KRISTILLINEN PALVELU JA ARMOLAHJAT: Johtamis- ja varustamislahjat, osa I
– apostolit, profeetat ja evankelistat
Kun hankimme jonkin uuden vempeleen, meillä on kiire ottaa se heti käyttöön. Harvoin jaksamme lukea käyttöohjeita, ainakaan kunnolla. Otamme ohjeet esille, vasta kun tulee ongelmia. Sama pätee hengellisiin armolahjoihin. Moni on kiinnostunut kielillä puhumisesta, profetoinnista, parantamisen lahjoista jne. Harvempi pysähtyy miettimään, mitä varten nuo lahjat ovat olemassa ja miten niitä tulisi käyttää Jumalan mielenmukaisesti. Armolahjojen ja karismaattisuuden kohdalla tapahtuukin monia valitettavia ylilyöntejä. Tämä taas voi johtaa vastareaktioon: niitä tulee välttää eikä hyväksyä lainkaan. Kumpikin on huono: väärinkäyttö ja torjuminen.
Entä jos Jumalalta saatuja lahjoja pyrittäisiin arvostamaan ja käyttämään oikein? Niiden luonteesta, käyttöperiaatteista ja päämääristä on aiemmissa opetuksissa. Jos et ole lukenut ”Kristillinen palvelu ja armolahjat” edellisiä opetuksia, niin pysähdy tähän ja lue ne ensin. Armolahjat eivät ole itsekorostuksen vaan rakastavan palvelun välineitä. Jos emme sitoudu Jumalan rakkauteen, toimintaperiaatteisiin ja päämääriin, emme saa armolahjojakaan.
ARMOLAHJAT KRISTILLISESSÄ PALVELUTYÖSSÄ
Seuraavassa käsittelemme Jumalan antamia armolahjoja neliosaisen jäsentelyn mukaisesti:
- johtamis- ja varustamislahjat
- puhelahjat
- erityiset palvelulahjat
- käytännölliset palvelulahjat
JOHTAMIS- JA VARUSTAMISLAHJAT – PALVELUTYÖN LÄHTÖKOHTA
Apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet, johtajat ja opettajat ovat välttämättömiä seurakunnan olemassaololle, elämälle ja työlle. He johtavat seurakuntalaiset Jumalan tuntemiseen, kristilliseen elämään ja varustavat palvelutyöhön.
Johtamis- ja varustamislahjoja ovat apostolin, profeetan, evankelistan, paimenen, johtajan ja opettajan lahjat. Nämä ovat tärkeitä seurakunnan perustamisessa, rakentamisessa, hoitamisessa ja varjelussa. Johtamis- ja varustamislahjat palvelevat kaikkia seurakuntalaisia, varustavat ja valmentavat palvelutyöhön seurakunnassa ja yhteiskunnassa, Jumalan tuntemiseen ja rakkaudelliseen elämään (Ef 4:11-16). Tarkoituksena on, että seurakunnan jäsenet tekevät varsinaisen laaja-alaisen palvelutyön, kun taas johtajat ja varustajat valmistavat siihen ja koordinoivat sitä.
Kullakin seurakunnalla tulee olla käytössään kaikki johtamis- ja varustamislahjat – apostoli lähetystyöntekijäksi ymmärrettynä. Nämä ovat seurakunnan keskeisiä virkoja. Armoituksia voi ilmetä myös pienryhmätasolla. Palveluviroissa ja -tehtävissä kyvyt ja armolahjat ilmenevät usein ryppäinä, joten henkilöllä saattaa toimia useampiakin lahjoja. On muistettava myös ihmisen persoonan merkitys. Lahjat eivät ole sidoksissa muodolliseen virka-asemaan kirkkolaitoksessa tai organisaatiossa kuten pappeuteen tai piispuuteen, joissa koulutuksen pääosan muodostaa maallinen, jopa raamattukielteinen korkeakoulutus. Todelliset tehtävät ja lahjat liittyvät Jumalan ja Sanalle uskollisen seurakunnan antamaan kutsuun, varustukseen ja tehtävään asettamiseen.
Keskeistä johtamis- ja varustamislahjoissa on Jumalan tahdon välittäminen ja julistaminen ihmisille Sanan kautta. Niihin liittyy selkeä auktoriteettiasema. Kukin henkilö tulee koetella ennen vaativaan tehtävään asettamista (1 Tim 3:10); hänelle asetetaan selkeitä kelpoisuusvaatimuksia (1 Tim 3:1-13; Tiit 1:5-9). Keskeinen asema ja monilahjaisuus tuovat suuren vastuun Jumalan ja seurakunnan edessä (Hebr 13:17; Jaak 3:1). Kristillinen johtajuus on aina luonteeltaan palvelevaa johtajuutta. Se ei ole autoritääristä eikä itsensä korottamista ja muiden alistamista. Herra Jeesus Kristus antoi täydellisen esimerkin olemalla kärsivä palvelija (Jes 52:13 – 53:12; Joh 13:1-17). Lopulta kärsivällinen ja hyvin tehty palvelutyö tuo suuren siunauksen kaikille.
APOSTOLI
Apostoli-sana tulee kreikankielen sanasta apostolos, joka merkitsee lähetettyä, lähettiä ja lähettilästä. Verbi tarkoittaa lähettää matkaan, lähettää tehtävää tai sanoman välittämistä varten. Lähettiläs toimii lähettäjänsä arvovallalla ja hänelle vastuunalaisena (2 Kor 5:19-20). Uudessa testamentissa apostoli-sana esiintyy kolmessa eri merkityksessä:
- kaksitoista apostolia
- seurakuntien lähettiläät
- kaikki maailmaan lähetetyt opetuslapset
Apostolin tehtävä on laaja-alaisin ja tärkein, koska se on perustavaa laatua oleva. Ensimmäiset 12 apostolia vahvistivat osaltaan perustan kristilliselle opille ja alkuseurakunnalle; seurakuntien lähettiläät, ts. lähetystyöntekijät perustivat usein seurakuntia; kaikki uskovat kutsuvat Jumalan valtakuntaan uusia ihmisiä. Jeesus Kristus itse oli apostoli, sillä Hän oli Isän lähettämä (Joh 20:21).
12 apostolia
Varsinaisia ja alkuperäisiä apostoleja ei enää ole. He olivat Jeesuksen elämän, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen silminnäkijätodistajia (1 Kor 15:8-9). Jeesus valtuutti heidät henkilökohtaisesti (Mark 3:14). He välittivät Pyhän Hengen inspiroiman Jumalan ilmoituksen yhdessä Vanhan testamentin profeettojen kanssa (Ef 2:20, 3:5). Heidän kauttaan Jumala antoi kristillisen perusopin, joka rakentui Vanhan testamentin ilmoitukselle; myös Paavali lukeutui heihin (1 Kor 15:9). Tehtävä ja varustus olivat laaja-alaisia. Jumalan voima vaikutti merkittävällä tavalla ja he tekivät tunnustekoja. Tehtävä oli vaikea ja raskas, ja lähes kaikki kärsivät vainoa ja marttyyrikuoleman.
Lähetystyöntekijät
Jeesus lähetti 12 opetuslapsen jälkeen 70 muuta opetuslasta (Luuk 10:1). He saivat erityisen valtuutuksen, tehtävän ja varustuksen. Uudessa testamentissa apostoleiksi kutsutaan Jaakobia, Herran veljeä (Gal 1:19), Andronikosta ja Juniaa (Room 16:7), Titusta ja Epafroditusta (2 Kor 8:23; Fil 2:25). Heidän tuli evankelioida ihmisiä, perustaa uusia seurakuntia, asettaa vastuunkantajia ja huolehtia jatkuvuudesta. Tehtävä oli keskeisesti Sanan julistamista ja pioneerityötä. Heidän tuli toimia esimiehinä, ratkaista ongelmia ja koordinoida laajaakin työtä. Nykyaikana heitä ovat seurakuntien lähetystyöntekijät, jotka julistavat evankeliumia tavoittamattomille kansanryhmille, tähtäävät uusien seurakuntien perustamiseen ja olennaisella tavalla luovat jatkuvuutta seurakunnille. Laaja tehtävä edellyttää monipuolista varustusta. He eivät tuo uutta ilmoitusta tai muokkaa kristillistä oppia vaan ammentavat ja jakavat jo olemassa olevasta. Lähetystyö on kirkon ja jokaisen paikallisseurakunnan perustehtävä.
Kaikki uskovat
Kolmanneksi, Kristus on lähettänyt kaikki uskovat maailmaan todistamaan hänestä (Apt 1:8). Varsinaisesti apostoli merkitsee kahta edellistä ryhmää ja tehtäväkuvaa, koska kolmas ryhmä ei täytä apostolin armolahjan ja tehtävän tunnuspiirteitä. Alkuperäiset apostolit ovat jo täyttäneet tehtävänsä, mutta seurakuntien lähettämät pioneerityöntekijät jatkavat evankeliumin julistamista, uusien seurakuntien perustamista ja niiden olennaista tukemista.
PROFEETTA
Vanhassa liitossa
Profeetat olivat keskeisellä sijalla vanhassa liitossa. Jumala puhui kansalleen ja muillekin kansoille voitelemiensa profeettojen kautta. He julistivat voimakasta ajankohtaista parannussanomaa ja kehottivat kansaa palaamaan Herran luo, jotta liittosuhde uudistuisi entiselleen. Toisinaan he ennustivat tulevaisuudesta – Jumalan armoteoista ja tuomioista. Keskeiset profetiat talletettiin Kirjoituksiin eli Vanhaan testamenttiin: ns. suuret kirjaprofeetat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel sekä ns. pienet kirjaprofeetat Hooseasta Malakiaan asti. Muita profeetaksi kutsuttuja olivat esimerkiksi Mooses, Samuel, Daavid, Elia ja Elisa. Kirjaprofeettojen ohella toimi monia tavallisia profeettoja. Pappien tehtävänä oli opettaa, toteuttaa ja säilyttää Jumalan antamaa ilmoitusta.
Profeetta Malakiaan päättyi vanha testamentillinen profeettakausi ja julistus. Syntyi noin 400 vuoden hiljaisuus. Sen jälkeen alkoi voimakas, ennustettu murroskausi. Jumala lähetti Johannes Kastajan Elian hengessä julistamaan parannusta vanhan liiton profeettojen tapaan ja Messiaan tulemusta. Hänen jäljessään tuli Vapahtaja ja Herra Jeesus Kristus, joka kantoi myös profeetan nimeä ja tehtävää (Matt 13:57, 16:14). Jeesus oli profeetta, mutta samalla paljon enemmän.
Uudessa liitossa
Uudessa liitossa profeetat eivät ole niin keskeisellä sijalla kuin vanhassa liitossa. Uuden liiton ilmoitus tuli Kristuksen ja apostolien kautta. Profeettoja mainitaan Uudessa testamentissa vain muutamia: Juudas ja Silas (Apt 15:32), Agabus (Apt 11:27-29, 21:8-11), mahdollisesti Barnabas, Simeon ja Lukius (Apt 13:1) sekä Paavali ja Johannes (jotka kuitenkin olivat ensisijassa apostoleja). Joka tapauksessa profeetan tehtävä on selkeästi mainittu yhtenä tärkeimmistä palvelutehtävistä (1 Kor 12:28-29; Ef 4:11). Verbi profetoida on mainittu Uudessa testamentissa 21 kertaa.
Profeetta ja profetia
Profeetta- ja profetointi-sanat on tärkeää ymmärtää oikein, sillä ne sisältävät merkittäviä aste-eroja. Ensinnäkin profeetan tehtävä ja profetoimisen lahja eivät ole yksi ja sama asia. Profeetta on henkilö, jolla on Jumalan antama kutsu ja tehtävä toimia päätoimisesti Jumalan profeettana. Tehtävä edellyttää luonnollisesti profetoimisen armolahjaa. Sen sijaan profetoimisen armolahja voi olla monillakin henkilöillä, jotka eivät ole päätoimisia profeettoja. Seurakunta kykenee helposti tunnistamaan varsinaisen profeetan keskuudessaan. Tämän ohella Jumala kehottaa kaikkia tavoittelemaan profetoimisen lahjaa, ja hetkittäin jokainen usko voi profetoida (1 Kor 14:1,31).
Profetian kaksi tasoa
Profetoinnissa on ollut kaksi tasoa. Korkeampi taso oli ilmoitusprofetiaa, joka talletettiin Raamatun Sanaksi. Tämä ilmoitus oli ja on erehtymätöntä ja täydellistä Jumalan Sanaa. Tämän tyyppistä ilmoitusprofetiaa ei enää tule, sillä Raamatun ilmoitus on nyt täydellinen ja lopullinen. Tavanomaista tasoa voidaan kutsua seurakuntaprofetiaksi, joka on luonteeltaan vajavaista, erehtyväistä ja alisteista ilmoitusprofetialle. Se on aina koeteltava ja tutkittava Jumalan Sanalla (1 Tess 5:20-21). Sitä esiintyi vanhassa liitossa (tavalliset profeetat ja profetiat) ja on seurakunta-aikana ainoa profetian laji (siitä alkaen, kun Uusi testamentti sinetöitiin Ilmestyskirjalla). Profetian armolahjaan palataan jaksossa puhelahjat.
Arvovaltainen julistaja
Profeetta on julistaja, joka puhuu Jumalan puolesta ihmisille, ts. Jumala puhuu hänen kauttaan suoraan, hän on Jumalan suu. Vanhan liiton aikana profeetat julistivat ”Herra sanoo näin” ja jatkoivat puhetta Minä-muodossa (Jumala). Tehtävä on julistuskeskeinen, mutta siihen liittyvät myös johtajuus ja arvovalta. Jumalan arvovallalla he julistivat Jumalan tahdon ajankohtaisiin tilanteisiin ja ennustivat toisinaan tulevaisuutta. Profeetta sai sanomansa monin eri tavoin: näkyinä, Jumalan äänen kuulemisena tai suorana puheena. Sanoma tuli suoraan ilman välikäsiä. Profeetan persoonallisuus antoi leimansa julistukseen ja toimintaan. Sanallisen julistuksen lisäksi profeetta saattoi tehdä vertauskuvallisia tekoja kuten Hesekiel tai Agabus (Apt 21:10-11). Sanoma oli yleensä koko Jumalan kansalle ja harvemmin yksilöille. Profeetat joutuivat usein halveksunnan ja vainon kohteeksi, sillä kansa ei halunnut kuunnella Jumalaa. Lisäksi monet väärät profeetat sekoittivat, hämmensivät ja johtivat harhaan antamalla vääriä lupauksia ja nousemalla aitoja profeettoja vastaan (2 Piet 2:1).
EVANKELISTA
Evankeliumin julistamisen ammattilainen
Evankelista-sana merkitsee hyvän sanoman, evankeliumin tuojaa. Evankelistalla on kyky välittää hyvä sanoma yksinkertaisella, ymmärrettävällä ja koskettavalla tavalla ihmisille. Monet tulevat uskoon heidän julistuksensa kautta ja sen myötä liittyvät paikalliseen seurakuntaan. Evankelista-sana mainitaan Uudessa testamentissa vain kolme kertaa: Filippus (Apt 21:8), Timoteus (2 Tim 4:5) sekä palveluvirkana (Ef 4:11). Tästä huolimatta on selvää, että evankelistoja tarvitaan paljon, sillä evankeliumin välittäminen on seurakunnan ja palvelutyön ensisijainen päämäärä ja tehtävä.
Jokainen on evankeliumin julistaja
Evankeliumin välittäminen kuuluu kaikille; se on kaikkien perustehtävä, sillä kaikki on kutsuttu Jeesuksen todistajiksi (Apt 1:8). Evankelistojen olemassaolo ei vapauta muita uskovia tästä perustehtävästä. Ilman evankelistan lahjaakin voi todistaa Herrasta. Kyse on päätoimisuudesta ja tehokkuudesta. Ammattilainen on aina ammattilainen.
Tehtävän luonne
Evankelistan tehtävä on luonteeltaan liikkuva ja sen pääkohteena ovat ei-uskovat. Evankelista kykenee välittämään sanoman erilaisille ihmisille; toisinaan hän voi keskittyä erityisryhmään. Uskovatkin tarvitsevat evankeliumin kosketusta, muistutusta ja syvempää ymmärrystä. Silti valitettavasti evankeliointikokouksia järjestetään usein vain uskoville. Evankelistan tulee liikkua ihmisten parissa, saada heihin luonteva ja hyvä kontakti sekä välittää evankeliumin sanoma sopivalla tavalla. Esimerkiksi evankelista Filippus oli jatkuvasti liikkeellä teillä ja kaupungeissa (Apt 6:5, 8:5,26-40, 21:8).
Sanoma
Evankelista keskittyy evankeliumin perusasioihin (1 Kor 15:1-5; Hepr 6:1). Niitä ovat Kristuksen ristinkuolema, ylösnousemus, niiden merkitys, parannus ja usko. Evankeliumin kautta ihminen saa voiton synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Julistus on oikealla tavalla vetoavaa, kutsuvaa, koskettavaa ja ihmisen tahtoon vaikuttavaa ilman manipulointia, ylilyövää lupailua tai uhkailua. Se tapahtuu kuulijan ymmärtämällä, ajankohtaisella kielellä eikä ole vain uskonnollisten sanojen ja fraasien toistamista. Evankelista luottaa Jumalan Hengen pelastavaan työhön. Hänen persoonansa on sopusoinnussa hyvän sanoman kanssa, sillä evankelista ei ole rakkaudeton, tuomitseva julistaja. Hän kokee hätää ja tuskaa ihmisten sieluista ja iloitsee uskoontulon ihmeestä.
Monet muodot
Evankelista auttaa ihmisiä tulemaan uskoon ja tukee heitä uskonelämän ensiaskeleissa. Hän soveltaa evankeliumia ihmisten elämäntilanteisiin ja vastaa elämän peruskysymyksiin. Evankelistat voivat toimia monin eri tavoin ja kohdistua erilaisiin kohderyhmiin. On massakokouksia, radio- ja tv-työtä, draamaa, kotikokouksia jne. Evankelista on päätoiminen, mutta armolahja voi toimia monien seurakuntalaisten kohdalla heidän elinpiirissään. Jokainen uskova voi välittää evankeliumin ja oman henkilökohtaisen todistuksen Vapahtajasta ja Herrastaan hyvällä tavalla.
Väheksytty kirkossa?
Suomalaisessa luterilaisuudessa evankelistan tehtävä ja evankeliumin välittäminen on usein rajattu seurakunnan virallisessa toiminnassa vain virkapapeille ja virallisille työntekijöille. He saattavat toimia seuraavien näkemysten mukaisesti: kaikki ovat kastettuja, kirkon jäseniä ja kristittyjä; epäusko on ihanne; evankeliointi on painostamista ja väärää käännyttämistä; evankeliointitoimikunnat lakkautetaan; evankeliumin julistus kuuluu papeille. Tuloksena on, että kirkon jäsenet vieraantuvat kirkosta, kristinuskosta ja kristillisestä elämästä. Herätysliikkeemme onneksi yrittävät paikata tätä epäkohtaa. Evankeliumi kuuluu kaikille ja kaikki uskovat ovat sen välittäjiä ja julistajia – erityisesti Jumalan kutsumat ja asettamat evankelistat.