ELÄMÄN KAARISILTA
”Tämä maailma on silta, käy sen yli, mutta älä rakenna sinne majaasi”. Tämä lause on kirjoitettu erään portin kaareen.
Ihmiselämää voidaan verrata kaarisiltaan, jonka ylitse me olemme kulkemassa. Sen molemmissa päissä on oma kiinnityspisteensä, perustansa, jonka varassa silta kestää ja joiden väliin se kaareutuu. Kukin meistä on tuolla kaarisillalla omalla kohdallamme. Me kuljemme sitä erilaisin askelin ja ajatuksin. Usein askeleemme ovat kiireisiä. Nykyajan ihmisinä täytämme elämämme kaikella mahdollisella.
Kuitenkin on hyvin tärkeää ajoittain pysähtyä – pysähtyä katselemaan, missä olemme, miltä ympärillä näyttää, mitä toisille kuuluu, miten itse jaksan. Ja kenties vielä: miksi ylipäätään olen tällä kaarisillalla ja vielä, minne tämä kaarisilta päättyy. Kun kohtaamme sairautta tai läheisen kuoleman, meitä suorastaan pakotetaan pysähtymään. Silloin saamme pysähtyä katselemaan, pohtimaan ja kyselemään.
Elämästä on hyvin erilaisia käsityksiä. Toisille kaikki on vain suurta sattumaa. Toiset näkevät, että Jumala on kaiken takana. Kaarisiltaa, joka alkaa tyhjyydestä ja päättyy tyhjyyteen, on ikävä kulkea. Ei tiedä, mistä tulee ja minne menee. Ei tiedä, miksi on tuolla kaarisillalla.
Kaarisiltaa, joka alkaa Jumalan sydämeltä, jota kannattelevat Jumalan käsivarret, ja joka lopulta johtaa kotiin, on mukava kulkea. On hyvä kulkea kaarisiltaa, kun tietää, että olen olemassa Jumalan tahdosta. On turvallista ottaa askeleita, kun tietää, että Hän on lähellä, Hän on kanssamme. On ihanaa tehdä pitkääkin matkaa, kun tietää, että perillä odottaa se koti ja täydellisyys, jota täällä vain huokaillen kaipailemme.
Tällaiselle Jumalan kaarisillalle meitä kutsutaan jo kasteessa, jossa kuulemme sanat: Älä pelkää, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Tähän Jumalaan kutsuun saamme vastata myöntävästi 1) sanomalla: tapahtukoon sinun hyvä tahtosi minun elämässäni, sekä 2) tarttumalla Taivaallisen Isän käteen Vapahtajan Jeesuksen kautta, joka on sovittanut kaikki meidän syntimme ja rikkomuksemme.
Me kaikki lienemme nähneet tutun Suojelusenkeli-taulun, jossa lapsi tai kaksi on kulkemassa sillan yli enkelin suojissa. Tämä kuvastaa sitä rakkautta, jolla Jumala haluaa meistä huolehtia. Hän haluaa varjella, että me emme putoa mihinkään kuiluun vaan pääsemme kerran kotiin.
Sillan viimeisillä askeleilla meitä usein riisutaan ja ajallisia siteitämme tähän maailmaan katkotaan. Kukaan meistä tai vain harva haluaisi astua sillalta pois. Me olemme takertuneet tähän maailmaan emmekä näe tulevaa. Kuitenkin meille sanotaan: ”Tämä maailma on silta, käy sen yli, mutta älä rakenna sinne majaasi”
Raamatussa kuvataan tulevaa ikuista elämää monin sanoin:
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.
”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.”
Meitä kutsutaan kulkemaan tätä Jumalan rakentamaa kaarisiltaa, jota kannattelevat iankaikkiset käsivarret ja joka vie perille kotiin saakka. Siinä on elämämme perusta, suunta ja tarkoitus. Tämän saamme vain tuntemalla Hänet, joka on kaiken Luoja.
Rukoilemme:
Kiitos Taivaallinen Isä rakkaistamme, jotka ovat jo kulkeneet kaarisillan yli ja päässeet kotiin. Ole meidän kanssamme, jotka olemme vielä matkalla. Tartu käteemme Vapahtajan Jeesuksen kautta. Anna syntimme anteeksi ja johdata meitä sinun tahtosi mukaan.
Lohduta meitä ja täytä läsnäolollasi. Ole sinä meidän iankaikkinen elämämme, rauhamme ja toivomme. Vapahtajamme Jeesuksen nimessä, aamen.