilaisessa seurakunnassa hallinto rakentuu toisella tavalla – onko se kaikessa raamatullinen? Johtajalla on samat kelpoisuusehdot kuin paimenella (1 Tim 3:1-7; Tiit 1:7-9).

 

 

OPETTAJA

 

Jumalan Sanan opettaja
Opettaja ymmärtää Jumalan Sanaa syvällisesti ja johdonmukaisesti, sekä välittää sen totuuksia selkeällä, loogisella ja käytännöllisellä tavalla, jolloin kuulijat sisäistävät Sanan persoonansa ja elämänsä osaksi. Opetustehtävä on välttämätön seurakunnan ja yksilöiden kasvulle ja elämälle. Seurakunnan ja jäsenten tulee kasvaa Kristuksen ja Jumalan Sanan tuntemisessa, juurtua siihen, vahvistua ja elää siitä. Näin niistä voi tulla terveitä, lujia, rakkaudellisia, pyhiä, palvelevia ja päämäärätietoisia (Ef 4:11-16). Koko Raamattu on luonteeltaan opetuksellinen.

Jeesus painotti toiminnassaan (Matt 4:23) ja antamassaan lähetyskäskyssä nimenomaan opettamista: ”opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt 28:20). Ilman opetusta seurakunnat ja uskovat jäävät lapsen tasolle ja alttiiksi harhaopeille (1 Kor 3:1-4; Ef 4:14; Hebr 5:12-14). Jumalan tunteminen on ikuista elämää (Joh 17:3)

Vanhan liiton aikana yhteiskunnallista opetustehtävää hoitivat leeviläiset ja papit, joiden rinnalle myöhemmin tulivat kirjanoppineet ja uskonnolliset puolueet kuten fariseukset ja saddukeukset.

Opetuksen sisältö
Opetuksen keskeisenä sisältönä on Jumalan tunteminen Kristuksen persoonan, elämän, toiminnan, opetusten, ristintyön ja ylösnousemuksen kautta sekä oikea kristillinen elämä. Kristillinen sanoma perustuu Vanhaan testamenttiin ja sen pohjalta Jeesukseen Kristukseen ja apostoliseen oppiin eli Uuteen testamenttiin. Sitä tukevat yhteiskristilliset uskontunnustukset. Hyvä opetus on Kristus-keskeistä ja perustuu viime kädessä yksinomaan Raamattuun, joka on oikean ja terveen kristillisen opin lähde, mittari ja ylin auktoriteetti. Opettaja kunnioittaa Raamattua Jumalan Sanana eikä anna altistaa itseään tai seurakuntaa sitä vähätteleville ja vääristäville tulkinnoille. Jumalan syvällinen tunteminen johtaa yksilöt ja seurakunnat oikeaan kristilliseen elämään.

Kyky opettaa
Opetustehtävässä tarvitaan luontaisia kykyjä asioiden omaksumiseksi sekä sen jakamiseksi ymmärrettävällä ja havainnollisella tavalla eteenpäin. Luontainen kyky täydentyy armolahjalla Jumalan Hengen ohjauksessa kyvyksi ymmärtää ja opettaa hengellisiä asioita. Tiedon ja viisauden sanojen lahjat auttavat tehtävässä. Opetustehtävä ja tarvittavat ominaisuudet vaihtelevat kohteen mukaan: lasten, nuorten, kasteoppilaiden, aikuisten, korkeakoulutettujen jne. opettaminen on kukin oma taitolajinsa. Erityisesti lasten ja varhaisnuorten opetus on tärkeää, koska he ovat avoimia ja vastaanottavaisia Jumalan työlle. Heidän elämänsä voi tulla siunatuksi pienestä pitäen.

Varustamistehtävä
Opettaja varustaa uusia henkilöitä opetustehtäviin, jolloin työ moninkertaistuu (2 Tim 2:2). Tämä oli Jeesuksen toimintatapa, sillä hän valitsi ympärilleen 12 opetuslasta, jotka jakoivat Herran antaman opetuksen edelleen. Opettajan esimerkki ja opetus vaikuttavat moniin ihmisiin. Kaikki opetus pitää arvioida Raamatulla, sillä opettaja on yhtä vajavainen ja syntinen kuin muutkin. Yksi opettaja ei näe eikä ymmärrä kaikkea; Jumala jakaa ymmärrystä kaikille – yksi oivaltaa yhtä ja toinen toista. Herra haluaa seurakunnan olevan kokonaisuus, joka on riippuvainen Luojastaan ja jäsenistään. Opettajan tehtävä on vaativa ja vastuullinen, eikä siihen tule ryhtyä ilman kutsumusta, vastuuntuntoista asennetta ja perustaitoa (Jaak 3:1).

Liittyy usein paimenen tehtävään
Opettajuuteen liittyy usein paimenen kutsu ja tehtävä. Opettajan ja paimenen tehtävät kulkevat käsi kädessä. Toisinaan jompikumpi painottuu toista enemmän, jolloin ne voivat eriytyä. Opettaja kokee jatkuvaa halua perehtyä Raamatun Sanaan ja jakaa omaksumaansa toisille (1 Tim 4:13). Valmistautuessaan opetustehtävään henkilö tekee laajan pohjatyön, jolloin hän saavuttaa yhä syvenevän Raamatun tuntemuksen. Hän prosessoi materiaalin opetettaviksi kokonaisuuksiksi, jaksoiksi, ydinajatuksiksi ja käytännönsovelluksiksi. Opettaja valmistaa mielellään kirjallisia tuotoksia. Hän tarvitsee uusia virikkeitä ja lähteitä Raamatun tuntemuksen syventämiseen. Opettajan kiusaus on eristäytyä kammioonsa ja irtaantua tavallisesta arkielämästä, jossa todellinen kristillinen elämä eletään. Hänen tulee elää tavanomaista elämää, mutta korkean kristillisen moraalin mukaisesti armon varassa.

Perheen kasvatus
Suvun vanhimmalla, perheen päällä ja vanhemmilla on aina ollut tärkeä ja luovuttamaton osa lasten kasvatuksessa, jonka keskeisenä päämääränä on ohjata Jumalan tuntemiseen ja hyvään kristilliseen elämään. Opetustehtävä on tärkeä kodeissa. Vanhempien tulee ohjata lapset Kristuksen luokse ja sisälle kristilliseen elämään yhdessä seurakunnan kanssa.

Suurin opettaja
Suurin opettaja on Herra Jeesus. Hänen opetus- ja puhetaitonsa oli aivan omaa luokkaa, sillä hän puhui kuin se, jolla on valta, ja niinpä hän saattoi kuulijansa ihmetyksiin vaikuttavalla, koskettavalla, yllättävällä ja kiusallisen pistävällä opetuksella (Matt 7:28-29). Hänen työtään jatkoivat apostolit, joiden jälkeen opetustehtävä keskittyi nimenomaan opettajille. Uudessa testamentissa opettajista mainitaan mm. Paavali, Timoteus, Apollos ja Priskilla (Apt 18:24-28).