IHMISEN TIE
PALMUSUNNUNTAIN ILOSTA
RISTINTIEN KÄRSIMYKSEEN JA YLÖSNOUSEMUKSEN RIEMUUN

 

Haaveet ja todellisuus

Saimme hiljattain viettää Palmusunnuntaita riemullisessa tunnelmassa, kun muistelimme sitä, kuinka Vapahtajamme Jeesus ratsasti Jerusalemiin väkijoukkojen hurratessa. Tunnelmaan toi kuitenkin oman tumman sävynsä se, että Maria voiteli Jeesuksen hänen kuolemaansa varten.

Hiljaisella viikolla käymmekin kohti pitkäperjantaita ja ristiä. Riemu vaihtuu hämmennykseen ja pettymykseen, jopa pelkoon dramaattisten tapahtumien ja käänteiden myötä.

Opetuslapset olivat seuranneet kolmen vuoden ajan Herraansa, jota he uskalsivat jo pitää luvattuna Messiaana. Odotukset olivat korkealla. Käsikirjoitus oli selvä. Näin kaikki pitää mennä. Messias ottaa vallan, Israelin kunnia palautetaan ja Jeesuksen lähimmät ystävät saavat pidoissa parhaat paikat. Kuuliaisuutta seuraa aina menestys niin hengellisesti kuin maallisesti.

Jeesus oli kuitenkin jo muutamaan otteeseen varoittanut näin suorasukaisesta ajattelusta. Karu todellisuus ja Jumalan suunnitelmat kulkisivatkin toisella tavalla.

Markuksen evankeliumikirjan mukaan Jeesus ennakoi tulevaa kärsimystään (10:32-34):

”Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus otti luokseen 12 opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle on tapahtuva.

Me menemme nyt Jerusalemiin ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee ylös.

Hiljaisen viikon tapahtumat Jerusalemissa ovat täynnä toimintaa, kohtaamisia, vastakkainasetteluja ja tummien pilvien nousemista. Nämä tapahtumat kannattaa lukea tarkoin evankeliumikirjasta. Niin pääset parhaiten sisälle siihen kaikkeen, mitä Jeesus ja opetuslapset kohtasivat ja kokivat.

Evankeliumin kuvaamat tapahtumat sijoittuvat karuun todellisuuteen. Koko Raamattu ankkuroituu syvästi ihmiselämään kaikessa sen ihanuudessa ja raadollisuudessa. Sillä on vahva kosketuspinta meihin. Samalla se tuo armon, rakkauden ja toivon sanoman kaiken koettavan keskelle.

 

Elämän värit ja vuodenajat

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumissa on elämän koko kirjo iloineen ja suruineen. Ihmiselämään kuuluukin monia ilon ja onnen hetkiä. Opetuslasten tavoin haaveillemme monista asioista. Monesti odotettu saattaakin toteutua.

Mutta sitten voi käydä myös niin, että elämässä tuleekin vastaan yllättäviä esteitä ja haasteita, jotka vievät meidät kärsimysten tielle. Syyt voivat olla puhtaasti ulkonaisia ja meistä riippumattomia, mutta toisinaan myös meidän ihmisen itsekkyys ja raadollisuus tuovat kohdallemme vaikeita kriisejä.

Kaikkea tätä samaa voimme kokea hengellisessä elämässä ja yhteisöissä. Inhimillisen ohella Jumalakin on pelissä mukana puhdistamassa, sovittamassa, tekemässä uutta, kivunkin kautta. Mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta. Jumalalla on ihmeellinen voima ja valta kääntää pahankin hyväksi.

Pääsiäisviikon tavoin elämään ja hengellisyyteen kuuluu elämän kaikki värit ja puolet. Toisinaan saamme kokea Jumalan läheisyyttä, nopeita rukousvastauksia, jopa ihmeitä. Toisinaan meitä kuljetetaan hiljaisissa, pimeissäkin laaksoissa, joissa ei näy paljon valoa. Tuntuu, että rukoukset eivät nouse kattoa korkeammalle, vastaukset viipyvät, asiat menevät aivan toisella tavalla kuin me itse olisimme toivoneet tai edes ajatelleet.

Värien ohella toinen hyvä vertauskuva ihmiselämästä on vuodenajat. Kevät kuvaa uuden elämän tai uuden asian syntymistä ja puhkeamista. Kesä kuvastaa elämän täyttä ihanuutta ja runsautta. Syksy merkitsee hiljaista luopumisen ja jäähdyttelyn aikaa. Talvi kuvastaa kuolemaa tai jonkin tärkeän asian puuttumista kokonaan.

Voimmekin sanoa, että koko ihmiselämä käy ajassa läpi nämä neljä vuodenaikaa läpi – kunnes astumme iankaikkisuuteen, ikuiseen kesään.

Tämän lisäksi me voimme kokea elämässämme yhtä aikaa erilaisia vuodenaikoja. Kun ajattelemme esimerkiksi avioliittoa, perhettä, kotia, ihmissuhteita, työuraa, taloudellista vaurautta, terveyttä, jne. niin jonkin suhteen saatamme juuri nyt kokea yltäkylläisyyttä mutta toisen kohdella jonkin tärkeän asian puuttumista.

 

Suostuminen ja tyytyväisyys

Jotta osaisimme elää – niin kuin Raamatussa meitä monesti rohkaistaan – tyytyväisinä ja tasapainoisesti, meidän tulisi hyväksyä elämän kaikki värit ja vuodenajat osaksi meitä ja kutakin elämänvaihettamme. Näin apostoli Paavalikin kuvasi omaa asennettaan:

Minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil 4:11-13)

Jumalan mielenmukaiseen elämään pitäytyminen on suuri voitto yhdessä tyytyväisyyden kanssa (1 Tim 6:6).

Sama pätee hengellisessä elämässä. Siinäkin Jumala suo meille erilaisia aikoja. Varsinkin herätysten ja uskoon tulemisten keskellä saatamme kokea suuria, hyvin merkittäviä, pitkälle kantavia kokemuksia, jopa ihmeitä Jumalan läsnäolossa.

Voimakkaita alkuvaiheita seuraa aina tietynlainen tasaantuminen. Viisaudessaan Jumala voi antaa pitkiäkin erämaavaiheita, jolloin todellakaan emme voi elää kokemusten vaan Jumalan Sanan ohjeiden ja lupausten varassa. Meidän tuleekin yhä uudestaan ottaa Raamattu käteen ja juurtua sen kautta Jumalan todellisuuteen ja tahtoon.

Elämämme eri vaiheissa Jumala saattaa käyttää meitä voimakkaasti, kutakin omalla paikallaan. Silloin voimme kokea, että elämässä on vahvasti sisältöä ja merkitystä. Mutta toisinaan meidät laitetaan sivuun niin kuin savenvalajakin tekee työstäessään ruukkuja. Joskus saatamme omin päin kulkea umpikujaan ja joudumme opettelemaan elämän koviakin realiteetteja kantapään kautta.

Ja kaiken lisäksi Jumalalla on käytössään se kuuma, tulinen ahdistusten ahjo, jossa meistä poltetaan pois monenlaista karstaa. Ja jos lopputulos ei vieläkään ole halutunlainen, Jumalalla on valta ja oikeus särkeä tuo astia ja tehdä siitä uutta niin kuin tutussa laulussa Saviruukku meille kerrotaan.

Kenties sinäkin olet jotain tällaista saanut tai joutunut kokemaan omassa elämässäsi.

 

Jobin esimerkki

Yksi vahva esimerkki näistä elämän raskaista kokemuksista avautuu Vanhan testamentin sivuilta, Jobin kirjasta. Hänen tarinansa lienee monille tuttu. Jobin kokemukset ovat myös yllättävän vahva tausta juuri sille, mitä Jeesus ja opetuslapset kokivat Jerusalemissa. Jobin tavoin täydellisen viaton Jeesus kohtaa mitä syvimmän kärsimyksen ja opetuslasten unelmat romahtavat.

Jobista kerrotaan, että hän oli hurskas, nuhteeton mies. Job oli jo varhain oppinut tuntemaan Jumalan ja seurasi hänen tahtoaan, armon varassa. Kaiken lisäksi Jumala oli siunannut häntä paljon.

Kuten muistamme, Jumala kuitenkin salli onnettomuuksien vyöryä Jobin elämään. Job menetti koko omaisuutensa, lapsensa, ystäviensä ja vaimonsa tuen, sekä terveytensä.

Kaiken keskellä Jobin suuri kysymys oli ”miksi”, miksi näin tapahtui. Yllättävää kyllä, Jumala ei sanallakaan ryhtynyt selittämään asiaa. Job ei saanut suoraa, välitöntä vastausta. Näin mekin joudumme usein kokemaan kohdatessamme kärsimystä omalla tai lähimmäisen kohdalla. Emme saa suoraa vastausta, miksi näin tapahtui.

Välillisesti, epäsuoraan Job kyllä sai vastauksen, jonka hän oivalsi vasta käytyään koko prosessin läpi. Job nimittäin lausuu kirjan lopussa nämä ratkaisevan tärkeät sanat:

”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelma ole mahdoton. Vain korvakuulolta minä sinut tunsin. Mutta nyt ovat silmäni nähneet sinut.
Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa”.

 

Mitä Job siis oppi ja ymmärsi?

Job ei saanut vastausta, jonka hän olisi voinut lukea oppikirjoista tai ymmärtää puhtaasti loogisesti päättelemällä.

Sen sijaan hän sai vastauksen, joka piirrettiin Jumalan sormella syvälle hänen sydämeensä, kun hän kulki koko kärsimystiensä läpi. Ihminen on Jumalan kuva. Monesti tuo kuva on meissä haalistunut, tummunut, vääristynyt tai yksipuolistunut. Se voi olla hyvin pinnallinen. Jumalan koulussa sydämiimme painetaan entistä selkeämpi, kirkkaampi Jumalan kuva.

Job joutui kokemaan sen, että häneltä otettiin kaikki ajallinen pois. Hän kävi jopa niin syvällä, että ajatteli Jumalan hylänneen hänet. Hän toivoi kuolemaansa ja kirosi syntymänsä. Näin Job riisuttiin kaikesta inhimillisestä turvasta. Hän ei voinut enää luottaa omaisuuteensa, läheisten tukeen, suorituksiinsa eikä edes rukouksiinsa. Se, mikä jäi jäljelle, oli Jumalan salattu armo, joka sekin näytti olevan kaukana.

Tavallaan Job joutui ikään kuin putoamaan johonkin syvään kuiluun eikä hän voinut enää tarttua mihinkään. Mutta kun hän tunsi putoavansa loppumattoman syvälle, häntä kannattelivatkin iankaikkiset Jumalan käsivarret. Ratkaisevaa ei ollut Jobin tunteet, kokemukset, uskon lujuus vaan Jumalan uskollisuus ja armo.

Ja kun oikea hetki koitti, Jumala nosti Jobin takaisin elämään. Job sai kaikkea kaksin verroin.

Niin Jobin kirja kuin hiljaisen viikon, pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat julistavat meille rohkaisevasti: ahdistuksille, kärsimykselle, pimeydelle, kuolemalle on asetettu raja. Niillä on oma aikansa ja tarkoituksensa. Kaikki on Jumalan hallinnassa. Hänessä me olemme turvassa.

Mutta niin kauan kuin ihminen asettaa perimmäisen turvan itseensä, toiseen ihmiseen, omaisuuteen, tieteeseen tai johonkin muuhun ajalliseen, hänen elämänsä on rakennettu hiekalle. Vasta kun ihminen kapsahtaa ikikallioon, hänellä on pettämätön turva.

Jumala on turvasi. Hän on kalliosi. Hän on elämäsi ehtymätön lähde.

 

Syvin usko ja turva

Vasta silloin kun riisuttu ihminen suostuu siihen, että häntä kannattelee iankaikkinen Jumala, vasta silloin syntyy syvin usko. Silloin mikään elämässä tai kuolemassa koettava ei voi enää riistää meiltä syvintä turvaa ja toivoa. Tällaisen uskonluottamuksen voi antaa yksin Jumala.

Syvin usko onkin Jumalan ja hänen Sanansa varassa lepäämistä. Sen kohteena on Jumala, Kristuksessa Jeesuksessa. Ei omat kokemukset, saavutukset, tunteet tai vajavainen ymmärryksemme. Pienellä, heikolla ihmisellä on suuri turva ikiaikojen Jumalassa.

Job oppi, että Jumala on iäti uskollinen. Jumala pitää huolta ja on läsnä – tuntui miltä tuntui. Job oppi karun kärsimystien kautta sen, mitä hän ei olisi voinut oppia mitenkään muuten. Tällaisten prosessien keskellä mekin ajoittain elämme.

Mutta entä jos joku innokas, monilla armolahjoilla varustettu uskonsankari olisikin rukoillut Jobin puolesta ja pyytänyt pikavoittoa, nopeaa vapautusta vastoinkäymisistä ja kärsimyksistä? Eikö Jumalan syvin ja suurin työ olisi silloin jäänyt kesken?

Mielellään me haluaisimme näitä nopeita pikavoittoja ja -ratkaisuja. Toisinaan Jumala niitä antaakin, mutta ainakin yhtä usein hän tekee meissä työtä toisella tavalla, pitkien, jopa vuosien tai vuosikymmenten mittaisten prosessien kautta.

 

Jumalan rakkaus ja elämän tarkoitus

Entä kumpi todistaa enemmän Jumalan rakkaudesta yksittäistä ihmistä kohtaan? Sekö, että hän heti parantaa ihmisen vaikeasta sairaudesta, vai se, että hän ei paranna, mutta on lähellä kantaen, auttaen, rohkaisten ja tehden samalla omaa salattua, syvällistä työtään ihmisen sisimmässä?

Entä mikä onkaan elämän suurin tarkoitus? Tuntea Jumala, meidän Luojamme! Jeesus itse kiteytti elämän tarkoituksen: Iankaikkinen elämä on sitä, että me tunnemme Jumalan ja hänet, jonka hän on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Juuri sitä sai oppia tuntemaan Job kuten myös Jeesuksen seurassa kulkeneet opetuslapset. Samalla tavalla mekin saamme oppia tuntemaan Jumalaa, kun kuljemme omaa elämän-tietämme, joka joskus voi olla kärsimyksen ja ristin tie, ennen ylösnousemuksen iloa.

 

Miten soveltaa tätä kaikkea elämäämme?

Raamatun rohkaisemana me saamme tuoda kaikki pyyntömme ja huolemme Jumalalle tiettäväksi, kiitoksen kanssa. Kun kohtaamme vaikeuksia, ahdistusta, kärsimystä, sairauksia, saamme rukoilla Jumalaa ja pyytää apua.

Voimme rukoilla myös tähän tapaan: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Seuraava askel on se, että jäämme odottamaan Jumalan vastausta. Hän saattaa antaa pika-avun, toisinaan vastaus saattaa viipyä tai sitten se tulee aivan toisenlaisena kuin olimme pyytäneet. Kaiken saamme antaa ja jättää luottavaisin mielin ja sydämin Jumalan viisauden, voiman ja armon varaan.

 

Keskeinen näkökulma

Kun siis mietimme omaa elämäämme tai pääsiäisviikon tapahtumia, keskeiseksi näkökulmaksi nousee luottavainen usko sekä Jumalan armo.

Kyse ei lopulta olekaan siitä, mitä ihminen tahtoo, ehtii, tekee tai jättää tekemättä. Kyse onkin Jumalasta, jolla on iankaikkinen, hyvä tahto meitä kohtaan.

Kun Jeesus, meidän Vapahtajamme kuoli ristillä, hän täytti Jumalan ikuisen armopäätöksen, joka avaa meillekin – ristin kautta – iankaikkisen ilon pääsiäisaamun ihmeessä.

Juuri Jumalan armo, armahtava rakkaus meitä kohtaan on kaikki kaikessa. Armosta sinä olet olemassa. Armosta sinä elät tätä hetkeä. Armosta sinä olet ikuisessa turvassa, Jumalan sylissä. Kuuntele päätteeksi Armolaulu tai laula virsi 511 ”Tie valmis on”.

 

Rukous

Rakas Taivaallinen Isä.

Kiitos, että lähetit Poikasi Jeesuksen Kristuksen meille Vapahtajaksi ja Herraksi!
Kiitos, että syntimme on sovitettu ja sinä armahdat meidät.
Kiitos, että sinä olet kanssamme ajassa ja iäisyydessä.

Kiitos sinulle siitä, että koko elämämme saa olla sinun käsissäsi.
Me kuulumme sinulle ja sinä pidät meistä huolen ilojen ja surujen keskellä.
Kiitos, että kaikki on sinun hallinnassasi.

Kiitos, että teet meissä salattua armotyötäsi ja kirkastat ja eheytät kuvasi meissä, ajassa ja täydellisesti iäisyydessä.

Ole ylistetty ja kiitetty, aina ja ikuisesti!
Aamen.